ääri-ilmiöitä

to 1.2.2024

PÄIVÄN SÄÄKUVA

Rasdio Häme varoittaa aamuisin erittäin liukkaista keleistä. Olisin kaivannut tänään kumisaappaita, kun kahlasin piikkikengillä kauppaan. Tammikuu oli todella merkillinen. Hämeen korkeudella oli parhaimmillaan lähes 30 astetta pakkasta ja parin päivän kuluttua vesikeli. En todellakaan pidä yhdistelmästä jää-vesi-jään alle painunut hiekka ja sen lisäksi puuskainen tuuli.

Yritän kaikesta huolimatta ulkoilla päivittäin, vaikka jalkoja särkee jatkuvan jännittämisen vuoksi. Tulisipa kevät.

pe 2.2.2024

KULTAINEN AAMUAURINKO ILAHDUTTI

Kotini kylpi aamulla ihanassa valossa. Minulla on kulmahuoneisto ja ikkunat etelään ja länteen. Auringonaiste virkisti. Kurkistin lasitetulle parvekkeelle, joko siellä tarkenisi, mutta vielä pitää odottaa. Hyvä kuitenkin, että olemme selvinneet pimeimmästä ajasta ja kuljemme kohti kesää!

Lähdin illalla kävelemään Galleria Paperihuoneelle, jossa oli helmikuun taiteilijoiden näyttelyjen avajaiset. Eiliset vesilätäköt olivat jäässä eikä hiekasta ollut tietoakaan. Olin uupunut jo, kun pääsin Goodamnin nurkalle. Tolpalla oli vapaa taksi. Kysyin ex tempore, mitä runsaan kilometrin matka maksaisi. Nuori mies katsoi reitin kännykästä ja sanoi, että voi tarjota sopimushinnalla kymmenen euroa. Niin sitten ajelin herroiksi Arvi Karistonkadulle ja olin tyytyväinen.

Avajaisissa oli runsaasti väkeä ja oli ilo tutustua uusiin päivystäjiimme Sariin ja Jerryyn. Pääsin turvallisesti takaisin Reijon kyydissä. Tulisipa kevät.

su 4.1.2024

ULPU 5v YLLÄTTI PIIRTÄMÄLLÄ KUKAT MALLISTA

Eilen oli vaihteeksi puuhapäivä. Nuoriso tuli täysilukuisena päiväkäynnille Hämeenlinnaan. Kävimme uimahallissa ja samalla matkalla äänestämässä presidentinvaalien toisella kierroksella. Myöhäinen lounas maistui Ajito Sushissa. Pikkuväestä on tullut sushien ystäviä ja hyvin ne maistuivat aikuisillekin.

Oli mukava rupatella hetki minun luonani ennen kuin he lähtivät kotimatkalle. Olin illalla raukea uimisen ja tukevan ruokailun jälkeen.

NUUKISIOTERVEISET

Sain iltapäivällä retkikuvan Nuuksiosta. Visa oli Annan ja poikien luona yökylässä. Serkukset tapasivat ulkoilun merkeissä. Lähetin peukunkuvan.

ti 6.2.2024

Uusi viikko on alkanut pakkassäässä. En päässyt eilen Linnan Marttojen lukupiiriin. Odotin jännittyneenä viestiä, mikä on maaliskuun kirja. Yllätyin, vaikka tiesin, että pääsen silloin hehkuttamaan omalla kirjallani. Lukupiirejä on kaksi ja molemmat haluavat tulla kuuntelemaan kirjani tarinan. Olen aika otettu, sillä aloite ei todellakaan ollut minun.

HUHTIKUUN LUKUPIIRIKIRJA

Huhtikuun kirjakin on jo selvillä. Latasin sen kännykkään ja aloitan tuota pikaa. Olen lukenut ties kuinka kauan pieninä annoksina Pirkko Saisiosta kertovaa Sopimatonta. Sain sen eilen loppuun. Ajankuva oli kiehtova. Suosittelen.

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.