elämän tähtihetkiä

GALLERISTI LEENA JA GALLERISTIN MIES JUSSI JUHLATUNNELMISSA

GALLERISTI LEENA JA GALLERISTIN MIES JUSSI JUHLATUNNELMISSA

Gallerian perustaminen ei ollut mikään pikkujuttu.  Me paperihuonelaiset ja meidän osaavat miehemme ahersimme viikon verran täysillä.  Pesimme, maalasimme, somistimme ja ripustimme tilan omaan käyttöömme.  Ilme muuttui sitä mukaa, kun seinät saivat uudet sävyt ja ikkunat kirkastuivat.

 

HÄMEEN SANOMIEN TOIMITTAJA KÄVI TEKEMÄSSÄ HAASTATTELUN

HÄMEEN SANOMIEN TOIMITTAJA KÄVI TEKEMÄSSÄ HAASTATTELUN

Avajaispäivä 18.5.2015 oli yhtä juhlaa.  Lehdistö kunnioitti galleriaamme läsnäolollaan.  Hämeen Sanomien toimittaja jututti lähes tunnin kaikkia paikalla olijoita.  Kuvaaja oli kiireisempi, mutta ehti sentään räpsytellä ahkerasti kameraansa.  Odotamme jännittyneinä, mitä meistä kirjoitetaan!

 

ANNAN MURU-HUONE VALMISTUI AVAJAISPÄIVÄNÄ

ANNAN MURU-HUONE VALMISTUI AVAJAISPÄIVÄNÄ

Tyttäreni Anna sai toisen pihanpuoleisista huoneista muru-malliston käyttöön.  Hän ja miehensä Tuomo ehtivät kalustaa tilan vasta avajaispäivänä.   Puolivuotias Miska oli matkassa.  Mummi sai syöttää poikaselle mangososetta kaiken hyörinän keskellä.

Iltapäivällä sade kasteli kaupungin.  Minä ehdin käydä lehdistötilaisuuden jälkeen kotona vaihtamassa juhlavaatteet.  Palatessani gallerialle huolestuin.  Minne vieraat ripustavat märät päällysvaatteet?  Soitin Petralle.  Hän lupasi tuoda grafiikkapajaltamme vaatetelineen.  Hetken päästä huolestuin taas.  Saamme varmaankin kukkia.  Mistä maljakko?  Gallerissa ei ollut muuta kookasta astiaa kuin siivousämpäri.  Soitin Petralle.  Hän toi tullessaan ison lasipurkin.

 

PETRA LAULOI JA SOITTI JUHLAN KUNNIAKSI

PETRA LAULOI JA SOITTI JUHLAN KUNNIAKSI

 

GALLERIA TÄYTTYI NOPEASTI AVAJAISVIERAISTA

GALLERIA TÄYTTYI NOPEASTI AVAJAISVIERAISTA

Kello kuudelta kaikki oli valmista – tarjoilu odotti ja valotuikku kadulla ohjasi oikealle ovelle.  Vieraita rupesi saapumaan, tunnelma tiivistyi ja virallinen ohjelma saattoi alkaa.  Puheenjohtajamme Petra esitti kauniilla äänellään kaksi tunnelmaan sopivaa kappaletta.

 

JEE - GALLERIA PAPERIHUONE ON VIRALLISESTI AVATTU

JEE – GALLERIA PAPERIHUONE ON VIRALLISESTI AVATTU

Kukka leikkasi vihreän samettinauhan ja niin galleria oli virallisesti avattu.  Petra esitteli meidät taiteilijat, kilistimme maljat ja sen jälkeen jokainen huolehti omista vieraistaan.  Minulla oli ilo saada kaukaa Järvenpäästä, Espoosta, Hollolasta ja Sipoosta ikiomia vieraita.  Sain kukkia ja halauksia sylin täydeltä.

 

YLLÄTYSVIERAS MERJA TULI HOLLOLASTA

YLLÄTYSVIERAS MERJA TULI HOLLOLASTA

Tapasin vuosien jälkeen koulutoverini Merjan, jonka kanssa olisi riittänyt rupateltavaa vaikka koko illaksi.  Tervetuloa Merja paremmalla ajalla uudestaan!  Kortissa oleva teksti kolahti ”Onnea ja iloa taiteen takkuisella polulla uuden gallerian suojassa!  Merja ja Pirjo”

 

JAANA-SISKO SAAPUI AVAIJAISIIN SIPOOSTA

JAANA-SISKO SAAPUI AVAJAISIIN SIPOON SUUNNALTA

Olin aivan pyörryksissä, kun vieraat lähtivät parin tunnin jälkeen märkään yöhön.  Saatoimme Jussin kanssa Jaana-siskon junalle ja jatkoimme matkaa kukkakantamuksen kera kotiin lepäämään.

 

LÄMMIN KIITOS TULIAISKUKISTA

LÄMMIN KIITOS TULIAISKUKISTA

 

PURKKIRUUSUT PÄÄSEVÄT MÖKILLE KESÄILOKSI

PURKKIRUUSUT PÄÄSEVÄT MÖKILLE KESÄILOKSI

Tiistaina alkaa arki ja minä päivystän ensimmäistä – vaan ei varmastikaan viimeistä – kertaa Galleria Paperihuoneella.  Olemme jakaneet ensimmäisen viikon päivystykset vuoroihin.  Seuraavalla viikolla toivomme saavamme kesätyöläisemme Ismon hommiin.  Hän ei päässyt aloittamaan heti, sillä paperisota työvoimatoimiston kanssa on vielä kesken.

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.