tarotkortteja ja kokkaustarinoita

RIPAUS TAIKUUTTA

Huomaan, että tarinanani sisältävät samoja teemoja. Alter egoni Mama tunkee jatkuvasti itsensä mukaan. En estele, sillä hän tulkitsee viisaasti tarotkortteja. Ikääntyminen ja hoivakotiin joutuminen eivät vauhtia hidasta. Kokkaaminen ei häneltä suju, mutta siihen löytyy ammattilaisia. Minäkö herkkusuu? Kyllä. Ruoasta kirjoittaminen saa mielikuvituksen liitoon ja herkistää makunystyrät. Tervetuloa herkkumatkalle.

Maman tarina on jatkokertomus, mutta tarinat toimivat myös itsenäisinä. Suosittelen toki niiden lukemista aikajärjestyksessä.

MAMAN TARINA

Sisältää kaksi osaa: Mama hoivakodissa ja Maman nousukiito.

Mama saa ympärivuorokautisen paikan Elä vanhaksi -kodissa ystävänsä Allin naapurihuoneessa. Mama ystävystyy virikeohjaaja Tarun kanssa. Hankala asukas Eeva yllättää avioitumalla vanhoilla päivillään. Miehen kuoleman jälkeen hän huomaa olevansa vanhan talon omistaja. Muutto pois hoivakodista yhdessä Maman kanssa johtaa uuteen seikkailuun. Kesäkurssilla Mama ihastuu yhdistämään kuvia ja tekstiä.

TARUNHOHTOINEN MATKA

Suurten Salaisuuksien kortit heräävät eloon, kun Mama johdattaa ystävänsä Tarun ikimuistoiselle matkalle Narrin seurassa.

KIEHTOVAT KOLLAASIT

Mama tutustuu hovikortteihin. Hän kirjoittaa kuninkaallisten tarinat ja julkaisee kirjan, jonka hän kuvittaa kollaaseilla. Eevan keittokirja ilmestyy Maman myötävaikutuksella ystävän kuoleman jälkeen.

SULKAKYNÄ JA SOPPAKAUHA

Mama kehittelee Pienten Salaisuuksien korttien innoittamia tarinoita ystäviensä kanssa,

MAMA VAUHDISSA

Maman päivät hoivakoti Illanhämyssä ovat virikkeellisiä, sillä hän jatkaa tarinoiden kirjoittelua ystävien kanssa. Keittiössä taitava Nelli kokkaa maittavia annoksia. Hän on sunnuntaisin vapaalla ja antaa tilaa vapaaehtoisille, jotka suunnittelevat ja valmistavat herkkuaterioita.

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.