TAPETTIRUUSUJA

TARUA JA TOTTA KUNINKAALLISISTA

OSA 1 – HOVIKORTTIEN PRINSESSAT

– Nämä ovat aivan ihania, miten voin kiittää sinua! Mama halasi ystäväänsä Tarua.

– Arvaa mitä? Sain ne ilmaiseksi. Päiväkodissa oli siivoustalkoot ja vanhat tapettikirjat piti hävittää. Arvelin, että niistä on sinulle iloa.

– Kyllä vain. Näistä saa mitä vaan, Maman silmät loistivat.

– Levittäydy salin pitkän pöydän ääreen. Mehän syömme keittiössä ja salia käytetään vain juhlahetkinä, Eeva tuli paikalle ja lehteili isokokoisia kirjoja. – Hei, lapsuudenkodissani oli tällainen tapetti.

Eeva näytti suurikuvioisia kukkia.

– Minäkin tunnistan tuon. Vahvat kuviot olivat joskus muotia. Sitten kaikki halusivat steriiliä valkoista, Mama muisteli.

– Tulkaa syömään. Paiston kaalikääryleitä ja tuoretta puolukkahilloakin löytyy, Eeva kehotti ja laittoi painavan kirjan syrjään.

– Ihanaa, huomasin, että keittiöstä tuli ihana tuoksu. Hemmottelet meitä. Päiväkodissa oli tarjolla vain laihaa kaalikeittoa. Arvatkaa vaan, maistuiko lapsille. Keittäjä valittaa, etteivät määrärahat riitä mihinkään, Taru kertoi.

Mamallekin kaalikääryleet maittoivat. Eeva oli loistava ruuanlaittaja. Hän pääsi nykyään liikkumaan entistä huonommin, mutta keittotaito ei ollut ruostunut. Eeva oli ollut työelämän aikana ravintolakokki. Hän sanoi, että päivät kuluvat mukavasti annosten suunnittelun ja kokkauksen merkeissä. Hän oli tyytyväinen, että keittiö oli remontoitu muutamaa vuotta aikaisemmin. Tiskikone helpotti arjen pyöritystä.

Heidän kolmen naisen taloutensa toimi yllättävän hyvin. Eeva ja Mama olivat päässeet lähtemään hoivakodista, kun Taru lupautui asumaan heidän kanssaan vanhassa omakotitalossa, jonka Eeva peri miehensä Jalmarin kuoltua.

Taru hoiti ruokaostokset ja hänen poikaystävänsä Olli autteli ulkohommissa. Mamalla ja Eevalla oli omat huoneet alakerrassa. Taru ja usein myös Olli nukkuivat yläkerran tilavassa makuuhuoneessa. Järjestely sopi kaikille erinomaisesti.

– Eeva, haluaisitko rollaattorin avuksi? Voin käydä hakemassa terveyskeskuksesta. Siellä on hyvin toimiva apuvälinejakelu, Taru ehdotti katsellessaan, miten vaivalloisesti Eeva liikkui.

– Siitä voisi olla apua. Onneksi täällä alakerrassa ei ole portaita eikä korkeita kynnyksiä, Eeva katseli arvioiden ympärilleen.

– Minä sinnittelen vielä, mutta ei minunkaan liikkumiseni kovin ketterää ole, Mama hymyili.

– Haluatteko vielä kahvia? Taru kysyi tukevan aterian päätteeksi.

– Minulle maistuisi musta tee ja pieni yömyssy. Vetäydyn pian levolle, päivä on ollut raskas, Mama sanoi.

– Kiitos samoin, lupaan laittaa maittavan aamiaisen, niin jaksat taas töissä, Eeva ilmoitti Tarulle ja lähti Maman kanssa salin puolelle.

Mama selaili tapettikirjoja ja siemaili tyytyväisenä kuumaa rommiteetä. Hän muisteli hoivakotiaikoja, jolloin tulevaisuus näytti harmaalta. Miten onnekas hän olikaan saatuaan vielä vanhoilla päivillään uuden mahdollisuuden. Hän ei olisi tullut enää yksin toimeen, mutta Tarun ansiosta heillä oli oma elämä. Eeva oli herkistynyt avioliiton myötä. Jalmarin kuoleman jälkeen hänenkin arkensa oli muuttunut.

– Ei voi tietää, mitä elämä tuo tullessaan. En olisi voinut uskoa, että minusta tulee omakotitalon emäntä, Eeva oli huokaissut, kun hän oli käynyt katsomassa perimäänsä rintamamiestaloa.

Elämänmuutos oli Mamallekin mieleinen. Laku-kissa kulki sujuvasti avoimen ikkunan kautta pihalle ja nautti vapaudesta. Kun ilmat olivat viilenneet, se tuli mielellään Maman viereen sohvalle.

– Lakuseni, sinusta on seuraa, mutta olen iloinen, kun saat kulkea ulkona. Hoivakodissa se ei ollut mahdollista, Mama leperteli kissalle ja silitti sen raidallista turkkia.

Mama näki yöllä unta kiiltävistä tapettirullista ja liisteristä, joka tarttui sormiin ja vaatteisiin. Hän heräsi hiestä märkänä ja ihmetteli, mitä uni merkitsi.

Voisitko poiketa kotimatkalla Askartelukauppaan. Tarvitsen tukevia pahvipohjia ja liimapuikkoja kollaaseja varten, Mama lähetti Tarulle tekstiviestin.

Taru vastasi sen sopivan ja kysyi samalla, mitä rouvat toivoivat illalliseksi.

Eeva istui keittiön pöydän äärellä sanomalehti ja kahvikupillinen edessään.

– Tekisi mieli kunnon lihapullia ja perunamuhennosta, Eeva vastasi, kun Mama tuli kysymään.

– Tämä on onnea, tuore lehti ja tummapaahtoista kahvia. Haluatko santsikupillisen? Eeva kysyi.

– Kiitos mielelläni, jos sitä vielä on.

– Kyllä vain ja kaurakeksejä, Eeva vastasi.

– Mikä meidän kahden on täällä ollessa. Lämmin tupa, hyvää seuraa ja hyvää ruokaa, en olisi osannut odottaa, että tällainen onni kohtaa, Mama hymyili ja kaatoi kahvia muumimukiinsa.

– Kyllä minullekin kelpaa. Ulkona paistaa aurinko. Eiköhän tehdä pieni rauhallinen kävelylenkki. Otan kävelysauvat tueksi, Eeva ehdotti.

***

Rouvat palasivat punaposkisina. Mama ilahtui, kun huomasi paperikassin salin pöydällä.

– Taru on poikennut ruokatunnilla ja tuonut askartelutarvikkeita, hän ilahtui.

– Minullakin riittää askartelua, sillä hän on ehtinyt käydä myös ruokakaupassa. Tyttö on oikea aarre. Täällä on lyhyt viestikin. Hän kirjoittaa, että tulee töistä jo kolmelta Ollin kanssa. Kaverikin haluaa lihapullia ja on luvannut auttaa kokkaamisessa. Apu kelpaa aina, Eeva hymyili ja kietoi esiliinan ympärilleen.

– Olli on mukava poika. Meidän täytyy pitää häntä hyvänä, ettei Taru saa päähänsä muuttaa täältä pois, Mama pohti.

– Ei mennä asioiden edelle. Minäkin toivon, että yhteiselomme jatkuu. Teen lihapullataikinan valmiiksi ja kuorin perunat. Ruuanlaitto käy nopeasti, kun he tulevat, Eeva suunnitteli.

Mama levitti pahvipohjat ja tapettikirjat salin pöydälle. Hän tunsi lapsellista intoa, mitä niistä syntyisi. Hän oli suunnitellut tekevänsä omat versiot hovikorteista.

– Kirjoitan prinsessojen tarinat ja kuvitan ne kollaaseilla. Kannettavalla tietokoneellani on taitto-ohjelma, joten voin ottaa teoksista kuvat ja liittää ne tarinoiden oheen. Toivottavasti osaan, hän selitti Eevalle, joka oli tullut keittiöstä pyyhkien käsiään esiliinaan.

– Haluaisitko seuraa? Minulla on ollut jo pitkään salainen haave. Haluaisin kirjoittaa talteen parhaimmat kokkausreseptini. Voin tietenkin ottaa niistä valokuvat, mutta kollaasit tekisivät kirjasesta mielenkiintoisamman. Keittokirjoja on valtavasti. Olisi mukava erottua joukosta, Eeva selitti hieman hämillään.

– Loistava ajatus. Kas tässä, minulla on tapettikirjojen lisäksi kestokassillinen koristepapereita ja pino naistenlehtiä. Askarrellaan yhdessä, Mama innostui.

***

Kun Taru ja Olli tulivat, he löysivät Maman ja Eevan työn touhussa paperisilpun keskeltä.

– Oho, olette panneet tuulemaan, Taru totesi ja toi Eevalle heleänpunaisen rollaattorin. – Ole hyvä, tässä on uusi menopelisi.

– Olitpa nopea, kiitokset, Eeva sanoi ja siveli varovasti kiiltävää pintaa. –  Harjoitellaan myöhemmin yhdessä. Lainaan nyt tätä nuorta miestä, niin saamme tänään ruokaakin.

Olli pyöritteli tottuneesti taikinasta pyöryköitä sillä aikaa, kun Eeva laittoi lohkotut perunat kiehumaan. Kun lihapullat olivat ruskistuneet pannulla runsaan voin kera, Olli laittoi ne uunivuokaan kypsymään.

– Säästä perunoiden keitinvesi, siinä on paljon makua. Survo nyt kypsät perunat soseeksi ja lisää vähän maitoa, voita ja suolaa. Hienonnan mukaan myös yhden salottisipulin, niin saamme siihen makua, Eeva opasti.

– Mielettömän hyvää, Olli kiitteli, kun ruoka oli valmis ja kaikki istuivat kodikkaasti keittiön pöydän ääressä.

– Kaunis annos, kullanruskeita pyöryköitä, vaaleaa muhennosta, punaista puolukkahilloa ja vihreää salaattia. Saat tästä innoitusta kuvitukseen, Mama hymyili.

– Kertokaa lisää, aikooko Eeva tehdä keittokirjan? Taru kysyi uteliaana.

– Jos vain osaan. Reseptejä riittää, mutta suunnittelin kuvittavani ne kollaaseilla samaan tapaan kuin Mama tarinansa.

– Autan mielelläni, minussa on vähän nörtin vikaa, Olli lupasi auliisti.

– Ihanaa, en tiedä pystynkö nukkumaan ensi yönä, jännittää, Eeva nauroi.

LANTTIEN PRINSESSA

Unelmien täyttymys. Olen raskaana. Vasemmassa kädessäni on tasapainoa kuvaavien kiinalaisten Jin- ja Jangmerkkien koristama kilpi. Se kuvastaa tasapainoa. Keskustassa kukkii Isis, hedelmällisyyden ruusu. Oikeassa kädessäni on sauva, joka ulottuu taivaisiin. Toisessa päässä on valoa kuvaava kristalli. Päässäni on oinaan sarvet, jotka johdattavat minut uudelle polulle. Olen palmikoinut paksut hiukseni. Ne symboloivat äidin, isän ja lapsen yhteyttä. Valtaistuimeni on pyhässä valonsäteiden valaisemassa metsässä. Tunnen olevani valmis elämäni uudelle kauneudelle.

***

Mama henkäisi syvään. Lanttien prinsessa oli aina ollut hänelle läheisin. Vaikka hän ei ollut kokenut äitiyttä, prinsessan tyyni onnellisuus antoi voimia.

Mama muisteli haikeana, miten usein hän oli tulkinnut kortteja Hämeen keskiaikafestivaalilla ja saanut kertoa nuorille naisille, että perheenlisäystä oli luvassa. Seuraavana kesänä hän oli ilahtunut, kun äidit tulivat esittelemään pienokaisiaan. Kortit tietävät, hänellä oli tapana sanoa.

Mama liimasi seitinohutta kultahipuilla koristeltua paperia prinsessan pitkäksi mekoksi. Kasvot hän lainasi naistenlehden kuvankauniilta mannekiinilta. Kristalli askarrutti. Sen pitäisi sädehtiä.

Eeva tuli apuun.

– Minulla on aarteita. Ostin joskus hulluuden puuskassa kiiltäviä tarroja. Minulla ei ollut aavistustakaan, mitä niillä tekisin, mutta ne sopivat upeasti prinsessasi kilpeen. Ole hyvä.

– Hienoa, tästä tulee upea. Kultapaperia minulla on omasta takaa ja metsäaiheisesta tapetista saa aidon oloisen taustan. Miten sinulla menee?

– Tule katsomaan. Lihapullat näyttävät herkullisilta, käytin niihin suklaatryffeleiden kuvaa. Puolukat ovat oikeasti karamelleja, mutta näyttävät aidoilta. Perunamuhennos ja salaatti ovat kreppipaperia. Koko koreus on punaruudullisella paperisella pöytäliinalla.

– Hyvä Eeva, tästä tulee hyvälle mielelle. Mitä ajattelit kokata huomiseksi?

– Pyöryköitä jäi vielä. Laitan perunamuhennoksen lopun uunivuokaan tuoreen pinaatin kera ja suurustan parilla kananmunalla ja kermatilkalla. Voisin kokata meille lisäksi jonkun ihanan jälkiruoan. Mitä sanoisit kaakaosta ja unelmatortusta? Kun leikkelin suklaakuvaa, se innoitti.

– Kermavaahto tai vaniljakastike sopii hyvin lisukkeeksi, Mama ehdotti.

– Tekstaan Tarulle, niin pääsemme herkuttelemaan. Veikkaan, että Ollillekin maistuu.

***

– Hemmottelette minua, Olli voihki syötyään kaksi palaa unelmatorttua runsaan vaniljakastikkeen kera. – En jätä teitä koskaan.

– Sitä toivommekin. Mietin jo huomista. Kävisitkö Taru S-Marketin kalatiskillä? Voisin paistaa tuoreet fileet. Minulla on mielessä kiinnostava resepti. Tuo myös luonnonjogurttia, sitruuna, valkosipulia ja seesamiöljyä sekä kaalinkerä. Raastan siitä coleslowta, joka on herkullista ja terveellistä. Lisäksi vain kuoriperunoita.

– Kyllä rouva, kaikkea tulee, Taru hymyili ja kaatoi lisää kaakaota.

***

Eeva paistoi lohifileet pannulla nahkapuoli alaspäin.  Hän otti kalat pois ja poisti nahan.  Seuraavaksi hän lisäsi pannulle murskattua valkosipulia ja laittoi fileet takaisin. Mausteeksi valkopippuria, tilkka seesamiöljyä ja soijakastiketta.  Kun kalat olivat kypsät, hän lisäsi niiden päälle jogurttia, johon oli puristettu puolen sitruunan mehu.  Kuumennuksen ja suolan lisäämisen jälkeen herkku oli valmis nautittavaksi hyvässä seurassa.

– En ole koskaan ennen saanut näin maukasta kalaa. Tässä on aasialainen vivahde. Vain chili puuttuu, Olli innostui kehumaan.

Eevan posket punoittivat lieden äärellä seisomisesta ja mielihyvästä.

– Minulla on vielä monta yllätystä takataskussa, hän hymyili.

– Sitä odotellessa. Tekstaa minulle huomenna kauppalista. Vetäydyn yläkertaan, sillä lapset olivat tänään tavallista vilkkaampia ja olen aivan poikki, Taru sanoi ja haukotteli leveästi.

– Saat nukkua rauhassa, tapaamme huomenna töissä, Olli halasi tyttöystävää ja lähti ladottuaan ensin astiat tiskikoneeseen.

Mama ja Eeva siirtyivät salin puolelle.

– Olet huippukokki. Odotan kovasti, millainen kollaasi kala-annoksesta syntyy, Mama sanoi.

– Minusta jännittävintä on, etten tiedä itsekään. Saan innoitusta lehtikuvista ja sommittelen niistä, mitä mieleen juolahtaa. En olisi uskonut, miten palkitsevaa luova työ on, Eeva kertoi.

– Olen samaa mieltä. Kirjoitan tarinoita samaan tapaan. Annan henkilöiden elää omaa elämää ja jännitän, mitä seuraavaksi tapahtuu, Mama nauroi.

MIEKKOJEN PRINSESSA

En pelkää mitään, olen oman elämäni sankari. Hävitin vanhan alttarin. Nautin katsoessani, miten ilmaan nousee savua, kivet ja tuhka leviävät ympäriinsä. Savun laskeuduttua ilma selkenee. Käytän miekkaani hävittääkseni epäoikeudenmukaisuuden. Kapinoin totuuden ja oikeuden puolesta. Pölyttyneet arvot saavat mennä. Taisteluni on positiivista, rakentavaa ja luovaa.

***

Mama innostui kertomaan Eevalle, miten hän ihaili taistelijoita, joille päämäärä oli tärkeämpi kuin oma rauha ja turvallisuus.

– Millaisen kollaasin aiot tehdä? Eeva kysyi.

– Täysin erilaisen kuin suloisesta ja tasapainoisesta Lanttien prinsessasta. Lataan kuvaan vauhtia. Salamaniskuja ja tuhkapilven. Prinsessa on keskipisteessä miekka koholla. Tunnen itsenikin kapinahenkiseksi.

– Toivottavasti vältyn miekaniskuiltasi. Lupaan illalliseksi jotain oikein hyvää, jos säästät minut, Eeva nauroi.

– Maailmassa on niin paljon vääryyttä ja oman edun tavoittelijoita. Tarvitsemme aina välillä yhteiskuntaa ravistavia totuuden puhujia. Taide ja kulttuuri sekä kirjallisuus voivat vaikuttaa ihmisten mielipiteisiin ja avata silmiä.

– Totta puhut. Kyllä minuakin pelottaa, millaisen maapallon jätämme tuleville sukupolville. Olen lukenut kirjoja, jotka kertovat lohduttomasti tuhotusta luonnosta.

– Minuakin dystopia kiinnostaa. Mutta kerro nyt, mitä sinulla on tekeillä, Mama vaihtoi puheenaihetta.

– Mietin, miten kuvitan jogurttikalan. Katso, tästä tuli aika vekkuli, Eeva sanoi ja näytti Mamalle kuvaa.

– Sinulla on hersyvä huumori. Kalat hyppivät rautapannulla. Pyöreällä pöydällä on hauska keko, jossa on sitruunoita, valkosipulia ja jogurttipurkki. Ikkunaverhot heiluvat tuulessa. Todella valoisa tunnelma, onnittelut.

– Näitä on hauska tehdä ja niin kuin sanoit, huumoria saa käyttää. Onko tämä kuitenkin vähän lapsellinen?

– Iloinen, värikäs ja kertoo hauskasti tarvittavat raaka-aineet. Jos olisit ottanut valokuvan annoksesta, se olisi aika kalpea. Nyt sait värikkäät elementit loistamaan.

– Kiitos Mama, odotahan mitä kokkaan seuraavaksi.

– Huomaan, että olet innostunut. Meillä on aivan erilaiset projektit, mutta niissä on paljon yhteistäkin eivätkä aiheet lopu, Mama virnisti ja keskittyi leikkaamaan kultapaperista salamoita.

***

Eeva hymyili salaperäisesti, kun Mama kysyi illalla, mikä keittiössä tuoksui niin herkulliselta, että hänen piti tulla katsomaan.

– Arvasin, ettei kukaan voi vastustaa räiskäleiden tuoksua. Näistä tulee maukas ja terveellinen vaihtoehto. Tulet yllättymään.

– Saunan piipusta nousee savua. Meille tulee kotoisa lauantai-ilta, kun nuoret ovat täällä. Pääsemme peseytymään ja saamme vielä lettuja, Mama hymyili onnellisena.

Kun kaikki malttoivat istuutua saunatakkeihin pukeutuneina keittiön kodikkaan pöydän ääreen, Eeva kantoi kukkurallisen vadin pulleita kullankeltaisia räiskäleitä pöytään.

– Kävin nuoruudessani opintomatkalla Japanissa ja ihastuin okonomiyakiin. Nämä ovat kasvislettuja. Raastoin valkokaalia ja salottisipulia. Sekoitin joukkoon silputtua lehtikaalia ja kumosin täytteen tavalliseen lettutaikinaan. Maustoin yrttisuolalla ja tilkalla soijakastiketta. Paistoin miedolla lämmöllä kahdeksan minuuttia, käänsin varovasti ja sama toiselle puolelle, niin että kaalit ehtivät hautua pehmeiksi. Lisukkeeksi on chiliketsupilla maustettua majoneesia. Puolukkahillo on hyvä vaihtoehto. Nauttikaa.

– Kiva makuyhdistelmä, pidän kovasti, Taru kehui ja otti lisää.

– Nämä ovat ruokaisia ja maistuvat mainioilta, Olli kiitteli.

– Ajattelin, että voisimme hyödyntää pakastimessa olevia herkkutatteja. Nekin sopisivat loistavasti täytteeksi, Mama mietti.

– Kyllä vain, täytteeseen voi käyttää mitä vain kotoa löytyy. Maistoin samalla matkalla lettuja, joiden sisällä oli kypsennettyjä ostereita. Ne olivat kamalan makuisia, sitkeitä ja kummallisia, Eeva nauroi.

– En osaa edes kuvitella, Taru pudisti päätä.

– Letuista puheen ollen, minä rakastuin rahkalettuihin, kun kävin työelämän aikana silloisessa Neuvostoliitossa. Voisikohan niitä kokeilla kotioloissa? Mama ehdotti.

– Pidän haasteista. Voi olla, että yllätän teidät, Eeva innostui.

– Mitä muita herkkuja sait Japanissa? Taru kysyi.

– Ihailin kauniisti aseteltuja annoksia. Ne olivat kuin taideteoksia. Ravintoloissa oli muovisia malleja. Ne olivat aika huvittavia.

– Entä sushit ja sashimit? Olli kysyi.

– Kala ja merenelävät olivat aina tuoreita ja herkullisia. Hauskin oli ravintola, jossa oli junarata. Kyydissä oli erivärisiä pikkulautasellisia paikallisia herkkuja. Niitä voi poimia pöydän ääressä. Hinta määräytyi tyhjien lautasten ja niiden värien mukaan.

– Kuulostaa seikkailulta, Mama myhäili.

– Sitä se olikin, sillä en tunnistanut kaikkia raaka-aineita, mutta ei se haitannut. Kävin myös pienissä ramen-ravintoloissa, joissa sai isoja kulhollisia nuudelikeittoa. Mutta siirrytäänkö nyt takan ääreen nauttimaan kupilliset teetä? Koska puolukkahilloa on runsaasti, pyöräytin siitä piirakan, Eeva sanoi ja sai raikuvat kättentaputukset.

***

Mama mietti, oliko kukaan kiinnostunut hänen tarinoistaan. Eihän sillä oikeasti ollut väliä, mutta tuntui turhauttavalta kirjoittaa vain omaksi iloksi.

– Hei, pää pystyyn. Luen innolla kaikki sinun tarinasi. Mama Maddalena on kiehtova hahmo ja jotenkin vaistoan, että hän on alter egosi, Eeva sanoi, kun Mama valitti olevansa alamaissa.

– Kiitos Eeva, olet todella hyvä ystävä. Jäin kaipaamaan Allia, mutta ehkä oli parempi, että hän pääsi rauhaan. Muistisairaus kuulostaa järkyttävältä, Mama mietti.

– Ei Jalmarinkaan kunto ollut hyvä. Hänellä oli aivokasvain ja pelkäsin hänen rajuuttaan. Ennen niin lempeän miehen luonne muuttui, Eeva kertoi surullisena.

– Minäkin huomasin sen. Ei voi tietää, mikä meidänkin kohtalomme jatkossa on. Nautitaan tästä päivästä.

– Olen samaa mieltä. Yritän pitää Tarun ja Ollin tyytyväisinä. Toki sinut myös, Eeva hymyili.

– Niin minäkin sinut. Jos emme olisi ystävystyneet, ikävystyisin vieläkin hoivakodissa, Mama virnisti.

– Ei surra vaan mietitään jotain mukavaa. Mitä jos tilaisimme taksin ja kävisimme ulkona tuulettumassa? Tekstaan Tarulle, että syömme ulkona ja tuomme hänelle vähän iltapalaa, Eeva ehdotti spontaanisti.

***

Taksi ajoi pihaan ja rouvat kipusivat kyytiin.

– Minne ajetaan? kohtelias nuori mies kysyi.

– Olen kuullut, että keskustaan on avattu uusi thairavintola. Sen nimi on Aruna, Eeva sanoi.

– Kyllä vain, se on entisen Uoman tiloissa Saaristenkadulla. Sinne siis?

– Kyllä vain, menemme lounaalle. Haluatko hakea meidät runsaan tunnin kuluttua?

Taksimies antoi käyntikorttinsa ja pyysi soittamaan.

– Hyvin hoidettu, odotan jo innolla, Mama sanoi.

Rouvat istuutuivat ikkunan eteen ja tutkivat ruokalistaa.

– Olen käynyt Thaimaassa ja ihastuin tuliseen papaijasalaattiin Som tam, sitä näyttää olevan listalla. Voitaisiin tilata alkuruuaksi Singha-oluen kanssa.

– Onko se kovin vahvaa? Eeva kysyi epäröiden.

– Voimme pyytää keskitulisen, maku on mieletön.

Tummahiuksinen tarjoilijatyttö toi kauniisti salaatinlehdillä koristellun salaattivadin ja olutpullot pikavauhtia.

– Huh, hiki tuli otsalle ja huulia polttelee, mutta maku on taivaallinen, Eeva sanoi ja kulautti olutta.

– Niin pitääkin. Suosittelen pääruuaksi Tom Kha kookosmaitokeittoa. Siinä maistuu lime, sitruunaruoho ja galangalanjuuri.

– Sait ylipuhuttua, sopii.

– Minä kokeilen punacurrya. Ihastuin matkoilla vahvoihin annoksiin ja niitä on ollut ikävä, Mama sanoi ja viittoi tarjoilijalle.

Keitto tuotiin tulikuumana.

– Maistellaan molempia annoksia, se kuuluu kulttuuriin. Vau, maku on kohdallaan, Mama sanoi.

– Currykin on hyvää, mutta minun makuuni vähän turhan makeaa. Kanakeitto on raikkaampi limen ansiosta.

– Olen samaa mieltä, mutta molemmat annokset olivat maukkaita. Entä jälkiruoka? Listalla näyttää olevan banaanipannukkuja ja sticky ricea tuoreen mangon kera.

– Jätetään seuraavaan kertaan, Eeva sanoi ja lupasi maksaa koko lystin.

Annoksista jäi niin paljon, että Mama pyysi pakkaamaan loput tuliaisiksi Tarulle ja Ollille.

– Mukava päiväretki, voidaan tehdä useamminkin, Eeva mietti paluumatkalla.

– Kyllä vain, kaupungissa on kiinnostavia lounaspaikkoja. Minulle sopii, mutta nyt on päivälevon aika, Mama huokaisi ja taputti vatsaansa.

***

Taru kumartui katsomaan, mitä Maman kollaasi esitti.

– Aika raju. Tulenpunainen tausta, oranssi liekki ja sen sisällä alaston prinsessa, joka vetää tiikeriä hännästä. Mitä se tarkoittaa?

– Sauvojen prinsessa on vapautunut pelosta ja on täynnä elämänriemua. Hän tuntee itsensä voittajaksi. Halusin kuvata intohimoa vahvoin värein. Onnistuinko?

– Kyllä vain ja kuva herättää kiinnostusta. Tunnetko kaikki tarotkortit yhtä hyvin?

– Olen keskittynyt Suurten Salaisuuksien kortteihin, mutta nyt päätin tutustua tarkemmin Hovikortteihin. Aloitin prinsessoista.

– Keitä muita siellä on?

– Ritareita, Kuningattaria ja Prinssejä.

– Kiinnostavaa, lukisitko tekstin ääneen, Taru pyysi ja istuutui Maman viereen.

SAUVOJEN PRINSESSA

Olen kukistanut pelon tiikerin. Aistini ovat herkistyneet, sulat päässäni kertovat oikeudentajusta. On alaston, olen vapaa. Tanssin tulenliekkinä, olen intohimon vallassa. Tuli edustaa energiaa, mikään ei voi minua vahingoittaa. Olen täynnä riemua ja innostusta, jotka antavat voimaa. Olen valmis rakastamaan ja syleilemään koko maailmaa.

***

– Viesti oli selkeä. Pelon voittaminen tuo rohkeutta elää omanlaistaan elämää, Taru mietti.

– Kyllä vain, pelkäämme usein turhia asioita, mutta varovainen kannattaa toki olla.

– Mitä sinä pelkäät? Taru kysyi.

– Sairastumista. Kesän viikkoja kestänyt flunssa oli turhauttava. Pelkään myös liukkaita kelejä ja kaatumista. Lonkkani on nykyään paremmassa kunnossa, mutta välillä sitä särkee ja silloin liikkuminen on vaikeaa.

– Olen tyytyväinen, että Eeva on ottanut rollaattorin käyttöön. Se on helpottanut arkea, Taru sanoi.

– Minä pärjään vielä, mutta en tiedä kuinka kauan. Yritän käydä päivittäin lenkillä nyt, kun on vielä hyvät kelit. Lähipäiviksi on tosin luvassa sadetta.

– Se on pukeutumiskysymys, äidilläni oli tapana sanoa.

– Entä sinä Taru, pelkäätkö sinä jotain?

– En tällä hetkellä, mutta yksin asuessani jännitin, riittääkö palkka edes vuokraan. Nyt on kaikki hyvin ja viihdyn mainiosti kanssanne. Päiväkodissa on joskus raskasta, kun lapset kiukuttelevat, mutta yritän löytää hauskaa tekemistä.

– Taidat olla hyvä siinä. Entä miten Ollin kanssa sujuu?

– Ollikin viihtyy täällä, varsinkin kun Eeva kokkaa herkkuja. Tuntuu vain, että meillä on liian vähän yhteistä aikaa. Olli haluaa pitää oman asuntonsa ja viettää aikaa myös kavereiden kanssa.

– Ota rauhallisesti. Asioilla on tapana järjestyä, Mama rauhoitteli.

– Onko Olli tulossa syömään? Ruokaa riittää kaikille, Eeva tuli kysymään.

– Ei tänään, hänellä oli menoja, mutta minulle kyllä maistuu. Päiväkodissa oli tarjolla vain makaronilaatikkoa enkä pitänyt siitä. Maku puuttui. Lapset lisäsivät runsaasti ketsuppia eivätkä vanhemmat tykänneet, kun he sotkivat vaatteensa ruokalapuista huolimatta.

– Saatte paremman version tomaateista. Ne ovat nyt loppukesällä makeita ja edullisia. Kokkasin tuoretomaattikeittoa ja lisäsin siihen vuohenjuustoa. Paistoin myös pellillisen lehtikaalisämpylöitä. Yritän laittaa värikästä ja terveellistä ruokaa, Eeva kertoi.

– Osaat loihtia makuja. Keitto on mielettömän hyvää ja sämpylät herkullisia, Taru kiitteli.

– Onko jälkiruokaa? Mama kysyi toiveikkaana.

– Kelpaisiko pala camembertjuustoa ja lasillinen punaviiniä? Eeva kysyi pilke silmäkulmassa.

– Hyvänen aika, mitä me juhlimme?

– Eikö punaviiniä voi juoda arki-iltanakin?

– Totta kai, ihmettelin vain.

– Voin kertoa. Pyysin Tarua tuomaan kaupasta muutaman arvan ja voitin pikkusumman. Siksi tarjoan viiniä. Kuplajuomakin olisi ollut paikallaan, mutta se närästää.

– Hienoa, minä en voita ikinä mitään, Mama huokasi.

– Voitithan sinä kuvakirjakisan, Eeva muistutti.

– Se oli eri asia, mutta lasillinen maistuu todellakin näin sadeiltana.

***

– Jos olen ymmärtänyt oikein, prinsessoja on neljä. Yhden tarina puuttuu vielä, Taru totesi.

Oli sunnuntai, ulkona satoi ja kaikilla oli raukea olo Eevan kokkaaman tukevan lihakeiton jälkeen.

– Kehittelen parhaillaan tarinaa, Mama sanoi ja avasi tietokoneen.

Hän kertoi Tarulle, että Maljojen prinsessa oli veden elementti.

–  Suunnittelen tulevaan kollaasiin heleitä sinisen ja vihreän sävyjä.

– Pidän kovasti edellisistäkin kuvista. Niistä tulee ihana sarja, Taru kiitteli.

MALJOJEN PRINSESSA

Tanssin ilosta ja riemusta, sillä en ole enää tunteiden vanki. Olen vapautunut mustasukkaisuudesta. Pääni yläpuolella lentää joutsen, joka kuvastaa riippumattomuuttani.  Kristallit kimaltavat viitassani uuden selkeyden merkkeinä. Pidän hellästi kädessäni maljaa. Suojelen siinä olevaa kilpikonnaa. Toisessa kädessäni on lootuksenkukka, rakkauden symboli. Luotan itseeni ja sen ansiosta voin antaa muille rakkautta.

***

– Kaunis tarina. Olen itsekin huomannut, että jos uskoo itseensä, se antaa voimia ymmärtää muita. Päiväkodissa on lapsia, jotka kaipaavat ystäviä, mutta eivät uskalla liittyä ryhmään. Yritän kannustaa heitä löytämään kavereita.

– Yksinäisyys on valitettavan yleistä. Ihmiset pelkäävät, että heidät torjutaan tai että he eivät kelpaa sellaisina kuin ovat.

– Olet oikeassa. Meillä on turhan paljon ennakkoluuloja. Olen iloinen, että sinä ja Eeva olette löytäneet toisenne.

– Minä olen iloinen, että viihdyt kanssamme, Mama sanoi silmät kosteina.

– Jätän sinut nyt askartelemaan. Käyn pienellä lenkillä, vaikka sataa, Taru sanoi ja lähti etsimään sadetakkia ja saappaita.

***

Koko seuraava viikko oli sateinen. Rouvat viihtyivät sisätiloissa, jonne takkatuli toi lämmintä tunnelmaa. Eeva hemmotteli Mamaa ja Tarua kuumilla keitoilla ja suussa sulavilla piirakoilla.

– Ollia ei ole näkynyt vähään aikaan, Eeva ihmetteli, sillä hän kokkasi runsaasti ruokaa myös siltä varalta, että nälkäinen nuorimies tulee syömään.

– Ollilla on muutama päivä vapaata. Hän lähti vanhempiensa kesämökille Hattulaan. Lupasi käydä kalassa. Ehkä saamme maistiaisia, kun hän palaa, Taru kertoi.

– Eikö siellä ole jo kylmä ja järvellä tuulee, Eeva värisi ajatellessaan keikkuvaa venettä.

– Ei se Ollia haittaa. Hän soitti eilen, että mökki on lämmin ja hän aikoo laskea merrat.

– Hyvänen aika, en muista, koska olen viimeksi syönyt rapuja, Mama huokasi ajatellessaan pulleita saksiniekkoja.

– Olli lupasi tuoda tuliaisia. Hän palaa huomenna, Taru kertoi salaperäisen näköisenä.

– Hae varmuuden vuoksi kaupasta pari pullollista valkoviiniä, Eeva toivoi.

– Totta kai, tuonko myös paahtoleipää ja tilliä? Taru kysyi.

– Ei nyt järjestetä rapukestejä ennen kuin tiedämme, saako hän mitään, Mama toppuutteli. – Muistan, että saimme joskus kolme rapua ja valkoviiniä oli kolme pullollista. Juhlista tuli oikein hilpeät, Mama nauroi.

***

Olli tuli seuraavana päivänä vihellellen.

– Näytät tyytyväiseltä ja levänneeltä. Loma taisi tehdä hyvää, Eeva sanoi, kun Olli laski kylmälaukun keittiön pöydälle.

– Kyllä vain, kurkista sisään.

– Ei voi olla totta, Eeva kiljaisi. – En ole eläissäni nähnyt näin komeita rapuja. Olet keittänyt ne valmiiksi.

– Kyllä, runsaan tillin kera. Makua riittää.

Mama ja Taru kiiruhtivat paikalle.

– Upeaa, hyvä kun olemme varautuneet, Mama hihkaisi.

– Taru, kata sinä salin pöytä ja sytytä tuikkukynttilöitä. Nyt on juhlahetki. Hyvä kun ostit rapuserviettejäkin. Minä laitan nämä otukset tarjolle.

Ilta oli hämärtynyt, kun he istuutuivat pitkän pöydän ääreen. Eeva oli löytänyt komean kristalliastian, johon hän oli asetellut ravut näyttävästi ja koristellut koko komeuden kruunutillillä. Taru oli käynyt hakemassa viinimarjanlehtiä koristeeksi ja ripotellut niitä myös vesimaljoihin, joissa oli tarkoitus huuhdella sormet.

Olli kaatoi valkoviiniä korkeisiin laseihin.

– Vanajaveden rapuja kauniille naisille. Kohotetaan maljat ystävyydelle, hän sanoi juhlallisesti.

– Odottakaa, haen kännykkäkameran, Taru huomasi ja otti seurueesta kuvia.

– Nyt voitte rentoutua, hän hymyili ja kehotti kaikkia nauttimaan.

– Olipa juhlat, Mama hymyili, kun vati oli tyhjä ja toinen valkoviinipullo puolillaan.

– Nämä ovat elämän pieniä iloja, Eeva hymyili. Hän suunnitteli jo näyttävää rapukollaasia tulevaan keittokirjaan.

***

Olli istuutui seuraavana iltana Maman ja Eevan kanssa tietokoneen ääreen.

– Hienoa, olette ottaneet loistavat kuvat. Autan sovittamaan ne ja tekstit yhteen. Kootaan yhdessä runko ja sen jälkeen voimme tehdä hienosäätöjä.

– Olet mahtava. Emme selviäisi ilman apuasi, Eeva kehui katsellessaan, miten ruokareseptit ja kollaasikuvat löysivät toisensa.

– Tästä tulee hauskaa, Mama myhäili. Hän suunnitteli jo innolla jatkoa, sillä prinsessojen lisäksi hovikorteissa riitti kiehtovia tarinoita.

***

Yöllä Mama heräsi savun hajuun. Hän ihmetteli, oliko Olli laittanut saunan pesään tulen. Sitten hän muisti, että Olli oli lähtenyt kotiin, sillä hänellä oli aikainen herätys.

Mama vääntäytyi ylös ja meni katsomaan salin puolelle. Hän hätääntyi, kun keittiön suunnalla näkyi liekkejä.

– Apua, tulkaa äkkiä hätiin, Mama huusi niin kovaa kuin jaksoi.

Salissa oli niin sankka savu, ettei hän nähnyt kunnolla eteensä.

Taru ryntäsi alakertaan ja riuhtaisi ulko-oven auki. Tuli sai uutta puhtia ja verhot syttyivät tuleen.

– Äkkiä ulos, soitan palokunnalle, Taru huusi ja meni koputtamaan Eevan ovelle.

– Mama, tule auttamaan, en saa häntä hereille. Eeva on ilmeisesti hengittänyt liikaa savua, Taru voihki ja yritti nostaa tajutonta nukkujaa.

Mama otti tukea rollaattorista ja raahasi Tarun kanssa Eevan nojaamaan siihen.

– Meidän täytyy saada hänet ulos, ennen kuin koko talo on tulessa, Mama sanoi yrittäen pysyä rauhallisena.

Häntä yskitti ja päätä särki.

– Yritetään saada Eeva saunakamariin. Emme voi jäädä sateeseen, Taru sanoi järkyttyneenä.

He onnistuivat vaivoin puoliksi kantamaan Eevan, joka ei ollut vieläkään avannut silmiään.

Paloauto ja ambulanssi tulivat pillit soiden parinkymmenen minuutin kuluttua, mutta mitään ei ollut enää tehtävissä talon pelastamiseksi.

Mama oli onnistunut nappaamaan käsilaukun mukaansa.

– Enhän voinut jättää tarotkortteja tulen armoille, hän tunnusti yrittäen näyttää reippaalta, mutta huoli Eevasta oli päällimmäisenä mielessä.

– Viemme hänet ensiapuun tutkittaviksi. Vanhan rouvan pulssi tuntuu vain heikkona, ensihoitajat sanoivat.

Mama oli järkytyksestä kalpea. Taru piti häntä kädestä.

Eeva kuoli yöllä saatuaan savumyrkytyksen. Palo oli alkanut keittiön viallisesta sähköjohdosta.

– Miten meille käy? Mama voihki. Tuntui, kuin kaikki olisi menetetty.

– Minä muutan Ollin yksiöön ja sosiaalihoitaja hankkii sinulle hoivakotipaikan, Taru kertoi syyllisen näköisenä.

– Voi ei, kaikki tämä on ollutkin liian hyvää ollakseen totta, Mama yritti hymyillä vaisusti.

***

Mamalle löytyi paikka pienestä Illanhämy-nimisestä hoivakodista Ahvenistolta. Kun Taru tuli katsomaan, hänellä oli Mamalle iloinen yllätys.

– Katso, kenet löysin saunan kuistilta, hän sanoi ja nosti Laku-kissan kantokopasta.

Mama purskahti itkuun.

– Jotain hyvää sentään. Miten olen voinut unohtaa sinut pikkuinen, hän sanoi ja silitti kissan turkkia.

Se käpertyi hänen syliinsä selvästi ilahtuneena jälleennäkemisestä.

Myös Ollilla oli tuliaisia, kun hän poikkesi pari päivää myöhemmin tapaamaan Mamaa.

– Otan osaa, Eevan kuolema järkytti meitä kaikkia. Miten jaksat?

– Huonosti, olen edelleen melkein shokissa. Sain onneksi oman huoneen, vaikka onhan tämä pieni omakotitalon jälkeen. Laku on kotiutunut ja pitää minulle seuraa, Mama kertoi.

– Toin sinulle uuden tietokoneen. Tai ei se ole uusi, vaan käytetty, mutta testasin, että se toimii. Asensin tekstinkäsittely- ja taitto-ohjelman, joka on sinulle tuttu. Tiedätkö mitä, sinun ja Eevan kuvakirjat löytyivät, sillä olimme tallentaneet ne pilveen.

Mama veti henkeä. Hän oli pelännyt, että kaikki oli menetetty.

– Voisimme painattaa molemmat. Tässä on vielä paperikassillinen askartelutarvikkeita. Taru lähetti terveisiä, että odottaa lisää tarinoita. Hän toivoi erityisesti, että kerrot Hovikorttien prinssien tarinat, Olli sanoi ja halasi Mamaa.

– Olette molemmat ihania, lupaan tehdä parhaani, Mama sanoi silmät kosteina. Hänestä tuntui, että tumman pilven takaa häämötti valonpilkahdus.

***

OSA II – HOVIKORTTIEN PRINSSIT

Maman elämästä oli ilo kadonnut. Hän suri ystäviensä kuolemia. Ensin Ellinoora, sitten Alli ja nyt Eeva. Mama tunsi olonsa yksinäiseksi. Päivät olivat pitkiä ja yöt levottomia. Arttu Wiskari lauloi radiossa.

Kuule mun toive, mä haluan pois
Eikö aikani täynnä jo ois
Olen jo nähnyt tämän elämän
Kaiken sain ja vielä enemmän.

Mamasta tuntui, että hänkin oli nähnyt riittävästi. Aika Tarun ja Eevan kanssa tuntui käsittämättömältä. Miten hän oli voinut kuvitella, että onnellisia päiviä riittäisi määrättömästi? Olihan hänellä kaikki kuitenkin hyvin. Oli oma valoisa huone, Laku kaverina ja täysihoito. Asukkaita oli vain kymmenkunta, mutta Mama ei halunnut seuraa. Ruokahalukin oli mennyt. Annokset olivat laitostasoa, hajuttomia ja mauttomia. Tarun ja Ollin käynnit olivat ainoita ilonaiheita.

– Mama, on aika piristyä. Et voi vain makoilla huoneessasi, Taru moitti lempeästi.

– En jaksa innostua mistään. Ei minulla ole enää elämänhalua.

– Sinulla on vielä paljon annettavaa. Jatka kirjoittamista. Vaikka pöytäsi on pieni, kyllä se askarteluun riittää. Odotan innolla lisää hovitarinoita, Taru yritti.

– Ehkä joku kaunis päivä, nyt en vain jaksa, Mama totesi alakuloisena.

– Toin rasiallisen leivoksia. Käyn kysymässä keittiöstä saisiko sieltä kupilliset kahvia, Taru sanoi ja lähti saman tien.

Mama avasi leivoslaatikon ja ilahtui nähdessään värikkäät macaronit. Taru palasi saman tien mukanaan kaksi höyryävän kuumaa kahvimukia.

– Jotain hyvää sentään, Mama myhäili selvästi piristyneenä.

– Tulen taas seuraavana vapaapäivänä, Taru lupasi lähtiessään.

Mama jäi miettimään ystävän sanoja. Hän otti tarotkortit esiin ja tarkasteli prinssien kuvia. Tarinat alkoivat muotoutua kuin itsestään.

SAUVOJEN PRINSSI

Kiidän alastomana ja luottavaisena liekehtivissä vaunuissani pimeydestä kohti valoa. Kädessäni on Feeniksin valtikka, vallan ja energian merkki. Näen maailman uusin silmin. Olen täynnä luovuutta ja uskon intuition voimaan. Tulen yllättämään raikkailla ja omaperäisillä ratkaisuilla. Rintani päällä on rakkauden symboli, lootuksenkukka. Vaunujani vetää siivekäs leijona. Uskon itseeni enkä anna minkään pidätellä. Luotan rajattomiin luoviin kykyihini. Rakastan elämää ja elämä rakastaa minua.

***

Mama hengähti syvään. Hän oli unohtanut, miten hyvältä kirjoittaminen tuntui. Oli huikeaa eläytyä Prinssin tunteisiin.

Olli oli samaa mieltä, kun hän tarkasteli Maman vielä liimalta tuoksuvaa kollaasia.

– Upeat tulen värit, oranssia, punaista ja kultaa, kaikki sädehtii, Olli kehui.

– Valitsin spontaanisti tulen elementin, onhan se tuoreessa muistissa.

– Otitko jo kuvan? Olli kysyi.

– Totta kai, onneksi kännykkä pelastui tulipalosta. Se oli käsilaukussa yhdessä tarotpakan kanssa, Mama kertoi.

– Hienoa, kun saat kerrottua muidenkin prinssien tarinat, autan sinua taitto-ohjelman kanssa. Voimme yllättää Tarun.

– Jos innostun, kerron myös Kuningattarista ja Ritareista. Sen jälkeen kuvakirja on valmis painettavaksi, Mama suunnitteli selvästi piristyneenä.

– Sinulla riittää mielenkiintoista puuhaa, onnea matkaan, Olli hymyili.

***

Maman oveen koputettiin illalla. Ystävällinen hoitaja Mervi kurkisti sisään.

– Hei, tulin kutsumaan sinut päivähuoneen puolelle. Kirjallisuusilta alkaa pian. Ajattelin, että se kiinnostaa.

Mama oli kyllä kuullut illanvietosta, mutta unohtanut tyystin.

– Kiitos, tulen kyllä, Mama vastasi ja mietti, mitä laittaisi ylleen.

– Siellä on vähän viileää, autanko villashaalin harteillesi? Mervi kysyi.

– Sopii, mennään yhtä matkaa. Lonkkaa särkee.

– Haluaisitko rollaattorin avuksi?

– Yritän sinnitellä. Eihän matka ole pitkä, Mama sanoi ja nousi vaivalloisesti.

Pitkän pöydän ääressä oli vajaat kymmenen asukasta ja muutamia vieraita. Tarjolla oli makeaa mehua, teetä ja kuivia keksejä.

– Hyvää iltaa ja tervetuloa vieraamme. Yksi heistä on parhaillaan järjestämässä pieniä maistiaisia keittiön puolella. Saanko esitellä herrat ensin. Tässä ovat paikkakunnan kirjailijat Marko ja Juha-Pekka. Kertokaa uudesta teoksestanne, johtaja Mimmi pyysi.

Mama oli ollut ilahtunut tunnistaessaan Elä vanhaksi -kodin entisen työntekijän. Myös Marko ja J-P olivat tuttuja vuosien takaa.

– Kiitos, että saimme tulla. Olemme matkustelleet laajasti yhdessä ja julkaisseet valokuva- ja runoteoksia maailmalta. Nyt päätimme keskittyä kotikaupunkiimme Hämeenlinnaan. Asumme vanhassa omakotitalossa Myllymäellä ja seuraamme aktiivisesti, mitä luonnossa tapahtuu. Uusin teoksemme on kunnianosoitus hurmaavalle pikkukaupungille, Marko kertoi.

– Laitan kirjan kiertämään. Marko on ottanut taidevalokuvat ja runot ovat minun käsialaani, Juha-Pekka jatkoi.

Kun Mama sai kirjan käsiinsä, hän hengähti ihastuksesta. Valokuvat olivat toden totta taidetta. Oli aamusumuja ja kastepisaroita pihakukkien lehdillä. Oli huikeita näkymiä Hattelmalan harjulta yli kaupungin kattojen. Runot olivat lyhyitä ja tihkuivat tunnelmaa. Kaikesta välittyi rakkaus ympäröivään luontoon.

– Jätämme kirjan luettavaksi ja toivomme palautetta, Marko sanoi liikuttuneena, kun asukkaat olivat ihastelleet kuvia ja runonsäkeitä.

– Kiitos ja tervetuloa toistekin. Toivomme kirjalle menestystä. Käyn vilkaisemassa keittiössä, joko toisen kirjan tekijä on valmis.

– Tässä olen, jäykästi hymyilevä Meriitta astui saliin kantaen tarjotinta, jossa oli pieniä muovimukeja.

Mama ei ollut tuntea häntä. Ennen hyvin hoidettu nainen oli ollut lähes sairaalloisen hoikka. Nyt hän oli pyöristynyt ja kasvot olivat uurteiset. Vain teennäinen hymy oli jäljellä.

– Hienoa, vieraamme on toimittaja Meriitta, joka on julkaissut ylellisiä keittokirjoja. Olet laajentanut valikoimaa. Kertoisitko itse, Mimmi kehotti.

– Totta kai, mielelläni. Aloitetaan maistiaisilla. Olen kehitellyt alkoholittomia cocktaileja. Pikareissa on seljankukkamehua ja tyrninmarjoja. Uskon puhtaisiin ja raikkaisiin makuihin. Lisänä on vähän hunajaa, joten juoma on terveellistä ja maukasta. Lääkärit kielsivät minulta vuosia sitten alkoholijuomat. Käänsin sen voitoksi ja olen ihastunut uusiin makuyhdistelmiin.

Asukkaat maistelivat varovasti. Maman mielestä juoma tuoksui hyvältä, mutta oli yllättävän hapanta.

– Uudessa kirjassani on parikymmentä ohjetta, miten luonnosta löytyy sopivia raaka-aineita ja miten ne sopivat yhteen. Ammattivalokuvaaja on ottanut upeat kuvat. Teos sopii hyvin lahjaksi ja tietenkin ahkeraan koti- tai laitoskäyttöön.

Meriitta istuutui tyytyväisen oloisena pöydän päähän kättentaputusten saattelemina.

– Meillä on vielä yksi vieras. Hän ei ole kirjailija, vaan yhdistys Vana-66:n tiedottaja. Aino, ole hyvä.

– Tervehdys kaikille kirjallisuuden ystäville. Yhdistyksellämme on tapana järjestää vuosittain Syksyn satoa -tapahtuma pääkirjastolle. Haemme uusia tarinankertojia ja pyydämme, että halukkaat ilmoittautuvat rohkeasti tilaisuuteen. Ne ovat olleet suosittuja, mutta uusia kasvoja kaivataan. Jätän sähköpostiosoitteen Mimmille ja toivotan teidät tervetulleeksi tilaisuuteen. Suunnittelimme jo kimppakyytejä, Aino hymyili ja lupasi lähettää tarkempia tietoja heti, kun tilaisuuden ajankohta olisi sovittu.

***

Mama ei saanut seuraavana yönä unta. Hänen päässään pyörivät tutut entisestä elämästä, Eevan keittokirja ja hänen oma kollaasikirjansa. Hän keksi, että voisi viimeistellä Eevan teoksen Ollin kanssa. Hänen omat tarinansa ja niiden kuvitus olivat vielä pahasti kesken. Ehtisikö hän ajoissa?

Aamulla Mama oli tehnyt päätöksen. Hän ahkeroisi tosissaan, sillä esittelytilaisuus olisi mainio tapa saada teoksille julkisuutta. Aino oli kertonut, että paikallislehden kuvaaja tulisi paikalle ja ehkä myös Radio Hämeen reportteri.

– Puhkut intoa, Mervi sanoi tullessaan auttamaan Mamaa aamutoimissa.

– Kyllä vain. Kiitos, kun tulit hakemaan minut illalla mukaan. Sain uutta virtaa jatkaa tarinoita, Mama hymyili kannettavan tietokoneen takaa.

– Mukava kuulla. Olet ollutkin vähän alamaissa. Jaksathan tulla muiden kanssa aamiaiselle?

– Jos toisit minulle vain kupillisen kahvia. Palan halusta jatkaa kesken olevia tarinoita. Pelkään, ettei teos ehdi ajoissa valmiiksi.

– Totta kai, mutta saat luvan syödä myös juustosämpylän. Vai otatko mieluummin puuroa?

– Sämpylä riittää, olet kultainen, Mama sanoi ja jatkoi naputtelua.

MALJOJEN PRINSSI

Olen intohimoinen. Kiidän kotkan vetämillä vaunuilla yli tunteiden meren. Toiveet ja halut hallitsevat elämääni. Olen niin syventynyt sisäiseen maailmaani, etten kiinnitä huomiota muutoksen ja viisauden symboliin, käärmeeseen. Olen unohtanut rakkauden. Lootuksenkukka kädessäni roikkuu alaspäin. Minun pitää herätä huomaamaan halujeni voima. Sen jälkeen lootuskin virkoaa. Haluan hyväksyä seksuaalisuuteni ja antaa tunteiden virrata vapaasti. Se tekee minusta elinvoimaisemman ja tyytyväisemmän.

***

Mama luki, mitä oli kirjoittanut ja totesi, että teksti eteni hyvin. Hän päätti lähteä hetkeksi ulos, sillä hän tunsi itsensä virkeäksi.

– Ulkona tuulee, onko sinulla tarpeeksi lämmintä vaatetta? Mervi huolehti kohdatessaan Maman eteisessä.

– Teen vain pienen lenkin. Jaksan sen jälkeen istua taas tietokoneen äärellä, Mama vastasi.

– Pian on ruoka-aika. Tänään on hernekeittopäivä ja jälkiruuaksi on pannukakkua. Se ei kuulu toimitukseen, mutta Mimmi laittoi itse taikinan uuniin. Mansikkahilloakin löytyy.

– Oi, kuulostaa ylelliseltä. Käyn hankkimassa vähän ruokahalua, Mama innostui.

***

Tukevan lounaan jälkeen Mama päätti oikaista hetkeksi ruokalevolle. Koska yöuni oli jäänyt lyhyeksi, hän nukkui sikeästi.

Mama havahtui, kun joku ravisteli häntä lempeästi.

– Hei, Taru tässä. Jaksatko jutella hetken?

 Mama hieroi silmiään hämmästyneenä.

– Totta kai, taisin torkahtaa.

– Kyllä vain ja kuorsasitkin vähän. Ei haittaa. Tulin kertomaan hyviä uutisia. Olli otti selvää kirjan painatusaikataulusta ja ehdit hyvin, jos saat tekstin ja kuvat valmiiksi parissa viikossa.

– Voi veikkonen, lupaan. Pääsin tänään jo hyvään alkuun, mutta uni voitti. Jatkan illalla.

– Hienoa. Kerro kun olet niin pitkällä, että tarvitset Ollin apua. Hän on valmis tulemaan koska vain. Eevan kirja on jo valmis painettavaksi.

Mama pyyhki silmiään. Hänestä oli hienoa, että ystävä saisi keittokirjan julkaistua, vaikka ei ollut itse näkemässä sitä.

MIEKKOJEN PRINSSI

Olen pukeutunut tiukkaan vihreään haarniskaan. Haluan olla vapaa, mikään ei saa häiritä elämääni. Katkaisen siteet rajoittaviin ajatuksiin ja tunteisiin, jotka hidastavat vaunujeni etenemistä. Ajatukseni kiteytyvät kristallinkirkkaina. Luovat mahdollisuuteni ovat rajattomat. Näen selkeästi eteeni, enkä anna kenenkään kyseenalaistaa osaamistani.

***

Mama oli tyytyväinen pystyessään tiivistämään prinssien ominaisuudet. Hän otti esille askartelutarvikkeet ja levitti ne pöydälle. Koska tilaa oli vähän, hän pinosi tukevat pahvit tuolille. Värit olivat tärkeitä, sillä ne symboloivat eri olomuotoja. Mama tiesi, että vihreä edusti luovuutta ja sininen loogista ajattelua.

Ilta ehti pimentyä, ennen kuin Mama oli tyytyväinen aherrukseensa. Hän päätti jatkaa tarinoita aamulla. Pelkkä prinssien luonteiden kuvaus ei riittänyt, vaan hänen piti kehitellä uskottava tarina heidän ympärilleen. Saman hän oli jo tehnyt prinsessoille. Oli helpompaa kuvitella, miltä tyttösistä tuntui, mutta kyllä prinssitkin innostivat.

LANTTIEN PRINSSI

Istun vahvan härän vetämissä vaunuissa. Ympärilläni on kukkia ja hedelmiä. Ne kuvaavat kasvukautta ja sadon runsautta. Härkä vetää vaunujani ehtymättömällä tarmolla. Se on kestävä ja viisas. Olen alasti, sillä luotan kumppaniini ja olen ymmärtänyt elämän tarkoituksen. Nautin työn tekemisestä ja se antaa suurta tyydytystä. Olemme osa luontoa ja se antaa uskoa kaiken jatkuvuuteen.

***

No niin, viimeinenkin prinssi on saanut kuvauksen, Mama hengähti seuraavana päivänä. Kollaasiin putkahti kukkaketo, joka ympäröi ruskean sävyistä prinssiä ja vahvaa härkää.

– Pidän kovasti kuvistasi. Niissä on paljon katseltavaa, Mervi kommentoi.

– En tiedä, ovatko ne vähän lapsellisia, mutta ilmeisesti tekemisen ilo välittyy, Mama virnisti.

– Olet tyylitellyt hienosti. Kuvat ovat pelkistettyjä ja kuitenkin runsaita. Niistä tulee hyvälle tuulelle.

– Kiitos kehuista. Minulla on vielä paljon tekemistä tarinoiden kanssa, mutta kuvat ovat onneksi valmiit. Olen itse asiassa parempi keksimään mielikuvitustarinoita kuin sommittelemaan kuvia. Onneksi Olli auttaa niiden kanssa. Hän on taitava käyttämään kuvankäsittelyohjelmaa, Mama kertoi.

– Mukava kuulla. Jätän sinut kirjoittelemaan, mutta muista myös ulkoilla ja levätä.

– Ajan taju menee, kun uppoudun tarinoihin, Mama vastasi.

– Käyn katsomassa sinua parin tunnin kuluttua, Mervi lupasi.

***

Maman sai prinsessojen ja prinssien seikkailukertomukset valmiiksi runsaassa viikossa. Hän istui tiiviisti Ollin vieressä, kun tämä yhdisti kuvat ja tarinat värikkääksi kokonaisuudeksi.

– Tästä tulee varmasti menestys joulumarkkinoille. Olen ylpeä sinusta Mama, Olli hehkutti. – Tarvitaan enää kutsuva kansikuva ja tietysti myyvä otsikko. Oletko miettinyt?

– Hyvänen aika, olen keskittynyt täysillä vain sisältöön. Nimen pitää kertoa selkeästi, mistä on kysymys. Sopiiko Tarua ja totta kuninkaallisista? Alaotsikoksi Hovikorttien prinsessat ja prinssit?

– Kuulostaa hyvältä. Laitetaanko vielä osa I. Odotan jo kovasti kuulevani myös Kuningattarien ja Ritareiden tarinat.

Mama purskahti nauruun.

– Olet pahempi kuin minä. Eikö tämä jo riitä, mutta taidat olla oikeassa. En saa päiviäni kulumaan ilman tarinoita. Totta kai jatkan, mutta mielelläni kaikessa rauhassa. Ehkä seuraaville joulumarkkinoille.

– On hyvä, kun jaksat innostua. Pidän kollaasikuvituksesta. Se sopii sadunomaiseen kerrontaan. Sopiiko, että laitan kansikuvaan tämän yksinkertaisesti hurmaavan lootuksenkukan? Mielestäni siihen sisältyy symbolisesti kirjan teema.

– Kyllä vain, olen aina rakastanut lootuksia. Ne edustavat rakkautta ja viattomuutta.

– Kuulkaahan kyyhkyläiset. En haluaisi häiritä, mutta nyt on iltapalan aika. Voin tuoda Olli sinullekin kupillisen teetä ja herkullisia näkkileipiä, Mervi tuli huoneeseen tarjottimen kanssa.

– Kiitos, saimme homman valmiiksi. En huomannut, että on jo näin myöhä. Kiirehdin kotiin ja toivotan Mama sinulle rauhallisia unia. Voit vetää henkeä nyt, kun kirja lähtee tuota pikaa painoon, Olli sanoi ja veti takin ylleen.

Mama lähetti Tarulle lämpimiä terveisiä. Hän siemaili teetä, johon hän oli sekoittanut tilkan tummaa rommia. Taru oli tuonut hänelle pullollisen yömyssyksi. Laku nukkui tyytyväisenä Maman sängyn jalkopäässä. Se oli sopeutunut hyvin hoivakotiin. Ilmeisesti tulipalo oli järkyttänyt senkin mielenrauhaa. Kissa tunsi olonsa turvalliseksi Maman luona.

***

Kirjastossa oli tunnelmallista jouluvalojen ansiosta. Mama katseli ympärilleen ja tunnisti aulan katsomosta lukuisia tuttavia. Marko ja Juha-Pekka istuivat eturivissä. He viittilöivät Mamaa istumaan viereensä.

Mama epäröi, sillä hän halusi olla lähellä Tarua, Ollia ja Merviä.

– Mene rohkeasti, istumme takanasi. Eturivistä on helpompi siirtyä lavalle, Taru kannusti.

– Mukava tavata. Hoivakodissa käydessämme siellä oli niin paljon tohinaa, ettemme ehtineet jutella. Tapaamme nyt samoissa merkeissä. Taidekirjamme on saanut runsaasti julkisuutta. Kaupunkilaiset ovat löytäneet sen oivallisena lahjakirjana, Marko kertoi.

– Toivottavasti minunkin seikkailutarinani löytävät yleisön, Mama myhäili.

Hän oli tyytyväinen ulkoasuun. Kansi oli kiiltävä, lootuksenkukka hehkui tummaa taustaa vasten ja otsikon kultakirjaimet näyttivät ylellisiltä.

– Hyvä yleisö. Hienoa, että teitä on salin täydeltä. Esillä on uutuuskirjoja ja paikallisia kirjailijoita. Toivotan virikkeellistä iltaa, Vana-66:n puheenjohtaja Pia avasi tilaisuuden.

Yleisö taputti raikuvasti, kun hän kutsui Maman viereensä. Mama sai mikrofonin käteen istuuduttuaan.

– Monet teistä tietävätkin Maman ja hänen uskomattomat tarinansa taikamaailmassa. Mama tuntee tarotkortit ja on nyt syventynyt hoviin. Hänen tuore kirjansa on omistettu aikuisten saduille. Kaikkihan me rakastamme prinsessoja ja prinssejä. Mama, ole hyvä, saat hehkuttaa tarinoilla ja hurmaavalla kuvituksella, Pia kehotti ja esitteli yleisölle kirjaa.

– Voi veikkonen, minähän ihan punastun. Olen kirjoitellut tarinoita koko ikäni ja tarotkorteista löytyy jatkuvasti uusia ulottuvuuksia. Olen keskittynyt aikaisemmin Suurten Salaisuuksien kortteihin ja matkannut Narrin seurassa tapaamassa elämään vaikuttaneita henkilöitä. Hovikortit tarjosivat oivan mahdollisuuden fantasiaan.

– Olet onnistunut upeasti. Kirjan kuvitus on satumainen ja tarinat mielikuvituksen juhlaa, Pia kehui.

– Kunnia kuuluu myös Ollille, joka auttoi taitossa, Mama sanoi ja viittasi katsomoon.

Olli kumarsi ja oli selvästi mielissään saamastaan huomiosta.

– Hienoa Mama. Sinulla on mukana toinenkin kirja, mutta ei omasi. Kertoisitko siitä.

Mama kertoi liikuttuneena ystävänsä Eevan traagisesta kuolemasta.

– Asuimme ja askartelimme yhdessä kollaaseja. Eeva oli loistava kokkaaja ja halusi julkaista ikioman keittokirjan. Se on nyt tässä. Terveiset pilven päälle. Kirja on kunnianosoitus terveelliselle ja kekseliäälle kotiruualle.

Pia jatkoi yleisön taputusten tauottua.

– Voitte tutustua kirjoihin tarkemmin, kun esittelyt ovat ohi. Kirjailijoilla on mukana muutama kappale, joita he myyvät ystävähintaan. Ymmärsinkö oikein, että kirjastosta löytyy lisää sekä tietenkin verkkokaupan kautta, Pia sanoi ja kutsui seuraavat esiintyjät lavalle.

Maman mukanaan tuomat kappaleet menivät heti kaupaksi. Hän jakeli onnellisena omistuskirjoituksia.

– Tunsin itseni lähes julkkikseksi. Tämä oli yksi elämäni tähtihetkistä, Mama kertoi liikuttuneena paluumatkalla.

– Olemme ylpeitä sinusta Mama, Mervi kehui. – Mimmi on luvannut tarjota kunniaksesi täytekakkukahvit sunnuntaina. Hän leipoo kakun omakätisesti.

–  Kuule Laku. Elämässä pitää olla pieniä iloja ja tämä ilta on ollut sellainen, Mama kuiskasi kissan korvaan.

Laku kallisti päätä osoittaen olevansa samaa mieltä. Sillä oli kaikki hyvin, kun Mama oli tullut takaisin sen luokse.

***

OSA III – HOVIKORTTIEN KUNINGATTARET

–  Sinä huijaat, en enää koskaan pelaa kanssasi, hoivakodin vanhin asukas Niilo huusi niin kovaa, ettei Mama voinut olla kuulematta.

–  Rauhoitu, mistä on kysymys? Mervi riensi paikalle.

–  Tuo pahuksen Eino voittaa aina. Se ei ole reilua. Epäilen, että hän on merkinnyt kortit.

–  En taatusti ole. Niilo ei jaksa keskittyä. Pelaan aina reilusti, se on kunnia-asia, Eino puolustautui.

–  Mitä pelasitte? Mama ei voinut olla kysymättä.

–  Pokeria, mitä muutakaan. Panokset olivat pieniä, mutta olen turhautunut. Tämä ei ole enää hauskaa.

–  Menkää molemmat lepäämään. Tuon kahvit huoneeseenne, Mervi lupasi.

–  Jään mieluummin tänne päiväsaliin. Pieni huoneeni ahdistaa, Eino vastusteli.

–  Istu pöydän ääreen, kahvi on kohta valmista, Mervi sanoi ja saattoi Niilon pois.

Eino istuutui Maman viereen pitkän pöydän ääreen.

–  Olen lukenut kirjasi, se on huikea. Ihastuin prinsessojen ja prinssien tarinoihin ja kuvitus oli upea. Sen tekeminen oli varmasti hauskaa.

–  Kyllä vain. Eläydyin tarinoihin niin, että harmaa arki unohtui hetkeksi.

–  Aiotko jatkaa?

–  Tottahan toki, minulla ei ole kuin aikaa. Päivät ovat pitkiä ja ikävystyttäviä, jos ei ole mitään mukavaa tekemistä.

–  Olet oikeassa. Luen paljon, vaikka näkö ei ole enää paras mahdollinen. Joskus pitää käyttää suurennuslasia apuna.

–  Minä olen löytänyt e-kirjat ja kuuntelen myös äänikirjoja, Mama kertoi.

–  Huoneessani on televisio, mutta sieltä tulee harvoin mitään kiinnostavaa, Eino kertoi.

–  Minä menetin kaiken tulipalossa. On ollut yllättävä huomata, miten vähän ihminen tarvitsee loppujen lopuksi. Ystäväni Olli toi kannettavan tietokoneen. Pystyn kirjoittamaan sen avulla tarinoita. Sen lisäksi askartelen kollaaseja ja otan niistä valokuvat.

–  Ihmettelinkin, miten sait kaiken toimimaan. Olet kätevä käsistäsi, Eino kehui.

–  No jaa, tarvitsen apua kuvankäsittelyssä. Ihana Olli on luvannut auttaa jatkossakin.

–  Ihailin myös ystäväsi Eevan keittokirjaa. Se on oivaltava. Söittekö todellakin kaikki ne herkut, joita kirjassa hehkutetaan?

–  Kyllä vain ja paljon enemmänkin. Eevalla olisi ollut vielä paljon annettavaa, mutta pahuksen tulipalo tuhosi kaiken, Mama kertoi liikuttuneena.

–  Saatko myyntitulot ystäväsi kirjasta?

–  Kyllä vain, hänellä ei ollut sukulaisia. Minulla on ajatus. Lupaa, ettet kerro vielä muille. Suunnittelen, että perustamme tänne hoivakotiin vapaaehtoisen kokkausryhmän. Hankimme kirjan tuotolla raaka-aineet ja tarjoamme kerran viikossa kaikille jotain hyvää, Mama kertoi.

–  Kuulostaa mainiolta. Minussakin on vähän kokinvikaa. Olin nuoruudessani baarimikko, mutta tuurasin usein myös keittiössä. Mimmi yllättää meidät usein omatekoisilla herkuilla. Hän on kuitenkin kiinni johtotehtävissä, mutta voin vaivihkaa kysellä, ketkä olisivat kiinnostuneita.

–  Hienoa, tarvitsemme jonkun hoitajista tai mieluummin kaksi, sillä he tekevät vuorotyötä. Parasta olisi, että mahdollisimman moni asukkaista innostuisi.

–  Monet täällä ovat muistisairaita. Niilollakin on oireita, siksi hän hermostui. Mutta tiedän, että useat kaipaisivat virikkeitä, Eino mietti.

–  Toistaiseksi rahaa ei ole paljoa, mutta joulumarkkinat ovat vielä edessä. Voisimme aloittaa vuodenvaihteen jälkeen, Mama mietti.

–  Kahvia ja korppuja. Määrärahat eivät riitä enempään, Mervi toi heille kupilliset hymyillen vaisusti. –   Olisi ihana paistaa yhdessä pullaa, mutta minkä teet, resursseja ei ole.

–  Hyvät eläkkeemme kuluvat lähes kokonaan hoitoon ja saamme mautonta ruokaa, Eino moitti.

–  En voi sille mitään eikä Mimmikään. Kaikesta leikataan. Hyvä, että me hoitajat saamme pitää työpaikkamme, Mervi kertoi. –  Jos joku lopettaa, uusia ei oteta tilalle, vaikka laki määrittelee tarpeen.

–  Ei meillä ole mitään hätää, mutta käy sääliksi huonokuntoisia, joilla elämän ilot ovat muutenkin vähissä, Mama mietti surullisena.

Kun kahvit oli juotu, Mama kutsui hetken mielijohteesta Einon käymään huoneessaan.

–  Halusin ilahduttaa sinua. Maistuuko macaronleivos ja pikarillinen sherryä? Hyvät ystäväni hemmottelevat minua.

–  Mama, olet uskomaton. En muista, koska olen herkutellut näin hyvin keskellä päivää, Eino ihastui.

***

Yhteisistä kahvihetkistä tuli pian tapa. Mama pyysi Tarua tuomaan säännöllisesti herkkuja, sillä hänellä oli nyt varaa hemmotella läheisiä kirjan tuotoilla. Niilo oli leppynyt ja unohtanut tyystin kiistansa Einon kanssa. He istuivat päiväsalissa ja uppoutuivat helppoihin lautapeleihin. Pullea Emmi liittyi usein seuraan ja istui mielellään Niilon vieressä.

Miehen silmät kostuivat, kun hän löysi Afrikan tähden.

–  Lempipelini lapsena, hän hihkaisi.

Mervi tuli paikalle ja toi heille uuden pelilaatikon.

–  Tämä on Inkan aarre. Siinä on samat säännöt kuin Afrikan tähdessä, mutta pelilauta on vähän erilainen. Haluatteko kokeilla?

Niilo hermostui, kun hän ei oppinut uusia sääntöjä.

–  Kiitos Mervi, taidamme tyytyä tuttuun peliin, Mama sanoi, kun Niilo oli poistunut tuohtuneena.

–  Ei se mitään. Useat muistisairaat selviävät vanhojen kokemusten perusteella, mutta uudet asiat ovat vaikeita, Mervi rauhoitteli.

Mama katseli hovikorttien kuvia. Hän oli aloittanut tarinat hurmaavista prinsessoista, mutta nyt mielenkiinto suuntautui vahvoihin kuningattariin. Hän tunsi syvää myötätuntoa Lanttien kuningatarta kohtaan.

***

LANTTIEN KUNINGATAR

Olen taivaltanut pitkän ja uuvuttavan matkan. Autiomaa oli karu ja vaaroja täynnä. Se oli kuitenkin vaivan arvoista, sillä olen nyt saavuttanut vihreän ja hedelmällisen keitaan. Lepään valtavan ananaksen päällä ja nautin sen virvoittavasta mehusta. Havaintokykyni on laajentunut. Sen osoituksena kannan kristallipäistä sauvaa ja päässäni ovat kierteiset oinaan sarvet. Nahkaiset vaatteeni ja kädessäni oleva pallo kuvaavat uudistumista ja hedelmällisyyttä. Huolehdin kehostani, arvostan sisäistä kauneutta ja terveitä elämäntapoja. Ne takaavat elämänilon ja voiman jakaa hyvää oloa muillekin.

***

Kyllä vain, pitkä raskas matka on minunkin takanani, mutta on siinä ollut onnen hetkiäkin. Lanttien kuningatar korostaa hyvää elämää, josta terveellinen ruoka ei ole vähäisin. Miten ihmeessä tällaisessa laitoksessa voi syödä oikeaoppisesti, kun tarjolla on valkoista leipää ja haaleaa makaronivelliä, Mama puhisi itsekseen.

Laku kuunteli ja oli selvästi samaa mieltä. Tuoreet silakat olivat vain kaukainen muisto sen pienessä mielessä.

–  Mimmi, onko sinulla hetki aikaa? Minulla olisi asiaa, Mama pysäytti käytävällä kulkevan johtajan.

–  Totta kai. Tule työhuoneeseeni, niin saamme keskustella rauhassa.

Mama istuutui pöydän taakse. Mimmin huone oli karu, vain työpöytä, tietokone ja Voi hyvin -juliste seinällä.

–  Kerro huolesi, minä olen täällä sitä varten, Mimmi pyysi.

–  Harmittaa, kun saamme korkeista hoitomaksuista huolimatta surkeaa laitosruokaa. Muistat varmaan, miten herkullisia annoksia oma kokkimme Elä vanhaksi -kodissa laittoi ennen omistajan vaihdosta.

–  Muistan toki. Irene loihti vähistäkin raaka-aineista maukasta. En minäkään ole innostunut laitosruuasta, mutta muuhun meillä ei yksinkertaisesti ole varaa.

–  Täällähän on toimiva keittiö melkein nollakäytössä. Emmekö voisi vallata sitä ja kokata itse?

–  Kaunis ajatus, mutta tarvikkeet maksavat eikä kukaan meistä ole ammattilainen.

–  Ymmärrän sen, mutta minulla on idea. Eevan keittokirja tuottaa yllättävän hyvin. En todellakaan voi pitää niitä rahoja itselläni. Saan myös rojalteja omasta kirjastani. Mietin, jos käyttäisimme ne rahat yhteiseen hyvään.

Mimmi katsoi Mamaa miettiväisenä.

–  Kerro lisää, miten toteuttaisit sen?

–  Aluksi pienimuotoisesti. Voisimme perustaa kokkauskerhon, johon kaikki halukkaat voivat osallistua. Tarvitsemme tietysti vetäjän. Juttelin Mervin kanssa ja hän on innokas olemaan mukana, mutta ei hän mikään ammattilainen ole. Sitä vastoin Eino kertoi työskennellessään ravintolassa. Voisimme kokata kerran viikossa esimerkiksi sunnuntailounaan ja katsoa, miten se toimii.

–  Jos peruutan sunnuntain valmisannokset, säästämme siinäkin vähän rahaa, Mimmi ilahtui. –  Saatte luvan kokeilla, sillä yhteinen tekeminen on osa terveydenhoitoa, Mimmi lupasi.

***

–  Eino, tuletko iltapäivällä luokseni. Tehdään ostoslista, Mama pyysi.

Eino katsoi häneen hämmästyneenä, mutta nyökkäsi sitten tajutessaan, että jotain yllättävää on tekeillä.

–  Juttelin Mervin kanssa ja hän on luvannut käydä hakemassa tarvikkeet autolla. Olen listannut tähän jo perusainekset, joiden avulla pääsemme alkuun.

Mama luetteli kirjoittamansa.

–  Mausteita, sipulia, tomaattimurskaa, oliiviöljyä, sinappia, ketsuppia, kananmunia.

–  Entä jauhot, pasta, riisi ja perunat? Eino täydensi.

–  Totta, mutta tärkeintä on miettiä ensimmäinen sunnuntailounas. Sen pitää olla helppotekoinen ja maukas, niin että kaikki innostuvat osallistumaan.

–  Olen kaivannut lettuja, Eino huokasi kaihoisasti.

–  Olet oikeassa, niitä ei kukaan voi vastustaa. Jos paistamme ohuita räiskäleitä kahdella pannulla, se voi onnistua. Laitetaan toisiin suolainen täyte ja gratinoidaan ne uunivuoassa juustoraasteen kanssa. Hankitaan makeita lettuja varten mansikkahilloa ja sokeria.

–  Eihän se kovin terveellinen aloitus ole, mutta sitäkin herkullisempi, Eino mietti.

–  Kehitellään kevään edetessä viherviikkoja. Uskon, että maistuva ja tuoksuva aloitus saa asukkaat innostumaan.

–  Kirjoita siis listalle edellisten lisäksi maitoa, hilloa ja juustoraastetta.

–  Selvä, vien listan Merville. Kerrotaan illalla kaikille, mitä on odotettavissa.

–  Mama, olet pannut tuulemaan. Lettukestit näin kylminä pakkaspäivinä kuulostavat mielenpiristykseltä, Mimmi kehui.

–  Katsotaan, miten onnistumme. Mietimme Einon ja Mervin kanssa vasta sen jälkeen, miten jatkamme.

MAMA

Olen saanut tarmonpuuskan. En olisi vielä syksyllä uskonut, että järjestelen vakavissani lettukestejä. Kun kerroimme asukkaille suunnitelmasta, saimme hurraahuutoja. Se kannusti yrittämään parastamme. Kutsuin halukkaat sunnuntaina koolle heti aamiaisen jälkeen. Eino ja Mervi jakoivat osallistujat kahteen ryhmään. Keittiöjoukkueeseen kuuluivat Einon lisäksi Niilo ja Emmi. Kävi ilmi, että tukevatekoinen Emmi on ollut nuoruudessaan koulun keittäjä. Niilo seuraa häntä kuin varjo, joten valinta oli selvä.

Mervi opasti kahta vetreintä asukasta Siiriä ja Marttaa kattamaan pöydät kauniisti. Olin lisännyt ostoslistalle värikkäät servietit. Mimmi toi kotoaan itse keittämäänsä mustaherukkamehua. Pyysin laittamaan hillon pieniin lasikippoihin. Onneksi keittiössä on tiskikone. Lettutaikina ehti vetäytyä pari tuntia ennen kuin Eino ja Emmi aloittivat paistamisen. Päiväsaliin levisi niin herkullinen tuoksu, että se sai muutkin asukkaat uteliaiksi. Keittiön ovella kävi kuhina, kun kaikki halusivat nähdä, mitä ihanaa siellä valmistettiin.

Saimme varoitella, että uunivuoat ovat kuumia, kun Mervi kantoi ne pöytään. Mimmi kiirehti paikalle ja otti lähikuvia kullankeltaisista räiskäleistä. Kaikki hiljenivät syömään, sillä maku oli kohdallaan. Lettujen täytteenä oli hyvin maustettua jauhelihaa sipulin ja kerman kera. Onneksi kukaan ei ole kasvissyöjä. Makeat letut saivat hymyn kasvoille. Olin laittanut tarjolle hillon lisäksi myös valkoista sokeria. Se ratisi ihanasti hampaissa ja maistui lapsuuden herkulta. Kun kysyin, jatkammeko samaan tapaan, kaikki taputtivat. Pyysin lopuksi toiveita, mitä laitamme jatkossa. Mimmi tuli kiittämään, kun saimme siivottua keittiön.

–  Sopiihan, että hehkutan tempausta somessa. Minusta tämä oli loistava idea ja kannustaa ehkä muitakin omatoimisuuteen.

Olin illalla aivan uupunut pelkästä jännityksestä. Eino koputti oveeni ja tuli myhäillen sisään.

–  Mama, olet yömyssyn ansainnut, hän sanoi ja kaatoi meille piripintaiset lasilliset jaloviinaa. Liikutuin ja halasin häntä spontaanisti. Eino ei pannut pahakseen.

***

Jos Lanttien kuningatar antoi minulle uskoa omiin kykyihin, mitähän Miekkojen kuningatar saa aikaiseksi, Mama mietti lukiessaan, että tällä oli kyky ohjata seuraajansa pois ympäröivistä pilvistä selkeyteen ja avoimuuteen.

Mama oli todellakin tuntenut vajoavansa tulipalon jälkeen pohjattomaan sumuun ja epätoivoon. Tarotkortit olivat auttaneet hänet pahimman yli. Nyt muistot olivat kalvenneet, mutta suru oli jäänyt. Enää Mama ei kuitenkaan hautonut itsetuhoisia ajatuksia.

MIEKKOJEN KUNINGATAR

Olen riisunut naamiot. Kätkeydyn ennen niiden taakse, sillä en halunnut näyttää haavoittuvaisuuttani. Pääni takana olevat kristallit kuvastavat uudenlaista selkeyttä. Haluan toimia neuvonantajana ja parantajana. Voin tehdä sen vain, jos minuun luotetaan. Siksi minun on aloitettava itsestäni. Minun on oltava järkevä, älyllinen, looginen ja puolueeton. En pelkää enää. Olen uskollinen kutsumukselleni.

***

Mama nyökkäsi. Kyllä, hän oli samaa mieltä. Elämä ei ollut mielekästä, jos näytteli jotain roolia, eikä paljastanut todellisia tunteitaan.

–  Miten ihmeessä minä kuvitan nämä vahvat naiset? hän pähkäili Tarulle, joka oli tullut käymään mukanaan pussillinen vastaleivottuja korvapuusteja.

–  Saanko lukea, mitä olet kirjoittanut? Taru kysyi.

–  Totta kai. Tekstit ovat lyhyitä luonnekuvauksia. Kirjoitan niiden pohjalta fantasiatarinoita, Mama selitti.

–  Tiedän, olenhan lukenut prinsessojen ja prinssien tarinat. Ne ovat aikuisten satuja. Liian syvällisiä päiväkotiin, mutta lapsista on hauska katsella kollaasikuvia.

–  Minulla taitaa olla vielä kaipuu lapsuuden satumaailmaan. On kutkuttavaa sommitella kuvia. Harmi vaan, kun tapettikirjat tuhoutuivat tulipalossa.

–  Ei hätää, tuon sinulle seuraavalla kerralla uusia. Meillä on niitä päiväkodissa runsaasti, sillä olemme saaneet lahjoituksia.

–  Olet aarre. Pähkäilinkin jo, miten saan kollaaseihin uutta ilmettä.

***

Taru tuli viikonloppuna tuliaisinaan kestokassillinen tapettirullia ja koristepapereita.

–  Askartelukaupassa oli alemyynti. Näyterullat maksoivat 50 senttiä kappale. Kun kerroin, kenelle ne tulevat, sain ilmaiseksi. Leila lähetti sinulle rakkaita terveisiä. Näistä on iloa pitkäksi aikaa, Taru kertoi selvästi ylpeänä.

–  Voi veikkonen, miten ihania. Rakastan näitä lootuksenkukallisia. Saan niistä loistavan taustan kuningattarille. Täällä näyttää olevan myös vahvoja kullalle kimaltavia geometrisiä kuvioita. Purppuranpunaista ja sammaleenvihreää. Ne sopivat ritareille, kun edistyn niin pitkälle, Mama ihasteli.

–  Toin myös lisää pahvipohjia. Voit levittäytyä rauhassa, kun sinulla on runsaasti materiaalia.

–  Jos olisin nuorempi, työskentelisin lattialla, mutta nyt en enää taivu.

–  Päivää Taru, tulin katsomaan, miten Mama voi, Mervi tuli huoneeseen.

–  Hyvinhän minä, kun sain näin paljon uusia haasteita, Mama hymyili ja esitteli tuliaisia.

–  Varastossa on ylimääräisiä pöytiä. Tuonko sinulle yhden avuksi, niin mahdut paremmin työskentelemään? Mervi tarjoutui.

–  Hienoa, se mahtuu hädin tuskin, mutta helpottaa materiaalien valintaa, Mama ilahtui.

Mama kirjoitti levottomasti nukutun yön jälkeen yhteenvedot kuningattarien persoonallisuuksista.

MALJOJEN KUNINGATAR

Olen oppinut luottamaan tunteisiini ja kerron avoimesti elinvoimani salaisuuden. Valon säteet ympäröivät minua. Olen herkkä, sillä aistin sisimmässäni, jos joku ei ymmärrä minua. Mutta samanhenkisten ystävien seurassa olen vapaa ja rehellinen.

Lepään mielelläni tyynen järven rannalla. Ulkoinen säteilyni on heijastus syvimmistä tunteistani. Rakastan lootuksenkukkia. Niiden viattomuus heijastaa rakkautta. Olen poiminut yhden kukista. Se johdattaa ajatukseni äitiyteen. Haikara on kevään ja jälleensyntymisen symboli. Simpukanmuotoisessa maljassa oleva rapu viittaa perheeseen ja kotiin. Olen sopusoinnussa tunteideni kanssa. Ne tekevät minusta kauniin.

***

Mama tarkasteli korttia tarkemmin, sillä Maljojen kuningatar oli verhoutunut valonsäteiden lomaan. Maman mielestä kuva oli yksi tarotpakan kauneimmista. Kuningatar oli salaperäisellä tavalla kiihottava.

Miten vaikea onkaan ymmärtää sisäistä kauneutta, Mama mietti ennen kuin malttoi keskittyä Sauvojen kuningattareen. Tulen elementti kauhistutti, mutta veti samalla jollakin oudolla tavalla puoleensa. Hänen mielestään tarina kannusti mielikuvituksen liitoon.

SAUVOJEN KUNINGATAR

Olen muuttunut. Minulla oli ennen musta tukka. Seurassani kulkeva pantterikin oli musta. Kun katsoin syvälle sisimpääni, koin tarvetta uudistua. Hiukseni muuttuivat kullanvaaleiksi ja pantterista tuli leijona. En ollut kuitenkaan tyytyväinen lopputulokseen, sillä halusin auttaa muita. Niinpä koin vielä yhden muutoksen. Hiukseni ovat nyt punaruskeat ja leijona muuttui leopardiksi. Sen mustat läikät muistuttavat menneisyydessä vallinneesta pimeydestä.

Istun liekehtivällä valtaistuimella. Ylläni on suomuinen haarniska, jota koristaa kalan kuva. Vesi ja tuli symboloivat tiedostamisen ja tunteilla sitoutumisen yhteyttä. Kruunussani on orjantappuran piikkejä. Ne muistuttavat kärsimyksestä, jonka koin ennen muuttumista. Olen saavuttanut sisäisen rauhan. Sauvani päässä oleva käpy kertoo henkisestä kasvusta. Olen oppinut rakastamaan itseäni ja haluan jakaa rakkauteni muiden kanssa.

***

–  Lakuseni, nyt on hauskin vaihe edessä, Mama sanoi ja otti kissan syliin. Se kehräsi tyytyväisenä. –  Tarinoiden keksiminen on kiihottavaa. Nyt kun minulla on runsaasti materiaalia kuvitukseen, laitan tuulemaan.

Kun Eino koputti puolen päivän aikaan Maman oveen, hän löysi tämän syventyneenä naputtelemaan kertomuksia.

–  Lounasaika, huomasin, ettei sinua näkynyt päiväsalissa. Unohditko?

–  Voi veikkonen. Ei tullut ruoka mieleen, kun keskityin kirjoittamiseen. Ehdinkö vielä? Kiitos kun muistutit.

–  Ehdit ja kyllä hoitajatkin olisivat tulleet kutsumaan.

–  Lähden heti. Haluatko tulla iltapäivällä katsomaan, mitä olen saanut aikaiseksi.

–  Mielelläni, mutta mene vikkelästi, ennen kuin ruoka jäähtyy. Tarjolla on ihan kelvollista kalakeittoa, sillä Mimmi maustoi sen kermalla, yrttisuolalla ja tuoreella tillillä.

Mama hädin tuskin maistoi, mitä söi. Hänellä oli palava halu päästä jatkamaan tarinoita. Eino löysi hänet syventyneenä leikkaamassa tapettirullia.

–  Hyvänen aika, aiotko sisustaa huoneesi uudelleen? Aika rohkeita malleja, Eino kommentoi.

–  Älä höpsi, vaan auta minua. Tarvitsisin paperileikkurin, mutta oikeastaan metalliviivoittimella revitty reuna on kiinnostavampi. Päällystän pahvit kauneimmilla kuvioilla ja sommittelen kuningattaret ja myöhemmin myös ritarit niiden päälle.

–  Upeita kukkia, mitä ne ovat? Eino kysyi kiinnostuneena.

–  Lootuksia, olen nähnyt niitä nuoruudessani, kun vietin talvikuukausia Thaimaassa. Hienoimpia olivat lammet, joissa ne kukkivat villeinä. Nuppuja viedään temppeleihin Buddhan kunniaksi.

–  Olet nähnyt Aasian ihmeitä. Minä en ole käynyt kuin Euroopassa ja nyt on myöhäistä edes haaveilla kaukomatkoista, Eino totesi surullisena.

–  Ainahan voi matkustaa mielikuvituksen siivin. Minä teen niin ja nautin vilpittömästi. Kehittelen fantasiatarinoita kokemusten pohjalta ja laitan toisen mokoman lisää.

–  Sinulla on taito hyppysissä. Minä tyydyn katselemaan seikkailuelokuvia ja luen sci-fi romaaneja. Lähtisitkö hetkeksi tuulettumaan ulos? Siellä on kirpeän raikas ilma. Saisit punaiset posket ja ruokahalua.

–  Voin lähteäkin. Eivät nämä tapettirullat karkaa. Voisimme samalla suunnitella seuraavaa sunnuntailounasta.

***

Mama kirjoitti heidän palattuaan Merville kauppalistan. Oli sopiva hetki yllättää asukkaat terveellisellä ja herkullisella pakkaspäivään sopivalla keitolla.

Emmi ja Eino jatkoivat keittiön puolella Mervin kanssa. Niilo ei osallistunut, sillä hän tunsi olonsa huonovointiseksi. Martta ilmoitti haluavansa oppia kokkaamaan.

–  Hoidan Siirin kanssa kattauksen, Mama tarjoutui.

–  Saatte uuden hoitajan avuksi. Tiina tuuraa viikonloppuisin ja hänen työvuoronsa alkaa sopivasti sunnuntaiaamuna, Mervi lupasi.

Mama kohotti katseensa.

–  Elä vanhaksi -kodissa oli Tiina-niminen hoitaja. Taidan tuntea hänet.

–  Kyllä vain. Monet tekevät töitä freelancereina. Silloin voi itse valita työvuorot.

Tiina tunnisti Maman ja halasi sydämellisesti.

–  Ihana kuulla, että olet toipunut tulipalosta. Luin siitä paikallislehdestä. Osanottoni Eevan kuolemasta.

Maman silmät kostuivat, kun hän kertoi traagisista vaiheista.

–  Tulen jatkossakin viikonloppuisin. Minulla on pieni vauva, jota hoitelen arkisin. Mies ja pikkuinen viettävät sunnuntaisin laatuaikaa keskenään, Tiina kertoi ja näytti kännykästä kuvan sirkeäsilmäisestä tyttövauvasta. –  Elämä jatkuu, tässä on Martta.

–  Eiköhän me kolmeen pekkaan saada pöydät koreiksi, Mama muisti, mitä he olivat tekemässä.

–  Toin ensimmäisen työpäiväni kunniaksi itse leipomani kakun. Tarjoan sen jälkiruoaksi, Tiina hymyili ja kurkisti keittiön puolelle.

–  Tervetuloa Illanhämyyn. Olen Mervi ja opastan sinua tänään. Tapasitkin jo Maman. Hän on tuonut iloa ja keksinyt sekä rahoittanut nämä omatoimiset sunnuntailounaat.

–  Kuulostaa hyvältä. Mitä kokkaatte?

–  Tukevaa linssikeittoa. Siihen tulee punaisten linssien lisäksi tomaattimurskaa, perunoita, puna- ja valkosipulia sekä porkkanoita. Maustamme kanafondilla, yrttisuolalla ja soijakastikkeella. Paistamme lisäksi kaurasämpylöitä aamulla jääneestä puurosta. Lisäsimme taikinaan vain jauhoja ja vähän öljyä, Mervi esitteli.

–  Odotan innolla. Menen nyt auttamaan kattauksessa, Tiina sanoi tyytyväisenä.

–  Saanko maistaa? Eino kysyi, kun keitto porisi liedellä.

–  Totta kai. Hyvään kokkaukseen kuuluu maustaminen ja maistaminen, Emmi hymyili.

–  Hmm, tämä on hieman hapanta. Lisäisin vähän ketsuppia ja ehkä myös ripauksen sokeria, Eino arvioi.

–  Olet oikeassa, maku parani heti. Nyt keitto on tasapainoista. Haluaisin myös vähän potkua, mutta kaikki eivät pidä tulisista mauista, Emmi mietti.

–  Minä tiedän. Voin tehdä nopeasti chiliketsupin, tuoreen inkiväärin ja soijakastikkeen avulla lisukkeen. Puristan siihen limeä ja raastan vähän valkosipulia. Korianteri sopisi, mutta sitä ei taida olla? Laitetaan se erikseen tarjolle ja halukkaat voivat lisätä omaan annokseensa.

–  Laitetaan tuoreyrttejä seuraavan kerran ostoslistalle, Mervi innostui.

***

Keitto ja lämpimät sämpylät maistuivat kaikille. Suut levisivät hymyyn, kun Tiina toi aprikoosihillolla täytetyn suklaakakun ja vadillisen kermavaahtoa pöytään.

Mama huokasi tyytyväisenä ja ilmoitti menevänsä hetkeksi lepäämään syötyään kaksi kakunpalaa.

Hän heräsi ovelta kuuluvaan koputukseen.

–  Häiritsenkö? Taru kysyi tullessaan sisälle. Hänen mukanaan tuli raikas tuulahdus ulkoilmasta.

–  Siellä tuiskuaa. Sinulla on täällä mukavan lämmintä, hän tervehti ja ravisteli lunta harteilta.

–  Näin unta, että kiidin kevyesti luistinradalla. Tuuli tarttui helmoihin ja nousin kentän yläpuolelle. Mitähän se tarkoitti?

–  Nousukiitoa tietenkin. Minulla on ehdotus. Oletko käynyt katsomassa Haastavaa kirjoittamista -sivustoa? Siellä esitellään voimassa olevat kirjoituskilpailut.  Huomasin, että meneillään on fantasia-aiheinen kisa, Taru sanoi ja avasi Maman tietokoneen tämän luvalla.

Haemme uusia raikkaita tarinoita, joissa vain mielikuvitus on rajana. Kirjoita fantasiatarina satujen ja tarujen innoittamana. Pituus noin 40 liuskaa, fontti Arial ja riviväli 1,5. Laita mukaan nimimerkki ja yhteystiedot saatekirjelmään. Kolme parasta palkitaan.

Maman silmiin syttyi loiste.

–  Kuin minulle tehty. Prinsessojen ja prinssien tarinat ovat valmiit, kuningattarienkin seikkailut loppusuoralla. Aikaa on vielä kaksi viikkoa. Ehdin saada ritarit mukaan. Jätän kuvituksen myöhemmäksi, Mama suunnitteli.

–  Niin arvelinkin. Laitan sivuston suosikkeihin, niin voit tarkistaa ohjeet. Jätän sinut saman tien jatkamaan kirjoittelua. Onnea matkaan, Taru sanoi lähtiessään.

***

OSA IV – HOVIKORTTIEN RITARIT

Mama päätti kirjoittaa saman tien ritareiden luonnekuvaukset. Sen jälkeen tarinat syntyisivät spontaanisti. Hän aloitti rohkeasti tulen elementillä.

SAUVOJEN RITARI

Pidän kädessäni palavaa soihtua. Se tuhoaa kaiken negatiivisen kasvuni tieltä. Viittani on liekeissä. Kypärässäni on yksisarvisen pää, se symboloi kolmatta silmää. Haarniskani on matelijan nahkaa. Olen valmis hylkäämään kaiken ahdasmielisyyden ja heittäydyn rohkeasti tuntemattomaan. Haasteet auttavat kasvamaan ja myrskyt vahvistavat juuriani.

***

Maman oli helppo samaistua rohkean Sauvojen ritarin pyrkimyksiin. Hän jäi miettimään, oliko tulipalosta seurannut jotain hyvää. Eevan kuolema oli pyyhkäissyt yli kuin myrsky, mutta uusi elämä Illanhämyn hoivakodissa oli ollut rauhoittava muutos. Mama ei uskonut, että heidän yhteisönsä olisi toiminut pitkään, sillä Tarun mukanaolo oli ollut vain tilapäistä. Hän ymmärsi, että neitonen oli nykyisin onnellinen Ollinsa kainalossa.

–  Mottoni on nyt ja vastedes ”Aikansa kutakin”, se pitää minut turvassa, Mama kuiskasi Lakun korvaan.

Kissa kallisti päätään. Se tunsi olonsa turvalliseksi Maman seurassa.

–  Täällähän sinä olet, Mervi kurkisti ovesta.

–  Missä muuallakaan? Ulkona näyttää olevan melkoinen pakkanen, Mama sanoi katsoessaan lämpömittaria.

–  Ensi viikolla on luvassa plusasteita. Se tarkoittaa liukkaita kelejä, Mervi tiesi.

–  Hankin viime talvena piikkikengät. Ilman niitä en uskaltaisi ulos, Mama kertoi.

–  Täältä löytyy kenkien päälle laitettavia liukuesteitä, mutta ne ovat aika hankalia pukea.

–  Minun kengissäni on kätevät tarrat. Tosin sisätiloissa piikit ovat hankalat.

–  Olet työn touhussa, mitä kirjoittelet?

–  Olen edennyt tarotkorttien ritareiden tarinoihin. Tai oikeammin kirjoitan vasta heidän persoonallisuuksistaan. Aion osallistua fantasiakilpailuun.

–  Sinulla riittää virtaa. Ihmettelinkin, miten jaksat olla niin pirteä.

–  Yritän, vaikka välillä kaikki tuntuu turhalta. Voisihan ihmisellä on huonompiakin harrastuksia.

–  Tulin itse asiassa kysymään ensi sunnuntain kokkaussuunnitelmista.

–  Voi hyvänen aika, olen aivan unohtanut. Ritarit veivät ajatukseni, Mama huolestui.

–  Ei hätä ole minkään näköinen. Mietitään yhdessä.

–  Onko sinulla lempiruokia? Mama kysyi yllättäen.

–  Tuoretta kalaa on harvoin tarjolla. Olisiko meillä varaa lohifileisiin? Sitä näyttää olevan nyt tarjouksessa.

Maman silmät välähtivät.

–  Oletko lukenut Eevan keittokirjasta jogurttikalan ohjeen?

–  En taida. Kerro lisää.

–  Tarvitsemme lohifileitä, luonnonjogurttia, sitruunoita, valkosipulia, seesamiöljyä ja perunoita. Ehkä myös salaattia tai ainakin jotain tuoretta. Kaalia vaikka.

–  Selvä, kokataan seuraavalla viikolla jotain edullisempaa. Kuulostaa hyvältä.

***

Sunnuntaina kaikki odottivat innokkaasti juhla-ateriaa. Einon posket punoittivat, kun hän kantoi tuoksuvan kalavadin pöytään. Emmi oli raastanut seuraksi porkkanoita ja valkokaalia.

–  Nauttikaa, vakuutan, että maku on kohdallaan, Tiina sanoi ja annosteli avokätisesti kalaa ja perunamuhennosta.

–  Todellakin, tunnen olevani gourmetravintolassa, vain valkoviini puuttuu, Niilo innostui kehumaan.

–  Kiitokset Mamalle, joka rahoitti tämän herkun ja kiitokset Einolle, joka paistoi kalan oikeaoppisesti. Se on mehevää ja maukasta, Mimmi kiitteli.

–  Otan ehdotuksia vastaan, mitä toivotte jatkossa, Mama sanoi, kun kalavati oli tyhjä ja astiat korjattu keittiöön.

–  Lihapataa, kaalikääryleitä, puolukkahilloa, uunimakkaraa ja sinappia, sienipastaa, lihaperunasoselaatikkoa, jäätelöä, unelmatorttua, ehdotuksia sateli nopeammin kuin Mervi ehti kirjoittaa.

–  Yksi kerrallaan, hän huusi metelin yli. Kuinka moni haluaa osallistua leipomiseen?

Kolme kättä nousi.

–  Hyvä, ehdotan, että halukkaat kokoontuvat ensi sunnuntaina heti aamiaisen jälkeen keittiöön. Mietitään yhdessä, mitä leivotte. Ruokaryhmä aloittaa sen jälkeen, kun heillä on tilaa työskennellä. Menkää nyt lepäämään.

***

Mimmi, Tiina, Mervi, Eino ja Mama kokoontuivat yhteisen pöydän ääreen juomaan päiväkahvit.

–  Mama, olen äärimmäisen kiitollinen, että järjestit juhla-aterian. Toivottavasti projekti ei tule sinulle liian kalliiksi.

–  Mitä vielä, enhän minä mihinkään niitä rahoja tarvitse. Tuntuu hyvältä, kun kaikki nauttivat, Mama hymyili.

–  Kala-ateria tuli aika kalliiksi. Mietin, että voisitte kokata ensi viikolla kaalikääryleitä. Niitä joku toivoikin. Minulla on pakastimessa runsaasti viime syksynä keräämiäni suppilovahveroita. Niistä saa riisin ja sipulin kanssa loistavan täytteen ja kaali on edullista. Kääriminen on työlästä, mutta se voidaan toteuttaa talkoohengessä, Mimmi ehdotti.

–  Hienoa, tarvitsemme siis vain riisiä, kaalia ja siirappia sekä sipuleita. Niitä taitaa olla varastossa, Mervi luetteli.

–  Entä puolukkahillo? Tiina kysyi.

–  Sitäkin löytyy. Mitä jos vatkaisimme kuohkean marjapuuron jälkiruuaksi? Mama ehdotti.

–  Sopii. Entä leipurit?

–  Tuore pulla kelpaa aina. Olen hyvä leipomaan korvapuusteja runsaan sokerin ja kanelin kanssa, Eino yllätti.

–  Hienoa. Hommaa on paljon, mutta meillähän on aikaa. Yritetään saada kaikki osallistumaan, Mimmi päätti palaverin.

MALJOJEN RITARI

Kohoan ilmaan valkoisen hevoseni selässä. Suuret siipeni kannattelevat meitä. Minulla on vihreä haarniska, luovuuden väri. Se kertoo syvimmistä tunteistani. Kädessäni on malja, jossa on rapu. Se symboloi perhettä ja läheisiäni. Siipeni ovat vaaleansiniset ja ne kuvastavat henkisyyttä. Haluan olla tekemisissä samoin tuntevien kanssa.

***

Mama mietti, oliko kuvaus liian mahtipontinen.

–  Laku, ritari uskoo itseensä ja etsii vahvoja kumppaneita. Kyllä tästä tarina syntyy. Taidan jatkaa saman tien kahden viimeisen ritarin parissa, kun pääsin vauhtiin.

LANTTIEN RITARI

On sadonkorjuun aika. Vilja on kypsää. Työ on rankkaa, mutta se tuo tyydytystä ja yltäkylläisyyttä. Haarniskani ahdistaa. Hevonen on uupunut raadannasta. Kilpeni ympärillä on auringonkehriä. Huomiokykyni on laajentunut. Henkiset voimani ovat yhteydessä maahan. Viittani on ruskea samoin kuin maa ympärilläni. Tunnen olevani vapaa saadessani työskennellä läheisessä kosketuksessa maallisen elämän kaikilla ulottuvuuksilla. Erikoisalaani ovat parantaminen sekä taloudellinen neuvonta.  

***

Kyllä vain, tällä ritarilla on jalat maassa. Lääkäreitä ja kansanparantajia tarvitaan. En voi ymmärtää, miten ikäihmisten palveluista leikataan. Päättäjät eivät taida tajuta, että hekin vanhenevat ja kuka heitä sitten hoitaa, Mama puhisi itsekseen ja tarttui ripeästi Miekkojen ritarin henkilöhahmoon.

MIEKKOJEN RITARI

Olen keskittynyt tehtävääni. Ajatukset ja ideat tulevat mieleeni valon nopeudella. Haarniskani on kullanvihreä ja kypärässäni olevat siivekkeet kuvaavat neljää ilmansuuntaa. Ratsastan täyttä laukkaa, olen menossa metsästämään. Päättäväisyyttäni ei mikään voi estää. Kiihkoni päämäärän saavuttamiseksi ei salli poikkeamia. Kiidän eteenpäin pääskysten saatellessa matkaani. Käytän käsissäni olevia miekkoja tasapuolisesti. Uskon itseeni saavuttaakseni päämääräni.

***

Olisinpa yhtä tarmokas, Mama mietti. Moni hanke on jäänyt kesken, mutta kirjoitan tarinat valmiiksi, jotta ne ehtivät kilpailuun.

Mervi oli huolissaan Maman jaksamisesta. Hän tuli illalla kysymään, halusiko Mama vielä jotain ennen nukkumaan menoa.

–  Olet ystävällinen. En malta vielä lopettaa, mutta olen kyllä loppusuoralla, Mama sanoi tietokoneen ääreltä.

–  Voi sinua, olet todella tarmokas. Tuonko kupillisen yrttiteetä?

–  Tuo vaan, ehkä se rauhoittaa levotonta mieltäni. Käyn vähän ylikierroksilla.

***

Ritarit kiitivät yöllä laukkaavilla ratsuilla Maman unissa. Hän hieroi aamulla silmiään tajuamatta missä oli.

–  Lakuseni, taisin saada tarinat yöllä valmiiksi, Mama hymyili tarkistettuaan, mitä oli kirjoittanut.

Kissa hyppäsi Maman syliin ja kehräsi hiljaa.

–  Kyllä vain, nyt minulla on enemmän aikaa sinulle. Lähetän tarinat kilpailuun ja toivon, että ne kelpaavat. Ei haittaisi saada vähän lisää rahaa kokkaukseen.

Maman toive toteutui. Hän ei voittanut kisaa, mutta sijoittui kolmanneksi. Raati oli pitänyt hänen fantasiatarinoistaan, mutta heidän mielestään ne olivat hieman vanhanaikaisina.

–  Vanhahan minä olenkin. Nykyään kaikenlaiset keltanokat toimivat tuomareina. He arvostavat vain pyssynpauketta ja räiskettä, Mama valitti Tarulle.

–  Kyllä perinteisillä tarinoilla on oma arvonsa. Kolmas sijahan on loistava. Mitä sait palkinnoksi? Taru kysyi.

–  Lahjakortin S-Marketiin. Se on itse asiassa täsmälahja, sillä minulla on nyt varaa parantaa sunnuntailounaiden tasoa.

***

Mimmi ilahtui, kun Mama kävi kertomassa hänelle tulevasta rahoituksesta.

–  Tiedätkö Mama, ajattelin kutsua paikallislehden toimittajan ja valokuvaajan ensi sunnuntaina tekemään jutun yhteisestä kokkauksesta. Valitse listalle jotain, mistä itsekin pidät.

Mama mietti kuumeisesti.

–  Eino, sinähän olet kalamies. Luuletko, että jaksaisit paistaa kaikille silakkafileitä?

–  Totta kai. Leivitän ne kevyesti ja otan isot rautapannut käyttöön. Ei tarvita kuin kimpale voita, suolaa ja pippuria. Entä mitä niiden seuraksi. Perunamuhennosta?

–  Ajattelin juuresmuhennosta. Perunoita, porkkanoita, sipulia ja hienonnettua  lehtikaalia.

–  Kuulostaa hyvältä, onnistuu. Emmi saa tehdä sen. Lisäksi voita ja kermaa?

–  Totta kai. Ei ehkä maailman terveellisin ateria, mutta varmasti kaikkien mieleen, Mama mietti.

***

Tiina ja Mervi kattoivat sunnuntaina päivähuoneen pitkän pöydän kauniisti. Liina oli lähestyvän joulun kunniaksi heleän punainen ja tuikkukynttilät loivat tunnelmaa.

Mama toivotti toimittaja Riikan ja valokuvaajan Rikun tervetulleiksi. Tiina toi heille lasilliset kuumaa glögiä.

–  Näyttää hyvältä. Ei uskoisi, että olemme laitoksessa, Riikka kehui katsellessaan ympärilleen.

–  Tervetuloa minunkin puolestani. Meidän onneksemme hoivakoti on pieni ja kodinomainen. Mama on tuonut iloa tarjoamalla mahdollisuuden omatoimiseen kokkaukseen viikonloppuisin. Asukkaat osallistuvat ja odottavat juhlalounaita toivomalla lempiruokiaan.

–  Mitä hyvää tänään on tarjolla? Tunnen tänne salin puolelle asti herkullisia tuoksuja, Riikka kysyi.

–  Tulkaa peremmälle. Tänään oli Maman vuoro toivoa omia suosikkejaan, Mervi hymyili ja ohjasi vieraat keittiöön.

–  Mieletön tuoksu, näyttää tosi hyvältä, Riikka kehui katsoessaan kahdella pannulla paistuvia kullanruskeita silakoita.

–  En ole säästellyt voita. Vaikka itse sanonkin, näistä tulee superherkullisia, Eino kehui.

–  Lisäksi tarjolla on kuohkeaa juuresmuhennosta, Emmi sanoi ja nosti kattilan kantta.

–  Tekisittekö yhden malliannoksen, niin saamme siitä hienon lähikuvan, Riku toivoi näpsittyään tilannekuvia.

–  Totta kai, minä voin asetella, Tiina tarjoutui.

–  Hienot sävyt, rapeapintaisia fileitä, keltaoranssia muhennosta, jossa on vihreää lehtikaalia väripilkkuna sekä punaista puolukkasosetta, Riikka kiitteli katsoessaan tummalla lautasella olevaa annosta.

–  Saako asukkaita kuvata? Riku kysyi.

–  Parempi, että otat vain lähikuvia annoksista ja korkeintaan käsistä. Omaiset eivät välttämättä ilahdu, jos muistisairaat esiintyvät lehtikuvissa, Mimmi sanoi.

–  Saadaan joka tapauksessa hieno juttu. Saanko haastatella sinua hetken Mama? Riikka kysyi.

–  Voi veikkonen, totta kai. Mennäänkö minun huoneeseeni? Mama kysyi.

–  Täällähän on kodikasta. Mitä ihmettä olet tekemässä? Tapettirullia ja keskeneräisiä kollaaseja? Riikka kysyi hämmästyneenä.

–  Kuvitan parhaillaan fantasiatarinoita. Yritän pitää kiirettä, jotta kuvakirja ehtii joulumarkkinoille.

–  Olet uskomaton. Mistä ihmeestä saat kaiken energian? Riikka ihaili.

–  Kaipaan haasteita. Mimmi varmaan kertoi, että rahoitan sunnuntailounaat edellisen kuvakirjani sekä edesmenneen ystäväni Eevan keittokirjan tuotoilla. Fantasiakilpailun ansiosta sain tuntuvan lahjakortin ruokakauppaan.

–  Moni nuorempi saisi ottaa oppia sinun tarmokkuudestasi. Ota yhteyttä, kun kirjasi julkaistaan, Riikka sanoi ja ojensi Mamalle käyntikorttinsa.

–  Ettekö jää syömään? Ruoka on tuota pikaa valmista, Mama kysyi, kun Riku pakkasi kameransa laukkuun.

–  Meidän pitää kiirehtiä seuraavaan paikkaan, Riikka sanoi haikeana ja halasi Mamaa.

***

Koko aukeaman juttu ilmestyi seuraavalla viikolla. Mimmi toi lehden Mamalle ja kiitti hänen panostaan.

–  Meistä on tullut kannustava esimerkki muillekin. Isot ketjut eivät taida pitää omatoimisuudestamme, Mimmi hymyili.

–  Ei tarvita muuta kuin hyvää tahtoa ja vähän liikenevää rahaa, niin talkoohengellä saa paljon aikaiseksi, Mama vastasi.

–  Olet valopilkkumme. Jätän sinut nyt työn touhuun. Odotan jo kovasti uutta kuvakirjaasi, Mimmi sanoi lähtiessään.

***

Taru ja Olli tulivat yhdessä. Heillä oli tuliaisina iso suklaakonvehtirasia.

–  Lehtijuttu oli makea. Saimme siitä idean, Taru nauroi.

–  Olette herttaisia, suklaa maistuu aina, Mama kiitteli.

–  Tulin auttamaan kirjan taitossa. Ymmärsinkö oikein, että tarinat ja kuvat ovat valmiit? Olli kysyi.

–  Niin valmiit kuin tässä tilanteessa voivat olla. Olen leikannut ja liimannut ja täysin kollaasien lumoissa, Mama kehui.

–  Kuvat ovat hyviä, Olli kiitteli katsellessaan otoksia Maman tietokoneen näytöltä. –  Oletko miettinyt kansikuvaa?

–  Olen kyllä. Siihen voisi valita kaksi parasta kollaasia. Yhden kuningattaren ja yhden ritarin.

–  Kyllä vain, nämä ovat kaikki kiinnostavia. Mitä ehdotat?

–  Salaperäistä Maljojen kuningatarta ja maanläheistä Lanttien ritaria. He edustavat kahta ääripäätä. Kiehtovaa kauneutta ja arkista aherrusta.

–  Hyvä valinta, Olli sanoi ja siirsi taitavasti kuvat kansilehdelle. –   Entä otsikko?

–  Eikö yksinkertaisuus ja selkeys ole parasta. Tarua ja totta hovikorttien kuninkaallisista, Mama sanoi.

–  Olet oikeassa. Kirjoita vielä takakanteen houkutteleva teksti. Minä laitan sillä välin kuvat ja tarinat paikoilleen, Olli sanoi.

Taru katseli vieressä, kun Olli sijoitti kuningattaret ja ritarit maiden mukaan pareiksi.

–  Niin itsekin ajattelin, Mama myhäili tarkastellessaan lopputulosta.

–  Hienoa, lähetän tämän painoon. Se ehtii kyllä ajoissa joulumarkkinoille, Olli sanoi urakan jälkeen.

–  Olen tosi kiitollinen. Saatte omistuskirjoituksella varustetut kappaleet heti, kun se on valmis, Mama lupasi.

***

–  Meillä on tänään juhlapäivä. Maman painotuore kirja on valmis ja saamme Hämeen Sanomien toimittajan ja kuvaajan vieraaksemme, Mimmi kertoi aamiaisella. –  Leipurit, älkää paljastako Mamalle, että saatte tehdä hänen kunniakseen komean kermakakun. Toin kotoa mansikkahilloa ja ostin nonparelleja koristeeksi.

Mimmi sai kättentaputukset. Eino, Emmi ja Niilo ilmoittautuivat leivontaryhmään.

Mama tuli iltapäivällä tavalliseen aikaan salin puolelle kahville. Hän oli ollut hieman hämmästynyt, kun Mervi oli kehottanut laittamaan jotain juhlavaa ylle.

–  Eihän tänään ole sunnuntai, mitä ihmettä? Mama oli kysynyt ja suostunut laittamaan kauniisti kuvioidun villahuivin harteilleen.

–  Paljon onnea vaan, paljon onnea! Laulutervehdys yllätti hänet täysin.

–  Mama, uusin kirjasi on kerrassaan upea, Mimmi kehui ja nosti teoksen kaikkien nähtäville.

–  Hyvänen aika, en osannut odottaa mitään juhlallisuuksia, Mama henkäisi.

–  Onnittelut meidänkin puolestamme. Julkaisemme jutun huomisessa lehdessä. Kerrothan kakkukahvien jälkeen kirjoitus- ja kuvitusprosessista, Marika pyysi.

–  Voisitko istuutua pöydän päähän. Asetan tämän upean kakun eteesi, kuvaaja Saku pyysi.

Mama oli täysin häkeltynyt saamastaan huomiosta.

–  Kirjan tekeminen on ollut henkireikä. Se on vienyt ajatukset syksyn harmaudesta. Suosittelen tarinoiden kirjoittamista kaikille, Mama hehkutti toivuttuaan ensijärkytyksestä.

–  Mama, haluaisitko vetää täällä hoivakodissa kirjoittajapiiriä? Mimmi kysyi yllättäen.

–  Mielelläni, voin keksiä pieniä harjoituksia. Halukkaat saavat lukea ääneen. Kaikki oppivat kuunnellessaan, mitä toiset ovat kirjoittaneet samasta aiheesta, Mama mietti ääneen.

–  Loistavaa. Hyvä elämä on rakennettu tarinoista ja herkullisesta ruuasta jälkiruokia unohtamatta, Mimmi julisti ja auttoi Mamaa leikkaamaan ison palan kakkua.

Tarina jatkuu otsikolla SULKAKYNÄ JA SOPPAKAUHA