JOUSTAVA SYDÄN?

Kynäilijöiden marraskuinen kirjoitusaihe aiheutti päänvaivaa. Mitä kirjoittaa otsikolla JOUSTAVA SYDÄN? En edes ymmärtänyt, mitä sillä tarkoitettiin. Venyvää, kimmoisaa, anteeksi antavaa? Kirjoitin spontaanin tarinan, joka ei ehkä vastaa tehtävän antoa, mutta annoin mennä.

Musta ja Valkoinen enkeli löivät vetoa, miten uskollinen parrakas mies olisi tulevalle puolisolle.

Tarinamme sankari, Jorma nimeltään, vihelteli. Hän suori itsepäisen pörröisiä hiuksiaan. Yksi kihara kaartui veikeästi otsalle. Kaverit olivat järjestäneet ohjelmaa viimeiseksi poikamiesillaksi. Jormaa arvelutti edessä olevat häät. Vaalea Eeva oli suuren talon tytär, kiltti ja hyvin kasvatettu, mutta oliko hänessä intohimoa?

– Saat kunnon pyörityksen, kaverit olivat virnistelleet.

Jorma otti kulauksen oluttölkistä ja vilkaisi ranteessa olevaa älykelloa. Se oli lahja morsiamelta. Oli aika lähteä. Elokuinen ilta oli lämmin, sateen tuoksuinen.

– Vaatteet pois, lähdemme ajelulle, kaverit virnistelivät, kun Jorma tuli tapaamispaikkaan Aulangon hotellille. Yhden hengen huoneen pöydälle oli katettu sipsejä ja pullollinen koskenkorvaa.

– Äijäbileet, ei mitään rehuja, illan isäntä Topi esitteli.

– En kai minä nakuna minnekään lähde? Jorma hämmästeli ja hörppäsi muovimukista huoneenlämpöistä kossua.

– Saat naamion kasvoille, ei sinua kukaan tunne. Istu kyytiin, Topi komensi ja toi paikalle kottikärryt.

Jorma istuutui. Pelti tuntui kylmältä paljaan takapuolen alla.

– Tästä saat peiton, Masa nauroi ja tyhjensi pussillisen värikkäitä styrox-palloja Jorman syliin.

– Ja tästä saat matkaevästä, Topi sanoi ja sekoitti pallojen sekaan punavalkoraitaisia Marianne-karkkeja.

Aulangon pihapiirissä oli väkeä iltakävelyllä. Parkkipaikalla oli useita busseja maakunnista. Luvassa oli kesäkauden päättäjäiset suuren maailman tyyliin.

– Tulkaa ottamaan karkkeja, pojat huutelivat työntäessään kottikärryjä. Joukko nuoria ympäröi heidät.

– Kaivakaa syvemmältä, sieltä jalkojen välistä löytyy takuulla, pojat hirnuivat.

Jorma oli kiitollinen naamiosta, sillä hän tunnisti naapurin tytön ja tämän ystävät.

– Huh, olipa kokemus, Jorma sanoi huojentuneena, kun ajelu oli ohi. Hän otti kunnon siemauksen kossua ja pakeni suihkuun.

– Oletko valmis jatkoille? kaverit kysyivät, kun Jorma palasi valkoinen froteepyyhe ympärillä.

– Ei enää ajelua, pliis.

– Ei, mutta naamiaisteema jatkuu. Meillä on sinulle hieno ilta-asu, Topi sanoi ja esitteli hulvatonta hovinarrin pukua.

– Sopii tunnelmaan, tunnen todellakin itseni narriksi, onko teilläkin asut?

– Totta kai, olemme kiertäviä muusikoita, Masa sanoi ja otti esiin mandoliinin.

– Sinä saat laulaa karaokessa, Topi sanoi ja vingutti huuliharppua.

– Voi ei, sekin vielä, Jorma parahti.

Hovinarri ja hänen seurueensa marssi iloisesti vihellellen tanssisalin puolelle. Illan teema oli hovitanssiaiset. Juhlapukuisia naamioituneita pareja pyörähteli lattialla hitaan musiikin tahdissa. Jormaa pyörrytti, kossu oli kihahtanut päähän.

– Eeva, näytät hurmaavalta, tyttöjoukko kietoi tulevan morsiamen ympärille paljeteilla koristellun puuhkan. Pitkä puku oli hopeanhohtava ja korkeakorkoiset tanssikengät samaa sävyä.

– Olet illan tähti, Yön Kuningatar, Eevan paras ystävä Irene hehkutti. – Musta peruukki pukee sinua.

– Te olette upeita hovineitoja, eiköhän mennä, Eeva sanoi posket punaisina. Tytöt olivat käyneet porealtaassa ja juoneet baarissa kuohuviiniä. Irene oli tehnyt kaikille virkistävän kasvonaamion.

Jorma katsoi, kun neidot pelmahtivat tanssisaliin. Hän ei saanut silmiään irti näyttävästä tummahiuksisesta tytöstä, joka loi keimailevia katseita ympärilleen.

– Saanko luvan? Jorma kumarsi.

Musiikki oli vaihtunut hilpeäksi diskotanssiksi. Jorma hyppeli kepeästi ja tumma kaunotar pyöri hillitysti hänen vierellään.

– Saanko tarjota drinkin baarin puolella? Jorma kysyi ja katsoi lammasmaisesti daamiaan.

– Ottaisin Sinisen enkelin, tyttö tilasi tottuneesti.

– Minulle tuplaviski, Jorma sanoi.

Hän oli häikäistynyt tytön kauneudesta. Ilta jatkui huumaavana. Vain valssi kangerteli.

– Tanssit yhtä kankeasti kuin sulhaseni, Eeva puuskahti, kun Jorma oli tallannut toistamiseen hänen varpaitaan.

– Oletko varattu?

– Taidan olla, tämä on viimeinen vapaailtani, Eeva tunnusti.

– Niin minunkin, eiköhän oteta ilo irti, Jorma sanoi ja suuteli tyttöä intohimoisesti.

Valomerkin myötä oli aika riisua naamiot.

– Eeva, ei ole totta, oletko se todellakin sinä? Jorma hämmästyi.

– Minähän se, ihme, ettet tunnistanut. Tunsin sinut heti hiuskiharasta ja varmistuin viimeistään tanssiaskeleista, Eeva hihitti. – Sitä paitsi olet unohtanut älykellon ranteeseen.

Jorma haukkoi henkeä, kun Eeva läpsäytti varoittamatta häntä poskelle.

– Senkin kelmi, olit valmis ihastumaan tuiki tuntemattomaan tyttöön. Tästä puhutaan vielä.

– Taisi tulla tasapeli, Valkoinen enkeli virnisti.

Myönnetään, miten olisi uusi veto? Häävieraissa on monta lupaavaa paria. Veikkaan Topia ja Ireneä, Musta enkeli ehdotti.