lehtivihreää

TERVETULOA KEVÄT

TERVETULOA KEVÄT

Miten ihastuttavaa onkaan herätä kevääseen mökkimaisemissa.  Luonto alkaa pikku hiljaa vihertää.  Kuljin 6.5.2015 kamera kaulalla metsässä ja kuuntelin lintujen liverrystä.  Suon laidassa liiteli komea kurki.

HIIRENKORVIA

HIIRENKORVIA

Koivuissa on pienen pienet hiirenkorvat.  Silmut pullistelevat ja vuokot kukkivat.  Olemme olleet monena keväänä tähän aikaan Aasiassa.  Siksipä varhaiskevät tuntuukin nyt raikkaalta.

MAISEMA OLI HERKÄN VIHREÄ

MAISEMA OLI HERKÄN VIHREÄ

Tein seuraavana päivänä uuden retken, nyt Ruskeenkärjen suuntaan.  Hattulan paikallissäätiedotus lupasi runsaita sateita.  Niinpä pidin kiirettä ja ehdin kuin ehdinkin takaisin tunnin lenkiltä hyvän sään aikana.

SELJA EI OLE SUOSIKKINI, MUTTA SIINÄ ON HIENOT SÄVYT

SELJA EI OLE SUOSIKKINI, MUTTA SIINÄ ON HIENOT SÄVYT

Luonnon viherrys oli niin herkkää, että kuvia tuli näppäiltyä enemmänkin.  Tässä kauneimmat kaikkien luonnon ystävien iloksi.

ENSIMMÄISET KETUNLEIVÄT OLIVAT JO TOUKOKUUN ALUSSA KUKASSA

ENSIMMÄISET KETUNLEIVÄT OLIVAT JO TOUKOKUUN ALUSSA KUKASSA

SANIAISET PINNISTÄVÄT MAASTA

SANIAISET PINNISTÄVÄT MAASTA

MÖKKITIEN VARRELTA LÖYTYY IKIVANHOJA SAMMALOITUNEITA KIVIÄ

MÖKKITIEN VARRELTA LÖYTYY IKIVANHOJA SAMMALOITUNEITA KIVIÄ

KOHTI VALOA

KOHTI VALOA

VÄRILEIKKIÄ

VÄRILEIKKIÄ

Runsaan viikon kuluttua kesäsade ehti kastella maiseman moneen kertaan.  Vihreys ryöpsähti esiin.  Alla olevat heleät kuvat talletin 15.5.2015 kävellessäni aamu-auringossa ripustustalkoisiin Galleria Paperihuoneelle Hämeenlinnassa.

KOIVUT OVAT JO LEHDESSÄ

KOIVUT OVAT JO LEHDESSÄ

LEHMUKSENVIHREÄÄ

LEHMUKSENVIHREÄÄ

PASTELLISÄVYJÄ

PASTELLISÄVYJÄ

GALLERIA PAPERIHUONE NÄKYVISSÄ LAHDEN RANNALLA ARVI KARISTONKADULLA

GALLERIA PAPERIHUONE NÄKYVISSÄ LAHDEN RANNALLA ARVI KARISTONKADULLA

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.