la 16.9.2023 hotelli Star Beach Village & Water Park, Hersonissos

YMPÄRILLÄ ON KUKKIVA PUUTARHA
Jatkamme yhdeksän hengen joukkueella kesälomaa Kreetalla. Asumme keskellä vesipuistoa meren tuntumuassa ja nautimme täysihoidosta. Kaikki tämä on mahdollista sen jälkeen, kun myin asuntomme. Päätimme, että oikea tapa käyttää rahoja on yhteinen virkistys ja tietenkin mökin ylläpito. Ensimmäinen irtiotto arjesta oli jo talvilomalla, jolloin kävimme Annan ja Miikan perheiden kanssa Teneriffalla. Lapset muistelevat vieläkin lämmitettyä allasta ja paikallisia herkkuja.

KESÄ JATKUU
Nyt altaita ei tarvitse lämmittää, sillä hellettä on lähes 30 astetta. Eilinen matkapäivä oli pitkä, sillä Finnairin kone lähti jo 7:20 ja varasimme runsaasti aikaa kentälle. Olimme kuulleet pitkistä jonoista. Ei kuitenkaan ollut ruuhkaa ja me ihmettelimme mitä tehdä, kun istuimme portilla kaksi tuntia ennen koneen lähtöä.
Lento kesti vajaat neljä tuntia. Lasten pelikoneet toimivat lentotilassakin, joten he viihtyivät mainiosti. Perillä meitä odotti puolen tunnin bussimatka hotellille. Lapset saivat punaiset rannekkeet, me aikuiset värittömät.
Majoituimme vierekkaisiin huoneistoihin ja ehdimme sopivasti ylelliselle buffetlounalle hotellin ravintolaan. ”Täällä on kaikkea!”, Anna huokasi, kun näki monipuolisen tarjonnan. Lapset purnasivat, kun eivät löytäneet ranskisten kanssa ketsuppia. Minä herkuttelin kreikkalaisella salaatilla ja kokin paistamalla merianturalla. Voiko enempää pyytää. No ehkä seuraavaksi mustekalaa. En valittanut illallisellakaan, kun sain suoraan pannulta jättikatkarapuja.

LOMAVIIKON ENSIMMÄINEN DRINKKI GIN FIZZ
Alueella on kaksi muutakin ravintolaa sekä allasbaareja, joihin rannekkeemme kelpaavat. Tästä taitaa tulla herkutteluviikko. Nuoriso ehti testata ensimmäisen uima-altaan (niitä on monta) lounaan jälkeen. Minä testasin, miten päiväunet maittavat. Ei valittamista.

AAMUAURINKO TERASSILTAMME NÄHTYNÄ
Nukuin raskaasti myös yön. Asun Annan ja poikien kanssa. Minulla on ylellisesti pienempi makuuhuone käytössä. Tänään ohjelmassa on tutustuminen lähiympäristöön. Vierellä kulkee kävelykatu meren ääressä ja toinen, jonka varrella on kauppoja. Nuoriso suunnittelee retkiä, mutta minä taidan viihtyä altaalla.
su 17.9.2023

SUNNUNTAIBRUNSSI
Aamiaisella oli tarjolla kaiken muun hyvän lisäksi kuohuviiniä. Olen vain kerran aikaisemmin kokenut saman ylellisyyden työmatkalla Nerjassa.

MAKEAA
Nuoriso ei kuohuviinistä ymmärtänyt, mutta makeat tarjottavat kiinnostivat. Ulpu söi kaksi nutellalla ja hunajalla päällystettyä lettua suupielet ja sormet tahmeina.

TÄYDELLISTÄ, POJAT TUUMIVAT

ULPU RANNAN TUNTUMASSA
Eilinen aurinkopäivä ylitti odotukset. Tutustuimme hotellin laajaan alueeseen, johon mahtui useita uima-altaita ja useita allasbaareja.

NÄKYMÄ IDÄN SUUNTAAN

STAR BEACHIN ALLAS
Lapset herkuttelivat heti aamiaisen jälkeen moktaileilla, ranskalaisilla (nyt löytyi ketsuppiakin) ja pizzanpaloilla.

DIONYSOS

PULAHDUS ILTA-AURINGON PAISTEESSA MEREEN
Ehdimme päivän aikana testata altaita ja rohkeimmat pulahtivat mereen ja kokeilivat snorklausta. Ulpu keräsi sileitä pikkukiviä ja esitteli niitä illalla ylpeänä.

REIPAS RETKILIJÄ ULPU
Sunnuntaibrunssin jälkeen teimme kävelyretken rantakatua pitkin itään. Kohteena oli ulkoilmamuseo.

RETKIKOHTEEMME
Alue oli kuvauksellinen. Näimme kansanperinnettä, katsoimme lyhyen dokumenttifilmin paikan historiasta ja kiertelimme pihapiirissä.

PIHAPIIRI

KAPPELI

PÄÄTALO

LUOKKA

KAKTUKSIA

KAKTUKSEN HEDELMIÄ
Saimme uuden elämyksen, kun maistelimme tuoreita kaktushedelmiä.

MEIDÄN JOUKKUE

ILOINEN UIMARI
Iltapäivä vierähti mukavasti altaalla js rannalla.

TYRSKYJÄ

IHANAT NAISET RANNALLA
Taivaalle kertyi pilviä eikä paahde ollut enää niin polttava kuin ensimmäisinä päivinä. Illalla testasimme alueen aasialaisen ravintolan. Hyvä kun on valinnanvaraa. Kolmas vaihtoehto on kreetalainen taverna, jonka barbeque-illallinen on tiedossa huomenna.

ULPU PIIRTELI, KUN ME AIKUISET PELASIMME. VASEMMALLA MUMMIN LINNA, OIKEALLA PUHELIN PIPALLE
Sunnuntaipäivämme huipentui canastapeliin. Istuimme terassilla ja kokeilimme pari kierrosta. Lauran silmiin syttyi välke, kun hän teki canastan toisensa jälkeen. Myös Anna kunnostautui. Minulla ja Miikalla on vielä tekemistä. Ehkä yllätämme huomenna.