la 2.11.2024

ONKO TÄMÄ NYT KIVAA?
Pyhäinpäivä ei ole vielä puolessa välissäkään ja olen jo täysin voipunut. Lähdin kymmenen aikoihin käymään lähikaupassa. Sain kahlata loskassa. Eikä siinä kaikki, en muistanut, että kauppa avautuu sunnuntaisin vasta yhdeltätoista. Palasin kengät märkinä kotipihaan ja poikkesin Jaanan luo kahville.
Olimme suunnitelleet kävelevämme Fidelin kanssa taidekasarmille, mutta päätimme, ettei tässä kelissä. Radio Häme kertoi, että yöllä oli ollut hirmumyrsky ja Kanta-Hämeessäkin sähköt olivat poikki monilta talouksilta. Ei kuitenkaan meiltä. Toivottavasti ei mökiltäkään, sillä jääkaappi ja pakastin ovat vielä päällä. En todellakaan haluaisi menettää kesän mansikkasatoa.
Totesimme, että tuskin olisimme ajaneet tässä säässä haudallekaan, vaikka meillä olisi auto käytössä. Poltamme kynttilöitä kotona rakkaiden muistoksi.

HAIKEISSA TUNNELMISSA
Päivän epookkielokuva löytyi Yle Areenan tarjonnasta. Huviretki hirttopaikalle sopi hyvin päivän surulliseen tunnelmaan.
su 3.11.2024
Sovimme aamulla Jaanan kanssa, että tänään on kotipäivä. Sankka lumipyry jatkuu ja katukäytävät ovat liukkaat yöpakkasen jäljiltä. Sääennuste lupaa viikolla lämpenevää, joten lumi sulaa, mutta märkää on jatkossakin.

UPEA NUTTURA

ESITYS
Ulpulla oli eilen voimisteluesitys Espoossa. Tuntuu, kuin olisin ollut mukana, sillä sain ensin kuvia nutturakampauksesta ja sen jälkeen kuvan ja videon tyttöjen ryhmäesityksestä.
ti 5.11.2024
Pilvinen, utuinen, sateinen ja harmaa päivä, Radio Häme kertoi aamulla. Luvassa on plusasteita ja viikolla keli lämpenee. Talvi tuli mielestäni aivan liian varhain. En olisi uskonut vielä viime viikolla, että kaivan piikkikengät komerosta. Ne olivat enemmän kuin tarpeen lähtiessäni eilen aamupäivällä kauppaan. Olin epäillyt hätävarjelun liioittelua, mutta pihapiiri kiilteli kammottavan jäisenä pakkasyön jäljiltä.
Jaana laittoi eilen tekstiviestin heränneensä flunssaisena ja jättävänsä kuntosalin väliin. Minulla on tänään sitä iloa tiedossa. Ulkona on märkää, joten uskon selviäväni ilman liukuesteitä. Suunnittelimme Ilman kanssa virkistyshetkeä treenien jälkeen. Pienet ilot piristävät kummasti.

TÄMÄN PÄIVÄN JÄINEN VESIKELI GOODMANIN EDUSTALLA
Torstaina on taas kynäilijäryhmämme tapaaminen Paperihuoneella. Aion osallistua, vaikka en pidäkään iltamenoista. Työhuone on nimittäin kaaoksessa näyttelyn purkamisen jäljiltä. Ehkä ryhdistäydyn ja teen sille jotain.
ke 6.11.2024
Istuimme eilen Ilman kanssa viinilasillisten äärellä. Hämmästelimme, kun Amarilloa ei enää ollut. Siitä oli tullut Las Palmas. Joimme siis espanjalaista valkoviiniä. Suosikkiamme australialaista Chardonnaytakin olisi ollut, mutta ei kylmänä.
Ilahduttaa, että aivan liian varhain satanut lumi sulaa. Ei tosin voi vielä odottaa kevättä, mutta sain jo esimakua, millaista on kävellä veden peittämän jään päällä. Ei kivaa.

PITIHÄN SITÄ KATSOA
Tänään Fidel tulee taas vierihoitoon. Se on jatkuva ilo. Tutkimuksessa on todettu, että ihmiset voivat paremmin, kun heillä on parisuhde. Jaana oli sitä mieltä, että Fidusta on seuraa meille molemmille.