ke 10.4.2024

LUMET SULAVAT VAUHDILLA, MUTTA JÄRVESSÄ ON VIELÄ JÄÄTÄ
Vaihdoin eilen untuvatakin kevyeen toppatakkiin. Sekin oli liikaa, sillä iltapäivällä kaupungilla kävellessä tuli hiki. Kävin kuntosalin jälkeen gallerialla ja tilasin päivystämme Jerryn avulla muutamia julisteita toukokuun näyttelyä varten. Osa laminoidaan, joten kiiltoa on luvassa.
Tänään on luvassa pilvipoutaa, siis hyvä ulkoilusää. Kävelen siitä ilosta, etteivät lenkkarit paina toisin kuin talvikengät. Odotan kevätkukkien puhkeamista, mutta toistaiseksi olen nähnyt niitä vain Facebookin päivityksissä. Nuoriso suunnittelee aloittavansa mökin ulkosivuremontin jo ensi viikonloppuna. Olen luvannut ottaa kolme pikkupoikaa täyshoitoon lauantaipäiväksi.

TUOREITA MAALAUKSIA ODOTTAMASSA VALMISTUMISTA
Olen ollut tänään yllättävän reipas. Kävin sauvakävelyllä ja viimeistelin maalauksia. Levitin ne olohuoneeseen, sillä jos joku kohta häiritsee, sitä on syytä parannella.
la 13.4.2024
Sain eilen illalla Annan ja pojat, myös kissamerkkisen, yövieraiksi. Miika ja Visa lupasivat tulla heti aamupäivällä. Pojat jäävät luokseni koko päiväksi, sillä Anna ja Miika lähtevät mökkihommiin.

PIHAPIIRIN RAIVAUS VAUHDISSA
Sain päivän aikana kuvia kevätpuuhista. Pojista ei ollut vaivaa, sillä heillä riitti puuhaa pelikoneiden parissa.

PIZZAJOUKKUE
Kävimme porukalla läheisessä Melodia-pizzeriassa. Tilaus oli kaksi Americanaa ja yksi Pepperoni sekä kolme coca-colaa. Sain maistaa palan poikien annoksista ja se riitti vallan mainosti. Otin loput mukaan, sillä kukaan ei selvinnyt omastaan.
Työläiset palasivat voipuneina illalla ja lähtivät kotimatkalle. Minä vetäydyin sohvannurkaan television ääreen.
ma 15.4.2024
Harmaat päivät jatkuvat. Illalla ja yöllä satoi, se teki hyvää luonnolle. Innostuin aamulla katsomaan, mitä löydän toukokuun pajanäyttelyn piristykseksi. Muistin, että askartelin joulun alla prinsessakortteja. Ne sopivat ikkunalaudalle samoin kuin akvarellimonotypiat.

AAMUN ASKARTELUA
Anna katsasti lauantaina maalaukset ja valitsimme yhdessä sarjan, jonka värit sointuvat. Laitoin ripustuslangat ja pähkäilen vielä nimien kanssa. Ne syntyvät viimeistään ripustusvaiheessa.
Kävin päivällä kaupassa ja otin mukaan keittiön ruutumaton viedäkseni sen pesulaan. Tunsin itseni hölmöksi ulkoiluttaessani mattoa edes takaisin, sillä SOL:n pesula oli muuttanut pois Goodmanilta. Huomenna on uusi yritys, sillä tiedän pesulan sijaitsevan vastapäätä Tasapainoklinikkaa.
ti 16.4.2024
Tänään on ollut vaihteeksi puuhapäivä. Matto pääsi pesulaan ja minä kuntosalille. Iltapäivän tähtihetki oli, kun kävimme ystävä Raijan kanssa syömässä rapeat silakkapihvit perunamuhennoksen ja viinilasillisen kera Linna Bistrossa. Kun saa kalat suoraan pannulta, se on juhlaa. Jussi paistoi mielellään silakoita ja tuli haikea olo sitä ihanuutta muistellessa.
to 18.4.2024

Kirjani pääsee ensi maanantaina esittelyyn KAVI:n (Kansallinen audiovisuaalinen instituutti) kaikille avoimessa tilaisuudessa. Järjestelyt ovat loppusilausta vailla. Olen jo nyt helpottunut, että hanke on kohta ohi. En ajatellut mainostaa sitä, mutta haastattelijani Heikki Seppälä kannusti houkuttelemaan entisiä työtovereita paikalle. Siis lämpimästi tervetuloa!