YSTÄVÄT, TUTTAVAT, TYÖTOVERIT – TERVETULOA:)

Vanha klaffini on tallessa ja otin sen uusiokäyttöön. Käsikirjoitus Kuvaussihteeri lyö klaffia on lähes valmis. Odottelen vielä muutaman ystävän kommentteja. Kuva kirjan julkistamistilaisuuden kutsuun on otettu eilen valtakunnallisena maalauspäivänä. Juhlapaikka on kustantamo Aviadorin Kulttuurikulma, luvassa on kirjoja ystävähintaan ja kuohuviiniä.

KÄSIKIRJOITUS ON EDENNYT TAITTOVAIHEESEEN

Tässä se on, kansilehdet ovat valmiit, samoin taittoversio, jota luin mökillä heinäkuun loppupuolella silmät sikkarassa. Olen iloinen ja helpottunut, kun yllättävän isotöinen projekti on nyt minun osaltani ohi. Kirjoittamisen perusopinnot Hämeen kesäyliopistossa, kurssit Ahlmaninilla Tampereella, luovan kirjoittamisen työpaja Taija Tuomisen johdolla HAMK:ssa sekä pieni Kynäilijät-ryhmämme antoivat uskonvarmuutta, että olen oikealla tiellä.

Kynäilijät-kirjoittajaryhmämme seuraava haaste on kirjoittaa kesästä 2023. Koska minun kesääni kuului oleellisena osana käsikirjoituksen teko, jaoin kokemuksia muillekin.

MINÄ JOSKUS NUORENA

KESÄNI TARINANKERTOJANA

Käsikirjoitus Kuvaussihteeri lyö klaffia piti olla helppo juttu. Tekstiä oli valmiina enemmän kuin yhteen kirjaan mahtuu. Tosin se, että siitä piti tulla tietokirja, vähän arvelutti, osaanko ja onko minulla tarpeeksi faktatietoa. Kuvittelin, että poimin kirjoittamistani teksteistä parhaimmat palat, laitan ne kronologiseen järjestykseen ja homma on valmis. Ei se ihan niin helposti mennyt.

Tein sisällysluettelon ja ryhdyin reippaasti hommiin. Aloitin sukeltamalla kellarikomeroon, jossa tiesin vanhojen työkalentereiden ja kuvaussihteerimappien asustavan. Ne olivat tietenkin tavarapinon alimmaisina. Raahasin ne sisälle ja aivastelin seuraavat viikot pölyä ja kellarinhajua.

Olen aamuvirkku, joten edistyin varhaisina hetkinä lupaavasti. Tein päivisin pitkiä kävelylenkkejä. Parhaat ideat kypsyivät kesätuulessa ja sateentihkussa. Kesäkuun helteet vaihtuivat koleaksi heinäkuuksi. Olin allekirjoittanut kustannussopimuksen huhtikuussa ja hykertelin tyytyväisenä, että kirjoitusaikaa oli heinäkuun loppuun. Se tuntui ylelliseltä, mutta huomasin viimeisinä viikkoina yrittäväni jarrutella päivien kulkua.

Edistyin aluksi hyvin ja annoin sanojen virrata. Sain korvaamatonta apua kustannustoimittaja Saara Valtoselta, joka muistutti, pysy otsikossa, elämäntarinaa saa olla sopivasti mukana, mutta älä eksy liian kauas, jätä nuoruuden harhapolut pois. Uskoin ja korjailin tekstiä hänen ohjeidensa mukaan.

Sain luottolukijoita, joista Hämeen kesäyliopiston luovan kirjoittamisen työpajan ystävät Päivi Ruutiainen ja Mari Haataja ottivat tehtävän vakavasti. He avasivat silmäni näkemään, että itselle tutut työtermit eivät avautuneet ilman selityksiä. Laadin käsikirjoituksen loppuun lyhyen työsanaston, mutta pidin huolta, että teksti oli ymmärrettävää. Loppumetreillä Anna-tytär tuli avuksi. Hän huomasi kirjoitusvirheitä, vaikka olin yrittänyt karsia niitä lukemalla ja kuuntelemalla kirjoiutustani päivittäin. Huomasin, että omalle tekstille tulee sokeaksi.

Heinäkuun viimeisellä viikolla luovutin ja lähetin viimeisimmän version kustantajalle. Odotin vatsanahka piukkana taittaja Jari Mattilan vedosta. Se tuli ajallaan ja ryhdyin lukemaan tekstiä vielä kerran. Sisennykset ja päiväkirjamerkintöjen kursivointi rytmittivät sitä mukavasti. Löysin edelleen korjauksia, jotka Jari hoiti välittömästi kuntoon.

Jännittävin hetki oli, kun sain kansikuvan tarkistettavaksi. Oranssinpunainen takakansi omakuvakollaasini sävyissä oli tehokas. Toivoin kiiltävää pintaa. Kustantaja myöntyi varauksella, ettei se  saa lisätä huomattavasti painatuskustannuksia.

Hyvä minä, olen kunnioitettavassa 74-vuoden iässä jättänyt jälkipolville oman panokseni kuvaussihteerin ammatista ja siinä sivussa elämäntarinani. Allekirjoitan ilolla takakannen tekstin:

Yleisradion kuvaussihteeri Marjaleena Etula muistelee yli kolmekymmentä vuotta kestänyttä uraansa ja vie lukijan television kulissien taakse. Kuvaussihteeri lyö klaffia näyttää monipuolisesti ajankuvaa ja kertoo tarinoita muun muassa lauantaiaamujen Kukkokiekuu-sarjasta, eläkeläisille suunnatusta Tiistaitiimasta sekä Itse asiassa kuultuna -ohjelmien kuvauksista, television luontoiltoja unohtamatta. Etula toimi aktiivisesti Kuvaussihteerit ry:ssä ja osallistui keväällä 1980 viiden viikon lakkotaisteluun 133:n työtoverin rinnalla.

Teos on kuin kunnianosoitus kuvaussihteereille, ammatille, jota ei enää sellaisenaan ole.

”Olen saanut käsityksen, että kuvaussihteeri on ohjelman teossa ’kaikki kaikessa’.” – Sakari Kiuru