ma 25.9.2023

POUTAPILVIÄ VISAMÄESSÄ
Luvassa on poikkeuksellisen lämmin viikko, Radio Häme kertoi aamulla. Se tuntuu pehmeältä laskulta lomaviikon jälkeen. Sekin tuntuu hyvältä, että syksyn viikkorutiinit ovat alkaneet. Olen taas ohjelmoinut päiväni tehokkaasti. Maanantaisin on freskopaja, tiistaisin kuntosali, joka toinen keskiviikko Kynäilijät-kirjoittajaryhmä ja perjantaiaamuisin vesijuoksu uimahallissa.

FRESKO ODOTTAMASSA TOISTA LIIMAUSKERTAA
Maanantaisin on muutakin ohjelmaa, sillä luovan kirjoittamisen työpaja jatkuu HAMKissa ja samoin Linnan Marttojen lukupiiri. Ne menevät usein päällekkäin, mutta kaikkeahan ei voi saada.
Vapaapäivinä käyn katsomassa Jussia, jonka kunto on ennallaan. Hän tuntee minut edelleen ja jutteleekin muutaman sanan. Autoin eilen syömisessä eikä miehen ruokahalussa ole mitään vikaa, vaikka hän on nykyään järkyttävän laiha. Sunnuntain ruokalistalla oli broileripastaa ja jälkiruuaksi suklaajäätelöä ja kahvia. Maistoin ja hyväksi havaitsin.
ke 27.9.2023

SYKSY ON TULLUT
Olen nauttinut yllättävän lämpimistä syyspäivistä. Tuntui hyvältä käydä kahden viikon tauon jälkeen kuntosalilla. Meillä on mukava pieni ryhmä Tasapainoklinikalla. Päivitämme kuulumiset treenien ohessa. Ystäviä tarvitaan, muuten juttelisin vain kukille. Lapset soittavat kyllä usein, mutta heillä on omat kiireensä. Ehkä pääsemme viikonloppuna vielä sieniretkelle mökille.

SYYSASTEREITA LÄHEISESSÄ LIIKENNEPUISTOSSA
Tein aamupäivällä reippaan sauvakävelylenkin ja ihastelin syksyn värejä. Olen yrittänyt matkan jälkeen syödä vaihteeksi terveellisesti ja välttää turhia hiilareita kuten vaaleaa leipää ja olutta.

PIENTÄ YRITYSTÄ

VÄRIKIMARA
Toistaiseksi se on onnistunut hyvin ja olo on kevyt. Ihana hyvinvointivalmentaja Sanna Maria lähetti kiitokseksi verkkokurssin, sillä suosittelin häntä lämpimästi Facessa.
pe 29.9.2023
Viikonloppu alkoi virkeänä, kun olin jo aamukahdeksalta uimahallissa vesijuoksemassa. Meillä Linnan Martoilla on oma 23 hengen ryhmä ja tehokas valmentaja Panu.

Illan haasteena on Pimeän kaupan ilta, joka alkaa kello 17. Raami Daamien Anu houkutteli meitä paperihuonelaisia basaariin. Minä olin ainoa innokas.

TÄNÄÄN BASAARISSA
Ehkä joku kiinnostuu kirjastani? Otan mukaan myös taidekortteja. Otanko myös tarotkortit? Ehkä en, sillä en ole tällä kerralla mainostanut antavani vain hyviä ennustuksia.

MINULLAKO TATUOINTI? KYLLÄ VAIN!
Pimeän kaupan illassa parasta oli hennatatuointi!