installaatio arkisto II

ke 6.2.2019

”Olisipa meillä kamera, joka taltioi katsojien reaktioita kun he tulevat galleriaan!” näin toivoi opettajamme Päivi.  Ja oikeassa oli.  Jokainen sisääntulija veti henkeä ja sanoi vau.  Galleriatila oli hämärä ja suuri vesiallas täytti tilan.  Sen yläpuolella oli suuri puu ja seinillä aallot vyöryivät.  Tila oli myös täynnä ääniä.

”Arkisto on suuri tarina kahden fiktiivisen mieshahmon hapuilevasta ja foobisesta harhailusta apokalyptisissa mielien maisemissa. Tarina muuntautuu eri tiloihin, kasvaa, kehittyy ja etenee. Se ei ole eheä, looginen tai aukoton. GalleriaKONEen installaatio on tarinan seitsemäs osa, joka luo uuden käänteen tarinaan. ”

 

KIRJOITUKSIA KONEESTA

Istuimme täysin hämääntyneinä kaiken tämän keskellä.  Ensimmäisenä tehtävänä oli kirjoittaa aalloista.  Kuulimme tarinoita leppeistä laineista, hyökyaalloista ja jopa kuumista aalloista.  Toisena tehtävänä kirjoitimme puun oksilla olevien pienten hahmojen henkilökuvia.  Minä eläydyin taiteilijoiden kehystarinaan.

”Kertomus alkoi tilanteesta, jossa kaksi miestä, käyttöpäällikkö Larjonov ja vahtimestari Wallén, jätettiin tundralla sijaitsevalle tutkimusasemalle ylläpitämään aseman perustoimintoja ja muu henkilökunta poistui paikalta. Tutkijoiden oli määrä palata kuukauden kuluttua jatkamaan tutkimuksiaan. 

Larjonovin ja Wallénin oleskelu tutkimusasemalla kuitenkin pitkittyi ja yhteydet ulkomaailmaan katkesivat. Heidän sisäiset näyt, pelot ja eristyneisyyden vääristämä logiikka syrjäyttivät pian arkisten askareiden hoitamisen ja koko aseman olemassaolo sai heidän mielissään uuden merkityksen. He kuvittelivat olevansa osa peliä, jossa ilmastonmuutos, vedenpaisumus, oudot viestit oudoilla merkeillä, asemalta löytyvät tutkimustiedot ja -materiaalit loksahtelivat kummallisesti paikoilleen. He kokivat saaneensa uuden, vaikeamman ja tärkeämmän tehtävän, josta heidän oli selviydyttävä ratkaistaakseen maailmaa uhkaava suurtuho – vedenpaisumus.

Kolmas kirjoitustehtävämme käsitteli viestejä.  Tuijotimme lumoutuneina mustelammen pintaan syntyyviä kuvioita.  Olo oli lähes meditatiivinen.  Minä näin niissä kaikki kiinalaisen horoskoopin merkit ja vähän lisääkin.

Tämä taisi olla näyttely, joka herätti eniten ajatuksia.  ”Olette ryhmä, joka on ollut tässä tilassa pisimpään.  Mikä on olo?” näin kysyi galleristi Sirpa Taulu puolentoista tunnin jälkeen.  Olo oli epätodellinen, jopa ahdistunut.  Tuntui että olimme tilan vankeina odottamassa vedenpaisumusta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.