kaaliruokia kahdelle

VÄRIKÄS PERJANTAIKATTAUS

Ilahtuin, kun löysin kaupasta pienen kaalinkerän. En todellakaan selviä jalkapallon kokoisista. Käytin puolikkaan coleslowhun. Mitä toisesta puolesta syntyy, en vielä tiedä. Tarjosin yksinkertaisen valikoiman lempiruokiani. Siis graavikalaa (kaupasta), tomaattisalsaa vihreän paprikan kera sekä omatekoista perunamuhennosta punasipulin ja lehtikaalin kanssa.

Totesin taas kerran, että itse tehty ruoka maistuu paremmalta kuin valmisannokset. Suosittelen.

TERVEELLISIÄ KAALILETTUJA

Mietin, mitä teen kaalinkerän lopusta. Teki mieli lettuja ja koin oivalluksen ilon. Tein normaalin taikinan ja sekoitin kaaliraasteen sen joukkoon. Annoin turvota hetken ja paistoin koe-erän. Lettu oli vähällä kärähtää, mutta maistui mainiolta sulatejuustolisäyksen kera.

LETUT TARJOLLA

Tein kaveriksi vahvan chilillä ja valkosipulilla terästetyn tomaattisalsan. Makuyhdistelmä suolaiset letut, salsa ja karpalohillo oli mainio. Suosittelen.

KAALIPAISTOS HAUTUMASSA

Seuraava kaaliruoka oli yksinkertainen. Hienonsin keräkaalia ja punasipulia sekä Miikalta saamaani keltaista chiliä. Paahdoin niitä oliiviöljyssä miedolla lämmöllä. Lisäsin makua antamaan muutamia kuivattuja suppilovahveroita, joita sain ystävä Merjalta. Maustoin vain merisuolalla ja sitruunapippurilla. Helppoa ja hyvää. Suosittelen.

GRAAVILOHTA, BROCCOLINOA JA HAUDUTETTU PAISTOS

Kaalinkerästä oli moneksi. Jäi harmittamaan, että ensimmäinen paistos oli liian suolainen. Toinen onnistui paremmin. Harjoitus tekee mestariksi.

LOHTURUOKAA

Työvoitto, kaalinkerä on selätetty. Paistoksen lopusta syntyi perunalisäyksellä pyttipannu.

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.