valkea joulu 2023

la 23.12.2023

LAHJAPAKKAAMO TOIMII VUODESTA TOISEEN

Tuntuu, että radiossa soitetaan joka päivä kappaletta ”Ensimmäinen joulu ilman sinua”. Olenko vain yliherkkä? Meille on tulossa kuitenkin perinteinen joulu, sillä Anna, Samu, Miska ja Pipa-kissa tulevat illalla.

LAHJAKSI SAAMANI AMARYLLIS ON KUKKINUT JO VIIKKOJA

Pienessä kodissani on joulun tuoksua, vaikka kuusta ei olekaan. Hyasintit avautuvat sopivasti ja aidot kynttilät tuovat tunnelmaa.

SÄHKÖINEN TERVEHDYKSENI FACEBOOKISSA

Joulukortteja on tipahdellut postiluukusta lähes entiseen tapaan, vaikka useimmat ovat siirtyneet sähköisiin toivotuksiin. Minä lähetin 18 jouluista korttia, nyt ensimmäisen kerran ilman Jussin nimeä.

Olen miettinyt jaksamista. Päätin, että vähennän menot minimiin nyt talvikuukausina. Myös turhat jäsenyydet saavat mennä. Erosin Suomen Akvarellitaiteen yhdistyksestä, sillä olen hyödyntänyt sen annin osallistumalla ryhmänäyttelyihin ja kesäkursseihin. Ne on nyt nähty. Helsinkiläisen AkvArt gallerian näyttelyissä pitää päivystää, eikä se enää innosta.

Harkitsen, otanko seuraavaksi eron myös Taikosta? Siitä on ollut iloa ja rahallista hyötyä, mutta sekin on jo nähty. Varsinkin nyt, kun uusia maalauksia ei näytä syntyvän. Ehkä palaan mottoon ”aikansa kutakin”. Olen oikeasti myynyt Taikon kautta 43 teosta. Jaksan hämmästellä, että ihmiset ostavat taidetta pelkän kuvan perusteella. Jos joku haluaa maalauksiani jatkossa, tervetuloa käymään työhuoneellani! Minulla piti olla oma näyttely grafiikanpajan puolella helmikuussa, mutta siirsin sen suosiolla toukokuuksi.

Hämeenlinnan Taiteilijaseurassa pysyn ihan kannatuksen vuoksi, samoin tietenkin Paperihuoneella, vaikka työhuoneeni on ollut jo vuoden verran lähinnä varasto. Pitäisi ainakin hävittää kuivaneet siveltimet… Myös Tasapainoklinikka on henkireikä, jonka voimin jaksan arjen haasteet. Kuntoilu tuntuu hyvältä samoin kuin ystävien tapaaminen ja ihanien vetäjien kannustus.

Minimaaliset jouluvalmistelut ovat edenneet hyvin. Löysin kuin löysinkin pussillisen itse kerättyjä suolasieniä pakastimesta. Salaatti on nyt kermaviililisäystä vaille valmis. Karpalohillo tuoksuu keittiössä. Kun päivä valkenee, suunnistan kauppaan täsmäostoksille.

su 24.12.2023 jouluaatto

Meillä on ollut rauhallinen aamu. Heräsin puoli seitsemältä ja puoli yhdeksältä keittelin aamukahvin. Anna ja pojat nousivat pikkuhiljaa. Pipa lepäili yöllä kylpyhuoneen matolla. Siellä oli sopivan lämmintä lattialämmityksen ansiosta.

 Anna lupasi laittaa riisipuuron kiehumaan. Hän oli ostanut puuroriisiä, mutta pakettia ei löytynyt mistään. Ehkä syömme joulupuuron vasta huomenna. Jouluvieraat ovat nyt kauppaostoksilla ja minulla on riittänyt puuhaa. Keittiössä tuoksuu joululta. Kalkkuna on uunissa ja saamme sittenkin haudutettua punakaalia, vaikka olin jo luopunut toivosta, sillä kaalia ei saanut paloina. Anna pelasti tilanteen tuomalla pienen kerän.

LAHJAPAKKAAMO, OSA 2

APUKISSA PIPA OLI TÄPINÄSSÄ JA HALUSI OSALLISTUA LAHJOJEN PAKKAUKSEEN

Katselin joulurauhan julistuksen niin kuin joka vuosi aikaisemminkin.

JOULURAUHA ON JULISTETTU

Tuli lämpimät muistot mieleen, vaikka Anna yritti syyllistää kertomalla pojille, että oli kurjaa, kun äiti oli aina jouluaattoisin töissä.

ANNA JA POJAT TOIVAT TULIAISIKSI UPEAT RUUSUT

MISKATONTTU VIIMEISTELI KATTAUKSEN

HYVÄÄ JOULUA 2023!

Meillä katettiin jouluateria jo varhain. Kalapöytä oli herkullinen ja valmislaatikot ihan hyviä. Pöydässä oli perinteitä kunnioittaen sekä kinkkua että kalkkunaa, sienisalaattia ja purkkiherneitä. Rosollia ei ollut eikä italiansalaattia, joka kuuluu Lauran jouluun.

KUVATERVEHDYS ESPOON JOULUSTA

Pojat söivät vauhdilla ja kinusivat heti sen jälkeen joululahjoja. He olivat etsineet pitkin päivää paketteja ja repivät innolla paperit. Molemmat saivat täsmälahjoja ja rauhoittuivat pelikoneiden ääreen.

JOULULAHJAT ON AVATTU

Illalla katselimme porukalla ihastuttavan elokuvan Vaiana, söimme suklaakohvehteja ja nautimme. Anna totesi, että parasta joulunpyhissä on, kun syödään valmiita ruokia, ulkoillaan ja vietetään aikaa yhdessä.

ma 25.12.2023 joulupäivä

Voiko rauhallisempaa päivää kuvitella. Anna ja pojat nukkuivat yhteentoista. Yritin keittää aamukahvin mahdollisimman hiljaa. Pipakin oli tyytyväinen, kun annoin sille aamuruoan samaan aikaan.

Söimme riisipuuron puolen päivän aikaan. Samu oli onnenpoika niin kuin monena vuonna aikaisemmin, hän sai mantelin. Miska ei osallistunut kisaan, hän ei ole puuromiehiä.

JOULUELOKUVA BIO REXISSÄ

Päivä sujui hiljaiselon merkeissä siihen asti, kun tuli aika lähteä elokuviin. ”Tuleehan mummikin?” Samu kysyi. Totta kai mummi tuli mukaan. Toive oli taattua Disney-laatua. Menimme autolla, vaikka lenkkeily olisi ollut paikallaan. Ehkä ulkoilemme huomenna? Nyt elokuvien jälkeen Anna ja pojat ovat pihalla lumiaskareissa ja minä lämmitän eilisiä laatikoita iltapalaksi. Tästä ei joulunvietto parane.

ti 26.12.2023 Tapaninpäivä

Tänäänkin on ollut rauhallinen päivä. Jouluruokia on vielä jäljellä, mutta Samu ja Miska protestoivat, että he haluavat spagettia ja jauhelihakastiketta.

KYLMÄ KISSA

LÄMMIN KISSA

Saamme tänään Otson yllätysvieraaksi. Annan joukkue on parhaillaan hakemassa serkkua junalta. He käyvät paluumatkalla kaupassa, joten poikien toive on toteutumassa.

TAPANINPÄIVÄN LUMITILANNE

Minä tein päivänvalossa reippaan kävelylenkin siitä ilosta, että oli kirkasta, melkein aurinkoista ja pieni pakkanen. Palasin punaposkisena.

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.