syysunelmia

ma 16.9.2024

SYYSKUKKIA

Olen miettinyt, mitä sitten tehdään, kun haaveet ja unelmat ovat toteutuneet kirjoittamisen ja taiteen tekemisen saroilla. Kun havahduin karuun todellisuuteen, että minulla on valmiita kehystettyjä maalauksia ja grafiikanvedoksia pienen taidekaupan verran, se sai minuun vauhtia. En todellakaan halua, että lapset perivät aikanaan sotkuisen työhuoneen kuivuneine siveltimineen ja väriputkiloineen ja ihmettelevät, mitä tekevät varaston perältä löytyville pölyttyneille maalauksille.

Sisko tuli avuksi ja on puuhastellut kanssani siivoamalla ja järjestelemällä tavaroita. Innostuin itsekin, kun pääsimme niin pitkälle, että vuorossa oli hauskin vaihe eli parhaiden töiden valitseminen esille. Lokakuun pajanäyttelyni Löytöjä työhuoneelta avajaisiin on aikaa vajaat kolme viikkoa. Mitä vielä ehdimmekään ennen sitä.

AVAJAISET pe 4.10. klo 18 – 20

Grafiikanpajan puolelle mahtuu vain kymmenkunta teosta, mutta näyttely jatkuu alakerran työhuoneessani. Kyseessä on siis pop up -tapahtuma, eli työt saa heti mukaan ja todellakin ystävähintaan, siis -50% alkuperäisistä hinnoista. Tervetuloa tekemään löytöjä. Joulukin lähestyy.

Taidenäyttelyn lisäksi grafiikanpaja Paperihuoneella vietetään ti 8.10. toisen kirjani Taikapölyä ja mystisiä murhia julkaisujuhlia. Tilaisuus on avoin ja toivon kirjojen ystävien tulevan paikalle! Luvassa tarjoilua.

TONNIKALAPIHVIT JAANAN KEITTIÖN TAPAAN

Meillä oli eilen siskon kanssa hulppea sunnuntailounas. Jaana yllätti paistamalla upeat tonnikalapihvit. Osasin arvostaa, sillä hyvä ruoka ja hyvä seura ovat aina hintansa arvoista.

ke 18.9.2023

SYKSYN SÄVYJÄ

Parvekkeelle ei ole ollut muutamaan päivään asiaa, sillä kelit ovat olleet koleita. Tänään ja huomenna on luvassa lämpimiä päiviä, mutta viikonloppuna taas viileää. Pakko uskoa, että syksy on täällä ja nyt. Eilen oli kuntosalipäivä ja kävin samalla matkalla täydentämässä vähän vaatevarastoa. Siis lähinnä urheilumerkkisiä, sillä entiset olivat aikansa eläneitä.

YLLÄTTÄVÄ TULIAISKASSI

Sain iltapäivällä harvinaisen vieraan. Helena Linnan martoista kävi tuomassa Annalle lahjakortin, sillä tytär suunnitteli marttojen 35-vuotisjuhlaan ohjelmavihkosen. Oli mukava rupatella kuulumisia.

Siskon kanssa olemme vain soitelleet, sillä hänellä on ollut vieraita. Tuntui oudolta kokata pitkästä aikaa vain itselle. Enkä edes kokannut oikeasti, vaan ostin valmiin katkarapucaesarsalaatin ja nautin sen sohvalla television äärellä.

pe 20.9.2024

SUMU

Reippailin eilen aamulla luottokampaajani Terhin luo Aulangontielle. Kaupungin yllä leijaili sankka sumu ja maisema oli satumainen. Paluumatkalla poikkesin Silmäasemalle hakemaan uudet silmälasit. Sain siis todella kasvojenkohotuksen. Se olikin jo tarpeen. Vielä suurempi muutos oli Fidelillä, joka kävi Mustissa ja Mirrissä trimmattavana. Turkki on nyt silkinhieno!

la 21.9.2024

Eiliset rapujuhlat onnistuivat mainiosti. Kuvia löytyy Leenan keittiöstä otsikolla rapuillallinen. Tänään on ollut hiljainen päivä. Lämpötila laski vain 13 asteeseen, mutta parvekkeella tarkeni hyvin auringonpaisteessa.

JOTAIN KELTAISTA NÄKYVISSÄ

KYLLÄ NÄISTÄ PARI SIENIKASTIKETTA SYNTYY

Sain kuvia nuorisolta mökkimaisemista. He ehtivät sienimetsään ja jotain löytyikin. Tapaamme huomenna täällä Hämeenlinnassa.

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.