uutta ja vanhaa

EHDOTUKSIA PAJANÄYTTELYYN

Koska olen jättänyt menoja, omaa aikaa on entistä enemmän. Kirjoittelen aamuisin tarinoita, joita löytyy Sanataidetta -osiosta. Yritän käydä säännöllisesti keskipäivän aikaan kävelylenkeillä ja kaupassa. Iltapäivisin otan siveltimen käteen ja katson, mitä syntyy.

SISARUKSET

Kotona on pino maalauksia, joihin en ole ollut tyytyväinen. Nyt on ollut hyvä hetki jatkaa, sillä toukokuun grafiikanpajan näyttely lähestyy. Se, että maalipintoja on rutkasti, ei aina ole hyvä juttu, sillä tuoreus kärsii. Kosteina ne näyttävät hyviltä, mutta sammuvat kuivuttuaan.

SEPPELEPÄINEN NEITO

Näyttelyyn mahtuu kuudesta seitsemään teosta, joten olen luottavainen, ettei tarvitse turvautua vanhoihin maalauksiin.

KAKSOSET

En ole enää kunnianhimoinen. Maalaan omaksi iloksi ja toivon tietenkin, että teokset miellyttävät katsojia. Olen luopunut taideverkkokauppa Taikosta, joten myyntiä ei juuri ole. Se ei haittaa, sillä huonompiakin harrastuksia voisi olla.

AKVARELLIMONOTYPIOITA VIIME VUODELTA

Löysin kotoa pinon akvarellimonotypiota. Laitoin niihin paspat ja otan ne mukaan pajanäyttelyyn, Pääsevät ehkä ikkunalaudalle?

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.