ILLAN HÄMY

Olen muistellut Jussin kuoleman jälkeen hänen viimeisiä vuosiaan hoivakodissa. Pääsin tutustumaan lukuisiin ihaniin hoitajiin ja arjen pyöritykseen. Miehellä ehti olla kahden vuoden aikana viisi omahoitajaa, sillä vaihtuvuus oli suuri ja muutoksen tuulet puhalsivat välillä rajuina. Omistaja vaihtui, samoin lääkäri ja sairaanhoitaja. Jotain hyvääkin tapahtui, kun hoivakoti sai oman kokin ja ruokien laatu koheni kerralla.

Tarinan Sulkakynä ja soppakauha tapahtumista on kulunut lähes 20 vuotta. Mama Maddalena on yksi pitkäikäisimmistä asukkaista Illanhämyssä. Tarun tytär Suvi on saanut työpaikan hoivakodista ja toimii Maman omahoitajana. Eino ja Emmi viettivät onnellisina viimeiset vuotensa perhehuoneessa. Mama jäi kaipaamaan heidän seuraansa.

***

Mama Maddalena ei tuntenut itseään vanhaksi istuessaan aamuisin tietokoneen äärellä. Taikamaailman lumo oli tallella. Hän unohti lonkkasäryn ja liikkumisvaikeudet sukeltaessaan tarotkorttien saloihin. Mama selaili päiväkirjamerkintöjä vuosien varrelta. Hämeen keskiaikafestivaali oli muistoista läheisin.

– Mama, oletko unohtanut, että aamiaisaika on lopuillaan? hänen omahoitajansa Suvi kysyi.

– Voi veikkonen, en huomannut ajan kulua, Mama sanoi.

– Ei hätää, tuon tarjottimen huoneeseesi. Kahvia, puuroa vai jogurttia?

– En piittaa puurosta, niin kuin hyvin tiedät. Täysjyväleipää kahvin kanssa ja luonnonjogurttia. Löytyykö marjoja tai hunajaa?

– Eiköhän, tulen tuossa tuokiossa, Suvi lupasi.

Mama oli ilahtunut, kun hänen hyvän ystävänsä Tarun tytär oli tuonut raikkaan tuulahduksen hoivakoti Illanhämyyn. Mama eläytyi keskiaikatunnelmaan. Hän muisti hyvin helteiset päivät, kun raskas kaksikerroksinen pitkä puku tuntui ahdistavalta. Tosin sadepäivätkään eivät olleet sen parempia, sillä torikojun pressukatos vuoti ja keräsi vettä niin, että sai olla varovainen, ettei saanut yllättäen suihkua päälleen.

Minulla on ikävä niitä aikoja, Mama huokasi. Hänen mustavalkoinen Täplä-kissansa hyppäsi syliin.

– En ymmärrä, miten jaksaisin ilman sinua, Mama leperteli ja silitti kissan pehmeää turkkia.

Suvi tuli tarjottimen kanssa ja istuutui Maman pöydän ääreen.

– Vedän hetken henkeä nyt, kun kaikki ovat saaneet aamiaisen. Haluaisin puhua kanssasi.

– Mikä mieltäsi painaa? Mama kysyi maistaessaan varovasti kuumaa kahvia.

– Mimmi kyseli eilen meidän hoitajien viikoittaisessa tapaamisessa, mitä keksisimme asukkaiden virkistykseksi. Onko sinulla ajatuksia?

– Yhdessä tekeminen on aina mukavaa. Kokkikerho on innostunut leipomisesta ja se on tuonut herkkuhetkiä arkeemme. Minulle kirjoittaminen on henkireikä, mutta muistelen, että pieni Sulkakynä-ryhmämme oli aikoinaan vireä.

Suvin silmiin syttyi pilke.

– Äiti on kertonut siitä. Julkaisitte yhteisen novellikokoelmankin?

– Kyllä vain. Se taitaa olla kirjahyllyssä, Mama sanoi.

– Mietin, että sinun tarottarinasi ovat olleet suosittuja. Voisiko kortteja käyttää inspiraation lähteenä?

– Voi veikkonen, totta kai. Niiden avulla voi kertoa tarinoita elämän eri puolista.

– Voisin kysellä vaivihkaa, löytyisikö kiinnostuneita, Suvi lupasi.

***

Maman ehdotus sai vain kolme uutta asukasta innostumaan. Sisarukset Marja-Liisa ja Riitta-Leena istuutuivat päivähuoneen suojaiseen nurkkaukseen odottavan näköisinä.

– Kuulin, että Arttukin on tulossa. Odotellaan hetki, Mama hymyili.

– Täälläkö se kirjoittajapiiri kokoontuu? Harmaahiuksinen herra ilmestyi paikalle.

– Kyllä. Kokeillaan, miten tämä toimii. Kertokaa lyhyesti, mitä odotatte ryhmältä.

Marja-Liisa nosti kätensä ja ilmoitti, että häntä saa kutsua kotoisasti Marliksi.

– Minä olen Rile, sisko jatkoi. – Saatiin yhteinen huone. En ole ihan vakuuttunut, kun isosisko kuorsaa.

– Itse kääntyilet unissasi ja juokset jatkuvasti vessassa, Marli tokaisi.

– Rauhoittukaa. Onko sinulla Arttu kokemusta tarinoiden kirjoittamisesta? Mama yritti palauttaa järjestyksen.

– Enemmänkin asiatekstistä. Työelämän aikana piti solmia sopimuksia ja laatia jos jonkinlaisia muistioita, Arttu kertoi.

– Minulla on ehdotus. Tiedätte ehkä, että olen käyttänyt tarotia inspiraation lähteinä. Tässä on suosikkipakkani. Ajattelin, että kortit helpottavat aihevalinnoissa. Niitä ei ole tarkoitus tulkita, vaan kuvat, värit ja symbolit näyttävät suuntaa.

– Muistatko Rile, kun käytiin kotipuolessa ennustajalla? Se oli hirmuisen jännittävää.

– Mutta unelmien prinssiä ei koskaan löytynyt, sisko hihitti.

– Minulla ei ole mitään kokemusta, mutta olen avoin uusille elämyksille, Arttu sanoi.

– Hyvä. Nostakaa jokainen yksi kortti vuorollanne. Katsotaan yhdessä, millaisia tarinoita niiden pohjalta syntyisi, Mama ehdotti.

– Tämä on Lanttien kakkonen Muutos, Marli sanoi käännettyään kortin. – Näyttää vähän pelottavalta. Tumma sävy ja kahdeksikon muotoon kietoutunut käärme.

– Mitä se tuo mieleesi? Mama kysyi.

– Yksinkertaisesti sen, että pääsy tänne hoivakotiin oli melkoinen elämänmuutos. Voisin kirjoittaa tunnelmista.

– Tiedätkö, kirjoittaminen selkiyttää ajatuksia. Suosittelen, että kannattaa pitää päiväkirjaa. Moni vaikea asia näyttäytyy jonkin ajan kuluttua helpommalta.

– Minä sain Sauvojen kympin Torjunnan. Se kertoo selvästi, miten vastahakoisesti suhtauduin, kun kuulin, että me molemmat saamme paikan hoivakodista. Olisin halunnut jäädä entiseen asuntoon, vaikka ymmärsin, etten tulisi siellä yksin toimeen.

– Kirjoita rohkeasti tunteistasi, Mama kannusti. – Minkä kortin sinä Arttu sait?

– Olen järkyttynyt. Tässä on kaamea luurankomies ja teksti Kuolema.

– Älä pelästy. Ei se tarkoita konkreettista kuolemaa. Yksi vaihe elämässä on päättynyt ja nyt on aika aloittaa jotain uutta.

– Sitähän me tässä olemme juuri tekemässä. Muutto hoivakotiin ei ollut minullekaan helppo, mutta vaimon kuoleman jälkeen en pystynyt huolehtimaan vanhasta omakotitalosta enkä itsestänikään. Minulla on todettu alkava muistisairaus ja se pelottaa hemmetisti.

– Sovitaanko, että kirjoitatte tarinat omissa oloissanne? Kun tapaamme seuraavan kerran, vapaaehtoiset saavat lukea tai kertoa ajatuksista, Mama ehdotti.

– Minusta tarotteema vaikuttaa kiehtovalta. Pakasta päätellen meillä riittää aiheita jatkossakin, Marli sanoi selatessaan kortteja.

– Kyllä vain. Kortteja on 78 ja niitä voi käyttää monella tavalla. Edetään rauhallisesti, mutta jossain vaiheessa voitte kokeilla, millaisia tarinoita syntyy, jos valitsette kaksi tai kolme korttia. Lopetetaan nyt, sillä pian on lounasaika, Mama sanoi.

TOINI

Istuin pyörätuolissa kuuloetäisyydellä. Miten haluaisinkaan osallistua, mutta halvaannuin aivoverenvuodon seurauksena. Olen lähes vihannes, sillä kukaan ei saa selvää puheestani. Pahinta on, että kuulen ja ymmärrän kaiken. Olen huomannut, että hoitajatkin pitävät minua idioottina. Puhuvat kuin lapselle.

Pahin on omahoitajani Sirkku. Miten olemme nukkuneet? Mennäänpä nyt pesulle. Vaippa on taas litimärkä. Avaa reippaasti suu, kaikki puuro pitää syödä niin jaksat. Mutta kun en halua jaksaa. Eniten satutti hänen huomautuksensa, että halvaantuminen on Jumalan rangaistus pahoista teoistani.

Johtaja Mimmi vaikuttaa järkevältä. Samoin herttainen Suvi, mutta muut kohtelevat minua kuin ilmaa. Kuinka kauan minun pitää kärsiä? En jaksaisi. Olen sidottu tähän kirottuun pyörätuoliin. Haluaisin katsoa televisiosta muutakin kuin urheilua, mutta en pysty kommunikoimaan.

Tytär käy silloin tällöin katsomassa. Syöttää banaaneja, joita inhoan. Katsoo säälivästi ja lähtee nopeasti. Hän ei tajua, että haluaisin kuulla hänen arjestaan. Haluaisin halata ja kertoa, miten paljon häntä rakastan. Itkuakaan ei enää tule. Haluaisin olla kuollut.

***

– Taru, miten hauska nähdä sinua, Mama ilahtui, kun Suvin äiti poikkesi.

– Minulla on tuliasiakin. Jos oikein muistan, macaronleivokset maistuvat. Suvi lupasi tuoda meille kupilliset kahvia.

– Olet herttainen. Siitä onkin jo aikaa, kun olen maistanut niitä. Mitä sinulle kuuluu?

– Enimmäkseen hyvää. Olen jäänyt varhaiseläkkeelle, sillä työ päiväkodissa kävi voimille.

– Entä Olli, vieläkö hän pakertaa työelämässä?

– Ei varmaan koskaan lopetakaan. Hän on edennyt uralla ja toimii nykyään johtotehtävissä.

– Muistan, kun asuit yhdessä minun ja Eevan kanssa. Siitä tuntuu olevan ihmisikä.

– Niinhän siitä onkin. Suvi syntyi vasta sen jälkeen, Taru hymyili.

– En ymmärrä, miten olen onnistunut elämään näin vanhaksi, Mama huokasi.

– Ehkä kirjoittaminen on pitänyt sinut virkeänä. Et ehdi kuolla, kun sinulla on vielä paljon sanottavaa.

– Se on totta. Herään aamuisin innokkaana jatkamaan tarinoita.

– Mitä kirjoitat nykyään?

– Edelleen seikkailuista tarotkorttien ihmemaailmassa. Tarinoita putkahtelee vaivattomasti. Meillä on itse asiassa pieni kynäilijäryhmä. Johdattelen aiheita korttien hengessä.

– Sinä se jaksat, Taru ihaili. –  Olisinpa minäkin vanhana yhtä tarmokas.

– Kyllä sinussa virtaa riittää, Suvi sanoi tullessaan tarjottimen kanssa Maman huoneeseen. – Ehdin juoda kupillisen hyvässä seurassanne.

– Taisit aavistaa, että herkuttelemme leivoksilla. Ostin sinuakin varten, Taru hymyili.

MAMA

Innostuin taas kerran tarotteemasta ja nostin itselleni ohjekortin. Hallitsijatar on yksi pakan kauneimmista. Hän edustaa rakkautta, sydämen viisautta ja luovuutta. Haluaisin tulkita, että se edustaa minua itseäni. Yritän jakaa ympärilleni hyvää oloa. Minulla on todellakin aikaa kuunnella muiden murheita. Aina ei vastauksia ole, mutta pelkkä puhuminen helpottaa monen oloa.

Hätkähdin eilen illallisella. Arttu istuutui vastapäätä ja kyseli innokkaasti tarotista. Sirkku toi pyörätuolissa olevan Toinin pöydän päähän. Hän lupasi tulla pian syöttämään. Toini on halvaantunut ja tarvitsee kaikessa apua. Puheesta ei saa selvää, mutta silmät tuikkivat eloisasti. Hän seurasi selvästi keskusteluamme. Olin jopa erottavinani sanan tarot, kun hän yritti osallistua. Kysyin Sirkulta, ymmärtääkö Toini puhetta. Hoitaja tuhahti ja sanoi, ettei hänen tietääkseen. Olen eri mieltä. Kun kokoonnuimme tänä aamuna, työnsin Toinin pyörätuolin lähelle meitä. Hän vaikutti kuuntelevan tarinoitamme. Jos siitä on edes vähän iloa, hän saa jatkossakin osallistua.

***

Mimmi ilahtui, kun uudet asukkaat kiittelivät vuolaasti Maman kannustavaa suhtautumista tarinoiden kirjoittamiseen.

– Jos haluatte liittyä myös kokkausryhmään, se on mahdollista. Esittelen teille kokkimme Nellin. Hänellä on sunnuntaisin vapaapäivä. Saatte loistaa suunnittelemalla ja valmistamalla herkkulounaan. Nelli on luvannut hankkia ainekset, kun ilmoitatte ajoissa. Meillä on pieni määräraha sitä varten.

Marli ja Rile taputtivat käsiä ja ilmoittautuivat saman tien. Arttu sanoi olevansa tumpelo keittiöhommissa.

– Vaimo piti kunnia-asianaan hoitaa kaiken. Kelpasin vain roudariksi, hän kertoi.

– Ei ole myöhäistä vieläkään opetella uusia taitoja, Mimmi sanoi.

– Jätän sen teille naisille. Tarinoiden kirjoittaminen sitä vastoin kiinnostaa. Mama on kertonut vuolaasti tarotista.

– Hän on ekspertti. Jos olet kiinnostunut, kirjahyllyssä on pari Maman teosta, Mimmi vihjasi.

– Käyn tutustumassa saman tien. Onnea kokkaukseen, Arttu sanoi ja lähti kiireisin askelin.

– Taisi pelästyä, että joutuu perunateatteriin, Marli nauroi.

***

Kokkausryhmän vetäjä vanha leskirouva Annikki hymyili tyytyväisenä saadessaan kaksi uutta asukasta mukaan toimintaan. Ryhmä oli supistunut kovin pieneksi, sillä moni asukkaista oli kuollut edellisen vuoden aikana.

– Onko teillä lempiruokia? hän kysyi.

Marli ja Rile vilkaisivat toisiaan.

– Juu, tykätään tuoreesta kalasta ja lihapullista perunamuhennoksen kera, Marli vastasi molempien puolesta.

– Niin moni muukin. Tutkin Nellin kanssa tarjouksia. Kokoonnutaan sunnuntaina heti aamiaisen jälkeen keittiöön, Annikki ohjeisti.

– Pitääkö olla omat essut?

– Talo tarjoaa, meillä on hyvä valikoima. Sovitaan yhdessä, kuka tekee mitäkin. Olen koko ajan paikalla opastamassa.

MARLI

Muutto hoivakotiin on sujunut paremmin, kuin osasin kuvitella. Talo on kodikas ja asukkaita on vain kymmenkunta. Suurin osa on naisia ja osa on muistisairaita. Meitä aktiivisia ei ole montakaan. Olen ihastunut Mamaan, jolla on jo ikää, mutta valloittava pilke silmäkulmassa. Pieni kirjoittajaryhmämme antaa mielekästä tekemistä. Olemme keskustelleet Rilen kanssa tarinoiden aiheista. Hänen mielestään tärkeintä on miettiä, miten uusi elämämme sujuu mahdollisimman mielekkäästi.

Kokkausryhmä vaikuttaa kiinnostavalta. En tiedä vielä, ketä muita on mukana, mutta se selviää sunnuntaina. Hoivakodin ruoka on ihan kelvollista, mutta toivoisin enemmän tuoreita kasviksia ja hedelmiä. Olen ymmärtänyt, että määrärahat ovat tiukat.

***

RILE

En ole tottunut asumaan Marlin kanssa samassa huoneessa, mutta valinnanvaraa ei ollut. Sängyt ovat onneksi kaukana toisistaan. Hermostun välillä, kun hän yrittää pomottaa. Karkaan silloin kirjastonurkkaukseen lukemaan tai istun zombina television ääressä. En odota enää mitään järisyttävää tulevaisuudelta. Oli itse asiassa helpotus, että pääsimme molemmat tänne. Ei ole helppo tulla vanhaksi ja raihnaiseksi. Marlin liikkuminen on entistä huonompaa. Kuulin, kun yksi hoitajista ehdotti hänelle rollaattoria, mutta sisko kieltäytyi päättäväisesti.

Tarot kiinnostaa. Tuntuu, kuin olisin sukeltanut johonkin tuntemattomaan, vaikka korttien sanomat ovat arkipäiväisiä. Tai on siellä kummallisiakin kuten Hirtetty tai Paholainen. Mama on luvannut kertoa lisää, kun tapaamme seuraavan kerran.

***

Marli ja Rile pettyivät sunnuntaina saapuessaan toiveikkaina keittiöön. Heidän lisäkseen paikalla olivat vain Annikki ja Suvi.

– Tulitte kuin pelastavat enkelit. Kaksi ryhmäläistä on poistunut keskuudestamme ja kolmas on sairaana. Kokkaamme tänään yksinkertaista perusruokaa, Annikki selitti.

– Yritän olla avuksi omien töideni ohella, mutta jos joku hälyttää, joudun poistumaan, Suvi selitti.

– Mitä valmistamme? Marli kysyi ja katsoi kysyvästi lähes tyhjiä työtasoja.

– Tuore kala oli liian kallista. Nelli päätyi ostamaan muutaman purkillisen anjoviksia, jotka olivat tarjouksessa puoleen hintaan. Päiväys on vielä tänään voimassa. Kellarista löytyy perunoita, sipuleita ja porkkanoita. Valmistamme suuren vuoallisen janssoninkiusausta. Jääkaapissa on onneksi kuohukermaa, Annikki selosti.

– Voin käydä kellarissa. Se on lukossa, mutta minulla on avain, Suvi ilmoitti reippaasti.

– Hyvä, pääsemme sen jälkeen alkuun. Tiedossa on runsaasti pilkkomista.

Marli ja Rile saivat esiliinat, leikkuulaudat ja terävät veitset, kun Suvi palasi. Hän kertoi tutkineensa varastoa ja löytäneensä sopivat lisukkeet.

– Miltä kuulostaa, tarjolla on etikkapunajuuria ja maustekurkkuja sekä puolukkasurvosta, hän kehui.

– Kotoisalta, Rile vahvisti.

Kun paistos saatiin uuniin, kokit istuivat ruokasalin puolelle kahvikupit edessään.

– Teitte hyvää työtä ja saitte punaiset posket sekä toivottavasti hyvän mielen, Annikki kehui.

Mimmikin oli tyytyväinen, kun hän tuli katsomaan, mitä kokkausryhmä oli valmistanut.

– Olen pahoillani, että rahat ovat tiukassa. Joudutte jatkossakin soveltamaan ja käyttämään, mitä varastosta löytyy.

– Siellä näytti olevan ison lasipurkillinen suolasieniä. Minulla on ajatus, mitä kokkaamme ensi sunnuntaina, Suvi kertoi.

– Saanko arvata? Rakastan blinejä ja sienisalaattia. Maustekurkkujakin on ja toivottavasti myös hunajaa, Marli innostui.

– Blinien paistaminen on iso urakka, mutta kahdella pannulla se voisi onnistua, Annikki mietti.

– Hienoa, mukava kun teillä riittää intoa, Mimmi ilahtui.

Asukkaat ihastuivat, kun Suvi kantoi höyryävän vuoan tarjolle. Arttu otti lisää ja kehui, että kotiruoka oli hänen mielestään ihan parasta.

***

Sunnuntaikokkaukset saivat tylyn lopun, kun hoivakoti joutui säästökuurille. Käytävillä oli liikkunut huhuja, että Mimmi oli jäämässä eläkkeelle.

– Minulla on uutisia. Omistaja on vaihtunut ja täällä tapahtuu joitakin uudistuksia. Minun on aika väistyä ja uudeksi johtajaksi on valittu Sirkku. Hän on hoitajista vanhin ja kokenein. Toivon, että sinä Suvi otat myös Toinin hoidon vastuullesi, Mimmi kertoi hoitajien viikkotapaamisessa.

– Hän tarvitsee paljon apua, mutta yritän parhaani, Suvi vastasi.

– Eikä siinä kaikki. Omistaja vaatii tiettyjä uudistuksia, jotka koskevat kaikkia. Palkat ovat jäissä ja joudutte säästämään kuluissa. Ikävä kyllä Nelli joutuu lähtemään ja asukkaat saavat tyytyä valmisannoksiin. Sunnuntaikokkauksiin ei ole enää varaa. Ei myöskään ylimääräiseen viriketoimintaan. Olen pahoillani, mutta minulla ei ollut valinnanvaraa, Mimmi kertoi lohduttomana.

– Ei hätä ole tämän näköinen. Jos kaikki tekevät osuutensa, selviämme kyllä, Sirkku puuttui puheeseen. –  Olen miettinyt, missä voimme säästää. Sähkö on yksi tärkeimmistä. Alennamme huoneiden lämpötiloja, eikä saunaa kannata lämmittää näinä aikoina. Nopea suihku ja pesulaput riittävät. Koska henkilökuntaa on vähän, tehostamme toimintaa. Vain ne asukkaat, jotka pystyvät kävelemään, saavat ulkoilla. Kenelläkään ei ole enää aikaa työnnellä pyörätuolipotilaita kuraisilla lähikaduilla.

Hoitajat kuuntelivat vaitonaisina. Tuntui, kuin kaikki se työ, mitä oli tehty asukkaiden hyvinvoinnin eteen, oli unohdettu.

– Odotan, että hoidatte työnne mukisematta, Sirkku päätti kokouksen.

***

Mama huokasi, kun Suvi kertoi hänelle tulevista muutoksista.

– En ymmärrä, mihin eläkerahamme kuluvat. Maksamme huikeita summia ja mitä saamme? Surkeaa laitosruokaa ja vain välttämätöntä hoitoa.

– Olen samaa mieltä. Pelkään, että osa hoitajistakin saa tarpeekseen ja lähtee. Sirkku ei ole yhtä lempeä johtaja kuin Mimmi, Suvi mietti.

– Jos olisin nuorempi, kehottaisin asukkaita nousemaan barrikadeille, mutta ei tästä joukosta ole siihen, Mama yritti hymyillä.

– Jos tilanne menee surkeaksi, voimme aina kirjoittaa lehteen ja kertoa, missä vanhustenhoidossa mennään, Suvi ehdotti.

– Epäilen, että muissakin hoivakodeissa tilanne on vastaava. Isot omistajaketjut eivät välitä pienten ihmisten tarpeista. He näkevät vain mahdollisuuden saada voittoa. Ehdotan, että jatkamme viriketoimintaa keskenämme. Kirjoittajaryhmä ei maksa mitään. Eivät myöskään lautapelit, joita löytyy kirjahyllystä. Harmittaa, kun kokkaus jää. Se on ollut monen sunnuntain pelastus, kun olemme odottaneet jännittyneinä, mitä hyvää saamme, Mama mietti.

***

Mimmi oli leiponut mehevän kermakakun, kun oli aika viettää hänen läksiäisiään. Asukkaiden silmät kostuivat, kun he halasivat pidettyä johtajaa.

– Poikkean katsomassa teitä ja lupaan tuoda lämpimäisiä, Mimmi yritti keventää tunnelmaa.

– Yksi aikakausi on päättynyt ja meidän on aika totutella säästökuuriin, Sirkku ilmoitti Mimmin lähdettyä.

Asukkaat vilkuilivat toisiaan epätietoisina.

– Kerron huomenna aamiaisella uusista säännöistä. Nauttikaa nyt kakusta, sillä uutta ei ole lähiaikoina näköpiirissä, Sirkku sanoi varoittavasti.

SUVI

Kurjuuden aika on alkanut. En todellakaan pidä Sirkun johtamistyylistä. Hän puuttuu kaikkeen. Siivoojiakin on vähennetty ja joudumme muiden töiden ohella luuttuamaan asukkaiden huoneiden lattiat ja pesemään kylpyhuoneet. Työtä vuorotta, valitin äidille. Hän kehotti jaksamaan, sillä hän epäili, ettei hoitotyö ole sen helpompaa, vaikka yrittäisin vaihtaa paikkaa.

Pelkäsin, että Toinin avustaminen on vaikeaa, mutta löysimme yllättäen yhteisen sävelen. Mama vihjasi, että hän epäili Toinin ymmärtävän puhetta, vaikka Sirkku väitti tätä idiootiksi. Testasin ja kysyin, kelpaanko hänen avustajakseen? Yllättäen Toinin silmät kirkastuivat ja hän nyökkäsi. Hämmästyin ja jatkoin? Pidätkö puurosta? Toini pyöritti silmiään ja teki kieltävän eleen. Hyvänen aika, pystymme kommunikoimaan. Lupasin, että autan häntä aamutoimissa ja kerron samalla päivän ohjelman. Toini nyökkäsi, kun jatkoin, että luen päivän uutiset, kerron säätilan ja lounaslistan.

Mama ilahtui, kun selitin, että Toini on kartalla, vaikka ei pysty puhumaan. Mama sanoi epäilleensä sitä jo pitkään, sillä Toini oli selvästi piristynyt kuunneltuaan kirjoittajaryhmän tarinoita. Hän pyysi, että tulen kertomaan, kun Toinin tytär käy seuraavan kerran katsomassa äitiään.

***

– Saanko esitellä, tässä on yksi vanhimmista asukkaistamme Mama, Suvi toi Toinin tyttären Ritvan tervehdyskäynnille.

– Hei, istu hetkeksi. Minulla on sinulle tärkeää asiaa.

Tyttö istahti epäluuloisen näköisenä korituoliin.

– Älä pelästy. Olet tietenkin huolissasi äitisi voinnista. Olen ymmärtänyt, että hänen tilansa on vakaa. Halvaus aiheutti liikunta- ja puhekyvyn menetyksen, mutta hänen ymmärryksensä on tallella.

– En saa mitään selvää äidin puheesta, Ritva valitti.

– Ei kukaan muukaan, mutta pystytte siitä huolimatta kommunikoimaan. Ehdotan, että esität äidillesi yksinkertaisia kysymyksiä. Hän pystyy vastaamaan nyökkäämällä tai pudistamalla päätään. Uskon, että hän ilahtuu, jos kerrot hänelle kuulumisia, Mama ehdotti.

– Olen aivan pyörällä päästäni. Täällä käynnit ovat vaikeita, mutta jos hän todella ymmärtää, mitä puhun, teen parhaani.

– Hienoa. Aivot ovat ihmeellinen asia. Mielestäni Toini on piristynyt, kun häneen on suhtauduttu ymmärryksellä.

TOINI

Elämänlaatuni on kohentunut. Rakastan ihanaa Mamaa, joka huomasi ensimmäisenä, että kykenen seuraamaan tarinoita. Rakastan myös Suvia, sillä hän jaksaa hymyillä ja rupatella kanssani. En pannut pahakseni, että pääsin erään tylystä Sirkusta. Kuulin, että hänestä on tullut hoivakodin johtaja. Se ei onneksi häiritse elämääni, sillä tarvitsen nykyään hyvin vähän. Ruoka ei maita, varsinkaan nykyiset laitosannokset. Syön kuitenkin kiltisti, vaikka kaipaan entisiä makuja. Nelli oli hyvä kokki, joka ymmärsi maustamisen taidon. Saamme nykyään epämääräistä mössöä, josta puuttuu rakenne ja suola. Suvi kulkee yrttimaustepurkki taskussaan ja lisää sitä annoksiin, kun Sirkun silmä välttää. Tekisi mieli nauraa, mutta sekään ei enää onnistu.

***

– Marli, Rile ja Arttu, mitä olette pitäneet tarotkorttien innoittamasta kirjottelusta? Mama kysyi, kun kirjoittajaryhmä tapasi harmaana aamuna.

– Kiinnostavaa, annatko meille uuden tehtävän? Arttu kysyi, kun halukkaat olivat lukeneet tarinansa.

– Ajattelin piristää ankeita päiviämme. Haluaisitteko sukeltaa hoviin? Ainakin me naiset toivomme saavamme olla päivän prinsessana. Ehkä sinä Arttu voisit kuvitella ritarielämää, Mama ehdotti.

– Arki on toden totta nykyään harmaata. Ulkona sataa ja täällä sisällä saa olla varpaillaan, ettei Sirkku ärähdä, Marli valitti.

– Hyvä, ettei kieltänyt tätäkin virkistystä, Rile vahvisti sisarensa mielipiteen.

– Katsokaa näitä ihania hovikortteja. Valitkaa mieleisenne ja kuvitelkaa, miltä tuntuisi elää ylellisesti ilman kolotuksia, herkutella leivoksilla ja kuplajuomilla, olla taas nuori ja valoisa tulevaisuus välkkyisi edessä, Mama maalaili.

– Ihana tehtävä. Olen mukana, Rile innostui.

– Samoin, mutta olen mieluummin valtiatar, Marli sanoi ja osoitti kullanpunaisin sävyin kuvattua Sauvojen kuningatarta.

– Entä sinä Rile? Mama kysyi.

– Koska olen pikkusisko, voisin kuvitella olevani Sauvojen prinsessa.

– Molemmat ovat tulen elementtejä. Antakaa palaa, Mama kehotti.

– Minä valitsen Maljojen ritarin. Olisi hienoa omistaa suuret siivet ja valkoinen ratsu.

– Hienoa. Toivon saavani kuulla jokaisen tarinan, kun tapaamme seuraavan kerran, Mama sanoi kannustukseksi.

ARTUN TARINA – MALJOJEN RITARI

Tunsin itseni ritarilliseksi, kun nuorena miehenä saattelin kylämme kauneinta neitoa tansseista tämän kotiin. Olisin halunnut jäädä yöksi, mutta siihen aikaan sellaista ei suvaittu. Lähikuppilan kikattava Mirjami oli toista maata. Hänellä oli oma kamari baarin yläkerrassa. Menetin siellä poikuuteni niin kuin moni muukin kotikylässämme. Sydämeni valittu sai tietää harharetkistäni ja hylkäsi minut tylysti.

– Minä en renttuun rakastu, hän ilmoitti.

Kuulin myöhemmin, että hänestä tuli pankinjohtajan arvostettu puoliso.

En jäänyt suremaan, vaan lähdin koulusta päästyäni maailmalle. Tein hanttitöitä, mutta tulin pian järkiini ja pyrin opiskelemaan. Olen aina ollut hyvä matikassa, joten kauppakoulu tärppäsi. Pääsin harjoittelijaksi lakitoimistoon ja urakiito alkoi. Tein pitkiä päiviä ja edistyin nopeasti. Tytöt olivat kyllä mielessä, mutta tunsin itseni ujoksi maalaispojaksi. Kunnes tapasin Gretan. Hän oli näyttävä. Joku olisi voinut sanoa pullea, mutta ihastuin hänen komeaan rintavarustukseensa. En tiedä mitä hän minussa näki. Ehkä tulevan johtavassa asemassa olevan lakimiehen.

Menimme naimisiin, mutta lapsia ei kuulunut. Greta oli saanut sievoisen perinnön, jonka turvin hankimme mukavan omakotitalon. Gretalla riitti puuhaa oman työn ohella harrastustoiminnassa. Hän kuului paikallisiin marttoihin ja ohjasi naiskuoroa. Tuntui, että olin vieras kodissani, sillä Gretalla oli paljon ystäviä, joita hän kutsui kahville ja usein myös viinilasillisille.

Tarina on surullinen, sillä hänellä oli tapana turvautua eläkkeelle jäätyämme yömyssyihin. Minä en niistä välittänyt, vaan vetäydyin ajoissa nukkumaan. Greta muutti vierashuoneeseen selittäen, ettei hän halunnut häiritä untani. Gretalla oli mielenterveysongelmia. Suurin syy oli, ettei hänellä ollut enää mielekästä tekemistä. Löysin hänet eräänä aamuna kuolleena tyhjä unilääkepurkki vierellään. Pöydällä oli lappu, jossa hän kertoi, ettei jaksanut enää. Olin surusta niin sekaisin, etten tiennyt mitä tehdä. Kun sydänkohtaus iski, luulin sen olevan loppuni. En tullut enää yksin kotona toimeen. Nyt hoivakoti on ainoa kotini eikä elämässä ole enää mitään odotettavaa.

***

– Kiitos, kun kerroit tarinasi ritari Arttu, Mama sanoi.

– Ei se tainnut vastata tehtävänantoa, mutta halusin purkaa sydäntä.

– Jos kirjoittaminen selkiytti ajatuksiasi, se oli sen arvoista, Mama rauhoitteli.

– Minä katselin kuvia ja mietin, mitä hovinaiset ajattelivat, Marli kertoi, kun hänen vuoronsa tuli.

MARLIN TARINA – SAUVOJEN KUNINGATAR

Olen kaikkien yläpuolella, viisas ja ymmärtäväinen, mutta ankara. Istun liekehtivällä valtaistuimella. Seurassani on leopardi, jonka täplät muistuttavat menneisyydessä vallitsevasta pimeydestä. Olen kulkenut pitkän ja vaikean matkan varjoista valoon. Olen muuttunut ja olen nyt vapaa. Tunnen myötätuntoa vaikeuksien kanssa painiviin kanssakulkijoihin. Kärsin ennen epätietoisuudesta ja olin eksyksissä. Kun saavutin sisäisen rauhan, kasvoin henkisesti. Säteilen valoa ja rakkautta.

Haluan olla tiennäyttäjä Sauvojen prinsessalle. Ikävä kyllä hän ei arvosta yrityksiäni, vaan nauraa häpeämättä ja tanssii alastomana ilman pelon häivää. Elä nyt sellaisen kanssa.

***

Mama nauroi.

– Olet sisäistänyt korttien sanoman ja tulkinnut kuvat hersyvästi. Mitä sanoo sisar Sauvojen prinsessa?

– Olen samoilla linjoilla Marlin kanssa, Rile hihitti.

RILEN TARINA – SAUVOJEN PRINSESSA

Tanssi on intohimoni. En häpeä esiintyä alastomana, sillä tunnen olevani vapaa ja luotan valoisaan tulevaisuuteen. Olen voittanut pelon tiikerin eikä mikään voi enää satuttaa minua. Sauvojen kuningatar yrittää varoittaa vaaroista ja maailman petollisuudesta, mutta en välitä. Mama Maddalena antoi minulle upean ennustuksen. Hän tulkitsi valitsemani tarotkortin ja kertoi, että koen onnellisuutta ja saan nauttia ylitsevuotavia maljoja.

Kuningatar katsoi minua haastavasti ja kysyi, uskonko jonkun ennustajaeukon typeryyksiin. Vastasin uskovani. Kuningatar kääntyi kannoillaan vihaisena. Hän sanoi, että tulen vielä kohtaamaan vaikeuksia. Mama kehotti kuuntelemaan sydämen ääntä. Sydämeni sykkii Maljojen ritarille. Toivon saavani vastakaikua. Haluaisin suudella ja helliä häntä. Vaistoan, että hänelläkin on tunteita minua kohtaan. Vain ujous estää meitä heittäytymästä lemmen pauloihin. Uskon, että elämällä on vielä paljon tarjottavaa.

***

– Rile, kiitos. Mitä sanoo Maljojen ritarimme?

– Olisipa sanasi oikeasti tarkoitettu minulle, Arttu huokasi.

– Oletko varma, etteivät ne olleet? Rile kysyi pilke silmäkulmassa.

ANNIKKI

Tämä on niin väärin. En voi ymmärtää, miksi meiltä vietiin pienet ilonaiheet. Kokkiryhmän toiminta kirkasti viikkoni. Ehdin jo kehua Mimmillekin, miten kiitollinen olen, kun uudet asukkaat Marli ja Rile tulivat avuksi. Nyt kaikki on menetetty ja saamme tyytyä mauttomaan laitosruokaan.

Juttelin Maman kanssa ja hän ehdotti vakavissaan, että voisimme protestoida. Sain siitä kipinää ja suunnittelen ryhtyväni syömälakkoon. En voi houkutella muita mukaan, sillä monen kunto ei kestä. Mama ehdotti, että kirjoitamme yhdessä surkeasta tilanteestamme paikallislehteen. Hän arveli, että nyt tarvitaan rajuja keinoja. Olen valmis kuin partiolainen.

***

Sirkku kauhistui kuultuaan Annikin tempauksesta.

– Et voi olla tosissasi. Emme halua mitään epämiellyttävää julkisuutta, hän huusi.

– Todellakin haluamme. En voi ymmärtää, miksi elämänlaatu heikkeni radikaalisti, Annikki sanoi vastaan.

– Määrärahoja on supistettu, siinä syy, Sirkku tokaisi.

– Kuka ja miksi? Epäilen, että kaikki on sinun syytäsi, Annikki sanoi vihaisesti.

***

Paikallislehti julkaisi seuraavalla viikolla näyttävän artikkelin.

Hoivakoti Illanhämyssä väärinkäytöksiä. Asukkaiden maksut ovat ennätyskorkeat, mutta hoidon taso on heikentynyt uuden omistajan myötä. Pitkäaikainen asukas Mama kertoo, että hoitajien määrä on laskenut, kokki on saanut lähteä ja valmisaterioiden laatu on luvattoman heikko. Kaikkein pahinta on, että asukkaat palelevat huoneissaan lisähuovista huolimatta.

Asukkaista aktiivisin Annikki kertoo masentuneensa, kun virkistykseksi perustettu vapaaehtoinen kokkiryhmä joutui lopettamaan sunnuntailounaiden valmistuksen rahojen puutteessa. Hän on protestoinut aloittamalla syömälakon. Johtaja Sirkku on kieltänyt väärinkäytökset. Hänen mukaansa kyseessä on normaali säästötoimenpide. Kysyttäessä, mihin asukkaiden maksut käytetään, hän ei osannut vastata. Poliisi tutkii parhaillaan Illanhämyn tilejä, sillä säästötoimenpiteet herättävät epäilyksiä.

***

Sirkku vietti unettomia öitä. Oliko hän ollut liian varomaton? Uusi asema oli houkutellut tekemään ylilyöntejä. Entä jos hänen valetoiminimensä paljastuu?

Ei kestänyt kauan, kun hoivakodin käytävillä liikkui huhuja poliisitutkinnasta. Annikki oli lopettanut vähin äänin syömälakon lehtikirjoituksen jälkeen. Hän oli saavuttanut tavoitteensa rahankäytön tutkinnasta.

Suvi heilutti eräänä aurinkoisena aamuna voitonriemuisesti paikallislehden tuoreinta numeroa. Asukkaat hiljenivät kuuntelemaan, kun hän luki etusivun uutisen.

Räikeät väärinkäytökset hoivakoti Illanhämyssä on paljastettu. Johtaja Sirkku on eronnut omasta pyynnöstään. Tilitoimisto paljasti, että rahaliikenteessä oli havaittu outoja siirtoja, jotka johtivat hänen toiminimensä tilille. Sirkku on tuomittu palauttamaan rahat ja maksamaan tuntuvat korvaukset.

– Hurraa, oikeus voitti, Annikki huudahti.

Asukkaat taputtivat käsiään.

– Saadaanko jatkossa parempaa ruokaa? Marli kysyi.

– Meillä on tänään hoitajien kokous. Omistaja tulee paikalle, Suvi kertoi. – Onko teillä toivouksia?

– Halutaan Nelli takaisin ja itse kokatut sunnuntailounaat, Annikki vastasi.

– Vien terveiset, toivotaan parasta. Nauttikaa kauniista päivästä. Avaan terassin ovet aamiaisen jälkeen.

***

Elämänlaatu koheni pikavauhtia. Uudeksi johtajaksi nimitettiin kokenut vanhempi hoitaja Kaarina. Hän lupasi kysellä jokaiselta henkilökohtaisia toiveita. Nelli palasi iloisena. Hän kertoi tehneensä tilapäistöitä, mutta hoivakoti oli sydäntä lähellä.

– Minulla on hyviä uutisia. Lähikauppias otti yhteyttä ja lupasi lahjakortin, jonka turvin sunnuntaikokkaukset jatkuvat. Ainoa ehto oli, että hankin tarvittavat raaka-aineet häneltä, hän kertoi iloisena.

– Huippuhienoa, Annikki hymyili. – Haluatteko Marli ja Rile jatkaa?

– Totta kai. Minulla on paljon ideoita, Marli vastasi. – Terveisiä myös Artulta. Hän päätti sittenkin osallistua kokkaamiseen.

–  Tavataan lounaan jälkeen. Suunnitellaan ensi sunnuntaiksi oikein juhla-ateria, Annikki lupasi.

***

– Marli, sinulla oli ajatuksia? Annikki kysyi, kun hän istui sisarusten, Artun ja Suvin kanssa miettimässä, mitä he valmistaisivat.

– Lettuja tietenkin. Voisimme kokata makeita ja suolaisia ja laittaa tarjolle erilaisia lisukkeita. Se oli itse asiassa Artun idea, Marli kertoi.

– Mitä lisukkeita ehdotat?

– Sienisalaattia, oletan että kellarissa on edelleen suolasieniä. Kaikki eivät niistä pidä, joten voisimme paistaa myös jauhelihaa ja maustaa sen sipulilla ja tomaattisoseella. Lisäksi luonnonjogurttia ja maustekurkkuja. Mansikkahilloa ja omenasosetta makeiden lettujen kanssa.

– Kuulostaa hyvältä eivätkä raaka-aineet ylitä budjettia. Laskin, että lahjakortin summa riittää koko vuodeksi, Annikki kertoi.

– Seurataan tarjouksia ja suunnitellaan ateriat tarkasti, Rile mietti.

– Olen innoissani ja uskon, että olemme ansainneet lettukestit. Hienoa, kun olet Arttu mukana, Annikki hymyili.

– En voinut vastustaa lettuja, Arttu virnisti.

***

Kaarina hoiti tehokkaasti Illanhämyn asiat kuntoon. Lämpö ja saunavuorot palautettiin. Hän kutsui eräänä maanantaiaamuna Suvin toimistoon.

– Haluan esitellä sinulle uuden työntekijämme Laurin, hän sanoi.

– Hei, sanokaa vaan Lareksi, niin kuin kaikki muutkin, nuori mies hymyili.

– Tervetuloa. Mummot arvostavat, että saamme miestyövoimaa, Suvi ilahtui.

– Olet vastavalmistunut. Onko tämä ensimmäinen työpaikkasi? Kaarina kysyi.

– Olen ollut harjoittelijana sairaalassa. Hoitoala kiinnostaa, Lare vastasi.

– Sopiiko Suvi, että opetat Laren talon tavoille? Huoneiden ovilla on asukkaiden valokuvat ja nimet, tutustut heihin nopeasti. Tarkemmat tiedot löytyvät täältä toimistosta. Osa asukkaista on omatoimisia, mutta heikoimpia pitää auttaa pesemisessä, syömisessä ja ulkoilussa. Onneksi kevät on jo pitkällä. Meillä on katettu terassi käytössä, jonne pääsee myös pyörätuoleilla, Kaarina selosti.

– Vaikuttaa selkeältä. Yritän parhaani, Lare kumarsi lähtiessään Suvin kanssa tutustumiskierrokselle.

SUVI

Olin vähällä irtisanoutua, sillä työskentely Sirkan alaisuudessa oli piinaa. Nyt kaikki toimii entiseen malliin. Itse asiassa jopa paremmin, sillä meitä hoitajia on täysi määrä ja Lare on tuonut mukavan lisän vahvuuteemme. Hän on huumorintajuinen ja tekee oikeita kysymyksiä, jos on epävarma käytännön toimissa. Potilaiden nostelu vaatii sekä tekniikkaa että voimia. Olen mielelläni Laren pari, sillä hänen kanssaan työskentely sujuu vaivattomasti.

Ilahduin viime sunnuntaina, kun Lare ehdotti oma-aloitteisesti, että hän voi auttaa lounaan valmistuksessa. Lupasin pitää silmällä hänenkin potilaitaan. Saimme aivan ihanaa tillikermaista lohikeittoa. Nelli oli ostanut kokonaisen tuoreen kalan ja kysyi, selviämmekö fileoinnista. Arttu kertoi olleensa nuorempana innokas kalamies ja lupasi hoitaa homman. Hyvin hoitikin, sillä hän ehdotti, että perkuujätteistä kannattaa keittää makoisa liemi.

Kokkiryhmä sai kiitokset ja toiveen, että tuore kala kelpaisi jatkossakin. Mauton pakastekalakeitto ei todellakaan ole ollut suosittu. Nelli seuraa hintoja ja hankkii niin usein kuin mahdollista vihanneksia ja yrttejä. Annikki lupaili seuraavaksi sunnuntaiksi vokkikasviksia ja mureaa kanan rintaleikettä. Jos meillä olisi enemmän rahaa, makea jälkiruoka ilahduttaisi kaikkia. Mimmi kävi katsomassa meitä ja toi tullessaan itse leipomiaan korvapuusteja. Mummojen ja pappojen suut olivat sokerissa, kun he saivat pitkästä aikaa herkkuhetken kahvin kanssa.

***

Suvi seurasi sivusta, miten tuttavallisesti Nelli ja Lare rupattelivat ylimääräisen kahvikupillisen ääressä. Hän tunsi pienen kateuden piston. Oli vaikea löytää seuraa, sillä vuorotyö vaati veronsa. Kyllä hän oli yrittänyt muutaman kerran, mutta suhteet olivat loppuneet yhteisen ajan puutteeseen. Kaarina oli järjestänyt, että Lare oli Suvin työpari. Hän oli kiitollinen, sillä heillä oli hauskaa keskenään. Lare oli osoittautunut ahkeraksi ja hänellä oli hymy herkässä.

– Tule seuraan, kahvia on vielä jäljellä, Lare kutsui Suvia.

– Tuntuu ylelliseltä istahtaa hetki. Olen ollut jalkeilla aamukuudesta lähtien, Suvi huokasi.

– Mummot osaavat juoksuttaa, Lare totesi ja kaatoi itselleen toisen kupillisen. – Juon ihan liikaa kahvia, mutta se pitää hereillä.

Kahvituokio jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä terassilta kuului huuto. Suvi ja Lare riensivät katsomaan, mikä oli hätänä.

– Marli pyörtyi ja kaatui lattialle. Hän taisi saada jonkun kohtauksen, Rile selitti hätääntyneenä.

– Pulssi tuntuu heikosti, soitan ambulanssin, Suvi sanoi tunnusteltuaan sykettä.

***

Iltapäivällä sairaalan ensiavusta soitettiin, että Marli oli saanut sydänkohtauksen ja oli teho-osastolla tarkkailtavana.

– Pääsenkö katsomaan? Rile kysyi huolestuneena.

– Hän nukkuu saatuaan rauhoittavia. Voitte soittaa aamulla, ystävällinen hoitaja ilmoitti.

Mitään ei ollut tehtävissä, sillä Marlin sydän pysähtyi. Rile oli onneton. Hän ei voinut ymmärtää jääneensä yllättäen yksin. Mama yritti turhaan lohduttaa.

– Kinastelimme usein, mutta oli meillä hyviäkin hetkiä, Rile nikotteli. – Surettaa, etten ehtinyt edes hyvästellä häntä.

– Kukaan ei tiedä päiviensä määrää, Mama totesi vakavana.

Arttu toi Rilelle kimpun pihanurmikolta poimimiaan voikukkia.

– Sauvojen kuningattaremme on jättänyt meidät. Tuetaan toisiamme, Arttu ojensi kukat. – Ei nämä nyt ihan ruusuja ole, mutta tarkoitus on hyvä, hän sanoi ja halasi Rileä lämpimästi.

– Onneksi minulla on sinut Maljojen ritari, Rile niiskutti.

– Ja minulla sinut. Nyt ei ehkä ole sopiva hetki, mutta haluaisin todella pitää sinusta huolta, Arttu tunnusti.

– Voi Arttu, olet parasta, mitä minulle on tapahtunut. Pidän sinusta kovasti, Rile puhkesi itkuun.

– Sinulla on suruaika. Katsotaan rauhassa, mihin elämä kuljettaa, Arttu sanoi ja suuteli Rileä kevyesti poskelle.

***

Syreeninkukkien aikaan hoivakodin tangossa liehui lippu. Rilellä oli tyylikäs hennonvihreä leninki ja leveälierinen hattu, jota somisti voikukkaseppele. Arttu oli pukeutunut pellavaiseen vaaleaan takkiin, kauluspaitaan ja suoriin mustiin housuihin. Napinlävessä koreili keltainen voikukka.

– Näytätte hurmaavilta, Mama sanoi ja halasi molempia.

– Olen niin onnellinen, vaikka sisaren kuolema surettaa vieläkin, Rile hymyili silmät kosteina.

– En olisi uskonut kokevani enää tässä iässä onnea, Arttu virnisti. – Tarotkortit johdattivat meidät yhteen. En olisi ikimaailmassa uskonut, että Rile välittää minusta ilman sitä hurmaavaa prinsessatarinaa.

– Koskaan ei ole liian myöhäistä, Mama sanoi. – Sitä paitsi kortit tietävät.

Häätilaisuus herkisti asukkaat. Pappi puhui koskettavasti ja Lare soitti onnitteluserenadin kitaralla. Kaikki yhtyivät suvivirteen ja hurrasivat, kun Arttu suuteli hellästi morsianta. Kaarina kutsui juhlallisesti asukkaat kahville.

– Nelli on tehnyt taidetta. Katsokaa, mansikkakakku on kolmekerroksinen ja huipulla hymyilee hääpari. Eivätkö he olekin aivan Rilen ja Artun näköisiä?

Nauru ja puheensorina täyttivät salin. Mama katsoi tyytyväisenä iloisia ilmeitä. Hänestä tuntui, että tarotkortit olivat taas kerran yllättäneet.

***

Suvi istuutui eräänä leppeänä iltana Topkapin terassille. Hän hämmästyi tunnistaessaan nurkkapöydässä istuvat Nellin ja Laren. Hän oli uumoillut, että jotain oli ilmassa, mutta näki nyt ensimmäisen kerran heidät yhdessä ulkona. Suvi toivoi, etteivät he huomaisi häntä. Pakoonkaan ei voinut lähteä, sillä hän oli ehtinyt tilata kasvispizzan.

Suvi lähti kiireesti syötyään siitä puolet ja pyydettyään toisen puolen mukaan. Ahdisti, sillä hän oli elätellyt toiveita Laren suhteen. Työnteko oli sujunut hyvässä hengessä, mutta siinä oli kaikki. Hän oli huomannut, että Lare vietti mielellään harvat vapaahetket Nellin seurassa. Tämä säästi aina jotain hyvää miehelle.

LARE

Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että saan makeita keksejä tai ylimääräisen pullanpalan kahvin kanssa. Pienet ilot ovat tervetulleita raskaan työn vastapainoksi. Pidän Suvista, sillä hänen kanssaan on helppo työskennellä. Olen huomannut, että hän katselee minua ihailevasti. Se hivelee, mutta sen kummempaa intohimoa en tunne.

Toisin on Nellin seurassa. Tyttö suorastaan säteilee. Hänellä on huumorintajua ja taikasormi, sillä ruoan laatu on parantunut huomattavasti sen jälkeen, kun hän otti keittiön haltuun. Vältimme eilen kiusallisen tapaamisen, kun huomasin Suvin tulevan pizzerian terassille. Hän tirkisteli suuntaamme olutlasin takaa, mutta ei tullut tervehtimään. Tänään hän ei maininnut sanallakaan, että oli huomannut meidät. En selitellyt, sillä jokainen on omillaan vapaa-aikana. Naisia on vaikea ymmärtää.

Nelli kutsui minut viinilasilliselle, kun olimme selvinneet pizzanpuolikkaista. Kaksio Parolantiellä oli sisustettu kodikkaasti. Makuuhuoneessa oli leveä parisänky, joka näytti ylelliseltä. En vastustellut, kun Nelli houkutteli minut viereensä. En ollut varautunut, mutta tuntui hyvältä nukahtaa sylityksin. Heräsimme aamuauringon säteisiin. Nelli hemmotteli tarjoamalla kahvin ja paahtoleivän kanssa paistettuja munia ja pekonia. Vanha sanonta, että tie miehen sydämeen käy vatsan kautta, on niin totta. Nelli vihjasi, että saisin hoivakodin lounaallakin jotain hyvää, sillä hän oli hankkinut yllätysaineksia.

Koska Nellillä on sunnuntait vapaata, hän jäi kotiin. Minä kävin pikaisesti suihkussa ja lähdin vihellellen töihin. Kukaan ei moittinut, vaikka myöhästyin vähän. Suvi katsoi pitkään, mutta ei kommentoinut. Olin siitä kiitollinen.

***

Suvi ei näyttänyt pettymystään, vaan hoiti työnsä rutiinilla. Kun lounasaika lähestyi, keittiön suunnalta tulvi houkuttelevia tuoksuja. Suvi auttoi Annikkia kantamaan pöytään vadin toisensa jälkeen.

– Meillä näyttää olevan herkkuateria, Lare ihasteli tullessaan paikalle.

– Kyllä vain. Tarjolla on kesän kunniaksi pelkästään tuoreita aineksia. Varhaisperunoita, paistettuja muikkuja, vihreää salaattia, makeita kirsikkatomaatteja ja kermakastiketta. Eikä siinä vielä kaikki. Saatte jälkiruoaksi raparperipiirakkaa vaniljakastikkeen kera, Annikki esitteli ylpeänä.

– Todella hyvää, Lare kiitteli autettuaan ensin Toinia syömään.

– Arttu paistoi muikut, jotka hän kuorrutti kananmunalla ja korppujauhoilla, Rile kertoi ja katsoi ihailevasti tuoretta aviomiestään.

– Sinä hoidit ammattitaitoisesti vihannekset. Tämä kastike, jossa on oliiviöljyä, sitruunamehua, valkosipulia, sinappia ja ripaus suolaa on herkullista, Arttu kiitteli.

– Olette tosi hyvä tiimi, Annikki hymyili ja kehotti kaikkia ottamaan lisää.

– Jätän tilaa jälkiruoalle, Mama myhäili tyytyväisenä. – Nämä sunnuntaikokkaukset kirkastavat viikonloput.

***

Syksy toi tullessaan äkäisen tuulen ja sateen. Terassille ei ollut enää asiaa. Maman pieni kirjoittajaryhmä katseli ikkunan ääressä ankeaa maisemaa.

– Kesä kului liian nopeaan. Nyt edessä on vain harmaata ja ikävää, Rile valitti.

– Älä sure, meillähän on täällä sisällä lämmintä ja kodikasta, Arttu silitti vaimonsa hiuksia.

– Miten olette sopeutuneet yhteiselämään? Mama kysyi.

– Hyvin ja huonosti. Unohdan edelleen, ettei viereisessä sängyssä nuku enää Marli, vaan tämä kuorsaava ukkomies, Rile hymyili.

– Hyvinhän meillä menee. Laitat vaan korvatulpat, Arttu virnisti.

– Saan jatkuvasti etsiä kadonneita tavaroitasi. Milloin on kännykkä hukassa, milloin partakone ja viimeksi silmälasit.

– Tavaroilla on kummallinen tapa kadota, Arttu myönsi.

– Meitä on nykyään vain kolme, mutta sehän tarkoittaa, että tutussa seurassa on helppo lukea tarinoita, Mama johdatti keskustelua eteenpäin. – Jatkammeko tarotin merkeissä vai oletteko jo kyllästyneet?

– Päin vastoin, kortit auttavat alkuun ja kuljettavat tekstiä. Kerroit, että voisimme kehitellä kahden tai kolmen kortin innoittamia tarinoita.

– Olen kulkenut Narrin matkassa. Se oli kiehtovaa ja opettavaista, sillä vastaan tuli erilaisia tiennäyttäjiä. Ehdotan, että nostatte sokkona tai valitsette aluksi kaksi korttia. Kirjoittakaa spontaanisti, mitä ne tuovat mieleenne, Mama kehotti.

– Otan riskin ja katson uteliaana, mitä saan, Rile innostui.

– Minä valitsen. En todellakaan halua enää Kuoleman korttia, Arttu sanoi jyrkästi.

– Älkää näyttäkö niitä etukäteen. Voimme seuraavalla kerralla arvailla tunnelmasta, mitkä olivat innoittajia, Mama ehdotti.

ARTUN TARINA – TÄYDENTYMINEN JA TURHAUTUMINEN

Elämä Rilen rinnalla on ihanaa ja vaikeaa. Tunnen toden totta, että täydennämme toisiamme. Rile on valoisa ja jaksaa löytää iloa pienistäkin asioista. Tosin hän suree edelleen siskon menetystä ja turhaudun, kun en osaa oikein lohduttaa.

Olemme löytäneet yhteisiä harrastuksia. Kuuntelemme iltaisin äänikirjoja ja keskustelemme niistä seuraavana päivänä. Meneillään on Tommi Kinnusen Ei kertonut katuvansa. Epäilin, että se on raskas, mutta yllätyin iloisesti. Tarina on vähäeleinen ja koskettava. Turhauttaa, kun jompikumpi meistä nukahtaa ennen aikojaan ja joudumme kelaamaan äänitettä löytääksemme oikean paikan.

Minusta on tullut hajamielinen. Unohtelen asioita ja hukkaan tavaroita. Rile on tottunut tarkkailemaan, minne tökkään puhelimen. Ainahan voi soittaa, mutta jos akku on lopussa, siitä ei ole apua. Pelottaa, kun nimet ovat hukassa. Aloitan usein hauskan jutun, mutta yhtäkkiä en muista huippuhetkeä. Rile yrittää vakuuttaa, ettei se ole tärkeää, mutta minun mielestäni on. En ole enää sama mies kuin nuorempana. Muistin tunnusluvut ja pin-koodit ulkoa, vaan en enää. Pankkiasioiden hoito tuottaa tuskaa, samoin niinkin yksinkertainen asia kuin tietokoneen salasana. En halua kirjoittaa sitä näkyviin, vaikka Rile nauroi, että laita koodi näytölle. Ei niin voi tehdä.

Rile tekee kaikkensa, että arki sujuu. Olen kiitollinen, mutta myös turhautunut, sillä minunhan pitäisi huolehtia hänestä. Käymme yhdessä kävelyillä aina kun sää sallii. Liikkuminen onnistuu parhaiten kävelysauvojen tuella. En pidä puuskaisesta tuulesta, sillä tasapaino ei ole enää vakaa. Rile nauroi, että intiaaninimeni voisi olla mies, joka pelkää tuulta. Saimme sunnuntaina punaiset posket ennen keittiövuoroa. Ehdotin lounaaksi borssikeittoa, joka onnistui yli odotusten. Nelli hankki esikypsennettyjä punajuuria, mahtavan keräkaalin, punasipuleita ja nakkeja Maustekurkkuja löytyi kellarista. Pilkoimme Rilen kanssa ainekset ja haudutimme kypsiksi lihaliemessä. Kuuma keitto maistui mainiolta smetanan kera. Olen ylpeä, että jaksan puuhastella keittiössä. Niin kauan, kun meillä on mukavaa tekemistä, uskon kirkkaaseen tulevaisuuteen ihanan Rilen rinnalla.

***

Artun kirjoitus sai Rilen silmät kostumaan.

– Rakastan häntä, mutta arjesta on tullut entistä vaikeampaa, hän uskoutui Mamalle.  – Arttu vähättelee oireita, mutta olen huomannut, että ne vain pahenevat.

– Muistisairaus on vakavaa, eikä minun tietääkseni siihen löydy parannuskeinoa, Mama sanoi surullisena.

– Olen totta kai Artun tukena, mutta pelkään hänen sairautensa etenevän, Rile tunnusti.

– Otetaan päivä kerrallaan. Haluan kuulla myös sinun tarotkorttiesi innoittaman tarinan, Mama sanoi.

– Sain hankalan yhdistelmän, mutta taistelin urhoollisesti, Rile vastasi.

RILEN TARINA – TASAPAINO JA PETTYMYS

Mitä siitä tulee, kun kaksi ikäihmistä yrittää tasapainoilla kaikessa. Sanon suoraan, että vastaus on pettymys. Eikö joku viisas ole sanonut, että avioliitto onnistuu toinen toistanne tukien. Juuri niin yritämme tehdä. Siis yritämme, mutta ei se aina toimi.

Arttu päätti yllättää minut ja tasapainoili tarjottimen kanssa. Hän oli lastannut siihen kahvimukit ja mehulasit. Syntyi kaamea sotku, kun mies kompastui omiin tohveleihinsa. Suvi teki pitkään töitä kerätessään sirpaleita ja luututessaan lattian. Arttu oli nolo ja minua hävetti. Suvi nauroi ja sanoi, että tarkoitus oli hyvä.

Minulla oli eilen syntymäpäivä. Odotin onnittelulaulua ja ehkä jotain pientä lahjaakin, sillä olin muistuttanut Arttua vielä edellisenä iltana tulevasta juhlahetkestä. Petyin, sillä ei hän muistanut. En tahdo tottua, että hänestä on tullut entistä hajamielisempi. Lääkärin mukaan se kuuluu taudinkuvaan. Tunnen itseni voimattomaksi. Odotin elämänlaadun kohenevat avioliiton myötä, mutta ei se niin ole mennyt. On meillä hyviäkin hetkiä, mutta nykyään entistä harvemmin.

***

– Voi Rile, on ehkä parempi, ettet lue tätä Artulle. Hän vain masentuu. Ei hän tahallaan unohtele asioita, Mama sanoi lempeästi.

– Kirjoitinkin vain purkaakseni pahaa oloa, Rile huokasi.

– Auttoiko?

– No vähän, mutta pelkään tulevaisuutta.

***

Rilen pelko ei ollut turha. Artun oireet pahenivat nopeasti. Liikkuminen oli entistä huonompaa ja pian hän joutui pyörätuoliin. Rile työnteli Arttua käytävillä ja auttoi ruokailussa. Lääkkeet väsyttivät. Arttu halusi iltapäivisin sänkyyn lepäämään.

– Mama, en jaksa. Artusta ei ole enää mitään seuraa ja ikävystyn, Rile valitti.

– Lähdetään kävelemään raittiiseen ilmaan, se selkiyttää ajatuksia, Mama ehdotti.

– En ymmärrä, miten sinä jaksat, Rile huokasi.

– Päivä kerrallaan, niinhän täällä sanotaan, Mama hymyili. – Yritän käydä ulkoilemassa aina, kun sää sallii. Onneksi ei ole vielä liukasta.

– Minun tekee välillä mieli jäädä lepäämään Artun viereen, mutta en  saa sen jälkeen nukahdettua illalla.

– Minä otan iltapäivätorkut säännöllisesti, Mama kertoi.

– Elämästä on kadonnut ilo. Odotin ennen juhlahetkiä. En ymmärrä, mihin ne ovat hävinneet, Rile valitti.

– Pian on pikkujouluaika. Harmittaa, kun täällä ei saa polttaa oikeita kynttilöitä palovaaran takia. Onneksi kuuma glögi ja piparit ovat sallittuja, Mama hymyili.

– Tule käymään huoneessamme. Artulla on jemmassa pullollinen tummaa rommia. Ehkä se piristää päiväämme, Rile sanoi, kun he palasivat.

– Voi veikkonen, lasillinen maistuu, mutta vain lääkkeeksi.

***

Rile hätääntyi eräänä lumisena talvipäivänä palattuaan punaposkisena kävelyltä.

– Lare, en löydä Arttua mistään. Tiedätkö hänen liikkeistään? hän kysyi.

– Näin hänen rullaavan hetki sitten pyörätuolin terassille. Ovi oli auki, sillä Nelli halusi tuulettaa ruoankäryjä. Mennään katsomaan.

Arttu löytyi lumihangesta kaatuneen pyörätuolin alta. Terassin puulattia oli ollut jäinen ja loppu oli arvattavissa.

Nelli kauhistui kuultuaan tapahtuneesta.

– En osannut arvata, että joku haluaa ulos tällä kelillä, hän puolustautui.

– Se oli ikävä tapaturma. Arttu on nyt ensiavussa, paikalle tullut Kaarina kertoi.

– Toivottavasti hän toipuu, Nelli nyyhkytti.

– Kuulemme pian. Lääkäri lupasi soittaa magneettikuvauksen jälkeen.

***

Arttu ei toipunut. Pää oli kolahtanut ikävästi terassin kaiteeseen. Hän joutui jäämään sairaalahoitoon. Rile kävi päivittäin katsomassa, mutta Arttu ei tuntenut häntä. Tuijotti vain mitään näkemättömin silmin kattoon.

Suru-uutinen tuli jouluviikolla. Mies oli kirjaimellisesti nukkunut pois. Rile oli suunniltaan surusta.

– Ensin Marli, sitten Arttu, emmekä ehtineet olla vuottakaan naimisissa, hän itki.

– Suuri rakkaus, suuri suru, Mama yritti lohduttaa.

***

Lääkäri määräsi Rilelle mielialalääkkeitä. Ne rauhoittivat ja väsyttivät. Rilestä tuntui, ettei elämällä ollut enää mitään annettavaa. Mama kehotti häntä purkamaan pahaa oloa kirjoittamalla.

– En jaksa, mikään ei kiinnosta, Rile valitti.

– Kuulostaa kliseeltä, mutta usko pois, aika haalistaa surun, Mama sanoi. – Minulla on ikävä pientä kirjoittajaryhmäämme. Vain sinä olet jäljellä.

Rile jäi miettimään Maman sanoja. Hän päätti kokeilla, olisiko kirjoittamisesta sittenkin apua.

SURU

Taivas itkee kanssani
lumihiutaleet tanssivat
kuin ilkkuen menetystäni
minä hullu uskoin onneen
uskoin ystävyyteen ja yhdessä oloon.

Nyt olen yksin
vain muistot jäljellä
nauru ja hellyys
minne ne katosivat?

Jäljellä on vain musta avaruus
jäiset tähdet
pohjaton kaipaus
valonpilkettä ei ole näkyvissä
jaksanko?

– Kuvailit rehellisesti tunteitasi, Mama sanoi luettuaan Rilen tekstin. – Säilytä tämä ja kirjoita jatkossakin. Huomaat kevään tultua, että pahin suru taittuu.

Rile yritti hymyillä kyynelten läpi.

– En ihan heti usko, mutta yritän.

***

Suvi oli pyytänyt joulun ja uudenvuoden välisen viikon vapaaksi.

– Kaamosmasennusta, hän selitti Tarulle. – Haluaisin vain nukkua.

– Muistan hämärästi, että minulla oli aikoinaan samanlaisia tuntemuksia. Tulethan joululounaalle?

– Tulen mielelläni, mutta en ole jaksanut hankkia lahjoja.

– Etkö muista, että sovimme jo kauan sitten, että nautimme toistemme seurasta ja hyvästä ruuasta, kynttilöiden valosta, joululauluista ja lautapeleistä. Voimme katsoa yhdessä jonkun klassikkoelokuvan, Taru hehkutti.

– Voi äiti, tunnen itseni pikkutytöksi, Suvi nyyhkytti.

– Halataan, kun tapaamme.

SUVI

Herkistyn aina jouluisin. Mieleen muistui, miten jännitin lapsena joulupukin tuloa. Ihmettelin, miten hän osasi tuoda mieleisiä lahjoja. Tai ei siinä ollut mitään taikuutta, sillä olin kirjoittanut äidin kanssa toivelistan.

Joulupöytä oli perinteinen. Äiti oli paistanut peruna-, lanttu- ja porkkanalaatikot, avannut säilykehernetölkin ja tehnyt ihanaa kermaista sienisalaattia kinkun kaveriksi. Pidin eniten alkupaloina tarjotuista kaloista. Isä oli graavannut lohta. Tarjolla oli myös kirjolohen mätiä, sipulisilppua ja smetanaa sekä keitettyjä perunoita. Äiti kantoi ison lasikulhollisen luumurahkaa jälkiruoaksi. Olin tosi tyytyväinen, sillä sain vielä lasillisen hyvää konjakkia ja lempisuklaatani. Lupasin itselleni, että syön tammikuussa kevyesti. Tiedän kuitenkin kokemuksesta, ettei se onnistu. Toivon, että hoivakodissakin herkutellaan jouluruuilla. Nelli lupasi tehdä parhaansa, mutta taloudellisesti.

Lare soitti aattona ja toivotti hyvää joulua. Ilahduin. En enää kuvittele mitään romanttista välillemme. Nostin onnenkortin ennen lomalle lähtöäni. Mama myhäili kääntäessään Lanttien nelosen Voiman. Hän tulkitsi, että selviän tukalistakin tilanteista voittajana, kun vain uskon itseeni ja omiin vahvuuksiini. Lupasin yrittää.

***

Suvi yllättyi uuden vuoden aattona, kun Nelli soitti hänelle.

– Moi, onko sinulla ohjelmaa illaksi? hän kysyi.

– Ei todellakaan, ikävystyn kotona.

– Sama täällä. Kuule, haluaisitko tulla juomaan luokseni lasillisen kuohuvaa.

– Tiedän, missä asut. Voin tullakin, Suvi vastasi ihmeissään.

– Hienoa. Soita ovisummeria, niin avaan. Minulla on juustopiirakka uunissa, kelpaako?

– Totta kai, olin ajatellut tyytyä pariin voileipään ja oluttölkkiin, Suvi kertoi.

– Kuulostaa brutaalilta. Ei tarvitse tuoda mitään, ollaan kaksistaan, Nelli varmisti.

Suvi katsoi pikaisesti vaatekaappiin. Jos he eivät menisi ulos, mustat housut, värikäs t-paita ja villaneule saisivat kelvata.

– Mikä sai sinut kutsumaan minut? Suvi kysyi tullessaan Nellin luo.

– Tylsistyminen. En halua olla tällaisena iltana yksin.

– No kiva, ei minullakaan ole seuraa. Kuvittelin, että vietät laatuaikaa Laren kanssa, Suvi ei voinut olla sanomatta.

– Ei meillä ole mitään kuvioita. Olemme käyneet muutaman kerran yhdessä kaljalla ja pizzalla, mutta Lare on pikkupoika. Hän on kiinnostunut minusta pelkästään sen takia, että kokkaan hyvää ruokaa, Nelli virnisti.

Hän jätti kuitenkin kertomatta yhteisestä yöstä.

– Oho anteeksi, että epäilin.

– Ei se mitään. Olen katsellut, miten lempeästi ja kärsivällisesti hoitelet vanhuksia. Sinulla on aina kannustavia sanoja lohdutuksena.

– Pidän työstäni ja nyt, kun Kaarina on johtajana, elämä on paljon helpompaa kuin Sirkun aikana.

– Olen samaa mieltä. Haaveilen edelleen, että minulla olisi enemmän rahaa kokata herkkuja, joita kaikki rakastaisivat. Siitä puheen ollen, keittiöstä tulee tuoksuja. Tule peremmälle.

Juustoinen parsakaalipiirakka oli mehevä ja kuohuviini maistui ylelliseltä.

– Olisitko halunnut lähteä ulos bailaamaan? Nelli kysyi, kun lautaset olivat tyhjät.

– En, poikaystävää ei ole, enkä todellakaan halua olla seinäruusuna tansseissa.

– En minäkään. Istutaan sohvalle ja tarjoan jälkiruoaksi juustoja ja punaviiniä. Maistuuko?

– Hemmottelet minua. Tunnen pitkästä aikaa olevani onnellinen, Suvi huokasi.

– Pidetään jatkossakin yhteyttä. Jos haluat, voit nukkua täällä. Sohva on mukava ja vieressäni on tilaa.

Suvi ei tiennyt, miten suhtautua. Nellin vieraanvaraisuus oli häkellyttävää. Kun kello löi kaksitoista, Nelli korkkasi toisen kuohuviinipullon ja kilisti Suvin kanssa.

– Hymyilevä Apollo on ollut suosikkini. Herkistyn aina kuullessani nämä säkeet.

Ei paha ole kenkään ihminen,
vaan toinen on heikompi toista.
Paljon hyvää on rinnassa jokaisen,
vaikk’ ei aina esille loista.

Suvi halasi Nelliä kainostelematta.

– Olen täysin samaa mieltä. Meidän pitäisi rakastaa toisiamme.

Yöstä tuli ikimuistoinen. Suvi painautui Nellin kainaloon ja ihmetteli, miten hyvältä se tuntui.

Aamulla molemmat olivat hieman hämillään. Suvi lähti heti kahvikupillisen jälkeen, vaikka Nelli ehdotti hilpeää brunssia.

Kuohuviiniä oli vielä puoli pullollista jäljellä. Nelli siemaili sen aamupäivän aikana. Hän mietti, oliko ihana yö vain hänen mielikuvituksensa tuotetta. Kun Suvi soitti iltapäivällä, hänen päivänsä kirkastui.

– Moi, oli ihan pakko soittaa. En vieläkään usko, että nukuin vieressäsi. Se oli elämäni upein yö, Suvi henkäisi.

Nellin sydän sykähti. Hän vakuutti kaiken olleen totta.

– Jos haluat, voit tulla koska vain luokseni, hän kuiskasi.

Suvi halusi.

***

Mama huomasi uuden säihkeen hänen olemuksessaan.

– Sinulle on tapahtunut jotain mukavaa, hän totesi.

Suvi punastui.

– Näkyykö se niin selvästi?

– Jos haluat kertoa, minulla on aikaa kuunnella, Mama sanoi lempeästi.

– Olen ihastunut, rakastunut, liekeissä, Suvi tunnusti.

– Kuka on tämä onnellinen?

– Et ehkä usko, mutta olen löytänyt yhteisen sävelen Nellin kanssa. Suunnittelemme muuttavamme yhteen.

Mama ei hätkähtänyt. Hän oli nähnyt elämän aikana onnellisia ja onnettomia pareja, niin miehiä kuin naisiakin.

– Koskaan ei voi tietää, kuka kenellekin kirkastetaan. Toivotan vilpittömästi onnea.

– Kiitos Mama, voisinko nostaa kortin tulevaisuudelle?

– Totta kai, Mama sanoi ja otti tarotpakan esille. – Kas vain, hyvältä näyttää. Sait Maljojen kakkosen. Rakkaus edustaa vilpitöntä tunnetta ja mielihyvää.

Suvi halasi Mamaa ja lähti hymy huulillaan.

***

Taru ei tiennyt, mitä ajatella tyttärensä ja Nellin onnesta. Ensimmäinen ajatus oli, ettei lapsenlapsia tulisi. Hän epäili, ettei Olli pitäisi suhteesta, mutta erehtyi. Mies nauroi hyväntuulisena ja sanoi, ettei voi tietää, mistä itse kukin onnen löytää.

Lare ei voinut olla huomaamatta Suvin ja Nellin hellää suhdetta. Hän rohkaisi eräänä päivänä mielensä ja kysyi Nelliltä suoraan, missä mentiin.

– Viihdyn kyllä kanssasi, mutta vain ystävänä, Nelli vastasi. – Yksi yhteinen yö johtui jostain hulluuden puuskasta, kun en halunnut olla yksin.

– Elättelen siis turhia toiveita, Lare totesi surullisena.

– Löydät kyllä jonkun. Minulla on hyvä olla Suvin kanssa, Nelli tyytyi sanomaan.

– Se siitä sitten, onnellista loppuelämää, Lare sanoi ja harppoi pitkin askelin pois keittiöstä.

***

Kevättalvella aurinko sulatti lumet, mutta yöpakkasten vuoksi katukäytävät olivat petollisen liukkaita. Kaarina meni ulko-ovelle vastaan, kun invataksi kaarsi pihaan.

– Sirkku, mitä sinulle on tapahtunut? hän kysyi kauhistuneena, kun kohtelias kuljettaja työnsi pyörätuolin sisälle asti.

– Tavallinen tarina. Kaaduin pahasti ja lonkka murtui. Olen ollut pitkään sairaalassa. En ilahtunut, kun sain täältä huoneen. Paikka on liiankin tuttu, mutta en arvannut päätyväni asukkaaksi.

– Vien sinut peremmälle. Niin kuin sanoit, paikka on tuttu, mutta muutoksiakin on tapahtunut. Hoitajat vaihtuvat tiuhaan. Suvi taitaa olla harvoja tuttujasi. Meillä on nykyään myös mieshoitaja. Laresta on paljon apua raskaissa töissä. Nelli on palannut keittiöön ja ruoan laatu koheni hetkessä. Asukkaista muistat varmasti ainakin Maman, Rilen ja Toinin.

Sirkku hymähti katkerasti.

– Olen pahoillani aiheuttamastani vahingosta.

– Ei muistella sitä enää. Huoneesi on valmis ja ehdit levätä ennen lounasaikaa. Pyydän, että Suvi tulee hakemaan sinut ajoissa päiväsaliin.

SIRKKU

Jumala rankaisee minua pahoista teoistani. Illanhämy on paikka, jonne vähiten halusin. Kirosin, kun kuulin, ettei muualla ollut tilaa. En tule toimeen kotona, sillä minulla ei ole ketään, joka voisi tulla avuksi. Kotipalvelu totesi, että saan olla kiitollinen. He jakavat paikat kiireellisyysjärjestyksessä ja jonot ovat pitkät.

On kohtalon ivaa, että eläkerahani menevät nyt hoitomaksuihin. Haaveilin pitkistä lomista Espanjassa. Olisi toden totta pitänyt lähteä, sillä siellä ei olisi ollut liukasta. Vaihdoin hulluuden puuskassa piikkikengät keveisiin nilkkureihin. Turhamaisuus kostautui välittömästi. Enää en tarvitse muuta kuin tohvelit, sillä käveleminen ei onnistu. Lonkkaa särkee vietävästi eivätkä särkylääkkeet tehoa. Kauhistuttaa, että joudun istumaan loppuelämän pyörätuolissa. Huomasin, että vaikka Kaarina vaikutti ystävälliseltä, hän pelkää minun aiheuttavan ongelmia. Tunnenhan talon tavat ensin hoitajana ja lyhyen ajan myös johtajana. Toivon saavani sen pojan omahoitajaksi. Olisi ainakin silmäniloa.

***

Lari ei ihastunut saadessaan taas yhden hankalan pyörätuolipotilaan hoidettavakseen. Hänen mielestään Sirkun katse oli pistävä ja tämän puhetapa töykeä.

– Miksi nämä vanhat naiset tulevat ilkeiksi? hän kysyi Suvilta.

– Ovat varmaan joutuneet ikävään tilanteeseen ilman omaa syytään.

– Jos liukastuu, ei voi syyttää muita kuin itseään, Lare päivitteli.

– Elämä on vaarallista, Suvi naurahti.

– Yritän kestää, mutta en ole tähän mennessä saanut yhtään kiitoksen sanaa, vaikka yritän parhaani, Lare valitti.

– Sirkku on ollut aina mustavalkoinen. Epäilen, että hän on jäänyt vaille rakkautta, Suvi huokasi.

– En ihmettele. Hän karkottaa kaikki pelkällä vihamielisellä katseella.

MAMA

Hämmästyin, kun tapasin Sirkun lounaalla. Lari työnsi hänen pyörätuolinsa pöydän päähän. Istuuduin viereen, sillä halusin kuulla, mitä oli tapahtunut. Se oli virhe, sillä sain kuulla vihaisen ryöpytyksen elämän epäoikeudenmukaisuudesta. Sirkku on täynnä katkeruutta. Yritin rauhoitella ja sanoin, että meillä täällä hoivakodissa on kaikki hyvin. Saamme nykyään hyvää ruokaa ja hyvää hoitoa. Hän taisi pitää sanojani henkilökohtaisena loukkauksena. Niinhän se tavallaan olikin, sillä hänen johtajakaudellaan mikään ei ollut hyvin. Olin loppuaterian ajan viisaasti vaiti. Niin oli Sirkkukin, mutta huomasin, että nakkikeitto maistui. Huomasin myös, miten Toinin silmät välähtivät, kun hän tunnisti Sirkun. Toivon, ettei hän ota Toinia silmätikukseen.

***

Suvi ilahtui, kun asukkaat pääsivät kevään tultua ulkoilemaan terassille. Hän kantoi mielellään päiväkahvitarjottimet ulkopöydän ääreen.

– Tulkaa katsomaan, saamme pian tuoreita yrttejä, hän kehotti. – Näettekö, rucola kasvaa jo tuuheana pehkona ja lehtikaalin taimet voivat hyvin. Nelli on tehnyt ihmeitä.

Kaarinakin tuli paikalle kuultuaan Suvin kutsun.

– Hienoa, että saitte yhteisvoimin kasvulaatikot kasaan.

– Lare auttoi. Hän kärräsi hyvää ruokamultaa ja kylvimme siemenet Nellin kanssa, Suvi kertoi selvästi ylpeänä.

– Sunnuntaikokkaukset onnistuvat entistä paremmin, kun saamme tuoretta salaattia ja yrttejä. Tunnistan ainakin timjamin, rosmariinin ja basilikan.

– Löytyy myös salviaa ja oreganoa, Suvi luetteli. – Saimme taimet edullisesti, joten sato ehtii mainiosti kesäkattauksiin.

***

Annikki hyräili suunnitellessaan seuraavan sunnuntain ruokalistaa. Hän yllättyi, kun Sirkku rullasi pyörätuolinsa hänen viereensä.

– Kelpaako tällainen kärttyisä vanha akka ruokaryhmään? hän kysyi.

– Apukädet kelpaavat aina. Minulla on nykyään vain Rile apuna sekä vuorossa olevat hoitajat, mutta heillä on muutakin puuhaa.

– Voin auttaa pilkkomisessa. Onhan se vähän vaihtelua, sillä päivät ovat pitkät, eikä minulla ole mitään mielekästä tekemistä.

– Hienoa, olet tervetullut. Oletko muuten kuullut, että Mama kaipaa lisää väkeä kirjoittajaryhmään?

– Minun tarinani tuskin kiinnostavat ketään, Sirkku murahti.

– Ei niitä tarvitse lukea ääneen, jos ei halua. Rile kertoi kirjoittavansa surusta ja menetyksistä terapiamielessä. Sinä voisit tehdä samoin.

– En lupaa mitään, mutta voin harkita, Sirkku sanoi. – Mitä olet suunnitellut sunnuntaiksi?

– Vähän mutta hyvää, se on kesän motto. Seuraan Nellin kanssa tarjouksia ja pyydän häntä tuomaan edullisia tuoreita vihanneksia ja kalaa. Kuulin, että yleensä huikeahintaiset kuhafileet ovat tarjouksessa. Vanajavedestä on noussut runsaasti kaloja näin alkuvuodesta.

– En tiedä parempaa. Ne ovat parhaita voissa paistettuina.

– Niin minunkin mielestäni. Ajattelin, että kokkaamme seuraksi vihermuhennosta. Siis perunoita, sipulia ja kaikkea ihanaa, mitä laatikkoviljelmistä löytyy. Ruohosipulikin on kasvanut reippaasti.

– Entä kastike? Sirkku kysyi.

– Kylmä kermaviili sinapin kera riittää, Annikki suunnitteli.

***

Sunnuntaikattaus yllätti asukkaat iloisesti. Annikki näppäili kuvia kauniisti esille asetelluista kullanruskeista kuhafileistä ja värikkäästä muhennoksesta.

– Laitan nämä Illanhämyn kotisivuille, hän hymyili. – Lämpimät kiitokset pienelle kokkiryhmällemme. Sirkku kuori perunat ja sipulit, Rile hoiti lisukkeet ja Lare paistoi kalat.

Asukkaat taputtivat ja toivoivat yhtä hyviä herkkuja jatkossakin. Mama huomasi, että Sirkun suupieliin oli kohonnut hentoinen hymy.

SIRKKU

Menin uteliaisuudesta kirjoittajapiirin tapaamiseen. Tai ei se mikään piiri ole, sillä paikalla olivat vain Rile ja Mama sekä Toini, joka ei tietenkään voinut osallistua muuta kuin kuuntelemalla. Mama väittää, että hän ymmärtää puhetta, mutta epäilen.

Ei minun Toinista pitänyt kirjoittaa, vaan omasta elämästä. En todellakaan aio lukea vuodatustani, mutta kokeilen, selkeyttääkö kirjoittaminen ajatuksia. Kärsin painajaisista. Liitelen unissa kevyesti, mutta putoan äkkiarvaamatta maahan enkä kykene nousemaan ylös. Jalat painavat ja kun yritän ryömiä turvaan, en pysty liikkumaan. Herään monesti kirkumiseeni. Sain onneksi yhden hengen huoneen. Kukaan ei kestäisi seuraani.

Säälin Rileä, sillä Toini on sijoitettu hänen kaverikseen. Rile kertoi, että hän pelkää tämän öisiä ääniä. Toinin puheesta ei saa mitään selvää, mutta valittaa hän osaa. Mama kehotti kirjoittamaan teemalla, miten minusta tuli minä. Se on oikeastaan kiinnostavaa, sillä työelämän aikana en koskaan ehtinyt miettiä, missä mentiin.

Lapsuus oli normaali. Sisaruksia ei ollut, joten sain kasvaa huolettomana. Kadehdin kyllä luokkatovereita, joilla oli suuri perhe. Äiti kuoli ollessani teini-iässä. Välit isän kanssa olivat etäiset, sillä hän oli aina töissä. Tätini Alisa muutti meille ja hoiti talouden. Hän oli vanhan kansan ihminen ja käytti hyväkseen jopa ruoantähteet. Ylioppilaaksi päästyäni hain sairaanhoitajaksi. Ei se ehkä ollut kutsumus, mutta arvelin töitä riittävän. Kyllä niitä riittikin, liiaksi asti. Vuorotyö oli raskasta, etenkin yövalvomiset. Palkka oli surkea. Haaveilin lottovoitosta niin kuin moni muukin. Kuvittelin lapsellisesti, että johtotehtävä toisi kaipaamaani rahaa ja sen myötä onnellisuutta. Toisin kävi, kun rupesin ahneeksi. Sanotaan, että valta sokaisee. Pudotus maan kamaralle oli järkytys. En edes hakenut uutta työpaikkaa, vaan sinnittelin vähäisillä säästöillä.

Elämä muuttui entistä kurjemmaksi lonkkamurtuman jälkeen. Pitäisi kai olla kiitollinen hoitopaikasta. Kunpa se olisi ollut joku muu. Täällä minua katsotaan epäluuloisesti. Pysyttelin aluksi huoneessani, mutta ikävystyin. Aion osallistua kokkaukseen jatkossakin, sillä se on mielekästä tekemistä. Ehkä annan Maman lukea tämän surkean elämäntarinani. Vaistoan, että hänellä riittää ymmärrystä ja myötätuntoa.

***

– Kiitos Sirkku, kun luotit minuun. Tarinasi oli koskettava. Eikö sinulla ole ollut ystäviä? Mama kysyi.

– Tuttavia ja sukulaisia kyllä, mutta ei ketään läheistä, Sirkku sanoi vaisusti. – Kyllä minä nuorempana seurustelin, mutta en löytänyt sielunkumppania.

– Meitä yksinäisiä on todella paljon. Minä lepertelen nykyään kissalle, Mama hymyili.

– Saanko käydä juttelemassa kanssasi toistekin? Sirkku uskaltautui kysymään.

– Voi veikkonen, tule koska vain. Eihän minulla ole kuin aikaa.

Mama auttoi Sirkkua työntämällä pyörätuolin päivähuoneeseen. Oli iltateen aika.

– Täällä tuoksuu hyvälle, Mama sanoi istuutuessaan Sirkun viereen.

Annikki tuli keittiöstä mukanaan vadillinen pannukakkupaloja.

– Päätin yllättää teidät, sillä Nelli kertoi päivällä maitotölkkien päiväysten olevan lopuillaan, hän hymyili. Mansikkahilloakin löytyi.

Annikki sai raikuvat kättentaputukset. Pannukakkua riitti palanen kaikille. Enemmänkin olisi mennyt, sillä makea iltapala oli harvinaista herkkua.

***

– Maalla on mukavaa, Nelli lauloi epävireisesti ohjatessaan kesäautoksi hankkimaansa Xantiaa kapealla peltotiellä. Hän oli avannut etuikkunat ja antoi kevättuulen helliä kasvojaan.

– Kiva, kun päästiin vapaalle, Suvi sanoi katsellessaan tien vieressä huojuvia hennonvihreitä koivuja.

– Viikko mökillä, mikä sen ihanampaa. Vietin täällä Vimpelissä monia lomapäiviä lapsena.

– Mökkihän on veljesi perheen. Onko se varmasti tyhjillään?

– Niko puurtaa mainosfirmassa. Hän kertoi saavansa lomaa vasta heinäkuussa. Hän on vain tyytyväinen, että mökillä on käyttöä. Taitaa toivoa, että teemme perusteellisen siivouksen ja hakkaamme vajan täyteen halkoja.

– Sopii minulle, siis siivous. En ole ikinä käyttänyt kirvestä, Suvi tunnusti.

– Ei kuulu kyllä minunkaan vahvuuksiini. Olemme pian perillä. Toivottavasti kylmälaukussa olevat eväät ovat kunnossa. Kauppaan on pitkä matka.

Suvi henkäisi ihastuksesta katsellessaan tyyntä Lappajärveä ja tyylikästä huvilaa, joka oli rakennettu aivan rannan tuntumaan.

– Iso lasiveranta ja grilli pihassa, hän huudahti.

– Tule sisälle, avain oli vanhassa paikassa, Nelli kutsui. – Tässä on oleskelutila ja avokeittiö, päädyssä on kaksi makuuhuonetta. Saunaan pääsee terassin kautta.

– Täydellistä. Onko takka toimiva? Suvi kysyi.

– Pitäisi olla. Hyvä, täällä näyttää olevan kuivia halkojakin, Nelli sanoi kurkistaessaan kannelliseen puulaatikkoon. – Asetutaan taloksi.

Tytöt istuivat saunan jälkeen verannalla oluttölkit käsissään.

– Huh, vesi on vielä turhan kylmää, Suvi sanoi kietoessaan froteepyyhettä tiukemmin ympärilleen.

– Voidaan mennä sisälle tulen ääreen, Nelli ehdotti. – Maistuuko takkamakkara?

– Olen haaveillut siitä. Onkohan täällä sinappia?

– Keittiön ruokakomerossa on mitä vain, Nelli ihasteli kurkistaessaan varastoja.

– Mitä tehdään huomenna? Suvi kysyi syötyään hiillostuneen makkaranpalan runsaan sinapin kera.

– Vien sinut näköalakierrokselle. Läheiseltä Lakeeharjulta on loistava näköala järvelle. Voidaan käydä ostoksilla Höykkylässä ja katsomassa taidetta Nelimarkka-museossa.

– Hankitaan jotain grilliin sopivaa. Kesäkurpitsaa, paprikoita, tomaatteja ja isot pihvit, Suvi ehdotti.

– Olisi kiva saada tuoretta kalaa. Rannassa on vene, mutta uistelu on veljen puuhaa.

– Voidaan mennä ongelle. Näin ulkovajan seinustalla vapoja.

– Ei kiitos, inhoan matoja, Nelli pudisti päätään. – Soutelemaan voidaan kyllä mennä.

***

Tuuli nousi yöllä, eikä vesille ollut asiaa. Suvi katsoi kauhuissaan valkohehkuiseksi muuttunutta järvenselkää. Kylmä sade sai maiseman näyttämään lohduttomalta.

– Meillä taitaa tosiaankin olla koti- tai museopäivä, Nelli tuli Suvin viereen verannalle. – Muistelen, että makuuhuoneen komerossa on pino dekkareita. Vetäydytäänkö lueskelemaan?

– Voihan sitä sadepäivän niinkin viettää. Siirretään grillikutsut ja kokataan sisällä jotain pientä.

– Katsoin uudelleen ruokakomeroon. Siellä on mahtava valikoima säilykkeitä ja pussikeittoja, Nelli kertoi.

– Ei ehkä ihan sitä mitä toivoin, mutta kelpaa näin sadepäivänä, Suvi vastasi.

– Jätän sinut lukemaan rauhassa. Mene peiton alle etkä sitten tule kurkkimaan keittiöön.

Suvi viihtyi mainiosti neiti Marplen hyvässä seurassa. Hän yllättyi, kun Suvi kutsui lounaalle.

– Alkuruoaksi on tarjolla kuumaa sipulikeittoa. Pääruokana on pennepastaa tomaattichilikastikkeen kera. Löysin myös purkillisen mustia oliiveja ja kurkkusalaattia. Kelpaako?

– Olet oikea velho. Ei uskoisi, että käytit valmisaineksia.

– No jaa, jalostin niitä sopivilla mausteilla. Mukava, kun kelpasi. Kuuntelin sääennustetta, huomenna pitäisi olla taas poutaa.

***

Aurinko herätti tytöt jo varhain. Suvi harkitse aamu-uinnille menoa, mutta tuli toisiin ajatuksiin, sillä ilma oli viileä sateen jälkeen. Kahvimukillisten ja appelsiinimarmeladilla voideltujen paahtoleipäviipaleiden jälkeen oli hyvä hetki lähteä kauppaan.

Suvi katseli ruskealaikkuisia lehmiä, jotka lepäilivät läheisessä aitauksessa.

– Niitä kutsutaan täälläpäin itikoiksi, Nelli nauroi.

– Minun mielestäni itikka kuulostaa hyttyseltä, Suvi ihmetteli.

– Täällä on muitakin omalaatuisia sanoja. Tiedätkö, mikä on väkitukkonen?

– En todellakaan.

– Minua kutsuttiin lapsena sellaiseksi. Se tarkoittaa itsepäistä.

– Aika osuva. Mitä muita outoja sanoja?

– Esimerkiksi tanttu. Se on leninki. Lapset ovat kersoja. Kun ne riitelevät, ne ovat räiviä. Täällä on myös jänniä ruokalajeja kuten piimä- ja kaljavelli.

– Ei kuulosta houkuttelevalta.

– Tiedätkö, mitä ropsu on?

– En osaa edes arvata.

– Se on pannukakkua. Parasta oli, kun sain joskus ternimaidosta tehtyä juustoa.

– Olen minäkin maistanut leipäjuustoa lakkahillon kera.

– Katsotaan, mitä kyläkaupasta löytyy, Nelli sanoi ajaessaan matalan rakennuksen eteen.

– Paistoin juuri raakapakasteesta ruisleipiä, komea kauppias esitteli, kun tytöt tulivat tiskin ääreen.

– Hienoa. Entä löytyykö tuoretta kalaa?

– Sain erän muikkuja, kelpaako?

– Kyllä kelpaa. Sitten perunoita ja grilliin sopivia kasviksia.

– Kaikki näyttää hyvältä. Tomaatit olivat meheviä ja salaatti rapeaa, Nelli kehui kantaessaan painavan kassin autoon.

***

– Tästä ei mökkiruoka parane, Suvi huokasi, kun Nelli kantoi kullanruskeat muikut ja kasvikset terassin pitkälle ruokapöydälle.

– Valkoviini ehti sopivasti jäähtyä. Tänään saamme jälkiruokaakin, Nelli kehui.

Tytöt kilistivät laseja ja ryhtyivät syömään hyvällä halulla.

– Ulkoruokailu on ilo, Suvi sanoi otettuaan toisen palan Nellin pyöräyttämää omenapiirakkaa.

Lomaviikko loppui tyttöjen mielestä aivan liian nopeasti.

– Voidaanko tulla syksyllä puolukka-aikaan uudelleen? Suvi kysyi kotimatkalla.

– Ainakin pitkäksi viikonlopuksi. Nyt ei auta muu, kuin palata pakertamaan.

***

Suvilla oli vielä toinen viikko lomaa. Hän harmitteli, että Nellin piti palata töihin.

– Mitä aiot tehdä? Nelli kysyi.

– Äiti lupasi hemmotella, Suvi hymähti. – Olisin kyllä mieluummin sinun luonasi hemmottelulomalla.

– Tulet luokseni heti, kun pääsen vapaalle. Kesäillat ovat valoisia. Etkö voisi muuttaa kokonaan?

– Jos olet tosissasi, voisin todellakin. Viihdyn seurassasi, Suvi vastasi ilahtuneena.

– Teetän sinulle oman avaimen ja järjestän tilaa vaatekaapissa. Voit varmaan viedä ylimääräiset tavarat vanhempiesi luo.

– Joo, autotalliin mahtuu kaikkea muuta paitsi auto, Suvi nauroi.

***

Muutto toteutui nopeasti, sillä Suvi otti mukaan vain rakkaimmat tavaransa. Taru ja Olli auttoivat viemällä ylimääräiset huonekalut peräkärryllä varastoon. Nelli tarjosi muuttoporukalle itse paistamiaan pikkupizzoja.

– Täytteet ovat vahvoja, löytyy pekonia, jalapenoa ja homejuustoa, mutta myös kasvisversioita, hän esitteli.

– Kunnon talkooruokaa, Olli virnisti ja otti toisen rasvaista pekonia tirisevän palan.

– En olisi uskonut, että tästä tulee totta, Suvi huokasi tyytyväisenä vanhempien lähdettyä.

– Äitisi toi upean peikonlehden. Yritetään pitää se hengissä, Nelli ihasteli.

– Hänellä on viherpeukalo toisin kuin minulla, Suvi tunnusti.

– Eiköhän vetäydytä makuuhuoneeseen, olen aivan poikki ja söin ihan liikaa, Nelli haukotteli.

Suvi seurasi häntä vuoteeseen. Tuntui ihmeelliseltä, että tämä oli nyt hänen uusi kotinsa.

ANNIKKI

Sain luottamustehtävän. Kaarina kysyi, tilaako hän valmisannoksia Nellin lomaviikoksi, vai suostunko kokkaamaan. Hän lupasi, että saisin vähän normaalia enemmän määrärahaa tarvikkeiden hankkimiseen. Totta kai suostuin. Rile oli innoissaan ja huomasin Sirkunkin ilahtuvan, vaikka hän yritti näyttää välinpitämättömältä.

Pidimme kriisikokouksen Nellin kanssa, ennen kuin hän lähti vapaalle. Tyttö sopi lähikauppiaan kanssa, että hän toimittaa meille päivittäin raaka-aineet, jos ilmoitan edellisenä päivänä, mitä valmistamme. Sain hulluuden puuskan ja kysyin apujoukoiltani heidän lempiruoistaan. Rile toivoi lihapullia ja Sirkku siskonmakkaroita. En tiedä, mitä olisin tehnyt, jos he olisivat ehdottaneet sisäfilepihvejä tai ostereita. Hävettää vieläkin, että huolella tehdyt lihapullat paloivat niin pahasti, ettei niitä pystytty pelastamaan. Sirkun silmät kirkastuivat, kun hän maisteli seuraavana päivänä makkarakeittoa. Aivan kuin äidin tekemää, hän kehui.

Kun mietimme sunnuntaikokkausta, Rile kysyi minun lempiruokaani. Olen pitänyt matalaa profiilia, mutta nyt oli hyvä hetki tunnustaa, että ranskalaistyylinen bouillabesse on yksi suosikeistani. Annos oli viikon kallein, sillä siihen tuli kahta eri kalaa, sinisimpukoita ja katkarapuja. Maustoin liemen valkosipulilla ja fenkolilla sekä sitruunamehulla. Valkoviiniä eikä sahramia tietenkään ollut, mutta tuoreyrtit toivat kaivattua raikkautta.

Otin kuvia hoivakodin kotisivuille otsikolla ripaus ylellisyyttä. Sain asukkaiden omaisilta kannustavaa palautetta. Kaarina oli tyytyväinen, että kaikki sujui olosuhteisiin nähden hyvin. Hän jopa sanoi, että voin jatkossakin suunnitella jotain yllättävää. Vanhusten tähtihetket ovat vähissä ja mielenterveyden kannalta tärkeitä. Otin sen henkilökohtaisena kiitoksena.

***

Mama onnitteli Suvia, kun tämä palasi töihin ja kertoi elämänmuutoksesta.

– Olet löytänyt loistavan kumppanin. Toivotan teille mukavaa yhdessäoloa.

– Kiitos. Testasimme lomaviikolla, miten kestämme toisiamme, Suvi nauroi.

– Ilmeisesti hyvin. Ei ole ollenkaan itsestään selvää, että löytää sukulaissielun.

– Miten täällä on sujunut poissa ollessamme? Saitteko ruokaa?

– Annikki otti keittiön haltuun ja kokkasi yhdessä Rilen ja Sirkun kanssa. Lihapullat kärähtivät, kun kukaan ei muistanut katsoa ajoissa uuniin. Söimme sinä päivänä pelkkiä perunoita ja Annikkia harmitti. Hän korjasi vahingon seuraavana päivänä tarjoamalla maukasta siskonmakkarakeittoa ja saimme myös tuoretta pullaa kahvin kanssa. Viikon huippuhetki oli sunnuntain ylellinen lounas. Kuvittele, Välimeren kalakeittoa simpukoiden ja katkarapujen kera.

– Oho, Nelli kalpenee, kun kuulee. Maistoivatko kaikki vapaaehtoisesti?

– Arvaa vaan. Liemi oli erinomaista ja sattumia oli runsaasti. Vain kylmä valkoviini puuttui.

– Olen apuna ensi sunnuntaina, mutta tuskin silloin on tuollaista herkkua tarjolla. Pitäisin mielelläni pyhäpäivät vapaata, mutta työvuorot ovat mitä ovat, Suvi harmitteli.

– On ehkä hyväkin, että annat Nellille vähän omaa aikaa, Mama sanoi.

Suvi mietti Maman sanoja. Hän oli umpirakastunut, mutta oliko yhdessä asuminen Nellille liian suuri muutos entiseen?

***

Suvi kysyi lauantai-iltana, mitä suunnitelmia Nellillä oli vapaapäivänä.

– Istun kotona itkemässä ja kaipaan sinua, Nelli nauroi.

– Älä hulluja puhu.

– Vakavasti puhuen haluan jäädä aamulla nukkumaan, kun lähdet. Univelkaa on päässyt kertymään.

– Lupaan lähteä sipi hiljaa, Suvi sanoi.

Kun hän palasi seuraavana iltana, kotona odotti iloinen yllätys.

– Käytin päiväni hyvin. Imuroin ja luuttusin lattiat. Katso, miten puhdasta täällä on, Nelli kehui.

– Olet tehnyt hyvää työtä. Tuoksuu raikkaalta ja kotoisalta. Onko uunissa jotain hyvää?

– Paistoin savulohipiirakan iltapalaksi. Tiedän, että olet syönyt kalaa lounaallakin, mutta eri muodossa.

– Meillä oli todella herkullinen ateria. Paistettuja lohimedaljonkeja, uuniperunoita ja vihreää salaattia.

– Lohi on ollut edullista. Hankin sitä reilusti hoivakotiin ja meille myös, Nelli kertoi.

– En ole koskaan ennen syönyt yhtä hyvin kuin sinun seurassasi.

– Äitisi on oiva kokki sen perusteella, mitä olet kertonut.

– Meillä syötiin tavallista arkiruokaa.

– Mikä sen parempaa. Ota lisää, tätä hyvää riittää, Nelli sanoi ja leikkasi molemmille toiset piirakanpalat.

NELLI

Olen innoissani Suvin lämmöstä ja mukavasta seurasta. Herään aamuisin miettimään, mitä hyvää kokkaan illalla. Suvia on helppo hemmotella, sillä hän nauttii selvästi tarjoamistani herkuista. Meillä on yhteinen ruokakassa ja yritän olla taloudellinen. Seuraan tarkasti tarjouksia sekä töissä että kotona. Jos olisin rikas, tulisin varmaan hulluksi kaupan tuoretiskin äärellä.

On meillä muitakin ilonaiheita herkkuaterioiden lisäksi. Käymme yhdessä lenkillä ja elokuvissa. Parasta on, kun leiriydymme sohvalle punaviinilasilliset kädessämme ja katsomme klassikkoja. Hichcock on yhteinen suosikkimme, samoin Klaus Härön lämminhenkiset elokuvat ja Aki Kaurismäen vähäeleiset tarinat. Katsoimme viime lauantaina putkeen Yle Areenasta löytyvät Kaurismäen ihanat leffat. Suosikkini Matti Pellonpää ja Kati Outinen olivat kerrassaan hurmaavia. Kävimme Bio Rexissä katsomassa uusimman elokuvan Kuolleet lehdet. Kyllä sekin säväytti.

Yksi lempiharrastuksistamme on kiertely kaupungin taidegallerioissa. Tosin niitä ei ole monta, mutta näyttelyt vaihtuvat mukavan nopeasti. Haluaisin osata maalata, mutta siihen ei koskaan ole ollut tilaisuutta. Suvi ehdotti, että osallistun grafiikkakurssille Paperihuoneella. Hän on itsekin kiinnostunut, mutta ei pysty osallistumaan vuorotyön vuoksi. Kiinnostaa kyllä, mutta entä jos osoittaudun surkeaksi? Kurssin vetäjä Tiina-Kristiina vakuutti, että aloitamme monotypialla, joka on helppoa ja kiehtovaa. Lupasin harkita.

***

– Ota edes pari lusikallista, Suvi sanoi turhautuneena Toinille yrittäessään syöttää hänelle hernekeittoa.

Toini nipisti suunsa suppuun ja pudisti päätään.

– Ei sitten. En itsekään pidä hernekeitosta, mutta sinun pitäisi syödä enemmän. Olet aivan liian laiha, Suvi totesi katsellessaan Toinin haurasta olemusta. – Voitelen leipäpalan ja tuon palan pannaria jälkiruoaksi. Maistuisiko se?

Toini nyökäytti päätään.

– Hyvä. Ajattelin kysyä tyttäreltäsi, voisiko hän tuoda sinulle lisäravinnetta. Lääkäri suositteli proteiinivalmistetta nimeltä Nutridrink.

Ritva toi heti seuraavana päivänä pakkauksen, jossa oli eri makuja. Hän pyysi Suvia seuraamaan, mistä Toini piti eniten.

– Tässä on aluksi suklaan ja vaniljan makuja, hän sanoi ja näytti muovipulloja.

– Hyvä, olen huolissani, kun Toinin lihakset ovat kuihtuneet. Fysioterapeutti käy kerran viikossa hieromassa, mutta siitä ei tunnu olevan apua.

– Yritän tuoda tuoreita hedelmiä ja rasvaisia viinereitä, mutta olen huomannut saman. Äiti on laihtunut tosi paljon. Olen iloinen, kun pystyn nykyään keskustelemaan hänen kanssaan. Tai ei se oikeaa keskustelua ole, mutta kerron arjestani ja muistelen onnellisia päiviä lapsuudessa, Ritva sanoi lähtiessään.

***

Suvi valitti illalla Nellille, oliko hänen aivan pakko tarjota joka torstai hernekeittoa.

– Keskustelin Kaarinan kanssa. Hän oli sitä mieltä, että toistuvuus tuo turvallisuuden tunnetta. Sitä paitsi suurin osa asukkaista pitää siitä.

– Minä en paitsi laskiaisena, jolloin äiti tarjosi hernekeiton kanssa lasillisen punssia. Hänen mielestään se juhlisti päivän.

– Kuulostaa hassulta. Saitteko myös pannaria?

– Totta kai kermavaahdon ja vadelmahillon kanssa. Sitä ennen piti tietysti käydä ulkoilemassa. Rakastin pulkkamäkeä. Pelattiin myös kavereiden kanssa sählyä.

– Minä pidin kaunoluistelusta. Sain kirkkaan punaisen kellohameen, jonka helmaa kiersi valkoinen karvareunus. Asuun kuuluivat paksut valkoiset damaskit. Rusettiluistelut olivat ensi kosketus poikiin. Tytöt saivat vaaleanpunaiset rusetit ja pojat siniset. Jos onnistui löytämään parin, luisteltiin käsi kädessä, Suvi muisteli.

– Minä olen luistellut vain järven jäällä. Isällä oli tapana kolata mökin edustalle pieni rata. Hän hakkasi myös avannon, jotta pääsimme saunasta kastautumaan jääkylmään veteen.

– Huh, miltä se tuntui?

– Virkistävältä, sillä sen jälkeen oli ihana palata kuumaan löylyyn, Nelli kertoi.

– Miten ihmeessä päädyimme hernekeitosta avantouintiin, Suvi nauroi.

– Lapsuusmuistot herkistävät. Haluatko nähdä valokuva-albumini? Nelli kysyi yllättäen.

– Totta kai. Olit varmaan hurmaava pikkutyttö?

– Kaikkea muuta. Olin itse asiassa pullukka. Karkit maistuivat samoin kuin äidin tekemät kakut ja pikkuleivät.

– Nyt olet tosi solakka, vaikka kokkaat jatkuvasti herkkuja.

– Salaisuus on siinä, että syön kaikkea, mutta vain vähän. Oletko lukenut kirjan Miksi ranskattaret eivät liho?

– Taisit antaa juuri vastauksen. Ahmin joskus suklaata, mutta vain, jos masentaa.

– Niin minäkin. Maistuisiko iltateen kanssa suklaajäätelö, vaikka masennuksesta ei ole tietoakaan? Pakastimesta löytyy, Nelli nauroi.

***

Toinin vointi heikkeni viikko viikolta. Korkea kuume aiheutti nielemisvaikeuksia. Lääkäri määräsi morfiinia kahden tunnin välein helpottaakseen kipuja. Ritva piti äitiään kädestä tämän kuolinhetkellä.

– En koskaan totu näihin menetyksiin, Suvi kertoi illalla Nellille.

– Rilellä on ollut kestämistä. Tämä oli jo kolmas kuolemantapaus hänen huoneessaan. Ensin Marli, sitten Arttu ja nyt Toini. En ymmärrä, miten hän on jaksanut.

– Kuulin, että Kaarina lupasi siirtää hänet yhden hengen huoneeseen. Saamme uudet asukkaat huomenna. He ovat aviopari, joten yhteinen huone sopii.

***

Mama katsoi huoneensa ikkunasta, kun harmaa lava-auto pysähtyi seuraavana aamuna hoivakodin ulko-oven eteen. Nuori rastahiuksinen poika auttoi vanhan naisen etupenkiltä. Tämä pääsi vaivoin kävelemään rollaattorin tuella. Mama huomasi, että hänen päänsä oli siteiden peitossa. Kumara mies nojasi keppiin kömmittyään ulos takapenkiltä. Kaarina riensi vastaan.

– Tervetuloa uuteen kotiinne. Olen järjestänyt perhehuoneen. Niitä on harvoin vapaana. Arvelin, että se tuntuu kotoisalta.

Pariskunta ei sanonut mitään. He tuijottivat kauhistuneen näköisenä uutta ympäristöä. Poika nosti kärrystä kaksi nojatuolia, taulutelevision ja lukuisia kestokasseja.

– Totutte nopeasti talon tavoille. Juodaan kahvikupilliset sillä aikaa, kun Suvi auttaa tavaroiden järjestämisessä, Kaarina yritti keventää tilannetta. – Kertokaa, mitä tapahtui, kun jouduitte jättämään kotinne.

Rouva sai puhekykynsä takaisin siemailtuaan kuumaa kahvia.

– Tulipalo, se oli järkyttävää. En muista muuta kuin kaamean savun ja palavat verhot.

– Mistä palo sai alkunsa?

– Tämä minun vaimoni on tullut vähän hajamieliseksi. Hän näki unta, että hellan pesään piti sytyttää tuli. Minä nukuin viereisessä sängyssä ja heräsin savun hajuun. Hilkka oli kasannut vuoteensa päätyyn sanomalehtiä ja sytyttänyt ne palamaan. Hyvä, ettemme menehtyneet. Raahasin Hilkan ulos ja katsoimme mykistyneinä, kun koko puutalo roihusi.

– Järkyttävää, selvisitte sentään hengissä.

– Jouduttiin molemmat sairaalaan hengitysvaikeuksien takia. Hilkalta kärähtivät hiukset, Birger kertoi.

– Olimme jo ennen tulipaloa hoivakotijonossa. Poika yrittää auttaa, mutta hänellä on työ ja perhe, Hilkka kertoi. – Minulla on dementiaoireita eikä pappakaan ole terve.

– Saatan teidät huoneeseenne. Levätkää ja katsotaan sen jälkeen, mitä toiveita teillä on hoidon suhteen, Kaarina lupasi.

***

– Lare, sait uusia hoidettavia. Miten he ovat sopeutuneet? Suvi kysyi pari viikkoa myöhemmin.

– Hyvin ja huonosti. Hilkka näkee välillä harhoja ja puhuu sekavia. Birger on aika skarppi, mutta liikkuu kankeasti ja valittaa jatkuvaa selkäkipua. Heillä on onneksi seuraa toistaan.

– Olen huolissani Rilestä. Tuntuu, ettei hän sopeudu yksin oloon. Se on tietysti outoa, kun hänellä on ollut aina puheseuraa. Tai ei Toinista ollut rupattelemaan, mutta Rile kertoi jutelleensa hänelle päivän tapahtumista ennen nukkumaan menoa. Nyt hän ei juttele kenenkään kanssa ja tuntee olonsa surkeaksi.

– Eikö Mama voi auttaa? Hänhän on aina valmis seurustelemaan, Lare ihmetteli.

– Mamakin on ollut omissa oloissaan. En tiedä, mikä häntä vaivaa.

– Harmi, kun viriketoimintaa ei ole. Kaikki vain nuokkuvat apeina.

– Kirjoittajaryhmä ei ole enää kokoontunut ja sunnuntaikokkauksetkin sujuvat vanhalla rutiinilla. Kenelläkään ei ole rakentavia ideoita, Suvi harmitteli.

MAMA

En tiedä mikä minua vaivaa. Tuntuu, kuin elämästä olisi pudonnut pohja. Kuolemantapaukset järkyttävät aina. Suren Toinin kohtaloa, vaikka yritän ajatella, että hän pääsi pois kärsimästä. Ritva kertoi, että hän oli tehnyt hoitotestamentin, jonka mukaan toivoi, ettei keinotekoisesti elvytetä. En minäkään sitä halua. Voin vielä kohtuullisen hyvin, mutta ahdistun aina välillä. Herään aamuyöllä miettimään jäljellä olevien päivien kulkua.

Tarinat on kerrottu eikä kukaan kaipaa läsnäoloani. Yritän seurata maailman tapahtumia, mutta masennun, sillä uutiset ovat entistä synkempiä. Ihmettelen, millaisen maapallon jätämme tuleville sukupolville. Mikä saa ihmiset vihaamaan ja tappamaan toisiaan? Uskonnon nimissä on tehty kautta aikojen paljon pahaa. Luin hiljattain, että vallanhimo vaikuttaa jopa fyysisesti aivoihin.

Onneksi Sirkku on rauhoittunut. Hän oli varoittava esimerkki, mitä ahneus voi aiheuttaa. Hän on yksinäinen ja edelleen varautunut, sillä monet täällä muistavat kurjan säästökuurin. Pidän Kaarinasta, sillä hänellä on aikaa kuunnella asukkaiden ja hoitajien murheita. Erityisen iloinen olen Suvin ja Nellin ystävyydestä. En osaa puhua naisten välisestä rakkaudesta, mutta ei minun tarvitsekaan. Se on vain heidän kahden välinen asiansa. Lare hoitaa työnsä erinomaisesti. Kuvittelin hetken, että hän on ihastunut Nelliin. Hullaantuminen kuuluu nuoruuteen. Olenko kateellinen? Ehkä vähän.

***

Rile koputti Maman oveen iltapalan jälkeen.

– En kestä enää. Tukehdun pieneen huoneeseeni, kun minulla ei ole kaveria, hän voihkaisi.

– Tule sisään. Tiedäthän, että minulla on aikaa.

– Sitä toivoinkin. Vaikka Toinista ei ollut puheseuraa, viihdyin hänen kanssaan. Sain höpöttää omia asioitani ja huomasin, että hän virkistyi puhetulvastani.

– Kurja juttu, mutta ei meillä ole paljon vaihtoehtoja. Oletko kirjoittanut edelleen päiväkirjaa?

– Enpä juuri, kun mitään ei tapahdu. Päivät ovat samanlaisia ja ainoa kiinnostava hetki on lounastarjoilu. Tuntuu, että samat ruoat toistuvat viikosta toiseen. En pidä hernekeitosta enkä jaksa innostua enää sunnuntaikokkauksestakaan.

– Annan sinulle kotiläksyn. Kirjoita ylös kaikki lempiruokasi, niin pohditaan Nellin kanssa, mitä voimme tehdä.

Rile piristyi ja lupasi tulla aamiaisen jälkeen kertomaan Mamalle, mitä saisi aikaiseksi.

– Hmm, aika pitkä lista. Lihapullat toki tiesinkin, mutta ehdotat punajuuripihvejä, haukipullia, paistettuja silakoita, uunijuureksia, fetasalaattia ja kalaseljankaa, Mama luki otsa kurtussa Rilen toivelistaa. – Kerro, mitä seljankaan tulee, se rupesi kiinnostamaan.

– Tuoretta kalaa, vahvaa kala- tai lihalientä, perunoita, sipulia, tomaatteja, maustekurkkuja ja oliiveja. Tarjoilussa lisäksi persiljaa ja smetanaa.

– Sait minut innostumaan, eivätkä raaka-aineet ole kalliita. Neuvottele Annikin ja Nellin kanssa.

***

Rilen posket hehkuivat sunnuntaina, kun hän sekoitti keittokattilaa. Tuoksu hiveli makuhermoja. Hän oli tyytyväinen, kun Sirkku oli pilkkonut mukisematta kasvikset.

– Kaipaa vielä jotain, Rile mietti maistellessaan.

– Ehdotan puristettua sitruunaa ja tuoreyrttejä, Annikki sanoi.

– Täydellistä, upea sunnuntaikattaus, Suvi ilahtui tarkastellessaan pöytää. – Olette ylittäneet itsenne. Mahtavaa keittoa ja tuoreita kaurasämpylöitä. Asukkaat ilahtuvat.

– Kiitos Mama, sain taas uskoa elämään, Rile tuli halaamaan lounaan jälkeen.

– Pienet asiat kirkastavat päivämme. Voitaisiinko jatkaa kirjoitushommia?

– Kyllä vain. Keskustelin uusien asukkaiden Hilkan ja Birgerin kanssa. He ovat kiinnostuneet osallistumaan.

– Mainiota. Tavataan huomenna aamiaisen jälkeen, Mama hymyili. Hänestä tuntui, että pimeys väistyi ja elämä tarjosi edelleen miellyttäviä yllätyksiä.

***

Mama ja kirjoittajaryhmäläiset istuutuivat seuraavana aamuna päiväsalin nurkkapöytään. Päivä oli harmaa ja sateentihkuinen. Hilkan siteet oli poistettu, mutta hiukset eivät olleet vielä kasvaneet. Hän oli laittanut punakukkaisen huivin päähänsä. Birgerin kävely oli vaivalloista. Hän sanoi jyrkästi, ettei halunnut turvautua rollaattoriin ennen kuin olisi pakko.

– Pärjään kyllä, vaikka hidastahan tämä on, hän selitti.

– Yritän venytellä, mutta olen toivottaman laiska, Hilkka tunnusti.

– Mukava kun tulitte mukaan, Mama toivotti heidät tervetulleiksi. – Rilen tunnettekin. Mukana on myös Sirkku ja minä yritän kannustaa kertomaan tarinoita.

– En ole mikään kirjailija, mutta innokas yrittämään, Hilkka ilmoitti tomerasti.

– Minä tulin mukaan vain vaimon mieliksi, Birger sanoi.

– Kirjoittaminen on vapaaehtoista ja meillä on keskinäinen vaitiolovelvollisuus. Jos ette halua lukea, se ei haittaa. Tärkeintä on, että saatte purkaa tunteita. Ymmärsin, että tulipalo oli rankka kokemus, Mama sanoi ja katsoi lempeästi uusia ryhmäläisiä.

– Olin aivan sekaisin enkä muista juuri mitään, Hilkka kertoi.

– Voit kirjoittaa omin sanoin, miltä sinusta tuntui. Samoin sinä Birger.

– Elämä on juuri nyt vaikeaa, mutta sinnittelemme. Muutto omakotitalosta hoivakotiin ei ollut helppo, Birger sanoi.

– Kannustan muistelemaan. Entä Rile ja Sirkku, onko teillä jotain mielessänne? Mama kysyi.

– Olin vaipua jo epätoivoon, mutta sain uutta virtaa sunnuntaikokkauksista. Suunnittelen kirjoittavani muistiin lempimakujani, Rile vastasi.

– Hienoa, siitä on hyötyä muillekin.

– Minä en keksi mitään. Elämä tuntuu epäoikeudenmukaiselta, Sirkku valitti.

– Ehdotan, että kerrot arkipäivästä. Mitä ajattelet, mitä tunnet, mitä toivot, Mama sanoi.

– No kun en toivo mitään. Tai tietysti terveyttä ja jotain kiinnostavaa ajanvietettä, mutta en keksi, mitä se voisi olla.

– Mitä jos tekisit samoin kuin Rile. Muistele lempimakujasi vuosien varrella ja kirjoita niistä. Ruoka on aina hyvä aihe.

Sirkun silmät kirkastuivat.

– Voin yrittää. Ette ehkä usko, mutta olin nuoruudessa ihan kohtuullinen kasviskokki.

RILEN RUOKAMUISTOJA

Olen ollut pienestä pitäen herkkusuu. Niin oli Marlekin. Pihistimme äidiltä salaa sokeria ja kaakaota kun olimme kahdestaan. Äiti piti kunnia-asianaan hoitaa yksin keittiöpuuhat, mutta sunnuntaiaterioiden tiskaus jäi meidän tehtäväksemme. Emme tykänneet.

Tutustuimme koulun kotitaloustunnilla uusiin ruokalajeihin. Opettaja oli avarakatseinen ja kuunteli toiveitamme. Muistan lämmöllä vappuherkut, rosetit ja uppopaistetut sokerimunkit. Tippaleivistä en pitänyt.Kävimme vuosia myöhemmin perheen kanssa lomamatkalla Riminillä. Iskä haki läheisestä leipomosta uunituoreita bombolloneja rantaevääksi. Ne olivat pieniä vaniljakastikkeella täytettyjä munkkeja.

Ihastuin italialaiseen ruokaan ja pidän vieläkin pizzasta ja pastasta. Olen ehdottanut Annikille, että voisimme kokata taloudellisesti suppilovahveropastaa, sillä saimme kuivattuja sieniä Suvin vanhemmilta. Emme tarvitse muuta kuin tuoreita tomaatteja ja sipuleita lisukkeeksi. Annikki lupasi tilata tarvittavat aineet ja pyysi minua maustamaan annokset. Sehän sopii, sillä rakastan italialaisia makuja.

***

HILKAN JA BIRGERIN TARINA

Hilkan ajatus karkailee, joten yritän kirjata yksin elämäntarinamme. Menimme nuorina naimisiin. Olimme luokkatovereita ja viihdyimme keskenämme. Teimme läksyt yhdessä ja luimme kokeisiin. En tiedä, oliko järkevää perustaa perhe heti ylioppilaiksi päästyämme. Risto syntyi, kun Hilkka oli vasta kaksikymppinen. Opiskelimme ja yritimme selvitä lainarahojen turvin. Lapsilisä riitti hädin tuskin ruokaan. Pussikeitot, tonnikalasäilykkeet ja makaronilaatikko olivat arkipäivää.

Kun poika pääsi päiväkotiin, tilanne helpottui. Valmistuimme aikanaan ja saimme töitä toimistohommissa. Minä kirjanpitäjänä, Hilkka kunnankirjastossa. Ei leipä edelleenkään ollut leveää, mutta pystyimme muuttamaan tilavampaan asuntoon. Kun vanhempani kuolivat, perimme heidän rintamamiestalonsa. Hilkka puuhaili mielellään kasvimaalla ja osallistui paikallisten marttojen toimintaan. Minä lauloin mieskuorossa ja kävin salilla treenaamassa. Miten kaipaankaan niitä aikoja.

Risto lähti kotoa koulun jälkeen ensin armeijaan ja sitten tyttöystävän luokse. Hänellä on nykyään oma firma ja lapsia on kertynyt neljä. Kaksi tyttöä ja kaksi poikaa. Hilkka on hemmotellut heitä häpeämättä. Minä annan vaivihkaa taskurahaa. En ollut ensin huolissani, kun Hilkka joutui jäämään varhaiseläkkeelle muistikatkosten vuoksi. Ennuste ei ole hyvä, sillä tauti etenee. En tiedä, ymmärtääkö hän, miten vakavasta sairaudesta on kyse. Hän vähättelee oireita sanomalla, että kaikkihan me unohtelemme nimiä ja hukkaamme tavaroita.

Mutta kun hukassa on eletty elämä, en pysty ymmärtämään. Hilkka kyselee nykyään, keitä nämä pikkulapset ovat, jotka käyvät katsomassa meitä. Risto ihmettelee, mikä äidille on tullut, kun hän on usein muissa maailmoissa. Yritän kertoa, että kyseessä on aivojen kuluminen ja sen myötä muistikatkokset. Huomaan, että poika on harventanut käyntejä ikään kuin peläten, että tauti on tarttuvaa. Pelkään tulevaisuutta, sillä en halua jäädä yksin.

Oma terveyskin reistailee, sillä liikkuminen on tuskallista. Selkää särkee ja jalat ovat kankeat. Minulla on paha nivelreuma. Fysioterapeutti kannusti venyttelemään päivittäin. Miten venyttelet kun liikkeet sattuvat. Kun Hilkalla on kirkkaita hetkiä, hän toivoo minun pitävän häntä hyvänä. Yritän parhaani, mutta ei hän ole enää se kirkassilmäinen tyttö, jonka kanssa menin vuosia sitten naimisiin.

Tulipalo on molemmille järkytys. Hilkka tottui kouluvuosina nousemaan varhain. Hänen tehtävänään oli laittaa puuro hellalle kiehumaan ja käydä lypsyllä. Palasiko hän näihin muistoihin sytyttäessään vuoteen tuleen? En saa vastausta, sillä hän väittää, ettei muista mitään. Talo on menetetty ja sen myötä entinen elämä. Mitä tulevat vuodet tuovat tullessaan, en osaa edes kuvitella.

***

SIRKUN RUOKAMUISTOJA

Inhosin kouluruokaa. Perunat olivat vetisiä ja ne piti itse kuoria. Kastikkeet olivat mauttomia ja jälkiruokakiisselit liisteriä. Tattaripuuro oli kauhistus, samoin puolukkaruispuuro. Kun pääsin sairaanhoitokouluun, muutin omilleni. Kuittasin ateriat voileivillä ja suklaapatukoilla. Voin kurjasti, mutta en ymmärtänyt, että se johtui huonosta ravinnosta.

Sain jossain vaiheessa herätyksen. Opetettiinhan meille terveystietoa. Ryhdyin kasvissyöjäksi. Siihen aikaan ruokapaikoissa ei ollut tarjolla muuta kuin kamalaa herne-maissi-paprikasekoitusta. Munakkaat pelastivat päiväni. Lainasin alan kirjoja ja tutustuin Voi hyvin lehteen. Sain uusia ruokavinkkejä. Innostuin valmistamaan tuoresalaatteja ja smoothieitä. Kokeilin jopa elävää ravintoa. Opettelin syömään tofua, joka maistui aluksi oudolta kunnes keksin maustamisen salat.

Kasvisruoan kokkaaminen oli kuitenkin työlästä. Kun kauppoihin ilmestyi runsas valikoima valmisaterioita, elämä helpottui. Tosin niidenkin teolliseen makuun kyllästyi. Opin luovimaan ostamalla pakkauksia, joihin lisäilin omia maustesekoituksia. Ihailen Nelliä, joka saa tavallisimpiinkin arkiruokiin makua. Olen päätynyt nykyään syömään myös kalaa ja broileria, mutta liharuokiin en koske. Eipä niitä tosin juuri ole ruokalistallakaan. Nelli kokkaa lihamakaroni- ja kaalilaatikoille vaihtoehdoksi sieniversiot. Osaan olla kiitollinen, sillä taidan olla ainoa hankala tapaus.

Onhan täällä muillakin ruokarajoitteita. Jotkut eivät voi syödä kalaa tai maitotuotteita. Hankalimpia ovat ne, jotka tarvitsevat gluteenittomia annoksia. Ei sellaisesta minun nuoruudessani tiedetty mitään. Vatsanpurut olivat tavallisia. Voin olosuhteisiin nähden hyvin ja osallistun vapaaehtoisesti sunnuntaikokkaukseen. Annikki ohjaa pientä ryhmäämme ammattitaitoisesti. Kuulin, että hän oli nuoruudessaan kotitalousopettaja. Sen huomaa, sillä hän taitaa hankalimmatkin niksit. Ehdotin ensi sunnuntaiksi suuritöisiä, mutta ihania sienitäytteisiä kaalikääryleitä. Annikki lupasi valvoa silmä tarkkana uunia. Virheistä oppii, hän hymähti muistellessaan kärähtäneitä lihapullia. Minua peruna-ateria ei haitannut, sillä en olisi muutenkaan koskenut jauhelihaan.

***

Nelli puhkui intoa, kun hän kertoi Suville mahdollisuudesta osallistua grafiikanpaja Paperihuoneen viikonloppukurssille.

– Pyysin Kaarinalta, että pääsen lähtemään lauantaina pari tuntia normaalia aikaisemmin. Kurssi alkaa neljältä, kun galleria suljetaan. Jatkamme koko sunnuntaipäivän.

– Millainen ohjelma on? Suvi kysyi.

– Akvarellimonotypia kuulostaa hauskalta. Kuva maalataan vesiliukoisilla väreillä peltilaatalle ja vedostetaan prässillä, kun se on pintakuiva.

– En ole ikinä kuullut, että pellille voi maalata, Suvi hämmästeli.

– Väri ei imeydy, vaan haihtuu. Sitä voi nopeuttaa laittamalla laatta lämpölevylle.

– Sinähän tiedät paljon. Saatko sieltä tarvittavat välineet?

– Ne kuuluvat kurssin hintaan. Tiina-Kristiina kehotti tekemään etukäteen luonnoksia tai vaihtoehtoisesti vain kokeilemaan miten väri ja vesi käyttäytyvät.

– Anna palaa. Minä olen taas koko viikonlopun töissä, mutta kuulin ilokseni, että herkuttelemme sunnuntaina kaalikääryleillä, Suvi sanoi.

***

Kurssilaisia oli Nellin lisäksi vain kolme.

– Meillä on mukavan pieni, mutta tehokas ryhmä. Täältä löytyy esiliinat kaikille. Olen pohjustanut laatat arabikumilla ja ne ovat kuivuneet yön yli. Värit ja siveltimet ovat esillä. Ehditte vedostaa viikonlopun aikana useita uniikkeja töitä. Samaa laattaa voi käyttää moneen kertaan. Pyyhitte vain edellisen värin pois ja maalaatte uuden taideteoksen. Muistakaa käyttää kylmää vettä ettei arabikumi liukene.

Kurssilaiset vilkuilivat toisiaan epävarmoina. Ohjeet kuulostivat selkeiltä, mutta heitä jännitti.

– Kokeilkaa rohkeasti. Kun saamme ensimmäiset työt vedostettua, pidämme kahvitauon, ohjaaja kannusti. – Jos teillä on luonnoksia, voidaan katsoa yhdessä, miten pääsette alkuun.

Nelli sai lauantai-illan aikana valmiiksi kolme melko onnistunutta vedosta. Hän epäili pystyisikö hän nukkumaan, sillä uusia ideoita putkahti jatkuvasti mieleen.

– Olisi ihana, jos voisi käydä säännöllisesti grafiikanpajalla. Huomasin, että kokeilu vie aikaa, hän selitti illalla Suville.

– Onhan sinulla koko huominen päivä aikaa.

– Ajoitus on tarkka. Jos väri on jossain kohdassa liian märkää, se leviää. Jos taas odottaa liian kauan, vedoksesta tulee haalea.

– Jatka ihmeessä. Katsotaan huomenna yhdessä, mitä sait aikaan. Saathan työt kotiin?

– Saan heti, kun ne ovat kuivuneet sileiksi painon alla.

– Minulla on kiehtova ajatus, mutta kerron siitä vasta sitten, kun olen nähnyt teoksesi, Suvi hymyili salaperäisesti.

***

Kaikki saivat sunnuntaipäivän aikana vedostettua useita töitä. Niin kuin Nelli oli kertonut, värit eivät olleet aina kohdillaan, mutta onnistumisiakin tuli.

– Kerron vedosmerkinnöistä, Tiina-Kristiina kutsui kurssilaiset koolle toisen kurssipäivän päätteeksi. – Niin kuin olette huomanneet, vedokset ovat ainutkertaisia. Merkitkää lyijykynällä vasempaan alareunaan kirjaimet T’pla 1/1. Se tarkoittaa, että teos on taiteilijan itsensä vedostama ja niitä on vain yksi. Sen jälkeen keksitte työlle nimen ja oikeaan alareunaan tulee signeeraus ja vuosiluku. Mitä piditte kurssista?

Kurssilaiset vakuuttivat yhteen ääneen, että menetelmä oli yllättävän helppo ja siisti, sillä välineiden pesemiseen riitti pelkkä vesi.

– Aiotko järjestää jatkokurssin? Nelli kysyi toiveikkaana.

– Kysynnän mukaan. Toki tänne voi tulla myös itsenäisesti työskentelemään pientä korvausta vastaan. Seuratkaa kotisivujamme, tiedotamme tulevista tapahtumista, Tiina-Kristiina lupasi.

***

Nelli palasi kotiin mukanaan kangaskassillinen vielä hieman kosteita vedoksia.

– Upeat värit, en tiennyt, että olet näin räiskyvä, Suvi ihaili vilpittömästi.

– Osa kurssilaisista käytti vain muutamia sävyjä, mutta minä halusin irrotella.

– Onnistuit hyvin. Laitetaan näitä seinille silmän iloksi.

– Parhaat voisi todellakin kehystää. Ajattelin käydä kysymässä RaamiDaamien Anulta, paljonko se tulisi maksamaan.

– Osallistun kuluihin, pidän näistä kovasti.

– Puhuit jostain ideasta? Nelli kysyi.

– Mietin, että hoivakodin käytävien seinät ovat ankean valkoiset. Sinun teoksesi piristäisivät ilmettä. Voisimme pyytää pientä apurahaa kehystykseen. Parasta olisi, jos pystyisimme hankkimaan ripustuskiskot, niin töitä olisi helppo vaihtaa eikä seiniin tulisi naulanreikiä.

– Ihana ajatus. Mummojen ja pappojen huoneissa on taidetta, mutta ei julkisissa tiloissa. Kurssikavereilla on upeita töitä. Mitä jos järjestäisimme vaihtuvia näyttelyitä, Nelli innostui.

– Puhutaan Kaarinan kanssa. Voisimme myös edellyttää taiteilijoilta pientä osallistumismaksua niin pystymme kattamaan kulut, Suvi mietti.

***

Kaarina otti ehdotuksen myönteisesti vastaan.

– Anon kaupungilta apurahaa. Näinä aikoina kulttuurin tukeminen ei ole itsestään selvää, mutta perustelen hakemusta vanhusten hyvinvoinnilla. Taide edistää mielenterveyttä.

Suvi ja Nelli odottivat malttamattomina päätöstä. Nellin taulut saivat uuden ilmeen kehysten ja paspojen myötä.

– Näyttävät aivan ammattimaisilta. Olet todella taitava, Suvi kiitteli, kun he saivat ripustettua parhaat seinille.

– Säästä rahaa, maalaa omat taulusi, Nelli hihitti.

– Pidetäänkö taidenäyttelyn avajaiset? Suvi keksi spontaanisti. – Ne voisivat olla samalla tupaantuliaiset yhteiseen kotiimme.

– Keitä haluaisit kutsua? Nelli kysyi yllättyneenä.

– Perheeni ja Maman. Ehkä myös Laren. Kokataan jotain helppoa ja hyvää ja tarjotaan kuohuviinimaljat.

– Sait juuri ylipuhuttua, Nelli ihastui. – Minun vanhempani asuvat kaukana samoin kuin veljen perhe. En usko, että he jaksavat tulla.

– Oletko muuten kertonut, että asumme yhdessä?

Nellin kasvot synkistyivät.

– En ole uskaltanut. He ovat vanhan kansan ihmisiä ja velikin on vähän tiukkapipo.

– Ehkä on parempi, että olet hiljaa. Sopiiko ensi sunnuntai? Minulla on vaihteeksi vapaapäivä. Lare voi tulla työvuoron jälkeen ja hän saa ottaa Maman kyytiin.

– Hyvä suunnitelma. Mitä kokataan?

– Suolaisia piirakoita ja iso ruokaisa salaatti. Kahvia ja kakkua jälkiruoaksi, Nelli suunnitteli.

– Hyvää ja yksinkertaista. Tuttuja makuja ja mukavaa yhdessäoloa, Suvi ilahtui.

LARE

Yllätyin, kun sain tupaantuliaiskutsun Nellin ja Suvin luo. Menin uteliaisuuttani. Mama myhäili saadessaan kuohuviinimaljan käteen. Minäkin otin lasillisen, vaikka olin autolla liikkeellä. Nelli on loistava kokki. Pidin erityisesti mehevästä suppilovahveropiirakasta. Kermarahkakakku oli raikas, sillä täytteenä oli kirpeää puolukkaa ja makeutena hunajaa. Syksyn makuja parhaimmillaan.

Suvin vanhemmat Taru ja Olli olivat herttaisia. Nelli pahoitteli, että hänen perheensä asuu niin kaukana, että he tapaavat vain harvoin. Äiti oli lähettänyt terveisiä juhlavieraille. Ymmärrän nyt, että Suvin ja Nellin onni on todellista. Kuvittelin aluksi, että se oli hetken oikku. He katsoivat toisiaan hellästi ja viihtyvät selvästi yhdessä. Koti oli kalustettu kodikkaasti ja Nellin grafiikka ihastutti.

Minä olen edelleen sinkku, sillä sopivaa seuraa ei ole löytynyt. En tosin ole etsinytkään, sillä työvuorot vievät mehut. Jaksan raataa vain siitä syystä, että huomaan apuani tarvittavan. Vuodepotilaiden kääntäminen on raskasta. Jatkuva nostelu käy selän päälle. Käyn vapaa-ajalla juoksulenkeillä ja yritän venytellä. En todellakaan aio antaa lihasten veltostua. Varoittavia esimerkkejä on liikaakin näkyvillä.

***

Syksy toi tullessaan influenssaepidemian. Lähes kaikki hoivakodin asukkaista saivat tartunnan ja osa henkilökunnasta jäi sairauslomalle. Toiminta pyöri vajaalla miehityksellä. Ulko-ovelle ilmestyi lappu, jossa toivottiin omaisten välttävän tervehdyskäyntejä. Kaarina päätti, että asukkaat pidetään eristyksessä omissa huoneissaan ja ovet lukitaan, etteivät muistisairaat harhaile käytävillä.

Lare ei tiennyt mitään sairaustapauksista tultuaan syyslomaviikon jälkeen töihin.

– Mitä täällä on tapahtunut? Missä kaikki ovat? hän kysyi hämmästyneenä Suvilta, jonka hän löysi keittiöstä hämmentämässä puurokattilaa.

– Flunssassa joka iikka. Kaikki yskivät niin, ettei nukkumisesta tule mitään. Sen lisäksi on nuhaa, aivastuksia, kurkkukipua ja pientä kuumetta, Suvi luetteli.

– Kamalaa, entä hoitajat ja Nelli?

– Osa sairastaa kotona. Nellillä on kuumetta ja paha yskä. Kaarina teki hätäratkaisun ja päätti pitää asukkaat huoneissaan. Saat varautua viemään puurolautasia oikein urakalla.

– Kokkaatko lounaatkin?

– En todellakaan. Saadaan laitosruokaa parin seuraavan viikon ajan. Meillä riittää puuhaa, että pakolliset työt tulee hoidettua. Suosittelen maskin käyttöä.

***

Lare huomasi pian, että Suvi oli oikeassa. Asukkaat ikävystyivät seuran puutteessa. Monet viettivät päivät sängyssä. Ruoka ei maittanut eivätkä omaiset käyneet katsomassa tartuntavaaran vuoksi.

Nelli valitti kotona, että haluisi palata jo töihin, mutta mitattuaan kuumeen hän palasi kiltisti vuoteeseen. Suvista tuntui, että elämässä ei ollut muuta kuin jatkuvaa sairaanhoitoa. Hän oli väsynyt ja haluton keksimään virkistystä.

Viikon kuluttua Nelli oli toipunut niin paljon, että hän ilmoitti olevansa kyllin terve palaamaan hoivakotiin. Kaarina ilahtui ja kertoi, että Nellin kokkausta oli ollut ikävä.

– Moni on kysellyt vointiasi. Toivottavasti jaksat ottaa taas keittiön haltuun.

– Minullakin on ollut ikävä. Suvi on hakenut kaupasta valmisruokaa, joka ei maistunut. Yritän laittaa tänään jotain oikein hyvää.

– Terveimmät saavat tulla päiväsaliin syömään. He ovat kyselleet jatkuvasti, koska eristys päättyy, Kaarina lupasi.

***

Arki palasi pikkuhiljaa. Rile istui Maman kanssa juttelemassa aamiaisella.

– Ihanaa olla taas ihmisten ilmoilla. Tuntui kuin olisin ollut vankilassa.

– Minä pakenin taikamaailmaan. Kirjoittelin uusia tarinoita ja unohdin ajan kulun, Mama kertoi.

– Sinä onnellinen. Kunpa minullakin olisi tuollainen lahja.

– Keksin tarinoita omaksi iloksi. Ei minulla ole enää kunnianhimoisia haaveita julkaista mitään.

– Minä yritin kirjoittaa lempimakuja muistiin, niin kuin kehotit.

– Näytä teksti minulle. Ruoka kiinnostaa varsinkin nyt, kun saamme taas parempia annoksia Nellin palattua, Mama sanoi ja kysyi, lähteekö Rile seuraksi ulkoilemaan.

– Mielelläni, olen saanut sisällä olosta tarpeekseni, Rile vastasi ilahtuneena.

RILEN LEMPIMAKUJA MAAILMALTA

Matkustelin nuoruudessa sekä lomilla että työn puolesta. Välimeren ruokavalio on kuuluisa terveellisyydestä. Maistelin hyvällä halulla tuoreita kasviksia ja meren eläviä. Ihastuin Italiassa mureaan mustekalaan ja Portugalissa grillattuihin sardiineihin. Kreikassa moussaka, fetasalaatti sekä mezet maistuivat. Espanjassa pitkään haudutettu kanapaella oli herkkua paikallisten viinien kanssa.

Vietin useita lomia Ranskassa, sillä olin kiinnostunut klassikkoruokien lisäksi taiteesta. Herkuttelin Pariisissa tulikuumalla sipulikeitolla ja ostereilla, Normandiassa maalaisleivällä ja tuoreella Camembert juustolla. Kun maistoin ensimmäisen kerran bouillabessea, hurmaannuin. Kun kokkasimme sitä Annikin toiveesta, makumuisto palasi elävästi mieleen. Jälkiruoista voisin kirjoittaa pitkään. Ensimmäiset elämykset tekivät vaikutuksen. Tiramisu, pannacotta, tarte tatin, pastas de nata, creme brulee, voisin luetella niitä paljonkin, mutta maltan mieleni.

Hyviä ruokamuistoja jäi myös lukuisilta työmatkoilta silloiseen Neuvostoliittoon. Koska seurueeseemme kuului herkuttelevia herroja, voissa paistetut blinit, musta kaviaari, snapsit ja samppanja tulivat tutuiksi. Vähintään yhtä herkullisia olivat pehmeäksi haudutettu kaali- ja borssikeitto, pelmenit, kirpeä kalaseljanka sekä herkullinen lihapata stroganoff, jota tarjoilijat pitivät kansanruokana. He yrittivät mainostaa kalliita sitkeitä pihvejä. Aamiaispöydissä tarjotut rahkaletut sekä paksu kefiiri kirkastivat päivät.

Euroopan makujen lisäksi ihastuin tulisesti Aasian aromeihin. Thaikeittiön makumaailma on omaa luokkaansa. Ensikosketus tom yam keittoon vei kielen mennessään. Katukeittiöistä sai erinomaista currya todella edullisesti. Valkosipulissa vokatut tuliset jättiravut olivat ylellisyyden huippu. Muistan lämmöllä sitruunaruohon, korianterin, chilin, limenlehtien ja kookoksen tuoksuja. Opin rakastamaan myös eksoottisia hedelmiä. Kullankeltainen mango, karvaiset rambutanit, kirpeä mangostani ja passionhedelmä, makea ananas, sellaisia ei Suomesta saa. Maistoin rohkeasti jopa haisevaa duriania. En maistanut toista kertaa.

Kotoisista mauista parhaita ovat tuore ahven ja kuha, kuohkea perunamuhennos, riistaruoat ja lämmittävät keitot. Herkuttelin lapinmatkoilla poronkäristyksellä ja kermaisella lohikeitolla sekä leipäjuustolla lakkahillon kera. Nelli osaa maustamisen taidon. Hänellä ei ole paljon rahaa käytössä, mutta ruoka on aivan toista tasoa kuin laitosannokset, joihin saimme taas tottua epidemian aikana. Hyvä ruoka, hyvä mieli, se on niin totta.

***

– Rile, oli mukava lukea lempimauistasi. Kirjoitit aika yleisluontoisesti luettelemalla vain ruokalajeja. Sinulla on runsaasti aineksia paneutua herkkuihin perusteellisemminkin. Ehdotan, että kirjoitat tarinan eri matkakohteiden parhaista elämyksistä. Slaavilainen keittiö kiinnosti erityisesti. Mainitsit muun muassa pelmenit, mitä ne ovat?

– Lihatäytteisiä taikinanyyttejä, jotka kypsennetään kiehuvassa vedessä. Samaan tapaan kuin raviolit Italiassa.

– Se oli vain yksi esimerkki. Lukisin innolla lisää myös jälkiruoista. Mieti, saat mielihyvää ja kokkausryhmämme uusia ideoita.

– Mama, sinä se jaksat kannustaa. Voin yrittää. Huomasin, että muistelu toi jopa tuoksut mieleen.

– Sopiihan, että Annikki, Sirkku ja Nelli saavat lukea, mitä kirjoitit?

– Ilman muuta. Niin kuin sanoit, lempiruokia on helppo hehkuttaa.

***

Nelli lupasi hankkia herkkuainekset seuraavaan sunnuntaikokkaukseen neuvoteltuaan kokkiryhmän kanssa. He olivat lukeneet Rilen kirjoituksen lempimauista. Annikki ehdotti teemaviikkoja.

– Aloitetaan klassikoista ja kuuluisasta ranskalaisesta keittiöstä. Tunnetteko ruokalajin nimeltä ratatouille?

– Kasviskeitto, johon kuuluu munakoisoa, kesäkurpitsaa ja paprikaa, Sirkku tiesi.

– Aivan oikein. Munakoisoa käytetään nykyään aivan liian vähän, vaikka se on erinomaisen maukasta, Annikki vahvisti ja jatkoi ehdottamalla pääruoaksi juustolla gratinoitua lihapataa. – Söin sellaista kerran maaseudulla. Se oli valmistettu kanista, mutta me voimme käyttää nautaa. Lisäksi valkosipulilla ja voilla maustettua perunamuhennosta.

– Voisimmeko leipoa jälkiruoaksi omenatortun? Tarte tatin on todellinen klassikko ja herkullinen kuin mikä, Rile innostui.

– Lasken ainesten hinnan. Hyvä puoli on, että kasvikset ovat edullisia ja omenoita olemme saaneet lahjoituksena. Pataan ei tarvita kalleinta lihaa, Nelli mietti.

– Tekemistä on paljon. Toivottavasti Hilkka ja Birger tulevat apujoukoiksi, Annikki sanoi.

– Hilkka ei pysty keskittymään, mutta ehkä hän jaksaa kuoria perunat Sirkun kanssa. Birger saa pilkkoa kasvikset ja lihan. Sinä Rile voit keskittyä omenatortun tekoon, Annikki suunnitteli. – Laitan sinulle Sirkku pienen vuoan herkkusienigratiinia.

– Olet aivan liian ystävällinen. Kyllä kasviskeitto riittää.

– Älä ole turhan vaatimaton, kokkaus on ilo, Annikki hymyili.

MAMA

Kokkausryhmämme sai uutta puhtia kansainvälisen teeman myötä. Annikki kertoi, että ehdotuksia satelee enemmän kuin hän ehtii sisäistää. Ranskan innoittamat maut toimivat ja monet kiittelivät erityisesti herkullista omenapiirakkaa. Kaarina päivitti kuvia Illanhämyn kotisivuille. Asukkaiden omaiset ihastuivat ja lupasivat kerätä pienen avustuksen, jotta hyvien raaka-aineiden hankinta onnistuu jatkossakin.

Ensi sunnuntain teemamaa on Italia. Suppilovahveropastasta on tullut kestosuosikki. Annikki vihjasi, että pastaa on tulossa, mutta tomaattipohjaisena. Se on hänen mukaansa vain alkuruoka. Syömme pitkän kaavan mukaan, hän hehkutti. Odotan mielenkiinnolla. Kannustin Rileä jatkamaan makumuisteloita. Hän on selvästi piristynyt, kun pääsemme taas seurustelemaan päivähuoneen puolelle.

Taru ilahdutti minua käymällä tervehtimässä. Kysyin, mitä mieltä hän on Suvin ja Nellin ystävyydestä. Taru vakuutti tottuneensa ajatukseen, vaikka se tuntui aluksi oudolta. Hän kertoi, että tytöt käyvät silloin tällöin vierailuilla ja tuovat herkkuja tuliaisiksi. Nelli oli yllättänyt tarjoutumalla kokkaamaan joululounaan Suvin kanssa. Helpottavaa ajatella, ettei tarvitse laittaa kaikkea itse. Lupasin Ollille, että herkuttelemme kotona vain molempien suosikeilla valmiilla kinkulla, kalalla ja perunoilla, hän kertoi. Olli oli luvannut graavata lohta tuliaisiksi.

Kokkiryhmämme pitää kunnia-asiana loihtia hoivakotiin perinteisen jouluaterian. Minulle uuniruoat maistuvat, mutta tämä uusi keksintö bataattilaatikko ei korvaa kunnon imellettyä perunalaatikkoa. Annikki oli samaa mieltä ja lupasi valmistaa sitä omakätisesti. Saamme myös perinteisiä porkkana- ja lanttulaatikoita, rosollia ja kalkkunaa sekä luumukiisseliä kermavaahdon kera. Ruokalista on näkyvillä päiväsalin seinällä, vaikka jouluun on vielä muutama viikko aikaa.

***

– Mitä muita herkkuja pastan lisäksi tulee mieleenne italialaisesta keittiöstä? Annikki kysyi kokkiryhmältä.

– Pizza tietysti ja herkullinen risotto. Sitä kutsuttiin kokkikisoissa kuoleman annokseksi, Rile nauroi.

– Miksi ihmeessä? Birger hämmästeli.

– Ajoitus on tarkka. Riisin pitää olla kypsää, mutta ei liikaa. Sanonta, että syöjät odottavat risottoa, risotto ei syöjiä, on totta, sillä annosten pitää olla tarpeeksi kosteita, mutta liemi imeytyy nopeasti jyviin. Myös viimeistely on taitolaji, sillä lopuksi lisätään nokare voita ja parmesaania.

– Ei taida kuulua vahvuuksiimme. Ehdotan tomaatti-chilipohjaista nauhapastaa alkuun, mutta se ei saa olla liian tulista, Sirkku sanoi mietteliäänä.

– Koska alkuruoka on täyttävä, voisimme kokata pääruoaksi pieniä maisteluannoksia. Tomaatti-mozzarellasalaattia tuoreen basilikan kanssa, brushettaa eli paahdettuja leipäviipaleita tonnikalatäytteen kera ja juustoista pinaattipiirakkaa. Jälkiruoaksi tietenkin suussa sulavaa tiramisua, Annikki sanoi.

Kokkiryhmä taputti käsiä.

– Huomaan, että ehdotukseni meni läpi. Onneksi meitä on nykyään näin monta, niin ehdimme saada kaiken ajoissa valmiiksi. Nelli hoitaa taas tarvikkeet. Tiesittehän, että olemme saaneet lahjoituksen omaisilta. Ainoa ehto oli, että rahat käytetään sunnuntailounaisiin, Annikki hymyili tyytyväisenä.

***

Kaarina kertoi ilahtuneena, että eläkeläisille suunnatun televisio-ohjelman tuottaja oli ottanut yhteyttä ja kysynyt, voisiko kuvausryhmä tulla tekemään seuraavana sunnuntaina jutun.

– Suostuitko? Annikki kysyi yllättyneenä.

– Tietenkin, mutta sillä ehdolla, ettei teillä ole mitään sitä vastaan.

– Epäilen, etteivät Hilkan ja Birgerin omaiset halua julkisuutta. Hilkka on nykyään arvaamaton ja voi puhua sekavia, Suvi puuttui puheeseen.

Sirkku, Rile ja Annikki pitivät pikakokouksen.

– Pasta kypsyy nopeasti ja kastike on helppotekoinen. Piiras on suurin haaste, mutta voimme käyttää valmistaikinaa, pakastepinaattia ja juustoraastetta. Tonnikalatahnaan tulee vain maustamatonta jogurttia, majoneesia, suolaa ja pippuria. Sirkku on nykyään taitava pilkkomaan mitä vain. Tässä tapauksessa siis tomaatteja ja mozzarellaa. Sovin Nellin kanssa, että hän valmistaa tiramisun jo edellisenä päivänä. Saamme näyttävän ja värikkään kattauksen aikaiseksi, Annikki suunnitteli.

– Huh, pelkäsinkin, että otimme liian suuren haasteen, Rile henkäisi.

– Suvi on luvannut kihartaa hiuksemme. Esiliinat ovat parhaillaan pesussa. Emme tarvitse muuta kuin näppäriä sormia ja hurttia huumoria, Annikki kannusti.

– Minua jännittää, Rile tunnusti.

– Mitä suotta. Olet vain oma säteilevä itsesi. Kaarina on luvannut varmistaa asukkaiden kuvausluvat omaisilta. Hän toivoo, että ryhmä ottaa myös yleiskuvia. Hän on varautunut myös haastatteluun.

***

Sunnuntaina hoivakoti kiilteli puhtaana. Pöydillä on jouluisen punaiset liinat ja valkoisia tekokynttilöitä. Annikki ja Rile olivat jo keittiössä, kun Sirkku rullasi pyörätuolin heidän luokseen.

– Näin television auton ajavan parkkipaikalle. He ovat kohta täällä, Sirkku kertoi ääni väristen. – Onko kaikki valmista?

– Tarvikkeet ovat esillä, mutta Kaarina kertoi, että kuvaaja haluaa toimintaa, Annikki sanoi ja katseli ympärilleen arvioivasti.

Hänen harmaat hiuksensa oli sidottu pukevalle sykerölle. Rile oli laittanut runsaasti puuteria ja huulipunaa.

– Olette ihan vieraan näköisiä, Sirkku totesi ja suoristi harmaata villahuivia harteillaan.

– Näytät hyvältä, Annikki kuiskasi, kun vieraat astuivat Kaarinan kanssa sisälle.

– Hyvää päivää. Meitä on vain kaksi, joten ei tarvitse jännittää. Minä olen ohjaaja Jaska ja tässä on kuvaaja Ville. Älkää välittäkö kamerasta, vaan toimikaa niin kuin teillä on tapana. Minä seuraan tilannetta sivusta.

Kokkausryhmä rentoutui ja siirtyi keittiöön. Työnjako oli sovittu ja jokainen tiesi tehtävänsä. Kun piiras saatiin uuniin, Ville keskittyi ottamaan lähikuvia pikkuannoksista.

– Haluan haastatella sinua ja mielellään myös jotakuta hoivakodin pitkäaikaisemmista asukkaista. Ketä suosittelet? Jaska kysyi Kaarinalta.

– Mamaa, hän on ollut täällä jo vuosia, mutta on edelleen reipas ja selväjärkinen. Kaikista nuoremmista ei voi sanoa samaa.

– Tarkoitatko Mamaa, joka esiintyi joskus televisiossa tarotkorttien tuntijana? Jaska kysyi yllättyneenä.

– Kysy häneltä itseltään. Mennään yhdessä peremmälle.

Jaska halasi Mamaa tunnistaessaan tämän.

– Et ole vanhentunut yhtään. Saan vieläkin yleisökysymyksiä, mihin ihana Mama on kadonnut.

– Tännehän minä. Liikkuminen kävi kankeaksi lonkkamurtuman jälkeen. En ennusta enää julkisesti, sillä silmät ovat huonot enkä ole uskottava.

– Muistan, että olet julkaissut tarottarinoita. Vieläkö kirjoitat?

– Kyllä, mutta vain itselleni ja lähipiirille. Se on mukavaa ajanvietettä ja pitää minut hengissä.

– Ihailen tarmokkuuttasi. Kun Ville saa keittiöhommat kuvattua, pyydän hänet tänne. Sopiihan pieni juttutuokio?

– Hyvänen aika, minun pitää vaihtaa ainakin mekko.

– Näytät hyvältä pukeva hartiahuivi ylläsi. Suostuisikohan Täplä tulemaan syliisi, Kaarina sanoi.

– Eiköhän, jos ei ole liikaa valoa. Se on vähän säikky.

Ville kumarsi kohteliaasti ja kertoi muistavansa Maman. Haastattelu sujui kotoisasti kohdelampun valossa. Mama tarinoi hoivakodin arjesta ja kirjoittajaryhmän aihevalinnoista.

– Tarot on johdattanut askeleitani vuosien varrella. Täälläkin on syntynyt pareja korttien tarinoiden innoittamina, Mama hehkutti.

– Ohjelmasarjan teema on ikäihmisten vuorovaikutus. Huomaan, että olet saanut paljon aikaiseksi, Jaska kiitteli haastattelun päätteeksi. – Kaarina, mennään toimistoon puhumaan hoivakodin toiminnasta ja rahoituksesta. Sen jälkeen saamme varmaan kuvia yhteisestä ruokahetkestä.

Kokkiryhmä punoitti mielihyvästä onnistuneen aterian jälkeen. Ville oli ilmoittanut saaneensa loistavia kuvia sekä keittiöstä että ruokailusta.

– Ohjelma lähetetään viikon kuluttua, muistakaa katsoa, Jaska kiitteli tyytyväisenä päivän kuvauksiin.

– Olipa päivä, Annikki puuskahti jännityksen lauettua. – Ruoka oli parempaa kuin koskaan ja kaikki olivat tyytyväisiä. Niin minäkin, olemme hyvä tiimi.

SIRKKU

Olen huomannut eläväni yllättäen parasta aikaa ikinä. Huolta toimeentulosta ei ole ja olen tottunut pyörätuoliin. Lare hoitaa minua esimerkillisesti. Vierastin aluksi, että nuori mies auttaa peseytymään, mutta oikeastaan se on mukavaa. Lare pukee minut suihkupuhtaana oloasuun, nostaa pyörätuoliin ja vie aamiaiselle. Pidän enemmän jogurtista ja marjoista kuin puurosta. Pystyn mainiosti syömään itse toisin kuin moni muu.

Olen huomannut, että apuni on tarpeen sunnuntaikokkauksissa. Teen kaikkea, mihin pystyn ja nautin saadessani herkkuja. Annikki kysyi, mitä kokkaamme seuraavaksi, kun vuorossa on kreikkateema. Ehdotin täytettyjä paprikoita ja pihvitomaatteja, sillä ihastuin niihin vuosia sitten. Täytteissä oli yrteillä maustettua riisiä, fetaa ja runsaasti sipulia. Ne oli haudutettu uunissa pehmeiksi. Annikki kertoi, että Rilen lempiruoka on moussaka, jossa oli kerroksittain perunaa ja munakoisoviipaleita sekä paksu valkokastike juustokuorrutuksen kera. Kaikki valmistuvat kätevästi kiertoilmauunissa. Jälkiruoaksi sopivat tuoreet hedelmät ja vesimeloni.

Ranska, Italia ja Kreikka ovat pian taputeltu. Slaavilaisuus kiinnostaa. En ole vakuuttunut tulisista thaimauista, mutta voimme varmaan valmistaa mietoja vaihtoehtoja. Japani voisi olla uusi aluevaltaus, vaikka en ole sushien ystävä. Siltä suunnalta löytyy varmaan paljon muutakin.

Tv-ohjelma sai meidät liekkeihin. Asukkaat hurrasivat, kun kuva siirtyi päiväsaliin. Katsomme päivittäin lähetyksen uusintana Yle Areenasta. Mama säteilee haastattelussa ja Kaarina puhuu asiaa. Kuvankaunis juontaja kehui, että hoivakotimme on hyvä esimerkki muillekin. Olen samaa mieltä, vaikka rahaa virkistykseen voisi olla enemmänkin.

***

Tv-lähetys yllätti kaupungin päättäjätkin. Kaarina ilmoitti ilahtuneena, että apuraha sekä taiteen tukemiseen että virkistysrahastoon oli myönnetty.

– Juhlistamme taidenäyttelyn avajaisia heti joulun jälkeen ja sunnuntailounaat on turvattu pitkäksi aikaa. Olen äärettömän ylpeä teidän kaikkien panoksesta, hän julisti.

Annikki kutsui kokkausryhmän jäsenet koolle ja ehdotti kansainvälisen teeman jatkamista.

– Sopiiko, että siirrymme seuraavaksi slaavilaisiin makuihin ja etenemme sen jälkeen Aasian suuntaan?

– Koska saadaan hampurilaisia? Birger kysyi.

– Sekin aika tulee. Onko sinulla kokemusta Amerikan ihmeistä?

– Kävin nuoruudessani Meksikossa. Quesadillat ja burritot tekivät vaikutuksen, samoin tequila, margaritat ja pina colada.

– Alkoholia emme voi tarjota, mutta tortillat voisivat olla mukavaa vaihtelua. Saat ehdottaa täytteitä, kun etenemme sinne asti, Annikki lupasi.

BIRGER

Tv-lähetys oli täysi kymppi. Olisin halunnut osallistua, mutta huoli Hilkasta oli päällimmäisenä mielessä. Suvi toi meille herkkuaterian tarjottimella huoneeseen. Hilkalle maistui ja hän riehaantui saadessaan tiramisua. Se toi hänen mieleensä vuosia sitten tekemämme Rooman matkan. Laitoin vanhaa tanssimusiikkia soimaan ja johdatin hänet valssiin. Eihän se hyvin sujunut, sillä olemme molemmat kankeita. Hilkka nojautui minua vasten ja nyyhkytti muistellessaan häävalssiamme. Pyöritin häntä silloin nuoruuden intohimolla.

Ei ole helppo tulla vanhaksi. Kun Hilkka näki seuraavalla viikolla tv-nauhoituksen, hän pillahti itkuun ja kysyi, miksi emme olleet mukana. En voinut valehdella, vaan sanon, että hän on käyttäytynyt liian usein arvaamattomasti. Viimeksi hän riehaantui ruokapöydässä ja marssi rollaattorin tuella keittiöön vaatien Nelliltä erikoisannosta. Nelli ojensi porkkanan, jota Hilkka esitteli kuin taikasauvaa. En todellakaan pysy mukana tässä farssissa. Hilkka unohti saman tien murheensa ja söi hyvällä halulla joka torstaisen hernekeiton. Minulle ei maistunut, mutta otin kaksi palaa pannukakkua. Menevät päivät näinkin.

***

Suvi toivoi hartaasti valkeaa joulua. Hän riemastui, kun aattoaamuna taivaalta leijaili höyhenen keveitä hahtuvia.

– Tule puurolle, Nelli huuteli keittiöstä.

– Jännittää, kumpi saa mantelin. Haudutit ohrahelmipuuroa, maistuu hyvältä.

– Lapsuudessani äiti tarjoili leivinuunissa yön yli hautunutta puuroa. Ei tämä yhtä hyvää ole, mutta menettelee, Nelli kertoi.

– Haa, arvaa kuka sai mantelin, Suvi hihkaisi.

– Toivotaan onnellista vuotta meille molemmille.

– Näin tehdään. Hienoa, kun saimme pyhät vapaaksi. Kun joululounas on ohi, voidaan ottaa rennosti.

***

Kun Taru ja Olli tulivat, päivä alkoi jo hämärtyä. Suvi oli sytyttänyt kynttilöitä tuomaan tunnelmaa.

– Tuoksuu hyvälle, Olli kehui ja ojensi Nellille jouluruusun ja paperisen lahjakassin.

– Avatkaa vasta illalla. Siellä on pieniä herkkuja, Taru kertoi ja halasi molempia.

– Istukaa saman tien pöytään. Otin kalkkunan hetki sitten uunista, Nelli kehotti.

– Oletko itse valmistanut kaiken? Taru hämmästeli.

– Kalaherkut ovat kaupasta, mutta laatikot tein itse.

– Hyvältä näyttää ja on jo sopivasti nälkä.

Jouluateria maistui kaikille. Nelli tarjoili jälkiruoaksi kupilliset espressoa ja kevyttä luumurahkaa.

Kun Taru ja Olli olivat lähdössä, ovikello pirahti.

– Odotatteko lisää vieraita? Taru kysyi.

– Ei todellakaan, Nelli vastasi avatessaan oven.

– Äiti ja iskä, ei ole totta. Mistä te tänne tupsahditte? Ette edes varoittaneet, Nelli hämmästyi.

– Poiketaan vain hetkeksi. Olemme menossa lentoasemalle ja jätimme auton kadunvarteen sakkopaikalle. Lähdemme eläkeläismatkalle Madeiralle joulua pakoon. Tässä sinulle pieni lahja, Nellin äiti Leila sanoi.

– Hyvää päivää, Taru tuli tervehtimään. Hän esitteli itsensä ja Ollin.

– Sinä olet varmaankin Suvi, Nellin äiti kysyi tultuaan olohuoneeseen. – Nelli on kertonut, että olette työtovereita. Asutko tässä lähellä?

Suvi vilkaisi Nelliä, joka pudisti päätään.

– Aika lähellä, hän tyytyi sanomaan.

Taru hämmästyi, mutta pysyi hiljaa. Hän tajusi, ettei Nelli ollut kertonut suhteestaan Suviin.

– Juottehan kupilliset kahvia? Nelli kysyi katkaistakseen kiusallisen tilanteen.

– Se voisi virkistää. Meillä on vielä tunnin verran ajomatkaa jäljellä, isä Reijo sanoi kiitollisena.

– Me tästä lähdemmekin, Taru totesi. – Hyvää joulua kaikille ja hyvää matkaa teille aurinkolomalle.

Leila ja Reijo lähtivät heti kahvikupilliset juotuaan. Nellin lämmittämät joulutortut olivat maistuneet matkalaisille.

– Huh, olipa täpärällä, olen aivan voipunut. Nyt kelpaisi kuuma glögi, Nelli huokasi rojahdettuaan sohvalle.

Hän oli kiitollinen, että Suvi oli korjannut vähin äänin ruuanloput kylmään ja laittanut tiskikoneen pyörimään.

– Avataanko lahjat? Suvi kysyi tuotuaan terästettyä glögiä Nellille.

– Joo, äidiltä on varmaankin kirja, hän sanoi tarkastellessaan joulupaperiin käärittyä kovaa pakettia.

– Saimme minun perheeltäni herkkukorin. Täällä on vaikka mitä. Suklaatryffeleitä, manteleita ja pähkinöitä, karpalohilloa ja marsipaania, Suvi sanoi tarkastellessaan pakkauksia.

– Minä sain ranskalaisen keittokirjan. Vien sen hoivakotiin, sillä hyllyssäni on tämä ennestään, Nelli totesi vähän pettyneenä.

– Minullakin on sinulle kirja, Suvi kertoi ja kävi hakemassa lahjan laukustaan.

– Pikku prinssi, miten viehättävää. Se on jo klassikko, jonka voi lukea yhä uudelleen. Tässä sinun pakettisi.

– Nelli, voi miten ihanat pörrösukat.

– Olen huomannut, että jalkojasi palelee usein. Vedetään oloasut ylle eikä tehdä mitään järkevää. Jouluruokia riittää tapaninpäivään asti ja ollaan vapaalla. Tämä, jos mikä on onnea, Nelli huokasi.

Suvi oli täsmälleen samaa mieltä.

TARU

Olen tyytyväinen, että Suvilla on kaikki hyvin. Vierastin aluksi hänen suhdettaan Nelliin, mutta se näyttää toimivan. Nellin vanhempien tapaaminen oli yllätys. Onneksi Ollikin pysyi hiljaa tajutessaan, etteivät he tienneet Suvin muuttaneen Nellin luo. Pelkään, ettei suhde voi pysyä kauan salassa.

Vietämme pyhät hiljaiseloa kahdestaan. Ehdotin kylpylälomaa, mutta Ollin mielestä kotijoulu on parasta, mitä hän tietää. Kyllä se minulle sopii. Olli tarjoili avokätisesti hyvää konjakkia, kun palasimme joululounaalta. Hemmottelin itseäni suklaakonvehdeilla. Olli teki itselleen tukevan kinkkuleivän iltapalaksi. Hän nauroi, että jouluna saa yölläkin syödä.

***

Taidenäyttelyn avajaiset pidettiin uuden vuoden jälkeen. Kaarina oli mainostanut tapahtumaa paikallislehden menoinfossa ja hoivakodin kotisivuilla. Hän yllättyi, miten moni kaupunkilainen noudatti kutsua. Onnittelukukat tuoksuivat huumaavasti. Nelli ja hänen taiteilijatoverinsa olivat pukeutuneet parhaimpiinsa ja kilistivät alkoholittomia kuohuviinilasillisia vieraiden kanssa. Yllättävän monta grafiikanvedoksista sai punaisen täpän myynnin merkiksi.

– En olisi uskonut miten tilaisuus sykähdytti, Nelli tunnusti illalla kotona.

– Olet taitava kaikessa, mihin ryhdyt, Suvi kehui.

– En todellakaan. Harmittelin lapsena, ettei minulla ollut laulunlahjaa. Urheilukaan ei kuulu vahvuuksiini eivätkä käsityöt, Nelli kertoi.

– Minulle riittää, että olet hurmaava itsesi, Suvi halasi ystäväänsä liikuttuneena.

***

Annikki ehdotti tammikuun kokkausteemaksi slaavilaista keittiötä.

– Tutkin pelmenien valmistusohjetta, mutta ne ovat suuritöisiä. Mitä sanotte, jos leivomme valmistaikinasta mehevän kaalipiirakan. Rahkaletut sopivat jälkiruoaksi omenasoseen kera. Koska ainekset eivät maksa paljon, voimme käyttää säästyneet rahat seuraavaan teemaan.

– Mennäänkö silloin Aasiaan? Sirkku kysyi hieman huolissaan tulisista mauista.

– Mitä sanoisitte Japanista, Annikki ehdotti yllättäen. – Tutkin keittokirjaa ja huomasin, että siellä on ravintoloita, jotka tarjoavat erilaisia ramenkeittoja. Siis nuudeleita, kasviksia ja vaihtoehtoisesti lihaa, kanaa tai tofua sekä kananmunanpuolikkaita. Kuuma keitto sopii mainiosti pakkaspäiviin.

– Hyvä, ettet ehdota, että rullaisimme itse susheja, Rile sanoi. – Niiden valmistus on taitolaji.

– En edes harkitse, enkä usko monenkaan pitävän merilevästä ja kylmästä riisistä, Annikki vastasi.

– Minun mielestäni makuyhdistelmä soija, wasabi ja etikkainen inkivääri on nerokas, Birger puuttui puheeseen.

– Samoin blinien kanssa tarjottavat maustekurkut hunajan kanssa, Rile sanoi.

– Minulle piparkakut ja homejuusto olivat uusi elämys, Sirkku jatkoi.

– Olette aivan oikeassa, yllättävät yhdistelmät toimivat. Tavataan tuttuun tapaan sunnuntaina keittiössä, Annikki lopetti suunnittelukokouksen helpottuneena, että hänen ehdotuksensa olivat kelvanneet.

***

Hilkka kiljaisi, kun hänen terävä veitsensä lipesi kaalia leikatessa. Sormesta vuoti verta työpöydälle.

– Pidä käsi paikallaan, niin saan puhdistettua haavan. Saat sitten valita mieleisesi laastarin, Suvi rauhoitteli.

Hilkka ihastui muumikuvioihin ja esitteli paikattua sormea ylpeänä.

– Saat vapautuksen keittiövuorosta. Siivoan työtason, Annikki sanoi harmissaan, sillä kaalia meni rutkasti hukkaan.

Birger kaulitsi voitaikinaa pahoitellen vahinkoa.

– Keittiö on vaarallinen paikka. On ehkä paras, ettei Hilkka käytä enää veistä. Keksimme kyllä muuta puuhaa, Annikki sanoi pilkkoessaan taitavasti jäljellä olevan kaalin puolikkaan.

Rile oli valuttanut maitorahkan ja sekoitti sen varovasti lettutaikinan joukkoon.

– Paistan räiskäleet kahdella isolla pannulla, hän suunnitteli.

– Sirkku, kun saat sipulit pilkottua, piiras pääsee uuniin, Annikki katsoi kelloa huolissaan aikataulusta.

– Ei haittaa, vaikka myöhästymme vähän. Asukkaat jaksavat kyllä odottaa, kun keittiöstä tulvii herkullisia tuoksuja, Rile hymyili.

ANNIKKI

Olen suunnattaman ylpeä kokkausryhmästäni. Hilkan tapaturma tosin harmitti. Piirakasta olisi tullut mehevämpi, jos kaalia olisi ollut enemmän, mutta hyvää se oli joka tapauksessa. Sivelin kypsälle pinnalle rutkasti siirappia. Saimme kiitosta makuyhdistelmästä. Samoin rahkaletuista, jotka olivat kullankeltaisia ja rapeita. Rile teki loistavaa työtä.

Ajattelin ehdottaa japaniteeman jälkeen Birgerin toivomaa Meksikoa. Hankimme tortilloja valmiina ja kuumennamme ne ennen tarjoilua. Jokainen saa valita mieleisensä täytteet. Valmistamme tomaatti-sipulisalsan ja jauhelihakastikkeen itse, mutta pavut, maissit ja jäävuorisalaatin ostamme kaupasta. Sen lisäksi emme tarvitse muuta kuin kermaviiliä levitettäväksi pohjalle. Birger saa näyttää, miten tortillat taitellaan oikeaoppisesti. Levitämme pöydille vahakankaat, sillä sotkulta tuskin vältytään. Pääasia on, että kaikille maistuu.

***

Mama värisi katsellessaan helmikuussa ulos ikkunasta. Lunta oli kertynyt kinoksiksi asti ja hyytävä tuuli sai pakkasen puremaan poskia. Rile oli houkutellut häntä seurakseen ulkoilemaan, mutta Mama oli kieltäytynyt pontevasti.

– Lenkkeilen sitten, kun kelit lauhtuvat, hän sanoi ja laittoi villaisen huivin harteilleen. – Täällä sisälläkin on viileää. Tulee mieleen Sirkun säästökuuri.

– Ikkunoista vetää, Rile totesi. – Pian on päiväkahviaika. Nelli huikkasi, että saamme pitkästä aikaa tuoreita leivonnaisia.

– Mukava yllätys. Jouluherkuista onkin jo aikaa. Mitä hän on leiponut?

– Kierrepullia. Niiden välissä on runsaasti kanelia ja sokeria sekä omenaa. Hänen mielestään sose on aika käyttää, niin kauan kuin se on vielä hyvää.

– Tiedätkö jo, mitä kokkaatte sunnuntaina? Mama kysyi uteliaana.

– En varmaan saisi kertoa, mutta sinä olet luotettava. Et todellakaan saa paljastaa yllätystä. Saamme kuin saammekin kunnon hampurilaisia. Annikki lupasi, että kokkaamme lihapihvien lisäksi kalapurilaisia. Leivitämme fileet kananmunalla ja korppujauhoilla, jotta niistä tulee rapeita. Sirkku ilahtui kuullessaan, sillä hän ei edelleenkään suostu syömään lihaa.

– Tukevaa kunnon ruokaa, sehän sopii. Nukuttaa sitten makeasti, Mama ilahtui.

***

Hampurilaiset onnistuivat yli odotusten. Annikki paahtoi omatekoiset sämpylät ja laittoi täytteet. Birger oli paistanut oikeaoppisesti pihvit ja kalat. Sirkku ja Rile olivat esikäsitelleet jäävuorisalaatin, viipaloineet tomaatit ja valmistaneet kirpeää majoneesia.

– Maistuisi kenelle vain, Annikki kehui katsellessaan herkkuvatia.

– Odottakaa, otan kuvan, Kaarina riensi paikalle. – Omaiset seuraavat innokkaana sunnuntaikokkausta. On ilo esitellä kunnon hampurilaisia. Ne ovat olleet monen toivelistalla.

Asukkaat olivat samaa mieltä.

– Eikö joka päivä voisi olla liharuokaa? Hilkka kysyi kaikkien puolesta.

– Panostamme terveellisyyteen, mutta herkkuhetket ovat tietenkin sallittuja, Kaarina vastasi. – Jos haluatte, vien terveiset Nellille. Tosin meidän pitää ajatella taloudellisesti. Edulliset kausituotteet ovat hintansa arvoisia. Kerron iloisen uutisen, saatte ensi viikolla laskiaispullia kahvin kanssa. Täytteinä on vaihtoehtoisesti kermavaahtoa ja vadelmahilloa tai mantelimassaa.

Hurraahuudot ja iloinen nauru kaikuivat. Kaarina hymyili, sillä hänkin rakasti makuelämyksiä.

***

Kun kevät eteni, Mama piti lupauksensa ja ulkoili lähes päivittäin Rilen kanssa. Tämä kertoi innokkaasti seuraavasta sunnuntaikokkauksesta.

– Mietimme kokkausryhmän kanssa, mitä valmistaisimme kidneypavuista, joita Nelli sai kauppiaalta lähes ilmaiseksi, sillä päiväykset olivat päättymässä. Ehdotin chili con carnea. Tunnistatko?

– Hämärästi. Eikö se ollut hitti vuosia sitten? Mama muisteli.

– Taisi olla. Se on papumuhennos, johon tulee naudan jauhelihaa, punaista paprikaa, chiliä, valko- ja keltasipulia, tomaattimurskaa ja runsaasti mausteita. Se tarjotaan riisin kera.

– Kuulostaa terveelliseltä. Hyvä, kun mukana on lihaa, sillä sitähän on toivottu.

– Niin minäkin arvelin. Annikki sanoo aina, että hyvän ruoan salaisuus on maustamisen taito. Nelli on kuivattanut kesän laatikkoviljelmien yrtit ja tehnyt niistä mainion viherjauheen, jota voi lisätä keitoksiin. Hyödynnämme myös kuivattuja suppilovahveroita. Tosin ne on pian käytetty.

– Olette luovia ja taitavia. Kaarina muistaa hehkuttaa kotisivujen suosiota. Mietin, että voisimme koota hoivakodin ikioman reseptikirjan, Mama ehdotti.

– Hyvä ajatus. Meillä on toisinaan vaikea keksiä uusia kokkausideoita. Eri maiden teematkin on toteutettu ainakin osittain. Luovuimme thaikeittiöstä pelkästään sen vuoksi, että Sirkun mielestä liian tuliset annokset eivät sopineet hoivakodin ruokalistalle.

– Sääli, sillä menetimme jotain ainutkertaista, Mama pahoitteli.

– Kuuntelemme kaikkien mielipiteitä. Mitä pidit ramenkeitosta, jota kokkasimme viimeksi?

– Siinä oli sekä makua että silmäiloa. Pidin kovasti.

– Niin Kaarinakin. Hän kertoi, että lukijapalaute oli innostunut.

– Kerro ryhmällesi, että voisitte kirjata ylös tarkat reseptit. Kuvia annoksista löytyy Kaarinan ansiosta. Veikkaan, että Illanhämyn kokkaustarinat ovat kevään hitti.

***

Mama kehotti Annikkia ottamaan yhteyttä Olliin, joka oli vuosia sitten auttanut häntä taittamaan tarotaiheiset tarinat. Olli oli valmis haasteeseen. Hän tuli kokkausryhmän kokoukseen kannettava tietokone mukanaan.

– Hienoa, autan mielelläni. Olen katsonut ruokakuvat hoivakodin kotisivuilta ja ne ovat kerrassaan upeat. Myös eri maiden klassikkomaut toimivat. Ymmärsinkö oikein, että sinä Annikki olet kirjannut reseptit?

– Kyllä vain, mutta en yksin. Olemme istuneet pienen ryhmämme kanssa monena päivänä ja kirjoittaneet kaiken muistiin.

– Sittenhän homma toimii. Lähetä ruokaohjeet sähköpostiini, niin teen luonnoksen. Kun tapaamme seuraavan kerran, katsotaan taitto yhdessä, Olli selitti.

***

Kuvakirja Illanhämyn parhaat kokkaukset ilmestyi seuraavana syksynä omakustanteena. Kaarina kertoi ylpeänä, että lähes kaikki asukkaiden omaiset olivat tilanneet oman kappaleen.

– Loistava lahjakirja, Taru hehkutti, kun Olli toi hänelle kokkiryhmän omistuskirjoituksella varustetun kappaleen.

– Vien tämän vanhemmilleni, Nelli iloitsi selaillessaan taidokkaita kuvia.

– Oletko menossa käymään? Suvi kysyi ihmeissään.

Nelli näytti hetken nololta.

– Joo, syyslomalla. En kehdannut kieltäytyä, kun he kutsuivat. Olin kertonut äidille, että olen viikon vapaalla.

– Hyvää matkaa, ikävöin sinua jo nyt, Suvi huokasi.

– Olisin toivonut, että voisit tulla mukaan, mutta se olisi kiusallista.

– Niinpä, ei tämä helppoa ole minullekaan. En pidä ajatuksesta, ettemme voi kertoa rakkaudestamme.

– Ehkä joku kaunis päivä, mutta en ole vielä valmis, Nelli tunnusti.

***

Suvi hätkähti saadessaan Nelliltä tekstiviestin lomaviikon loppupuolella.

Nolottaa pyytää, mutta nyt on paha paikka. Veljeni Nikon perhe on tulossa viikonloppuna Hämeenlinnan kylpylään ja saan kyydin kotiin. He haluavat tulla katsomaan, miten asun. Voisitko mitenkään mennä lauantaina vanhempiesi luokse? Korvaan sinulle jotenkin, rakkaudella Nelli.

Suvi pahoitti mielensä ja vastasi vain OK. Hän siivosi paikat raivokkaasti. Taru ihmetteli, kun tytär pyysi turvapaikkaa.

– Totta kai saat tulla koska vain luoksemme, hän toivotti Suvin tervetulleeksi. – Onko teille tullut Nellin kanssa riitaa?

– Voi äiti. Nelli ei ole uskaltanut tunnustaa perheelleen, että asumme yhdessä, Suvi itki.

– Kaikki aikanaan. Ei ehkä ole hyvä järkyttää heitä.

– Mutta tämä on aivan kauheaa. En halua, että Nellin pitää hävetä rakkauttamme.

– Annetaan ajan kulua. Usko pois, tilanne rauhoittuu.

***

Nelli avasi pelonsekaisin tuntein kotioven. Hän helpottui huomatessaan asunnon olevan tyhjä ja siisti.

– Tulkaa peremmälle, hän kehotti Nikoa, Miiaa ja heidän kuusivuotiasta poikaansa Markusta, joka roikotti kainalossaan nappisilmäistä nallea.

– Kiva kämppä. Hienoja tauluja ja ylellisen leveä parivuode, Niko katseli ympärilleen.

– Oletko vaate- ja kenkäfriikki? Eteisen naulakossa on rivi takkeja ja useita kenkäpareja, Miia hämmästeli.

Nelli punastui ja selitti, että hänellä oli tapana hankkia asusteita enemmän kuin tarvitsi.

– Sinulla on varmaan hyvä palkka. Nämä näyttävät laadukkailta.

– Ostan tarjouksista, Nelli yritti puolustella. – Kahvia, teetä? hän kysyi vaihtaakseen puheenaihetta.

– Ei kiitos. Saamme hotellihuoneet kahdelta, Niko sanoi katsoessaan kelloa.

– Onko sinulla leluja? Markus kysyi kierreltyään huoneissa.

– No ei, mutta kuvakirjoja löytyy.

– Pikku prinssi, se oli suosikkini nuoruudessa, Miia sanoi ja selaili kirjaa. – Rakkaudella Suvi, keneltä sait omistuskirjoituksen?

– Yksi työkaveri, Nelli tunnusti.

Miia katsoi häneen pitkään, mutta ei kommentoinut enempää.

***

Reitti selvä, tule pian, minulla on ikävä, Nelli tekstasi Suville heti, kun vieraat olivat lähteneet.

Tuonko jotain syötävää? Suvi vastasi.

Noutopizza kelpaisi ja jos ehdit niin tuo pullo punaviiniä.

Kun Suvi tuli tuoksuvan pizzalaatikon kanssa, Nelli sulki hänet syliinsä.

– Anna anteeksi, en voinut muuta. Veljen vaimo katseli epäluuloisesti eteisen vaatenaulakkoa. Hän ei ymmärtänyt, miksi minulla on monta takkia ja rivi kenkiä.

– Voi pahus, en arvannut, että niitä olisi pitänyt piilottaa komeroon, Suvi parahti.

– Ei se ollut sinun vikasi. Täällä on ihanan siistiä enkä halua muuta, kuin painautua kainaloosi, mutta syödään ensin. Tomaattimozzarellapizza on vielä kuuma ja toin pahvipakkauksen lempipunaviiniäsi Carmenieria. Iloa riittää pitkäksi aikaa.

***

Ilo loppui kuitenkin kerralla, kun Niko soitti illalla ovikelloa.

– Moi, unohtuiko Markuksen pehmonalle tänne. Hän itkee, eikä suostu nukkumaan ilman sitä.

– Voi anteeksi, huomasin sen sohvalla, mutta unohdin ilmoittaa, Nelli sanoi.

– Sinulla on seuraa, en häiritse enempää, Niko sanoi ja katsoi tutkivasti oloasussa olevaa Suvia.

– Vietetään kaveri-iltaa, koska huomenna on vapaapäivä, Nelli selitti vähän liiankin nopeasti.

– Haluatko tulla aamu-uinnille kanssamme? Niko kysyi.

– En taida. On ylellistä nukkua pitkään.

– Selvä, pidetään yhteyttä, Niko sanoi ja lähti nalle kainalossaan.

– Tuntui, kuin olisin jäänyt rysän päältä kiinni, Suvi sanoi huolissaan.

– Ei hän epäillyt mitään, mutta Miiasta en tiedä. Hän huomasi omistuskirjoituksesi joululahjakirjassa.

– Olin tarkoittanut sen vain sinun silmillesi.

– Niin arvelinkin, mutta en pitänyt hänen katseestaan.

– Rauhoitu, punkkua on vielä ja haluaisin vaahtokylpyyn kanssasi, Suvi houkutteli.

***

Hilkan sairaus eteni. Hän sai öisin raivokohtauksia ja huusi, että hänen huoneessaan nukkui vieras mies. Hoitaja yritti rauhoitella ja antoi unilääkettä. Päivisin Hilkka oli apaattinen ja jaksoi hädin tuskin tulla päivähuoneeseen syömään. Hänen ruokahalunsa hiipui huolestuttavasti. Kun Birger yritti auttaa, Hilkka huitaisi lautasen lattialle.

– Olen järkyttynyt. En saa öisin nukuttua kun Hilkka vaikeroi, Birger tunnusti Kaarinalle.

– Haluaisin järjestää sinulle oman huoneen, mutta yhtään ei ole vapaana.

***

Huonejärjestely onnistui vasta, kun Hilkka menehtyi. Lare löysi hänet eräänä aamuna kuolleena. Lare herätti varovasti Birgerin, joka ei heti ymmärtänyt, mitä oli tapahtunut.

– Olen tiennyt, ettei hän jaksa enää kauan, mutta kuolema tuli kuitenkin yllätyksenä, Birger sanoi hiljaa silmät kosteina.

Kun Hilkka oli viety pois, Kaarina pyysi Birgerin puheilleen.

– Otan osaa suruusi. Jos sinua yhtään lohduttaa, saat muuttaa yhden hengen huoneeseen. Sovin Rilen kanssa, että hän muuttaa perhehuoneeseen yhdessä vasta tulleen Helvin kanssa.

– Olen kiitollinen. En todellakaan halua jäädä, sillä yhteisessä huoneessamme kaikki muistuttaa Hilkasta, Birger yritti turhaan hymyillä.

– Saat ainakin nukkua yösi rauhassa, Kaarina halasi miestä.

***

Rile esitti surunvalittelut Birgerille, kun he tapasivat lounaalla.

– Ruoka ei maistu, mutta yritän parhaani. Kiitos, kun vaihdoit huonetta kanssani.

– En viihtynyt yksin. Tässä on Helvi, josta on tulossa huonetoverini, Rile esitteli harmaahiuksisen ujon oloisen naisen.

– Hei, taidat olla yksi harvoista papoista täällä. Olen nähnyt tähän asti vain mummoja.

– Olen sitkeä sissi, Birger vastasi ja istuutui Rilen ja Helvin seuraan.

– Minulle tämä on uutta. Tyttäreni on hoitanut minua tähän asti oman työnsä ohella, mutta hän sai ylennyksen ja uuden työpaikan pääkaupunkiseudulta. Kannustin häntä lähtemään, kun kuulin pääseväni tänne. Minulla on Parkinsonin tauti.

– Millaiset oireet? Birger kysyi.

– Huimausta, kävelyvaikeuksia, käsien tärinää, muistikatkoksia. Tytär ei olisi enää kauan pärjännyt kanssani.

– Tervetuloa kerhoon. Ei täällä kukaan ole terve mutta sinnittelemme, Rile sanoi.

– Kuulin, että hoivakodissa on oma kokki. Pelkäsin saavani jotain mössöjä, joita sairaalassa tarjottiin.

– Saamme kunnon ruokaa. Viikon kohokohta on mahtava sunnuntailounas. Meillä on pieni kokkausryhmä, joka suunnittelee ja valmistaa herkut. Jos olet kiinnostunut, apukädet kelpaavat.

– En uskalla, niin kuin näette, kärsin tärinästä. Syöminenkin tuottaa vaikeuksia.

– Entä kirjoittaminen? Eräs vanhimmista asukkaista ohjaa meitä. Olemme Birgerin kanssa mukana, Rile jatkoi.

– Kiinnostaa kyllä, mutta kynä ei pysy enää kädessä.

– Kertominen riittää, tule kuulolle maanantaina heti aamiaisen jälkeen, Birger kehotti.

***

Helvi istuutui Rilen viereen, kun kirjoittajaryhmä kokoontui.

– Tervetuloa, meitä on vain viisi. Olet turvallisessa seurassa, Mama sanoi ja esitteli Sirkun, jota Helvi ei ollut vielä tavannut.

– Ollaan kirjoiteltu elämäntarinoita, tutustuttu tarotkortteihin ja muisteltu lempimakujamme, Sirkku kertoi.

– Minun tarinani on tuiki tavallinen. Tuskin se ketään kiinnostaa, Helvi sanoi vaisusti.

– Totta kai kiinnostaa. Kerro lyhyesti, mistä tulet ja mitä toivot tulevaisuudelta, niin tutustumme, Mama kehotti.

– Tulen maalta. Meillä oli vaatimaton talo ja kasvimaa. Äiti hoiti meitä lapsia, sillä minulla oli kuusi sisarusta. Isä kävi sahalla töissä. Minä olen kuopus. Vain yksi siskoista on enää elossa. Muutin kaupunkiin, kun ikää oli tarpeeksi ja pääsin ammattikouluun. Kävin pukuompelulinjan ja sain töitä pienestä ompelimosta. Tein erilaisia korjaushommia ja sovitin tekeillä olevia asuja rikkaiden rouvien ylle. Rikasta minusta ei koskaan tullut, mutta pystyin vuokraamaan oman asunnon. Se oli juhlaa, sillä olin joutunut kotona jakamaan makuuhuoneen kahden siskon kanssa.

– Mitä sitten tapahtui? Rile kysyi.

– Menin naimisiin naapurin pojan kanssa. Olimme seurustelleet jo kouluaikana. Hän sai töitä autokorjaamosta ja teki minusta kunniallisen naisen. Odotin nimittäin siinä vaiheessa jo tytärtämme. Aulikki oli silmäterämme. Säästimme rahaa, että hän pääsisi aikanaan opiskelemaan. Ompelin vapaa-ajalla tilaustöitä. Väsyin, sillä päivät olivat pitkiä. Aulikki viihtyi onneksi omissa oloissaan. Hänellä oli aina nenä kiinni kirjoissa. Kaikki muuttui kurjemmaksi, kun mieheni Akseli loukkaantui vakavasti auto-onnettomuudessa. Hän menehtyi vietettyään pari kuukautta sairaalassa. Jäin yksinhuoltajaksi ja tein entistä enemmän töitä. Jouduimme muuttamaan pienempään asuntoon ja elämästä katosi ilo.

Aulikki lähti Helsinkiin päästyään opiskelemaan kauppakouluun. Jäin yksin ja mietin, mitä teen loppuelämälläni. Kun sairastuin, tytär lupasi pitää minusta huolen. Hyvin pitikin, sillä hän muutti takaisin kotiin löydettyään työpaikan kotikaupungistamme. Kaikki on nyt ohi, kun jouduin tänne. Aulikki on luvannut käydä katsomassa, mutta matka on pitkä ja hänellä on omakin elämä.

– Niin kuin sanoit, tarina kertoo menetyksistä. Toivottavasti viihdyt seurassamme. Haluatko ehdottaa seuraavaa kirjoitusaihetta?

– En minä osaa.

– Mitä haluaisit kuulla meidän vaiheistamme? Rile kysyi. – Tai minähän puhun sinut pyörryksiin, kun olemme kahdestaan huoneessamme.

Helvi naurahti ja sanoi, että se oli hyvä juttu.

– Kirjoittakaa, mitä arki täällä on. En osaa kuvitella, miten saatte päivät kulumaan.

– Ateriat rytmittävät päivämme. Sen lisäksi televisio-ohjelmat, ulkoilu ja päiväunet. Totut kyllä pian, Sirkku vakuutti.

– Ehdotan, että mietitte, mitä parannuksia toivotte. Kaarina ottaa mielellään palautetta vastaan, mutta määrärahat ovat tiukat, Mama sanoi ja kehotti Rileä auttamaan Helviä kirjoituspuuhissa.

***

Nelli oli yksin kotona, kun hänen äitinsä soitti.

– Hei, en ole pitkään aikaan kuullut sinusta. Olen huolissani, kun olet siellä kaukana.

– Ei minulla ole mitään hätää.

– Onko sinulla edes ystäviä? äiti kysyi.

Nelli veti henkeä ja kertoi asuvansa Suvin kanssa. Äiti oli hetken hiljaa ja kysyi sitten, oliko tyttö sama, jonka he olivat tavanneet jouluna.

– On kyllä, hän on paras ystäväni ja työtoverini. Viihdymme keskenämme ja nukumme yhdessä, Nelli vuodatti kaiken kerralla.

Äiti puhkesi heleään nauruun.

– Aavistin jotain tällaista. Miksi et ole kertonut aikaisemmin? Nyt minun ei tarvitse surra yksinäisyyttäsi. Kyllä täällä meillä maallakin on naispareja. Parempi olla jonkun kanssa kuin elää vailla seuraa. Tuo Suvi seuraavalla kerralla käymään luonamme.

Nelli ei tiennyt mitä sanoa. Tuntui kuin valtava taakka olisi pudonnut harteilta. Hän ihmetteli, miksi ei ollut luottanut vanhempiinsa. Äiti oli kertonut, että Niko oli tavannut Suvin ohimennen ja oli kehunut, miten mukavalta hänen ja Nellin yhdessäolo oli vaikuttanut.

Kun Suvi tuli kotiin, hän huomasi Nellissä tapahtuneen muutoksen.

– Näytät iloiselta, mitä on tapahtunut?

– Ei muuta kuin se, että sinut on juuri äsken hyväksytty perheeseemme, Nelli kietoi kädet Suvin ympärille ja pyöritti tätä rajusti olohuoneen lattialla.

– Rauhoitu. Hieno uutinen, olet murehtinut turhaan.

– Niin olen, mutta nyt otamme ilon irti. Vietetään seuraava loma pohjanmaalla.

***

Mama hymyili hyväntuulisena, kun kirjoittajaryhmä oli täysilukuisina paikalla.

– Kiitos parannusehdotuksista, mutta niin kuin ennakoin, Kaarina piti musiikkiesityksiä ja taidetuokioita liian kalliina, sillä meillä ei ole varaa maksaa ohjaajille. Birger, sinähän olet soittotaitoinen, voisitko vetää yhteisen lauluhetken?

Birger yllättyi ja vastasi, ettei hän ollut soittanut aikoihin. – Hilkka hermostui, kun yritin harjoitella huoneessamme. Nyt olen näppäillyt iltaisin kitaraa omaksi iloksi.

– Hienoa. Valitse tuttuja sävelmiä. Suvi voi printata sanat, Mama kehotti eikä jäänyt kuuntelemaan vastaväitteitä. – Sitten taide-ehdotus. Niin kuin tiedätte, hoivakodin seinillä on vaihtuva näyttely. Tosin se ei ole vaihtunut pitkään aikaan. Voin neuvotella Nellin kanssa, jos hän hankkisi uusia töitä esille. Niistä on silmäniloa meille kaikille.

– Mitä kirjoitamme seuraavaksi? Rile kysyi malttamattomana.

– Minulla on hauska ajatus. Olen selaillut kirjoitusoppaita, joissa on harjoitustehtäviä. Annan teille aloituslauseen ja saatte jatkaa sen innoittamana tarinaa.

– Hetkinen, kirjoitammeko kaikki saman tarinan? Helvi kysyi epätietoisena.

– Vain alkulause on sama. Sen jälkeen saatte lähteä omille teille. Tässä se tulee. Aukaisin oveni ja päätin lähteä löytöretkelle.

Rile pyöritteli päätään, mutta sitten hänen ilmeensä kirkastui.

– Ymmärsin, saan keksiä mielikuvitustarinan.

– Sitä toivon. Käyttäkää mielikuvitusta. Jos kirjoitatte sadun, muistakaa, että siinä pitää olla onnellinen loppu ja opetus.

***

– Miten kirjoitustuokio sujui? Suvi kysyi Mamalta auttaessaan häntä iltapuuhissa.

– Annoin aivan uudentyyppisen haasteen. Kaikki ovat kertoneet elämäntarinansa ja lempiruokansa. He saavat nyt irtautua arkirutiineista.

– Kerro lisää, Suvi pyysi huvittuneena.

– Yhteisen aloituslauseen jälkeen voi tapahtua mitä vain. Odotan uteliaana.

***

Suvi kertoi seuraavana päivänä Nellille Maman antamasta aiheesta. Nelli kiinnostui ja tarkisti, oliko hän ymmärtänyt tehtävänannon oikein.

– Minulla on sunnuntaina hyvää aikaa keksiä tarinoita, kun sinä pakerrat töissä ja syöt herkkuja. Mama ei varmaan pahastu, jos osallistun.

– Päinvastoin, uskon, että hän ilahtuu. Saanko minäkin lukea vuodatuksesi?

– Jos sellainen nyt syntyy. Innostuin aiheesta.

– Mitä hyvää me saamme sunnuntailounaalla? Haluan sisäpiiritietoa, Suvi kysyi.

– Tämä on sitten luottamuksellista. Löysin hyviä tarjouksia. Ruokaryhmä kokkaa punajuuripihvejä ja chorizomakkaraa. Lisukkeena on piparjuurella maustettua kermaviiliä.

– Kuulostaa hyvältä. Olet nerokas keksimään mainioita makuyhdistelmiä.

– Minulla on hyvä opas eli S-Marketin tarjouslehti, Nelli virnisti.

NELLIN TARINA – LÖYTÖRETKEILIJÄ

Aukaisin oveni ja päätin lähteä löytöretkelle. Oli huikaisevan hieno kevätaamu. Askeleeni suuntautuivat kuin itsestään läheiselle kukkulalle, jonka huipulla kohosi linnanraunio. Se oli meidän nuorten kuhertelupaikka sopivan syrjässä aikuisten katseilta. Olin riemuissani, sillä olin saanut edellisenä päivänä kutsukirjeen taidekouluun. Edes se, ettei minulla ollut työhuonetta, ei varjostanut päivää.

Olin kuulevinani kepeitä askeleita, kun kiipesin jyrkkiä kierreportaita. Tornista oli tullut piilopaikkani. Avoimen terassin ympärillä oli kolme salaperäistä lukittua ovea. Etelänpuoleinen oli maalattu punaiseksi, sitä vastapäätä oli sininen ovi ja keskellä vihreä. Vaikka maalit olivat kuluneet, värit erottuivat selvästi.

Pelästyin, kun eteeni ilmestyi kuin tyhjästä pieni olento, joka tuijotti minua pistävän tummilla silmillä.

– Älä hämmästy, seurasin sinua. Tiedän, että olet utelias ja haluat kurkistaa tornikamareihin.

– Kuka sinä olet? kysyin ihmeissäni.

– Olen haltija tai oikeammin omatuntosi. Tehtäväni on herättää sinut huomaamaan, mikä elämässä on tärkeää. Valitse viisaasti, sillä saat yhden huoneista omaksesi. Ovien värit kertovat, mitä sisällä on odotettavissa.

Mietin kuumeisesti. Tiesin, että punainen edusti intohimoa, sininen loogista ajattelua ja vihreä luovuutta.

– Valitsen vihreän, sanoin tuskin kuuluvalla äänellä.

– Astu rohkeasti sisään, haltija sanoi avaten kevyellä kädenheilautuksella.

Haukoin henkeä. Huone oli täysin valkoinen. Avoimesta ikkunasta näkyi auringonsäteitä ja ilma oli kesäisen raikas. Tukevalla työpöydällä oli maalipurkkeja, tela ja siveltimiä.

– Saat maalata huoneen mieleiseksesi. Voit tulla tänne koska vain ja tuoda ystäviäsikin. Halutko nyt nähdä, mitä muiden ovien takaa löytyy.

Seurasin haltijaa punaiseen huoneeseen. Ilma oli tukahduttavan kuuma ja räiskyvä takkatuli loi varjoja seinille. Kun silmäni tottuivat hämärään, huomasin huonetta kiertävän kuvasarjan. Se alkoi herkän vaaleanpunaisena, jota pienet kultaiset tähdet koristivat. Väri vahvistui nopeasti ja tunnistin tanssivia hahmoja, jotka nauttivat estottomasti elämän eroottisista iloista. Kun väri muuttui yhä tummemmaksi, näin ikääntyneen pariskunnan, joka istui apaattisen näköisenä nuhjuisen baaripöydän ääressä tuijottaen kaukaisuuteen.

– Pelottavaa, henkäisin. – Kuvasta tulee mieleen Edgar Degas’n maalaus Absintinjuojat.

– Hyvin havaittu. Intohimo on hiipunut ja elämästä on kadonnut tarkoitus. Oletko valmis siirtymään siniseen huoneeseen?

Tunnelma muuttui hetkessä. Hyytävän kylmä tuuli sai minut värisemään. Seinät oli maalattu jäänsinisiksi. Täälläkin oli kuvasarja, jossa pieni löytöretkeilijä ryhmä hiihti vastatuuleen lumisen aution maiseman halki.

– Se on kuvaus ihmisten pyrkimyksestä vallata luonto itselleen. Katso, mitä siitä seuraa. Seuraaville seinille on kuvattu ilmastokatastrofi. Rankkasateet, tulvat, saastuminen, kuivuus, sodat ja nälänhätä sekä hirmumyrskyt ovat jo nyt todellisia.

Halusin epätoivoisesti pois. En pystynyt katsomaan maailmanlopun näkymiä.

– Miksi näytit nämä? kysyin ääni väristen, mutta en saanut vastausta.

Haltija oli kadonnut. Oliko hän vain unta? Vihreän huoneen ovi oli kuitenkin avoinna. Seinät olivat edelleen valkoiset ja maalipurkit odottivat rivissä. Sekoitin sinistä, punaista ja keltaista ja lisäsin valkoista. Lopputulos oli vihertävän harmaa. Kuulin takaani hyväksyvän naurahduksen, kun seinät oli maalattu.

– Hyvä tyttö. Uskon, että otat omalta osaltasi kantaa maailman tilanteeseen. Taide on siihen oiva keino.

***

– Nelli, liittyisitkö etäjäsenenä kirjoittajaryhmäämme? Mama kysyi. – Sinun tekstisi oli vahva kannanotto maailman nykytilanteeseen.

– Tarina syntyi alkulauseen innoittamana. Jos kelpaan, osallistun mielelläni.

– Saanhan lukea tarinasi muille? Mama varmisti.

– Totta kai ja toivon jatkossakin jotain, joka helpottaa ideointia.

– Oletko koskaan kertonut omista makuelämyksistä? Kokkaat jatkuvasti. Sinulla on varmaan satoja reseptejä mielessä.

– On ja ei. Täällä hoivakodissa määräraha ei salli irtiottoja. Annosten pitää olla ravitsevia ja sellaisia, jotka maistuvat kaikille. Onneksi ruokarajoitteisia ei ole montaa. Yritän keksiä aina kasvisvaihtoehdon.

– Teet hyvää työtä. Kirjoita kotiläksynä unelmaruoista, joita raha eikä mikään muukaan rajoita.

Nelli naurahti ja sanoi, että tehtävä oli herkullinen.

NELLI

Olen tehnyt uuden aluevaltauksen. En tiennyt osaavani keksiä tarinoita. Haaveilin todellakin nuorena taidekoulusta, mutta se jäi. Kokkikoulu oli toiseksi paras vaihtoehto enkä ole katunut. Joku huippuravintola olisi ollut unelmien täyttymys, mutta tunnen tekeväni luovaa työtä hoivakodissa. Saan jatkuvasti palautetta. Toiveita riittää enemmän kuin rahaa niiden toteuttamiseen. Seuraan mielenkiinnolla, mitä kokkausryhmä keksii. Välillä on työ ja tuska pitää heidät ruodussa, kun ehdotuksia sinkoilee. Kansainvälinen teema oli haasteellinen ja juuri siksi lähinnä sydäntä. Kun Annikki ehdotti kokkauskirjan julkaisemista, pidin tehtävää ylivoimaisena. Sitä suurempi ilo oli, kun selasin valmista painotuotetta. Kuvat ja teksti toimivat loistavasti.

Suvia ei juuri kotikeittiössä näy. Se ei haittaa, sillä pidän mielelläni valtakuntani omana. Kun meillä sattuu joskus harvoin olemaan yhteinen vapaapäivä, käymme testaamassa kaupungin ravintoloita. Suvi rakastaa susheja. Minä en niinkään, mutta mitä ei tekisi pitääkseen rakkaansa tyytyväisenä. Suosikkimme on Ajito Sushi, jossa rullat ovat tuoreita ja meheviä. Testasimme viimeksi Välimeren ruokavaliota mainostavan Boran, joka löytyy Hätilästä. Napolilainen kasvispizza oli kerrassaan herkullinen. Haluaisin matkustaa Italiaan, mutta hinnat hirvittävät. Isä sanoi aina, että haaveita saa olla, mutta jalat täytyy pitää maassa.

Aion kiitää ensi sunnuntaina mielikuvituksen siivin herkkumaahan. En todellakaan tiedä, mitä sieltä löytyy…

***

Mama tunsi makunystyröidensä herkistyvän luettuaan Nelli makumaailmasta. Tyttö oli saanut kokkikoulun aikana apurahan tutustuakseen ranskalaiseen keittiöön. Myöhemmin perhe oli osallistunut matkakustannuksiin, kun hän vietti harjoittelujakson Itävallassa ja Unkarissa.

NELLIN HERKKUMATKA PARIISIIN, WIENIIN JA BUDAPESTIIN

Olisin voinut elää kuukauden pelkillä täytetyillä patongeilla ja eclaireilla. Ranskalainen keittiö sai minut häikäistymään. Kokkasimme kurssilla perinteisiä klassikkoja kuten kukkoa viinissä ja Burgundin pataa. Olin liekeissä, kun sain maistaa ensimmäisen kerran elämässäni kampasimpukoita ja ostereita. En osannut kuvitella, mitä sukulaiset pohjanmaalla olisivat sanoneet niistä.

Takapakkiakin tuli, kun opettajamme esitteli meille perinneruokia. Tripes au vin Blanc kuulosti hyvältä, mutta en pystynyt nielemään sisälmyssoppaa. Siinä oli maksan ja munuaisen lisäksi suolenpätkiä ja kaamean makuista mahalaukkua. Innostuin eniten jälkiruoista. Suklaajuustokakku vei kielen mennessään. Opin valmistamaan oikeaoppisia Madeleine-leivoksia ja creme bruleeta. Mielestäni lasillinen täyteläistä punaviiniä ja pala vahvaa juustoa oli erinomainen aterian päätös. Tutustuin myös Calvadosiin, mutta pidin enemmän raikkaasta Pernod’sta. Maistoin toki aitoa samppanjaakin, mutta vain juhlaillallisilla. Opiskelijan kukkaroon se oli turhan arvokasta.

Wien teki vaikutuksen heti ensi silmäyksellä. Olin matkassa opiskelutoverini Ullan kanssa. En tiennyt mitä odottaa, kun tilasimme wieninleikkeet. Vasikanlihapihvi oli nuijittu niin valtavaksi, että se ylettyi yli lautasen reunojen. Päällä oli sitruunanviipale ja anjovista. Lisukkeina tarjottiin etikkaista perunasalaattia. Tilasimme uhkarohkeasti pullollisen paikallista Veltliner valkoviiniä aterian kanssa. Illasta tuli hilpeä. Itävallasta jäi mieleen herkullinen leivänpäällyste liptauer. Siinä oli maitorahkaa, paprikajauhetta, valkosipulia ja jos oikein muistan niin myös sianihraa. Se sopi mainiosti maalaisleivän ja valkoviinin kera.

Unkarista muistan parhaiten karpit, joita oli tarjolla kansanpaikoissa. Olin siihen aikaan kasvissyöjä ja yritin löytää ruokaisia salaattiannoksia. Hermeline, jota kohtelias tarjoilija suositteli, osoittautui vuohenjuustokiekoksi, joka lepäsi etikkaisella vihersalaattipedillä. Opin pian tilaamaan sienitäytteisiä paprikoita, jotka oli haudutettu meheviksi kuumassa uunissa. Käynti Budapestin kauppahallissa oli elämys. Vihannestarjonta oli huikea. Saimme maistiaisiksi palinkaa, joka räjäytti tajunnan. Kerron kotiin palattuani, että matkailu todella avartaa, mutta suomalaisia makuja on ollut ikävä.

– Loistavaa Nelli, oli ilo lukea makuseikkailuistasi, Mama kommentoi.

– Minustakin oli mukava muistella ruokia, jotka tekivät vaikutuksen, Nelli vastasi selvästi mielissään.

***

Kaarina kutsui Maman toimistoonsa eräänä pilvisenä päivänä.

– Olet tuonut iloa hoivakodin arkeen. Minulla on ehkä hieman yllättävä ehdotus, sillä asukkaiden omaiset ovat kiitelleet viriketoimintaa. Haluaisitko laajentaa osaamistasi verkkoon?

– Mitä ihmettä tarkoitat?

– Yksinkertaisesti sitä, että kertoisit Illanhämyn arjesta kameran edessä. Mielestäni tarotkortit toisivat kiinnostavan näkökulman.

– En minä osaa kuvitella, miten toteuttaisin sen. Kyllä minulla juttua riittää ja kortit ovat tutut, mutta en ole hyvä teknisissä jutuissa.

– Lare on, hän toimii teknisenä apuna. Itse asiassa tämä idea lähti häneltä, kun moni vierailija kyselee jatkuvasti, millaista toimintaa meillä on.

– Tarinankerronta on vahvinta osaamistani. Lupaan miettiä, Mama sanoi varovasti.

– Perustetaan pieni suunnitteluryhmä. Miltä kuulostaa Illanhämyn taikatuokio?

Maman silmiin syttyi kipinä. Miksi ei? Hän aavisti, että uusi seikkailu oli alkamassa. Mama oli nostanut aamulla ohjekortin. Se oli Muutos. Ajatus sai sydämen sykkimään kiivaammin.