kevään heleyttä

ma 20.5.2024

HELEÄÄ HELLUNTAITA

Minä, joka olen ollut aina auringonpalvoja, olen voipunut. Liika on liikaa. En koskaan valittanut Thaimaan matkoillammme helteestä, mutta siellä ilmastointi toimi. En valita nytkään, mutta harmittaa, kun en pysty hyödyntämään iltapäivän tunteja parvekkeella. Se on yksinkertaisesti liian kuuma.

Minulla oli eilen vuosipäivä, sillä muutin tasan kaksi vuotta sitten helluntaina nykyiseen kotiini Suomen kasarmille. Lenkkeilimme Jaanan ja Fidelin kanssa uimahallin rannalla ja nautimme suvituulesta. Fidel jaksoi hyvin, vaikka kieli roikkuikin.

TULPPAANIT OVAT PUHJENEET KUKKAAN

Tarjosin pienelle perheellemme eilistä tattirisottoa päivitettynä. Kuumensin sen pannulla tomaattilohkojen, valkosipulisilpun ja kananmunan kera paistelun riisin tapaan. Jaana kehui, että maistui tänäänkin. Hänen panoksensa oli kokata maittava tuore salaatti.

KUVATERVEHDYS ESPOOSTA, JOSSA PIHAGRILLI OLI KUUMANA

TOINEN KUVATERVEHDYS ULPU UIMARISTA

Yhteiselomme on sujunut mainiosti ja pikkukoira viihtyy meidän molempien luona. Tuntuu hyvältä, kun karvaturri painautuu kainaloon, kun katsomme yhdessä hömppäsarjoja YLE Areenasta. Meneillään on islantilainen Hankala perintö, Kerron Fidelille, mitä tapahtuu ja se kuuntelee tarkkaavaisesti.

to 23.5.2024

Tunsin itseni koululaiseksi kevätretkellä, kun osallistuin ystävä Raijan järjestämään taidenäyttelymatkaan Kangasalan Kimmo Pyykkö -taidemuseoon Dialogos – kuvan kaunis keskustelu -näytteyyn, jota taiteilijat Juha Merta ja Jouko Pullinen esittelivät. Näyttely kutsui katsojan vuoropuheluun teosten kanssa.

TAITEILIJAT ESITTELIVÄT NÄYTTELYN DIALOGIN MUODOSSA

Päivän anti on täydellinen. Meitä retkeläisiä oli alle kymmenen, ilma aurinkoinen ja maisema vehreä. Opastettu kierros oli kiinnostava ja punajuuririsotto läheisessä Pazzi-trattoriassa maittava.

PUNAJUURIRISOTTOA

Retken kohokohta oli, kun Jouko Pullinen yllätti meidät kutsumalla tutustamaan työhuoneeseensa. Odotin tärpätin tuoksua ja keskeneräisiä maalauksia, mutta perillä odotti hienostunut galleria, jonka seinille oli ripustettu taidokkaita grafiikanvedoksia.

pe 24.5.2024

KUVATERVEHDYS MIIKALTA, JOKA ON TYÖMATKALLA ESPANJASSA

Puuhaviikko on lopuillaan. Sanoin siskolle, että kun eläkeläisellä on joka päivä menoa, vähintään yksi vapaapäivä viikossa on paikallaan. Tapasimme Kynäilijät-ryhmän kanssa eilen kevään viimeisen lukukerran myötä. Tarjolla oli kahvia ja makeaa hyvää. Kesätehtävä on uusi aluevaltataus, sillä sovimme, että yksi meistä aloittaa tarinan ja muut jatkavat kukin vuorollaan. Kuulostaa kiehtovalta.

Sain taas Fidelin vierihoitoon, kun Jaana kävi kaupassa. Kokkasimme yhdessä kevyen lounaan, joka sisälsi kevätkääryleitä, savu- ja graavilohta, salaattia, kananmunia ja tuoreita porkkanasämpylöitä. Kaikkea oli niin runsaasti, että pärjäämme lopuilla huomennakin.

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.