pe 27.10.2023

KUULAS SYYSSÄÄ
Onnistuin saamaan peruutuspaikan Hämeenlinnan teatterin huippusuosittuun Rottien pyhimys -esitykseen. Olin lukenut kirjan ja käynyt katsomassa Hattulan pyhän ristin kirkon seinämaalaukset.

UPEA ROTTIEN PYHIMYS HÄMEENLINNAN TEATTERISSA
Suhtauduin epäilyksellä, miten tapahtumat onnistuvat näyttämöllä. Ilahduin, sillä kaikki toimi! Näyttelijät olivat loistavia ja lavastus taidokas. Suosittelen lämpimästi.
Seuraava elämys on tiedossa jo huomenna, kun osallistun ensimmäistä kertaa kustantajan vieraana Helsingin kirjamessuille. Olen hehkuttanut Facebookissa ja toivon tapaavani ystäviä ja työtovereita vuosien takaa.

PERUUTETTU MINUN OSALTANI
Kolmas elämys, tosin jo perinteinen, on pyhäinpäivänä Hämeenlinnan taidekasarmilla. Taiteilijoilla on siellä avoimet ovet työhuoneisiin ja me Taiteilijaseuran jäsenet saamme osallistua basaariin. Otan mukaan taidekortteja ja kirjojani sekä tietysti tarotkortit.
la 28.10.2023

TUMMIA PILVIÄ VISAMÄESSÄ
Eilinen päivä oli kamala. Elämys sekin, jota en olisi halunnut kohdata. Hoitaja Petra soitti Visarannasta, että Jussilla on korona. ”Hän on hyvin väsynyt, ei reagoi edes vaipanvaihtoon, kuumetta on 38,2 eikä hän pysty nielemään lääkkeitä”. Pelästyin ja pyysin, että hän soittaa, jos tilanne muuttuu.
Petra soitti parin tunnin kuluttua ja kertoi, että Jussi on nyt saattohoidossa. Pelästyin uudelleen ja kysyin, mitä se tarkoittaa. Jussi saa lääkkeet ja morfiinia pistoksina. Isäkin sai sairauden loppuvaiheessa morfiinia ja tuli siitä kipeäksi. Tuntuu tosi pahalta. Sanoin, että minulle saa soittaa vaikka keskellä yötä.
Soitin heti aamulla ja sain kuulla, että yö oli sujunut rauhallisesti eikä kipuja ole. Hoitaja kehotti tulemaan. Päätin oitis, että unohdan Helsingin kirjamessut ja lähden heti päivän valjettua. Myös Anna ja Miika tulevat. Pelottaa ja itkettää.

KYNTTILÄ JUSSIN MUISTOLLE 1949-2023