ma 25.11.2024

MAANANTAIAAMUN TUNNELMAKUVA
Radio Häme varoittelee huonosta ajokelistä, kovasta tuulesta ja liukkaista jalkakäytävistä. En tykkää.

NUORISO RANTALENKILLÄ
Eilen kaikki oli toisin. Oli mukava pieni pakkanen ja auringonpaistetta. Kävin kaupassa ja ennakoin tulevaa sadetta ostamalla ruokaa jääkaappiin tällekin päivälle. Sain tunnelmakuvan Kauklahden sunnuntaipäivästä.
ti 26.11.2024

TIISTAIAAMUN TUNNELMAKUVA, TUONNEKO PITÄÄ LÄHTEÄ?
Katselin eilen ikkunan takaa, miten sade vihmoi ja päivä oli surullisen harmaa. Jaana tuli kuntosalilta pitkät saappaat jalassaan ja kertoi, että jalkakäytävillä virtaa jään päällä puro. Hän oli kävellyt sulaa ajoväylää. Minun vuoroni on lähteä tänään liikenteeseen, huh. Märkää, sateista ja kosteaa, radio kertoo.

MUSTA MARRASKUU ON PAREMPI KUIN JÄINEN MARRASKUU
Selvisin paremmin kuin odotin, sillä kadut olivat sulat ja sade lakannut. Syksyn kuntosalikertoja on jäljellä enää kaksi ja sen jälkeen lopputesti. Kysyin, onko se pakollinen, sillä ahdistaa yrittää seistä yhdellä jalalla vaadittavat puoli minuuttia. En saanut vapautusta.
ke 27.11.2024

SILAKKAPIHVEJÄ JUSSIN MUISTOKSI
Tällä viikolla on taas selvitty yhdestä muistopäivästä. Vietimme Jussin siunaustilaisuutta runsas vuosi sitten Vanajan kirkossa ja muistotilaisuus pidettiin Hämeen linnan tiloissa. Haikeat muistot jäivät. En ole suostunut paistamaan silakkapihvejä Jussin kuoleman jälkeen. Tänään oli se päivä, sillä halusin kokata hänen lempiruokaansa.

PIAN TÄSTÄ PÄÄSEE LÄPI
Ulkoilin aamupäivällä sateentihkussa. Keväällä alkanut tietyö Suomen kasarmin kadulla on loppusuoralla. Jututin työmiehiä, jotka vakuuttivat, että viimeisetkin barrikadit lähtevät tänään. Se on suuri helpotus, sillä matka kauppaan lyhenee huomattavasti.
la 30.11.2024
Loputtoman pitkältä tuntunut marraskuu on lopussa. Joulun odotus kynttilöiden tuikkeessa on mukavaa. Selviän tänäkin vuonna antamalla Annan ja Miikan perheille lahjarahaa. Toki muutama pakettikin on luvassa, mutta en paljasta salaisuuksia.
Päivät ovat olleet harmaita, sillä lumet ovat sulaneet ja ulkona on kuraista. Teen päivittäin pieniä lenkkejä ja käyn kaupassa. Fidel oli eilen koko päivän luonani, kun sisko kävi teatterissa ystävänsä kanssa. Nuoriso ei ole vieraillut moneen viikkoon. Marraskuussa on syntymäpäiväsuma ja juhlia on riittänyt.
Meillä oli tänään juhlalounas, sillä pakasteesta löytyi Jaanan keräämiä korvasieniä Anttolasta. Tein niistä herkullisen kastikkeen sipulin ja kuohukerman kera. Lisukkeina oli Annabelle-perunoita ja kylmäsavulohta. Totesimme, että yksinkertaiset maut toimivat aina.