ma 21.8.2023

TÄSSÄ NÄITÄ IHANUUKSIA NYT ON!
Tunnen itseni vakavasti otettavaksi kirjailijaksi (hih), kun Aviadorin kustantaja Vesa Tompuri soitti ja lupasi tuoda henkilökohtaisesti kirjapaketin minulle kotiin! En osannut odottaa näin huomaavaista kohtelua.
Koska kyseessä on palvelukustanne, maksan kirjoista omakustannushinnan 13 e kappaleelta. Kuvittelen ja toivon, että saan sillä hinnalla myytyä joitakin kappaleita. Kustantajan hinta on 26 e, joka on aika kova. Minun osuuteni on 30 prosenttia.
Vaikka kuluja tulee, olen onnellinen ja tyytyväinen, että hanke toteutui. Pidän plussana, että kustantaja otti yhteyttä, koska piti käsikirjoitusta julkaisemisen arvoisena. Nyt tietenkin jännittää,millaisen vastaanoton ”tietokirjani” saa.
En todellakaan kuvitellut kirjoittavani tietokirjaa, mutta sellainen siitä nyt tuli kuvaussihteerihistoriikin myötä. Olen tasapainoillut aineiston kanssa ja ujuttanut mukaan runsaasti kuvauksia työelämästä 1970-luvulta alkaen. Mukana on tietenkin omat kokemukset ja perhe-elämän sovittaminen matkatöihin.

KUOHUVIINIMALJA ESIKOISKIRJAILIJALLE
Kirjan KUVAUSSIHTEERI LYÖ KLAFFIA virallinen julkistamistilaisuus on torstaina 7.9.2023 klo 18 Aviadorin Kulttuurikulmassa Helsingissä Liisankatu 19.
Toivotan lämpimästi ystävät, työtoverit ja kaikki kiinnostuneet tervetulleiksi. Luvassa on kuohuviiniä, musiikkia ja omistuskirjoituksella varustettuja kirjoja ystävähintaan.
ke 23.8.2023
Olen häkeltynyt tykkäysten määrästä Facebookissa. En tiedä, kuinka moni osallistuu julkkareille, mutta toivon tietysti, että tapaan entisiä työtovereita ystävien lisäksi.
Halusin lähettää kirjapaketit Jussin sisaruksille. Olin pyörtyä kysyessäni postissa, kuinka paljon kirjekuoreen pakkaamani kirjalähetykset tulevat maksamaan. Koska ne painoivat yli 250 grammaa, postimaksu oli 9:20 e kappaleelta. Yritän käyttää jatkossa kuriiripostia.
Kävin ruoka-aikaan Visarannassa ja autoin Jussia syömään. Tarjolla oli kanaa ja riisiä. Makua oli, sen verran maistoin. Vein painotuoreen kirjani Jussille ja luin tekstin:

JUSSI SAI OMISTUSKIRJOITUKSELLA VARUSTETUN KIRJAN
Omistettu miehelleni Jussille, joka jaksoi kulkea yli 50 vuotta hupelon kuvaussihteerin rinnalla.
Jussin silmät kostuivat. Muistelimme yhdessä hyviä hetkiä. Käynnistä jäi hyvä mieli.
pe 25.8.2023
Kirjapaketista on ollut iloa. Kohotimme ystävä Raijan kanssa maljat keskiviikkona. Torstaina kävin kampaajalla ja vein kirjan tuliaisiksi Terhille. Iltapäivällä tarjosin kuohuviinit Ilmalle ja Martille.

TULIAISKUKAT ILAHDUTTIVAT
Tänään nuoriso on tulossa viettämään viikonloppua mökille. Hekin saavat omat kappaleet.

SUMU
Herätessäni maisema oli kadonnut. Toivottavasti päivän mittaan selkenee.
Onneksi olkoon kaima hienosta saavutuksesta! En pääse julkkareihin, mutta toivon tapaavani sinut täällä Hämeenlinnassa ja lunastan silloin kirjan itselleni. Ihan oikeasti kiinnostaa👍😁
Malla Nuutinen
(äitini kutsui minua isoilla kirjaimilla ristimänimelläni eli Marja-Leena, kun olin taas eksynyt omiin seikkailuihini)
TykkääLiked by 1 henkilö