galleria paperihuone on lähes valmis avajaisiin

RIPUSTUSJOUKKUE VALMIINA AHERRUKSEEN

RIPUSTUSJOUKKUE VALMIINA AHERRUKSEEN

Perjantaina 15.5.2015 pääsimme tositoimiin.  Aamuaurinko valaisi gallerian.  Ei kestänyt kuin hetken, kun raikas kevätsade huuhteli maiseman.

 

GALLERIASTAMME ON KUVANKAUNIS NÄKYMÄ JÄRVELLE

GALLERIASTAMME ON KUVANKAUNIS NÄKYMÄ JÄRVELLE

Se ei meitä haitannut, sillä työn tiimellyksessä emme ehtineet ihailla kuin hetken syvän sinistä järvimaisemaa.  Olimme jo edellisinä iltana tehneet koekatselmuksen töihimme.  Tosin kolme graafikkoa toi työnsä vasta aamulla, joten suunnitelmaa piti päivittää moneen otteeseen.  Saimme iloksemme kaksi reipasta herrahenkilöä avuksi raskaimpiin töihin.  Otimme pois lähes kaikki väliovet.  Vessojen ovet jätimme.

 

RIPUSTUS ON TARKKAA MITTATYÖTÄ

RIPUSTUS VAATII TARKKAA SUUNNITTELUA

Ryhmittelimme grafiikkaa värien ja tekotapojen mukaan ikkunoita unohtamatta.  Puupiirrokset pääsivät omaksi ryhmäkseen.  Samoin litografiat.  Ne saivat kunniapaikan upouudelta harmaalta seinältä.

 

JEE - RIPUSTUS ON VALMIS!

JEE – RIPUSTUS ON VALMIS!

 

MINNE LOUNAALLE - NO KAS, HÄLLÄ LÖYTYY KULMAN TAKAA

MINNE LOUNAALLE – NO KAS, HÄLLÄ LÖYTYY KULMAN TAKAA

Olimme valmiit heti puolen päivän jälkeen.  Ryhmähenki oli hyvä, sillä päädyimme koko porukka lounaalle kulman takana sijaitsevaan ravintola Hällään.  Paikka oli täpötäynnä, mutta onneksi kalterien takaa sellikabinetista löytyi tilaa.  Tästä on hyvä ponnistaa pinnalle!  Avajaiset ovat maanantaina 18.5. kello 18.  Kaikki taiteen ja erityisesti grafiikan ystävät – lämpimästi tervetuloa.

 

GALLERIASTAMME LÖYTYY MYÖS AKVARELLEJA

GALLERIASTAMME LÖYTYY MYÖS AKVARELLEJA

Perimmäiseen pikkuhuoneeseen jäi yksi seinänpätkä vaille omistajaa.  Olin aivan otettu, kun Petra sanoi minulle ”ota sinä se käyttöön”.  Tuumasin hetken ja sijoitin sinne sarjan akvarelleja – niitähän galleriassamme ei vielä olekaan, vaikka lähes kaikki muut taiteen lajit ovat edustettuina.  Samassa pikkuhuonessa on Riikan akryylimaalauksia ja peräseinälle on tulossa taidevalokuvia.  Toisen pikkuhuoneen valtaa Anna-tyttären muru-mallisto.  Sen pitäisi valmistua sunnuntaina sopivasti ennen maanantain avajaisia.

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.