vaihteeksi terveellistä

KOTIKOKIN VALIKOIMA

Olen syönyt koko kesän herkkuja. Viime kevään terveysviikot pääsivät pahasti unohtumaan. Nyt kaupunkipäivien myötä päätin tehdä kurinpalautuksen. Panostan hyvään ruokaan, kun saan vieraita, mutta vain itselle kokkaaminen ei jaksa aina innostaa. Onneksi tuoretarjontaa riittää.

SIENISALAATISSA ON JOGURTTIA, KERMAA, PUNASIPULISILPPUA SEKÄ KANANMUNANLOHKOJA

Tein kesän ensimmäisistä karvalaukuista tuoresienisalaatin. Keittelin kaveriksi pari pientä perunaa kuorineen. Blini oli ollut huippuhyvää, mutta sen valmistaminen tuntui turhan työläältä.

KAALIPAISTOS MAISTUI RAEJUUSTON KANSSA

Luomukeräkaali pääsi pannulle tomaattien, punasipulien, paprikan ja porkkanan kanssa.

RYPÄLESMOOTHIE

Otin taas blenderin käyttöön ja tein luonnonjogurtista, kookosmaidosta ja tummista rypäleistä smoothien. Lisäsin joukkoon superfoodeja. Tunsin itseni hyväksi ihmiseksi ja olon pirteäksi.

TOMAATTIKEITON AINEKSET

Keittelen mielelläni kesäisin tuoretomaattikeittoa. Tomaattien kalttaus toimii, kun tekee kuoreen ristiviillot ja kiehauttaa kattilassa. Vähän jäähtyneinä ne on helppo kuoria.

KEITTO ON KIEHUMASSA

Käytin keittoon tomaattien lisäksi pienen kesäkurpitsan, salotti- ja valkosipulia, hienoksi pilkottua inkivääriä, limetinlehtiä ja timjamia sekä chiliä. Maustoin tilkalla kookosmaitoa, soijakastikkeella ja kanafondilla sekä aromisuolalla.

TUORETOMAATTIKEITTOA, NAM

Tarjosin raejuuston kera. Vaiva kannatti, maku oli kohdallaan ja keittoa riittää vielä huomiseksi.

INKIVÄÄRIKANA OLI HERKULLISTA

Tunsin thaikeittiön tuoksuja, kun kokkasin inkiväärikanaa. Paistoin maustamattomat suikaleet valkosipulin ja inkiväärinlohkojen kera ja lisäsin pannulle tuoretta lehtikaalia ja luumutomaatteja. Maustoin soijalla, kanafondilla ja yrttisuolalla sekä ripauksella chiliä. Suosittelen.

AINEKSET MAITTAVAAN KESÄKURPITSAKEITTOON

Sain Miikan puutarhasta jättikesäkurpitsan. Poistin siemenet ja keittelin lohkot kasvisliemessä pikkutomaattien, itse kasvatetun lehtikaalin, salottisipulin ja inkiväärin kanssa karheaksi soseeksi. Maustoin sulatejuustolla, tuoreella timjamilla, yrttisuolalla, soijalla ja sitruunapippurilla.

KARVALAUKUISTA ON TULOSSA SIENISALAATTIA, KESÄKURPITSAKEITTO KIEHUU TAKALEVYLLÄ

Terveellistä ja maittavaa keittoa riittää nyt useaksi päiväksi.

MAUKAS ILLALLINEN

Herkuttelin illalla Miikan graavaamalla lohella, perunoilla ja tuoresienisalaatilla. Vain tilli puuttui.

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.