aurinko- ja sadepäiviä mökillä

to 29.6.2023

AAMULENKILLÄ

Tuntuu ylelliseltä olla yksin mökillä. On aina mukavaa, kun nuoriso on täällä, mutta joskus on hyvä hengähtää. Mökki on mukavan siisti, kiitos siitä juhannuksen viettäjille! Toin eilen tullessani värikkäitä kesäkukkia. Toin myös kaksi kestokassillista maalaustarvikkeita. Ties mitä syntyykään, kun pääsen vauhtiin…

SEITSEMÄN SISAREN PÄÄTÖSOSA

Istuin eilen keinulla ja kuuntelin Papa Saltin tarinaa. Taivaalle kertyi tummia pilviä ja vähän jyrähtelikin. Toivoin kunnon sadetta, mutta sain vain muutaman pisaran niskaan.

Siirryin sisälle ja pelästyin, kun pieni lintu pyristeli ikkunan edessä, sisäpuolella. Laitoin kaikki ovet ja ikkunat selälleen, mutta se ressukka ei osannut lentää ulos. Sain lopulta ison pyyhkeen avulla sen kiinni ja kannoin pihalle. Lintu pyrähti välittömästi lentoon. Selvisimme molemmat järkytyksestä.

TOIVE HERNEPELLOSTA EI NÄYTÄ TOTEUTUVAN

Tänään taivas oli pilvessä, kun kävin aamulenkillä. Luonto on ihastuttavan heleä. Mökkipihaan aurinko paistaa vasta puolen päivän jälkeen ja aamut ovat viileitä. Tänä kesänä se ei todellakaan haittaa.

la 1.7.2023

Sää muuttui kerralla. Vielä eilen oli suloista istua keinulla tammen ja kynäjalavan varjossa. Hiekka poltti varpaita. Hätkähdin, kun pieni ärhäkkä kyy luikerteli pihan poikki kukkapenkkiin. En ole vuosiin nähnyt käärmeitä näin lähellä mökkiä.

Olen aloittanut maalausurakan terassipöydän äärellä. Istun aamuisin tieotkoneen äärellä ja iltapäivisin herkistelin taulujen parissa. Kokkasin itselleni tuoretomaatti-linssikeittoa ja istahdin ilta-auringon valossa ulos. Yhtäkkiä tuulenpuuska sai puut taipumaan kaksinkerroin ja sade alkoi. Pelastin maalaukset katoksen alle ja siirryin suosiolla sisälle.

Miika soitti, että he tulevat illalla, mutta menee myöhään. Ilahduin, sillä odottelin heitä vasta lauantaina Parolan panssarimuseon perhepäivän jälkeen. Miikaa poltteli päästä yökalaan.

KUHIA, HEP!

Se kannatti, sillä hän sai täysimittaisia kuhia kuusi ja laski ties kuinka monta alamittaista takaisin järveen. Keittelin aamulla puuron ja annoin kauppalistan mukaan, kun he lähtivät Parolaan. Kaikilla oli sadevarusteet ja Ulpulla ihana pieni Frozen sateenvarjo.

MÄRKÄ MÖKKIPIHA

Sade yltyi ja mökkipiha lainehti. Olen tyytyväinen, että kuiva luonto saa vettä, mutta olisin toivonut viikonlopun viettäjille myös auringonpaistetta.

su 2.7.2023

Koko eilisen päivän satoi ja vielä yölläkin. Mustikkametsä kiittää. Miikan joukkue tuli märkinä perhepäiviltä.

PERHEPÄIVILLÄ OLI TARJOLLA HATTAROITA

PANSSARIMUSEOSSA

Minä pysyttelin kuivana sisätiloissa. Laura lämmitti saunan ja Ulpu toimi oivallisena löylynheittäjänä. Söimme saunan jälkeen myöhäisen illallisen. Muurikalla paistettu kuha ja varhaisperunat maistuivat kaikille.

su 2.7.2023

Sää oli epävakaista, välillä satoi ja välillä paistoi. Miika kokkasi kasviksia muurikalla, minä keittelin taas kattilallisen varhaisperunoita ja lämmitin edellisenä iltana paistetut muikut. Viikonlopun viettäjät pakkasivat lounaan jälkeen tavarat ja lähtivät kotimatkalle Visarannan kautta.

MIIKAN PERHE VISARANNASSA

Jussi oli huoneessaan, kun Miikan perhe vei tuliaisiksi Vanajaveden kuhaa ja jäätelöä. Minä vietin illan sisällä, sillä sade yltyi. Onneksi on äänikirjat ja televisio viihdykkeinä.

ma 3.7.2023

Sitkeä sade jatkui. Sääennuste lupasi aikamoista myräkkää. Puut huojuivat ja järvellä oli vaahtopäitä. Lii ja Kaizu tulivat mitään pelkäämättä mökille. Istuimme suosiolla sisällä. Tarjosin maistiasiksi Miikan pyydystämää kuhaa, jonka Kaizu paistoi ammattitaitoisesti. Varhaisperunoita oli vielä jäljellä ja vähän silliäkin.

UIMAAN EI TEHNYT MIELI

Pääsin iltapäivällä vieraiden kyydissä huoltokäynnille Hämeenlinnaan. Olen menossa huomenna kuntosalille ja keskiviikkona Jussia katsomaan. Jos kelit korjaantuvat, jatkan mökkilomaa loppuviikolla.

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.