VÄRILLÄ ON VÄLIÄ

PIENET SALAISUUDET ELI PIENI ARKANA

Mama oli täysin pyörryksissä saamastaan huomiosta. Tuntuva lahjakortti ruokakauppaan oli ilahduttanut. Joulun suosikkikirjaksi noussut Hovikorttien kuninkaalliset oli tuottanut niin hyvin, että hoivakoti Illanhämyn kotoisat sunnuntailounaat olivat turvattu seuraavaksi kevääksi.

Mama tunsi olonsa oudon tyhjäksi. Vaikka menestys oli tuntunut hyvältä, hän mietti, oliko elämässä enää mitään odotettavaa. Ei hänellä ollut mitään hoivakodin rauhallisia päiviä vastaan, mutta intohimon kipinä oli sammunut. Hän oli tottunut heräämään ajatukseen, miten jatkaisi tarinoita, mutta nyt kaikki oli ainakin tällä erää sanottu. Tai siis kirjoitettu.

Mama muisti yhtäkkiä, että johtaja Mimmi oli ehdottanut kirjoittajapiirin perustamista.

–  Eino, luuletko, että täältä löytyisi innokkaita kynäilijöitä? Mama kysyi ystävältään.

–  Minä ainakin, vaikka en kyllä yllä sinun tasollesi.

–  Kaikilla meillä on oma käsiala. Oletko tosissasi? Mama kysyi hämmästyneenä.

–  Olen kyllä ja arvelen myös Emmin kiinnostuvan. Olen selannut ahkerasti Eevan oivaltavaa keittokirjaa. Ruokateema kiinnostaa.

Maman silmät tuikahtivat.

–  Olet oikeassa, voisimme kirjoitella aiheista, jotka tuntuvat tutuilta. Kokkaus on loistava teema.

–  Olemme puhuneet paljon Emmin kanssa lapsuutemme lempiruuista. Kyllä niistä tarinoita syntyy.

–  Hienoa, kerron hankkeesta kaikille seuraavalla sunnuntailounaalla. Sinun vuorosi on toivoa, mitä kokkaamme.

Eino mietti hetken.

–  Miten olisi siskonmakkarakeitto. En ole saanut maistaa niitä vaaleanpunaisia palleroita aikoihin.

–  Sopii mainiosti näin kylmänä aikana. Se on helppo ja tukeva ateria. Tarvitsemme vain perunoita ja keittojuureksia sekä sopivia mausteita, Mama ilahtui.

–  Voisimmeko kokata myös jälkiruokaa? Rakastan suklaamoussea.

–  Sait ylipuhuttua. Keittoainekset eivät tule kalliiksi. Saamme suut makeiksi, Mama hymyili.

Kyllä hänellekin suklaa maistui.

***

–  Mama, olet kirjoittanut ihastuttavat tarinat Suurista Salaisuuksista ja Hovikorteista. Eikö jotain puutu, Taru kysyi tullessaan vierailulle.

–  Taidat puhua Pienistä Salaisuuksista. Ne liittyvät arkipäivään. Eivät ne ole kovin kiinnostavia.

–  Päinvastoin, elämämme koostuu pienistä asioista. Kuulin, että teillä on kirjoittajaryhmä. Ehdotan, että käytätte kortteja inspiraation lähteinä.

–  Kuka jaksaa kiinnostua hoivakodin arjesta. Täällä päivät soljuvat rauhalliseen tahtiin, Mama epäröi.

–  Entä mielikuvitus? Rakastin Narrin matkaa. Voisit herättää loputkin kortit eloon, Taru ehdotti.

–  Pyydät paljon, mutta taisin innostua, Mama myhäili.

Hänen silmiinsä oli syttynyt intohimon palo.

–  Sinua pitää vähän ravistella, anna palaa, Taru kannusti lähtiessään.

***

Mama ei saanut yöllä nukuttua miettiessään, miten toteuttaisi ystävän ehdotuksen.

Hoivakodin asukkaat värisivät katsellessaan ikkunan takana pyryttävää lunta.

–  On tässä laitosasumisessa puolensa. Ei tarvitse lähteä kolaamaan, Niilo tuumi.

–  On lämmintä, erinomaista keittoa ja vielä makeaa luvassa, Emmi huokasi tyytyväisenä.

Mama taputti käsiä jälkiruuan jälkeen.

–  Keitä kiinnostaa osallistua pienimuotoiseen kirjoittajaryhmään? Aiheet ovat vapaita, samoin lukeminen. Kannustan kuitenkin jakamaan tarinat, sillä niistä oppii paljon.

Eino ja Emmi nostivat kätensä. Muut vilkuilivat varovasti toisiaan.

Mama oli pettynyt, mutta päätti, että he aloittaisivat kolmestaan,

–  Mukaan pääsee toki myöhemminkin, Mama sanoi ja pyysi Einoa ja Emmiä tulemaan seuraavana aamuna huoneeseensa.

Mama tunsi pitkästä aikaa itsensä virkeäksi. Vatsanpohjassa kutkutti mukavasti.

***

–  Istutaan ikkunan ääreen. Mahdumme kaikki pyöreän pöydän ympärille, Mama kehotti. –  Aloitetaan, kertokaa, millaisia kirjoitusaiheita ehdotatte.

–  Aloita sinä, vaikka olemme toki lukeneet seikkailuistasi taikamaailmassa, Eino toivoi.

–  Olen kirjoitellut lähinnä saadakseni ajatukset pois harmaasta arjesta. Kuten tiedätte, tarotkortit ovat tutut ja ne ovat innoittaneet tarinoihin. Mikä tahansa itseä kiinnostava aihe käy ja aina voi maustaa mielikuvituksella, Mama kertoi.

–  Juttelimme Einon kanssa, että ruokatarinat kiinnostavat, Emmi sanoi.

–  Se on loistava aihe. Suosittelen, että kirjoitatte tutuista asioista. Viisas opettajani korosti, että kannattaa käyttää vahvuuksia, Mama vastasi.

–  Olen selaillut ihaillen kirjasi kuvitusta, kollaasit ovat upeita, Emmi kehui.

–  Jos haluatte, voitte käyttää kuvia inspiraatioina ja oman tekstin kuvittaminen tuottaa iloa, Mama vahvisti. –  Minulla on itse asiassa ehdotus. Katselkaa näitä Pienten Salaisuuksien tarotkortteja. Mietin, että voisimme hyödyntää niitä. Ne liittyvät arkeen ja toimivat mielestäni loistavasti tienviittoina.

Emmi ja Eino selasivat värikkäitä kortteja.

–  Mama, kerro lisää, nämä näyttävät kiehtovilta. Maita on neljä niin kuin pelikorteissakin, Emmi pyysi.

–  Kyllä vain, Sauvat, Maljat, Lantit ja Miekat. Otetaan esimerkiksi tulen elementti Sauvat. Ne edustavat toimintaa, työtä ja yrittämistä, mutta myös luovuutta ja energiaa. Sauvat symboloivat intohimoa ja innostusta, Mama kertoi.

–  Kummallisia nimiä, mitä Herruus tarkoittaa? Eino kysyi katsoessaan kakkosta, jossa näkyi kaksi ristissä olevaa sauvaa.

–  Ne ovat tiibetiläisiä ukkosenjyrähdyksen symboleja. Näetkö, sauvojen päissä on tuhoa ennustavat hevospäiset hahmot ja nuolenpäät on koristeltu käärmein. Ne kertovat tuhon vaikuttavan uudistavasti.

–  En vieläkään ymmärrä, mitä kortilla halutaan sanoa, Eino hämmästeli.

–  Se korostaa omien voimavarojen ottamista käyttöön ja sisäisen tasapainon merkitystä. Luota omaan energiaasi.

–  Kiinnostavaa, otan haasteen vastaan, Eino innostui.

–  Entä Emmi, vetääkö joku kortti sinua puoleesi?

–  Valitsen Sauvojen viitosen Taistelun ja kuutosen Voiton. Mietin jo omakohtaista tarinaa, Emmi hymyili.

–  Hienoa, saatte viikon aikaa. Minä taidan keskittyä maan elementtiin Lantteihin. Ne symboloivat omaisuutta, maanläheisiä asioita sekä käytännön tietoa ja taitoa.

–  Keksitäänkö ryhmällemme nimi? Eino kysyi käytännöllisesti.

–  Hyvä ajatus, onko sinulla jotain mielessä? Mama kysyi.

–  Mehän ollaan ikivanhoja, käytetään sitä vahvuutena, Eino virnisti. –  Ajattelin sulkakynää.

–  Hienoa, otetaanko mukaan myös jokin kokkaustermi? Tehän olette kiinnostuneet ruuanlaitosta.

–  Sulkakynä ja soppakauha, Emmi hihkaisi.

Nimi oli keksitty. Seuraavaksi olisi tarinoiden vuoro.

–  Aloitetaan kevyesti. Kirjoittakaa lyhyt Sauvojen innoittama tarina, Mama toivoi.

***

Mama hyräili jäädessään yksin tietokoneen ääreen. Tarinan keksiminen antoi yllättävästi energiaa. Hän lähetti Tarulle lämpimiä ajatuksia. Hetken mielijohteesta hän laittoi myös sähköpostiviestin.

Hei Taru ja kiitokset loistavasta ideasta. Löysin vain kaksi innokasta kynäilijää, mutta he tuntuivat kiinnostuvan Pienistä Salaisuuksista. Annoin tehtäväksi valita inspiraatiokortit Sauvoista. Päätin itse keskittyä Lantteihin. Innostuisitko sinä osallistumaan etänä ryhmäämme? Eikö etätyö ole nykyään trendikästä? Jos otat haasteen vastaan, tutki veden elementtiä Maljoja. Löydät netistä kaiken tarvittavan tiedon, mutta kyseessä on tietysti oma tulkintasi. Maljat symboloivat unia, tunteita ja vaistoja, siis hyvin naisellista energiaa. Ne ovat ihmissuhdekortteja ja liittyvät rakkauteen. Sopivat siis sinulle mitä parhaiten. Rakkain terveisin jo selvästi piristynyt Mama.

***

Kynäilijät kokoontuivat seuraavana maanantaina intoa puhkuen. Mama katsoi odottavia ilmeitä ilahtuneena.

–  Olette selvästi nauttineet tehtävästä. Kuulin jo, että olet Eino pohtinut aiheita yhdessä Emmin kanssa?

–  Se tuntui helpommalta kuin miettiä yksin, Emmi sanoi ja katsoi lempeästi Einoa, joka punastui helakasti.

–  Kyllä vain. Istuimme huoneessani ja tuhosimme pienen pullollisen jaloviinaa, Eino tunnusti.

–  Voin aloittaa, sittenhän se on ohi, Emmi sanoi ja tarttui tomerasti ruutuvihkoon. –  Kirjoitin minä -muodossa, se tuntui helpoimmalta.

–  Hyvä valinta, tekstistä tulee omakohtainen, Mama vahvisti.

Sovelsin vapaasti Sauvojen kortteja Taistelu ja Voitto sekä kokkausteemaa, Emmi selitti ja luki kuuluvalla äänellä.

TOMAATTI-PAPRIKAPASTA

–  Mikä täällä savuaa? Eino kysyi tullessaan keittiöön musta esiliina edessään.

–  Apua, laitoin erivärisiä paprikoita, tomaatteja ja sipuleita uuniin paahtumaan kovalle lämmölle. Nyt ne ovat kärähtäneet, parkaisin.

–  Emmi, ei hätää. Ota rauhallisesti.

–  Pilasinko hyvät raaka-aineet? Mitä voimme tehdä? kauhistuin.

–  Katso, nämä ovat oivallisia sisältä. Kuoritaan yhdessä palanut pinta, ne ovat sisältä makeita ja mehukkaita, Eino sanoi ja antoi minun maistaa palan. Toden totta, hän oli oikeassa.

Kun kannoin juustoraastetta tihkuvan tomaatti-paprikapastan pöytään, sain raikuvat aplodit. Olin maustanut annoksen runsaskätisesti valkosipulilla ja tuoreella basilikalla sekä yrttisuolalla. Eino kokkasi runsaan vihersalaatin, jossa oli avomaan kurkkua ja väriläiskinä porkkanaraastetta ja lohkottua appelsiinia. Mimmi riensi paikalle kännykkäkameran kanssa.

–  Odottakaa, ikuistan tämän ihanuuden hoivakodin kotisivuille. Suunnittelen blogia, jossa on esillä sunnuntaiset herkkukokkaukset. Annos on kekseliäs ja houkuttelevan värikäs keskellä talvea, hän hehkutti.

Lehahdin punaiseksi silkasta mielihyvästä. Palaute kannusti kehittelemään jatkossakin väri-iloa! Ja jos saan sanoa, maku oli kohdallaan.

***

–  Kiitos Emmi, loistava aloitus. Annos oli todellakin suussa sulava. Pasta oli oikeaoppisen al dente ja se oli imenyt maun itseensä. Haluaisitko ottaa uuden haasteen vastaan? Rakastan italialaista risottoa, mutta sen valmistus vaatii keskittymistä.

–  Eiköhän se onnistu, mutta vain sillä ehdolla, että saan käyttöön pullollisen valkoviiniä. Sitä tarvitaan sekä ruokaan että kokille.

Kaikki nauroivat.

–  Lupaan. Sinun vuorosi Eino. Lisää ruokatarinoita, arvaan?

–  Kyllä vain. Olen kalamies. En pääse enää itse järvelle, mutta pyysin Merviä tuomaan tuoreita ahvenfileitä, sillä ne olivat tarjouksessa. Tarinassa on ripaus sitä Sauvojen innoittamaa Herruutta, mutta vain ripaus.

–  Anna palaa, Mama kehotti.

AHVENIA RUNSAAN VALKOSIPULIN KERA

Istuin pikkupoikana ahkerasti laiturilla ja ongin pikkukaloja. Makeat ahvenet olivat herkkua. Isä opetti perkaamaan kalat.

–  Olet jo iso poika. Veitsi on terävä, ole varovainen, hän sanoi ja näytti, miten kalat fileoidaan.

–  Olit tyhmänrohkea, äiti torui ja laittoi suuren laastarin haavan päälle.

En lannistunut, vaan otin seuraavalla kerralla rauhallisemmin. Isä kehui, kun sain aikaiseksi kelvollista jälkeä. Äitikin kehui ja laittoi fileet paistumaan rautapannulle runsaan voin kera. Herkuttelimme sinä kesänä ja monta kertaa myöhemminkin maukkaalla kalalla ja kullankeltaisella perunamuhennoksella. Äiti näytti, miten hän otti perkuujätteet talteen ja keitti niistä makoisan liemen.

–  Saatte huomenna kalakeittoa, joka vie kielen mennessään. Ei tarvita kalan lisäksi muuta kuin perunakuutioita, runsaasti sipulia ja tilkka kermaa, suolaa ja mustapippuria sekä tuoretta tilliä. Suurustan keiton kananmunankeltuaisella.

Äiti oli loistava kokki. Hänen keittonsa teki minuun lähtemättömän vaikutuksen.

Tutustuin ravintolavuosinani ranskalaiseen äyriäiskeittoon bouillabesse, jossa oli erilaisia kaloja sekä rapuja ja simpukoita valkoviiniä unohtamatta. Se oli hienostuneen makuista ja varakkaiden asiakkaiden suosiossa, mutta ei mielestäni pärjännyt äidin yksinkertaiselle ahvenkeitolle. Miten kaipaankaan niitä aikoja.

***

–  Eino, se oli kunnianosoitus äidillesi. Mitä jos kokkaat joku sunnuntai kalakeittoa äitisi reseptillä?

–  Mielelläni, muistot tulvivat mieleen, Eino sanoi ääni käheänä.

–  Minulla on takataskussa yllätys. Olemme saaneet ryhmään etäjäsenen. Muistatteko ystäväni Tarun? Hän käy ahkerasti tapaamassa minua. Taru on päivätöissä, eikä pääse tapaamisiimme, mutta on luvannut kirjoittaa tarinoita iloksemme. Hän on keskittynyt veden elementtiin Maljoihin. Tarinan innoittaja on numero viisi eli Pettymys.

KESKINKERTAINEN TUHERTAJA

–  Täällä luokan edessä on malleja, jotka pysyvät kiltisti paikallaan, tiukkapipoinen opettajamme Irina sanoi ja osoitti pöydällä olevia kellastuneita pääkalloja ja pölyisiä täytettyjä eläimiä.

En tuntenut minkäänlaista intoa, mutta tehtävä piti suorittaa.

–  Ei tämä ole ollenkaan valmis, jatka valöörien tutkimista, opettaja komensi, kun ilmoitin lopettavani.

Tuhersin jo itkua, ennen kuin Irina sanoi armollisesti, että voin käydä ulkona fiksaamassa lyijykynätyöni.

Tämä oli kuitenkin pientä alastonmallin piirtämisen rinnalla.

–  Mittasuhteet ovat tärkeitä. Keskity, Irina vaati. Hyvä ettei lyönyt sormille.

Mikä ihme minut sai pyrkimään taidekouluun? Olin entistä vakuuttuneempi, ettei maailma tarvitse minun kaltaistani keskinkertaista tuhertajaa. Valmistuin surkeilla arvosanoilla. No, ei niitä ole kukaan kysynyt. Mietin, mitä teen seuraavaksi. Päätin unohtaa turhauttavat taidekokeilut.

Valmistuin lähihoitajaksi vanhempien vaatimuksesta. Se ei ollut kutsumus, mutta ansaitsin niin paljon, että pystyin hankkimaan pienen vuokrayksiön. Sain töitä Elä vanhaksi -hoivakodista, mutta vuorotyö oli rankkaa. Seurustelin hetken työtoverin kanssa, mutta tapaamisista ei tullut mitään, kun olimme eri vuoroissa. Pettymys seurasi toistaan ja olin vaipua epätoivoon. Elämä muuttui parempaan suuntaan, kun kohtasin ihanan Mama Maddalenan. Mutta se on jo toinen tarina.

***

Emmi ja Eino taputtivat spontaanisti ja lähettivät Tarulle sydämelliset terveiset.

–  Haluamme kuulla jatkoa, Emmi sanoi.

–  Totta kai, Tarulla on paljon kerrottavaa. Minulla on tapana sanoa Kari Tapiota mukaillen, että myrskyn jälkeen koittaa poutasää, Mama hymyili.

–  Mama, sinun vuorosi, Emmi kannusti.

–  Kirjoitin lapsuuden ruokainhokeista. Innoittajana oli Lanttien nelonen Voima. Äidin mielestä kaurapuurosta ja kalanmaksaöljystä sai voimaa. Olin vakaasti eri mieltä.

EI ENÄÄ PUUROA EIKÄ KALANMAKSAÖLJYÄ

Sain lapsena yliannoksen molempia. Äiti pakotti syömään joka aamu kamalaa kaurapuuroa ennen kouluun lähtöä. Pahinta oli, että jouduin nielemään myös ison lusikallisen kalanmaksaöljyä. Suussa oli kaamea maku. Kun kasvoin isoksi, en suostunut maistamaan kumpaakaan. Pikkusiskokin sai kalanmaksaöljyä, mutta appelsiininmakuista. Muistelen, että sen nimi oli Sana-Sol. Hän otti sitä mielellään. Vielä parempaa oli valkoinen terveysvaikutteinen Jekovit-suklaa. Se oli niin hyvää, että olisin voinut syödä koko levyn kerralla.  

Äiti uskoi itse kerättyjen marjojen voimaan. Kärpäset surisivat ympärillä, kun hän patisti meidät mustikkametsään. Mielestäni puolukoita oli mukavampi poimia, paitsi silloin, kun metsässä oli hirvikärpäsiä. Inhosin niitä. Inhosin myös liisterimäistä kiisseliä, jota äiti keitti herukoista. Vaaleanpunaiseksi vatkattu puolukkapuuro sen sijaan oli hyvää.

Minusta ei tullut koskaan ruuanlaittajaa. Onneksi nykyään saa ihan kelvollisia valmisannoksia. En olisi uskonut, että ikävöin voissa paistettuja makkaraperunoita, mutta ne olivat herkullisia laitosruoan mauttomiin annoksiin verrattuna.

Haastan teidät Eino ja Emmi, voisitteko kokata joku sunnuntai syntisen hyvää pyttipannua?

***

Mama sai suosionosoituksia. Eino lupasi juhlallisesti laittaa maailman parasta pyttipannua.

–  Siihen tulee runsaasti kuullotettua sipulia, pekonia ja päälle löysäksi paistettu kananmuna. Lisukkeeksi maustekurkkuja ja etikkapunajuuria, hän ilmoitti.

Mama soi hänelle häikäisevän hymyn.

–  Arvostan, pidän yksinkertaisista mauista. Kuulostaa kotiruualta. Saisinpa vielä oluttuopin sen kanssa.

Eino piti lupauksensa. Hän sai suosionosoituksia nostaessaan sunnuntaina ison rautapannun pöytään.

–  En todellakaan kaipaa sisäfilepihvejä. Tämä on yksinkertaisesti hyvää, Mama huokasi ja otti toisen annoksen.

***

Mama istui iltapäivällä Einon ja Emmin kanssa kahvilla.

–  Emmi, sinä et ole vielä esittänyt kokkaustoiveita. Onko sinulla lempiruokia? Mama kysyi.

–  Eiköhän meillä kaikilla ole. Pidän kotiruuasta. Muistelen usein haikeana äidin kokkauksia. Parhaita olivat ruuat, joita sai vain satokaudella. Nokkosletut, kesäkeitto, kermainen sienikeitto, puolukkasurvos ja tietysti jouluherkut. En pitänyt rosollista, mutta imelletty perunalaatikko ja porkkanalaatikko olivat hyviä. Meillä oli tapana syödä niiden kanssa purkkiherneitä. Siis vain jouluisin, ei koskaan muulloin.

–  Tuntuu kummalliselta, kun nykyään saa herkkuja ympäri vuoden. Laskiaispullia heti joulun jälkeen, samoin mämmiä kuukausia ennen pääsiäistä, Mama nauroi.

–  Meillähän on sieniä pakastimessa. Miten olisi tattimuhennos kuoriperunoiden ja salaatin kera? Eino ehdotti.

–  Eivät kaikki pidä sienistä. Kuulin, kun yksi vanhimmista asukkaista kertoi syöneensä sodan jälkeen pelkkiä sieniä, kun kaikesta oli pulaa, Emmi epäröi.

–  Tehdään myös nakkikastiketta, se ainakin kelpaa, Eino ehdotti.

–  Hyvä, odotan innolla, Mama sanoi ja ilmoitti menevänsä hetkeksi lepäämään.

***

Mama järkyttyi seuraavana aamuna tunnistaessaan uuden tulokkaan.

–  Meriitta, sinä täällä, mitä ihmettä on tapahtunut?

–  Sytytin vahingossa keittiön tuleen, kun erehdyin laittamaan metallivuoan mikroon. Hätäännyin, kaaduin pahasti ja loukkasin pääni. Aivoverenvuoto, lääkäri totesi. Makasin puolikuolleena sairaalassa ja sain lopulta hoitopaikan. Lääkärin mukaan en enää toivu entiselleni, Meriitta kertoi katkerana.

Hänen äänensä värisi ja iho oli keltainen. Mama epäili, että Meriitta oli todella sairas.

–  Saan oman huoneen. Yritän olla kiitollinen. Hugo jätti minut ja olen omillani. Vielä toipilas, mutta yritän pärjätä, Meriitta sanoi, kun Mervi ohjasi hänen pyörätuolinsa oikealle ovelle.

Mama veti henkeä järkytyksestä. Hän epäili, että hoivakodin rauhallinen ilmapiiri olisi pian vain kaukainen muisto.

***

Maman pahin pelko toteutui. Meriitta toipui yllättävän nopeasti ja halusi olla mukana hoivakodin arjessa. Kun hän kuuli sunnuntaikokkauksista, silmiin syttyi kiilto.

–  Olen ammattilainen. Voin ottaa sunnuntaisin keittiön haltuuni, hän julisti voitonvarmana.

–  Et todellakaan yksin, mutta voit tehdä yhteistyötä Einon ja Emmin kanssa, Mama rauhoitteli.

–  Jos olen ymmärtänyt oikein, toinen on ollut baarimikko ja toinen koulun keittäjä. Minä olen sentään työskennellyt televisiossa, Meriitta uhosi.

–  Saat näyttää taitosi ensi sunnuntaina. Jos et tarvitse apua, siitä vaan. Sovi Mervin kanssa kauppalista. Tosin joudut selviämään vähällä, sillä meillä on tiukka budjetti, Mama ohjeisti.

–  On minulla omaakin rahaa. Hugo jätti sievoisen summan siitä ilosta, että pääsi minusta eroon, Meriitta kertoi voitonriemuisasti.

–  Selvä, kyllä meille kelpaa parempikin ruoka, Eino sanoi, vaikka häntä harmitti Meriitan pomotus.

–  Saatte nähdä, varautukaa hämmästymään, Meriitta hymyili väkinäisesti.

***

Jännitys tiivistyi seuraavana sunnuntaina. Mama ei tiennyt mitä odottaa. Meriitta oli ollut salaperäinen ja pyytänyt Merviä vaikenemaan ostoksista. Asukkaat odottivat jännittyneinä, mitä olisi tarjolla. Meriitta istui edelleen pyörätuolissa, mutta komensi sujuvasti Tiinaa tuomaan kokkaamansa aterian tarjolle.

–  Rakastan ranskalaista keittiötä. Saatte leipäkrutongeilla koristeltua sipulikeittoa, jonka haudutin vahvassa lihaliemessä. Sen jälkeen tarjolla on sinisimpukoita valkosipuli-viinikastikkeessa. Vakuutan, että molemmat annokset ovat oikeaoppisia, Meriitta esitteli ylpeänä.

Asukkaat maistelivat varovasti. Sipulikeitto oli tulikuumaa ja moni poltti kielensä.

–  Eikö simpukoiden kanssa ole mitään lisukkeita? Olen käynyt Belgiassa ja siellä niiden kanssa oli aina tarjolla ranskalaisia, Emmi uskaltautui kysymään.

–  Se on brutaalia. Herkutelkaa, Meriitan hymy ei hyytynyt.

–  En tykkää näistä, olen allerginen mereneläville, Niilo uskaltautui sanomaan. –  Saisinko jotain muuta?

Tiina huolestui, kun moni muukin seurasi Niilon esimerkkiä. Simpukat olivat useimmille uusi tuttavuus ja he suhtautuivat niihin epäluuloisesti.

–  Tuon näkkileipää ja juustosiivuja, hän sanoi katsoessaan jääkaappiin.

–  Oli aika kurja ateria, jäi nälkä, Niilo kommentoi voidellessaan kolmatta leipäpalaa.

Meriitta näytti voipuneelta ja pyysi päästä huoneeseensa lepäämään. Mama tunnisti yllättävän tuoksun. Oliko Meriitta nauttinut simpukkaliemeen tarkoitettua valkoviiniä? Lääkärihän oli kieltänyt häneltä alkoholin käytön.

–  Se siitä kokeilusta, Mama tokaisi Einolle ja Emmille. –  Saatte vallata ensi viikolla keittiön. Emme todellakaan päästä Meriittaa sinne enää yksin.

***

Maanantaina moni valitti saaneensa vatsavaivoja sipulikeitosta. Lounaalla tarjottu pakastekalakeitto kelpasi tavallista paremmin. Meriitta ei näyttäytynyt. Mama oli tyytyväinen, ettei hän tuppautunut kynäilijöiden piiriin.

Ei kuitenkaan kestänyt kauan, kun Meriitta sai vihiä Maman kirjoittajaryhmästä.

–  Onhan se kaikille avoin? hän varmisti.

Maman oli pakko myöntää, että asukkaat saivat osallistua vapaasti. Hän ei ilahtunut, kun Meriitta rullasi maanantaina muitta mutkitta pyörätuolinsa pöydän ääreen.

–  Kuulin, että olette kirjoittaneet ruokakokemuksista. Olen konkari, sillä olen julkaissut muutaman reseptikirjan, Meriitta kertoi.

–  Oletko tutustunut Eevan kotiruokakirjaan? Mama kysyi.

–  Selvästi amatöörin tekemä, ohjeet olivat aika arkisia.

–  Meille ne ovat kelvanneet, emme kaipaa mitään suuren maailman kummallisia herkkuja, Eino kommentoi.

–  Ette ymmärrä hyvän päälle. Olen tottunut syömään verisiä pihvejä ja mereneläviä, Meriitta nosti leukaansa ja katsoi osanottajia alentuvasti.

–  Niitä täällä ei ole tarjolla ellet tilaa jostain kalliista ravintolasta, Mama sanoi kuivasti. –  Mutta voithan hekumoida kirjoittamalla ruokataivaasta.

–  Sen aion tehdäkin. Jotain ilonpilkahduksia on pakko keksiä tämän surkeuden keskellä, Meriitta kehui.

–  Odotamme, mitä saat aikaiseksi. Luemme tänään muiden tarinoita ja saat loistaa seuraavalla kerralla, Mama sanoi tiukasti.

–  Taidan vetäytyä omaan rauhaan, Meriitta sanoi kipakasti, peruutti pyörätuolin ja poistui huoneeseensa.

–  Huh, hyvä kun lähti, mokomakin mahtailija. Esittää olevansa parempi muita, Saara puuskahti.

–  Emme voi kieltää häntä osallistumasta, Mama sanoi sovittelevasti.

–  Toivottavasti hän ei puutu enää sunnuntaikokkauksiin, Eino mietti.

–  Siihen Mimmillä on vaikutusvaltaa. Kynäilijäryhmä sen sijaan perustuu vapaaehtoisuuteen. Haluatteko jatkaa? Mama kysyi.

Kaikki olivat vaisuja. Tunnelma oli latistunut kerralla.

–  Kirjoitin nuoruuden epävarmuudesta. Tunne on varmaan teillekin tuttu, Mama sanoi. –  Innoittajana oli Lanttien viitonen Huoli.

ENNEUNI

Näin unen ennen kuin oli aika astua virallisesti työelämään. Istuin valtavassa salissa, kuin näyttämöllä. Tunsin itseni pieneksi ja araksi. Katselin varpaisiini. Huomasin, että mansikanpunainen kynsilakka oli lohkeillut. Kun uskalsin silmäillä varovasti ympärilleni, mustavalkoinen shakkiruutuinen parketti häikäisi. Vedin henkeä. Se oli juuri sellainen, josta olin uneksinut. Innoittajana oli hollantilainen taidemaalari Johannes Vermeer. Hänen huikeissa maalauksissaan ruudut hohtivat ikkunasta siivilöityvässä valossa.

Nostin vastahakoisesti katseeni. Tulipunainen aurinko säteili koboltinsinisellä taivaalla. Missä ihmeessä olin? Tila oli hiljainen, ei edes metsän huminaa tai lintujen ääniä kuulunut.

– Tyttöseni, olet itsetutkiskelun valtakunnassa. Kerro, mitä toivot ja mitä pelkäät.

Kaikuva ääni sai minut hätkähtämään.

– Toivon menestystä uralla, ikiomaa perhettä ja terveyttä, sopersin.

– Etkö toivo rikkautta ja ylellisyyttä? Ylitsevuotavia maljoja, loistoautoja, huvipursia?

– Eivät ne ole minua varten. Ihan tavallista elämää, kiitos, vakuutin.

Oliko kysyjä hyvä haltija? Saisinko toivoa niin kuin saduissa? Nipistin käsivarttani. Tiesin, että nyt pitäisi osata toivoa viisaasti.

– En ole haltija, olen pieni lapsi sisälläsi. Kerro peloistasi.

– Pelkään epäonnistumista, hylätyksi tulemista, sairautta, luettelin vikkelästi.

– Sinusta itsestäsi riippuu, miten maailma vastaa. Mieti, millaisen tunnelman tuot, kun astut vieraita täynnä olevaan huoneeseen. Ilahtuvatko he, tulevatko tervehtimään, kyselevät kuulumisia? Vai eikö kukaan huomaa sinua? Peräydytkö nurkkaan ja toivot olevasi muualla? Voit tuoda tullessasi lämpöä, valoa ja rakkautta. Älä unohda huumoria. Tai jos olet huonolla tuulella, voit huomaamattasi kylvää riidan siemeniä.

Hätkähdin hereille. Olin illalla miettinyt, uskallanko tarttua uusiin haasteisiin. Uni kumpusi jostain syvältä alitajunnasta. Aamulla tunsin olevani valmis kohtaamaan maailman luottavaisin mielin. Yrittäisin parhaani.

***

– Se oli kaunis tarina, Emmi sanoi liikuttuneena. Olet löytänyt itsesi, kun pystyt kirjoittamaan tunteista.

– Se on terapeuttista. Nautin, kun voin kiitää mielikuvituksen siivin. Suosittelen samaa teillekin.

– Minunkin tarinani on elettyä elämää. Tähän sopii Sauvojen yhdeksikkö Lujuus, Emmi sanoi.

MEIDÄN MARTTA

Minusta tuli martta, sillä äiti oli kuulunut paikalliseen marttayhdistykseen ja halusi minunkin liittyvän. Olin aluksi pikkumartta ja vähän eksyksissä varttuneiden naisten seurassa. Viihdyin kuitenkin hyvin, sillä tarjolla oli aina tuoreita leivonnaisia. Pulskistuin, mutta en ollut huolissani, sillä rakastin myös liikuntaa.

Kun kohtasin ensimmäisen sydänsurun, lohduttauduin suklaalla. Äiti huolestui ja laittoi minut dieetille. Eihän se toiminut, sillä säästin viikkorahoja ja ostin koulumatkoilla karkkeja. Ruoka ei maistunut, mutta makea sitäkin paremmin. Äiti oli ihmeissään katsellessaan, miten vähän söin, mutta painoa kertyi. Koulussa minua kiusattiin ja haukuttiin läskiksi. Suivaannuin ja hukutin suruni jäätelöön. Se lohdutti hetken, mutta tunsin itseni surkeaksi.

Martat tulivat apuun. Hoikka ja tyylikäs Eija kutsui minut luokseen katsomaan hänen kissanpentujaan. Ne olivat suloisia. Olisin itsekin halunnut lemmikin, mutta en koskaan saanut. Eija kertoi olleensa nuorena ylilihava, mitä minun oli vaikea uskoa.

–  Emmi, huomaan, että sinulla on vaikeaa. Tulisitko kanssani vapaaehtoistyöhön? Täällä pikkukaupungissa on paljon maahanmuuttajia ja nyt Ukrainan pakolaisia. Minä ja pari muuta marttaa opetamme heille suomalaisten arkiruokien kokkausta. Voisit olla apuna. Monella äidillä on mukana pieniä lapsia, jotka kaipaavat hoitoa sillä aikaa, kun he ovat keittiössä.

Ehdotus oli outo, mutta suostuin, sillä ihailin Eijaa suunnattomasti. Hän oli myötätuntoinen ja jaksoi kuunnella koulumurheitani.

–  Jos sinulla on joku ystävä, joka haluaisi tulla kanssasi, se sopii mainiosti, Eija sanoi lähtiessäni.

Rohkaisin mieleni ja kerroin Kirstille, jonka kanssa kuljimme koulumatkat. Hän suostui ja välimme lämpenivät. Huomasin yllättäen, että tapaamiset olivat hauskoja. Pelasimme isompien kanssa lautapelejä ja rakensimme palikoista torneja, joita pienimmät lapset kaatoivat innosta hihkuen. Saimme osallistua ruokailuhetkiin. Nautimme terveellisestä ja maukkaasta kotiruuasta. Makeanhimo hellitti. Hoikistuin ja elämänilo palasi. Kiitos siitä ihanien marttojen. Kerran martta, aina martta.

***

–  Kiitos Emmi, se oli hieno kasvutarina. Minäkin tunnen marttoja ja ihailen heidän tarmoaan, Mama kiitteli.

Meriitta yllätti kynäilijät kirjoittamallaan mielikuvitustarinalla.

– Tutustuin Maman kehotuksesta tarotkortteihin ja hain innoitusta ilman elementistä Miekoista. Koin ne haasteellisiksi ja valitsin uhkarohkeasti vaikeimmat. Numero 7 on Turhautuminen, 8 on Häirintä, 9 on Julmuus ja 10 Tuho. Pelottavia kaikki, mutta niin on ollut elämänikin. Tarina on keksitty, mutta niin kuin kaikissa hyvissä teksteissä, siinä on mukana aineksia eletystä elämästä. Otin Mama sinutkin mukaan, Meriitta julisti ilkikurisesti.

MINÄ JA RAKASTAJANI

Uhkearintainen Meriitta etsii jännitystä elämään naisellisilla avuillaan.

Osallistuin hetken mielijohteesta laulukilpailuun. Tai kyseessä oli enemmänkin koe, jossa haettiin esiintyjiä kesäteatteriin. En tiedä mikä minut sai laulamaan kappaleen Aikuinen nainen. Paitsi sitähän minä olen. Villit nuoruusvuodet ovat takana, mutta on minussa säihkettä edelleen. Raati huomasi elämäniloni ja ilmeisesti runsaat muotoni. Pääsin kärkikolmikkoon. Se takasi esiintymissopimuksen.

Vilkutin silmää päätuomari Kaarlolle ja sain hyvän roolin. En pääosaa, mutta näyttävän kuitenkin. Minä ja ne kaksi muuta voittajaa tanssimme ja laulamme vähäpukeisina. Hymyilytti, kun näin rooliasumme. Tiukka korsetti, sukkanauhaliivit, mustat verkkosukat ja korkokengät. Onneksi minulla on hyvä vartalo. Se taisi tosiaankin olla edellytys laulutaidon lisäksi. Kilpakumppanini ovat hekin reheviä.

Kaarlosta tuli rakastajani. Se oli alusta asti selvää. En häpeä tunnustaa, että se hivelee itsetuntoani. Kilpasiskot ovat kateellisia. Sekin hivelee. Kaarlo vie minut esitysten jälkeen hienoihin ravintoloihin syömään. Juomme kuohuviiniä ja rakastelemme öisin kiihkeästi.

Jotain kuitenkin puuttuu. Tämä ei ole todellista. Elän sadussa kesäkuukaudet, mutta tiedän syksyn tullessa, että huuma on ohi. Olen nähnyt sen liian monta kertaa. Olen päättänyt jättää Kaarlon, kun kausi on ohi. En halua joutua itse jätetyksi.

Pukeuduin viimeisen esityksen jälkeen tulipunaiseen tiukkaan iltapukuun ja valmistauduin jäähyväisiin. Kaarlo yllätti minut.

– Rakkaani, kyyhkyläiseni, olet parasta mitä kohdalleni on sattunut. Pelkään menettäväni sinut. Tulethan omakseni? Tarjoan sormuksen, kartanon, oman auton ja ikuisen rakkauteni.

Purskahdin itkuun. Mitään niin ihanaa en ollut kuullut koskaan.

– Kaarlo, tämä on varmasti viinien huumaa. Mutta ei se haittaa, totta kai olen omasi. Juodaan maljat ja heittäydytään sitten moottorisänkyysi.

Kaarlon oodi rinnoille

Odotin innolla laulukilpailua. Elämästäni oli tullut kiihottavaa, kun sain valita musikaaliin kaikkein kauneimmat ja lahjakkaimmat näyttelijät. Huomasin tyttöjoukossa pikkukaupunkimme kaunottaren Meriitan. Miten toivoinkaan, että hän muiden avujensa lisäksi osaa laulaa. Silloin valinta olisi helppo. Jännittää. Taidan ottaa paukun.

No niin, unelmani on toteutunut. Meriitta hehkui lavalla ja lauloi säkenöivästi. Hän oli pukeutunut avokaulaiseen tiukkaan toppiin ja leopardikuvioisiin trikoohousuihin. En saanut katsettani irti hänen pulleista rinnoistaan. Ne pomppivat vallattomasti musiikin tahdissa. Huomasin, ettei hänellä ollut rintaliivejä. Ei hän sellaisia tarvinnutkaan. Tunsin miehuuteni kasvavan, kun tyttö iski minulle silmää. Pakahdun himosta. Suostuisikohan hän kanssani illalliselle? Enempää en uskalla edes kuvitella.

– Kaarlo, luuletko että minulla on mahdollisuuksia päästä musikaaliin? Meriitta kysyi ja katseli minua silmiin mustien ripsiensä alta.

– Luulen kyllä, lauloit hyvin, sanoin ääni käheänä.

Ihmeellinen ravintolailta päättyi suudelmiin. Nautimme Piparkakkutalossa mehevät pippuripihvit ja joimme pullollisen kallista punaviiniä.

– Minua panettaa, tarjoatko kotonasi yömyssyt? Meriitta kysyi suorasukaisesti ja painautui minua vasten. Tartuin hänen rintoihinsa ja toivoin, ettei minun tarvitsisi koskaan irrottaa käsiäni. Yöstä tuli ihmeellinen. Kesästä tuli ihmeellinen. Tunsin nuortuvani ja elin jatkuvassa himossa. Elokuussa rohkaisin mieleni ja kosin.

Meriitta kehräsi ja lupasi, että saan puristella hänen rintojaan niin paljon kuin haluan. Olen onnellinen mies. Kirjoitin runon elämän riemusta.

Oodi rinnoille
Voiko olla mitään ihanampaa,
pehmeämpää, houkuttelevampaa
kuin viettelevästi pomppivat rinnat.
Meriitta tanssii,
hän on verhoutunut läpinäkyvään harsoon,
rinnat ovat paljaat,
miten niitä himoitsenkaan.
Tiedän, että saan hänet kohta syliini,
puristan, rakastan, rakastelen, huumaannun,
vaivun jumalaiseen ekstaasiin,
oi Meriitta, olethan aina minun.

Olen ikuisesti sinun

Näin kuvittelin, mutta ei se niin mennyt. Kaarlo on ihana unelmieni mies, mutta kieltämättä jo vähän vanha eikä kovin viriili. Hän puhuu kauniisti, mutta väsyy nopeasti eikä jaksa rakastella aamuun asti. Hän on liikemies ja joudun, tai hänen mielestään pääsen, usein mukaan ikäviin edustustilaisuuksiin. Olen shoppaillut Lontoossa, Pariisissa ja Roomassa, mutta viralliset illalliset ovat tuskaa. Mustapukuiset herrat ovat kohteliaita, suutelevat kädelle ja kysyvät, miten pikkurouva voi. Tekisi mieli puraista, mutta hymyilen silmät sirrillä ja vakuutan olevani vaikuttunut tapaamisista.

En ole. Miehet ovat vaikutusvaltaisia ja lipeviä. Kun Kaarlon silmä välttää, he haluavat muutaman paukun jälkeen hipelöidä rintojani. Pukeudun mieheni pyynnöstä avokaulaisiin tiukkoihin mekkoihin. Hän on ylpeä soreasta nuoresta vaimosta. En kerro tahmeista käsistä enkä suorasukaisista ehdotuksista. Kävimme Kaarlon kanssa seksivälinekaupassa. Hänen silmänsä kiilsivät, kun hän valitsi minulle tiukkoja korsetteja, verkkosukkia ja tupsuja nänninpäihin. Pidän hänet koukussa pukeutumalla rohkeasti ja viettelemällä iltaisin makuuhuonepuuhiin. Elämä on lyhyt ja mietin, onko tässä kaikki. Minulta ei puutu mitään, mutta en ole onnellinen.

Ilmoittauduin aikuisbalettiin ja laulutunneille. Kaarlo ei kieltänyt, sillä hän odottaa, että esiinnyn hänelle vähäpukeisena. Sidoin rinnat tiukasti, sillä pelkäsin, että ne ovat liian isot balettitunneille. Minulla on kunnianhimoinen haave päästä esiintymään ensitanssijana kevätnäytöksessä. En ole ylpeä siitä mitä tein koetanssissa. Meitä oli kolme. Laitoin ensimmäisen kokelaan tossuihin lasinsiruja ja hän poistui varpaat veressä näyttämöltä. Toinen sai tyrmäystippoja vesipulloonsa. Hän pyörtyi ennen kuin ehti edes aloittaa. Balettimestari arveli heidän jännittäneen koetta ja julisti minut voittajaksi.

En ehtinyt nauttia kauan, sillä harjoituksissa rintoja peittävä side irtosi ja puolipallot pullahtivat kaula-aukosta. Balettimestari haukkoi henkeä eikä tiennyt miten suhtautua. Hänen silmänsä kiilsivät himosta. Hymyilin hämillisenä, mutta ikävä kyllä muutkin olivat nähneet rintani. Sain potkut. Itkin Kaarlon rintaa vasten, mutta hän lohdutti sanomalla, että nyt ne aarteet ovat pelkästään hänen.

Keskityin laulu- ja tanssiopintoihin. Sain kiinnityksen kaupungin kuumimpaan yökerhoon. Kaarlo ei pitänyt ajatuksesta, mutta vakuutin olevani kiltti tyttö. Ei se tietenkään pitänyt paikkaansa, sillä johtaja kutsui minut usein toimistoonsa ja hyväili kiihkeästi rintojani. Ajattelin, ettei se haittaa. Palkka oli hyvä, vaikka en rahaa tarvinnutkaan. Itsetuntoa hiveli miesten kiihko. Opettelin tankotanssia ja viihdytin asiakkaita aamuyön tunteina vain stringit verhona. Miehet tunkivat sileitä seteleitä kuminauhojen alle ja kuiskuttelivat rohkeita ehdotuksia. Nauroin häpeämättä ja puikahdin valomerkin jälkeen taksilla Kaarlon viereen. Rahoista en tietenkään kertonut.

Rakas Meriitta

Olen nuortunut ja rakastunut kuin pikkupoika. Olisinpa vielä vetreä. Pyysin luotettavalta lääkäriltä sinisiä pillereitä. Hän varoitti ottamasta liikaa. En välitä, sillä haluan elää täysillä. Meriitta kiihottaa minua pelkällä läsnäololla. Kun hän pukeutuu viettelevästi, olen myyty. Teen mitä vain saadakseni pitää hänet ikuisesti luonani. Meriitta kehrää ja hellii minua.

En pidä hänen yökerhoesiintymisestään, mutta en voi kieltääkään, sillä hän haluaa elämään jännitystä. Tein testamentin. Lasten ei tarvitse tietää, että Meriitta perii suurimman osan omaisuudestani, joka ei ole aivan vähäinen. Sydämestä ottaa iltaisin, mutta vähät siitä. Välitän vain Meriitasta ja yhteisestä onnestamme. Kunpa se jatkuisi ikuisesti.

Nuori leski

Kaarlo kuoli aivan liian varhain. Asun yksin suuressa talossamme. Olemme päättäneet odottaa säädyllisen ajan balettimestarin kanssa, ennen kuin hän muuttaa luokseni. Hän kannusti minua käyttämään naisellisia avuja, sillä tiesimme molemmat, että Kaarlon sydän oli heikko. Lääkäri yritti varoittaa, ettei häntä saa kiihottaa liikaa. En välittänyt, sillä Kaarlo nautti esityksistäni. Lisäsin ilta illan jälkeen vauhtia. Viimeisenä yhteisenä iltanamme tanssin rinnat paljaina ja hän haukkoi henkeä, kunnes muuttui kasvoiltaan siniseksi.

Jään kaipaamaan, mutta elämä jatkuu ja balettimestarin kanssa meillä on tulevaisuus ilman taloudellisia huolia. Mietin rintojen pienennysleikkausta, mutta rakastajani sanoo, että olen täydellinen tällaisena. Taidan uskoa häntä.

Balettimestarin tunnustus

En tiedä, mikä minuun on mennyt. Jätin perheen tytönhupakon vuoksi. Kadun jo nyt, sillä vaikka Meriitta on hekumallinen, hän on myös pinnallinen. Onhan hän siro ja tanssii notkeasti, mutta kaipaan elämään muutakin kuin jatkuvaa himoa. En olisi uskonut, että siihen turtuu. Työpäivät ovat vaativia ja lapsia on ikävä. Olen yrittänyt tavata heitä, mutta vaimo on katkera ja sanoo, että olen osani valinnut. Kun koetin selittää, että Meriitta on vain hetken huumaa, vaimo raivostui.

– Hoidan yksin kahta alle kouluikäistä ja sinä hurvittelet jonkun tytönheitukan kanssa.

Ei auttanut, vaikka anelin, että hän ottaa minut takaisin. Toivon, että hän leppyy alkujärkytyksen jälkeen. Lähetän lapsille rahaa, vaikka palkka on pieni. Meriitalla on hulppea leskeneläke ja iso talo, mutta hän pitää tiukasti rahat itsellään. Saan toki asua ilmaiseksi ja ruokaa ja juomaa riittää, mutta joudun pitämään ammatin vuoksi tiukkaa itsekuria. Olen huomannut, ettei Meriittakaan ole enää yhtä kiihkeä kuin alussa. Tämä taisi olla paha virheliike.

Pettymys

Mikä näitä miehiä vaivaa? Kaarlo jätti minut, samoin rakastajani. Onko vika minussa? Olen yrittänyt miellyttää miehiä, mutta elämä on yllättänyt. Rahasta ei ole pulaa, mutta elämän sisällöstä on. Balettimestari häipyi häntä koipien välissä. En ihmettele, olihan hänellä kaksi lasta ja vaimokulta.

En katsele enää miehiä sillä silmällä, mutta en tiedä, mitä teen elämälläni. Yksin ei ole hyvä olla ja miehet tympäisevät. Tanssijaksi olen pian liian vanha ja totta puhuen, parempia laulajia kuin minä on maailma täynnä. Huomasin mainoksen, jossa joku Mama tarjoaa vain hyviä tarotennustuksia. Olisiko nyt hyvä hetki päivittää kohtalo?

Vain hyviä ennustuksia

Maman olohuone oli hämärä. Ikkunan edessä oli pyöreä pöytä ja sen vierellä kaksi korituolia. Tuikkukynttilä loi varjoja seinille. Huomasin, että sohvalla torkkupeiton päällä loikoili pörröinen kissa.

– Tule peremmälle. Näen, että mieltäsi painaa jokin. Ovatko tarotkortit tutut?

– Eivät todellakaan. En ymmärrä, miksi halusin tulla ennustajalle, tunnustin varovasti.

– Puhun mieluummin tarotkorttien tulkinnasta, Mama hymyili ja kysyi, halusiko vieras kupillisen rauhoittavaa yrttiteetä.

Siemaili juomaa ja katsoin, kun Mama sekoitti korttipakan. Hän rupatteli kotoisasti ja kertoi, että jokainen voi tulkita kuvat oman elämäntilanteen valossa.

– Pakassa on 78 korttia ja kaikki ovat erilaisia. Löytyy Suuria Salaisuuksia, hovikortteja prinsseineen ja prinsessoineen ja Pieniä Salaisuuksia, jotka kertovat arkipäivästä. Keskity ja nosta kolme vasemmalla eli sydämen puoleisella kädellä.

Tunsin pulssin kiihtyvän. Hän ei tiennyt, oliko Mama selvännäkijä vai pelkkä huijari. Ensimmäisessä kortissa oli alaston nainen, joka piti kädessään Graalin maljaa.

– Tämä on Intohimo ja se kuvastaa menneisyyttäsi. Olet elänyt vahvasti ja eroottisesti. Siinä ei ole mitään pahaa, sillä olet nauttinut elämästä sen kaikessa ihanuudessa.

Pidätin hengitystä, kun Mama käänsi toisen kortin.

– Näetkö, tässä on käärme, joka luo nahkansa. Kortti kertoo mahdollisuudesta muutokseen. Olet kokenut menetyksiä, mutta edessä on uusi alku, jos olet valmis siihen. Monesti on vaikea hypätä tuntemattomaan, mutta se kannattaa. Huomaan, että olet tuskastunut nykytilanteeseen.

Nyökkäsin. Kaikki piti paikkansa.

– Kolmas kortti kertoo tulevaisuudesta. Se on Taito. Pystyt uskomattomiin suorituksiin, jos vain tahdot. Kortin sanoma on, että jopa mahdoton voi toteutua, kun uskot itseesi ja kuuntelet sydämen ääntä. Mieti, mikä on sinulle tärkeää ja toimi sen mukaan.

Olin hämilläni lähtiessäni. Maman sanat kaikuivat korvissa. Mitä oikeasti halusin? Poikkesin kotimatkalla tuttuun karaokebaariin. Hetken mielijohteesta ilmoittauduin laulamaan kappaleen ”Aikuinen nainen”.

Kättentaputukset yllättivät.

– Etsin tuoreita esiintyjiä uuteen elokuvaan. Haluaistitko roolin karaokelaulajana? hienostuneen näköinen harmaaohimoinen mies kysyi yllättäen.

En tiennyt mitä vastata.

– Älä pelästy, etsimme juuri sinun näköistäsi rehevää ja isopovista naista, joka osaa laulaa viettelevästi, mies sanoi ja nauroi leveästi.

– Ehkä suostun, sillä kaipaan juuri tällä hetkellä virikkeitä, kihersin mielissäni.

Mama

Olen saanut taas kerran uuden ihailijan. Meriitta otti yhteyttä ja kertoi tehneensä näyttelijäsopimuksen pelkästään tarotkorttien innoittamana. Taidan olla oikealla alalla!

Filmitähti on syntynyt

Elokuvatuottaja Hugo hurmaantui Meriittaan. Hän hehkutti, että oli koko ikänsä etsinyt valovoimista tähteä, jolla oli muotoja. Meriitta täytti kaikki hänen unelmansa. Tyttö osasi laulaa, tanssia ja näytellä ja hänen rintansa olivat unelmien täyttymys.

Hugo oli herkkä ja hänellä oli tapana vaipua iltaisin haaveilemaan. Runonsäkeet syntyivät spontaanisti.

En tiennyt, että löydän elämäni unelman
täydellisen Venuksen, hehkuvan planeetan.
Meriitta, olet täydellinen.
rintasi saavat minut hurmioon,
ethän koskaan jätä minua,
palvon sinua, hyväilen poveasi,
näen sinusta kosteita unia,
en tiennyt löytäväni onnen karaokebaarista.
elämä yllättää,
haluan rutistaa ja rakastaa sinua ikuisesti.

Olin innoissaan elokuvaroolista, mutta huomasin nopeasti, ettei näyttelylahjoja tarvittu, vaan kuvaaja keskittyi ottamaan lähikuvia rinnoista.

– Hugo, tunnen olevani näyttelylehmä. Kuvittelin, että haluat minut elokuvaan laulunlahjojeni vuoksi, mutta erehdyin, valitin.

– Rakas, olet täydellinen. Kirjoitan sinulle seuraavaan elokuvaan tähtiroolin, mutta tässä saat loistaa karaokekuningattarena, Hugo rauhoitteli.

Tyydyin vastaukseen ja pukeuduin ohjaajan vaatimusten mukaisesti vietteleviin asuihin. Tuntui, että miehet näkivät minut vain seksisymbolina.

Huippukalliissa ravintolassa oli odottava tunnelma. Astelin Hugon käsipuolessa kunniapaikalle. Olin pukeutunut kimaltelevaan iltapukuun ja astelin ryhdikkäästi huiman korkeilla sandaaleilla. Salamavalot välähtelivät. Television juontaja aloitti lähetyksen kertomalla, että illan ohjelmassa oli vuoden halutuimmat elokuvapalkinnot.

Jännitti, sillä tiesin olevansa ehdolla sivuosaroolista. Hugo puristi käsivarttani ja kilisti samppanjamaljan.

– Paras voittakoon, Hugo sanoi ja kumartui antamaan suukon poskelle. Lehtikuvaaja oli salamana paikalla ja kuva levisi saman tien someen. Punastuin somasti, kun minut kutsuttiin lavalle.

– Onneksi olkoon, olet voittanut ensikertalaisena palkinnon, juontaja kommentoi ja ojensi kukkapuskan ja kammottavan ruman pystin.

– Tiesin, että olet paras, kaunein ja muodokkain, Hugo kommentoi. –  Teen sinusta kansainvälisen tähden.

Kehräsin saadessani julkista huomiota. Hugo myhäili ja kertoi innoissaan elokuvan loistavista katsojamääristä. Hän hiljeni kuitenkin nopeasti, kun seuraava elokuva sai murskaavat arviot. Sitä pidettiin katsojien aliarvioimisena, koska juonta ei ollut juuri lainkaan. Jäin usein yksin kotiin, kun Hugo hukutti murheen soittoruokaloissa.

En lannistunut, vaan osallistuin luovan kirjoittamisen kurssille ja vietin vapaa-ajat ylellisessä työhuoneessa. Omaelämäkerrallinen kohuromaani ”Pomppivat puolipallot” julkaistiin joulumarkkinoilla ja minua ylistettiin nousevaksi tähdeksi. Hugon silmät kirkastuivat, kun hän luki rohkean tarinan. Hän ehdotti lunastavansa elokuvaoikeudet. Nauroin ihastuneena ja kirjoitin nimen sopimukseen sitä edes lukematta.

Tyrmistyin, kun Hugo esitteli nuoren röyhkeän näköisen blondin, jolla oli näyttävä rintavarustus.

– Kultaseni, Tipu esittää elokuvassa sinua. Eikö hän olekin vetävän näköinen?

– Miten tämä on mahdollista? parahdin.

– Itsehän allekirjoitit sopimuksen. Siinä lukee selvästi, että Tipuliini on elokuvan tähti, Hugo hämmästeli. – Jos et ole huomannut, niin rintasi ovat ruvenneet riippumaan ja silmäkulmissa on ryppyjä. Elokuva on armoton, vain nuoret, kauniit ja rohkeat pärjäävät. Katso peiliin, niin ymmärrät.

– Pitäkää elokuvanne ja toisenne. Minulle riitti. Jätän sinut, enkä halua enää koskaan kuulla projektista, raivostuin ja löin oven kiukkuisesti kiinni.

Masennuin jäätyään yksin. Hävitin talosta peilit. Elokuva ”Povikuningatar” sai loistavat arvostelut. Harmitti, sillä jutuissa ei edes mainittu alkuperäistä käsikirjoittajaa. Lääkäri määräsi mielialalääkkeitä, mutta en koskenut niihin. Iltaisin lasillinen ja pian pullollinen viiniä tainnutti levottomaan uneen. Aamuisin pää oli raskas, eikä mikään jaksanut kiinnostaa.

Taidan käydä uudelleen Maman luona kysymässä, mitä teen loppuelämällä, mietin.

Mama otti minut rauhallisesti vastaan ja sanoi, että menneisyys ja nykypäivä olivat tiedossa, mutta voin nostaa kortin, joka kertoo tulevaisuudesta. Kortissa oli kapea käytävä, jota kaksi uhkaavan näköistä sudenpäistä hahmoa vartioi. Katsoin kuvaa kauhuissani.

– Kuu on mietiskelyn ja alitajunnan kortti. Se kehottaa tarkkailemaan sisintä, mutta varoittaa vajoamasta liian syvälle. Pimeintä on aina juuri ennen auringonnousua. Sinusta itsestäsi riippuu, valitsetko tien valoon vai jäätkö varjoon.

Ymmärsin, että oli tehtävä päätös, miten halusin elää. Liityin paikallisiin marttoihin ja pukeuduin väljiin mekkoihin. Maahanmuuttajien lapset tuottivat iloa, kun viihdytin heitä silloin, kun äidit olivat kielikurssilla. Vapaaehtoistyö vanhusten hoivakodissa auttoi ymmärtämään elämän monipuolisuutta ja rajallisuutta. Esitin kaikki osaamani toivelaulut ja tanssitin pyörätuolissa istuvia mummoja ja pappoja. Asukkaat riemastuivat, kun laitoin isoon televisioruutuun pyörimään ensimmäisen karaoke-elokuvani. Povikuningattaresta vaikenin visusti.

Tein sentään jotain oikein, kirjoitin silmät kosteina päiväkirjaan. En todellakaan kaipaa nuoruuden villejä vuosia. Marttojen tunnuslause Elämä on parasta itse tehtynä on niin totta. Uudet tukevammat rintaliivit on kuitenkin syytä hankkia ensi tilassa.

***

Mama nauroi niin että vatsa hytkyi. Näin hauskaa hänellä ei ollut ollut aikoihin.

– Meriitta, olet verraton. Laitoit itsesi likoon ja nautin hulvattomasta huumorista. Anteeksi vain, olen pitänyt sinua pinnallisena, mutta huomaan, että tarkkailet elämää ymmärtäväisesti.

– Kiitos Mama, arvostan toki sinua ja olen oppinut vastoinkäymisistä. Olen itse asiassa herkkä, vaikka esitän muuta.

Meriitan silmät olivat kostuneet. Emmi nousi tuolilta ja halasi häntä spontaanisti.

– Mukava tutustua todelliseen Meriittaan. Minäkin olen vierastanut sinua, sillä vaikutat torjuvalta. Kirjoituksesi oli riipaiseva.

– Ei nyt ruveta tunteellisiksi. Huomaan kyllä, että kirjoittaminen on terapeuttista, mutta antakaa nyt puheenvuoro toisillekin, Eino palautti heidät maan pinnalle.

– Anteeksi Eino, pidä puolesi meidän naisten keskellä. Innoittiko joku korteista sinun tarinaasi? Mama kysyi.

– Kyllä vain, kirjoitin eräänä epätoivon hetkenä runon. Sopiiko, että luen sen myöhemmin? Tunnelma on nimittäin aivan toinen kuin Meriitan hulvattoman traagisessa tarinassa.

– Sopii hyvin. Jatketaan ensi kerralla, olen aivan voipunut, Mama huokasi. – Kiitos sinulle Meriitta, että avasit silmämme. Jatka kirjoittamista, sinulla on sana hallussa. Runot olivat kutkuttavan herkullisia. Kaikki tyylilajit ovat sallittuja. Proosarunot ovat kiehtovia eikä niitä tarvitse riimitellä.

– Eino ja Emmi, onko ehdotuksia sunnuntailounaalle? Mama kysyi.

– Minä toivon aina tuoretta kalaa, mutta se on turkasen kallista, Eino huokasi.

– Seurataan tarjouksia. Kanasuikaleet ovat edullisia. Kokataan hyvin maustettu pata ja sen kanssa höyryävää basmatiriisiä, Emmi ehdotti.

– Kana kelpaa kaikille toisin kuin simpukat, Mama hymyili. – Haluaisitteko kokata myös uunijuureksia? Sipulia, porkkanoita, paprikaa, palsternakkaa ja punajuurilohkoja. Ne sopivat hyvin näin talvella.

– Kuulostaa herkulliselta ja helppotekoiselta. Voimme pilkkoa kasvikset jo aamulla ja laittaa ne hetkeksi marinoitumaan, Eino suunnitteli innostuneena. – Yrttisuolaa, oliiviöljyä, sitruunaa, valkosipulia ja päälle makeaa hunajaa.

– Sopii ja kanat kaipaavat myös makua. En pidä valmiiksi maustetuista, Emmi mietti.

– Purkillinen kuohukermaa, savupaprikaa, suolaa ja pippuria. Laitanko kauppalistalle myös jotain tuoreyrttiä, timjamia?

***

– Kuulostaa kelpo aterialta, Mervi hymyili katsellessaan listaa. Olette suoriutuneet hyvin. Mimmi piti Meriitalle tiukan puhuttelen. Jos hän haluaa kokata jatkossa, Mimmi haluaa kuulla suunnitelmat etukäteen.

– Meriitta on keskittynyt tarinoiden kirjoittamiseen. Kuulin, että hän suunnittelee julkaisevansa fantasiaromaanin, Emmi kertoi luottamuksellisesti.

– Hienoa, se pitää hänet työn touhussa, Mama kommentoi.

Hän ei paljastanut, että oli itsekin suunnitellut jotain vastaavaa.

***

Hoivakotiin palasi rauha. Mama oli tyytyväinen, kun pieni kynäilijäryhmä oli löytänyt yhteisen sävelen. Meriitta oli hyväksytty yksimielisesti joukkoon. Hän nautti toisten huomiosta ja otti osaa keskusteluun.

– Meriitta, et ole kirjoittanut ruokajuttuja. Oletko kyllästynyt niihin? Mama kysyi.

– Olen saanut liian usein kielteistä palautetta, vaikka olen yrittänyt parhaani. Ehkä makuni on liian vaatelias, mutta opin pikkuhiljaa nauttimaan yksinkertaisista annoksista.

– Haluaisimme kuulla mietteitäsi, Mama kannusti.

– Otan haasteen vastaan. Pidin kovasti viime sunnuntain ateriasta. Emmi, sinun tattirisottosi oli oikeaoppisesti valmistettu. Siinä ole sopivasti nestettä, riisissä oli purutuntumaa ja maku oli herkullinen. Käytit tarpeeksi valkoviiniä, voita ja parmesaania, Meriitta kiitteli vuolaasti.

– Risotto on taitolaji. Keskityin täysillä, Emmi hymyili.

– Haluaisin kokata lapsuuteni lempiruokaa. Älkää naurako. Äiti oli kelpo ruuanlaittaja, mutta rahat olivat tiukalla. Hän taikoi herkkuja vaatimattomista aineista. Mitä sanotte, jos valmistetaan ensi sunnuntaina yhdessä Janssonin kiusausta? Siis vain perunoita, kasvislientä ja ruokakermaa, sipulia ja purkillinen anjovista.

Mama hämmästyi. Ainekset olivat tuiki tavallisia eivätkä maksaneet paljon.

– Sopii, uskon, että moni muukin tunnistaa annoksen. Rapea pinta on herkkua, Mama kannusti.

– Mitä haluat tarjota sen kanssa? käytännöllinen Eino kysyi.

– Meillä oli aina kotona äidin säilömiä etikkapunajuuria. Ne sopivat hyvin, Meriitta vastasi.

– Voisin kokata lisäksi sellerisalaattia. Kaikki eivät siitä pidä, mutta minun mielestäni maku on huikea, Emmi mietti ääneen.

***

Meriitta sai sunnuntaina kättentaputukset kermaisen Janssoninkiusauksen ansiosta.

– Tuli aivan lapsuus mieleen, Niilo kiitteli ja otti toisen annoksen.

– Punajuuret ja sellerisalaatti olivat oivallinen lisä, Mimmi kehui ja otti valokuvia. – Tiedättekö, kotisivuillamme käy runsaasti vierailijoita. Olemme saaneet kiitosta sunnuntaikokkailuista.

***

– Vaikka olemme yrittäneet olla säästäväisiä, meidän on pakko kiristää tahtia, sillä pankkitilini näyttää pian miinusta, Mama kertoi syyllisen näköisenä kevättalvella.

Meriitan silmät välähtivät.

– Tiedätkö, vietin ikimuistoisia päiviä nuoruudessani reppuretkillä Thaimaassa. Rahaa ei ollut, mutta syödä piti. Löysin epätoivon hetkenä vegaanisen kasvisravintolan, jossa köyhille tarjottiin ilmaiseksi linssipataa. Se oli maukasta ja ravitsevaa. Hankitaan punaisia linssejä, tomaattimurskaa, sipuleita ja kasvisliemikuutioita. Valkosipulia löytyy keittiöstä, samoin oliiviöljyä ja riisiä. Lupaan taikoa edullisen ja maukkaan linssipadan, Meriitta ehdotti.

– En muista koska olen syönyt näin herkullista ruokaa, Emmi virnisti ottaessaan lisää.

– Erinomaista, Eino vahvisti.

– Hehkutan kotisivuillamme, että annokset ovat todella edullisia ja makua riittää, Mimmi hymyili ottaessaan valokuvia. – Olet Meriitta yllättänyt. Kauppalasku oli minimaalinen ja maku on taivaallinen!

Meriitta hymyili vapautuneesti.

– Kokemuksesta on hyötyä. Olen löytänyt innoituksen edullisesta kokkauksesta. Se ei ole koskaan aikaisemmin tullut edes mieleen. Sopiiko ensi sunnuntaina kalaseljanka, johon käytän lihalientä, suolakurkkua ja tomaattimurskaa?

– Odotamme innolla, jos se onnistuu pakastekalasta. Muuhun meillä ei taida olla varaa, Mimmi vakuutti.

***

– Mielettömän maukasta, Mama kehui lisätessään vahvan keiton joukkoon lusikallisen smetanaa. – Meriitta, olet palastanut sunnuntailounaat toistaiseksi. En tiedä, miten rahoitan ne jatkossa, sillä kirjojen myynti on romahtanut.

– Älä huoli, keksitään yhdessä jotain, Meriitta sanoi luottavaisesti. – Voitaisiin järjestää tempaus täällä hoivakodissa kevään tultua. Pihajuhlat ja ohjelmaa.

– Grillataan makkaraa, mutta mitä muuta? Tarvitsemme rahaa, jotta voimme jatkaa kokkausta.

– Mietitään, ehkä keksimme yhdessä jotain. Sinähän voisit tulkita tarotkortteja, Meriitta ehdotti spontaanisti.

– Toki, mutta ei se ole kovin kannattavaa. Taksani on vain viisi pentaakkelia, siis viisi euroa per ennustus.

– Eikö sinulla ole tapana sanoa, että asioilla on tapana järjestyä?

– Totta kai, kysellään muiltakin, mitä voisimme tehdä, Mama sanoi epäröiden.

MERIITTA

Olen yllättänyt löydettyäni uuden puolen itsestäni. Olo on keventynyt, kun ei tarvitse esittää kovapintaista. Olen koko ikäni vetänyt roolia menestyvästä ja lahjakkaasta naisesta, vaikka tunnen olevani edelleen se epävarma pikkutyttö, joka halusi kaiken, mihin perheellä ei ollut varaa. Rahaa ja rakkautta tai oikeammin hyväksyntää.

Kunnioitan Mamaa, joka jaksaa hymyillä ja kuunnella muita. Sitä en ole koskaan osannut. Olen kuvitellut, että olemalla itsevarma saan kaiken haluamani. Olen kokenut ylellistä elämää, mutta miessuhteet ovat kariutuneet yksi toisensa jälkeen. En edes tiedä, mitä on olla onnellinen. Olen saanut kalpean aavistuksen ystävyyden voimasta. Olen kateellinen siitä, miten lempeästi Eino katsoo pyylevää Emmiä.

Olen istunut muutamana iltana Maman huoneessa, kun olemme pohtineet yhdessä kevättempausta. Mama innostui, kun kerroin minulla olevan vielä suhteita televisioon. Ehkä nielen ylpeyteni ja otan yhteyttä Jaskaan. Kulttuurimakasiini voisi hyvinkin tehdä jutun vanhusten hoivakotien nykytilanteesta. Illat ja yöt ovat vaikeita. Minulla on särkyjä aivoverenvuodon jäljiltä. Otan kivun lievitykseksi yömyssyjä, vaikka alkoholi on kielletty. En välitä, sillä hyvänolon tunne on mahtava. Myrkkyähän särkylääkkeetkin ovat. Kieltäydyn niistä päättäväisesti.

***

Mimmi kutsui Maman ja Meriitan työhuoneeseensa.

– Loistavia uutisia. TV 1:n kulttuuritoimituksesta otettiin yhteyttä. He ovat päättäneet vierailla kevään aikana hoivakodeissa ottamassa selvää asukkaiden viihtyvyydestä. Meneillään on itse asiassa kilpailu tyyliin Suomen kaunein koti. Tämähän on nykyisten asukkaiden koti. Raati valitsee kolme parasta omien arvioiden ja asiakaspalatteen perusteella. Luvassa on tuntuvat rahapalkinnot.

– Kuulostaa kiinnostavalta, mutta kaikki eivät halua tulla kuvatuiksi, Mama sanoi hetken mietittyään.

– Ajattelinkin pyytää luvat etukäteen. Otan yhteyttä myös muistisairaiden omaisiin, Mimmi rauhoitteli. – Järjestämme niille, jotka kieltäytyvät, omaa ohjelmaa. Ajattelen juhlia katerulla terassillamme. Yksinkertaista kokkausta talkoohengessä, makkaranpaistoa ja ehkä myös räiskäleitä muurikalla, jos sää suosii.

– Jotain ohjelmaakin pitää keksiä. Karaoke, bingo, yhteislaulua, pyörätuolitanssit, Meriitta luetteli.

– Tunnelma on tärkein. Mietin, voisiko Mama sinun kynäilijäryhmäsi esiintyä? Entä tarotennustukset? Mimmi kysyi.

– En ole enää uskottava, sillä en näe kunnolla lukea korttien tekstejä. Kynäilijät haluavat varmasti esiintyä. Juttelen siitä, kun tapaamme seuraavan kerran. Ehkä jonkunlainen potpuri? Halukkaat saavat kertoa aiheista ja lukea pienen näytteen kukin vuorollaan. Olemme keskittyneet Pienten Salaisuuksien tarotkortteihin, Mama mietti.

– Voisit kertoa kaikille korttien saloista, Mimmi ehdotti.

– Ehkä kerronkin, aihe on sydäntä lähellä, Mama innostui.

– Onko kuvauspäivä jo tiedossa? Meriitta kysyi käytännöllisesti.

– Vapun jälkeinen arkipäivä, Mimmi tiesi.

– Simaa ja munkkeja, Mama keksi spontaanisti.

– Tietysti, saatte kokata munkit jo edellisenä päivänä ja sima ehtii tekeytyä ajoissa, Mimmi ilahtui.

***

Vappu oli aurinkoinen, mutta viileä tuuli karkotti ulkoilijat nopeasti sisätiloihin. Mervi oli koonnut talkooporukan laittamaan kesäkalusteet terassille. He olivat kantaneet katoksen alle pitkän pöydän.

– Onko oranssinvärinen vahakangas hyvä? apuun tullut Tiina kysyi.

– Se näyttää iloiselta. Täällä on kodikasta, kun laitoit myös keltaiset pehmusteet tuoleihin. Toivottavasti huomenna on tyyntä. Sadetta ei ainakaan ole tiedossa, Mervi vakuutti.

– Meillä on luvassa musiikkiakin. Niilo soittaa haitaria ja Einolla on kitara. He ovat harjoitelleet ahkerasti. Minulla on pieni kutina, että kuulemme myös lauluesityksen.

***

Kahden hengen tv-ryhmä saapui puolen päivän aikaan. Terassilla kävi kuhina. Einolla oli lettutaikina valmiina ja Emmi seisoi posket punoittaen ulkogrillin äärellä. Pöydällä oli kannullinen simaa ja herkullisen näköisiä sokerimunkkeja.

Asukkaat olivat laittaneet parasta päälle. Mervi oli käynyt kirpputorilla ja toi naisille pukevat olkihatut. Miehet saivat tyytyä lippalakkeihin.

– Täällähän on juhlatunnelmaa, Jaska ihasteli.

– Päivää, muistatko minut? Mama tervehti.

– Totta kai, olen kaivannut hymyäsi ja loistavia tarotennustuksia. Kas, täällähän on Meriittakin. Mitä sinulle kuuluu?

– Niin kuin näet, ei kovin hyvää. Olen jo tottunut pyörätuoliin ja olen saanut täällä hoivakodissa ystäviä, Meriitta kertoi.

– Kerrohan päivän ohjelmasta, Jaska pyysi paikalle tulleelta Mimmiltä.

– Odotan itsekin jännittyneenä. Asukkaat ovat suunnitelleet esitykset ja he ovat myös kokanneet yhteisvoimin. Olen oikein ylpeä kaikista, Mimmi hehkutti.

Kuvaaja Ville oli nostanut kameran käsivaralle ja kierteli ottamassa tunnelmakuvia.

– Oletteko kahdestaan? Mama kysyi hämmästyneenä Jaskalta.

– Määrärahat ovat tiukat. Ville on hoitanut kuvauksia yksinkin, mutta halusin tulla paikan päälle katsomaan, sillä olen kuullut omatoimisuudestanne. Hoivakodin kotisivut ovat kutsuvat ja huomasin, että asukkaat ovat kokanneet sunnuntailounaita. Se on jotain uutta, Jaska kertoi.

– Kaikki kiitos Mamalle, jonka idea se oli. Hän on myös rahoittanut ateriat, mutta niin kuin sanoit, määrärahat ovat meilläkin tiukoilla. En tiedä, pystymmekö jatkamaan. Maman viimeiset eurot kuluivat näiden pihajuhlien järjestämiseen, Mimmi selitti.

– Mitä suosikkikuvaussihteerilleni Kaislalle kuuluu? Mama kysyi.

– Ajat ovat muuttuneet. Kuvaussihteerit ovat nykyään tuotantokoordinaattoreita ja tekevät töitä pääasiassa tietokoneilla. Valittavat, että elämästä on tullut hankalaa, kun he eivät pääse enää mukaan kuvauksiin ja tietojen saannissa on ongelmia.

– Ymmärsinkö oikein, että he hoitavat kuvausjärjestelyt ja pitävät yhteyttä esiintyjien ja tekniikan välillä? He raportoivat myös musiikista ja ohjelmien sisällöstä.

– Kyllä vain, mutta kaikki tapahtuu nykyään tietokoneen ääressä, Jaska vahvisti.

MAMA

Olen väsynyt ja onnellinen. Pihajuhla oli menestys. Sää suosi ja tunnelma oli korkealla. Tarjottavat olivat viimeisen päälle herkullisia. Eino tarjoili letut suoraan pannulta. Emmin makkarat kärähtivät, mutta se ei haitannut. Musiikkiryhmä sai asukkaat liikuttumaan esittämällä kaikille tuttuja vanhoja kappaleita. Eino lauloi koskettavasti ”Saat miehen kyyneliin” ja omisti kappaleen Emmille. Minunkin silmäni kostuivat.

Pääsin hehkuttamaan lempiaiheellani. Moni asukkaista innostui kyselemään tarotkorttien tulkinnasta. Vakuutin, ettei pelkoon ole syytä, sillä kortit toimivat tienviittoina valintatilanteissa. Mimmi toivoi, että kerron halukkaille lisää parempana ajankohtana. Lupasin tietysti. Kun Ville malttoi lopettaa kuvaamisen, kutsuimme muistisairaat mukaan. Onneksi tarjottavat riittivät. Jaska piti kauniin kiitospuheen. Jäi sellainen tunne, että voimme sijoittua kisassa…

***

– Pidetään kriisikokous, Mimmi sanoi pihajuhlien jälkeen Mamalle ja Meriitalle. – Ymmärsinkö oikein, ettei meillä ole enää varaa valmistaa sunnuntailounaita?

– Olen pahoillani, kaikki liikenevä raha kului tarjoiluun, Mama vahvisti.

– Hetkinen, ei hätä voi olla tämän näköinen. Onko tilanne niin paha? Olen jo tottunut herkkuhetkiin, Meriitta kysyi hämmästyneenä.

– Valitettavasti. Hoivakodilla ei ole määrärahoja kuin välttämättömään, Mimmi vahvisti.

– Sopiiko, että rahoitan tarvikkeet kesän ajan? Minulla on jonkin verran säästöjä, Meriitta tarjoutui.

– Olet pelastava enkeli. Mietitään syksyllä, miten jatkamme, Mama ilahtui ja halasi spontaanisti Meriittaa.

Mimmi huokaisi helpotuksesta ja lupasi leipoa omalla kustannuksella voisilmäpullia kahvihetkeen.

***

Suomen kiinnostavin hoivakoti -sarja esitettiin kesän aikana. Illanhämyn asukkailla oli tapana kerääntyä televisiohuoneeseen, kun tunnusmusiikki kajahti. He hurrasivat, kun heidän vuoronsa tuli.

– Oltiin hemmetin hyviä, Eino kiteytti tunnelmat.

Mervi kiersi tarjoamassa tuoretta vadelmamehua.

– Jos voitetaan, tarjoan kuohuviinit, Meriitta julisti.

***

Hän joutui lunastamaan lupauksensa, sillä syyskuussa tuli tieto, että raati ja katsojat olivat antaneet eniten pisteitä Illanhämylle.

– Ei voi olla totta, herkulliset sunnuntailounaat jatkuvat, Emmi hihkaisi.

– Kyllä vain ja Meriitta, sinä olet pelastanut kesämme ja saat nyt esittää ruokatoiveen ensimmäisenä, Mimmi iloitsi.

– Olen yllättänyt, miten hyvältä tavallinen kotiruoka maistuu. Tekisi mieli hernekeittoa ja pannukakkua, Meriitta sanoi kaihoisasti.

– Hyvää hernekeittoa saa purkeista, eikä se ole kallista. Pannukakun teko on taitolaji, otan haasteen vastaan, Eino lupasi.

***

Sunnuntailounaalla oli iloinen tunnelma, sillä asukkaat pitivät savukinkulla vahvistetusta hernekeitosta ja lisäsivät annoksiin vahvaa sinappia. Pannukakun kera oli tarjolla mansikkahilloa ja kermavaahtoa. Meriitta liikuttui kiitoksista.

– En olisi vielä vuosi sitten osannut kuvitella nauttivani tällaisesta. Tuli aivan lapsuus mieleen, hän kehui ja pyyhki kermavaahtoa suupielestä.

– Mama, en tiedä, miten voisin kiittää sinua. Olet tehnyt elämästäni hyvän. En kaipaa enää suuren maailman houkutuksia, Meriitta tunnusti istuessaan Maman huoneessa juomassa iltateetä.

– Pienet arkiset asiat ilahduttavat päiviämme, Mama vahvisti ja otti piirongin laatikosta suklaalevyn.

Laku hyppäsi hänen syliinsä ja oli selvästi samaa mieltä.

***

Kynäilijöiden maanantaisessa tapaamisessa oli odottava tunnelma. Mama oli vihjannut, että hänellä oli tärkeää asiaa.

– Olen vakuuttunut tarinoistamme. Meillä on nyt loistava tilaisuus hehkuttaa hoivakotia, kun voitimme kisassa. Ehdotan, että meistä jokainen kertoo tunnelmista. Mimmi julkaisee tarinat kotisivuillamme. Olemme saaneet lukuisia seuraajia, Mama kertoi.

– Ei siis fantasiatarinoita, vaan kertomuksia arjestamme? Emmi tarkensi.

– Kyllä vain, mutta valttimme on loistavat omatekoiset sunnuntailounaat. Muutkin hoivakodit voisivat ottaa mallia, Mama vahvisti.

Kaikki olivat samaa mieltä. Einon mielestä viikot sujuivat rattoisasti, kun tiedossa oli mukavaa kokkausta.

– Pitäisikö meillä olla joku teema? Emmi kysyi.

– Hyödynnetään tarjouksia. Nyt syksyllä kasvikset ovat tuoreita ja edullisia, Eino mietti.

– Hyvä, ehdotan ensi sunnuntaiksi borssikeittoa. Punajuuria, valkokaalia, sipulia, maustekurkkuja, Emmi keksi.

– Niin ja pinnalle ripaus smetanaa. Se antaa ihanan kermaista makua, Eino vahvisti.

– Entä muuta? Voitaisiin miettiä saman tien useampi ruokalaji.

– Eevan keittokirjassa hehkutettiin japanilaista okonomiyakia. Se on käytännössä suolainen kaalipohjainen lettu. Haluaisin kokeilla, Meriitta puuttui puheeseen.

– Kaalikeittokin on hyvää, mutta aika arkista. Miten olisi purjo-perunasosekeitto? Se on hyvää ja lempeän makuista, Mama ehdotti.

– Jotain liharuokaakin pitäisi olla vaihteen vuoksi.

– Spagettia ja jauhelihakastiketta, Emmi innostui. – Se on ollut aina lempiruokaani. Ohje on yksinkertainen. Jauheliha paistetaan, siihen lisätään hienoksi pilkottua salottisipulia, purkillinen paseerattua tomaattia ja tilkka kuohukermaa sekä mausteita. Yksinkertaista ja herkullista.

– Selviämme näillä jo monta viikkoa, Mama hymyili tyytyväisenä. – Mimmi ottaa kuvat ja lisäämme ohjeet.

***

Kynäilijät kokoontuivat tavalliseen tapaan maanantaisin.

– Jaksatteko kehitellä edelleen tarinoita tarotkorttien pohjalta? Mama kysyi hieman huolestuneena.

– Totta kai, vastahan pääsimme vauhtiin. Korteista on moneksi, Eino sanoi.

– Palautetaan mieleen, mitä on vielä käyttämättä. Minulla on nimittäin uskalias ehdotus, mutta meillä on vielä paljon töitä, ennen kuin se voi toteutua, Mama vihjasi.

– Kerro heti, et saa pitää meitä jännityksessä, Emmi puuskahti.

– Olen ihastunut tarinoihimme, joita Pienten Salaisuuksien kortit yhdistävät. Niin kuin olette huomanneet, ne ovat hienovaraisia tien näyttäjiä. Ajattelin, että kokoamme kirjoitukset painotuotteeksi ja järjestämme ne maittain.

– Sauvat ovat olleet innostavia. Einolla ja minulla on vielä valinnanvaraa. Käyttämättä ovat Hyve, Täydentyminen, Rohkeus ja Nopeus. Voimme kehitellä tarinoita yhteisvoimin, Emmi innostui.

– Sitten Meriitta. Miekat ovat haasteellisia. Oletko mukana?

– Elämänikin on ollut haasteellista, Meriitta vastasi ja selasi kortteja. – Olen käyttänyt jo vaikeimmat. Jäljellä on vielä Rauha, Suru, Tappio ja Tiede. Eiköhän niistä synnyt jotain.

– Minä olen keskittynyt Lantteihin. Olen käyttänyt vain kolme, mutta lupaan kiriä. Kukaan ei ole tarttunut Ässiin. Ehdotan, että kiteytätte lopuksi ajatuksenne niiden avulla.

– Mama, olisi mukava tavata myös etäjäsenemme Taru. Häneltäkin puuttuu vielä tarinoita ylitsevuotavista Maljoista.

– Laitan viestin, koska hän voisi osallistua, Mama lupasi. – Sain itse asiassa aamulla sähköpostissa Tarun tuoreimman kirjoituksen. Luenko saman tien?  

Hei Mama, Maljojen kakkonen Runsaus ja kolmonen Ylellisyys kirvoittivat liitämään aikakoneella hovitanssiaisiin, terveisin ikuinen romantikko Taru.

PUNAINEN NEILIKKA

Tarun silmät säihkyivät. Hän oli Ranskan hovissa pukeutuneena tiukkavyötäröiseen pitkään silkkihameeseen. Korvissa hohtivat timantit, hiukset oli kammattu ylös ja ne oli kiinnitetty norsunluisella kammalla. Kädessä oli perhosten kuvin koristeltu viuhka. Hetken harmitti, että se oli kastunut pöydälle kaatuneeseen samppanjaan. Ei auttanut, vaikka palvelustyttö oli hakenut nopeasti pyyhkeen.

Emmuska Orczyn romaani Punainen neilikka oli pitänyt otteeseen ensisivuilta alkaen. 1700-luvun hovielämä tuntui sadulta, sillä kaikki oli upeaa. Etiketti, puvut, kynttiläillalliset, hevosajelut, tanssiaiset ja salaiset kohtaamiset. Elän aivan väärässä aikakaudessa, Taru harmitteli.

– Tyttöseni, taasko olet haaveissa, etkö kuullut, mitä sanoin? Olet saanut postikortin, äiti huhuili.

Taru säntäsi pystyyn ja kopisteli alakertaan. Ystävät lähettivät yleensä WhatsApp-viestejä. Kuka kumma kirjoitti enää kortteja?

Moi, minulla on syntymäpäivä ja haluan kutsua ystävät naamiaisiin ensi lauantaina huvilalle. Teemana on hovitanssiaiset vanhaan malliin. Juhlapuku, musiikkia, ilveilijöitä, täytekakkua ja kuohuviiniä. Tervetuloa, serkkusi Miranda.

Taru kiljaisi riemusta ja halasi äitiä. Tämä katsoi hämmästyneenä ja kysyi, mikä villitsi.

– Äiskä, saanko lainata ihanaa purppuranpunaista iltapukuasi ja siihen kuuluvaa puuhkaa? Serkku kutsui naamiaisiin, Taru pyysi.

– Hyvänen aika, totta kai saat. Hae se niin sovitetaan. Voin tehdä korjauksia, jos on tarpeen, hän sanoi.

Taru näki seuraavana yönä unta tanssiaisista, joissa hän liiteli kristallikruunujen alla. Ympärillä pyöri komeita seuralaisia, mutta hän odotti vain unelmien prinssiä. Ei haitannut, vaikka sääennuste lupasi sateista viikonloppua. Unelmat kantavat, hän kirjoitti päiväkirjaan ja uppoutui jatkamaan Punaisen neilikan tarinaa.

***

Olisit voinut herkistellä enemmänkin. Löytyikö unelmien prinssi? Mama kirjoitti vastauksen.

Taru vastasi hymiöllä ja vakuutti, että vain unelmissa.

Meriitan tarina sykähdytti ja sai Emmin ja Einon nauramaan.

– Valitsin inspiraation lähteeksi Aselevon. Se on Miekkojen nelonen, Meriitta täsmensi.

TAIVAALLINEN KISA

Musta ja Valkoinen enkeli löivät vetoa, miten uskollinen parrakas mies olisi tulevalle puolisolle.

Tarinamme sankari, Jorma nimeltään, vihelteli. Hän suori itsepäisen pörröisiä hiuksiaan. Yksi kihara kaartui veikeästi otsalle. Kaverit olivat järjestäneet ohjelmaa viimeiseksi poikamiesillaksi. Jormaa arvelutti edessä olevat häät. Vaalea Eeva oli suuren talon tytär, kiltti ja hyvin kasvatettu, mutta oliko hänessä intohimoa?

– Saat kunnon pyörityksen, kaverit olivat virnistelleet.

Jorma otti kulauksen oluttölkistä ja vilkaisi ranteessa olevaa älykelloa. Se oli lahja morsiamelta. Oli aika lähteä. Elokuinen ilta oli lämmin, sateen tuoksuinen.

– Vaatteet pois, lähdemme ajelulle, kaverit virnistelivät, kun Jorma tuli tapaamispaikkaan Aulangon hotellille. Yhden hengen huoneen pöydälle oli katettu sipsejä ja pullollinen koskenkorvaa.

– Äijäbileet, ei mitään rehuja, illan isäntä Topi esitteli.

– En kai minä nakuna minnekään lähde? Jorma hämmästeli ja hörppäsi muovimukista huoneenlämpöistä kossua.

– Saat naamion kasvoille, ei sinua kukaan tunne. Istu kyytiin, Topi komensi ja toi paikalle kottikärryt.

Jorma istuutui. Pelti tuntui kylmältä paljaan takapuolen alla.

– Tästä saat peiton, Masa nauroi ja tyhjensi pussillisen värikkäitä styrox-palloja Jorman syliin.

– Ja tästä saat matkaevästä, Topi sanoi ja sekoitti pallojen sekaan punavalkoraitaisia Marianne-karkkeja.

Aulangon pihapiirissä oli väkeä iltakävelyllä. Parkkipaikalla oli useita busseja maakunnista. Luvassa oli kesäkauden päättäjäiset suuren maailman tyyliin.

– Tulkaa ottamaan karkkeja, pojat huutelivat työntäessään kottikärryjä. Joukko nuoria ympäröi heidät.

– Kaivakaa syvemmältä, sieltä jalkojen välistä löytyy takuulla, pojat hirnuivat.

Jorma oli kiitollinen naamiosta, sillä hän tunnisti naapurin tytön ja tämän ystävät.

– Huh, olipa kokemus, Jorma sanoi huojentuneena, kun ajelu oli ohi. Hän otti kunnon siemauksen kossua ja pakeni suihkuun.

– Oletko valmis jatkoille? kaverit kysyivät, kun Jorma palasi valkoinen froteepyyhe ympärillä.

– Ei enää ajelua, pliis.

– Ei, mutta naamiaisteema jatkuu. Meillä on sinulle hieno ilta-asu, Topi sanoi ja esitteli hulvatonta hovinarrin pukua.

– Sopii tunnelmaan, tunnen todellakin itseni narriksi, onko teilläkin asut?

– Totta kai, olemme kiertäviä muusikoita, Masa sanoi ja otti esiin mandoliinin.

– Sinä saat laulaa karaokessa, Topi sanoi ja vingutti huuliharppua.

– Voi ei, sekin vielä, Jorma parahti.

Hovinarri ja hänen seurueensa marssi iloisesti vihellellen tanssisalin puolelle. Illan teema oli hovitanssiaiset. Juhlapukuisia naamioituneita pareja pyörähteli lattialla hitaan musiikin tahdissa. Jormaa pyörrytti, kossu oli kihahtanut päähän.

– Eeva, näytät hurmaavalta, tyttöjoukko kietoi tulevan morsiamen ympärille paljeteilla koristellun puuhkan. Pitkä puku oli hopeanhohtava ja korkeakorkoiset tanssikengät samaa sävyä.

– Olet illan tähti, Yön Kuningatar, Eevan paras ystävä Irene hehkutti. – Musta peruukki pukee sinua.

– Te olette upeita hovineitoja, eiköhän mennä, Eeva sanoi posket punaisina.

Tytöt olivat käyneet porealtaassa ja juoneet baarissa kuohuviiniä. Irene oli tehnyt kaikille virkistävän kasvonaamion.

Jorma katsoi, kun neidot pelmahtivat tanssisaliin. Hän ei saanut silmiään irti näyttävästä tummahiuksisesta tytöstä, joka loi keimailevia katseita ympärilleen.

– Saanko luvan? Jorma kumarsi.

Musiikki oli vaihtunut hilpeäksi diskotanssiksi. Jorma hyppeli kepeästi ja tumma kaunotar pyöri hillitysti hänen vierellään.

– Saanko tarjota drinkin baarin puolella? Jorma kysyi ja katsoi lammasmaisesti daamiaan.

– Ottaisin Sinisen enkelin, tyttö tilasi tottuneesti.

– Minulle tuplaviski, Jorma sanoi.

Hän oli häikäistynyt tytön kauneudesta. Ilta jatkui huumaavana. Vain valssi kangerteli.

– Tanssit yhtä kankeasti kuin sulhaseni, Eeva puuskahti, kun Jorma oli tallannut toistamiseen hänen varpaitaan.

– Oletko varattu?

– Taidan olla, tämä on viimeinen vapaailtani, Eeva tunnusti.

– Niin minunkin, eiköhän oteta ilo irti, Jorma sanoi ja suuteli tyttöä intohimoisesti.

Valomerkin myötä oli aika riisua naamiot.

– Eeva, ei ole totta, oletko se todellakin sinä? Jorma hämmästyi.

– Minähän se, ihme, ettet tunnistanut. Tunsin sinut heti hiuskiharasta ja varmistuin viimeistään tanssiaskeleista, Eeva hihitti. – Sitä paitsi olet unohtanut älykellon ranteeseen.

Jorma haukkoi henkeä, kun Eeva läpsäytti varoittamatta häntä poskelle.

– Senkin kelmi, olit valmis ihastumaan tuiki tuntemattomaan tyttöön. Tästä puhutaan vielä.

– Taisi tulla tasapeli, Valkoinen enkeli virnisti.

– Myönnetään, miten olisi uusi veto? Häävieraissa on monta lupaavaa paria. Musta enkeli ehdotti.

***

Emmi innostui kirjoittamaan fantasiatarinan kuunneltuaan muiden irrottelua.

– Katselin kortteja ja valitsin Sauvojen kympin, Torjunnan, Emmi kertoi ja aloitti.

LUMIKUKKA JA HIIRENVIRNA

Lumikukka pyörähtää peilin edessä. Hänellä on upouusi valkoinen pitsimekko. Illalla Jääkuningattaren linnassa juhlitaan. Hän kietoo kaulaan lumihiutalehelmet. Yönmusta samettiviitta on tarpeen, sillä ulkona pyryttää.  

Lumikukka hyräilee istuessaan koiravaljakon kyydissä. Lumi tupruaa. Kevätpäivän häikäisevä auringonpaiste on vaihtunut kultaiseen hämärään. Puut ovat valkoisia tykkylumen painosta.  

Lumikukka on rakastunut. Hän odottaa kiihkeästi tapaavansa Petruksen. Tämä opettaa Jääkuningattaren pikkupoikia. He tapasivat joulujuhlissa, mutta eivät ole nähneet sen jälkeen. Sähköpostissa on vaihdettu kiihkeitä viestejä, jotka päättyvät sydämen kuviin. 

Jääkuningattarin huvila on valaistu. Ulkotulet johdattavat pääovelle. Lumikukka vetää henkeä astuessaan kristallikruunujen valaisemaan saliin. 

– Ihana kun tulit, Jääkuningattaren tytär Hiirenvirna rientää ottamaan Lumikukan viitan. 

– Totta kai tulin, hauska nähdä sinua. 

Hiirenvirna on Lumikukan sydänystävä. He ovat käyneet yhdessä koulua, kuiskineet salaisuuksia ja suunnitelleet tulevaisuutta. Molemmat haluavat lähteä seikkailemaan. Sitten joskus, kun he ovat aikuisia. 

– Tule, tanssimusiikki soi, Hiirenvirna johdattaa Lumikukan peremmälle. Komea mustaan asuun pukeutunut nuorukainen kulkee hopeatarjotin käsivarrellaan ja tarjoilee suussa sulavia tuulihattuja.  

Lumikukka ottaa yhden ja tarkastelee vierasjoukkoa. Jääkuningatar on pukeutunut jadenvihreään seitinohueen tanssiaisleninkiin. Hän näyttää upealta saapuessaan pullean kaljun Jääkuninkaan kanssa tervehtimään. 

– Lumikukka, mitä vanhemmillesi kuuluu? Odotin myös heitä vieraiksi. 

– Äiti on sairastellut, lähetti paljon terveisiä. 

– Nauti illasta, Jääkuningatar toivottaa ja kättelee seuraavia vieraita. Jääkuningas seuraa varjona perässä. 

– Ollaan vapaalla, tule, punaisessa kamarissa on baari, Hiirenvirna kuiskaa. 

Värivalot vilkkuvat ja diskomusiikki soi, kun tytöt saapuvat. 

– Lumikukka, voi miten olen odottanut sinua, Petrus kumartaa ja osoittaa baarijakkaraa vieressään. 

Lumikukka kietoo kädet tämän kaulaan. 

Hiirenvirna on valahtanut kalpeaksi.  

– Hiirulainen, istu toiselle puolelleni, Petrus nauraa, mutta näkee vain Lumikukan. 

Ilta on ihmeellinen. Lumikukka juo cocktailin toisensa perään eikä huomaa, että Hiirenvirna on poistunut.  

– Hiirenvirna on tosi rasittava. Haluaa, että pidän hänelle seuraa, vaikka koulupäivien jälkeen haluan olla vain rauhassa, Petrus kertoo.  

– Hän taitaa olla pihkassa sinuun, Lumikukka sanoo. 

– Hänhän on vielä lapsi, Petrus ihmettelee. 

– Saman ikäinen kuin minä, Lumikukka paljastaa. 

– Sinä olet ihmeellinen, Petrus kuiskaa.

Hiirenvirna on tullut hiljaisin askelin baariin. 

Lumikukka ei huomaa, että Hiirenvirna tipauttaa hänen lasiinsa pari tippaa pienestä lasipullosta. 

Baari pyörii ja värivalot sokaisevat.  

Lumikukka pyörtyy.

Petrus nostaa hänet syliin ja kantaa makuuhuoneeseen.  

Hiirenvirna seuraa pelästyneen näköisenä perässä. 

– Raukkaparka, taisi juoda liikaa, hän ei ole hyvää seuraa sinulle, Jääkuningatar sanoo tyttärelleen ja levittää huovan Lumikukan ylle. 

Tämä herää aamulla kalpeana ja huonovointisena vain todetakseen, että on jatkossa ei toivottu vieras.  

Petrus tulee hyvästelemään, mutta Lumikukka huomaa, että mies katsoo häntä paheksuvasti. 

– Tämä oli tässä, Petrus sanoo ja poistuu käsi Hiirenvirnan olkapäillä. 

Lumikukka itkee kotimatkalla. Elämä tuntuu epäoikeudenmukaiselta. Hän ei ymmärrä, mitä tapahtui. 

Kesällä paikallislehdessä on kuva tuoreesta hääparista. Hiirenvirna ja Petrus hymylevät leveästi ja näyttävät onnellisilta.  

Lumikukka polttaa lehden saunan pesässä. Hän on katkera ja suunnattoman pettynyt. 

– Älä sure, jos yksi ovi sulkeutuu, uusia avautuu, kortit lupaavat auringonpaistetta ja mielihyvää, haltijakummi Mama lähettää viestin ja kutsuu Lumikukan Hämeen keskiaikafestivaalille.  

Siitä alkaa elämänmittainen seikkailu. 

MERIITTA

Fantasiatarinoiden keksiminen on antanut uutta vireyttä, mutta olen huolissani jatkuvasta väsymyksestä. Yömyssyistä on tullut jo tapa. Ne auttavat saamaan unen, mutta aamuyöt ovat hirvittäviä. Katkerat muistot tulvivat mieleen. Miten olen voinut tuhota elämäni vääränlaisiin unelmiin? En tunnusta kenellekään, että nautin hoivakodin arjesta ja saamastani arvostuksesta. Kynäilijät ovat kehuneet vilpittömästi kirjoituksiani ja Mama suhtautuu minuun ystävällisesti. Se on uutta.

Keräsin sunnuntaina lisäpisteitä kokatessani Emmin ja Einon kanssa yksinkertaisen, mutta sitäkin maukkaamman aterian. Laitoin kanasuikaleet marinadiin, jossa oli soijakastiketta, savupaprikaa, puristettua sitruunaa, yrttisekoitus ja oliiviöljyä. Mervi löysi kaupassa käydessään edullisen hävikkikassin. Jännitimme kuin pikkulapset, mitä sieltä löytyy. Emmi ja Eino eivät tunnistaneet vihreälehtistä paksoita. Minulle se oli tuttu ja keksin, että paistamme sen yhdessä kanan ja sipulin kanssa kuumalla pannulla. Eino pyysi lisäämään runsaasti valkosipulia. Kassissa oli myös riisipaketti, joka tuli heti käyttöön. Samoin hieman nahistuneet appelsiinit, viinirypäleet ja banaanit. Ne kelpasivat loistavasti hedelmäsalaattiin. Emmi yllätti ilmoittamalla, että osaa tehdä vaniljakastikkeen alusta asti. Mimmin silmät loistivat, kun hän otti kuvia iloisen värisistä annoksista. Saimme kiitosta, että maku oli kohdallaan.

Mietin kuumeisesti, mitä keksin viimeisistä Miekkojen korteista. Olisinko niin rohkea, että kirjoittaisin Surusta ja kuoleman odotuksesta? Vai pitävätkö he minua heikkona ja pelkurina?

***

– Meriitta, yllätit meidät taas kerran. Olen kuvitellut, että elämäsi on ollut surutonta, Mama ihmetteli, kun Meriitta oli lukenut runonsa. – Kerro vähän, mikä sai sinut näin vakavaan tulkintaan? Haiku on hyvä keino purkaa tunteita.

– Lähestyvä kuolema, en kerro enempää, mutta voitte päätellä itse, Meriitta sanoi silmät kosteina.

SURU

Pohjaton suru
tarttuu kädestä kiinni
sydän värisee.

TAPPIO

Itku kuvittaa
järven pintaan huokauksen
epätoivo jää.

– Kiitos, suosittelen haikuja teillekin Emmi ja Eino, Mama sanoi.

– En minä osaa, onko pakko? Emmi parahti.

– Ei tietenkään, mutta ei mikään estä kokeilemasta. Netistä löytyy myös runorobotti, joka haikuoi puolestanne, Mama nauroi. – Tosin sen tekeleet ovat välillä todella kummallisia.

– Onko se enää omatekoinen, jos käyttää tekoälyä? Eino kysyi.

– Maailmasta on tullut nykyään hyvin tekninen. En todellakaan tiedä, Mama mietti. – Ajattelin johdattaa teidät vaihteeksi satumaailmaan. Selasin päivähuoneessa naistenlehtiä ja kuva myrskyävästä merestä ja sen aalloilla keikkuvasta veneestä sykähdytti. Vene oli matkalla sumun keskellä häämöttävään saareen. Tarina syntyi spontaanisti Lanttien kolmosen Toiminnan innoittajana.

KADONNUT SAARI

Kuningatar Aurora itki. Päivä oli ollut painajainen. Kuningas oli kuollut. Vielä eilen hän oli ollut terve ja nyt kylmä. Kaupunkiin oli iskenyt virus. Kukaan ei tiennyt, mistä se ilmestyi. Kaikki yli 70-vuotiaat pysyttelivät kotona, mutta huhut uusista kuolonuhreista kulkivat. Naapurivaltakunnan prinssi oli kaapannut vallan. Hän oli määrännyt kuningatar Auroran ja tämän kolme kouluikäistä tytärtä kotiarestiin. Lukittujen ovien takana olivat myös hovineidot, kokki ja kotiopettajatar sekä vierailulla ollut Auroran hyvä ystävä Mama Maddelena.

–  Mama, mitä minä teen? Uusi kuningas haluaa taatusti meistä eroon.

–  Aurora, rauhoitu, keksimme kyllä keinot. Eikö sinulla ole edelleen se viehättävä kesälinna saaristossa?

–  On kyllä ja satamassa on huvivene valmiina lähtöön. Suunnittelimme kuninkaan kanssa muuttoa, kun kaupungissa riehuu tauti. Mutta nyt olemme täällä vankeina.

–  Älä huoli, lukot on tehty murrettaviksi, eikä uusi kuningas kysele peräänne. Poissa silmistä poissa mielestä.

Kuningatar Aurora veti henkeä. Onnistuisiko se? Saaressa olisi raitista ilmaa ja vapaus. Hän kutsui linnan väen koolle.

–  Pakatkaa kiireesti, lähdemme vielä tänä yönä pakomatkalle. Tytöt, ottakaa vain lempilelunne mukaan. Saarella on kaikkea mitä tarvitsemme.

Aurora oli vauhdissa. Toimettomuus oli lannistanut, mutta nyt hän oli Maman ansiosta täynnä tarmoa.

Prinsessa Jade ja tämän pikkusisaret Safiiri ja Rubiini olivat ottaneet pehmolelut mukaan unikavereiksi. Tyttöjen silmät kiiluivat jännityksestä. Yöretki, miten mahtavaa.

Joukko hiipi sipi hiljaa ulos pimeään yöhön. Kuunsirppi valaisi tietä satamaan. Maman taikasormi oli avannut linnan oven kuin taikaiskusta. Aurora rauhoittui katsellessaan Maman tanakkaa hahmoa vierellään. Yhdessä he selviäisivät, hän ajatteli, vaikka tuska kuninkaan kuolemasta oli vielä liian lähellä. Hautajaiset oli pidetty aamulla. Sitä oli vaikea muistella.

Huvivene odotti laiturissa. Kuningatar oli tottunut purjehtija. Vene keinui tuota pikaa aalloilla. Matka kesäsaarelle sujui myötätuulessa. Kukaan ei ollut huomannut heidän lähtöään. Tuuli suhisi salaperäisesti, kun vene saapui perille.

–  Mama, kun linna huomataan tyhjäksi, kaikki arvaavat, että olemme paenneet tänne.

Mama heilautti kättään. Tiheä sumuverho kohosi saaren yläpuolelle.

–  Nyt olemme näkymättömiä. Saari hävisi juuri kartalta, Mama virnisti. –  Tosin se sumentaa auringonvalon, mutta olemme ainakin turvassa.

Prinsessat katselivat silmät pyöreinä uutta ympäristöä. Se oli tuttu kesäretkiltä, mutta nyt yöllä kalpeassa kuunvalossa maisema vaikutti pelottavalta. Yön äänet kaikuivat. Metsä kohisi oudosti, pöllöt huusivat ja puiden takaa kului hiipiviä askeleita. Oliko siellä tiikeri tai leijona?

–  Tytöt, nyt nopeasti sisälle, käsipesulle ja nukkumaan.

Prinsessat pinkaisivat polkua pitkin kesälinnaan. He kiipesivät tornikamariin ja vetivät untuvatäkit päälleen. Unikaverit kainaloissa he olivat valmiit uuteen seikkailuun.

Seikkailu siitä tulikin, vaikka välillä aika kävi pitkäksi. Tytöt kaipasivat kavereita. Kotiopettatar piti heidät aamupäivien ajan työn touhussa, mutta sen jälkeen he olivat vapaalla. Pallopelit ja uiminen olivat parasta mitä he tiesivät. Hovineidot osallistuivat leikkeihin. Yksi heistä oli taitava ompelija. Hän keksi, että voisi valmistaa kaikille juhlapuvut.

Mamakin innostui. Hän oli pakannut linnasta lähtiessä mukaansa vesivärit ja papereita.

–  Olen aina halunnut taiteilijaksi, mutta koskaan aika ei ole riittänyt. Nyt aikaa on ja kauniita malleja. Suostuttehan poseeraamaan minulle uusissa puvuissanne?

Tytöt hymyilivät ujoina, kun Mama mittaili heitä taiteilijan katseella. Iltaisin linnassa pidettiin taidenäyttely. Tytöt tirskuivat tunnistaessaan itsensä ja toverinsa.

Kun kesä kääntyi syksyksi, aika kävi pitkäksi. Sateet jatkuivat viikosta toiseen. Tytöt istuivat linnan kuistilla ja lukivat rakkauskertomuksia.

–  Äiti, täällä on tylsää. Saari on täynnä naisia. Meillä ei ole yhtään poikakaveria, he valittivat.

Aurora havahtui. Tytöt olivat varttuneet aivan huomaamatta teini-ikään. Sekin oli totta, että saaren asukkaat olivat kaikki naisia. Näin ei voinut jatkua.

–  Mama, mitähän kotikaupunkiimme kuuluu? Uskallammeko pian palata? Aurora huolehti.

–  Minäpä vilkaisen, Mama lupasi. Hän sekoitti taikajuoman, laittoi huivin silmilleen ja asettui mukavasti riippumattoon.

Maman silmien eteen piirtyi kuva hylätystä kaupungista. Uusi kuningas oli siirtänyt pääkaupungin kauas sisämaahan. Asukkaat olivat hylänneet kotinsa ja muuttaneet pois. Mama tarkensi katsetta. Hän näki sisämaassa vihreän urheilukentän. Nuoret miehet potkivat palloa. Joukkuetta johti komea Lars-Henrik. Hän oli prinsessojen kaveri. Jade oli usein kysellyt, miksi entiset leikkikaverit eivät voineet tulla käymään.

–  Hmm, ehkä se onnistuisi, Mama tuumi herättyään.

Aurora odotti vieressä jännityksestä piukeana.

–  Hymyilit unessasi, onko kaikki hyvin? hän kyseli.

–  Minulla on suunnitelma. Mitä sanoisit, jos järjestämme prinsessoille juhlat ja kutsumme kokonaisen jalkapallojoukkueen vieraiksi.

–  Miten ihmeessä?

–  Luota minuun, lähetän kapteenille yöllä unen, jota hän ei voi vastustaa.

Näin tapahtui. Lars-Henrik kokeili otsaansa. Oliko hänellä kuumetta? Ei kai virus ollut tarttunut? Otsa oli viileä, mutta hänen mielikuvituksensa lensi. Hän oli nähnyt unessa koordinaatit, jotka johtivat prinsessojen kesälinnaan.

–  Hoi toverit, mitä sanotte, lähdettekö kanssani meriretkelle? Olemme ansainneet pienen tauon treeneissä.

Pojat hurrasivat. Vihdoinkin jotain hauskaa. He huristivat skoottereilla alas vuorilta meren rantaan. Tuttu kalastaja vuokrasi veneen.

–  Olkaa varovaisia, illaksi on luvassa myrskyä.

Aallot löivät korkeina, kun vene lähestyi naisten saarta. Mama odotteli rannassa. Hän oli ratkonut usvakatteeseen aukon. Mama johdatti kuunsäteet ohjaamaan poikien veneen suoraan laituriin. He hyppäsivät ketterästi maihin. Mama johdatti joukkueen rannalle pystytettyihin vierasmajoihin.

–  Nukkukaa makeasti, huomenna meillä on juhlat.

Prinsessat kirmasivat aamulla uimaan. He pysähtyivät hämmästyneinä. Vene? Mitä ihmettä?

Mama istui laiturilla ja nosti sormen huulilleen.

–  Shh, vieraat nukkuvat vielä. Minulla on yllätys. Käykää uimassa ja pukeutukaa sen jälkeen uusiin juhlapukuihinne. Tänään on loppuelämänne ensimmäinen päivä. Takaan että siitä tulee ikimuistoinen.

Niin siitä tulikin, mutta se on jo toinen tarina.

***

Kynäilijät nauroivat hyväntuulisina.

–  Mama, olet mainio. Haluamme ilman muuta kuulla jatkoa, Emmi toivoi kaikkien puolesta.

–  Eiköhän se onnistu, mutta nyt haluan kuulla teidän tarinanne. Vai annetaanko Tarulle vuoro?. Hän on lähettänyt kiinnostavan mielikuvitustarinan. Se perustuu Maljojen kortteihin Irstaus ja Uupumus. Irstaus kuulostaa ikävältä, mutta se tarkoittaa vain kyllästymistä elämän tilanteeseen, josta on vaikea löytää ulospääsyä. Uupumus taitaa olla meille kaikille tuttu tunne.

TÄHDENLENTO

Taru sinä olet tähti!

Taru säteili. Hänen matkansa oli ollut kuin avaruuslento. Ensin hurja kiihdytys, nousu pilvien läpi ylös huikean siniselle taivaalle. Sitten vapaa pudotus tuulen tuivertaessa ympärillä ja lopuksi nolo laskeutuminen kovalle kamaralle.

Tarusta piti tulla balettitanssija. Hän ei tiennyt mitään ihanampaa kuin pukeutua harsohameeseen ja laittaa tossut jalkaan. Ilo loppui kuitenkin liian pian, sillä hänen rintansa kasvoivat liian pulleiksi. Taru itki, kun balettimestari antoi hänelle kaksi vaihtoehtoa.

–  Menet rintojen pienennysleikkaukseen tai lopetat tanssin.

Taru suivaantui ja lähti ovet paukkuen. Hän ilmoittautui yksityisiin laulunopintoihin ja edistyi pelkällä sisulla. Toki laulun lahjojakin oli. Taru sai kiinnityksen kiertävään teatteriseurueeseen. Laulaminen yhtenä kolmesta taustakuorolaisesta ei ehkä ollut unelmien täyttymys, mutta takasi vaatimattoman toimeentulon.

Elämänlaatu parani kerralla, kun Taru löysi varakkaan miesystävän. Hän tottui nopeasti ylellisiin ravintolaillallisiin ja kalliisiin juhlajuomiin. Rakastaja toi lahjoja ja kukkakimppuja esitysten jälkeen. Makeaa elämää ei kestänyt kauan, sillä rakastajan vaimo sai vihiä salasuhteesta ja vaati miestä jättämään mokoman heitukan, niin kuin hän Tarua kutsui.

–  Jos et palaa kiltisti kotiin, et näe lapsiasi enää koskaan, vaimo vaati.

Mies palasi nolona, vaikka Taru itki ja vannoi rakkautta. Hän toipui kuitenkin nopeasti ja myi kalliit korut. Nyt hänellä oli nyt varaa ostaa kuohujuomia ja nopeasti myös väkeviä yksinäisten öiden lohduksi.

–  Taru, en uusi sopimustasi, sinusta on tullut epäluotettava. Myöhästyt harjoituksista ja unohtelet vuorosanoja, kiertueen ohjaaja ilmoitti tylysti.

Taru lähti, mutta ei voinut luopua viinin suomasta lohdutuksesta. Hän näki yöllä unen, miten hopeanhohtoiseen avaruuspukuun sonnustautunut mies kantoi hänet aluksensa kyytiin, vei suoraan leikkauspöydälle ja poisti aivoista mielihyväkeskuksen. Taru pyörtyi järkytyksestä, mutta heräsi aamulla pää oudon kirkkaana.

Onko minulla vielä toivoa? hän mietti. Ei todellakaan tehnyt mieli brunssia. Tarun silmät osuivat mainoslehtiseen.

Yllätä itsesi liittymällä Pelastusarmeijan kuoroon. Saat uusia ystäviä ja tarkoituksen elämälle!

***

–  Oho, Taru taitaakin olla melkoinen pakkaus, Meriitta kommentoi.

–  Tapaatte hänet ensi kerralla. Saatekirjelmässä luki, että hän mietti, miten elämä olisi mennyt, jos hän olisi uskaltanut toteuttaa haaveita, Mama kertoi.

–  Sitä mekin voisimme miettiä. Olisi kiehtovaa tietää, mitä elämä olisi tuonut tullessaan, jos olisi ollut rohkeampi ja tehnyt toisen ratkaisun valintatilanteessa, Eino mietti.

–  En minäkään usko kohtaloon, vaan sattumiin, Emmi vahvisti.

–  Kiehtovaa, tässä nyt kuitenkin olemme, vähän vanhempina ja vähän viisaampina, ehkä, Mama kiteytti.

MAMA

Jäin miettimään Tarun irtiottoa. Olen aavistanut, että hänellä on ollut kiihkeitä tunteita. Olen tuntenut tytön tasapainoisena ja tunnollisena puurtajana. Ensin lähihoitajana hoivakodissa ja myöhemmin lasten päiväkodissa. Kaikilla meillä on sisäinen elämä. Uskon, että kirjoittaminen auttaa kohtaamaan todellisuuden.

***

–  Tervetuloa Taru, olemme odottaneet tapaamista, Emmi hymyili.

–  Minäkin olen odottanut tapaavani teidät. Käyn usein Maman luona iltaisin ja istumme hänen huoneessaan, siksi emme ole tavanneet. Täällä päiväsalissa on mukavan valoisaa. Toin tuliaisia, Taru sanoi ja otti korista tuoksuvan piimäkaakun. –  Tämä oli äitini bravuuri. Kirjoitin hänen kunniakseen pienen tarinan. Haluattehan kuulla?

–  Totta kai, mutta kipaise hakemaan meille sitä ennen vielä kupilliset kahvia tämän herkun seuraksi. Keittiössä on termoskannu, Mama kehotti. –  Ikävä kyllä Meriitta ei osallistu, sillä hän kertoi olevansa huonovointinen.

Kun kaikilla oli kahvikupit ja kakunpalat edessä, Taru rykäisi.

–  Innoittajana oli silkka rakkaus. En tiedä puhtaampaa kuin äidin onni, kun hän saa lasten silmät loistamaan. Kun olin pieni, perheessämme oli tiibetinterrieri, joka oli varsinainen herkkusuu. Se jumaloi äitiä ja varsinkin hänen leipomuksiaan.

KOIRA ULVOI ONNESTA

Kävin pikkutyttönä koiramme Pekun kanssa vastahakoisesti lenkillä. Äiti oli kehottanut olemaan tarkkana, sillä vastapäisen niityn takaa tuli huumaavaa tyttökoiran tuoksua.

–  Sillä on juoksu, äiti kertoi.

Tarkkaavaisuuteni herpaantui ja Pekku riuhtaisi otteen hihnasta. Koira juoksi minkä käpälistä pääsi. Se ei ollut kuulevinaan huutojani. Korvat läpättivät, kun se syöksyi tuoksun perässä matkaan.

Otin polkupyörän, sillä minun piti kiertää peltotien kautta naapurin pihalle. Tyttökoira oli onneksi sisällä ja innokas sulhasehdokas kiersi turhaan nuuskimassa nurkkia. Se ei välittänyt nuhtelustani, mutta suostui sentään remmiin.

Kun palasimme nääntyneinä kotiin, keittiön uunista tuli niin herkullinen tuoksu, että Pekku tuli hulluksi. Se ulvoi kiihtyneenä.

Nauroimme kilpaa äidin kanssa. Totta kai koira sai maistiaisia, kun piimäkaakku vähän jäähtyi.

***

–  Tämä on herkullisen mehevää. Mitä tässä on piimän lisäksi? Emmi kysyi.

Printtasin ohjeen, jos haluatte leipoa jatkossa, Taru sanoi ja antoi reseptin.

2 munaa
3,75 dl sokeria
3,75 dl piimää
150 g voita
2 tl soodaa
2 tl kanelia
2 tl vaniljasokeria
6,25 dl vehnäjauhoja

Sekoita munat ja sokeri, lisää piimä ja jäähtynyt rasva.  Yhdistä kuiva-aineet ja siivilöi taikinaan.  Paista 175 asteessa tunnin verran.

–  Kiitos, vaikuttaa helppotekoiselta, Emmi sanoi luettuaan ohjeen.

–  Kokeilin myös lisätä taikinaan puolukoita. Kakusta tuli entistä mehevämpi, Taru kertoi. –  Kuuntelen mielelläni teidän tarinoitanne. Olen ollut innostunut tarotista. Pienet Salaisuudet antavat mahdollisuuden kirjoittaa arkisista jutuista.

–  Sitähän tämä elämä hoivakodissa on. Ei enää suuria tunteita, mutta tasaista hyvinvointia ainakin niin kauan, kun olemme suhteellisen terveitä.

–  Minun arkeni kuluu päiväkodissa ja siellä haasteita riittää, Taru nauroi.

–  Asiaan, Tarulla on vapaapäivänä muutakin tekemistä, kun jutella kanssamme. Kuka haluaa jatkaa? Mama palautti päiväjärjestyksen.

Emmi nousi seisomaan ja katsoi hellästi Einoa.

Meidän yhdessä kirjoittamamme tarina kertoo Rohkeudesta ja Täydentymisestä, hän ilmoitti.

–  Hyvänen aika, odotan jännittyneenä, Mama sanoi ja kehotti Emmiä lukemaan.

SAAKO VANHA IHMINEN RAKASTUA?

–  Eino, tuletko käymään huoneessani? Haluan näyttää sinulle jotain, pyysin. Olin epäröinyt pitkään, mutta sitten rohkaisin mieleni. Eihän minulla ollut mitään menetettävää. Vai oliko? Itsekunnioitus? En halunnut tyrkyttää seuraani, mutta vaistosin, että Eino viihtyi kanssani. Hän oli monesti pelastava ritari, kun Niilo yritti lähennellä.

–  Tulen mielelläni, mitä sinulla on mielessä? Eino kysyi varovaisesti.

Pelkäsikö hän, että ryhtyisin liian tuttavalliseksi? Laitoin parhaimman mekon ylleni ja kampasin hiukset. Suihkutin hieman Chanel 5:ttä kaulalle ja odotin sydän pamppaillen. Kun ovelta kuului koputus, jalkani tärisivät.

Einokin oli vaihtanut vaatteita. Hänellä oli puhdas kauluspaita ja siistit olohousut. Jaloissa oli mukavat reinot.

–  Tässä olen, tuoksuupa hyvältä, Eino sanoi hieman epävarman näköisenä.

Olihan tilanne uusi. Emme olleet käyneet toistemme huoneissa aikaisemmin.

–  Olet sisustanut kodikkaasti. Pehmeä nojatuoli ja viherkasveja ikkunan edessä, Eino huomasi.

–  Ei tänne paljon muuta mahdukaan. Mutta en kaipaakaan, sillä yllättävän vähällä tulee toimeen, vakuutin ja mietin, oliko tämä virheliike.

–  Istu mukavasti. Vanha ystävä poikkesi eilen ja toi tuliaisia. Kutsuin sinut nauttimaan näistä yhdessä, kehotin ja nostin pienelle pöydälleni leivosvadin.

–  Kahvia ei ole näin myöhään tarjolla, mutta jos sinulle maistuu, niin sain myös pullollisen hyvää punaviiniä. Pihistin aamiaiselta vähän juustoa ja näkkileipää tarjottavaksi sen kanssa.

–  Emmi, arvostan kovasti. En muista, koska olen saanut nauttia herkkuja kauniin naisen hyvässä seurassa, Eino virnisti.

Salaisista kohtaamisista tuli nopeasti tapa. Kun vierailin ensimmäisen kerran Einon huoneessa, hämmästelin, miten karu se oli.

–  Äijäluola, Eino nauroi, mutta huomasin hänen nolostuvan. –  En osaa sisustaa. Mutta olet oikeassa, voisi tälle varmaan jotain tehdä.

–  Tuon sinulle seuraavalla kerralla kaktuksen ikkunalaudalle, nauroin.

Toteutin lupaukseni ja huomasin, että Eino arvosti pientä kaktustarhaansa. Hän hoiteli niitä hellästi. Varoitin kastelemasta liikaa.

–  Saat ajatella minua piikikkäästi, naurahdin.

–  En todellakaan, Eino sanoi ja halasi yllättäen. Miten hyvältä se tuntuikaan. –  Minulla on kutina, että täydennämme toisiamme, Eino sanoi vakavasti.

Olen samaa mieltä. Kiitos tarotkorttien, rohkeus kannatti.

***

–  Ihastuttava ja toden makuinen tarina, kiitos Emmi, Mama kehui.

–  Viihdymme mainiosti Einon kanssa. En olisi uskonut, että tapaan hoivakodissa ihanan ihmisen, jonka kanssa voi jakaa ilot ja surut, Emmi jatkoi.

Eino otti häntä kädestä ja vakuutti olevansa samaa mieltä.

***

Mama oli huolissaan Meriitasta. Hän koputti eräänä iltapäivänä tämän ovelle.

Meriitta makasi syvässä unessa peiton alla. Vain hiustupsu näkyi. Hän havahtui oven kolahdukseen.

–  Mama, tule sisälle. En minä nukkunut, lepäsin vain.

–  Miten voit? Mama kysyi varovasti.

Hän katseli ympärilleen. Huoneessa oli ummehtunut haju ja yöpöydällä oli tyhjä viskipullo. Mama avasi ikkunan ja kysyi, voiko hän tuoda jotain.

–  Mervi kävi aamulla, mutta en halunnut mitään. Vatsassa kiertää ja huimaa, jos yritän nousta pystyyn, Meriitta kertoi voipuneena.

–  Jätän sinut lepäämään, mutta juo edes lasillinen vettä, Mama sanoi ja koitti Meriitan otsaa.

–  Sinulla taitaa olla vähän lämpöä. Se väsyttää.

–  Uni paras lääke on, Meriitta yritti hymyillä vaisusti.

Meriitan iho oli keltainen ja peiton alta pilkottavat jalat näyttivät turvonneilta.

–  Tulen katsomaan sinua parin tunnin kulutta. Kerää voimia, niin kerron Kynäilijöiden tapaamisesta, Mama sanoi lähtiessään.

***

Meriitta ei koskaan saanut kuulla Tarun, Emmin, Einon ja Maman aamuhetkestä. Ambulanssi ajoi illalla pillit soiden pihaan. Asukkaat katselivat ikkunan takaa, kun Meriitta kannettiin paareilla autoon.

Mimmi kertoi seuraavana aamuna, että Meriitta oli nukkunut rauhallisesti ikuiseen uneen. Hän toi Mamalle kirjeen, jonka Meriitta oli kirjoittanut viimeisillä voimilla.

Rakas Mama, saanhan lopulta sanoa Rakas. En ole koskaan kertonut, miten ihailen sinua. Olen tehnyt elämässä paljon virheitä. Toivon saavani rauhan. En jaksa muuta, mutta Miekkojen Ässä innoitti kirjoittamaan totuuden. Voi hyvin, elämä kantaa sinua, ei minua, Meriitta, tuhoon tuomittu.

TUHO

Näen välähdyksen taivaasta.
Jumala soittaa mandoliinia
kerubit tanssivat
pyörryttävä valo kultaa maan
virkistävä sade saa kukat hehkumaan,
tunnen eläväni.

Näen välähdyksen helvetistä.
Jumala on sairas
mandoliinin kielet ovat poikki,
kerubit ovat lihoneet
tuijottavat samein silmin televisiota,
armahtava pimeys peittää maan.

Ymmärrän,
taivasta ei ole,
on vain helvetti.

***

Mama itki. Hänen olisi pitänyt kannustaa Meriittaa enemmän. Miten ihmeessä me kaikki olemme haavoittuvia, emmekä osaa auttaa hädän hetkellä? hän mietti surkeana.

Hautajaiset pidettiin hiljaisuudessa. Meriitalla ei ollut lapsia ja sukulaiset olivat kaukana. Entisistä miesystävistä ei näkynyt vilaustakaan.

–  Miten surullista kuolla yksin. Kukaan ei ollut pitämässä kädestä, en minäkään, Mama suri syyllisyyden vallassa.

–  Kuulin lääkäriltä, että Meriitan maksa ja munuaiset pettivät. Hän pääsi rauhaan ennen rankkoja hoitoja, joista hän oli kieltäytynyt, Mimmi kertoi luottamuksellisesti Mamalle.

–  En tiennyt, mutta epäilin hänen käyttävän edelleen alkoholia, Mama sanoi. –  En halunnut kertoa siitä.

–  Jokainen tekee päätökset itse. Emme voi pakottaa ketään. Jos Meriitta sai alkoholista lohtua viimeisinä aikoina, ehkä se oli vain hyvä, Mimmi mietti.

Kynäilijät päättivät pitää surutauon.

–  Ajattelin, että voisimme valmistaa Meriitan muistoksi juhla-aterian, Mama ehdotti.

Mimmi oli kertonut, että Meriitta oli tehnyt testamentin ja jättänyt huomattavan summan hoivakodille.

–  Voisimme kokata jotain hänen lempiruoistaan. Ei kuitenkaan verisiä pihvejä eikä simpukoita, Mama hymyili kyynelten läpi.

–  Jotain yksinkertaista. Hän oli lähtöisin köyhistä oloista, Eino mietti.

–  Kermaista lohikeittoa ja ruisleipää, Emmi ehdotti.

Mimmi piti liikuttavan puheen Meriitan muistoksi.

–  Emme tiedä päiviemme emmekä hetkiemme määrää. Meriitta kertoi, että hänen elämänlaatunsa koheni täällä hoivakodissa. Hänen mielestään sekä yhdessä kokkaaminen että tarinoiden kirjoittaminen olivat parasta elämässä.

Mama liikuttui ymmärtäessään, että pienet teot olivat antaneet lohtua.

***

–  Kynäilijät, on aika viimeistellä Pienten Salaisuuksien tarinat. Mitä meiltä vielä puuttuu? Mama kysyi, kun suru Meriitan poismenosta oli vähitellen laantunut.

–  Olemme kirjottaneet lähes kaikista Sauvojen korteista Einon kanssa, Emmi vastasi. –  Vain Hyve ja Nopeus puuttuvat Ässän lisäksi.

–  Hienoa, onnistuuko ensi kerraksi? Mama kysyi.

–  Vaikka huomiseksi, meillä on vauhti päällä ja yhdessä tekeminen kannustaa, Eino myhäili.

Mama silmäili kortteja.

–  Meriitta selvisi urakasta yllättävän hyvin, vaikka oli sairas. Vain Rauha ja Tiede ovat tarinaa vailla. Ässäkin on hallussa, vaikka sen teksti on aika rankka. En halua lukea nyt, sillä se on hyvin omakohtainen. Uskon, että hän on nyt päässyt kaipaamaansa rauhaan.

–  Rauha tuntuu hyvältä, mutta mitä Tiede-kortti kertoo? Eino kysyi.

–  Elämänikäistä opiskelua ja kiinnostusta erilaisiin ilmiöihin, Mama vastasi.

–  Miten Tarun Maljat? Emmi kysyi.

–  Hänen tarinoistaan puuttuvat Mielihyvä, Onnellisuus ja Täyttymys. Minulla on ennakkoaavistus, että kaikki toteutuu yllättävästi, Mama hymyili.

–  Entä Lantit? Minusta tuntuu, että sinulla on vielä paljon sanottavaa.

–  Olet oikeassa. Meriitan poismeno lannisti. Monta tarinaa on vielä kertomatta. Tosin kortteja voi sujuvasti yhdistää. Saatte seuraavalla kerralla jotain uutta, Mama lupasi.

MAMA

Aikamme on rajallinen. Jäin suremaan Meriitan kurjaa kohtaloa. Vaistosin, että hän olisi halunnut enemmän tukea. Olin keskittynyt omiin tarinoihin, eikä minulla ollut hänelle aikaa. Miten pahoillani olenkaan. Ei ole hyvä ihmisen kuolla yksin. Parempi, etten vaivu epätoivoon. Vietimme hiljaisen hetken Meriitan muistoksi. Yksinkertainen kalakeitto oli kaunis ele muistaa häntä.

Testamentin ansiosta sunnuntailounaat jatkuvat saumattomasti. Olemme perustaneet vapaaehtoisten kanssa myös leivontaryhmän, sillä yhä useampi on esittänyt toivomuksen tuoreista pullista ja piiraista. Pakastimesta löytyi viime syksyn suppilovahveroita. Ihana uunipellillinen tuoksuvaa sienipiirakkaa sai hymyt huulille.

Olemme loppusuoralla Kynäilijöiden kanssa. Odotan malttamattomasti viimeisiä tarinoita sekä yhteenvetoa Ässien muodossa. Meriitan kiteytys järkytti, mutta julkaisemme sen hänen muistokseen. Meriitalla olisi ollut vielä paljon sanottavaa. Silmät kostuvat sitä ajatellessani. En tiedä, paljonko itsellänikään on aikaa. Särkyjä riittää ja tasapaino on entistä huonompi. Haluan sinnitellä, sillä jos jään vuoteeseen, en tiedä nousenko enää. Nyt on aika rutistaa viimeiset tarinat ennen seuraavaa tapaamistamme.

***

HYVE JA NOPEUS – EINON TARINA

Hyveen käsitteen ymmärrän. Maman tulkinnan mukaan kyseessä on omien voimavarojen käyttöönotto. Sauvojen kahdeksikko Nopeus askarrutti. Mama selitti sen merkitsevän esteiden voittamista ja älyn nopeutta. Siis kykyä omaksua uusia asioita helposti. Jäin miettimään omalla kohdalla. Olin koulussa kiltti poika, enkä tehnyt kolttosia sen enempää kuin muutkaan. Totta kai kokeilin, miltä tupakka maistui ja isompana maistoin myös kossua, mutta en pitänyt kummastakaan.

Pärjäsin niissä aineissa, jotka kiinnostivat. Parhaiten äidinkielessä, historiassa, maantiedossa ja kotitaloudessa. Taisin olla pojista ensimmäisiä, jotka sitoivat esiliinan eteen. Rakkaus kokkaukseen johti harjoittelijaksi lähikuppilaan ja myöhemmin baarimikoksi. Ne olivat railakkaita vuosia, joita muistelen haikeudella. Ilta- ja yötyö olivat kuitenkin kuluttavia. Pääsin varhaiseläkkeelle selkävaivojen vuoksi. Terveys reistaili enemmänkin, joten ainoa vaihtoehto oli lopulta hoivakoti.

Epäonnistuin rakkauskuviossa, sillä ihastuin vääriin naisiin. Sellaisiin, jotka notkuivat baaritiskillä ja kertoivat surkeasta elämästä. Yritin lohduttaa, mutta en ollut tarpeeksi kiinnostava enkä tarpeeksi varakas pitempiaikaisiin suhteisiin. Työelämän parasta aikaa oli tuurata keittiön puolella. Opin ammattikokeilta paljon ja ihailin heidän luovuuttaan. En päässyt toteuttamaan itseäni, sillä sain auttaa lähinnä kuorimalla vihanneksia ja paloittelemalla niitä. Sekin oli tarkkaa puuhaa, en valita, mutta minusta olisi ollut enempäänkin.

Ympyrä on sulkeutunut, sillä viihdyn täällä hoivakodissa mainiosti keittiöhommissa. Kokkaamme yhdessä ihanan Emmin kanssa. Sydän sykähtää joka kerran, kun näen hänet punaposkisena keskittymässä arkisiin askareisiin. Toivon, ettei tämä ihanuus lopu koskaan.

***

–  Eino, se oli rehellinen rakkaudentunnustus hyvää ruokaa ja Emmiä kohtaan. Olette molemmat selvästi oikealla alalla, Mama kiitteli.

–  Minunkin mielestäni päivistä on tullut jännittäviä, kun saan osallistua tarinoiden kirjoittamiseen, sunnuntailounaiden suunnitteluun ja ruuan laittoon, Emmi vahvisti.

–  Hyvä, teillä on muutama päivä aikaa valmistautua seuraavaan kokkaukseen. Miettikää keskenänne, minä yritän jatkaa tarinointia, Mama sanoi.

Mama istuutui tietokoneen ääreen ja ihmetteli, mitä saisi aikaan puuttuvien korttien sanomasta. Muutos, Menestys ja Epäonnistuminen, kaikki olivat liiankin tuttuja. Hän kävi päättäväisesti toimeen.

Laku käänsi sängyn päällä mielenosoituksellisesti kylkeä. Se tiesi, että Mama olisi pitkään omissa ajatuksissa.

ILOISIA UUTISIA

Hämeen keskiaikafestivaalilla satoi. Mama värisi teltassa ja kaipasi sahtituoppia. Tähän täytyy tulla muutos, olen liian vanha palelemaan ja odottamaan asiakkaita, jotka viihtyvät aivan muualla kuin ennustajaeukon luona, hän puhisi itsekseni.

–  Mama, täällähän sinä olet, Taru kurkisti oviaukosta.

Tyttö oli pukeutunut vihreään sadetakkiin ja suuriin saappaisiin.

–  Laita lappu ovelle ja tule kanssani tavernaan. Kaikki muutkin ovat siellä, Taru houkutteli.

Mama ilahtui, sillä hän ei halunnut mennä yksin.

–  Minulla on kerrottavaa, Taru vihjasi, kun he jonottivat juomia.

–  Saanko arvata, elämäsi on muuttumassa? Mama vastasi spontaanisti.

–  Mama, taidat sittenkin olla selvänäkijä, vaikka väität muuta.

–  Olen katsellut jo jonkin aikaa säteilevää olemustasi ja somasti pyöristyneitä rintojasi. Arvaanko oikein?

Taru punastui heleästi.

–  Onko se niin itsestään selvää? Kyllä vain, Olli ja minä saamme pienokaisen. Olen niin onnellinen. Elämäni muuttuu.

Mama halasi Tarua. Tytön elämä oli edessä, Maman jo melkein takana.

–  Tulethan haltijakummiksi? Taru kysyi.

–  Totta kai, lupaan perheellesi kaikkea hyvää, Mama vakuutti.

Hän jäi illalla miettimään elämän kulkua.

Olen epäonnistunut, sillä en koskaan saanut perhettä. Vain Lakusta on ollut seuraa. Olin nuorena epävarma, enkä uskaltanut sitoutua. Miten monta kertaa olen katunut, että valitsin itsenäisen, mutta samalla myös yksinäisen elämän. Olen menestynyt tarottulkitsijana ja se on tuonut mukanaan onnen hetkiä. Ehkä parasta on ollut, kun olen voinut toimia tien näyttäjänä. Kortit tietävät, se on niin totta. Omalla kohdallani kortit ovat olleet onni ja kirous, sillä ne ovat varoittaneet epäonnistumisesta ja olen uskonut. Jos olisin ollut rohkeampi ja valinnut toisin, minullakin voisi olla rakastava perhe niin kuin Tarulla nyt. Halasin tyttöä ja lupasin neuloa pikkuiselle myssyn ja töppöset. Taru nauroi ja sanoi, ettei niille olisi vielä vähään aikaan käyttöä.

***

–  Lakuseni, nyt puuttuu enää loppukiteytys Lanttien Ässän innoittamana. Jätän sen hautumaan, Mama henkäisi. –  En pysynyt ihan totuudessa, sillä ennustajaurani on jo aikaa sitten ohi, mutta en malttanut olla vierailematta vielä kerran keskiaikatapahtumassa, Mama virnisti.

Laku hyppäsi hänen syliinsä.

–  Olet rakas, en tiedä, miten jaksaisin ilman sinua, Mama silitti kissaa hellästi.

TARU

Luin Maman lähettämän tarinan ja itkin. Miten hän voi aavistaa raskauden? Kaikki oli totta ja olen äärimmäisen onnellinen, että minusta tulee äiti. Olli silittelee vatsaani ja lepertelee vauvalle. Elämä on ihmeellistä. Puuttuvat tarotkortit sopivat tilanteeseen. Epäilen, että Mama ennakoi tulevaa onnea jo silloin, kun antoi Maljat minulle.

Varovaisuus, Saavutus ja Rikkaus sopivat loistavasti mielentilaani. Olen ollut liiankin varovainen ja käyttänyt ehkäisyä, sillä rahatilanteemme on ollut surkea. Elämä muuttui kertaheitolla, kun Ollin vanhemmat ikääntyivät ja halusivat muuttaa omakotitalosta pienempään asuntoon. He kysyivät, haluammeko ottaa talon käyttöön. Mikä kysymys, se oli unelma. Meillä on nyt vanha, mutta hyväkuntoinen rintamamiestalo ja hyvin hoidettu puutarha Ruutikellarinmäellä. Voiko enempää toivoa ahtaan yksiön jälkeen? Vauva syntyy muutaman kuukauden kuluttua. Vakuutan, että elämän rikkaus saa hymyn huulille. Jaksan uskoa valoisaan tulevaisuuteen. Mamalla on tapana sanoa, että elämä kantaa.

***

Mama taputti käsiä saadakseen huomiota.

–  Emmi ja Eino, malttakaa hetki. Minulla on iloista kerrottavaa. Lähes kaikki Pienten Salaisuuksien kortit ovat saaneet oman tarinan tai runonsäkeet. Vielä on yksi ponnistus jäljellä. Ettehän ole unohtaneet loppuhuipennusta? Juttelin Ollin kanssa tarinoiden julkaisemisesta ja hän on tulossa viikonloppuna apuun kirjan taitossa. Ehdittekö kiteyttää Sauvojen Ässän innoittamana kertomukset?

–  Olemme jo miettineet. Saat tekstin tuota pikaa, Emmi vakuutti.

–  Hienoa, Taru lupasi lähettää omansa sähköpostissa ja Meriitta ehti kirjoittaa Miekoista ennen kuolemaansa. Minullakin on ajatus Lanteista. Tavataan illalla huoneessani, Mama ehdotti. –  Taru on lähettänyt haikun. Hän kirjoittaa, ettei osaa ajatella muuta kuin yllättävää elämänmuutosta. Hän oli nähnyt unen, jossa lepäilee onnellisena huovan päällä ruohikossa vauva ja Olli vierellään.

–  Toivottavasti hän tulee käymään pikkuisen kanssa, Emmi haaveili.

–  Totta kai tulee, mutta siihen on vielä aikaa. Luen runonpätkän, joka kiteyttää Maljojen sanoman.

MALJOJEN ÄSSÄ

Kesäillassa
auringon suutelema
pikkuinen ja rakas.

–  Taru on onnen lumoissa, toivon todella sen kestävän, Mama hymyili ja antoi puheenvuoron Emmille.

–  Kirjoitimme yhdessä proosarunon. Minäkin toivon onnemme kestävän ja se on suurelta osin Mama sinun ansiotasi. En tiedä, olisimmeko löytäneet toisiamme ilman mukavaa yhdessäoloa kokkauksen ja tarinoiden parissa, Emmi kertoi.

–  Olemme pyytäneet yhteistä huonetta, mutta sellaista ei ole toistaiseksi tarjolla. Mimmi halasi meitä ja sanoi, että saamme heti, kun joku vapautuu, Eino myhäili.

–  Teitä on ilo katsella. Lukekaa nyt, mitä kirjoititte, Mama hymyili.

SAUVOJEN ÄSSÄ

Kaksi vanhaa pöllöä
kestääkö oksa, kantavatko siivet?
Uskaltaudumme lentoon
kiidämme kohti valoa
laskeudumme pesään
olemme löytäneet ilon ja ystävyyden
jopa rakkauden
elämä kantaa!

–  Kiitos, se oli kaunista ja niin totta. Olette löytäneet tärkeitä asioita, jotka kannattelevat pitkälle. Minäkin kirjoitin runonsäkeitä Lanteista, Mama sanoi.

LANTTIEN ÄSSÄ

Tarotkortit kertovat kohtalosi
ei
tarotkortit ohjaavat kulkuasi
sinä päätät
ole rohkea, tartu tilaisuuteen
usko itseesi
kuuntele sydämesi ääntä
rakasta ja sinua rakastetaan

Emmi ja Eino nousivat halaamaan Mamaa.

–  Se oli kaunista ja niin totta. Olet meille rakas.

–  En halua lukea teille Meriitan katkeraa tilitystä. Hän oli onneton, sillä hän koki, ettei kukaan rakastanut häntä omana itsenään. Siksi hän kehitti kovan pintakuoren. Teksti tulee kirjaamme, mutta en halua nyt pilata tunnelmaa. Maistuuko tilkka brandya yömyssyksi? Olemme sen ansainneet. Tarinat ovat koossa ja kirja on pian valmis painettavaksi, Mama kertoi ja kaatoi kaikille lasilliset kullankeltaista juomaa.

–  Entä kansikuva ja otsikko? Eino kysyi.

–  Eikö ryhmämme nimi oli itsestään selvä ratkaisu. Sulkakynä ja soppakauha kertoo, mistä on kysymys ja alaotsikko voisi olla yksinkertaisesti Pienet Salaisuudet.

–  Kuulostaa kiinnostavalta. Lukijat rakastavat salaisuuksia, Emmi myhäili.

–  Kansikuvassa voisi olla eri maiden Ässät ja niissä kertojien kasvokuvat, Mama jatkoi.

–  Pääsemmekö todellakin kanteen? Hienoa, Emmi ihastui.

–  Olemme sen ansainneet, Mama kohotti lasia iloisesti virnistäen.

***

Mimmi kutsui Maman työhuoneeseensa.

–  Mama, minun on pakko kertoa iloiset uutiset sinulle ensimmäisenä. Hoivakotimme on saanut kaupungin apurahan malliesimerkkinä asukkaiden viihtyvyydestä ja omatoimisuudesta. Ilman sinua se ei olisi onnistunut.

–  Hienoa, televisiojutulla taisi olla vaikutusta, Mama arveli.

–  Kyllä vain ja kaupunki on saanut hyvää mainetta.

–  Miten ajattelit käyttää apurahan?

–  Parhaalla mahdollisella tavalla. Palkkaan meille ikioman kokin. Saamme itse tehtyä ruokaa joka päivä. Ajattelin, että kokki haluaa varmaan pitää sunnuntait vapaata ja te voitte jatkaa silloin yhteistä ruuanlaittoa, Mimmi ehdotti.

–  Hoivakodista tulee entistä viihtyisämpi. Olen innoissani, Mama hymyili.

***

–  Onpa täällä upea tarjoilu, Taru henkäisi tullessaan Ollin kanssa eräänä tuulisena sunnuntaipäivänä hoivakotiin.

Pitkälle pöydälle oli katettu korkeat kuohuviinilasit ja keskellä komeili valtava kermakakku.

–  Kyllä vain, istukaa kunniapaikoille. Kirjan julkaisutilaisuus alkaa tuota pikaa. Paikalla ovat paikallislehden toimittaja ja kuvaaja. Mimmi valmistelee vielä puhetta, Mama hymyili ja ohjasi vieraat mukaville korituoleille.

Emmi ja Eino tulivat tervehtimään. He olivat pukeutuneet parhaimpiinsa. Emmi oli kihartanut hiukset ja Eino oli käynyt parturissa. Mimmi astui eteen ja toivotti asukkaat ja vieraat kirkkaalla äänellä tervetulleiksi.

–  Minulla on ilo esitellä hoivakoti Illanhämyn viimeisin saavutus. Paikalla ovat Sulkakynä ja soppakauha -teoksen tekijät Emmi, Eino, Taru, Olli ja Mama. Valitettavasti yksi kirjoittajista on poistunut joukostamme, mutta Meriitan tarinat jäävät muistoksi jälkipolville.

Tekijät kumarsivat juhlallisesti kättentaputusten raikuessa.

–  Kirja on painotuore ja ehtii mainiosti joulumarkkinoille. Myös kirjastosta löytyy muutama kappale, Mimmi jatkoi. –  Kohotetaan malja tarinankertojille. Täytekakku on leipuriryhmän käsialaa. Olkaa hyvät, nauttikaa.

Mama katseli iloista hyörinää ympärillä. Toimittaja oli haastatellut häntä ja muita tekijöitä. Nyt hän ja kuvaaja herkuttelivat kahvilla ja kakulla.

Tarun vatsa oli pyöristynyt somasti. Mama halasi lämpimästi, kun Taru ja Olli olivat lähdössä.

–  Pidättehän jatkossakin yhteyttä. Ehkä keksimme jonkun uuden projektin, Mama kiteytti kaikkien ajatukset.

–  Totta kai, käynnit täällä ovat piristäneet päiviämme, Taru vakuutti.

–  Pidämme sinut ajan tasalla. Vauvan odotus on elämäni jännittävintä aikaa.

–  Kortit tiesivät, Mama vakuutti hieman haikeana. –  On ihana seurata elämän jatkumista.

Tarina jatkuu otsikolla MAMA VAUHDISSA