ruoho vihertää

to 30.1.2025

KAUPPAMATKALLA

Outo talvi jatkuu sadesäässä. Minulla oli reipas aamu. Kävin suihkussa jo aamuseitsemältä, pesin hiukset, vaihdoin lakanat, tyhjensin tiskikoneen ja lähdin kauppaan, kun aamu valkeni. Satoi jäätävää tihkua, ei kiva. Olin ensimmäisen kerran joulun jälkeen liikkeellä ilman piikkikenkiä. Mikä ilo olikaan kävellä kauppakeskuksessa rapistelematta.

PALUU KOTIPIHALLE

Otin mukaan mummokärryn – siis vedettävän ostoslaukun, sillä jääkaappi oli taas kerran tyhjä. Vaikka kokkaan vain siskolle ja itselleni, ruokaa kuluu. Toisaalta vaihtuvuus on hyvä. Meillä hyödynnetään tähteetkin, tai ainakin yritetään.

Sain postia Kynäilijät-ryhmältämme. Edellinen kirjoitusaihe ”Raketteja taivaalla” oli saanut räiskyviä tarinoita aikaiseksi. Uusi haaste on keksiä, mitä tapahtui puhelinkopissa. En todellakaan vielä tiedä, mutta eiköhän siitäkin jotain synny.

su 2.2.2025

SUNNUNTAIN SÄÄKUVA – LUNTA ON TAAS AINAKIN VÄHÄN

Keli on kääntynyt pakkasen puolelle ja samanlaista on tiedossa jatkossakin. Viime yönä saimme hienoisen lumipeitteen. Jaana on tyytyväinen, sillä hän on saanut pestä jatkuvasti kuraista koiraa.

Eilen oli vaihteeksi puuhapäivä. Nuoriso tuli täysilukuisena paikalle. Minä kokkasin ison kattilallisen lohikeittoa kymmenelle hengelle ja sisko paistoi kasan lettuja tulevan ystävänpäivän innoittamana. Miikalla oli työkalupakki mukana. Jaana sai tauluja uuden kotinsa seinille.

TARKKAA PUUHAA

TÄLLAINEN SIITÄ TULI – LEENA KIITTÄÄ

Minullakin oli ilo saada uutta ilmettä makuuhuoneeseen, kun Anna ja Laura sommittelivat työhuoneelta tuomani naamiot sängyn taakse.

ti 4.2.2025

TIISTAIPÄIVÄN SÄÄKUVA

Pitkästä aikaa valoisa aamu. Onkohan tänään se päivä, että otan untuvatakin käyttöön, sillä ulkona on 11 astetta pakkasta. Onneksi lähtö kuntosalille on vasta puolen päivän aikaan. Huomiseksi on luvassa taas lähes nollakeliä.

Jaana yllätti eilen kokkaamalla erinomaisia thainuudeleita. Siis lohturuokaa parhaimmillaan. Minä ostin heleän vihreää lehtikaalia. Mitä siitä syntyy jää nähtäväksi.

AURINGONPAISTETTA, POUTAA, HITUNEN LUNTA

Laitoin turhaan piikkikengät, sillä katukäytävät olivat sulat. Hiekka rapisi nastojen alla ja pelkäsin niiden tylsistyvän. Tunsin itseni hyväksi ihmiseksi kuntosalitreenien jälkeen. Jännitän parhaillaan MasterChef Australia Dessert Masters -kisan finaalia. Tehtävänä oli loihtia vihreä ja kultainen jälkiruoka. Annokset olivat uskomattomia taidonnäytteitä.

ke 5.2.2025

Tänään ruoho ei enää vihertänyt, sillä yöllä satoi lunta. Tuuli oli raaka eikä ulkoilu innostanut. Kokkasin siskolle ja itselleni kattilallisen lehtikaalikeittoa.

HELMIKUUN KEVENNYS

Jaana yllätti tuomalla raikkaan omatekoisen punajuuri-veriappelsiini-vuohenjuustosalaatin. Sisko kiittää.

pe 7.2.2025

Kuvittelin eilen, että keli on sula ja jätin piikkikengät kotiin. Se oli virhe, sillä lähikatu kiilteli jäisenä. Mietin matkalla, että käännyn takaisin, mutta jatkoin urheasti. En kaatunut, hyvä minä, mutta jalat tärisivät palattuani kaupasta.

JAANAN TAIDONNÄYTE

LEHTIKAALI JA SIENET ODOTTAVAT KERMALISÄYSTÄ

Päivästä tuli kuitenkin hyvä, sillä sain kaksi lounasvierasta. Toinen oli tietenkin sisko, joka toi tullessaan ylellisen vihannessalaatin. Toinen oli ystävä Raija. Olen kerännyt joulun jälkeen kananmunankuoria, joista on tulossa taideteos ikäihmisille Raijan myötävaikutuksella. Hankalinta oli poistaa kuorista ohut kalvo, mutta sekin rupesi onnistumaan kokemuksen myötä. Tarjosin paistettuja puna-ahvenfileitä suppilovahverokastikkeen ja kuoriperunoiden kera. Kelpo kotiruoka maistuu aina.

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.