lauhtuvaa

ma 8.1.2024

LUMIKUKKIA PARVEKKEELLA

Oli ilo ulkoilla kireiden pakkaspäivien jälkeen, kun kasvot ja sormenpäät eivät olleet jäässä ja keli oli nihkeä. Huomenna on luvassa jo plusasteita. Siis loskaa ja sen jälkeen liukasta. Ei hyvä. Palasin punaposkisena ja tyytyväisenä, sillä sisällä olo on ehtinyt kypsyttää.

LUMINEN PIHAPIIRINI KALPEASSA PÄIVÄNVALOSSA

Kalenterissa on ohjelmaa lähes joka päivälle. Huomenna kolme menoa, se on eläkeläiselle liikaa. Varsinkin laiskottelupäivien jälkeen. Auringonpilkahdukset ovat ilahduttaneet. Ehkä tästäkin pimeästä ajasta selvitään.

ke 10.1.2024

Eilinen päivä antoi uskoa palautumiseen. Jalkakäytävät olivat mukavan nihkeitä. Vaikka päivä oli pilvinen, tuntui hyvältä olla ulkona. Koko viiden hengen ryhmämme oli paikalla aloittamassa kevään treenit kuntosalilla. Polvet olivat pehmeät tunnin lopussa. Päivitimme Ilman kanssa kuulumiset pitkän tauon jälkeen.

VALONPILKAHDUS

Palasin virkistyneenä kotiin. Ystävien tapaaminen on ilo.

to 11.1.2024

Olin viime syksynä vanhusten viikolla ystävä Raijan kanssa ohjaamassa ikäihmisiä Voutilakeskuksen taidetuokiossa.

NELJÄ VUODENAIKAA

Eilen meillä oli juhlallinen katselu. Ohjaaja Vuokko esitteli valmiit taideteokset Vivaldin musiikin säestyksellä. Annoimme raikuvat aplodit onnistuneelle lopputulokselle.

pe 12.1.2024

Lumisadetta, saadaan lisää valoa, hyvä niin. Minulla on tänään päivystys Galleria Paperihuoneella. Toivottavasti saan juttuseuraa.

UUSIA PIIKKIKENKIÄ TESTAAMASSA

Olen luottavaisella mielellä, sillä kävin eilen ostamassa uudet tehokkaan oloiset piikkikengät. Edelliset olivat jo tylsistyneet. Niin moni tuttava on liukastanut ja saanut murtumia. Suomen talvi on vaarallinen.

Pyrytti lunta, kun lähdin matkaan, Sain kahlata kapeilla poluilla jalkakäytävillä, sillä niitä ei oltu aurattu. Ehdin hädin tuskin ajoissa avaamaan ovet, vaikka olin varannut mielestäni rutkasti aikaa. Kaksi ensimmäistä tuntia sujui hyvin, sillä sain seuraa. Seuraavat kolme tuntia turhauduin, kun ketään ei käynyt. Olen ennenkin todennut, että päivystäjän päivät ovat pitkät.

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.