uusia ravintosuosituksia

LINSSIPATA TUOREPASTAN KERA

Mielestäni monipuolinen ruokavalio on terveellinen. Nyt kehotetaan suosimaan entistä enemmän tuoreita vihanneksia, kasviksia ja marjoja. Olen kokeillut kasvissyöntiä aikana, jolloin soijanakit maistuivat jauholle ja tarjolla oli vain herne-maissi-paprikapakasteita. Olen yrittänyt laihduttaa (huonolla menestyksellä), ollut paastolla (kamalaa), mutta iän myötä olen tullut armolliseksi itselleni. En edelleenkään syö punaista lihaa, mutta kun lisäsin ruokavalioon kalojen ja äyriäisten lisäksi broilerin, elämä helpottui. Valmisruoissa vaihtoehtoja riittää. Yritän sitkeästi kokata annokset itse tuoreista aineksista, mutta lipsun silloin tällöin.

Pidän kasviksista, joten niiden lisääminen ei ole ongelma. Olen aina ollut hernefriikki, siis tuoreiden palkojen suhteen. Unelmien täyttymys oli, kun kesämökin läheiselle pellolle kylvettiin peltohernettä ja maanomista antoi luvan syödä niin paljon kun maittaa. Ainoa rajoitus oli, ettei torille saanut mennä myymään. Tammilehdon herneet ovat suosikkejani. Pakasteherneistä en pidä, mutta purkkiherneet kuuluvat jouluun samoin kuin haudutettu punakaali. Niitä tulee harvoin maisteltua muulloin.

AINEKSET LINSSIPATAAN

Tutustuin linssikeittoon vasta aikuisena. Sain parhaat elämykset Egyptin matkoilla. Kokkasin tänään punaisista linsseistä, pienistä herkkusienistä, sipulista ja tomaateista maukkaan muhennoksen, jonka tarjoilin tagliatellin kanssa. Maustoin valkosipulilla, inkiväärillä, soijakastikkeella sekä shirachalla. Harmitti, kun en muistanut ostaa tuoretta korianteria.

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.