syyslomaviikko

ma 16.10.2023

SYKSYN IHANAISIA

Minulla on ilo saada tällä viikolla syylomalaisia kylään. Pieni kaksioni on yhdelle ihmiselle oikein sopiva, mutta kun saan yövieraita, tilaa saisi toden totta olla lisää. Anna ja pojat mahtuvat hyvin levitetylle sohvalle, mutta kun vieraita on enemmän, se vaatii kekseliäisyyttä.

KARPALOSUOLLA

Miika kävi sunnuntaina laittamassa mökkiä talvikuntoon. Hän ehti käydä myös sienimetsässä ja suolla. Kotimatkalla hän poikkesi katsomassa isäänsä ja minua. Sain tuoretuliaisia sekä suuremman näytön tietokoneelle. Se helpottaa näkemistä. Onneksi on näitä apuväleitä. Hankin jo led-valoilla toimivan suurennuslasinkin. Silmälääkäri suositteli kaihileikkausta, vaikka arveli, ettei siitä ole kovinkaan suurta apua.

SUOLAISIA LETTUSIA JA KARPALOHILLOA

Keittiöön levisi ihana tuoksu, kun kuullotin sienet pannulla. Herkuttelin lehtikaali-sieniletuilla siitä ilosta, että ainekset olivat tuoreita.

LEHTIKELI

Päivät ovat jo viileitä, mutta poutaisia. Ulkoilu virkistää klassikkoelokuvien ja lukemisen lomassa. Löysin ilokseni Ruutu plussasta Klaus Härön elokuvia. Näin ihastuttavan Rakkaani merikapteeni elokuvan oikein teatterissa. Nyt olen katsellut elokuvat Uusi ihminen, Äideistä parhain ja Postia pappi Jaakobille ja olen pitänyt niiden tunnelmista, vaikka aiheet ovat rankkoja. Myös Miekkailija, Tuntematon mestari ja Näkymätön Elina tekivät vaikutuksen. Suosittelen lämpimästi.

ke 18.10.2023

KORTTIPAJA RUOKAPÖYDÄLLÄ

Pimeät päivät saivat minut innostumaan taas kerran korttiaskartelusta. Juuri kun pääsin vauhtiin, huomasin, että kaikki ihanuudet pitää korjata pois ruokapöydältä, sillä odottelen illalla syyslomalaisia yökylään.

pe 20.10.2023

AURINGONPILKAHDUS KOTIKULMILLA

Syyslomaviikko on jatkunut poutaisena ja välillä jopa aurinkoisena. Eilen tosin satoi räntää.

SYYSLOMATUNNELMIA

Sain ilokseni neljä yövieraista ja kissankin vielä. Pojat riemastuivat, kun Goodmanilla oli syyslomahulinat. Eilen oli jaossa ilmaisia hattaroita ja aarrejahti.

PIZZAA RAXISSA, SUSHIA ITSUDEMOSSA JA YLLÄTYSHATTARAT

Annalla oli etätyöpäivä, mutta tänään hän lähti aamupimeällä Helsinkiin töihin. Meillä on tiedossa poikasten kanssa puuhapäivä.

Visa heräsi yhdeksältä, Miska ja Samu yhdeltätoista. Tarjosin myöhäisen aamiaisen: puuroa, muroja ja paahtoleipää. Sen jälkeen pojat hiljenivät pelikoneiden ääreen ja minä jatkoin korttipaja-askartelua.

MUMMIN KORTTIPAJA

Sain pojat liikkeelle tukevien jauheliha-spagettiannosten jälkeen. Goodamanilla jatkui syysrieha. Minä karkasin sauvakävelylle. Pojat palasivat innosta piukeina ja toivat tuoksupilven tullessaan. He olivat käyneet suihkuttamassa deodoranttitestereitä Normaalikaupassa.

KISSANPÄIVIÄ

Pipa viihtyi koko päivän parvekkeella aurinkoläikässä. Siivosin illan edellä ruokapöydän ja katoin bliniherkut pöytään. ”Kauhea nälkä”, Anna sanoi tullessaan seitsemän aikaan. Kukaan ei muistanut ottaa valokuvia, kun blinit katosivat pannulta sitä mukaa kun ehdin paistaa.

su 22.10.2023

Syyslomalaiset lähtivät eilen. Anna kävi katsomassa pappaa mansikkarasia mukanaan. Niistä riitti maistiaisia meillekin.

JÄRVI OLI JO JÄÄSSÄ

LINNANPUISTOSSA

Jätin Annan ja pojat pakkaamaan ja siivoamaan ulkoilun jälkeen, sillä halusin käydä iltapäivällä tuulettumassa linja-autoasemalla. Ehdin sopivasti Mira Arkon luennolle sekä elokuviin.

SYYSLOMAVIIKON KULTTUURITAPAUS LINJA-AUTOASEMALLA

Caravaggio (1986) kertoo italialaisen barokkitaiteilijan Michelangelo Merisi da Caravaggion elämästä ja taiteesta. Elokuva homoseksuaaliksi väitetystä taiteilijasta oli merkityksellinen projekti brittiohjaaja ja käsikirjoittaja Derek Jarmanille, joka oli itsekin taidemaalari ja seksuaalivähemmistöjen edustaja Thatcherin ajan konservatiivisessa todellisuudessa.

Elokuva oli upea ja pysyin yllättävän hyvin juonessa mukana, vaikka tekstitys oli englanniksi. Ainoa miinus oli, että sali oli järkyttävän kylmä. Siitä viisastuneena varaudun tänään lämpimästi, sillä varasin illaksi lipun Aleksandr Sokurovin Venäjän arkki -elokuvaan.

SUNNUNTAILOUNAS OLI HERKULLINEN

Katsoin lounasaikaan surullisen tyhjään jääkaappiin. Sieltä löytyi kulhollinen keitettyä spagettia, puolikas purjo, vähän tuoretta pinaattia ja puoli purkillista salsaa. Kuullotin vihannekset pannulla kuivatun sienisilpun kera ja lisäsin lopuksi spagetit. Maustoin reippaasti ja hämmästyin, herkullinen sunnuntaiateria valmistui nopeasti ja oli maittava.

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.