toisenlaisia tarinoita

SYKSYN KULTAA

Olen yllättänyt itseni kirjoittelemalla tarinoita, joissa Mama Maddalena ei esiinny eikä ilmassa ole taikuutta tarotkorteista puhumattakaan. Ei se tarkoita, että unohtaisin iki-ihanan ennustajaeukon, mutta joskus on hyvä kokeilla muutakin.

VAARALLINEN PIILOPAIKKA

Television kuvausryhmä tekee dokumenttia syrjäisessä Villa Piilopaikassa. Osanottajat ovat eristyksessä ilman puhelimia ja nettiyhteyttä. Tarkoitus on pysähtyä kuuntelemaan sisintä ja miettiä, mikä elämässä on tärkeää. Kokkaus pelkistä pakasteista ja juureksista herättää paheksuntaa. Baarikaappi on avoinna ja tilanne kärjistyy viikon lopussa.

Jatko-osa Paluu Piilopaikkaan sujuu aluksi hyvin, sillä kokki on varautunut tuoreilla raaka-aineilla ja baarikaappi avataan vasta kuvauspäivän päätteeksi. Kaikki ei kuitenkaan suju toivotulla tavalla.

Kolmas tarina Luovaa kirjoittamista Villa Piilopaikassa kertoo neljästä nuoresta, joilla jokaisella on romaanikäsikirjoitus tekeillä. Kimmo jatkaa kokkina ja taikoo herkullista kasvisruokaa. Luvassa on yllätyksiä ja draamaa. Jopa loppukaronkka joudutaan peruuttamaan.

Neljäs osa Muistoja Villa Piilopaikasta palauttaa mieliin kahden ensimmäisen kuvausviikon traagiset tunnelmat. Tanja ja Petri osallistuvat Orvokin johdolla luovan kirjoittamisen verkkokurssille ja kertovat kokemuksista omista näkökulmistaan. Lopussa on odotettavissa iloinen yllätys.

Seuraavat tarinat vievät taas Villa Piilopaikkaan. Kyseessä on leikkimielinen kokkauskisa, jossa aikaisemmista tarinoista tutut julkkikset vastaavat viriketehtäviin ja kokkaavat herkkuannoksia Kimmon valvonnassa. Armi on toipunut ja toimii juontajana. Myös suloinen Pilvi on maistelemassa jälkiruokia tuomarin kanssa. Jatko-osissa kokataan jouluherkkuja ja palataan viimeisen kerran Piilopaikkaan.

NAPPI

Tarinan innoittaja oli nappisilmäinen Fidel, joka tulee viereeni sohvan nurkkaan kuin kotiinsa. Mama tunki tietysti itsensä mukaan, mutta ei pääosaan. Kertomuksen sankari on koulupoika Teppo, jonka kotielämä järkkyy. Koirakaverista on lohtua, kun äiti lähtee tavoittelemaan parempaa elämää.

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.