
GALLERIA PAPERIHUONEEN PÖYDÄLTÄ LÖYTYY MIELENKIINTOISTA LUETTAVAA
Lähdin aamulla 21.5.2015 sateentihkussa grafiikkapajalle hommiin. Ostin matkalta tuoreen Hämeen Sanomien irtonumeron. Yllätyin iloisesti, miten ison jutun toimittaja oli tehnyt galleriastamme.

PÄÄSIMME GRAAFIKKOSISKO ULLAN KANSSA KOKO AUKEAMAN KUVAAN
Juttukin oli selkeä ja asiallinen. Pari kauneusvirhettä löytyi kuten Marin nimi – Blomroosista oli putkahtanut Broms-Heininen. Myös kaupungin apurahaa oli korotettu, mutta sehän meille sopii.
Päivystin galleriassa keskipäivällä ja odottelin lehtijutun innoittamia ostajia. Sain odotella turhaan. No, hämäläiset ovat hitaita. Sulattelevat vielä juttua. Petra soitti, että oli saanut kyselyn, josko galleriastamme saa lunastaa lahjakortteja. Totta kai saa, sehän on loistoidea kevään juhliin. Tämä vinkkinä muillekin.