KUULAS AURINGONLASKU

Tarinan taustaa: Mama Maddalena ei jätä rauhaan, vaikka yritän kirjoittaa muitakin tarinoita. Päivitin Maman vaiheet. Hän joutuu liikkumisvaikeuksen vuoksi hoivakotiin ja löytää uusia ystäviä. Huonenaapuri Eeva jää leskeksi ja perii vanhan rintamiestalon Kaurialasta. Rouvat pääsevät muuttamaan, kun heidän lempihoitajansa Taru tulee asumaan yläkertaan ja auttaa arjen pyörityksessä. Mama osallistuu luovan kirjoittamisen kurssille. Hän innostuu kollaaseista ja julkaisee itse kuvittamansa kirjan.

Teksti on elettyä elämää, sillä vierailut kahden vuoden aikana hoivakodissa tutustuttivat sen arkeen. Omakotitalossakin olen asunut ja osallistunut lukuisille kirjoitus- ja kuvataidekursseille.

Nauttikaa Maman hyvässä seurassa. Eikä tarotkortteja ole hylätty, vaikka Maman näkö on jo heikentynyt.

OSA I – MAMA HOIVAKODISSA

Mama katseli huolestuneena ympärilleen. Elä vanhaksi -koti oli avara ja valoisa. Värikkäät ikkunaverhot näyttivät kotoisilta. Ystävällinen johtaja Mimmi oli esitellyt tilat ja kertonut, että Mama saisi oman huoneen ystävänsä Allin vierestä.

Mama huokasi. Hän ei olisi halunnut joutua hoitoon, mutta liikuntakyky ja näkö olivat heikentyneet niin paljon, ettei hän tullut enää yksin toimeen. Koska lähiomaisia ei ollut, hoivakoti oli helpottava, mutta myös pelottava vaihtoehto. Mama oli huolissaan, miten viihtyisi. Helpotti, kun hän kuuli, että Laku-kissa saisi muuttaa seuraksi.

– Mama, odotin jo sinua. Tervetuloa, olen niin iloinen, että olet täällä, Alli tuli halaamaan.

Maman silmät kostuivat, kun hän tervehti ystäväänsä. Alli kärsi etenevästä muistisairaudesta, mutta tunsi edelleen Maman. Hän oli laihtunut pelottavan paljon ja kulki rollaattorin kanssa. Mama oli tyytyväinen, että pystyi vielä kävelemään, vaikka tasapaino oli heikko ja hän oli kaatunut edellisenä talvena parikin kertaa. Lonkkaa särki jatkuvasti.

– Juodaan tervetulokahvit heti kun ehdit ensin majoittua, Alli touhusi ja auttoi Mamaa kantamaan vähäiset tavarat tämän huoneeseen.

Laku kierteli nuuskimassa paikkoja ja majoittui päättäväisesti Maman moottorisängyn päälle.

– Kuulehan mirriseni, saat nukkua jalkopäässä, Mama leperteli kissalle.

Huone oli maalattu valkoiseksi ja ikkunat ulottuivat lattiaan asti.

– Näet sängystä, millainen ilma ulkona on. Minusta on hauska seurata jäniksenpoikasten touhuja, Alli kertoi.

Kalustus oli pelkistetty. Kylpyhuone oli tilava, mutta huoneessa ei ollut muuta kuin kolme vaatekaappia ja yöpöytä. Maman ystävät olivat tuoneet sinne mukavan korituolin, lipaston ja sen päälle television.

– Mitäpä yksi ihminen enempää tarvitsee, Mama mietti haikeana.

Päiväkahvi tarjottiin avarassa ruokailutilassa.

– Meillä on oma kokki, joka tekee herkkuruokia. Joka päivä on tarjolla tuoreita leivonnaisia, Alli kertoi ja haukkasi tyytyväisenä voisilmäpullaa.

Maman omahoitaja Taru tuli istumaan ystävysten viereen ja kertoi, että hän kirjaa mielellään, mitä toiveita Mamalla on.

– Kaikki käy, onneksi ei ole ruokarajoitteita, Mama hymyili.

– Olemme hyvin vapaamielisiä. Tämähän on nyt uusi kotisi. Tänne voi tuoda myös alkoholia, jos kaipaat yömyssyä.

Maman silmät kirkastuivat. Hän oli pelännyt, ettei elämässä olisi enää pieniä iloja.

– Mama, saanko esitellä sinulle Jalmarin. Hän asuu viereisessä huoneessa ja pitää usein seuraa, Alli kertoi ja viittoi miehelle, joka käveli kepin kanssa.

– Alli on puhunut sinusta paljon, Jalmari tervehti ja istuutui muitta mutkitta viereen.

– Toivottavasti pelkkää hyvää, Mama hymyili.

Hän piti näkemästään. Jalmarilla oli siisti flanellipaita ja pehmeät olohousut. Jaloissa oli reinot ja tukka oli suittu siististi taakse päin. Siniset silmät tuikkivat iloisesti.

– Istutaan usein Allin tai minun luonani iltateellä ja pelataan korttia. Tervetuloa rinkiin, kolmisin se olisi mukavampaa, hän kertoi.

– Mitä pelaatte? Mama kysyi uteliaana.

– Yritettiin canastaa, mutta se ei kaksin toimi. Siirryttiin kasinoon ja joskus pelataan pokeria, Jalmari selitti.

– Hienoa, osaan niitä kaikkia ja muutamia muitakin, Mama ilahtui.

– Tiedätkö Jallu, Mama tulkitsee myös tarotkortteja, Alli ilmoitti.

– Hyvänen aika, ennustajaeukko. Sellainen täältä vielä puuttuukin, Jalmari purskahti nauruun.

Mama oli tottunut kaikenlaisiin reaktioihin, mutta nauru yllätti. Yleensä miehet torjuivat ennustukset sanomalla, etteivät uskoneet mihinkään yliluonnolliseen. Taru oli kuullut Allin kommentin ja tuli uteliaana paikalle.

– Ihanko totta, olen lukenut Mama sinun tarinasi. Kun ehdit kotiutua, voisit kertoa muillekin tarotkorteista ja ehkä myös tulkita niitä, hän ehdotti.

– Mielelläni, pidän korttipakkaa aina mukana, Mama myhäili liikuttuneena.

TARU

Jännittävää, kun saimme julkkisasukkaan hoivakotiin. Olen täysin turhautunut hoitamaan muistisairaita, mutta Mama vaikuttaa onneksi tervejärkiseltä. Lähihoitajan ammatti ei ollut kutsumus, ihmettelen kenen olisi. Haaveeni oli opiskella lääkäriksi, mutta eihän meidän perheellä ollut varaa kalliiseen koulutukseen. Tuntuu, että elämä kulkee ohi, kun pakerran päivästä toiseen rutiinihommissa. Hoidan aamutoimet, siis pesut ja vuodevaatteiden sijauksen, jaan lääkkeet, kuljetan mummot ja papat päivähuoneeseen, kannan aamiaistarjottimia, syötän ja korjaan astiat. Vien hoidokit television ääreen tai hyvällä säällä terassille. Lounasaikaan samat hommat, sitten useimmat haluavat päiväunille.

Vuoro vaihtuu kahdelta. Iltarutiinit ovat saman kaltaisia, vain toisessa järjestyksessä. Valmista ei tule koskaan, paitsi kun joku kuolee. Omaisten surua on vaikea katsella, vaikka olen huomannut, että moni kokee helpotusta, kun ei tarvitse enää tulla katsomaan ikäihmisiä.

Vapaapäivinä haluaisin vain nukkua. En pidä vuorotyöstä, mutta muutakaan ei ollut tarjolla. Yritän säästää omaa asuntoa varten. Se on valovuosien päässä, hyvä että palkka riittää välttämättömään. Onneksi meillä on ruokaetu. Kahvia kuluu enemmän kuin pitäisi, se auttaa jaksamaan. Poikaystävää ei ole, tai oli, mutta ei siitä mitään tullut. Seurustelin hetken työtoverini Petterin kanssa. Vuorot eivät osuneet yksiin ja tapaamiset loppuivat mahdottomina. En jäänyt kaipaamaan, mutta yksinäiset illat tuntuvat pitkiltä. Viinilasillinen tuo lohtua. Aikaiset herätykset ovat rankkoja, jos on valvonut pitkään television ääressä.

***

Mama kotiutui yllättävän helposti. Oli ylellistä, kun aamiaistarjotin kannettiin huoneeseen ja päivällä sai istahtaa valmiiseen ruokapöytään. Hänellä oli tapana vallata Allin ja Jalmarin kanssa ikkunapöytä.

Syksy toi tullessaan sateet, eikä terassille ollut asiaa. Mama yritti käydä päivittäin haukkaamassa pihalla raitista ilmaa. Mukavuudenhalu yllätti tosin turhan usein. Oli päiviä, jolloin hän kääriytyi torkkuhuopaan ja istahti nojatuoliin katsomaan tv-elokuvia oman huoneen rauhassa Laku kainalossaan. Hän ei viihtynyt hoivakodin ison television äärellä, sillä ääni oli yleensä liian kovalla ja suurin osa asukkaista halusi katsella urheilua.

Mama rakasti kokkikisoja ja kutsui usein Allin jännittämään kanssaan. Ei haitannut, vaikka Alli kyseli jatkuvasti, kuka oli kuka. Hänen lähimuistinsa oli heikentynyt, mutta vanhat muistot olivat tallella.

– Täällähän te olette, saanko tulla hetkeksi rupattelemaan? Taru kysyi Maman huoneen oven raosta.

– Tule vaan, tv:stä ei tule mitään mielenkiintoista, Mama sanoi ja sammutti laitteen.

– Työvuoroni loppui juuri, mutta ulkona sataa kaatamalla, eikä minulla ole sateenvarjoa mukana, Taru selitti ja istuutui korituolille.

– Näytät väsyneeltä. Teidän hoitajien päivät ovat rankkoja, Mama totesi katsellessaan Tarun kalpeita kasvoja.

– Jalkoja särkee ja selkään ottaa, mutta tämä on meidän arkea, Taru yritti hymyillä.

– Ei käy kateeksi. Me olemme täällä täysihoidossa.

– Ei se kyllä halpaa lystiä ole, Alli puuttui puheeseen.

– Onko teillä vielä haaveita? Taru kysyi yllättäen.

– Terveyttä, ystävyyttä, ehkä hiukan seikkailuja, Mama virnisti.

– Olen lukenut muistelmasi Vain hyviä ennustuksia. Sinulla seikkailuja on riittänyt ja mielikuvituksesi lento on huimaa, Taru kehui.

– No jaa, kirjoittelin tarinoita pitkien päivien iloksi.

– Kirjoitatko edelleen? Taru kysyi ja viittasi pöydällä olevaan kannettavaan tietokoneeseen.

– Totta kai, mihin sitä tavoistaan pääsee. Näkö on heikentynyt, mutta onneksi tekstin saa suurennettua, Mama kertoi.

– Olisi mukava kuulla lisää, mutta nyt sade näyttää laantuvan. Toivotan teille mukavaa päivän jatkoa, Taru sanoi ja kumartui silittämään Laku-kissaa.

– Mukava tyttö, Alli kehui Tarun lähdettyä.

– Näin hänen silmissään surua. Ei taida tämän päivän nuorillakaan olla helppoa, Mama mietti.

***

Taru otti tavaksi tulla rupattelemaan työvuoron vaihtuessa. Eräänä päivänä hän yllätti kysymällä, voisiko Mama ennustaa hänelle. He olivat kahdestaan, sillä Alli oli halunnut mennä lepäämään.

– Onko sinulla jotain sydämellä? Mama kysyi.

– Mietin, tapahtuuko elämässäni mitään kiinnostavaa. Pidän kyllä työstäni, mutta toivoisin voivani tehdä muutakin. Kaipaan ystäviä ja haasteita.

– Katsotaan, mitä kortit sanovat. Keskity ja nosta vasemmalla kädellä kolme, Mama kehotti.

Tarun kädet tärisivät, kun hän valitsi kortit. Mama käänsi ne yksitellen ja kertoi lempeästi niiden merkityksestä.

– Tämä ensimmäinen kertoo menneisyydestä. Se on Miekkojen seitsikko Turhautuminen. Sinulla on ollut haaveita, jotka ovat kariutuneet.

Taru nyökkäsi.

– Halusin opiskelemaan, mutta rahaa ei ollut tarpeeksi. Vanhemmat olivat sitä mieltä, että lähihoitajana ansaitsen elantoni ja töitä riittää.

– Se taitaa pitää paikkansa. Meitä ikäihmisiä on entistä enemmän, Mama totesi ja käänsi seuraavan kortin.

Taru katsoi nuokkuvia kuparimaljoja.

– Maljojen kahdeksikko kertoo uupumuksesta. En yhtään ihmettele, sillä työsi on raskasta, etkä taida saada juurikaan kiitosta.

Tarun silmät kostuivat.

– Et arvaa, miten ilkeitä ihmiset voivat olla. Sättivät meitä, vaikka yritämme parhaamme.

– Moni yksinäinen purkaa pahaa oloa ja turhautumista viattomiin hoitajiin, Mama totesi ja jatkoi. – Kolmas kortti kertoo tulevaisuudesta. Se antaa toivoa. Katso, kuvassa Miekkojen prinsessa on hävittänyt vanhan alttarin ja on valmis kohtaamaan uusia haasteita. Tulkitsen, että sinun tapauksessasi se tarkoittaa, että löydät jotain kiinnostavaa elämääsi.

Tarun silmiin syttyi toivon pilkahdus.

– En osaa kuvitella, mitä se voisi olla.

– Tulet hämmästymään, Mama sanoi salaperäisesti.

***

Henkilökunnalla oli seuraavana päivänä kokous. Johtaja Mimmi oli pyytänyt kattamaan pullakahvit. Hän vaiensi puheensorinan kertomalla, että tiedossa oli hyviä uutisia.

– Muistatte varmaan Einon, joka kuoli muutama viikko sitten. Sain tiedon, että hän on testamentannut sievoisen summan hoivakodille. Eino toivoo, että se käytetään henkilökunnan ja asukkaiden virkistystoimintaan.

Mitä se tarkoittaa? Kysymys leijui ilmassa. Tarun vatsanpohjassa oli jännittävä kutina.

– Testamentissa ei ollut mitään tarkkoja ohjeita. Mitä mieltä olette? Millaista virkistystä toivotte? Mimmi kysyi.

– Kakkukahvit kaikille, musiikkia ja urheilua, teatteriesityksiä, palkankorotuksia, ehdotuksia sateli.

Minulla on ajatus, Mimmi hymyili.

– Järjestämme syysjuhlat, jossa on ohjelmaa ja hyvää syötävää. Saatte jokainen myös kannustusrahan. Mutta sen lisäksi mietin, olisiko jollakulla teistä kiinnostusta kouluttautua virikeohjaajaksi?

Taru kohotti kätensä.

MAMA

Olen onnellinen Tarun puolesta. Hän suorastaan säteilee. Poikkesi eilen luokseni keltaisen ruusukimpun kanssa ja halasi. Kysyin, onko hän saanut perinnön. Taru virnisti, että kyllä vain. Hän on saanut stipendin, jonka turvin hän pystyy osallistumaan vanhuksien tarpeisiin suunnattuun koulutukseen. Hän voi tehdä sen nykyisen työn ohessa, sillä suurin osa opinnoista tapahtuu etänä. Lupasin tukea häntä ja Taru vakuutti olevansa kiitollinen kannustuksesta. Olisinpa vielä nuori, niin opiskelisin itsekin. Alli löi käsiä yhteen ja vakuutti olevansa valmis, jos Taru tarvitsee koekaniineita. Meitä nauratti, kun kuvittelimme Allia pupunkorvat päässä.

***

Tarun koulutus kesti syyslukukauden ajan. Hän tuli eräänä koleana päivänä leveästi hymyillen Maman huoneeseen ja toi tullessaan raikkaan tuulahduksen. Ulkona pyrytti lunta. Oli toiveita valkoisesta joulusta.

Mama riensi halaamaan lempihoitajaansa.

– Ihana nähdä, olit pitkään poissa.

– Meillä oli loppukokeet ja pärjäsin hyvin. Katso Mama, pelkkiä viitosia todistuksessa. Olen valmistunut ja sitä pitää juhlia!

– Olen iloinen puolestasi. Tiesin, että suoriudut loistavasti.

Tarun posket hehkuivat, kun asetteli Maman pienelle pöydälle rasian macaronleivoksia.

– Haen keittiöstä meille kahvit. Luuletko, että Alli jaksaa tulla mukaan?

– Totta kai, koputa hänen ovelleen. Olin kuulevinani, että Jalmari on siellä. Seinät ovat aika ohuet, Mama hymyili.

Iloinen nauru houkutteli muitakin käytävän varrella asuvia kurkistamaan Maman huoneeseen.

– Minulla on huomenna työvuoro. Tarjoan silloin kaikille herkkuja, Taru sanoi ja sulki päättäväisesti oven. – Nämä kekkerit ovat vain meille. Ehdin juhlia muiden kanssa myöhemmin, Taru sanoi ja kaatoi termoskannusta lisää kahvia kaikille.

***

Maman ja Tarun läheinen suhde ei ollut jäänyt muilta huomaamatta. Mama sai kuulla kateellisia puheita, miten hän oli ominut yhden hoitajista.

– Älä välitä, sinun ja Tarun ystävyys ei kuulu muille, Alli lohdutti.

– Harmittaa, eihän se muilta pois ole, jos Taru poikkeaa luonani vapaa-ajallaan.

Naapurihuoneen Eeva oli yksi pahimmista juorukelloista. Hän oli katkeroitunut, eikä hänellä ollut ystäviä. Purevat sanat ja vihamieliset katseet karkottivat nekin, jotka uskalsivat juttusille. Eeva valitti jatkuvasti. Huone oli huonosti siivottu, ruoka oli mautonta, hoitajilla ei ollut hänelle tarpeeksi aikaa, muut olivat epäystävällisiä.

Mama ei jaksanut kuunnella valitusta, vaan vetäytyi mieluummin huoneensa rauhaan. Eevalla oli tapana koputtaa seinään, jos Maman televisio oli hänen mielestään liian kovalla. Mama hankki Eevalle korvatulpat, mutta tämä heitti ne mielenosoituksellisesti roskakoriin.

– Ikävä ihminen, Alli totesi närkästyneenä.

Mama heräsi eräänä yönä, kun naapurihuoneesta kuului raskas tömähdys. Hän hälytti yöhoitajan paikalle katsomaan, oliko siellä jokin hätä.

Eeva oli pudonnut sängystä ja hänen jalkansa oli vääntynyt pahasti.

– Kiitos, kun huomasit. Saimme hänet välittömästi hoitoon, yöhoitaja kiitteli.

Eeva ei kiitellyt palattuaan ensiavusta kipsi jalassa.

– Hermostuin, kun en saanut nukuttua naapurihuoneesta kuuluvan puheen takia. Otin vahvan särkylääkkeen ja näin painajaisunta. Putoamisesta en muista mitään, Eeva kertoi.

– Saat kipsin pois kuuden viikon kuluttua. Tuon sinulle pyörätuolin, vuorossa oleva hoitaja Tiina rauhoitteli.

– Kurjaa, miten saan ajan kulumaan? Televisioni lakkasi toimimasta enkä jaksa enää lukea. Radio on ainoa viihdyke. Haluaisin seurata MasterChef Australiaa, mutta tv-huoneessa se ei onnistu niiden urheiluhullujen takia, Eeva valitti.

– Kuule, minäkin seuraan kokkikisaa. Se on loppusuoralla, kun jäljellä on enää top kymppi. Mitä jos rullaat tuolisi minun puolelleni, niin katsotaan yhdessä, Mama puuttui puheeseen.

Eeva katsoi Mamaa pitkään.

 – Oletko tosissasi?

– Totta kai. Alli ei kisasta välitä eikä Jalmarikaan. Olisi mukava jännittää yhdessä.

Eeva nyökkäsi sen näköisenä kuin ei uskoisi korviaan.

– Voidaanhan me kokeilla, hän tyytyi sanomaan.

***

Yhteiset katseluhetket toimivat yllättävän hyvin. Eeva oli vaisu, mutta innostui muutaman kerran hihkumaan, kun hänen suosikkikilpailijansa menestyivät. Kävi ilmi, että Eeva oli toiminut useassa ravintolassa kokkina.

– Hyvänen aika, sinulla on taito hyppysissä. Etkö kaipaa enää keittiöön? Mama kysyi uteliaana.

– En todellakaan, mutta välillä harmittaa, kun hyvistä aineksista tehdään mitään sanomatonta ruokaa. Kaipaan mausteita ja tuoreyrttejä, Eeva valitti.

– Juttele kokin kanssa. Hän voisi hyvinkin kuunnella neuvojasi, Mama ehdotti.

Eeva vilkaisi häntä hämmästyneenä.

– En ole tullut ajatelleeksi. Tulisitko tueksi?

– Tulen mielelläni, mutta jututetaan ensin Mimmiä. Hän päättää kaikesta.

Johtajatar kuunteli Eevan ja Maman purkausta sanomatta sanaakaan.

– Meillä on tiukat määräykset, sillä moni asukas on herkkävatsainen. Emme voi suosia tulisia mausteita, hän ilmoitti epäilevästi.

– Jos tarjolla olisi jotain vihreää ja esimerkiksi valmis maustesekoitus, jota voi itse lisätä, sekin auttaisi, Eeva ehdotti.

– Menkää puhumaan kokin kanssa, mutta määrärahat ovat tiukat. Tuoretuotteet ovat kalliita.

– Ikkunalla voisi kasvattaa kevätauringon myötä yrttejä ja ituja on helppo tehdä itse, Mama mietti.

Kokki Irene innostui Eevan ja Maman ajatuksista.

– Kokeilisin mielelläni rohkeita makuja maailmalta, mutta säännöt ovat tiukat. Niin kuin Mimmi sanoi, annokset eivät saa tulla kalliiksi. Lupaan laittaa näin aluksi yrttimausteita tarjolle ja odotan teiltä hyviä ehdotuksia. En kuitenkaan pysty laittamaan monta eri ruokalajia, sillä siihen ei ole varaa.

– Entä jos teet kokeeksi esimerkiksi kalakeitosta kaksi eri versiota. Toinen voisi olla mieto ja pelkistetty, toisessa taas enemmän mausteita, Eeva ehdotti.

– Se voisi toimia. Näkisimme myös, kumpi maistuu paremmin, Irene tuumi.

***

Asukkaat innostuivat, kun kalakeitossa oli seuraavana päivänä ripaus yrttisuolaa, runsaasti sipulia ja voinokare. He purnasivat, kun maukkaampi keitto loppui liian pian.

Eevan kasvoille kohosi vieno hymy. Hän ei paljastanut, että oli hankkeen takana. Alli yllätti halaamalla Eevaa.

– Olet yliveto. Kuulin, kun puhuit Maman kanssa annosten maustamisesta ja arvasin, että olet saanut tämän aikaiseksi.

Eevan kasvot lehahtivat punaisiksi. Hän rykäisi ja sanoi, ettei tämä mitään. Kuka tahansa olisi voinut vaatia ruuan laadun parannusta.

– Ei se riitä. Sinä vakuutit Mimmin ja kokin, Alli hehkutti.

– Minäkin nautin, sillä olen kalamies ja olen kärsinyt, kun en ole saanut maukasta keittoa, Jalmari säesti.

Eeva tuhahti, mutta oli selvästi mielissään.

Taru taputti käsiä ja pyysi huomiota. Päivähuoneeseen oli katettu tavallista näyttävämpi kahvitarjoilu. Pöydällä oli mehevä suklaakakku, vadelmia ja kannullinen vaniljakastiketta.

– Haluan tarjota tänään jotain hyvää, sillä olen tehnyt meille viikkosuunnitelman. Toivon, että jokainen löytää mieleistä puuhaa. Järjestän maanantaisin jumppatuokion. Se onnistuu pyörätuolipotilailtakin. Teemme keveitä käsi- ja jalkaharjoituksia musiikin tahdissa. Tiistai on askartelupäivä. Olen innostunut kollaaseista ja saatte osallistua. Kerron tarkemmin, mutta pyydän, että saan ottaa jokaisesta valokuvan. Koristelemme ne yhdessä ja laitamme kuvat jokaisen oveen.

– Hauska idea, Alli taputti ihastuneena käsiään.

– Keskiviikkona leivomme kokin avustuksella. Saatte esittää toiveita. Torstai on ulkoilupäivä. Kaikki halukkaat pääsevät pienelle retkelle. Otamme eväät mukaan ja tarkkailemme, mitä luonnossa tapahtuu. Perjantaina ja viikonloppuisin on tiedossa yllätysohjelmaa. En paljasta vielä kaikkea, mutta lupaan, että viihdytte.

Asukkaat hurrasivat. Suunnitelma kuulosti hyvältä, mutta osa nurisi, etteivät he halua mitään tuolijumppaa.

– Hei, kaikki on vapaaehtoista. Kenenkään ei tarvitse osallistua, jos ei kiinnosta. Haluan vain, että päivistä tulee mielenkiintoisia ja saatte uusia virikkeitä, Taru rauhoitteli ja jakoi pienet muistilaput ja lyijykynät. – Kerään mielelläni ehdotuksia toiveista. Kirjoittakaa spontaanisti, käsitellään niitä myöhemmin, hän kannusti.

Mamakaan ei innostunut ajatuksesta istua heiluttelemassa käsiä ja jalkoja, mutta päätti osallistua uteliaisuudesta. Olisihan se uusi kokemus. Eeva ilmoitti päättäväisesti, ettei hän rupea pelleksi ja sulkeutui huoneeseensa. Mama koputti ovelle ja ehdotti, että Eeva voi tulla hänen puolelleen television ääreen jumppatuokion ajaksi.

– Miksi teet tämän? Et ole minulle mitään velkaa, Eeva tokaisi.

– Ajattelin vain, että saat paremmin aikasi kulumaan, Mama sanoi lempeästi.

– No kiitos, ehkä minä sitten tulen, Eeva myöntyi.

Mama tunsi olevansa lastentarhassa, kun hän istui piirissä muiden kanssa ja heitteli kevyttä muovipalloa vierustovereille. Taru hymyili ja jakoi vihreät jumppakuminauhat.

– Ette usko, mutta nämä ovat tehokkaita. Saatte lisää käsivoimia, hän lupasi.

Mama hämmästyi, kun hän huomasi olevansa tuokion lopussa hikinen. Kädet ja jalat tuntuivat vetreiltä ja nauru oli ollut herkässä, kun itse kukin oli rentoutunut.

– Huomasitteko, se teki hyvää, Taru virnisti ja kehotti jumppareita lepäämään hetken ennen lounasta.

Mama löysi Eevan syventyneenä Haluatko miljonääriksi -kisaan.

– Tunnen syvää myötähäpeää, kun nuorilla ei ole minkäänlaista yleissivistystä. Tuokaan nuori mies ei tiennyt, kuka on maalannut Volgan lautturit.

– Taisi olla Ilja Repin, se on aika hurja taulu, Mama vastasi.

– Olen samaa mieltä, Repin oli loistava maalari, Eeva vastasi.

– Voit tulla katsomaan seuraavan jakson tänne. Minäkin katson ohjelmaa mielelläni, mutta nykymusiikista ja urheilusta en tiedä mitään, Mama sanoi.

– Kiitos vain, mutta olen kutsunut korjaajan. Ehkä minunkin televisioni pelittää joku kaunis päivä, Eeva kertoi ja lähti.

EEVA

En voi uskoa, että olen saanut melkein ystävän. Mama on ensimmäinen, joka suhtautuu minuun myönteisesti. En luota häneen, ehkä hän haluaa vain hyötyä kustannuksellani. En kyllä tiedä miten, sillä ei minulla ole rahaa eikä omaisuutta. Kadehdin hänen ystävyyttään sen höperön Allin kanssa, mutta ymmärsin, että he tunsivat ennestään. Kadehdin myös Allin ja Jalmarin hellää suhdetta. Yksikään mies ei ole ikinä ollut kiinnostunut minusta. Olen niin yksin ja se on tehnyt minusta katkeran. Jouduin työttömäksi, sillä ravintola, jossa työskentelin, suljettiin koronan vuoksi. Oli mielenterveysongelmia ja aivoinfarkti oli viimeinen isku.

En tullut enää kotona toimeen, sillä minulla ei ollut ketään, joka olisi voinut auttaa. En halunnut hoivakotiin, mutta täytyy myöntää, että elämä on helpompaa kuin yksin kotona. Sängystä putoaminen pelästytti. Pyörätuolista on paljon apua, siihen on helppo tottua. Jonain päivänä vielä kävelen. Minulla on ollut salainen haave. Rakastan taidetta ja halusin oppia maalaamaan. Eihän siitä mitään tullut, sillä taidekoulu oli kallis ja vanhemmat vaativat, että hankin kunnon ammatin. En todellakaan kuvitellut kokkaavani työkseni, mutta niin siinä kävi. Ilahduin, kun huomasin, että Mama tuntee taideteoksia. Voisiko tästä kehitellä jotain? Kirjoitin toivomuslappuun, että tietovisa taiteen saralta olisi kiinnostava.

TARU

Olen innoissani. Viikko-ohjelmani on saanut hyvän vastaanoton. Tuolijumppa toimi, samoin askartelutuokio. Jaoin valokuvat osallistujille ja kehotin heitä leikkaamaan mukana tuomistani lehdistä kuvia, jotka kuvastivat heidän persoonallisuuttaan. Mama valitti, ettei löytänyt kuvista tarotpakkaa, mutta tyytyi liimaamaan pelikortin. Hän virnisti, että ruuturouva kuvastaa häntä. Alli valitsi leivosvadin ja Jalmari piipun. Eeva yllätti koristelemalla kasvokuvansa taideteoksilla. Tunnistin ainakin Picasson ja Chagallin.

Keskiviikkona leivoimme porukalla korvapuusteja. Koristelimme ne raesokerilla. Tyylejä oli monia, mutta maku oli kohdallaan. Torstaina satoi, joten ulkoilimme vain katetulla terassilla. Kuuma kaakao ja loput pullat maistuivat kosteassa säässä. Luin toivomuslaput ja ilahduin, sillä siellä oli paljon kiinnostavia ehdotuksia. Jos oikein tulkitsin, musiikkiesityksiä kaivataan ja erilaisia kilpailuja. Aion koota ideointiryhmän suunnittelemaan seuraavia haasteita. Mamalla tuntuu olevan jatkuvasti hyviä ajatuksia.

***

Tarun hyvin alkaneet suunnitelmat kariutuivat, kun hoivakodissa todettiin useita sairaustapauksia. Liikkeellä oli sitkeää flunssaa ja ikävää oksennustautia. Allilla oli korkea kuume ja hän houraili tietämättä missä oli. Mimmi päätti, että oli viisainta eristää sairastuneet. Hän kehotti asukkaita pysyttelemään omissa tiloissaan, sillä tartuntavaara oli suuri. Hoitajat kantoivat ateriat tarjottimilla suoraan huoneisiin.

Mama uhmasi kieltoa ja kävi katsomassa Allia. Tämän otsa oli tulikuuma ja katse harhaili. Mama pelästyi ja tyytyi silittämään ystävänsä ohuita hiuksia. Kun hoitaja tuli hänen luokseen, hän kysyi, miten vakava Allin tilanne oli.

– Hänellä on keuhkoputkentulehdus. Pelkään, ettei hän kestä ellemme saa nopeasti kuumetta laskemaan. Lääkäri tulee iltapäivällä katsomaan, Tiina kertoi huolestuneen näköisenä.

Alli menehtyi samana iltana. Mama oli surullinen. Hän istui kiellosta välittämättä Jalmarin huoneessa. Tämä kaatoi molemmille lasilliset brandya.

– Allin muistolle, Jalmari kohotti lasia ääni käheänä.

***

Tomeran oloinen Selma muutti Allin huoneeseen jo seuraavalla viikolla.

– Olin onnekas, kun sain paikan. Jouduin virumaan kuukausitolkulla sairaalassa vain siksi, ettei minulla ollut muutakaan paikkaa, Selma selitti ruokapöydässä.

Arki oli palannut hoivakotiin tautiepidemian jälkeen. Allin lisäksi kolme muutakin ikäihmistä oli menehtynyt.

Tunnelma oli ankea. Taru päätti, että asukkaat saavat palautua pikkuhiljaa normaaliin päiväjärjestykseen. Viriketuokiot olivat toistaiseksi tauolla. Selma touhotti käytävillä, sillä hän ei osannut paikallistaa huonettaan. Kärsivälliset hoitajat ohjasivat hänet tuon tuostakin oikealle ovelle. Selmalla oli tapana kävellä muitta mutkitta sisään kenen tahansa huoneeseen, jos ovi ei ollut lukossa.

– Heräsin yöllä siihen, kun Selma kömpi viereeni, Jalmari päivitteli eräänä aamuna. – En minä nuorempana olisi pannut pahakseni, mutta nyt se vähän järkytti.

Mama nauroi, mutta päätti pitää visusti ovensa lukossa, sillä hän ei kaivannut yövieraita.

– Minulla on ikävä Allia ja ikävä peliseuraa, Mama huokasi.

– Mitä te pelasitte? Eeva kysyi yllättäen.

– Canastaa useimmiten, mutta kahdestaan Jalmarin kanssa se ei onnistu, Mama vastasi.

– Kelpaisinko minä? Osaan säännöt, Eeva kysyi.

Jalmari nyökkäsi ja kutsui rouvat iltapäivällä luokseen. Pelihetket veivät hetkeksi ajatukset arjen harmaudesta. Eeva osoittautui innokkaaksi. Tuntui kuin hänen luontainen kireytensä olisi hävinnyt pelin edetessä.

– Näyttää kotoisalta, Taru hymyili poiketessaan huoneeseen. Hän asetteli kaappiin Jalmarin vaatteita, jotka olivat tulleet pesulasta.

– Tämä on hyvää ajanvietettä, Mama kehui.

– Olisipa minullakin aikaa rentoutua, Taru huokasi.

– Kaipasit ehdotuksia yhteisiksi viriketuokioiksi. Mitä jos esittelisimme halukkaille seurapelejä. Huomasin, että kirjahyllyssä oli erilaisia lautapelejä.

– Hyvä ajatus. Saimme niitä lahjoituksena, mutta ne ovat unohtuneet, Taru innostui. – Mama, minulla olisi sinulle pyyntö. Haluaisitko kertoa myös tarotkorteista?

– Mielelläni ja voin myös tulkita niitä, jos kiinnostuneita löytyy, Mama ilahtui.

MAMA

Elämän tähtihetkiä on, kun saan tulkita kortteja ja kuulen, että ne ovat osuneet oikeaan. Salaisuus on, että jokainen tietää vastauksen sisimmässään ja kortit antavat uskonvahvistusta. Me kaikki tarvitsemme näinä aikoina uskoa, että elämä kantaa vaikeuksista huolimatta.

Allin menetys oli rankkaa. Olemme polttaneet kynttilöitä hänen muistokseen Jalmarin kanssa. Mies suree omalla hiljaisella tavallaan. Hän kertoi herkkänä hetkenä, että oli suunnitellut yhteistä tulevaisuutta Allin kanssa. Sellaista ei nyt tule. Eeva on liittynyt korttirinkiimme. Hän on muutaman kerran jopa hymyillyt, kun on voittanut kierroksen. Ei meistä sydänystäviä tule, mutta seura tekee hyvää. Täällä on lukuisia muistisairaita, joihin ei saa kontaktia. Vastapäisessä huoneessa asuu hauras vanha rouva Kaisa, joka ei puhu mitään. Hänen miehensä käy usein katsomassa, mutta valittaa, ettei edes tiedä, tunteeko vaimo häntä.

Ihailen hoitajien kärsivällisyyttä, mutta he ovatkin ammattilaisia. Taru on käynnistänyt taas viriketuokiot. Meillä oli eilen musiikkihetki. Taru kytki karaokelaitteet ja saimme valita lempikappaleitamme. Rohkeimmat lauloivat mikrofoniin. Jalmari yllätti esittämällä kappaleen Äänisen aallot. Hänellä oli syvä kaunis ääni. Silmäni kostuivat. Taru lupasi järjestää seuraavalla kerralla tanssituokion. Läheisen koulun yläluokkalaiset tulevat tanssittamaan meitä. Myös pyörätuolipotilaat voivat osallistua.

Pelihetket olivat menestys. Moni muisteli kokeilleensa nuoruudessa shakkia, mutta unohtaneensa säännöt. Selma yllätti kertomalla pelanneensa miehensä kanssa. Hän lupasi kerrata siirrot ja toivoi saavansa kovia vastustajia. Odotamme jännittyneinä jatkoa. Afrikan tähti ja Monopoli saivat suosiota. Hoitajien piti tulla houkuttelemaan meitä illalliselle, sillä pelit veivät ajantajun.

***

Mama istui nojatuolissa päivähuoneen seinustalla kahvikuppi kädessään. Hän seurasi liikuttuneena, miten herttaisesti nuoret veivät pyörätuolipotilaita tanssilattialle. Parempikuntoiset tanssivat keskenään. Maman lonkkaa särki, eikä hän edes kuvitellut osallistuvansa.

– Saanko luvan? Jalmari kumarsi kohteliaasti vieressä istuvalle Eevalle.

Tämä kohotti katseensa ällistyneen näköisenä ja nyökkäsi ilahtuneena.

– Siitä on kauan, kun olen viimeksi tanssinut, Eeva sanoi ja asteli Jalmarin kanssa keskilattialle.

Heidän askeleensa sopivat hyvin yhteen. Kun Eeva palasi, Mama huomasi hänen silmiensä säteilevän.

– Teki hyvää, tunsin hetken olevani nuori ja haluttu, Eeva kuiskasi.

Hän näki seuraavana yönä unta, että tanssi avojaloin ruohikolla kukkaseppele päässä.

***

Hoivakodista hävisi tavaroita salaperäisesti. Ei mitään arvokasta, mutta kokki valitti, että kahvikuppeja oli ollut paljon enemmän, samoin lusikoita. Asukkaiden huoneistakin oli kadonnut hartiahuiveja ja koriste-esineitä. Mimmi kehotti kaikkia lukitsemaan ovet, mutta eihän se muistisairailta onnistunut.

– En halua tehdä rikosilmoitusta, mutta tämä on kiusallista, Irene valitti, kun keittiöstä hävisi lisää astioita.

– Pitäisikö meidän tehdä tarkistuksia asukkaiden huoneisiin. En usko, että kukaan vierailija vaivautuisi viemään kuppeja tai lautasia tai mummojen vaatteita, Mimmi mietti.

Taru tuli apuun.

– Voitaisiin tehdä se vaivihkaa. Viikonlopuksi on luvassa hyvää säätä. Järjestän pihatalkoot ja grillaamme makkaraa. Talo on pari tuntia tyhjillään ja pääsemme yleisavaimilla huoneisiin.

– Se voisi toimia. Pyydän apujoukkoja, niin olemme nopeampia, Mimmi päätti huojentuneena.

***

Taru jakoi hyväkuntoisille haravia ja mustia jätesäkkejä.

– Siivoamme pihapiirin, niin täällä on viihtyisämpää. Katsokaa, koivut vihertävät jo ja ensimmäiset leskenlehdet ja krookukset ovat puhjenneet. Jalmari toimii grillimestarina ja Eeva on luvannut auttaa. Nyt hommiin ja sitten herkutellaan.

Piha oli hetkessä siivottu ja makkarat runsaan sinapin kera tekivät kauppansa.

Mimmi ja Irene johtivat etsintäpartiota sisätiloissa. He avasivat kaikkien huoneiden ovet ja pyysivät tutkimaan mahdollisia kätköpaikkoja.

– Eihän huoneissa ole sellaisia. Hoitajat järjestävät kaapit, ei niihin voi kätkeä mitään, etsijät mutisivat ihmeissään.

– Monella on oma lipasto tai pieni kirjahylly, Mimmi sanoi.

Selman huoneessa tärppäsi. Hänellä oli isokokoinen laatikkosto, joka oli täpötäynnä tavaraa. Kadonneet kupit ja lautaset löytyivät, samoin huolellisesti viikatut huivit.

– Tämä täti taitaakin olla kleptomaani. Mitä ihmettä hän näillä teki? Irene ihmetteli.

– Korjataan talteen ja jututetaan häntä. Emme kerro muille, Mimmi päätti.

***

Selma oli sen näköinen, ettei tiennyt, mistä häntä syytettiin.

– Ne ovat minun tavaroitani, ei teillä ole mitään oikeutta koskea omaisuuteeni.

– Päinvastoin, ne olivat hoivakodin, lautasten ja kuppien pohjassa on leima. Saimme ne lahjoituksena, kun laitos perustettiin, Mimmi puuskahti.

Selma puhkesi itkuun.

– Minulla ei ole koskaan ollut mitään omaa. Katselin niitä iltaisin ja kuvittelin, että olen rikas, hän nyyhkytti.

– Emme syytä sinua enempää, mutta pidä huoli, ettet enää varasta mitään, Mimmi sanoi ankarasti ja keräsi Irenen avustuksella tavarat.

***

Hoivakodissa juhlittiin juhannuksena häitä. Morsian oli pukeutunut hennonvihreään kesämekkoon ja piti kädessä luonnonkukista solmittua kimppua. Sulhasella oli vaalea pellavatakki, suorat housut ja valkoinen paita.

Taru oli asetellut pöytiin tuoksuvia syreenejä. Päivähuone kylpi auringonsäteissä, kun onnellinen morsiuspari asettui vihittäviksi. Virallinen osuus oli nopeasti ohi. Mimmi saattoi heidät juhlavasti katetun pöydän ääreen ja asukkaat taputtivat käsiä.

– Olen iloinen puolestanne. Ei voi koskaan tietää, kuka kenellekin kirkastetaan, Mama tuli halaamaan Eevaa ja Jalmaria.

He loivat toisiinsa hellän katseen ja vakuuttivat tämän olevan heidän uuden elämänsä alku. Iloinen puheensorina täytti huoneen. Mansikkakakku oli suussa sulavaa ja kahvia kului tavallista enemmän. Mimmi piti liikuttavan puheen, jossa hän kertoi Eevan ja Jalmarin olevan hoivakodin ensimmäinen siellä vihitty aviopari.

– Saamme perhehuoneen, Eeva oli kertonut edellisenä iltana, kun hän oli istunut Maman luona.

– Minun tulee ikävä, kun muutat toisen käytävän varrelle, Mama oli sanonut, sillä hän oli tottunut Eevan seuraan.

– Kävelymatka, voin karata koska vain tänne, Eeva oli virnistänyt.

EEVA

Olen häkeltynyt. Kuka olisi arvannut, että löydän hoivakodista aviomiehen. Olen viihtynyt Jalmarin seurassa, sillä hän on älykäs ja sivistynyt. Tarinamme alkoi tietokilpailusta. Taru innostui järjestämään taideaiheisen kisan. Hämmästelin, miten huonosti muut tunsivat taidesuuntauksia.

Pääsin loistamaan, mutta niin pääsi Jalmarikin. Kävi ilmi, että hän oli opiskellut taidehistoriaa ja tehnyt lopputyön 1800-luvun kultakauden naistaiteilijoista. Kun kysyin, kuka hänen suosikkinsa oli, hän sanoi ihastuneensa Ellen Thesleffiin. Hän kertoi lukeneensa teoksen ”Minä maalaan kuin jumala” ja vaikuttuneensa. Lupasi lainata kirjan minulle. Jalmari oli ylivoimainen voittaja, mutta minua ei harmittanut, sillä meillä riitti kiinnostavia puheenaiheita kisan jälkeenkin.

Mama jätti meidät usein iltaisin kahdestaan pelituokioiden jälkeen. Hän haukotteli näyttävästi ja vakuutti menevänsä aikaisin nukkumaan, mutta kuulin kyllä television olevan päällä vielä myöhään. Ei ääni minua enää haittaa, sillä Mama on osoittautunut mukavaksi ja hienotunteiseksi. Antoi häälahjaksi itse virkkaamansa hartiahuivin ja Jalmarille pitkävartiset villasukat.

***

Mama istui eräänä aurinkoisena aamuna kannettavan tietokoneen äärellä uppoutuneena fantasiatarinaan. Hän hätkähti, kun ovi rävähti auki ja Selma ryntäsi sisään. Hän riuhtaisi Maman villahuivin tämän hartioilta.

– Tämä on minun huoneeni, mitä sinä täällä teet? Selma huusi kasvot punaisina.

– Rauhoitu, erehdyit ovesta. Sinun huoneesi on tuossa vieressä, Mama sanoi ja nousi auttaakseen naapurin oikealle ovelle.

Häntä harmitti, että oli unohtanut lukita oman ovensa.

– Valehtelet, te kaikki täällä valehtelette ja varastatte toisten tavaroita. Tämä huivi on minun.

– Olen sen itse virkannut, mennään huoneeseesi, oma huivisi on varmasti siellä, Mama sanoi tyynesti ja painoi hälytysranneketta.

Taru tuli päivähuoneen puolelta huolestuneen näköisenä.

– Selma, mikä hätänä? Taru kysyi ja otti tätä käsivarresta.

Selma kavahti ja alkoi itkeä.

– Kaikki ovat minua vastaan. Mamakin, katso, hän varasti hartiahuivini.

– Selma kulta, kyllä se on Maman. Tule, vien sinut lepäämään ja saat vähän rauhoittavaa lääkettä, Taru sanoi ja ohjasi Selman tämän huoneeseen.

Mama pudisti päätään. Hän oli kuullut, että muistisairaat epäilevät usein, että heiltä viedään rahaa ja omaisuutta.

***

Syksyllä Elä vanhaksi -kodin arki muuttui rajusti. Omistaja vaihtui, Mimmi joutui lähtemään ja säästötoimet pantiin nopeasti vireille. Määrärahoja supistettiin, henkilökuntaa vähennettiin ja ilmapiiri muuttui ankeaksi. Kokki Irene sai potkut ja hoivakotiin toimitettiin päivittäin eineskeittiön mauttomia valmisannoksia. Viriketoiminta lopetettiin. Taru sai valita, jatkaako lähihoitajana vai hakeutuuko muualle.

– En tiedä, mitä tekisin. Minusta on ollut ihana puuhailla kanssanne, mutta enää se ei ole mahdollista, Taru itki Mamalle ja Eevalle.

– Meistä on kurjaa, että tässä kävi näin. Olen kuullut, että säästötoimet johtuvat siitä pahuksen sote-uudistuksesta. Valtio leikkaa kuluja, mutta en ymmärrä, miksi meiltä pieniltä. Eläkerahamme menevät hoitoon, eivätkä ne ole ihan vähäisiä, Eeva valitti.

– Onhan meillä toisemme, pelikortit ja lautapelit, Mama yritti hymyillä, mutta häntä suretti epäoikeudenmukainen kohtelu.

– Mitä aiot? Mama kysyi Tarulta.

– En todellakaan tiedä. Haluaisin jatkaa opintoja, mutta en ole saanut paljonkaan säästöön ja lähihoitajana palkkani vain pienenee.

– Asioilla on tapana järjestyä, Mama sanoi toiveikkaasti, vaikka ei keksinyt, miten voisi auttaa.

***

Asukkaat purnasivat, kun ruuan laatu heikkeni ja leipomistuokiot lopetettiin. Kahvin kanssa ei ollut enää tarjolla tuoretta pullaa. He saivat tyytyä mauttomiin kekseihin ja korppuihin. Ulos pääsivät vain ne, jotka pystyivät liikkumaan. Kenelläkään ei ollut aikaa työntää pyörätuolipotilaita. Mama tyytyi ulkoilemaan terassilla, jossa oli mukavia nojatuoleja. Hänellä oli tapana kuunnella puhelimesta äänikirjoja, sillä lukeminen ei enää onnistunut.

– Täällähän sinä olet, Eeva tuli istumaan Maman viereen.

Tämä sulki laitteen ja kysyi, mitä Eevalle kuului. Hän huomasi, että ystävä liikkui vaivalloisesti.

– Pääsen hädin tuskin kävelemään, sillä kaaduin. Minua paleli ja vedin Jalmarin villasukat jalkaan. Kun lähdin yöllä kylpyhuoneeseen, liukastuin ja loukkasin kylkeni. Jos kehtaisin, näyttäisin mahtavan mustelman. Se oli aluksi tumman violetti, nyt sinapinkeltainen, Eeva yritti naurahtaa.

– Voi sinua, ensin kipsi jalassa ja nyt tämä. Turha varmaan sanoa, että sinun pitäisi olla varovaisempi. Missä Jalmari on?

– Lähti yksin lenkille, kun sanoin, ettei minusta ole seuraa. Hän yrittää pitää huolta kunnostaan.

– Mukava, kun tulit juttelemaan. Kuuntelen parhaillaan Pirkko Saision Passiota ja se vie mennessään. Hän on hulvaton tarinankertoja.

– Harmittaa, kun meillä ei ole enää mitään ohjelmaa. Taru näyttää nuutuneelta. Hoitajilla on entistä enemmän töitä säästötoimien takia.

– Niin on, mutta Taru jaksaa vielä hymyillä. Epäilen, että hän etsii muita töitä.

***

Maman epäilykset osuivat oikeaan. Taru kertoi eräänä syyspäivänä saaneensa askarteluohjaajan paikan kaupungin päiväkodissa.

– Minun tulee teitä ikävä, mutta saan puuhailla pikkulasten kanssa ja keksiä heille mukavaa tekemistä. Minut valittiin, koska minulla on virikeohjaajan koulutus. Tulen kyllä käymään, Taru kertoi ja tarjosi kaikille päiväkahvin aikaan omatekoisia voisilmäpullia.

Eeva koputti illalla Maman oveen.

– Ethän ole vielä nukkumassa? Saanko tulla hetkeksi? hän kysyi varovasti.

– Tule vaan, katselin uutiset, mutta sammutin juuri, kun sieltä tuli vain masentavia sotakuvia. Pelkään, että ne tulevat uniin.

Eeva istuutui korituoliin ja Mama toi hänelle torkkuhuovan polvien päälle.

– Ikkunoista vetää, tämä auttaa, hän hymyili. Otatko yömyssyn?

– Kiitos, mielelläni, taidan olla sen tarpeessa.

– Mikä hätänä, näytät kalpealta? Vieläkö kaatuminen vaivaa? Mama kysyi.

– Tämä on enemmänkin henkistä. En mielelläni kerro Jalmarin ja minun väleistä, mutta nyt on pakko saada puhua jonkun kanssa, muuten tulen hulluksi.

Mama kaatoi kahteen lasiin tilkan brandya ja odotti, että Eeva jatkaisi.

– Jalmarista on tullut ihan outo. Hän kävi pari päivää sitten lääkärissä ja esitteli ylpeänä sinisiä pillereitä. Hän oli valittanut kyvyttömyyttä sängyssä ja sai reseptin.

– Tehosivatko ne? Mama kysyi yllättyneenä.

– Arvaa vaan, olen vieläkin pyörryksissä. Jalmarin silmiin syttyi kiihko ja hän oli niin raju, että minua pelotti. En olisi ikinä uskonut, että hän on lähes väkivaltainen.

– Miten aamulla, oliko kaikki hyvin?

– Jalmari kysyi, onko minulla vahva sydän. Ihmettelin ja vastasin, ettei siinä pitäisi olla mitään vikaa. Hän selitti, että oli ollut kaksi kertaa naimisissa ja molemmat rouvat olivat kuolleet pian sydänkohtaukseen.

– Naurahdin, että ei se minullakaan ollut kaukana, mutta jäin miettimään, oliko asioilla jokin yhteys.

– Eeva, ole varovainen. Pitäisikö sinun puhua lääkärin kanssa?

– Niin minäkin ajattelin, mutta eikö se ole Jalmarin luottamuksen pettämistä?

– Sinun täytyy pitää huolta itsestäsi. Toivottavasti tilanne rauhoittuu.

JALMARI

Ei ole aviomiehen elämä helppoa. Kuvittelin, että pärjään, mutta en tiedä, miksi panikoin Eevan seurassa. Hän ei ole valittanut, mutta haluaisin näyttää avioelämän intiimin puolen ihanuuden. Ei minulla nuorempana ollut mitään ongelmia mieskunnon kanssa. Puolisot olivat tyytyväisiä ja osallistuivat innolla lemmenleikkeihin. Eeva on arka. Huomaan, ettei hänellä ole juurikaan kokemusta. Se sai minuun vauhtia.

Lääkäri varoitti, että siniset pillerit ovat tehokkaita ja niiden kanssa pitää olla varovainen. Ei kukaan mies halua olla silloin varovainen, kun himo iskee. Huomasin, että Eeva järkyttyi, vaikka hän yritti peitellä sitä. Tunsin hekuman huipun ja taisin olla vähän liian raju, mutta sillä hetkellä en välittänyt. Yritin aamulla hyvittää tekoni, mutta Eeva pakeni suihkuun ja lähti ulos viilentämään tunteita. Pahus, en tiedä, mikä minuun meni.

***

Eeva tunsi jääneensä jyrän alle. Hän ei tiennyt, oliko se normaalia, mutta se ei tuntunut hyvältä. Hän päätti mennä lääkärin puheille kertomatta siitä Jalmarille.

Lääkäri kuunteli pää kallellaan. Eeva näytti käsivarsissaan ja jaloissaan olevia mustelmia.

– Ei tuo aivan tavalliselta lemmenleikiltä kuulosta, lääkäri totesi.

Hän määräsi Jalmarille rauhoittavia lääkkeitä ja peruutti sinisten pillereiden reseptin.

– Jos löydät jäljellä olevat, hävitä ne vähin äänin, lääkäri iski Eevalle silmää.

Eeva tiesi, missä Jalmari säilytti lääkkeitään ja noudatti lääkärin ohjetta. Jalmari näytti epätoivoiselta etsiessään aarteitaan. Eeva oli viisaasti vaiti.

Elämä rauhoittui, liikaakin. Jalmari vaipui masennukseen. Hän oli saanut maistaa hetken huumaa, mutta nyt kaikki vaikutti harmaalta. Eeva yritti houkutella miestä lenkeille, mutta Jalmari vain murahteli ja vaihtoi televisiokanavaa.

EEVA

Harmittaa, että uskouduin Mamalle, mutta oli pakko purkaa tunteita. Vannotin, ettei Mama saa kertoa kenellekään ja hän lupasi. Pahuksen Selma tuli yllättäen Maman huoneeseen, kun en huomannut lukita ovea. Toivottavasti hän ei kuullut purkaustani. Istuimme selin oveen, emmekä kuulleet hänen tuloaan. Mama oli myötätuntoinen ja kiinnostui, kun kerroin Jalmarin edellisten vaimojen kohtalosta.

– Liian monta kuolemaa pian avioliiton solmimisen jälkeen, hän ihmetteli ja kehotti minua olemaan varovainen.

Menin siis lääkärin luo ja hän sanoi samoin. Kukaan ei kuitenkaan epäillyt, että kuolemantapauksissa oli jotain epäilyttävää. Sydänkohtaukset ovat ikävä kyllä yleisiä. En tiedä, kuinka suhteemme jatkuu, sillä Jalmari on synkistynyt, eikä hänellä ole halua tehdä mitään. Ei auta, että houkuttelen häntä ulkoilemaan tai edes liikkumaan. Mies istuu nojatuolissa ja tuijottaa tylsänä televisiota. Kyllä hän päivähuoneeseen tulee ruoka-aikoina, mutta vetäytyy levolle heti syötyään. Minulla on ikävä entistä virkeää Jalmaria. Minne hän häipyi?

***

Ikävä kyllä Selma oli kuunnellut Eevan kertomusta ja hymyili vahingoniloisena. Pian kaikki muutkin kuulivat ja huhut epäonnisesta avioliitosta kiirivät käytävillä. Eeva sulkeutui hänen ja Jalmarin huoneeseen ja pyysi hoitajia tuomaan ruokatarjottimet sinne.

Eeva ei kuitenkaan jaksanut olla kauan pienessä huoneessa mitään puhumattoman aviomiehensä kanssa. Hän soitti Mamalle ja pyysi tätä kävelylenkille kanssaan. Mama pukeutui lämpimästi ja odotti Eevaa eteisessä. Tämä tuli katse lattiaan painettuna. Hän ei halunnut kohdata ketään asukkaista.

Ulkona oli pureva tuuli. Se sai posket punehtumaan.

– Pelkään liukkaita kelejä, silloin lenkkeily muuttuu eloonjäämistaisteluksi, Eeva mietti.

– En minäkään niistä pidä. Onneksi liukuesteet on keksitty, Mama sanoi.

He kiersivät korttelin ympäri ja palasivat virkistyneinä hoivakotiin.

– Nyt maistuisi kupillinen kuumaa kaakaota kermavaahdon ja rommitilkan kera, Mama huokasi.

– Älä unta näe, hyvä että saadaan vielä kahvia. Kohta sekin on varmaan liian kallista, Eeva valitti.

– Totta puhut, mutta minulla on vielä tilkka brandya jäljellä. Maistuuko? Mama kysyi.

– Sait juuri ylipuhuttua. Mutta laitetaan ovi visusti lukkoon. En todellakaan halua tavata sitä juorukelloa.

***

Kun Jalmarin masennus ei hellittänyt, Eeva pyysi päästä omaan huoneeseen. Sellaisia ei kuitenkaan ollut vapaana, sillä hoivakotiin oli jatkuva jono. Kaupungissa oli liian vähän paikkoja ympärivuorokautiseen hoitoon.

– Yritä sinnitellä. Järjestämme Jalmarille psykologista hoitoa, jos hänellä on varaa maksaa siitä, uusi johtaja Vuokko lupasi.

Jalmarin iäkäs kummitäti Sylvi tuli apuun. Hän katsoi tutkivasti Eevaa ja ilmoitti, että hän kävisi valvomassa miehen vointia. Eeva vastasi, että se sopi hänelle erinomaisesti.

– Tunnen olevani yksin. Jalmari ei puhu enää minulle mitään ja välillä tuntuu, että voisin olla hänen puolestaan kuollut, Eeva tokaisi.

– Et ole pitänyt hänestä hyvää huolta. Miehiä pitää hemmotella. Edelliset vaimot olivat samanlaisia heitukoita, Sylvi huomautti ja katsoi Eevaa alentuvasti.

Eeva pakeni paikalta Maman luo.

– Et usko, miten inhottava se Sylvi oli. Hänen mielestään Jalmarin mielenterveysongelmat ovat minun syytäni, Eeva nikotteli.

– Rauhoitu, avioliitossa ei ole yhtä syyllistä. Sinulla on ollut vaikeaa, etkä voinut tietää, mitä Jalmarin mielessä liikkui. Minäkin olen yllättynyt, sillä kuvittelin hänen olevan vanhanajan herrasmies.

***

Magneettikuvauksessa ilmeni, että Jalmarilla oli aivokasvain. Se sai hänet käyttäytymään yllättävällä tavalla. Lääkäri määräsi lisää rauhoittavia ja Jalmari oli pian täysin tahdoton vuodepotilas. Eeva luki hänelle sanomalehteä ja etsi televisiosta urheilukanavia. Jalmari ei reagoinut mihinkään. Vain rasvaiset viinerit ja sokerimunkit saivat hänen suupielensä kohoamaan.

Jalmarin kunto huononi nopeasti. Hän nukkui pois keväällä. Eeva huomasi olevansa lyhyen avioliiton jälkeen leski. Perunkirjoituksessa selvisi, että hän oli myös ainoa perijä. Jalmarilla ei ollut lapsia eikä läheisiä sukulaisia.

– Mama, voitko uskoa, Jalmarilla oli vanha omakotitalo Kaurialassa. Se on ollut tyhjillään siitä lähtien, kun hän joutui hoivakotiin. Lähdetkö kanssani katsomaan sitä?

– Hyvänen aika, sinulle on tapahtunut paljon lyhyen ajan sisällä. Totta kai, otetaan taksi.

***

Mama ja Eeva löysivät villiintyneet puutarhan keskeltä sievän kaksikerroksisen puutalon. Alakerrassa oli tilava olohuone, pieni keittiö ja kaksi makuuhuonetta. Takka näytti toimivalta. Kalustus oli vanhanaikainen. Tilaa hallitsi tukeva ruskea nahkasohva ja pari nojatuolia. Lattialla oli räsymattoja. Verhot olivat raskasta samettia ja huoneessa oli hämärää.

– Huh, täällä pitää ensimmäiseksi tuulettaa ja pyyhkiä pölyt. Jaksetaanko kiivetä yläkertaan? Eeva kysyi.

– Mene sinä, minun lonkkani ei kestä rappuja, Mama totesi ja istuutui varovasti nojatuolille.

Eeva hymyili leveästi tullessaan takaisin alakertaan.

– Siellä on sievä makuuhuone ja sen vieressä kylpyhuone sekä tilava parveke. Minulla on ajatus, mutta kerron vasta, kun olemme turvallisesti takaisin hoivakodissa.

Mama katsahti vielä ympärilleen, ennen kuin he palasivat. Hän ihastui talon edessä olevaan katokseen, jossa oli houkuttelevan näköinen puutarhakeinu.

– Voisin kuvitella viettäväni tuolla aurinkoisia kesäpäiviä hyvän luettavan ja viinilasillisen kera. Ripustaisin värikkäitä kukka-amppeleita silmäniloksi, hän haikaili.

– Kannattaa olla varovainen mitä toivoo, sillä se voi toteutua, Eeva hymyili.

***

Kun rouvat istuivat päivähuoneessa kahvikupilliset edessään, Eeva kertoi toiveestaan.

– Talo on velaton ja täysin asuttavassa kunnossa. Haluaisitko muuttaa sinne kanssani? Eeva kysyi yllättäen.

Mama katsoi häneen hämmästyneenä.

– Oletko tosissasi. Miten me tulisimme toimeen? En jaksa käydä enää kaupassa ja olisimme aika turvattomia kahdestaan, jos jotain sattuu.

– Mietin sitä, mutta minulla on rohkea ehdotus. Onko sinulla Tarun puhelinnumero? Tiedän, että hän asuu jossain ankeassa yksiössä vuokralla. Voisimme tarjota hänelle ilmaisen asunnon yläkerrasta. Hän voisi korvata vuokran käymällä kaupassa ja hoitamalla talonmiehen tehtäviä. Minä olen valmis kokkaamaan.

Mama mietti. Järjestely voisi toimia ainakin niin kauan, kun he pääsivät liikkumaan. Piha oli tasainen ja alakerran oviaukot niin leveät, että siellä mahtuisi kulkemaan rollaattorin kanssa.

– Emme me mitään menetäkään, jos kysymme Tarulta, Mama innostui.

Tarukin innostui. Hän lupasi käydä katsomassa paikkaa heti seuraavana päivänä työvuoronsa jälkeen. Eeva antoi osoitteen ja kertoi, mistä vara-avaimen löytää.

Taru soitti illalla ja hänen äänestään kuuli, että käynti oli ollut onnistunut.

– Talo on ihastuttava, vaikka vähän vanhanaikainen. Se kaipaa perusteellisen siivouksen ja keveämmät verhot. Kalusteet ovat hyvät ja ilmettä voi piristää värikkäillä tekstiileillä. Kurkistin myös piharakennuksiin. Sieltä löytyi puilla lämmitettävä sauna ja autotallissa oli siniharmaa Skoda. Kuuluuko sekin sinulle Eeva?

– Taitaa kuulua, perin talon ja irtaimiston sellaisenaan, Eeva kertoi.

– Upeaa, minulla on ajokortti. Jos auto pelittää, käyn sillä kaupassa. Nykyään saa hyviä puolivalmisteita, joten kokkaus on helppoa. Autan teitä muutossa heti, kun talo on siisti. Tunnen paikallisia marttoja. Heillä on loistava siivouspalvelu. Tilaanko?

– Voi Taru, minulla on kutina, että tästä tulee toimiva ratkaisu. Koska talosta ei ole muita kuluja kuin sähkö, vesi ja kiinteistövero, uskon, että eläkkeemme riittää, Eeva mietti.  – Sitä paitsi Jalmarilta jäi vähän rahaakin. Hänellä oli osakkeita, joiden myynnistä saamillani rahoilla pääsemme hyvin alkuun.

– Minäkin uskon, sillä teillä on seuraa toisistanne. Yläkerran huone sopii minulle ja autan kotitöissä. Minulla on onneksi päivätyö, joten vapaa-aikaa on enemmän kuin hoitotyössä oli. Viikonloput ovat vapaat ja kesälomakin on tiedossa, Taru hymyili.

MAMA

Nostin itselleni ohjekortin, kun olimme palanneet katsomasta Eevan perimää taloa. Se oli Toiminta. Sitä tarvitsenkin, sillä pelkään muutosta tulevan raskas. Toisaalta se antaa vielä uskoa elämän jatkumiseen. Voin olosuhteisiin nähden hyvin, vain liikkuminen on huonoa. Ei Eevakaan mikään balettitanssija ole, mutta hän on toipunut ihmeen hyvin jalkavammasta. Uskon, että pärjäämme keskenämme ja ainahan voi vetäytyä oman huoneen rauhaan.

Taru on soittanut joka ilta ja kertonut, miten talon kunnostus edistyy. Olemme menossa huomenna katsomaan ja jos kaikki menee hyvin, pääsemme muuttamaan kesäkuun alussa. Taru on kertonut, että pihassa kukkii jo scilloja ja krookuksia. Omenapuut ovat nupulla. Odotan pitkästä aikaa innolla kesää. Olin jo tuudittautunut, että elämä on täällä hoivakodissa. Päivät ovat tuskastuttavan samanlaisia. Vain ruokahetkien odotus rytmittää arjen, mutta annokset ovat surkeita eikä mitään viriketoimintaa ole tarjolla, jos emme itse keksi.

***

Mama ja Eeva istuivat terassilla, kun Taru tuli hakemaan heitä. Laku-kissa kurkisteli uteliaana kantokopan ikkunasta.

– Auto on katsastettu ja toimii loistavasti. Kyyti odottaa, onko laukut pakattu? hän kysyi iloisesti.

– Kyllä vain, jätimme huonekalut seuraaville asukkaille. Mukana on vain vaatteet ja henkilökohtaiset tavarat, Mama sanoi.

– Sama täällä, jos tarvitsemme jotain, käydään ostamassa uusia, Eeva virnisti.

– Ei tule ikävä tänne, Mama sanoi, kun Tarun auto kaarsi kohta uutta kotia.

***

OSA II – MAMAN NOUSUKIITO

TUULI

– Aloitamme esittelykierroksella. Keksikää etunimenne ensimmäisellä kirjaimella alkava adjektiivi. Minä olen Murheellinen Mika. Murheellinen siksi, että kurssimme loppuu jo perjantaina ja tiemme eroavat, opettaja sanoi ja yritti näyttää surulliselta.

Kurssilaiset naurahtivat. Alku vaikutti lupaavalta. Tuuli vilkaisi ympärilleen. Ryhmä oli pieni ja kaikki naisia. Niinpä tietysti. Hän oli tottunut, että osallistui jatkuvasti naisvaltaisiin opintoihin. Onneksi heitä oli eri ikäisiä. Murheellinen Mika antoi puheenvuoron ensimmäisenä heistä vanhimmalle.

– Olen Makea Mama, makea siksi, että rakastan leivoksia.

Kaikki taputtivat. Ilmapiiri vapautui välittömästi ja Mika kehotti jatkamaan istumajärjestyksessä.

– Olen Tuoksuva Tuuli, tuoksuva siksi, että suihkutin vähän liikaa hajuvettä, Tuuli ilmoitti.

– Tuoksut hyvälle, vieressä istuva Vetreä Veera totesi.

– Toivottavasti kukaan ei ole allerginen, olen jatkossa varovaisempi.

Vetreän voimistelijatyttö Veeran vieressä istui Riehakas Reetta. Hän haukotteli leveästi ja kertoi juhlineensa edellisenä iltana kesäloman alkua.

Kierroksen jälkeen Mika kehotti heitä laittamaan vielä varmuuden vuoksi nimilaput rintaan.

– Pelkkä etunimi riittää, tulette nopeammin tutuiksi. Miltä haikun kirjoittaminen tuntuisi? Se on hauskaa aivojumppaa. Tavut menevät 5-7-5. Haikut liittyvät yleensä luontoon ja kertovat tunnetilasta. Aloitamme tällä kurssiviikolla aamut runonsäkeillä. Voitte kirjoittaa niitä iltaisin valmiiksi. Lukeminen on tietenkin vapaaehtoista.

Tuulille kokemus oli uusi. Hän ei pitänyt itseään runotyttönä, mutta ainahan voi yllättää.

Miksi ei lempi
kuiskisi minulle nyt
kun suvi alkaa.

Tuuli punastui lukiessaan vuodatuksensa. Miksi ihmeessä hän meni voihkimaan lemmestä vieraiden ihmisten edessä.

– Hyvä kun puratte tunteitanne. Saatte tekstistä voimaa, Mika kiitteli ja antoi Mamalle vuoron.

Sydämessäni
puutarha, se kasvaa aina
kun taikuus hiipuu.

– Minusta tuntuu, että taikuus on sinulle tuttua, Mika virnisti.

– Varo poika sanojasi tai taion sinut sammakoksi, Mama nauroi.

Tuuli ei ymmärtänyt, mistä oli kyse. Hän päätti jutella ruokatauolla Maman kanssa.

ALEKSI

– Valitkaa inspiraatiokuva pöydällä olevista lehtileikkeistä. Tarkoitus ei ole jäljentää sitä, mutta teidän on helpompi aloittaa. Tarkastelkaa värejä ja sommittelua, pelkistäkää. Voitte ottaa kuvasta esimerkiksi jonkun yksityiskohdan, kuvataideopettaja Pasi kehotti esittelykierroksen jälkeen.

Opiskelijat ryntäsivät pöydän ääreen. Valinnanvaraa oli niin paljon, ettei riitaa syntynyt. Aleksi tunsi vetoa yksinkertaiseen karuun maisemaan. Kuva oli mustavalkoinen ja hänen mielestään symbolinen. Tummat puut näyttivät salaperäisiltä vaaleaa taivasta vasten. Hän luonnosteli näkymän ja karsi ylimääräiset oksat.

– Näyttää hyvin graafiselta. Oletko harrastanut muutakin kuin maalaamista? Pasi pysähtyi hänen luokseen.

– Taidegrafiikka kiinnostaa, mutta ilman prässiä se ei onnistu, Aleksi kertoi.

– Linoleikkauksia ja puupiirroksia voi hiertää käsin ohuelle japaninpaperille. Suosittelen, että osallistut jollekin grafiikankurssille. Meillä täällä ei ikävä kyllä ole siihen mahdollisuutta.

Pasi siirtyi pisamaisen Pirkon viereen. Tyttö katsoi opettajaa ihailevasti ja kysyi mielipidettä luonnoksestaan.

– Näyttää vauhdikkaalta, olet selvästi harjoitellut eläinten piirtämistä, Pasi arvioi.

– Joo, minulla on oma hevonen ja luonnostelen usein sen sulavia muotoja, Pirkko kertoi.

– Hyvä, jatka vain. Käytä lämpimiä maavärejä, niin saat aidon tunnelman.

Kaikki olivat työn touhussa, kun Pasi katsoi kelloa ja ilmoitti, että ruokatauko alkaisi hetken kuluttua.

***

Pöydät oli merkitty kurssien nimillä. Aleksi katseli kiinnostuneena, kun luovan kirjoittamisen ryhmän naiset nauroivat raikuvasti. Hän ei kuullut, mistä oli kyse, mutta punahiuksinen sievä tyttö kiinnitti hänen huomionsa. Hän terästi katsettaan ja luki rinnassa olevasta lapusta nimen Tuuli.

Kaunis tyttö ja kaunis nimi, hän mietti.

Pasi antoi iltapäivällä uuden tehtävän. Hän puhui lyhyesti sommittelusta ja värien murtamisesta. Kurssilaiset hämmästyivät, kun opettaja pyysi heitä piirtämään yksinkertaisen kukkamaljakon muutamalla viivalla.

– Nostakaa ne nyt näkyville. Mitä huomaatte?

– Kaikki näyttävät olevan sivukuvia, Pirkko tokaisi.

– Kyllä vain, siis se tavallisin vaihtoehto. Miettikää, miten paljon eri vaihtoehtoja on. Kukathan voi kuvata alaviistosta tai lintuperspektiivistä. Haastan teidät löytämään uusia katselutapoja. Aihe on vapaa, mutta saatte pisteitä tavallisesta poikkeavasta näkemyksestä.

Aleksi oli hämillään. Hän mietti aamupäivän luonnosta ja totesi, että se oli todellakin ennalta arvattava. Hän päätti tehdä toisen version. Etualalle tuli kaksi jykevää puuta ja muut näkyivät pieninä horisontissa. Keskelle hän jätti tilaa, josta valonsäteet pääsivät tuikkimaan.

– Hyvä Aleksi, tämä on heti paljon kiinnostavampi. Tyhjällä tilalla on suuri merkitys. Ajattele esimerkiksi japanilaista taidetta. He osaavat sommittelun taidon.

– Opettaja, en tiedä, mitä väriä laittaisin näiden kukkien viereen, Pirkko keskeytti.

Pasi katseli hänen kukkamaalaustaan pää kallellaan.

– Ensinnäkin, olet täyttänyt koko pinnan kukkakedolla. Kuulitko, mitä sanoin Aleksille? Tämä kaipaa selvää rytmitystä. Nyt siitä tulee vaikutelma, että olet halunnut ahtaa kaiken mahdollisen yhteen kuvaan. Toiseksi, sinun kannattaa opetella sekoittamaan värejä. Jos käytät niitä suoraan putkiloista, tulos on räikeä.

– Haluaisin rauhoittaa tunnelmaa harmaalla, mutta ei minulla ole sellaista väriä, Pirkko katsoi Pasia keimailevasti.

– Kokeile sekoittaa vastavärejä. Saat värillisiä harmaita, Pasi neuvoi.

Pirkko sekoitti viridianin vihreää ja kylmää punaista.

– Hyvänen aika, tämähän on ihme. Tosi kaunis harmaa, en olisi ikinä uskonut, hän henkäisi.

– Jos haluat tumman harmaata, kokeile umbraa ja koboltinsinistä. Tulet hämmästymään, miten hienoja sävyjä saat aikaan.

Aleksi oli kuunnellut korva tarkkana. Hänkin innostui kokeilemaan. Kun maalauspäivä oli lopuillaan, Pasi kehotti kaikkia laittamaan keskeneräiset työt näytteille.

– Katsotaan yhdessä, opitte toisiltanne, hän sanoi.

Aleksi oli tyytyväinen, kun Pasi kehui hänen niukkaa väripalettiaan.

– Jatka samaan malliin. Voit tehdä uusia versioita aiheesta, sillä olet jo ensimmäisenä päivänä kehittynyt paljon. Meille tulee aamupäivällä malli ja saatte tehdä nopeita croquispiirroksia. Iltapäivällä voitte jatkaa tämän päivän töiden parissa.

TUULI

Tuuli heräsi toisena kurssipäivänä sateen ropinaan. Hän harmitteli, ettei ollut muistanut sateenvarjoa. Haiku syntyi kuin itsestään.

Kevät heräilee
luonto itkee kanssani
kaipaus on palannut.

Tuuli päätti, ettei lue vuodatusta ääneen. Hänellä oli ikävä Markkua, joka oli sulostuttanut hänen päiviään ja usein öitäkin edellisenä talvena. Tiet olivat kuitenkin eronneet, kun mies oli muuttanut toiselle paikkakunnalle ja löytänyt uuden rakkaan.

Tuuli oli itkenyt ja tuntenut itsensä kelvottomaksi. Hän oli arvellut, että osallistuminen kirjoituskurssille saisi hänet piristymään. Vaikutti kuitenkin siltä, että teksti kumpusi ikävästä.

Mama suostui lukemaan haikunsa ensimmäisenä.

Paljon enemmän
kuin osiensa summa
tarot ja viisaus

– Mama, uskon että sinulla on paljon kerrottavaa meille. Ehdotan, että kirjoitat pienen tarinan kokemuksistasi korttien tulkitsijana, Pasi hymyili.

Kurssilaiset vilkaisivat Mamaa yllättyneinä.

– Mielelläni, tulette hämmästymään, Mama sanoi salaperäisen näköisenä.

– Te muut, kirjoittakaa faktaa tai fiktiota elämäänne vaikuttaneista opettajista. Voitte liioitella ja keksiä omia tulkintoja. Käytämme tehtävään aamupäivän tunnit. Toivon, että mahdollisimman moni lukee, niin opitte tuntemaan toisenne paremmin.

MAMA

Tarotkortit ovat avanneet silmäni. Niissä on koko ihmiselon kirjo. Olen kulkenut Narrin matkassa ja kohdannut mitä erilaisempia opettajia. Osa on viisaita ja ymmärtäväisiä, osa ilkikurisia veijareita kuten Taikuri. Suosikkejani hänen lisäkseen ovat Intohimo, sillä ilman sitä ei synny uutta ja luovaa. Myös Paholaista tarvitaan, sillä elämässä on monia puolia. Paholainen edustaa erotiikkaa ja kannustaa arvostamaan fyysisiä nautintoja. Löytyy myös lukuisia neuvonantajia kuten Ylipappi ja Erakko, jotka kehottavat mietiskelemään ja hakeutumaan samanhenkisten seuraan.

Kun kohtaan vaikeuksia, käännän ohjekortin. Tänne tullessani se oli Lujuus. Haluan uskoa, että elämä kantaa ikääntymisestä ja sen mukana tuomista rempoista huolimatta. Olen huomannut tulkitessani kortteja, että itse kukin tietää sisimmässään vastauksen kysymyksiin. Kortit toimivat suunnan näyttäjinä ja antavat uskonvahvistusta. Eräs tuttavani ajoi kaukaa tapaamaan minua kysyäkseen, mitä kortit sanovat hänen urasuunnitelmistaan. Vastaus oli Menestys ja se antoi hänelle uskallusta perustaa oma yritys.

Minulta kysytään usein, uskonko itse kortteihin. Vastaan, että niiden tulkinta riippuu elämäntilanteesta ja omasta halusta tarttua haasteisiin. Tulkitsen tummasävyiset kortit varoituksen sanoiksi, sillä joskus on parempi seurata tilanteen kehitystä eikä heittäytyä hetkellisen mielihalun valtaan. Toinen vakiokysymys on, tarkoittaako kuolemankortti todellakin lähestyvää menehtymistä. Vakuutan aina, että kyseessä on jonkun asian saattaminen loppuun, jotta tilalle voi tulla uutta. Tervetuloa rohkeasti Narrin matkalle, lupaan, ettei hänen seurassaan tule ikävä.

***

Kurssitoverit taputtivat Mamalle ja kysyivät, oliko hänellä kortit mukana.

– Totta kai, ilman niitä en lähde minnekään. Jos haluatte, voin tulkita kortteja illallisen jälkeen.

TUULI

En aio lukea tätäkään juttua ääneen, mutta kirjoittaminen selkiyttää ajatuksia. Huomaan, etten ole pysähtynyt aikoihin miettimään, mitä haluan elämältä. Kiihkeät hetket Maken kanssa veivät ajantajun. Hänen lähtönsä tuli täydellisenä shokkina, josta en ole toipunut.

Mika sanoi, että kirjoittaminen on terapeuttista. En ymmärrä, mikä minussa on vikana, kun en kelvannut. Huomasin kyllä, että Make vilkuili kaikkia hyvännäköisiä tyttöjä. Hän taisi olla niitä miehiä, jotka kyllästyvät nopeasti. Silti se kirpaisi. En jää päivittelemään surkeuttani, vaan yritän päästä tästä yli. Sanoin Mikalle, että en ole kovin sosiaalinen, sillä olen vasta toipilas. Mika ymmärsi ja totesi, että olen löytänyt hyvän keinon käsitellä tunteita. Hän kehotti kirjoittamaan päivittäin vain itseä varten.

– Luet tekstejä myöhemmin ja huomaat, että suru väistyy vähitellen.

Lupasin. Nyt itkettää…

***

Tuulin helpotukseksi pari muutakin sanoi, että teksti oli liian henkilökohtainen jaettavaksi. Mika rauhoitteli, että tunteiden käsitteleminen oli tärkeintä. Hän lupasi antaa tauon jälkeen vähemmän henkilökohtaisen tehtävän.

Ruokasalissa tuoksui kalalta. Tuuli huomasi pitkästä aikaa olevansa nälkäinen. Tillikermainen lohikeitto maistui herkulliselta ruisleivän kanssa. Tuuli ei välittänyt jälkiruoista vaan tyytyi kahvikupilliseen. Muut lusikoivat tyytyväisinä vadelmakiisseliä ja laittoivat runsaasti kermavaahtoa päälle.

–  Tarotkortit kiinnostavat, mutta pelkään niiden kertovan jotain huolestuttavaa, Tuuli sanoi vieressä istuvalle Mamalle.

– Tiedätkö, sinä itse tulkitset kortit oman tilanteesi mukaan, Mama hymyili ja kehotti halukkaita tulemaan illalla huoneeseensa.

– Kirjoittakaa jakamilleni paperilapuille päähenkilön nimi ja ikä, toiseen lappuun ammatti ja kolmanteen tunnetila, Mika kehotti. Hän keräsi laput kolmeen kirjekuoreen ja pyysi nostamaan yhden jokaisesta.

Tuuli tuijotti omiaan. Mitä ihmettä hän keksisi? Mika oli pyytänyt, että lapussa olevaa tunnetilaa ei paljasteta etukäteen, vaan muut arvaavat sen tarinan sisällöstä.

TUULI

Olen Reetta, 13 v ja balettitanssija. Viikonloppuna on kisat ja minulla on finni nenänpäässä. En kehtaa mennä, kaikki nauravat. Voisikohan isosisko auttaa?

No niin, nyt näytän vielä kamalammalta. Sisko laittoi meikkivoidetta, mutta ei se auta. Finni on kasvanut ja sitä kutittaa. Tekisi mieli laittaa maski, mutta enhän minä voi. Saan tanssia pienen soolonumeron, joka on unelmien täyttymys, paitsi nyt. Ilmoittaudunko sairaaksi? Apua, en tiedä mitä teen. Erehdyin syömään lisää suklaata, sillä se rauhoitti hermoja, mutta finni innostui siitä lisää. Pyörryn, haluaisin kuolla.

***

Kurssitoverit nauroivat hyväntahtoisesti. Kyllä vain, hekin muistivat, miten yksi finni voi syöstä epätoivoon. Arvaukset osuivat lähelle. Epätoivoinen, murkkuikäinen, onneton. Tuuli paljasti, että lapussa luki kiihtynyt.

– Hyvin kuvattu, Mika kiitteli ja antoi Mamalle vuoron.

MAMA

Olen Niilo, 35 v ja harrastan parkouria. En ole enää niin ketterä kuin nuorempana, mutta yritystä on. Treenaan myös seinäkiipeilyä. Naiset katselevat ihaillen vahvoja lihaksiani. Odotan kesää ja rantakelejä. Uimashortsini ovat kireät ja hankin jo alkukesästä tasaisen rusketuksen.

Olen valloittanut ihanan donnan, jonka kanssa on mukava treenata, myös sängyssä. Ei se ole vakavaa, sillä naiseni on naimisissa, mutta ei se minua haittaa, eikä häntäkään. Sanoo, että suhde pysyy tuoreena, kun on vaihtelua. Karkasimme viikonloppuna kylpylään, kun hänen miehensä oli seminaarimatkalla. Uimme, saunoimme, söimme ja joimme hyvin ja rakastelimme kiihkeästi. En usko, että kokisin avioliitossa tällaista hekumaa.

Poikkesimme paluumatkalla katsomaan markkinahulinaa. Naiseni huomasi ennustajan kojun ja houkutteli minut mukaan. En minä mihinkään taikuuteen usko mutta kiinnostuin. Nostimme molemmat onnenkortit. Sain Paholaisen, naiseni Intohimon. Siinä se, nautin seksistä ja niin seuralaisenikin. Mama hekotti, että olemme täydellinen pari.

***

Kurssilaiset taputtivat ja arvelivat, että kyseessä oli ihastuminen tai intohimoinen tai petollinen. Mama kumarsi ja kertoi vähän ilotelleensa. Sana oli ollut viettelevä.

MIKA

Mukava kurssi, mukavia oppilaita. Olen tottunut, että joukossa aina joku häirikkö, joka haluaa päteä. Nyt kaikki vaikuttavat motivoituneilta. Tuuli kertoi sydänsurustaan ja kannustin häntä kirjoittamaan tunteistaan. Vaikuttaa siltä, ettei hän ole ainoa, mutta yritän jatkossa antaa sellaisia tehtäviä, jotka saavat kurssilaiset nauramaan.

Mama on aivan omaa luokkaansa. Pidän hänen hersyvästä huumoristaan. Taikamaailma kiinnostaa, siitä voisi kehitellä jotain. Ilahduin, kun Mama kirjoitti seksistä. Se on ollut pitkään vaiettu aihe, mutta ei onneksi enää. En silti aio paljastaa vireillä olevaa suhdettani Markkuun. Kyllähän miesparit nykyään hyväksytään, mutta meidän välimme eivät kuulu muille. Taidan soittaa kullalle ja toivottaa suloisia unia.

MAMA

Mama oli vaihtanut ylleen keveän ilta-asun. Hän oli asettanut työpöydän eteen kaksi tuolia ja sekoitti parhaillaan korttipakkaa, kun Tuuli tuli sisään. Mama oli jättänyt oven kutsuvasti auki.

– Onko sinulla jotain kysyttävää? Mama kysyi ja katsoi tutkivasti Tuulia.

– Olen pettynyt rakkaudessa ja haluaisin tietää, jatkuuko surkea oloni. Olen yrittänyt vakuuttaa itselleni, että elämässä on muutakin, mutta tällä hetkellä kaikki on vaikeaa. Nukun huonosti ja näen painajaisunia.

– Nosta onnenkortti, katsotaan, miltä tulevaisuus näyttää.

Tuulia jännitti. Hän oli utelias, mutta pelkäsi saavansa tietää jotain surullista. Mama näytti kortissa olevaa kuvaa.

– Tämä on Taito. Siinä on kuvattu tulen ja veden yhdistyminen. Se tarkoittaa sisäistä prosessia ja sen ansiosta on mahdollista toteuttaa jotain uutta. Jos uskot itseesi, voit saavuttaa uskomattomia asioita.

– Voi Mama, kunpa voisinkin. Haaveilen kirjan julkaisemisesta ja olen kiinnostunut myös taiteen tekemisestä.

– Täällä on meneillään yhtä aikaa kuvataideopinnot. Käy vaivihkaa katsomassa, mitä siellä puuhataan. Kursseja on kesän aikana useita. Voit kokeilla rajojasi.

Tuuli lähti pää pyörällä. Hän kohtasi aulassa Veeran ja Reetan.

– Miten meni, uskaltaako Maman puheille mennä? he kysyivät.

– Ei se ollut pelottavaa, enemmänkin jännittävää, Tuuli vastasi.

– Ehkä me mennään yhdessä, Veera sanoi ja lähti päättäväisesti liikkeelle käsi Reetan kädessä.

Tuuli ei malttanut mennä vielä omaan huoneeseensa. Sade oli lakannut ja pihapiiri kiilteli kosteana. Tuuli suuntasi askeleet perinnepuutarhaan. Hänestä oli hauska katsella kukkivia perennoja.

Aleksi kierteli istutusten välissä ja näppäili kännykkäkameralla valokuvia. Ilta oli kuulas ja valoisa. Sadepisarat kimaltelivat vihreillä lehdillä.

– Hei, sinäkin olet puutarhan ystävä, Tuuli tervehti.

– Hei, otan kuvia, sillä tarvitsen malleja maalauskurssille, Aleksi kiirehti selittämään.

– Minä katselen vain ilokseni. En malttanut mennä vielä nukkumaan. Pitäisi kyllä tehdä iltatehtäviä, mutta en malta, Tuuli sanoi ja katsoi vaivihkaa tummahiuksista Aleksia.

– Näin sinut päivällä ruokalassa. Olet Tuuli, eikö vain?

– Oho, mistä tiesit?

– Sinulla oli nimilappu rinnassa, en todellakaan ole selvänäkijä.

– Minä jo pelästyin. Kävin äsken tarottulkitsija Maman luona ja olen vieläkin ihmeissäni. Hän kehotti kokeilemaan erilaisia kursseja. Millaista teillä siellä ateljeessa on?

– Kiinnostavaa. Opettajamme Pasi antaa viriketehtäviä. Tule huomenna iltapäivällä vilkaisemaan, meillä on avoimet ovet. Osa porukasta kantaa maalaustelineet ulos.

– Voin tullakin, oli kiva tutustua, Tuuli sanoi ja tarkoitti sitä.

ALEKSI

Sydämeni sykähti, kun kohtasin illalla Tuulin täysin odottamatta. Ei tapahtunut mitään, en rohjennut edes ehdottaa kaljalle menoa. Toivon hartaasti, että hän tulee huomenna käymään ateljeessa. En edes tiedä, missä hän majailee. Minä tumpelo, jos olisin rohkeampi, olisin kysellyt enemmän. Ehkä kaikkea ei ole vielä menetetty…

TUULI

Siinä pojassa oli jotain. Hän katsoi minua pitkään ruskeilla tuikkivilla silmillä. Olin aistivinani, että hän olisi halunnut jutella pitempään, mutta pakenin. En luota miehiin, enkä kaipaa yhtään enempää sydänsuruja. Taidan kuvitella turhia. Ehkä hän halusi olla vain kohtelias.

***

Kirjoittajaryhmä oli täysilukuisena paikalla, kun Tuuli tuli runsaan aamiaisen jälkeen luokkaan. Oli ylellistä saada aamukahvin kanssa vastaleivottuja kaurasämpylöitä, pehmeäksi keitettyjä kananmunia, leikkeleitä ja vihreää salaattia.

– Värikäs ruoka tekee elämästäkin värikästä, hänen äidillään oli tapana sanoa.

Reetta yllätti muut aamuhaikullaan.

Keväinen ilta
raukeus ja vesiputous
kiihko kukkii.

– Runossasi taitaa olla monia merkityksiä. Haluatko avata sitä vähän? Mika kysyi.

– En saanut illalla unta. Luin romanttista kirjaa ja haaveilin rajusta rakastajasta, Reetta nauroi.

– Tunteesi on ollut voimakas, kiitos kun jaoit, Mika sanoi ja kysyi, olivatko kurssilaiset valmiit päivän haasteisiin.

Kaikki ilmoittivat olevansa.

– Hyvä, valitkaa pöydällä olevista kirjoista sattumanvaraisesti joku. Selatkaa sitä ja napatkaa jonkun luvun aloituslause. Se on myös teidän tarinanne aloitus. Pienet virikkeet johtavat usein yllättävään lopputulokseen. Antakaa palaa. Aikaa on puoli tuntia. Sen jälkeen odotan, että saamme kuulla uusia ja odottamattomia tarinoita.

Tuuli ihastui huomatessaan pöydällä Alice Munron novelleja. Kovakantinen Karkulainen tuntui painavalta kädessä. Hän päätti spontaanisti, että ottaa rohkeasti ensimmäisen lauseen, joka osuu silmiin. Kirja avautui sivulta 172.

Julia sai töitä käsikirjastosta, löysi kolmen huoneen asunnon, johon hänellä oli juuri ja juuri varaa.

Tuuli mietti hetken ja jatkoi sitten kuumeisesti.

Huoneet olivat sokkeloisia ja valo siivilöityi kelmeänä pölyisten ikkunoiden läpi. Keittiö oli vanhanaikainen. Kaasuliesi näytti pelottavalta, mutta ystävällinen vuokraemäntä näytti, miten se toimi. Kun Julia sai paikat siistittyä, hän päätti järjestää tupaantuliaiset. Hän ei tuntenut kovinkaan hyvin uusia työtovereita, mutta arveli illanvieton lähentävän heitä. Pari hänen opiskeluaikaista ystäväänsä tuli avuksi. Tytöt sekoittivat raikkaan boolin ja kattoivat pöytään pientä syötävää. Uusi elämäni voi alkaa, Julia tuumi ja päätti unohtaa ne sumuiset päivät, jolloin hänen elämänsä järkkyi.

***

– Sait heti lukijat koukkuun, Mika hymyili, kun Tuuli luki tekstin. – On hyvä jättää täkyjä. Lukemista on pakko jatkaa, jotta selviää, mitä Julialle oli tapahtunut. Kirjoita lisää jossain vaiheessa. Sitten Mama, näen, että haluat lukea meille taikuudesta.

MAMA

– Pöydällä oli kultakirjaimin otsikoitu teos Madame Burovan kuu ja tähdet. Eihän sellaista voi ohittaa. Silmiini osui runonsäkeet sivulta 110.

Herätkää! Yön maljasta on aamu
Singonnut sen kiven, joka tähdet karkottaa.

– Mielestäni se oli hienosti ilmaistu. Tarotkorteista löytyy Kuu ja Tähti. Ne ovat aina kiihottaneet mielikuvitusta.

– Haluatko kertoa niiden merkityksistä? Mika kysyi, sillä hän arveli muidenkin olevan kiinnostuneita.

– Voisin kertoa pitkään väreistä ja symboleista. Molemmat ovat vahvoja valttikortteja. Kuu edustaa unennäköä ja mietiskelyä. Se kehottaa pysähtymään ja tutustamaan sisäiseen maailmaan, mutta varoittaa, ettei unimaailmaan saa jäädä. Tähti on valoisa kortti, joka antaa uskoa sisäisiin voimavaroihin ja ajatusten selkeyteen. Tähti on haaveilija, joka on vapautunut peloista.

– Todella kiinnostavaa, mutta riennetään eteenpäin, Mika sanoi.

Aamupäivä kului turhankin rivakasti. Ruokatauko tuli yllättävän nopeasti. Tarjolla oli silakkapihvejä ja kuohkeaa perunamuhennosta. Kasvisvaihtoehtona oli nokkoslettuja ja puolukkahilloa.

Tuuli katse kierteli naapuripöydissä. Hän pettyi, sillä maalarit eivät olleet vielä tulleet.

– Nyt olisi päivälevon paikka, Mama ähkäisi ja taputteli vatsaansa.

– Ehdit vetäytyä hetken huoneeseesi, Tuuli katsoi kelloa.

– Taidan mennäkin, en minä nuku, lepään vain hetken, Mama sanoi.

– Kuuluisia viimeisiä sanoja, Veera virnisti, kun iltapäivän opetus alkoi, eikä Mamaa näkynyt.

– Kyllä hän ehtii mukaan, me voimme aloittaa, Mika sanoi ja jakoi kaikille printin. – Jatkamme aamupäivän teemaa, mutta nyt saatte valita aiheen. Tässä on ehdotuksia, miten tarina alkaa. Valitkaa yksi ja kirjoittakaa omakohtaisesti. Käyttäkää vahvuuksianne. On helpompi kirjoittaa tutuista asioista. Mielikuvitus on voimavara, ei kukaan tiedä, mikä on koettua ja mikä keksittyä.

Tuuli tutki virkkeitä.

Sinä päivänä elämäni muuttui…

Entä jos olisin valinnut toisin…

Hetki ennen onnettomuutta…

Salainen haaveeni…

En katunut tekoani…

Valinnanvaraa oli, mutta yksikään ei kolahtanut. Hän tiesi, ettei voisi lukea itkemättä ääneen, jos hän kirjoittaisi päivästä, jolloin elämä muuttui.

MAMA

Salainen haaveeni, kyllä vain, olisin halunnut vakavasti otettavaksi taiteilijaksi. No, tulihan minusta elämäntaiteilija, jopa hyvä sellainen. Kesäisin ennustuskojulleni jonotetaan ja saan jatkuvasti palautetta, että kortit tietävät. En ota kunniaa itselleni, sillä kerron vain korttien merkityksistä ja kysyjät tulkitsevat yleensä myönteisesti sanomani.

Pyrin nuorena taidekouluun, mutta en yrityksistä huolimatta päässyt. Kävin lukuisilla taidekursseilla, mutta tunsin jatkuvasti kykyni keskinkertaisiksi. Luin esitettä ja huomasin, että heinäkuussa tällä järjestetään kiehtova kuvataide- ja kirjoituskurssi, jossa tavoitteena on oman kuvakirjan tekeminen. Ehkä toteutan haaveeni ja uskaltaudun mukaan…

***

– Kiitos Mama, kirjoitit rehellisesti ja todellakin, suosittelen lämpimästi heinäkuun kurssia. Se on ensimmäinen kokeilu, jossa on tarkoitus yhdistää kuvan ja tekstin mahdollisuudet. Paikkoja on rajoitetusti, joten jos innostutte, pitäkää kiirettä, Mika selitti.

Tuulin sydän sykähti. Tarinankerrontaa ja kuvataidetta, se sopisi hänellekin. Mielessä kävi ajatus, mitä jos ruskeasilmäinen poikakin osallistuu. Hän ei ollut huomannut kysyä edes tämän nimeä. Hän päätti käydä iltapäivällä ateljeessa.

ALEKSI

Näin yöllä unta Tuulista, jolla oli kukkaseppele hiuksillaan. Hän pyörähteli kuunvalossa ja näytti keijukaiselta. Aamulla oli hyvä olo. Ehkä tapaamme tänään? Jos hän tulee ateljeehen, pidän sitä suotuisana merkkinä. Aamupäivän croquisharjoitukset sujuivat yllättävän helposti. Mallityttö oli tanssija ja hänen alastonta vartaloaan oli ilo tutkailla. Hän otti lyhyitä asentoja ja saimme pitää vauhtia. Tyttö tulee huomennakin, joten ilottelu jatkuu.

Sydämeni sykähti, kun Tuuli tuli kuin tulikin kahvitauon jälkeen käymään. Hän näytti ujolta, mutta Pasi kannusti katsomaan rauhassa, mitä teimme. Tuuli pysähtyi viereeni ja kysyi, tulenko illalla taas puutarhaan. Vastasin, että mielelläni ja voin tuoda jotain juotavaakin. Suunnittelin, että istumme penkillä ja siemailemme kylmää valkoviiniä. Tuuli hymyili ja sanoi, että se kuulostaa täydelliseltä.

***

Tuuli pähkäili, mitä laittaisi illalla ylle. Hän päätyi valitsemaan polvipituiset caprit ja valkoisen t-paidan sekä tennistossut. Eiväthän he tanssimaan olleet menossa. Hän käveli suihkunraikkaana puutarhalle ja näki jo kaukaa, että Aleksi oli paikalla. Miehellä oli siisti kauluspaita ja farkut.

– Kiva kun tulit. Miten kirjoituskurssi on sujunut? Aleksi kysyi kohteliaasti.

Tuuli istui penkille hänen viereensä ja kertoi laveasti päivän kirjoitusaiheista.

– Kuulostaa haastavalta. Luetteko tekstit ääneen?

– Se on täysin vapaaehtoista, mutta useimmat haluavat lukea, sillä palaute kiinnostaa.

– Minäkin olen kiinnostunut kirjoittamisesta ja haikailin pitkään, kummalle kurssille osallistun, Aleksi sanoi.

Kun Tuuli kertoi hänelle heinäkuun yhdistelmäkurssista, Aleksin silmiin syttyi tuike.

– Osallistutko sinä? hän kysyi spontaanisti.

– En ole vielä ilmoittautunut, mutta kiinnostaa kyllä. En ole mikään maalari.

– Taidetta voi tehdä monella tavalla. Sitä paitsi on hyvä kokeilla rajoja, Aleksi tuumi ja kaatoi mukanaan tuomasta valkoviinipullosta lasilliset molemmille.

– Hmm, hyvää. Onneksi illallinen oli kevyt. Pidin kovasti tuoretomaattikeitosta, Tuuli sanoi.

– Täällä on todella hyvät tarjottavat ja kaikki on luomua. Minullekin maistui.

Kun viinipullo oli tyhjä, ilta ehti viilentyä. Kumpikaan ei halunnut mennä nukkumaan.

– Haluatko tulla juomaan vielä lasillisen? Minulla on punkkua ja pihistin illalliselta pari sämpylää, Tuuli kysyi yllättäen.

Aleksi ilahtui ja harppoi pitkin askelin Tuulin rinnalla asuntolaan.

– Minulla on yhden hengen huone, sillä en halunnut kuorsaavaa kaveria, Tuuli selitti.

– Minä en kuorsaa, Aleksi naurahti.

Tuuli katsoi häntä pitkään.

– Älä kuvittele liikoja. En ole valmis lemmenleikkeihin, sillä poikaystävän lähdöstä on kulunut liian vähän aikaa.

– En minä tosissani, kiusoittelin vain. On hauska jutella ja punkku kelpaa, Aleksi vastasi hämillään.

Häntä harmitti lipsautus. Tunnelma oli muuttunut. Aleksi tyytyi juomaan lasillisen viiniä ja lähti sen jälkeen vähin äänin omaan huoneeseensa.

Tuuli mietti, oliko ollut turhan tyly, mutta näin oli parasta. Hän ei kaivannut mitään yhden yön juttuja.

PASI

Kurssi sujuu mallikkaasti. Kirjaimellisesti, sillä alastonmalli on kaunis ja taitava. Hän ottaa luontevia asentoja ja pysyy yllättävän hyvin paikallaan. Oppilaat ovat taitavia ja selvästi motivoituneita. Toivon, että lahjakkaimmat jatkavat heinäkuussa. Kurssilaisista Aleksi on osoittanut jo muutamassa päivässä kehityskykyä. Hän kuuntelee ohjeita ja yrittää löytää uutta ilmaisua. Hän kertoi olevansa kiinnostunut myös tarinoiden kirjoittamisesta. Suosittelin lämpimästi kokeilukurssiamme.

Pirkosta on tullut maanvaiva. En tiedä, onko hän ihastunut minuun vai vain huomionkipeä. Hänellä on jatkuvasti kysyttävää. Muut kurssilaiset katsovat jo oudosti, kun Pirkko on jatkuvasti kimpussani. Onhan se hivelevää, sillä tyttö on pirteä, mutta opettajan pitää pysyä puolueettomana. Viimeinen pisara oli, kun Pirkolla oli eilen mukana taskumatti, josta hän otti reiluja siemauksia. Maalausnestettä, hän kikatti. Vastasin, ettei ole sopivaa juoda tunnilla, mutta hän vähät välitti. En aio tehdä jutusta julkista, sillä se haittaisi kurssia. Pidin kyllä hänelle puhuttelun, mutta eipä siitä juuri ollut apua. En voi antaa maksavalle asiakkaalle lähtöpassejakaan.

TUULI

– Minulla olisi aamutunnelmaan sopiva haiku, saanko lukea? Tuuli kysyi seuraavana aamuna.

Hämyinen hetki
kesäyö ja kuutamo
haihtunut lumous.

– Kuulostaa romanttiselta. Haluatko kertoa lisää? Mika kysyi.

– Ilta oli ihastuttava, mutta lumous rikkoontui keskiyöllä aivan kuin Tuhkimolla.

Kurssitoverit vilkaisivat häneen uteliaasti.

– Oletko löytänyt unelmien prinssin?

– Taitaa olla sammakko, Tuuli tuhahti punan levitessä kasvoille. Pitikö olla näin typerä ja kehua olemattomalla valloituksella.

– Haluaako joku muukin lukea? Mika kysyi, kun hän huomasi Tuulin nolostuvan.

Veera kohotti kätensä.

– Olin illalla haikealla tuulella. Kuuntelin musiikkia ja tällainen syntyi.

Sade kuvittaa
järven pintaan huokauksia
kyynel kimaltaa.

– Olet löytänyt herkän tunnelman. Siihen haikut ovat omiaan, Mika sanoi. – Meidän pitää jatkaa. Onko toiveita? Meillä on enää tämä ja huominen päivä aikaa. Saatte itse asiassa ilta- tai yötehtävän, miten vain. Kirjoittakaa lyhyt novelli teille tärkeistä teemoista. Lähettäkää tekstit aamulla ryhmäläisille. Keskustelemme niistä huomenna yhdessä ja annan myös henkilökohtaista palautetta.

Tuuli mietti aihetta. Nyt ei voinut kirjoittaa vain itselle. Mika jatkoi.

– Toivon, että irrottelette tänään. Huumori on vaikea laji, mutta sen avulla voi kertoa vaikeistakin asioista. Aamuharjoituksen aiheena on mielikuvituksen kiito. Kirjoittakaa lyhyt hulppea tarina, jossa tapahtuu jotain ennalta arvaamatonta. Jotta tehtävä ei olisi liian helppo, ehdottakaa kolme sanaa, joita kaikkien pitää käyttää.

– Kiiltomato, Reetta hihkaisi.

– Hyvä, lisää, Mika pyysi.

– Sulkahattu, Mama ehdotti.

– Riippukeinu, Tuuli keksi.

– Hienoa, kirjoitan sanat taululle, niin muistatte ne varmasti. Hauskoja hetkiä, Mika sanoi tyytyväisenä, sillä kaikki vaikuttivat innostuneilta.

MAMA

Olen ihastunut kurssin virikkeisiin. Kun kirjoittelen kotona, ideat ovat välillä hukassa. Nyt minulla on eväitä pitkäksi aikaa. Päätin irrotella viimeisimmän tehtävän parissa ja kaivoin pitkästä aikaa Mama Maddalenan pölyttyneen taikamaton komerosta.

Mama venytteli. Oli kulunut aikaa, kun hän oli viimeksi lentänyt. Oliko taito enää edes tallella? Hän soitti ystävälleen kuningatar Ellinooralle ja pyysi laittamaan kiitoradan laskeutumista varten valmiiksi. Mama katsoi huolestuneena taivaalle. Tuulensuunta oli suotuisa, mutta mustat pilvet ennakoivat sadetta. Hän kietoi näkymättömyysviitan ympärilleen ja laittoi varmuuden vuoksi villahousut jalkaan. Tässä iässä ei voinut olla liian varovainen.

Tuhannet kiiltomadot reunustivat kiitorataa, kun Mama laskeutui tuulenpyörteen lailla. Ellinoora ja kokki Kekäle kiiruhtivat vastaan, kun hän oli saanut riisuttua viitan.

– Ihmettelimme, mitä tapahtui, kun näimme vain vinhasti pyöriviä syksyn lehtiä, Ellinoora nauroi ja halasi ystäväänsä.

– Oli aika vauhdikas matka, taidan olla tähän jo liian vanha, mutta hauskaa oli, Mama hymyili.

– Tule sisälle, saat kuumaa rommikaakaota, niin et vilustu. Voit ottaa torkut ennen karkeloita. Tänne linnaan on tulossa soittoniekkoja, sillä illanvieton teema on kevätkarnevaalit. Vaatekomerossani on juhlavaatteita sinullekin.

– Elli, olet ihana. Kyllä ja kyllä. Kaakao maistuu, samoin torkut ja kurkataan sen jälkeen vaatevarastoasi.

– Katso Mama, kiiltävä musta pitkä iltapuku ja sulkahattu, ne ovat kuin sinulle tehty, Ellinoora ihasteli.

– Ei sinunkaan juhlapukusi hassummalta näytä. Pitsiä ja plyymejä, oikein vanhan ajan glamouria.

– Odotahan kun näet tanssisalin. Marttasiskot kävivät koristelemassa sen luonnonkukilla sillä aikaa, kun lepäsit.

Mama taputti käsiä. Orkesteri viritti jo soittimia ja salissa oli huumaava tuoksu.

– Syreenejä, kieloja, lemmikkejä, voi miten kaunista, Mama ihasteli.

Juhlapukuisia vieraita alkoi saapua. Kaikki olivat pukeutuneet parhaimpiinsa. Kokki Kekäle ja apupoika Karri kiertelivät tarjoilemassa pieniä suussa sulavia cocktailpaloja. Baarin puolella oli tarjolla juhlajuomia.

– Maistuuko pikarillinen samppanjaa? Ellinoora kysyi.

– Totta kai, juhlimaanhan tänne on tultu, Mama ilahtui ja kilisti lasia Ellinooran kanssa.

Kun tanssi alkoi, tunnelma oli huipussa. Mama tyytyi katselemaan nuorison kepeää liikkumista pehmeältä nojatuolilta. Lentomatka oli vaatinut veronsa ja hänen lonkkaansa särki.

– Lisää samppanjaa, Ellinoora tarjosi ja istuutui Maman viereen. – Olen niin iloinen, kun linnassa on taas elämää. Jääthän pitemmäksi aikaa tänne täysihoitoon?

– Mielelläni, en ihan heti pysty nousemaan ilmaan, Mama tunnusti.

– Se on ilo, mutta jos olet väsynyt, voit vetäytyä vierashuoneeseen. Lähetän Karrin tuomaan sinulle vielä vähän iltapalaa.

Mama oli kiitollinen, sillä hän oli jo nyt pyörällä päästään.

Aamuaurinko herätti hänet varhain. Mama ihmetteli hetken, missä oli. Sitten hän muisti kaiken. Vauhdikkaan lentomatkan ja ihastuttavan illan.

– Elliseni, täällähän sinä olet, Mama hieroi silmiään tullessaan puutarhaan.

Ellinoora loikoi riippumatossa ja siemaili samppanjaa.

– Tule seurakseni brunssille. Kokki lupasi tuoda hetken kuluttua vastapaistettuja voisarvia marmeladin kera.

– Voi Elli, hemmottelet minua. Taidan todellakin viipyä täällä pitkään, Mama huokasi onnellisena ja istuutui korituolille.

***

– Kiitos Mama, siinä oli tunnelmaa, mutta odotin enemmän taikuutta, Mika kommentoi.

– Olen tullut vanhaksi. Nykyään erilaiset kolotukset rytmittävät päiviä. Lentomatkakin oli vähän liikaa, Mama hymyili.

VEERA JA REETTA

– Veera ja Reetta, olette tehneet yhteistyötä. Luetteko myös yhdessä? Mika kysyi.

– Sopii, kehiteltiin tarinaa niin, että toinen aloitti ja toinen jatkoi, Reetta kertoi.

– Kaikki keinot ovat sallittuja. Jos meillä olisi enemmän aikaa, voitaisiin kokeilla muidenkin kanssa, Mika mietti.

– Tule rohkeasti, täällä ullakolla on pölyistä ja hämärää, mutta voidaan tehdä löytöjä, Veera kannusti.

Reetta aivasti.

– Ei kai täällä ole hämähäkkejä, inhoan niitä?

– Tule nyt vain, Veera valaisi taskulampulla vaaterekkiä. – Katso, täällä on aarteita. Ei ole totta, tunnistan tuon pitsipuvun. Se on mummin hääpuku.

Veera otti kellastuneen ja hauraan unelman vaatepuulta ja sovitti sitä eteensä.

– Miltä näytän?

– Vanhanaikaiselta, Reetta kikatti.

– Entä tämä, puuhka ja sulkahattu. Nämä ovat olleet joskus muotia.

Nurkasta kuului rapinaa. Molemmat pelästyivät. Oliko siellä rottia tai jotain muuta pelottavaa? Veera valaisi taskulampulla peremmällä ja huomasi lepakon räpyttelevän siipiä.

– Äkkiä pois, en halua, että nuo vampyyrit hyökkäävät, hän huudahti pelästyneenä.

Tytöt saivat jalat alleen ja ryntäsivät kilvan jyrkkiä portaita alakertaan.

– Ei kiitos enää pölyttyneitä vaatteita eikä mitään pelottavaa. Mennään uimaan ja sen jälkeen pirtelölle, Reetta ehdotti.  

Tytöt viettivät hauskan lomapäivän rannalla. Ilta ehti pimentyä, ennen kuin he malttoivat lähteä paluumatkalle.

– Katso, tuolla pensaikossa kiiltelee jotain. Kuin kultaisia silmiä, Reetta huomasi, kun he pyöräilivät kohti kotia.

– Kiiltomatoja, voi kuinka jännittävää, Veera tunnisti välkkyvät pisteet.

– Kiiltomatojen yö, siitä saisi jännitystarinan, Reetta suunnitteli. – Ne kasvavat jättikokoisiksi ja syövät kaiken vihreän.

– Taidat sekoittaa ne heinäsirkkoihin, Veera naurahti, mutta jäi miettimään, mitä vaaroja villissä luonnossa piili.

– Keitetään teetä ja katsotaan joku romanttinen elokuva. En halua mennä vielä nukkumaan, Reetta ehdotti.

– Mitä haluat tehdä huomenna? Veera kysyi, sillä heidän kesälomansa oli jo loppusuoralla.

– En mitään muuta kuin loikoa pihalla riippumatossa ja lukea dekkaria, Reetta haaveili.

– Sopii minullekin, tänään on ollut tarpeeksi jännitystä.

***

– Huomasitteko muutkin, että kolme valitsemaanne sanaa veivät tarinaa eteenpäin. Ei tämäkään kovin vauhdikas ollut, mutta siinä välittyi kesälomapäivien raukea tunnelma. Menkää nyt syömään ja saatte aloittaa jo iltapäivällä novellien kirjoittamisen, Mika sanoi.

ALEKSI

Harmittaa vieläkin töppäilyni. Kuvittelin hetken, että Tuuli on elämäni nainen, mutta petyin. Hän ei enää tullut iltaisin perinnepuutarhaan, vaikka odottelin. Ehkä hyvä niin. Keskityn maalaamiseen, sillä meillä on perjantai-iltana loppukaronkka ja pienimuotoinen taidenäyttely ateljeessa. Elättelen edelleen toivoa, että tapaan Tuulin siellä. Ilmoittauduin heinäkuun kurssille, mutta en tiedä, onko hän tulossa. Miksi elämä on näin vaikeaa…

MAMA

Elämän tärkeitä asioita? Niitä ei ole enää paljon. Yllätin itseni osallistumalla tälle kirjoituskurssille, sillä kuvittelin olevani liian vanha. Onneksi tarinoiden keksiminen ei kysy ikää. Masennuin, kun jouduin muuttamaan hoivakotiin, vaikka se helpotti elämää. Tukena oli ystäväni Alli, joka menehtyi kuitenkin liian varhain. Naapurihuoneen Eeva yllätti meidät menemällä naimisiin ikäihmisenä Jalmarin kanssa. Onni kukoisti vain hetken, sillä Jalmari kuoli aivokasvaimeen vajaan vuoden avioliiton jälkeen. Eeva peri hänen omakotitalonsa Hämeenlinnasta. En tiedä, mikä onnenkantamoinen se oli, sillä Kaurialassa sijaitsevasta talosta tuli kotimme.

Karkasimme yhteistuumin hoivakodista ja muutimme omillemme. Tai ainakin melkein, sillä suosikkihoitajamme Taru asettui pyynnöstämme yläkerran huoneeseen ja pitää edelleen meistä hyvää huolta. Hän hoitaa oman työnsä ohella ruokaostokset ja ammattitaitoinen Eeva kokkaa. Meillä on alakerrassa omat huoneet ja viihdymme mainiosti. Varsinkin kesäisin, sillä pihalla on vehreä puutarha ja pieni kasvimaa.

Olemme saaneet herraseuraakin, sillä Taru seurustelee kollegansa Ollin kanssa. He eivät asu virallisesti yhdessä, mutta Olli puuhailee pihatöissä, lämmittää saunan ja viettää mielellään öitä yläkerrassa. Meillä ei ole mitään sitä vastaan. Toivomme, että Taru pysyy luonamme ja kyllä meille sulhasehdokaskin kelpaa. Istumme usein iltaisin olohuoneen puolella. Juomme teetä ja välillä viiniä. Eeva hemmottelee paistamalla herkullisia piirakoita. Pelaamme korttia takan äärellä, jos on viileä ilma. En olisi uskonut, että koen tällaista perheonnea hoivakodin steriilin ympäristön jälkeen. Laku-kissa kulkee vapaana pihapiirissä ja nauttii. Tuo välillä hiiriä minulle lahjaksi, enkä tohdi moittia siitä. Kissa on kissa ja hyvä onkin.

Mitä odotan elämältä? Hyviä rauhallisia hetkiä ystävien seurassa ja vähemmän kolotuksia. Niin kauan, kun jaksan innostua uusista haasteista, tunnen eläväni.

***

Mama lähetti vuodatuksensa sähköpostissa jo illalla. Hän haaveili nukkuvansa viimeisen kurssipäivän aamuna pitkään, sillä hän tiesi, että aamiainen oli ylellisesti tarjolla kymmeneen asti.

Niin vain kävi, että Mama myöhästyi.

– Ei ole totta, toit minulle täytetyn sämpylän ja pahvimukillisen kahvia, Mama kiitteli Tuulia tullessaan perjantaiaamuna viimeisenä luokkaan.

– Huomasin, ettei sinua näkynyt aamiaisella ja arvelin, että eväät maistuvat, Tuuli hymyili.

– Olet loistotyttö. Otin illalla unilääkkeen ja se väsytti, Mama selitti hämillään.

– Haluaako joku lukea vielä näin viimeisenä aamuna haikun? Mika kysyi.

Veera viittasi.

– Ole hyvä, Mika kannusti.

Kurssi on ohi
ikävyys jää jäljelle
tapaammehan taas.

– Kiitos, kiteytit kaikkien tunnelman. Toivon, että tapaan useimmat teistä heinäkuussa. Vedämme kuva- ja kirjoituskurssin yhdessä Pasin kanssa.

Tuuli viittasi osallistuvansa, samoin Mama. Muut valittelivat, että kesäloma oli jo silloin ohi tai heillä oli muuta ohjelmaa.

– Jätän teidät keskustelemaan eilisestä tehtävästä keskenänne. Tulkaa yksi kerrallaan naapuriluokkaan, niin saatte palautetta. Mama voi tulla ensimmäisenä, sillä luin kirjoituksesi jo illalla, Mika sanoi ja poistui.

Mama veti henkeä. Muut näyttivät hänelle peukkuja.

– Olen äärimmäisen iloinen, että osallistuit. Harva ikäihminen on niin pirteä kuin sinä, Mika aloitti.

– Remppoja löytyy ja näkökin on huono, mutta nykytekniikka on pelastus. Pystyn suurentamaan tekstiä tietokoneen näytöllä ja kuuntelen paljon e-kirjoja, Mama selitti.

– Olisin lukenut pitempäänkin mielenkiitoisesta elämästäsi. Päivitys kertoi tämänhetkisestä tilanteesta. Olen todellakin kuvitellut, että hoivakoti on lopullinen sijoituspaikka, josta ei ole paluuta. Olet todistanut sen vääräksi ja se on jo arvo sinänsä. Onnittelut, Mika sanoi. – Jäin miettimään, mitä ystävillesi kuuluu. Kirjoitin paljon Ellinoorasta, Quusta ja Tähdestä ennen joutumistasi hoivakotiin. Hylkäsivätkö he sinut?

– Voi veikkonen, eivät tietenkään, mutta olosuhteet estivät tapaamiset. Ellinoorahan kuoli muistisairaana ja Tähden perhe muutti Espanjaan. He työskentelevät Manuelin tavernassa ja tytöt opiskelevat. Quu tekee uraa Amerikassa. Vaihdamme viestejä. Heillä on kaikki hyvin, vaikka elämä on nyt kaukana Suomesta.

– Mukava kuulla. Lähetä seuraavaksi Tuuli kuulemaan palautetta.

Tuuli istuutui pelonsekaisin tuntein Mikan kehoituksesta.

– Olet rohkea, kun olet kertonut ihastuksesta, rakastumisesta ja surusta, kun jäit yksin. Se on tuiki tavallinen tarina, mutta jokaisen kohdalla ainutkertainen, Mika kommentoi.

– Ajattelin ensin, etten pysty jakamaan tarinaani, mutta korkkasin punaviinipullon ja siitä se lähti. Kirjoitin ja itkin ja jatkoin kirjoittamista, Tuuli sanoi silmät kosteina.

– Teksti on rehellistä ja auttoi toivottavasti selkiyttämään ajatuksia. Säästä se ja palaa myöhemmin tunnelmaan. Aika parantaa, niin epäuskottavalta kuin se nyt kuulostaakin.

Tuuli nyökkäsi.

– Kurssi on jo nyt auttanut selkiyttämään ajatuksia. En kuitenkaan ole vielä valmis kohtaamaan uusia pettymyksiä.

– Surut ja ilot kuuluvat elämään. Juttele Maman kanssa. Olen huomannut, että hänellä on lohdutuksen sanoja enemmän kuin minulla, Mika ehdotti.

Kun kaikki olivat saaneet palautetta, Mika kehotti heitä arvioimaan myös kurssin sisältöä.

– Luemme palautteet tarkasti ja yritämme kehitellä tulevaa opetusta toiveiden mukaan. Heinäkuun kurssi toteutetaan opiskelijoiden aloitteesta. Teillä on vaikutusvaltaa. Osallistukaa illalla maalariryhmän karonkkaan ja pitäkää hauskaa. Tiedän, että siellä on tarjoilua ja toivottavasti myös ohjelmaa.

KARONKKA

Tuuli valitsi illaksi ainoan mukana olleen kesämekon ja siihen sopivat sandaalit. Hän sitoi hiukset sykeröksi, suihkutti reippaalla kädellä hajuvettä ja laittoi keveää huulipunaa.

Ateljee oli siivottu ja koristettu luonnonkukilla. Tarjoilupöydällä oli valkoinen paperiliina ja värikäs mintunlehdillä koristeltu boolimalja sekä kulhollinen perunalastuja. Kaiuttimista kuului musiikkia.

Pasi taputti käsiä ja esitteli kurssilaiset. He kumarsivat ja kehottivat vieraita tutustumaan taidenäyttelyyn. Esillä oli viikon aikana syntyneitä vielä tuoreita akryyli- ja öljyvärimaalauksia. Tuuli katsoi uteliaana, mitä Aleksi oli saanut aikaiseksi. Hänen mielestään vähäeleiset lähes mustavalkoiset tyylitellyt maisemakuvat olivat kiehtovia.

– Sinulla on aivan oma kädenjälki, Tuuli kehui.

Aleksi hymyili ja kysyi, voivatko he tehdä aselevon.

– Totta kai, en ole pitkävihainen. Tai edes vihainen, taisin ylireagoida, Tuuli sovitteli.

– Hienoa, olen nimittäin ilmoittautunut seuraavalle kurssille, toivottavasti sinäkin, Aleksi sanoi.

– Kyllä vain, samoin ystäväni, Tuuli sanoi ja kutsui Maman tervehtimään Aleksia.

– Hauska tutustua, pidän kovasti taiteestasi. Tulee mieleen grafiikanvedokset.

– Siihen pyrinkin. Pidän pelkistetystä ilmaisusta.

– Toisin kuin vierustoverisi. Maalaukset ovat väri-ilottelua, Tuuli totesi katsellessaan Pirkon töitä.

– Käsialoja on monia samoin kuin taiteen ystäviä. Useat pitävät naivistisista töistä, Aleksi totesi.

Pirkko tuli paikalle ja kysyi, mitä Tuuli ja Mama pitivät hänen tyylistään.

– Et todellakaan ole säästellyt värejä. Nämä ilahduttavat varmasti lapsenmielisiä, Tuuli totesi diplomaattisesti.

– Pasi on auttanut paljon, tulen jatkossa kaikille hänen kursseilleen, Pirkko ilmoitti hilpeästi ja täytti boolilasinsa.

– Liian makeaa minulle, Tuuli totesi maistettuaan varovasti.

– Voin hakea sinulle lasillisen viiniä, laitoin oman pullon jääkaappiin, Aleksi tarjoutui.

– Sopii, onhan meillä viimeinen ilta. Voi rauhassa irrotella ennen huomista kotimatkaa, Tuuli myöntyi.

Illasta tuli kostea, sillä kaikki halusivat rentoutua tiiviin ohjelman jälkeen. Pasi laittoi musiikkia soimaan. Tuuli huomasi nauttivansa tanssista Aleksin kanssa. Pirkko kikatti Pasin käsipuolessa ja pyysi tätä laittamaan vauhdikkaampia kappaleita.

Ilo loppui kaikkien mielestä turhan varhain. Pasi lupasi jäädä siivoamaan, kun Pirkko oli tarjoutunut autamaan.

Tuulin ja Aleksin askeleet veivät samaan suuntaan.

– Huoneestani löytyy vielä yksi viinipullo, maistuuko? Aleksi kysyi varovasti.

Tuuli nyökkäsi, ennen kuin ehti ajatella tarkemmin. Kesäyö tuntui ihanalta ja hänellä oli kevyt ja luottavainen olo.

PASI

Pahuksen Pirkko, roikkui perässäni koko illan. Hän on oikea kiusankappale, paitsi olin kyllä kiitollinen siivousavusta. Tyttö litki lopun boolin ja sain puoliksi raahata hänet nukkumaan. Arvaan, että aamulla krapula iskee. Ei ole onneksi minun murheeni. Odotan pelonsekaisin tuntein seuraavaa kurssia, sillä Pirkko on ilmoittautunut. En voi olla tyly, sillä opiston johto lukee tarkkaan palautteet. Onneksi Mika on tukena. Kuulin, että hänen miesystävänsä Markkukin osallistuu. Mielenkiintoista.

TUULI

Tuuli hyräili aamulla pakatessaan vähiä tavaroitaan. Kurssiviikosta jäi hyvä mieli. Oli hauska ajatella, että hän tapaisi jo muutaman viikon kuluttua uudelleen Maman ja Aleksin. Hän oli saanut suukon nenänpäähän toivottaessaan Aleksille kauniita unia. Maman huoneesta oli kuulunut tasainen kuorsaus, kun hän oli hiipinyt omalle ovelleen.

Koti tuntui tyhjältä. Maljakossa olleet kukat nuokkuivat surullisina. Tuuli avasi parvekkeen oven ja ikkunat. Päivä oli viileä, mutta aurinkoinen. Jääkaappi oli huolestuttavan tyhjä ja viikonloppu oli edessä. Ei auttanut muu, kuin lähteä kauppaan.

Kaksi viikkoa kului nopeasti. Tuuli oli suunnitellut kesälomansa tarkkaan. Hän olisi vielä viikon vapaalla kurssin jälkeen. Ehdin toipua, hän virnisti peilikuvalleen.

KUVAKIRJAKURSSI

– Tervetuloa, teitä on juuri sopivan pieni ryhmä. Ehdimme käydä jokaisen kanssa suunnitelmat huolellisesti läpi. Tavoitteena on saada tämän kurssin aikana kuvakirjan runko valmiiksi. Saatte jatkaa kotona, sillä hanke on kunnianhimoinen ja vaatii hiomista, Mika aloitti.

Tuuli tunnisti Maman ja Aleksin lisäksi Pirkon ja Pasin. Mukana oleva tummahiuksinen mies esittäytyi Markuksi.

– Käydään pikainen kierros, niin kaikki kuulevat, mitä olette suunnitelleet, Pasi otti puheenvuoron. – Naiset ensin, aloita sinä Mama.

– Tekstiä on enemmän kuin yhteen kirjaan mahtuu. Taikuutta, tarottulkintaa, seikkailuja ja yllätyksiä, Mama hymyili. – Mietin kuvitusta. En halua mitään ennalta arvattavaa. Miltä kollaasit kuulostavat? Otin mukaan värikkäitä papereita ja kiiltäväpintaisia naisten lehtiä. Siis kotikutoista askartelua leikkaa-liimaa periaatteella.

– Kuulostaa sopivalta kirjan henkeen, anna palaa, Pasi ilahtui.

– Minulla on akvarellivärit ja paksua lumppupaperia mukana. Tarinat ovat kepeitä ja suunnattu luonnon ystäville, Tuuli kertoi.

– Voit hyödyntää perinnepuutarhaa. Ota luonnoslehtiö mukaan, niin saat aitoa tunnelmaa, Pasi kehotti.

– Minä haluan tehdä räväkän julkaisun. Abstrakteja maalauksia ja kipakoita kommentteja ilmastonmuutoksesta ja luonnon saastumisesta, Pirkko julisti.

– Sopii käsialaasi. Mika opastaa sinua tekstin suhteen, Pasi sanoi lievästi järkyttyneenä. Toisaalta tätä hän osasi Pirkolta odottaakin.

– Aleksi, mitä olet suunnitellut?

– Toin tullessani kevyttä pvc-levyä ja kaivertimet. Kokeilen jotain tyyliteltyä luontoaihetta, telaan syväpainoväriä ja hierrän kuvan ohuelle paperille, Aleksi selitti.

– Entä teksti? Mika kysyi.

– Haikuja, olen innostunut niistä, Aleksi kertoi ja punastui.

Tuuli ihastui. Hän oli kertonut heidän kokeiluistaan edellisellä kurssilla. Oliko Aleksi saanut niistä virikkeen?

– Sitten vielä Markku, mitä sinulla on mielessä? Pasi kysyi.

– Harrastan valokuvausta. Minulla on niitä satoja, joten tarvitsen apua parhaiden valinnassa. Ajattelin vain lyhyitä aforismintapaisia tekstejä, Markku kertoi ja haki Mikan katsetta kaivaten mitä ilmeisimmin tukea.

– Kiitettävän monipuolisia suunnitelmia. Saatte työskennellä itsenäisesti ja hakeutua luoksemme aina, kun kaipaatte uskonvahvistusta. Pihapiiri, ateljee ja tämä luokka ovat käytössänne. Kiertelemme toki katselemassa ja annamme palautetta, mutta saatte myös työskentelyrauhaa.

– Miten käytännössä, kun materiaali on kasassa? Taitammeko kirjan itse vai saammeko apua? Aleksi kysyi.

– Totta kai saatte apua. Pasi auttaa teitä. Otamme valokuvat taiteesta ja tekstithän ovat jo valmiiksi tietokoneella. Meillä on täällä opistolla valmis helppokäyttöinen taitto-ohjelma. Sen avulla voi käsitellä isojakin tiedostoja. Kirjat painetaan kustannussyistä Virossa, mutta jälki on laadukasta, Mika selitti.

– Eikä siinä vielä kaikki. Opiston johto on päättänyt julistaa luovan kirjoittamisen ja kuvataiteen yhdistämisen kunniaksi kilpailun, jossa on rahapalkintojen lisäksi luvassa julkisuutta. Kehotan teitä osallistumaan. Olette etulyöntiasemassa, Pasi hehkutti.

TUULI

Olen innoissani. Sydän sykähti, kun tapasin Aleksin. En ymmärrä, miksi olin niin tyly aluksi. Mama sanoi, että aika parantaa ja hän oli oikeassa. En haikaile enää Maken perään. Aleksi on huomaavainen ja tulee seurakseni ruokatauoilla, mutta muuten työskentelemme omaan tahtiin.

Kannoin maalaustarvikkeet perinnepuutarhaan ja istuin eilen monta tuntia auringonpaisteessa lumoutuneena kukkien paljoudesta. Se oli virhe, sillä nyt niska on palanut ja nenänpääkin punoittaa. Laitan huomenna leveälierisen hatun ja runsaasti suojakertoimia. Kävin katsomassa luokassa, mitä Mama on saanut aikaiseksi. Hänellä on tarotpakka virikkeenä. Sen innoittamana hän kuvittaa Narrin matkaa. Värimaailma ja symbolit toistuvat Maman kollaaseissa, mutta ilme on hänen omansa. Uskon, että kuvakirjasta tulee huikea.

En ole ollenkaan varma omastani, sillä akvarelli on vaikea taiteen laji. Pasi opasti käyttämään runsaasti vettä ja suurta sivellintä. Hän korosti, ettei kukkia tarvitse maalata valokuvantarkasti, vaan voin pelkistää ja tavoitella herkkää tunnelmaa. Se helpotti, sillä olen oikeasti suurpiirteinen. En tiedä, mitä muut tekevät, sillä päivät ovat kuluneet turhan vilkkaasti. Meillä on loppuviikolla yhteinen katselu. Kiinnostaa, millaisia haikuja Aleksi on kirjoittanut. Kuvittelin, että se on vain naisten puuhaa, mutta erehdyin.

ALEKSI

Olen tyytyväinen, että ilmoittauduin kurssille. Haikujen kirjoittaminen on ollut kiinnostavaa. Löysin netistä runorobotin, johon voi syöttää luonto- ja tunnesanat. Ohjelma ”haikuoi” niiden perusteella runon, jossa on oikea määrä tavuja. Ei tosin aina, vaan pitää tarkistaa lopputulos. Usein runoissa ei ole mitään järkeä, mutta pienillä muutoksilla voi saada aikaiseksi helmiä.

Grafiikan tekeminen on osoittautunut haastavaksi. Käsin hiertäminen on työlästä ja usein lopputulos jää haaleaksi. Olen oppinut paljon ja Pasi auttaa parhaansa mukaan. Käytämme tietokoneen kuvankäsittelyohjelmaa apuna. Saan tummennettua sävyjä ja voin muutenkin muokata lopputulosta. En olisi ikinä onnistunut ilman opastusta. Viihdyn Tuulin seurassa. Hän on oikeasti huumorintajuinen ja nyt selvästi rentoutuneempi kun kesäkuun kurssilla. Haaveilen, että tapaamme jatkossakin…

MAMA

Tunnen olevani hupakko. Askartelen innoissani ja keksin koko ajan uusia kuvia. Materiaalista ei todellakaan ole pulaa. Pasi yrittää rauhoitella, ettei yhteen kollaasiin tarvitse tunkea kaikkea mahdollista. Hän ehdotti, että teen samasta aiheesta eri versioita ja valitsemme yhdessä parhaat. Minulle se sopii, sillä intoa riittää. Tunnen nuortuvani.

***

Pasi ja Mika kehuivat viikon lopulla ahkeria oppilaitaan.

– Kurssi on onnistunut yli odotusten. Olemme tavattoman ylpeitä kaikista teistä. Viimeistelkää kirjat kotona painokuntoon ja osallistukaa kilpailuun. Kiirettä ei ole.  Saatte ottaa meihin sähköpostilla yhteyttä. Autamme parhaamme mukaan.

– Oli todella ihana kurssi, Tuuli halasi Mamaa ja lupasi soitella kuulumisia. Muutkin vaihtoivat puhelinnumeroita. Tunnelma oli haikea. Vaikka kurssi oli ollut tiivis ja lyhyt, he olivat ehtineet ystävystyä.

MIKA

Tämä taisi olla kesän kiinnostavin kurssi. Jännitin, miten Markku sopeutuu ryhmään, mutta kaikki sujui mallikkaasti. Kunpa voisimmekin viettää useammin tällaisia viikkoja. On ollut mielekästä tekemistä, lahjakkaita oppilaita ja yhteisiä kiihkeitä öitä. Voiko mies enempää toivoa.

Vaistosin, että Pasi suhtautui aluksi Markkuun epäilevästi, mutta tilanne rauhoittui nopeasti, sillä Markku osaa olla viehättävä. Tulin melkein mustasukkaiseksi, kun he istuivat yhdessä tietokoneen ruudun äärellä. En tiedä mitään Pasin naissuhteista. Huomasin, että hän yritti vältellä Pirkkoa, joka oli kieltämättä aika raivostuttava. Ainahan joka ryhmässä on vähintään yksi häirikkö.  Pidin eniten Mamasta, sillä hänellä on hersyvä huumori ja lentävä mielikuvitus. Veikkaan, että hänellä on hyvät mahdollisuudet sijoittua kisassa.

MAMA

Kun kilpailun tulokset julistettiin, Mama kiljaisi riemusta.

Kuvakirjakisan voittaja on nimimerkki Maddalena. Teksti on huimaa mielikuvituksen lentoa, kuvitus tasokasta ja oivaltavaa. ”Maman nousukiito” sisältää hersyvää huumoria ja yllättäviä käänteitä. Onnittelemme voittajaa!

Puhelin pirahti saman tien. Ensimmäinen soittaja oli Mika, joka kertoi uskoneensa koko ajan Maman voittoon.

– Voi veikkonen, minähän pidin vain hauskaa, Mama hekotteli.

– Järjestämme syysjuhlat kunniaksesi. Tervetuloa ja kutsu ystäviä mukaan, Mika päätti puhelun.

***

Marraskuinen päivä oli tuulinen ja harmaa. Ulkokynttilät ohjasivat juhlijat opiston päärakennukseen. Mama pudisti sadepisaroita hiuksista astuessaan juhlasaliin. Kättentaputukset saattelivat, kun Pasi ohjasi hänet eturiviin. Kaikki kurssilaiset olivat paikalla samoin kuin opiston johtohenkilöt.

Maman silmät kostuivat, kun Mika ja Pasi kutsuivat hänet lavalle ja ojensivat valtavan kukkakimpun ja kirjekuoren, jossa oli lahjakortti kaikille tuleville kursseille.

– Olemme ylpeitä ja onnellisia, että osallistuit ja häikäisit meidät hersyvällä huumorilla ja oivaltavalla taiteella. Kollaaseja ei juurikaan arvosteta, mutta onnistuit nostamaan ne uudelle tasolle, Pasi hehkutti.

Kurssilaiset ympäröivät Maman ja halasivat häntä lämpimästi.

– Kiitos ystävät, en uskonut, että innostun vanhoilla päivilläni näin paljon kirjoittamisesta ja kuvataiteesta, Mama hymyili.

– Siirrytään kilistämään onnittelumaljat ja kakkukahvitkin ovat luvassa, Mika sanoi tilaisuuden päätteeksi.

– Kertokaa, mitä teille kuuluu, Mama pyysi kilistäessään maljoja ystävien kanssa. – Ei voi olla totta, olette kihloissa, hän hihkaisi huomassaan timanttisormuksen kimaltavan Tuulin sormessa.

– Kyllä vain, sanoit, että asioilla on tapana järjestyä. Muutamme yhteen ja voi olla, että perheenlisäystäkin on luvassa, Tuuli hymyili onnellisena Aleksin kainalossa.

– Meilläkin menee hyvin. Markun valokuvateos on herättänyt kiinnostusta ja suunnittelemme yhdessä jatkoa, Mika hymyili.

– Pirkko, mitä sinulle kuuluu? Mama kysyi.

– No jaa, olen vähän hukassa, kun en tiedä, mitä teen seuraavaksi. Pasi on kehottanut hakemaan taidekouluun. Toivon, että minut hyväksytään.

– Entä sinä Pasi?

– Opetustöitä riittää, tervetuloa seuraavalle kurssilleni. Mama, olet lempioppilaani, Pasi sanoi ja halasi lämpimästi.

– Nostin tarotkortin ennen tänne tuloani. Se oli Lanttien kymppi Rikkaus. Tunnen olevani todella rikas, kun minulla on teidänlaisianne lahjakkaita ystäviä. Tapaammehan tulevilla kursseilla, Mama hymyili silmät kosteina.

***

Jatkotarinat Tarunhohtoinen matka ja Kiehtovat kollaasit sisältävät fantasiatarinoita Suurten Salaisuuksien korteista ja Hovin kuninkaallisista.