to 7.11.2024

LOHIMEDALJONGIT KAIKILLA MAUSTEILLA
Olen rauhoittunut, sillä pahin myräkkä on onnellisesti ohi ja pääsen taas ulkoilemaan rauhallisin mielin. Kokkasimme eilen pitkästä aikaa Jaanan kanssa yhteistuumin. Totesin, että on ilo viettää laatuaikaa hyvässä seurassa.
En tiedä, toteutuuko kynäilijäryhmämme tämän illan tapaaminen, sillä peruutuksia on tullut. Kotitehtävän aihe on unet ja unelmat. Kirjoitin pitkästä aikaa proosarunon ja saatekirjelmän: Kaikki nämä unet ovat niin totta. Unelmista en enää tiedä mitään. Tai ehkä sittenkin, sillä nyt on kulunut yli vuosi Jussin kuolemasta. Pikkuhiljaa on herännyt usko elämän jatkumiseen. En suostu enää vajoamaan synkkyyteen, vaikka runoa kirjoittaessa ei valopilkkuja ollut näkyvissä.
Näen unta
liitelen pitkin askelin
maanpinnan yläpuolella
olen kevyt kuin ilma
vapaa kuin perhonen.
Herään
olo on raskas
tajuan kaiken olleen ihanaa unta.
***
Näen unta
juoksen rantahiekassa
jalat uppoavat
en pääse eteenpäin
epätoivo iskee.
Herään
olen helpottunut
olen pelastunut.
***
Näen unta
uin tyynessä lammessa
lumpeiden varret kietoutuvat ympärilleni
kuin syleilyyn
vesi on virvoittavaa
vaivuin yhä syvemmälle
lumpeet vetävät pinnan alle
en kaipaa mitään
tuska on päättynyt
olen vapaa.
Herään
tuska palaa aaltoina
helpotus oli vain unta
ihanaa unta
jonka toivoin kestävän ikuisesti
kärsimys jatkuu
ehkä ensi yönä onnistun vajoamaan syvemmälle.

HAVANNANKOIRA FIDEL TÄNÄÄN 3v
Ihanalla Fidelillä on juhlapäivä. Onko koiralla unelmia? Ainakin se on aina yhtä innoissaan, kun saa olla sakissa mukana.

KYMPPI PLUS KOIRA
Jaana päivitti Fidelin tervehdyksen Faceen: Täytän tänään 3 vee ja olen tosi komea ja kiltti. IHAN 10PLUS. Eikö mitään herkkuja ole tarjolla? Onneksi lumet sulivat ja tuoretta ruohoa on nurmikolla. Tykkään.
su 10.11.2024
Edelleen harmaata ja lauhaa. Lumet ovat sulaneet ja ruokahuolto on pelannut. Jaana kokkasi viikolla aidon makuista pad thaita tuoreen korianterin kera. Tuntui haikealta, sillä viimeisestä Chiang Main matkasta on ikuisuus. Koronan jälkeen Aasiaan ei ole ollut asiaa. Lomamatkailu ei ole tyystin loppunut, sillä olen käynyt perheen kanssa Teneriffalla ja Kreetalla. Uusiakin suunnitelmia on.
Hyödynsin perjantaina kaalinkerän lopun ja keittelin kuivattujen suppilovahveroiden kera makoisan keiton. Sain kiitosta, että maku oli kohdallaan. Mitä tänään syödään, se riippuu pikkuväestä. Pitäisikö jo ruveta puhumaan nuorisosta? No, Ulpu on vasta eskarilainen, mutta pojat yli kymmenvuotiaita.

MELODYSSA VISAN JA ULPUN HYVÄSSÄ SEURASSA – VEIMME JAANALLE PUOLIKKAAN PIZZAN
Anna ja Miika menivät laittamaan mökin lopullisesti talvikuntoon. Minä sain lapsukaiset ilokseni. Kaikki muut paitsi Miska tulivat. Hän oli kaverin luona yökylässä.
Suosikkipaikkamme Goodmanin Itsudemo on lopettamassa, mutta en tiedä koska. Teksti ”pysyvästi suljettu” netissä kertoi karun totuuden. Isot pojat kävivät kahdestaan Ajito Sushissa. Otso kauhisteli jouduttuaan maksamaan aikuisten hinnan 17 euroa. Samu selvisi yhdellätoista eurolla.

ISÄNPÄIVÄKYNTTILÄT PYHÄN RISTIN KIRKON HAUTAUSMAALLA
Päivät ovat jo kovasti lyhyitä. Anna ja Miika sytyttivät kynttilät haudalle. Sain mökiltä pakasteita ja kuivatavaraa ruokakaapeista. En halua, että hiiret käyvät niiden kimppuun. Seuraavaan kesään on vielä matkaa.

TYÖHUONEENI ON VALLATTU
Joukkue pääsi kotimatkalle vasta pimeän tultua. Nuoriso viihtyi mainiosti keskenään.