juhannuksen taikaa

la 22.6.2024

IHANAT PIONIT KAUKAHDEN PIHALTA

Poutaa, voimakasta tuulta, vaahtopäälaineita, niittykukkia, grillin tuoksua, ensimmäiset kypsät mansikat, niistä on juhannus tehty.

ENSIMMÄISET METSÄMANSIKAT

Nuoriso valtasi mökin jo torstaina. Emme pitäneet Jaanan ja Fidelin kanssa kiirettä, sillä tiesimme saavamme myöhäisen lounaan vasta illan edellä. Ehdimme tehdä retken alatielle, jossa koira sai hepulin, kun huomasi saadessaan juosta vapaana. Kissan ja koiran kohtaaminen sujui ongelmitta, sillä Pipa väistyi suosiolla.

VAAHTOPÄITÄ VANAJALLA

MIIKA KÄVI YÖKALASSA

Päivä oli aurinkoinen ja tuulinen. Pikkupojat kävivät uimassa pelastusliivit yllään ja kertoivat järviveden olevan hurjan kylmää. Anna patisti heidät saunaan lämmittelemään.

PHAPÖYTÄ ON KATETTU, TOIPILAS OTTAA RAUHALLISESTI

JUHANNUSATERIALLA OLI KYMMENEN HENKEÄ

Päivän kohokohta oli herkullinen juhannusateria. Tarjolla oli salaatteja, kattilallinen uusia perunoita, grillattuja munakoisoja ja paprikoita, Vanajaveden ahvenia ja kuhia sekä valkosipulimausteista naudan sisäfilettä. Juhannusvieraat kiittävät.

Emme jääneet Jaanan kanssa yöksi, sillä kaihileikkauksestani oli vasta kaksi päivää aikaa. Istuimme hetken parvekkeellani ja autonkuljettakin sai nauttia vähän juhlajuomaa.

su 23.6.2024

Luvassa on kesän toinen helleaalto. Kaupungissakin on mukavaa, sillä luonto on kauneimmillaan. Nautimme eilen Jaanan ja Fidelin kanssa auringonpaisteesta parvekkeellani ja poksautimme kuohuviinipullon juhlapäivän kuuniaksi. Kokkasimme uusia perunoita ja graavilohta kermaviilin ja salaatin kera. Ilmassa oli juhannuksen taikaa.

PIPA ON KESÄLOMALLA

HIEKKARANNALLA PULAAMASSA

JUHANNUSYÖN KAKSI KUHAA, KALAMIES OTSO

KALAMIES SAMU

Sain päivän mittaan tunnelmakuvia mökkiläisten juhannuksesta. Tuoreimmat ovat viime yöltä, jolloin isot pojat olivat kalassa.

Olen toipunut yllättävän hyvin leikkauksesta. Valo ei enää satu silmiin. Joudun laittamaan kosteus- ja antibioottitippoja neljä kertaa päivässä. Vaikeinta on muistaa, ettei saa kumarrella. Näkökenttä on todellakin kirkastunut, mikä tuntuu ihmeelliseltä.

HERKKUJÄLKIRUOKA

Juhannus huipentui illalla, kun mökkiläiset poikkasivat luonani kotimatkalla. Kilistimme lehtikuohumaljat ja herkuttelimme Lauran loihtimalla pavlovalla.

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.