sateet tulivat

ke 25.9.2024

SYKSYN KULTASADETTA

Parvekekelit ovat muisto vain. Oikeasti kesä on ollut pitkä, sillä aloitimme siskon kanssa ulkoilmaelämän jo vappuna. Toki välillä on ollut koleaa, mutta se ei ole haitannut. Nyt sadepäiviä on tiedossa enemmän kuin poutakelejä.

WOKKIVIHANNEKSET JA LEHTIKAALI PANNUILLA

Kun kävin kaupassa, puuskainen tuuli sai syksyn lehdet lentämään villisti. Hoidimme siskon kanssa päivän kokkauksen yhteisvoimin. Jaana paistoi kanafileitä ja maustoi ne limellä, lehtipersiljalla ja korianterilla. Minä kokkasin wokkivihanneksia lehtikaalilisäyksellä. Totesimme, että lounas oli maukas ja terveellinen.

Iltapäivällä alkoi sade, joka yltyi hetkittäin rajuksi. Loppuviikoksi on todellakin luvassa vähintään epävakaista.

pe 27.9.2024

RUSKAN SÄVYJÄ JUURI ENNEN SADETTA

Eilen satoi rankasti, samoin yöllä ja täksi päiväksikin sitä iloa riittää. Suomen kasarmin pihapiiri on järkyttävän kurainen ja täynnä sadeveden täyttämiä kuoppia. Vuorikadun ja Turuntien risteys tulvii.

TERVEELLISELLÄ LINJALLA EDELLEEN

Sisko kahlasi eilen pitkät kumisaappaat jalassa luokseni lounaalle. Vietimme sitä ennen tehokkaita hetkiä työhuoneellani tulevan näyttelyn järjestelyissä. Siellä alkaa olla valmista. Pajanäyttelyn ripustus on ensi torstaina ja avajaisia vietämme tasan viikon kuluttua.

Sain tänään uskonvahvistusta, että projektini kantavat. Hehkutin Facebookissa taidenäyttelyä ja kirjan julkaisua. Peukunkuvia on tullut runsaasti. Lähetin kutsuja martoille ja kirjoittajakavereille sekä tutuille toimittajille. Ihana Marika Riikonen vastasi paluupostissa, että lähetä lisätietoja. Hän voi julkaista jutun pikapuoliin. Siis Hämeen Sanomissa. Wau, kirjoitti Anna.

su 29.9.2024

Heräsin virkeänä, sillä auringonsäteet pilkistelivät ikkunan takaa. Toivottavasti rankimmat sateet ovat tällä erää ohi.

KUVATERVEHDYS KOTIIN JÄÄNEILTÄ

Sain eilen herravieraita yökylään. Miika halusi laittaa mökin talvikuntoon ja lähti ottamaan vedet pois. Hän pudotti Visan ja Miskan kyydistä Bio Rexiin Verkatehtaalle. Pojat kävivät katsomassa elokuvan Villi robotti. Lupasin käydä hakemassa heidät kävellen, mutta keli oli sen verran sateinen, että Jaana ja Fidel hoitivat homman autolla. Siskolle tuli hyvä mieli, kun pojat ihailivat hänen Xantiaansa. Fidelkin oli tyytyväinen, kun se sai istua takapenkillä Visan sylissä.

Pojat pyörähtivät luonani ja lähtivät saman tien kiertelemään. Visa hehkui intoa, kun hän bongasi jenkkiautoja, jotka ajoivat keskustassa. Minäkin näin ne, sillä poika ehti ottaa satoja valokuvia. Illalla kävimme vuorotellen Jaanan saunassa. Sen jälkeen tortillat kelpasivat ja pojat nukahtivat umpiväsyneinä rinnakkain sohvalle.

VISA JA MISKA AAMUPUUROLLA

Tänään ohjelmassa on lounas Itsudemossa. Miika on luvannut tulla mökiltä heti puolen päivän jälkeen, sillä Visalla on vielä kouluhommia. Kerätyt kasvit pitää palauttaa huomenna ja vielä puuttuu pihasaunio, koiranputki ja kannusruoho. Epäilen kyllä, ettei niitä enää löydy.

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.