luvassa ennätyskuuma viikko

su 26.5.2024

VÄRI-ILOA PARVEKKEELLA

Kuuntelin epäuskoisena ja lähes kauhistuneena, kun Pekka Pouta ennusti toukokuun viimeiseksi viikoksi ennätyshelteitä. Luvassa on myös sadekuuroja ja ukkosta. On todella merkillistä, että näin varhain keväällä on tällaiset kelit. Toistaiseksi sadetta ei ole kuulunut.

Soitin siskolle eilen aamukymmeneltä ja kysyin, sopisiko lenkki hyvän sään aikana. Hän oli väsynyt valvottuaan pitkään Turuntieltä kuuluneen metelin takia. Lähti kuitenkin Fidelin kanssa.

HAPPY OLIVE

Kävin hakemassa läheisestä R-kioskista postipakettina tulleen kreetalaisen Happy Olive oliiviöljypullon, jota minulle oli suositeltua. Hyväähän se oli, mutta kallista. Ehkä tyydyn jatkossakin K- ja S-kaupan öljyihin.

UUSIA PERUNOITA KEVÄÄN KUNNIAKSI

Maistelimme ensimmäisen kerran tänä keväänä varhaisperunoita. Graavi- ja savulohta oli vielä jäljellä. Kermaviilikastike ja tuore tilli sekä salaatti sopivat kavereiksi. Illalla oli ilo käydä saunassa, sillä katupölyä on ilmassa turhan paljon.

Odottelin tänään turhaan sääennusteen lupaamaa sadetta. Keli oli suorastaan painostava. Kokkasin perheellemme kantarelli-tattikastikkeen, joka maistui varhaisperunoiden kera. Istuimme voipuneina sohvallani ja katsoimme päiväelokuvaksi sopivan ranskalaisen farssin Naisentappajat.

JAANA POIMI KIMPUN PIENTAREELTA

Jaana laittoi illalla viestin, että Fidel väsyi lenkillä. Nämä helteet eivät sovi pienelle koirallekaan.

ti 28.5.2024

Radio Häme varoitti aamulla tukalasta helteestä. Siis toukokuussa. Hellepäiviä on kertynyt jo 12. Minulla on ikkunat ja parvekkeen ovi avoinna yötä päivää, mutta ulkoa ei juuri viilennystä tule. Eilen illalla jyrähteli muutaman kerran, mutta kaivattua sadetta ei kuulu.

JAANAN JA FIDELIN KOTITALO ON MUKAVASTI VARJOSSA

Lenkkeilin eilen siskon ja koiran kanssa aamupäivällä ennen pahinta kuumuutta. Tänään on pakko lähteä kaupungille, sillä minulla on kuntotesti. Sen jälkeen pääsen vapaalle, kevään harrastukset ovat ohi.

ke 29.5.2024

Toukokuun pajanäyttely päättyy tänään. Taiderintamalla on ollut hiljaista. Tämä kuumuus lamauttaa kaiken. Syksyksi ei ole muita suunnitelmia kuin jatkaminen Tasapainoklinikalla sekä tietysti kakkoskirjani ”Taikapölyä” julkaisutilaisuus lokakuussa.

Mutta henkireikäni marttojen lukupiiri, luovan kirjoittamisen työpaja, freskopaja ja omat näyttelyt ovat nyt taakse jäänyttä elämää. Voin kuvitella osallistuvani korkeintaan kirjoittamisen verkkokursseille, mutta en halua lähteä työhuonetta pitemmälle. Ainakaan tässä mielentilassa.

KEVÄTTODISTUS

Olen suorittanut omaksi iloksi verkkokurssin, johon olin kovasti tyytyväinen. Tulostin sertifikaatin ja huomasin, että saan lähettää kaksi liuskaa arvioitavaksi. Suosittelen kurssia lämpimästi.

to 30.5.2924

RANTAKASINOLLA – HUOM. UUDET PALJASJALKAKENGÄT

Hellettä edelleen. Kävelimme eilen kuuman kaupungin läpi Rantakasinolle ja nautimme virkistävät oluet. Fidelillä oli oma vesipullo mukana. Purin toukokuun pajanäyttelyni iltakuudelta. Nyt olen vapaalla tai ainakin kesätauolla. Olo on helpottunut, mutta vähän haikea. Kustannustoimittajani Veera on luvannut kommentoida käsikirjoitusta ensi viikolla. Odotan jo malttamattomana.

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.