pakkaspäiviä

ke 3.1.2024

VALONPILKE – TOIVONPILKE?

Radio varoittaa jopa vaarallisen kylmästä säästä. Erittäin vaarallinen se on ikäihmisille, siis minulle? Tuuli lisää pakkasen purevuutta. Mittarissa on ollut yli 20 pakkasastetta vuoden vaihtumisesta lähtien. Tänä aamuna -25, hrrr. Pörssisähkö on kallista. Viihdyn suosiolla torkkuhuovan alla, sillä jääkaapissa on ruokaa ja juomaa. Vietän tämän viikon hiljaiseloa, sillä rutiinit käynnistyvät vasta loppiaisen jälkeen.

KUKKAILOA

Katsoin eilen loppuun Frank Capran ihastuttavan elokuvan Ihana on elämä. Minusta on tullut herkkä, sillä kyynelehdin vuolaasti loppukohtauksen aikana. Olen nähnyt kuvan monta kertaa ennenkin, mutta ikääntymisessä on puolensa, sillä paljon oli unohtunut. Toinen joulun ajan suosikki oli Illallinen yhdelle, joka jaksaa naurattaa vuodesta toiseen.

to 4.1.2024

Uskaltauduin sittenkin eilen kauppareissulle. Ulkona oli todella kylmä ja sisällä tuli hiki. Olin helpottunut, kun pääsin kotiin. Nyt evästä on runsaasti, joten voin jatkaa ”ei mitään tärkeää tekemistä” oleskelua. Eilisen päivän kohokohta oli klassikkoelokuva Afrikan kuningatar. Suosittelen.

HERKKUHETKI YHDELLE

Minulla oli iltapäivällä herkkuhetki. Paistan lettuja yleensä vain silloin, kun pikkuväkeä on paikalla. Nyt tein pienen terveellisen taikinan, jossa oli vehnäjauhojen lisäksi kauraleseitä. Maku oli kohdallaan intiaanisokeri- ja karpalohillolisäyksellä. Haikailin myös joululahjapaketista saamiani Kaizun mainioita konjakkiluumuja, mutta en saanut purkkia auki. Ei edes salainen aseeni vihreä jumppakuminauha tehonnut. Tiedän, että apuvälinekauppa Linctuksesta löytyy tehoase, sinne siis. Lohduttauduin tilkalla mustaherukkalikööriä, jonka sain auki. Kiitos ystäville taas kerran herkuista:)

su 7.1.2024

Olen todellakin saanut rauhoittua joulun ja uuden vuoden riennoista. Aamulla mittarissa oli 28 astetta pakkasta. Kylmät päivät ovat pitäneet minut tiiviisti sisätiloissa lyhyitä kauppareissuja lukuun ottamatta. Huomenna alkaa arki ja kelitkin lauhtuvat. Jopa plussan puolelle. Olen yrittänyt vähentää rutiineja, mutta kuntosalista ja kirjoituskursseista en luovu.

Ehkä saan jotain aikaiseksi myös grafiikanpajalla, sillä meillä ei tällä hetkellä ole galleriatyöntekijää, vaan joudumme kukin vuorollamme päivystämään. Minä olen gallerialla ensi perjantaina. Olisi mukava saada juttuseuraa.

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.