tähdenlento

Kynäilijöiden lokakuun kirjoitusaihe oli maailmoja syleilevä. Tähtikuviot saivat taas kerran mielikuvituksen kiitoon.

Tyttö, sinä olet tähti!

Anniina säteili. Hänen matkansa oli ollut kuin avaruuslento. Ensin hurja kiihdytys, nousu pilvien läpi ylös huikean siniselle taivaalle. Sitten vapaa pudotus tuulen tuivertaessa ympärillä ja lopuksi nolo laskeutuminen kovalle kamaralle.

Anniinasta piti tulla balettitanssija. Hän ei tiennyt mitään ihanampaa kuin pukeutua harsohameeseen ja laittaa tossut jalkaan. Ilo loppui kuitenkin liian pian, sillä hänen rintansa kasvoivat liian pulleiksi.

Anniina itki, kun balettimestari antoi hänelle kaksi vaihtoehtoa.

–  Menet rintojen pienennysleikkaukseen tai lopetat tanssin.

Anniina suivaantui ja lähti ovet paukkuen. Hän ilmoittautui yksityisiin laulunopintoihin ja edistyi pelkällä sisulla. Toki laulun lahjojakin oli.

Anniina sai kiinnityksen kiertävään teatteriseurueeseen. Laulaminen yhtenä kolmesta taustakuorolaisesta ei ehkä ollut unelmien täyttymys, mutta takasi vaatimattoman toimeentulon.

Elämänlaatu parani kerralla, kun Anniina löysi varakkaan miesystävän. Hän tottui nopeasti ylellisiin ravintolaillallisiin ja kalliisiin juhlajuomiin. Rakastaja toi lahjoja ja kukkakimppuja esitysten jälkeen.

Makeaa elämää ei kestänyt kauan, sillä rakastajan vaimo sai vihiä salasuhteesta ja vaati miestä jättämään mokoman heitukan, niin kuin hän Anniinaa kutsui.

–  Jos et palaa kiltisti kotiin, et näe lapsiasi enää koskaan, vaimo vaati.

Mies palasi nolona, vaikka Anniina itki ja vannoi rakkautta. Hän toipui kuitenkin nopeasti ja myi kalliit korut. Nyt hänellä oli nyt varaa ostaa kuohujuomia ja nopeasti myös väkeviä yksinäisten öiden lohduksi.

–  Anniina, en uusi sopimustasi, sinusta on tullut epäluotettava. Myöhästyt harjoituksista ja unohtelet vuorosanoja, kiertueen ohjaaja ilmoitti tylysti.

Anniina lähti, mutta ei voinut luopua viinin suomasta lohdutuksesta. Hän näki yöllä unen, miten hopeanhohtoiseen avaruuspukuun sonnustautunut mies kantoi hänet aluksensa kyytiin, vei suoraan leikkauspöydälle ja poisti aivoista mielihyväkeskuksen. Anniina pyörtyi järkytyksestä, mutta heräsi aamulla pää oudon kirkkaana.

Onko minulla vielä toivoa? hän mietti. Ei todellakaan tehnyt mieli brunssia. Anniinan silmät osuivat mainoslehtiseen.

Yllätä itsesi liittymällä Pelastusarmeijan kuoroon. Saat uusia ystäviä ja tarkoituksen elämälle!

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.