ke 26.6.2024

MÖKKIMAISEMA KUTSUI
Koska silmäni ovat vielä kaihileikkauksen jälkeen arat, kuuntelen sääennusteita sekavin tuntein. Luvassa on todellakin lähes 30 asteen lämpötiloja. Anna ja Miika ovat töissä ja mökki on tyhjillään.
Silmät ovat parantuneet hyvin ja olen jo nukkunut pari viime yötä ilman suojakilpiä. Välttelen edelleen kumartelua ja raskaita kantamuksia. Onneksi sisko on vierellä. Anna komennettiin neljän kuukauden lomautuksen jälkeen töihin. Hän ei ilahtunut, vaikka arvostaakin palkkatuloja.
Ajelimme eilen Jaanan ja Fidelin kanssa maalle. Täällä on rehevää ja kesä kauneimmillaan. Hyttysetkin ovat vaihtaneet maisemaa. Istuimme rantakeinulla ja Jaana pulahti kolme kertaa uimaan. Fidukin kasteli turkkinsa ja innostui sen jälkeen spurttailemaan vapaana. Tuntuu ihan lomalta.
to 27.6.2024

PIONI AVAUTUI SILMÄNILOKSI

AKILEIJAT KUKKIVAT KESÄSTÄ TOISEEN
Maalla on mukavaa, vaikka päivät ovatkin helteisiä. Lenkkeilemme aamun viileydessä, vietämme sistaa varjossa ja nautimme upeista kesäilloista.

ORVOKIT OVAT KUKKINEET TOUKOKUUSTA LÄHTIEN
Lokit valtasivat eilen rannan. Salakka kutee ja linnut kirkuivat. Kun tilanne rauhoittui, Jaana pesi laiturin ennen kuin pääsi uimaan. Fidel pysytteli turvassa saunamökin rappusilla.
su 30.6.2024
Helleviikko on lopuillaan ja minulla aika käydä kaupungissa. Lähden illalla Annan kyydissä, mutta muut lomalaiset jäävät. Palaan kyllä viikolla, sillä tiedossa on syntymäpäiväjuhlia.

TÄLLAISIA TULOSSA – VIESTI ANNALTA
Yhdeksän hengen arjen pyörittäminen on vauhdikasta. Nuoriso kävi eilen viettämässä puuhapäivää Parolan panssarimuseossa.

TUNNELMAKUVIA PUUHAPÄIVILTÄ

PANSSARIPÄIVÄN LETTU

VIISIKKO

VAUHDIN HURMAA

SAMUKIN PÄÄSI RATSASTAMAAN
Minä jäin Pipn kanssa kotimiehiksi. Jaana lähti jo perjantaina, sillä hän ei halunnut koiran ja kissan yhteenottoa.

KESÄUNIKKOJA
Miika grillasi eilen kunnon lihapihvit ja kasviksia. Tänään on luvassa Vanaveden kuhaa, jota yökalastaja on saanut runsaasti. Sää viileni mukavasti sateen jälkeen ja ilma raikastui.

KALAMIES KOKKIPUUHISSA

KUHAT MUURIKALLA

VÄRIÄ KASVIKSISTA
Meillä oli todellakin ruhttnaallinen lounas, sillä kalaa oli ylen määrin. Miika fileerasi kuhia urakalla.

SAVUKUHIA
Osa päätyi savustukseen, kun pönttö löytyi autotallin perältä. ”Todellinen parkour-rata”, poika kommentoi harppoessaan esteiden yli.