pe 9.6.2023

KESÄN VÄREJÄ
Puuhaviikko on lopuillaan. Otan viikonlopun rauhallisesti, sillä ensi viikollakin riittää puuhapäiviä. Hauskoja sellaisia, sillä kirjoittajakurssi Ahlmanilla on kesänviettoa parhaimmillaan. Opettaja Niina Hakalahti on tuttu kirjoittamisen perusopinnoista. Hänen Amanda Vaara nimellä kirjoittamansa sarja Villa Venlasta on hulvatonta luettavaa. Suosittelen.

KUKKIVA HELSINKI
Minulla oli eilen helsinkipäivä. Tapasin ystävä Liisan Ateneumissa. Kiersimme katsomassa Albert Edelfeltin upean näyttelyn. Esillä oli maalauksia, joita en ollut ennen nähnyt. Jatkoin lähes valaistuneena matkaa Liisankadulle. Tapaaminen kustannustoimittajien Vesa Tompurin ja Saara Valtosen kanssa oli ilahduttava. Kun kerroin, että keskityn ensi viikolla täysillä kirjoittamiseen, Saara lupasi tutustua käsikirjoitukseen välittömästi ja lähettää punakynäkommentteja.
Takapakkiakin tuli. Liisa ilmoitti kahvikupin äärellä, ettet sitten kirjoita minusta. Sanoin, että olemme olleet niin paljon yhdessä, että on vaikea olla kirjoittamatta. Hän suostui, jos muutan nimen. Lupasin. Liisa jatkoi, et sitten julkaise minusta yhtään kuvaa. Pahus, kävi ilmi, että minun pitää pyytää jokaiselta kuvauslupa. Huh, taitaa tulla lyhyt kuvakatsaus.
Iloisin uutinen oli, että sovimme jo kirjan julkaisupäivän. Ystävät, lukijat:
Tervetuloa Helsinkiin torstaina 7.9.2023 klo 18 Aviador kustantamon Kulttuurikulmaan Liisankatu 19. Luvassa kuohuviinimaljat ja musiikkia.
Aloitimme juhlinnan Annan kanssa välittömästi lasillisilla proseccoa ja kävimme sen jälkeen Lie-Mi ravintolassa herkuttelemassa kesäkääryleillä ja tacoilla. Palasin Hämeenlinnaan Onnibussilla täysin pyörällä päästäni.
la 10.6.2023
Reippailin aamulla Aulangontielle Terhin luo. Kaupungissa on vaikka kuinka monta kampaajaa, mutta minä käyn edelleen tutussa Hiuslinjassa. Kävelymatka kesti lähes tunnin, mutta olin tyytyväinen, sillä nyt on kuulumiset päivitetty ja minulla kesäkampaus. Terhi oli saanut syntymäpäivälahjaksi lentomatkan kuumailmapallolla. Se oli toteutunut eilen ja hän oli innoissaan.

KESÄKUUN VIHREÄÄ
Kävelin takaisin Vanajaveden rantaa. Luonto oli ihastuttavan vehreä.

KAUPPAKESKUS LINNA OLI SAANUT UUDEN MAALIPINNAN
Huomenna käyn Jussia katsomassa ja pakkaan viikoksi hellevaatteita Tampereen matkaa varten. Luvassa on todellakin aurinkoisia päiviä. Kesäloma voi alkaa.