ASKARTELIN KUVASARJAN PHOTOSHOPILLA

Kynäilijöiden joulukuun kirjoitustehtävä oli sykähdyttävä. ”Aloita tarina lauseella Aukaisin oveni ja päätin lähteä löytöretkelle, sitten vain tarinaa keksimään.” Minä päätin parantaa maailmaa taiteen keinoin.

Aukaisin oveni ja päätin lähteä löytöretkelle. Oli huikaisevan hieno kevätaamu. Askeleeni suuntautuivat kuin itsestään läheiselle kukkulalle, jonka huipulla kohosi linnanraunio. Se oli meidän nuorten kuhertelupaikka sopivan syrjässä aikuisten katseilta. Olin riemuissani, sillä olin saanut edellisenä päivänä kutsukirjeen taidekouluun. Edes työhuoneen puute ei varjostanut päivää.

Olin kuulevinani kepeitä askeleita, kun kiipesin jyrkkiä kierreportaita. Tornista oli tullut piilopaikkani. Avoimen terassin ympärillä oli kolme salaperäistä lukittua ovea. Etelänpuoleinen oli maalattu punaiseksi, sitä vastapäätä oli sininen ovi ja keskellä vihreä. Vaikka maalit olivat kuluneet, värit erottuivat selvästi.

Pelästyin, kun eteeni ilmestyi kuin tyhjästä pieni olento, joka tuijotti minua pistävän tummilla silmillä.

– Älä hämmästy, seurasin sinua. Tiedän, että olet utelias ja haluat kurkistaa tornikamareihin.

– Kuka sinä olet? kysyin ihmeissäni.

– Olen haltija tai oikeammin omatuntosi. Tehtäväni on herättää sinut huomaamaan, mikä elämässä on tärkeää. Valitse viisaasti, sillä saat yhden huoneista omaksesi. Ovien värit kertovat, mitä sisällä on odotettavissa.

Mietin kuumeisesti. Tiesin, että punainen edusti intohimoa, sininen loogista ajattelua ja vihreä luovuutta.

– Valitsen vihreän, sanoin tuskin kuuluvalla äänellä.

– Astu rohkeasti sisään, haltija sanoi avaten oven kevyellä kädenheilautuksella.

Haukoin henkeä. Huone oli täysin valkoinen. Avoimesta ikkunasta näkyi auringonsäteitä ja ilma oli kesäisen raikas. Tukevalla työpöydällä oli maalipurkkeja, tela ja siveltimiä.

– Saat maalata huoneen mieleiseksesi. Voit tulla tänne koska vain ja tuoda ystäviäsikin. Halutko nyt nähdä, mitä muiden ovien takaa löytyy.

Seurasin haltijaa punaiseen huoneeseen. Ilma oli tukahduttavan kuuma ja räiskyvä takkatuli loi varjoja seinille. Kun silmäni tottuivat hämärään, huomasin huonetta kiertävän kuvasarjan. Se alkoi herkän vaaleanpunaisena, jota pienet kultaiset tähdet koristivat. Väri vahvistui nopeasti ja tunnistin tanssivia hahmoja, jotka nauttivat estottomasti elämän eroottisista iloista. Kun väri muuttui yhä tummemmaksi, näin ikääntyneen pariskunnan, joka istui apaattisen näköisenä nuhjuisen baaripöydän ääressä tuijottaen kaukaisuuteen.

– Pelottavaa, henkäisin. – Kuvasta tulee mieleen Edgar Degas’n maalaus Absintinjuojat.

– Hyvin havaittu. Intohimo on hiipunut ja elämästä on kadonnut tarkoitus. Oletko valmis siirtymään siniseen huoneeseen?

Tunnelma muuttui hetkessä. Hyytävän kylmä tuuli sai minut värisemään. Seinät oli maalattu jäänsinisiksi. Täälläkin oli kuvasarja, jossa pieni löytöretkeilijä ryhmä hiihti vastatuuleen lumisen aution maiseman halki.

– Se on kuvaus ihmisten pyrkimyksestä vallata luonto itselleen. Katso, mitä siitä seuraa. Seuraaville seinille on kuvattu ilmastokatastrofi. Rankkasateet, tulvat, saastuminen, kuivuus, sodat ja nälänhätä sekä hirmumyrskyt ovat jo nyt todellisia.

Halusin epätoivoisesti pois. En pystynyt katsomaan maailmanlopun näkymiä.

– Miksi näytit nämä? kysyin ääni väristen, mutta en saanut vastausta.

Haltija oli kadonnut. Oliko hän vain unta? Vihreän huoneen ovi oli kuitenkin avoinna. Seinät olivat edelleen valkoiset ja maalipurkit odottivat rivissä. Sekoitin sinistä, punaista ja keltaista ja lisäsin valkoista. Lopputulos oli vihertävän harmaa. Kuulin takaani hyväksyvän naurahduksen, kun seinät oli maalattu.

– Hyvä tyttö. Uskon, että otat omalta osaltasi kantaa maailman tilanteeseen. Taide on siihen oiva keino.