sateinen kaupunkiviikko

ti 16.7.2024

SAIN LAHJAKSI ASKARTELUTARVIKKEITA

Sydänkesä ja olen kaupungissa enkä mökillä. En todellakaan halua olla siellä sisätiloissa yksin sadesäällä. Tulin Annan perheen kanssa sunnuntaina, sillä tyttö on koko kesän töissä. Miikan perhe lähti toiseen mummolaan. Sain eilen puhelun vadelmapensaiden keskeltä.

Jaana ja Fidel pitävät minulle seuraa. Koira on vierihoidossa aina, kun siskolla on menoja. Kokkaamme ja syömme yhdessä. Se on ilo, sillä lämmin ateria ei ole itsestään selvyys, kun olen yksin.

MIKÄ PAIKKA TÄMÄ ON?

Fidel kävi hammaskivenpoistossa ja kynsien leikkauksessa pihapiirin eläinlääkärissä. Otin kuvan omalta parvekkeelta. Näen usein koira-asiakkaita ja kantokoppia, joissa on kissoja ja muita lemmikkejä.

ke 17.7.2024

Tänään on ensimmäinen hääpäivä ilman Jussia. Tänään on myös isän kuolinpäivä. Molemmat herättävät haikeita muistoja.

PÄIVÄN TUNNELMAKUVA

Vietin suosiolla kotipäivän Fidelin kanssa, sillä siskolla oli menoja. Istuimme parvekkeella ja kuuntelimme sadetta. Ei ollut kylmä. Jaana tuli muutaman tunnin kuluttua ja ilahdutti tuomalla kylmän roseviinin. ”Parvekejuoma”, hän kehui ja kyllähän se maistui.

to 18.7.2024

Olen löytänyt taas kokkauksen ilon. Rakastan sesonkiaineksia kuten tuoretta parsaa, nokkosia, herneenpalkoja, mansikoita ja makeita tomaatteja sekä avomaankurkkuja.

NÄISTÄ AINEKSISTA EI SYNNY MUUTA KUIN HYVÄÄ

Tänään kotikeittiössä tuoksuu basilika ja valkosipuli. Kalttasin makeat terttutomaatit ja keittelen niitä parhaillaan sipulin ja mausteiden kera. Kun sisko tulee lounasaikaan, kiehautan tuorepastan ja herkuttelemme kesän mauilla. Viiniäkin löytyy.

PASTA-ANNOS ON VALMIS, SISKON MIELESTÄ YKSI PARHAISTA KOKKAUKSISTANI

SADE ON OLLUT HERKÄSSÄ

Tässä vielä päivän sääkuva parvekkeelta etelän suuntaan.

su 21.7.2024

Kokkausinto kasvoi, kun Jaana toi kaupasta kilon pussillisen sinisimpukoita. Olen laittanut niitä ennenkin, mutta siitä on aikaa. Ohje on yksinkertainen. Simpukat pestään juoksevan veden alla ja raaputetaan parrat pois. Salaisuus on maukas liemi, johon tuli tuoretta sipulia, kalaliemikuutioita, tilkka kermaa ja yrttimausteita.

SINISIMPUKKALOUNAS

Simpukat maistuivat graavilohialkupalan jälkeen erinomaisilta.

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.