puuhapäiviä tiedossa

ma 4.3.2024

MATKALLA-NÄYTTELYN AVAJAISISSA LINJA-AUTOASEMALLA

KENGÄNJÄLJET OVAT TIINA-KATRIINAN OIVALLUS

ME TAITEILIJAT

Rauhallisen viikon jälkeen kalenterissa on merkintöjä lähes joka päivälle. Ripustamme tänään Linnan Marttojen Oivalluksen iloa näyttelyn Hämeenlinnan kirjastolle. Tiistaina kuntosalitreenit jatkuvat talvilomaviikon jälkeen ja illalla menen esittelemään kirjaani marttojen lukupiireille. Keskiviikkona on paperihuonelaisten Matkalla näyttelyn avajaiset linja-autoasemalla ja torstaina kirjastolla kädentaitonäyttelymme avajaiset sekä kynäilijöiden tapaaminen. Kiirettä pitää.

ti 5.3.2024

OIVALLUKSEN ILOA INFOPÖYTÄ

Viime viikko oli hiljainen. Kävin päivittäin ulkona, mutta kiersin sauvojen kanssa vain lähikortteleissa. Eilinen päivä oli järkytys, sillä lähdin jo aamuseitsemältä liikkeelle ja palasin vasta iltapäivällä. Kyseessä oli kauan odotettu päivä, Linnan Marttojen Oivalluksen ilo -näyttelyn ripustus. Olin tyytyväinen, että sain houkuteltua Semin apuun. Urakka oli melkoinen, kun toistakymmentä marttaa hyöri rakentamassa pöytiä.

NÄYTTELYSEINÄ – VASEMMALLA AKVARELLINI, OIKEALLA PÄIVI LAURELL-NURMISEN MAALAUKSIA

Minun, Katrin ja Toinin vastuulla oli näyttelyseinä sekä sermeihin kiinnitettävät tilkkutyöt ja kaitaliinat. Selvisimme kunnialla. Oli onni onnettomuudessa, että kolmas taiteilija oli sekoittanut päivän, eikä päässyt tuomaan töitä. Sen ansiosta minun ja Päivin maalaukset pääsivät edukseen väljässä ripustuksessa.

TAIDOKKAITA KÄSITÖITÄ

Saimme kaivatun tauon, kun neljällä martalla oli lupa jakaa pizza keskenään. Kirjaston vieressä on nimittäin turkkilainen ravintola. Oli pakko myöntää, että Chicken HawaiI maistui, vaikka epäilin makuyhdistelmää.

Polvet olivat pehmeät, kun pääsin kotiin. Olisi pitänyt venytellä, mutta unohdin. Illalla jalat kramppasivat ja aamulla ne olivat jäykät. Onneksi tänään on kuntosalitreenit ja illalla vielä marttojen lukupiiri. Olen taas pyörityksessä, mikä tuntuu vaihteeksi mukavalta.

ke 6.3.2024

LINNAN MARTTOJEN LUKUPIIRIT KOOLLA KARJALAPIRTILLÄ

Eilen oli todellinen supertiistai. Nukuin tänä aamuna silkasta uupumuksesta ylellisesti seitsemään, joka ei ole ihan jokapäiväistä. Ilahduin illalla, kun saavuin ajoissa Karjalapirtille ja siellä oli jo iloinen hyörinä. Kahvi tuoksui ja tarjolla oli vastaleivottuja rahka- ja mustikkapiirakoita.

LUKUPIIRIEN VETÄJÄT MERJA JA PIRJO

Linnan Marttoja oli kahdesta lukupiiristä ja suurin osa oli paikalla. Meitä oli 15. Istuin kunniapaikalla vetäjien vierellä ja sain hehkuttaa kirjaani puolitoista tuntia. En pitänyt esitelmää, vaan vastailin parhaani mukaan kysymyksiin. Koska aihe oli tuttu, se oli helppoa, paitsi vuosilukujen osalta. Onneksi ne voi tarkistaa kirjan tekstistä. Kiitos martat, olette ihania!

VALONPISAROITA

Voi miten olen odottanut tätä päivää. Aurinko paistoi iltapäivällä täysillä parvekkeelle. Avasin lasit ja istahdin hetkeksi nauttimaan säteistä. Ei edes alimmaisen lasiseinän sameus haitannut, sillä usko kevään heräämisestä tuntui hyvältä.

MERENNEITO

Sisko oli siivonnut eilen kaappeja ja lähetti kuvan. Kävimme nuoruudessa yhdessä lukuisilla matkoilla. En todellakan muista, missä tämä on otettu.

pe 8.3.2024

AVAJAISTUNNELMIA KIRJASTOLLA

Puuhaviikko huipentui eilen Oivalluksen ilo -näyttelyn iloisiin avajaisiin. Väkeä oli runsaasti paikalla ja tarjoiluakin oli.

MARTTOJEN RUOKARYHMÄ PURSOTTI SUUSSASULAVIA HERKKUJA AVAJAISIIN

Kohotimme kirkkaanpunaiset puolukkajuomamaljat onnistuneen näyttelyn kunniaksi.

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.