MENNINKÄISMETSÄ

Tarinan taustaa: Luontoleiri sai jatkoa, sillä halusin seurata osallistujien vaiheita kurssin jälkeen. Kakkososassa Maku ratkaisee kokataan studio-olosuhteissa. Kolmosessa Kokkikisan seurantaohjelma ollaan taas luontoleirillä keväisissä tunnelmissa. Neljäs osa Hoivakoti Katajakallio kertoo vanhimpien kurssilaisten vaiheista. Pääosassa on nuori kokki Kirsikka, joka etenee urallaan. Lounasravintola KiM on unelmien täyttymys, mutta päättyykö tarina onnellisesti?

Henkilöt:
Päivikki, ohjaaja
Kirsikka, kokki
Suruvaippa, Helmisimpukka ja Sinisiipi, kurssin naiset
Ritariperhonen, Suolakurkku ja Herkkutatti, kurssin miehet

Päivikki ilahtui huomatessaan, että oli saanut ryhmän kasaan. Ei ollut itsestään selvä, että luontoleirille löytyi tarpeeksi osanottajia, sillä hinta ei ollut ihan halpa. Hän lähetti ilmoittautuneille innostuneen kutsun. Oli elokuu ja sääennuste lupasi poutaista viikkoa. Heinäkuu oli ollut ikävän tuulinen ja sateinen.

Päivikkiä jännitti, sillä tämä oli hänen ensimmäinen luontoaiheinen yrityksensä. Hän oli vuokrannut viikoksi hiljattain kunnostetun kurssikeskuksen ja palkannut kesätyötä vailla olevan siskontyttären Kirsikan kokiksi.

– Lämpimästi tervetuloa. Olette itse asiassa pioneereja, sillä kurssi on ensimmäinen laatuaan. Saatte vaikuttaa sisältöön, Päivikki hehkutti, kun osanottajat saapuivat.

Nämä vilkuilivat toisiaan uteliaina. Ikäjakautuma oli suuri. Vanhin naisista oli jo eläkeiässä, nuorin vaikutti teinitytöltä. Miehistä kaksi olivat suunnilleen saman ikäisiä nuoruusvuodet jo ohittaneita. Kolmas vaikutti hyväkuntoiselta ja urheilulliselta.

– Majoittukaa rauhassa. Naisille löytyy omat huoneet päärakennuksesta. Te miehet saatte mennä viereiseen aittaan, joka on rakennettu hiljattain. Siellä on kolme makuuhuonetta ja oleskelutila, jonka yhteydessä on kylpyhuone. Tapaamme puolen tunnin kulutta päiväsalissa, Päivikki ohjeisti.

Kirsikka tarjoili kuohuvat maljat, kun kaikki olivat koolla.

– Näyttää ylelliseltä, vanhin naisista kiitteli.

– Kyllä vain, meillä on täysihoito ja ohjelmaa joka päivälle. Aloitetaan reippaasti. Minä olen Päivikki ja järjestän virikkeitä. Teemana on luonto, niin kuin tiedätte. Aloitamme päivät aamiaisen jälkeen yhteisellä jumppatuokiolla. Sen jälkeen saatte kirjoitusharjoituksia. Retkeilemme yhdessä tai pienissä ryhmissä ennen keittolounasta. Iltapäivällä jatkatte kirjoittamista ja iltaisin keräännymme takan ääreen purkamaan päivän annin. Miltä kuulostaa?

– Eikö iltapalaa, saunaa ja olutta? vanhin miehistä kysyi.

– Totta kai. Baarikaappi on avoinna. Sieltä löytyy virvokkeita ja viiniä, jotka kuuluvat kurssin hintaan. Väkeviä ei ole. Saunan lämmityksestä saatte huolehtia itse. Kerron kohta ruokajärjestelyistä, mutta esittäydytään ennen sitä. Ajattelin, että keksitte itsellenne luontoaiheisen nimen. Ehdotan sellaista, joka kuvastaa luonnetta. Naiset ensin.

– Mietin, että voisin olla yökkönen, siis harmaa perhonen, mutta ehkä suruvaippa kuvastaa minua parhaiten, vanhin naisista aloitti.

– Hyvä, saat kertoa enemmän, mutta käydään kierros ensin.

– Minäkin haluan olla perhonen, mutta hento ja kaunis sinisiipi, tyttönen ilmoitti heleästi.

– Valinta on sinun, entä kolmas leidi?

– Olen hiljainen ja sulkeutunut, ehkä simpukka kuvastaa minua parhaiten. Toivoisin, että sisälläni olisi helmi, mutta siellä on vain tyhjää.

– Palataan siihenkin myöhemmin. Herrat, olkaa hyvät.

– Sinisiipi kuulosti ihastuttavalta. Jos sopii, voin olla ritariperhonen, joka liehittelee viehättävää neitoperhoa, vilkkusilmäinen miehistä nuorin ilmoitti.

Sinisiipi loi häneen keimalevan katseen. Päivikki ei ollut varma, mitä hän piti avoimesta flirtistä.

– Sitten muut?

– Minusta ei ole perhoseksi, mutta rakastan sieniä. Mietin olisinko limanuljaska tai haisuhapero, no en sentään. Päädyin herkkutattiin, sillä se on suosikkini. Saa kutsua vain Tatiksi.

– Hyvä, entä herroista viimeisin?

– Mietin herkkukurkkua, mutta ei minussa ole mitään herkullista. Sopiiko suolakurkku, saa kutsua Kurkuksi.

– Selvä, siis kolme perhosta, Suruvaippa, Sinisiipi ja Ritari, yksi Simpukka, yksi Tatti ja yksi Kurkku. Näillä mennään, mielenkiintoisia valintoja. Ensimmäinen tehtävä on kirjoittaa lyhyt kuvaus, miksi valitsette juuri nämä. Esittelen kuitenkin sitä ennen kokkimme Kirsikan.

– Hei kaikille, tämä on ensimmäinen kesätyöpaikkani ja yritän parhaani. Toivon, että osallistutte kukin vuorollanne illallisten valmistukseen. Tätini Päivikki ehdotti, että keräätte päivän aikana tarvikkeita luonnosta ja kasvimaalta. Ruokavarastosta löytyy perusainekset. Kokkaamme yhdessä kasvisannokset kaikille. Kuka haluaa aloittaa jo tänään?

Suruvaippa nosti muiden yllätykseksi kätensä.

– Minulla on ehdotus. Sovitaanko, että se on muille yllätys, hän toivoi.

– Hienoa, katsotaan yhdessä. Tarjoan lounaalla kevyttä kasviskeittoa ja tuoreita sämpylöitä. Syömme illalla toivottavasti vähän tukevammin, Kirsikka sanoi ja poistui keittiöön.

– Hienoa, voitte vetäytyä kirjottamaan rauhassa. Tavataan lounaalla ja sen jälkeen on aika lukea, mitä olette saaneet aikaiseksi. Käy Suruvaippa sopimassa Kirsikan kanssa, mitä valmistatte illalliseksi, Päivikki kehotti.

***

– Hei, sinulla oli joku idea? Kirsikka kysyi, kun Suruvaippa ehti keittiöön.

– Käyn katsomassa kasvimaalla, mitä sieltä löytyy. Olen kasvissyöjä, joten reseptit ovat tuttuja. Haaveilen punajuuripihveistä ja röstiperunoista.

– Kuulostaa lupaavalta. Laitetaanko tsatsikia runsaan valkosipulin kanssa kaveriksi?

– Sopii hyvin ja runsaasti tuoreyrttejä. Olin näkeväni, että pihalla on pieni kasvihuone.

– Kyllä vain, sieltä löytyy runsaasti yrttejä, vihreää salaattia, kirsikkatomaatteja, paprikoita, chilipalkoja ja myös kurkkuja, josta yksi herrahenkilöistä saattaa olla kiinnostunut.

– Käyn keräämässä herkkukorin iltapäivällä. Punajuurien kypsyminen kestää tovin.

– Sopii mainiosti, minulla on jo sämpylät kohoamassa, Kirsikka kertoi.

Hän oli ilahtunut saadessaan apua ruuanlaittoon. Kokkaaminen kahdeksalle ei ollut mikään pikkujuttu.

SURUVAIPPA

En tiedä, miksi valitsin näin typerän nimimerkin. Tai tiedän sittenkin, sillä se kuvastaa mielentilaani. Yökkö olisi sopinut ehkä paremmin, eikö sekin ole hyönteinen. Olen varhaiseläkkeellä selkävaivojen takia. Tein vuosikausia yövuoroja vanhusten hoivakodissa. Ei se ollut mitään elämää. Laitoin kotiin ehdittyäni korvatulpat ja yritin nukkua päivällä, mutta valo ja naapureista kuuluva meteli herättivät tuon tuostakin. Minulla ei ole ollut koskaan rakkaussuhteita. Onneksi on sisko, joka melkein pakotti osallistumaan tälle kurssille.

Tarvitset virikkeitä, hanki elämä, hän vaati. Pelottaa, miten  jaksan. Kokkauksesta selviän, sillä olen tottunut laittamaan kasvisruokaa. Sisko asuu lähellä ja hoidamme kotityöt vuorotellen. Nykyään se on helpompaa, kun teen vain satunnaisesti yövuoroja. En tiedä, onko elämässä enää mitään odotettavaa. Ei ainakaan unelmien prinssejä eikä ritareita. Sinisiivelle voi olla, ei minulle, mutta en sitä kaipaakaan.

***

– Kiitos rehelliseltä kuulostavasta tarinasta. Yksinäisiä eläkeläisiä on enemmän kuin tiedämmekään, Päivikki sanoi, kun Suruvaippa oli lukenut ääneen kirjoituksensa. – Onneksi sinulla on sisko, jonka kanssa voit jakaa kokemuksia. Olet rohkea, kun osallistut kurssille. Olemme tukenasi.

Suruvaipan silmät olivat kosteat, kun hän kuunteli palautetta.

HELMISIMPUKKA

En tiedä, miksi elämä on vaikeaa. Minulla on periaatteessa kaikki hyvin. On kelvollinen työpaikka, työsuhdeasunto, vanhemmat lähellä ja jonkin verran ystäviä. Tai oikeammin tuttavia, sillä en oikein osaa käsitellä tunteita. Seurustelin hetken työtoverin kanssa, mutta hän hermostui ujouteeni. Olisi pitänyt olla avoimempi, oppia rakastelemaan, mutta jokin minua esti. Ehkä kotikasvatus. Ei seksiä ennen avioliittoa. Poikaystävä ei sitä ymmärtänyt, vaan jätti tylysti.

Suivaannuin ja menin naimisiin miehen kanssa, joka sanoi muutaman ystävällisen sanan. Ei hän kauan sanonut. Meille tuli riitaa pienistä ja vähän isommistakin asioista. Kun mies löi, ilmoitin, että tämä oli tässä. Hain eroa ja sainkin, mutta mies ei jättänyt rauhaan. Seurasi liikkeitäni, soitteli mitä kummallisimpiin aikoihin, solvasi.

Olen itse asiassa pakomatkalla. Hain lähestymiskieltoa, mutta se ei ole vielä voimassa. Pelottaa, jos hän saa selville olinpaikkani. Haen kurssilta lohtua ja yritän ymmärtää, miksi en kelpaa. Kuvittelen, että luonnossa liikkuminen rauhoittaa. Kaipaan myös vertaistukea, mutta en tiedä, uskallanko kertoa kurjasta kohtelusta. En lue tätä ääneen, mutta voin tunnustaa, että kaipaan tukea.

***

– Simpukka, nimimerkkisi on oikeaan osuva. Mietit, miksi elämä tuntuu vaikealta. Olet oikeilla jäljillä, sillä luonnossa liikkuminen selkeyttää ajatuksia. Suosittelen retkiä metsään ja oman sisimmän kuuntelua, Päivikki lohdutti.

SINISIIPI

Minulle luonto merkitsee paljon. Olen tottunut viettämään kesäkuukaudet mökillä. Nyt siellä on remontti. Vanhemmat maksoivat kurssimaksun, kun valitin, etten halua olla kuumassa kaupungissa loma-aikaan. Jatkan syksyllä opiskelua, mutta kesällä pitää olla ulkona.

Ritariperhosen kiinnostus herätti hilpeyttä. Kutsun hänet kirmaamaan kanssani. Rakastan tanssia ja samoilua metsässä. Lähdetkö huomenna retkelle? Ehkä Kirsikka pakkaa eväskorin matkaan?

***

RITARIPERHONEN

Sinisiipi, olet hurmannut minut. Toki lähden kanssasi. Otamme mukaan mesimarjoja, mansikoita, kuohuviiniä ja pehmeän makuualustan. Vien sinut vilvoittavien vetten äärelle. Valvon vierelläsi, jos haluat levähtää hetken, varjelen metsän pedoilta ja suojaan rajuilmalta. Niinhän ritarit tekevät. Viihdytän sankaritarinoilla, soitan huuliharppua ja suutelen hellästi.

***

– Oho, olipa siinä tunnetta, Päivikki kommentoi. – Et kertonut mitään itsestäsi, mutta ehkä senkin aika vielä tulee. Toivotan mukavaa retkeä. Mitä sanot Sinisiipi, oletko valmis lähtemään ritarisi mukaan?

– Totta kai, jos hän pitää puoletkin lupauksista, olen myyty, Sinisiipi hymyili valloittavasti.

HERKKUTATTI

Poikaystävä jätti, löysi nuoremman. Arvasin, että se oli väistämätöntä, sillä hän oli nuori ja viriili. Minä alan olla jo ikämies, mutta tunteita kyllä riittää. Kerään voimia ja yritän jatkaa elämää, sillä kuvittelen, että löydän vielä jonkun samanhenkisen.

***

– Lyhyt kuvaus, mutta taisit juuri kertoa oleellisen elämästäsi, Päivikki sanoi.

Tatti huomasi, että Kurkku loi häneen tutkivan katseen. Erottiko hän siinä myötätuntoa vai ehkä jotain enemmän?

– Herra Kurkku, sinun vuorosi, Päivikki kehotti.

SUOLAKURKKU

Keksin lempinimen lennossa, olen aina ollut vähän hapan. Makea ei maistu, mutta suolaiset ruoat sitäkin paremmin. Verinen pihvi snapsin kera, ah autuutta. Verenpaine- ja kolesteriarvot ovat koholla. Lääkäri suositteli terveellistä kasvisruokavalioita, painonpudotusta sekä liikkumista raittiissa ulkoilmassa. Se oli suurin syy, miksi hakeuduin tälle luontoleirille.

Herkkutatin tilitys kolahti. Ihailen hänen rohkeuttaan paljastaa heti alkumetreillä, mikä hän on miehiään. Olen seurustellut sekä naisten että miesten kanssa, mutta se oikea on vielä löytämättä. Mitä sanot Tatti, tutustutaanko lähemmin?

***

– Hyvänen aika, te kaikki olette rohkeita ja ennakkoluulottomia, Päivikki ihaili, kun Kurkku oli lopettanut. – Jatketaan samassa hengessä. Päivitän tunnelmakuvia kotisivuilleni, joissa mainostan tulevia kursseja. Kaikki tarinanne ovat luottamuksellisia. Meillä on vaitiolovelvollisuus, joten voitte olla jatkossakin avoimia. Toivon kuitenkin, että piirrätte muutamalla viivalla paperille kuvan nimimerkistänne. Ne ovat hauskoja ja herättävät kiinnostusta.

– Onko pakko? Pelkään, että eräs nimeltä mainitsematon henkilö saa selville, missä olen, Simpukka henkäisi.

– Tietääkö hän nimimerkkisi? Päivikki kysyi hämmästyneenä.

– Ei tietenkään, keksin sen vasta täällä. Mutta hän tietää kiinnostukseni kirjoittamiseen ja retkeilyyn.

– Olet täällä kanssamme turvassa ja öisin pidämme ovet lukossa, Päivikki rauhoitteli.

***

Kuvista tuli sykähdyttäviä. Kaikki nauroivat, kun Kurkun kuvassa oli haarukan piikkien lävistämä rupsahtanut suolakurkku.

– Näyttää surulliselta. Minun herkkutattini on ylväästi pystyssä, Tatti kehui.

– Kiitos, nämä ovat hienoja, Päivikki kehui ja otti kännykkäkameralla kuvat.

– Olen kattanut lounaan ulkoterassille, Kirsikka tuli ilmoittamaan.

– Kasvissosekeitto maistuu aika teolliselta, Suruvaippa totesi.

– Sulatin sen pakasteesta, mutta sämpylät leivoin itse, Kirsikka tunnusti nolona.

– Ei ole totta. Olemme keskellä luontoa ja tarjoat meille pakasteaterian. Onko sellaisia luvassa jatkossakin? Ritari puuskahti.

– Minulla on kädet täynnä töitä, että saan aikaiseksi kunnon aamiaisen ja sen jälkeen on tiskien vuoro. Päivikin mielestä pakastekeitot ovat helppo ratkaisu.

– Älä unta näe. Täältä löytyy tuoreita vihanneksia ja juureksia. Sopiiko, että jätät pakasteet rauhaan ja me autamme myös lounaan valmistamisessa, Suruvaippa päätti.

– Kiitos, ajatus on kaunis, mutta se vie aikaa kirjoittamiselta ja luontoretkiltä.

– Vuorotellaan, hyvä ruoka, parempi mieli, Suruvaippa sanoi eikä kuunnellut vastaväitteitä.

– Lähdemme iltapäivällä tutustumaan lähiympäristöön porukalla. Sen jälkeen saatte retkeillä omatoimisesti, Päivikki kertoi vaatimattoman lounaan jälkeen.

Suruvaippa lupasi Kirsikalle tulevansa ajoissa valmistamaan illallista.

Päivä oli lumoavan kaunis. Päivikki oli kehottanut kurssilaisia ottamaan luonnoslehtiöt mukaan.

– Katselkaa luontoa avoimin silmin. Haistelkaa, maistelkaa, kuunnelkaa, tunnustelkaa, käyttäkää kaikkia aisteja. Tehtävänne on palattuamme kirjoittaa ja piirtää tunnelmakuvia.  

PÄIVIKKI

Olen innoissani. Ryhmä on reipas ja avoin haasteille. Yllätyin, miten rehellisesti he jakoivat tunteita. Näyttää siltä, että lähes jokainen on löytänyt jo tässä vaiheessa kumppanin. Sinisiipi ja Ritari ovat selvästi ihastuneet toisiinsa. Toivottavasti kumpikaan ei polta siipiään. Huomasin myös, että Tatti ja Kurkku vaihtoivat katseita. Ei minulla ole ennakkoluuloja, mutta en todellakaan halua todistaa mitään tragediaa. Simpukka on vauhko. Mielestäni hänen pelkonsa ex-miehen ilmestymisestä on liioiteltu. Tai sitten hän ei kertonut kaikkea. Suruvaippa otti tomerasti keittiön haltuun. Toivon, että hän ja Kirsikka löytävät tasapainon. Ehkä annoin siskontytölle liian ison urakan. Toisaalta on kiinnostava nähdä, mitä hyvää saamme.

Kasvikset ovat parhaimmillaan ja huomaan, että pieni painonpudotus tekee useimmille hyvää. No, Sinisiipi on pieni ja siro, mutta Kurkun voinnista olen huolissani. Hän voiteli lounaalla tukevia sämpylöitä useamman kuin olisi ollut tarpeen. Olen ilmoittanut, ettei jälkiruokia eikä pullaa ole tarjolla. Viinin suhteen oli pakko tehdä myönnytys, sillä haluan kaikkien rentoutuvan iltaisin. Varasin itselleni pullollisen brandya, sillä se rauhoittaa mukavasti uneen.

***

– Tulit juuri sopivasti. Punajuuret ja perunat ovat kypsiä, Kirsikka ilahtui, kun Suruvaippa palasi punaposkisena luontoretkeltä.

– Oikein hyvä, onko sinulla minulle esiliina?.

– On toki, mitä muuta tarvitset?

– Terävän veitsen. Saat kuoria punajuuret ja viipaloida. Kastamme ne kananmunassa ja korppujauhoissa ennen paistamista. Minä raastan perunat karkeaksi ja hienonnan niiden sekaan keltasipulin. Maustan suolalla ja pippurilla ja annan vetäytyä hetken. Paistetaan ne toisella pannulla. Miten tsatsiki?

– Se on jääkaapissa. Toivottavasti en laittanut liikaa valkosipulia, haluatko maistaa?

– Erinomaisen hyvää ja raikasta. Tuore minttu maistuu sopivasti. Ulkona on ihana ilma, katetaan terassille.

***

– Nyt näyttää hyvälle. Onpa kaunis kattaus, Simpukka ihaili. Hän oli selvästi piristynyt.

– Poimin kimpun niittykukkia, Sinisiipi hymyili ja kävi etsimässä maljakon.

– Haa, kunnon kotiruokaa. Oikea värikirjo, tummanpunaisia pihvejä, kullanruskeita perunoita, vihreää salaattia ja valkoista tsatsikia, Ritari ilahtui.

– Älkää koskeko ennen kuin ehdin ottaa valokuvan, Päivikki varoitti.

– Istukaa pöytään. Kannussa on mustaherukanlehdillä maustettua vettä. Voin tuoda myös viiniä tai olutta halukkaille, Kirsikka ilmoitti ja sai raikuvat taputukset.

KIRSIKKA

Jännitin turhaan. Harmittaa vieläkin se pakastekeitto. Simpukka ilmoitti kokkaavansa huomenna kanssani. Teemme lounaaksi tuoreista pinaateista keiton kananmunanpuolikkaiden kera. Simpukka halusi katsoa, millaista pastaa kaapista löytyy. Hän hihkaisi, kun löysi simpukanmuotoisia.

Nimikkoannokseni, kokkaamme illalliseksi vahvan chilillä maustetun kastikkeen. Siihen tulee tuoreita tomaatteja, paprikoita ja  runsaasti sipulia. Paahdamme ne uunissa, jotta saamme makua. Löytyykö kuohukermaa ja juustoraastetta? Vakuutin, että kaikkea on. Mukava oppia uusia reseptejä. Aloitan syksyllä kokkikoulussa, joten tämä on mitä parhainta harjoitusta.

***

Päivikki oli tyytyväinen päivän kirjoituksiin. Leiriläiset olivat kuvanneet aistivoimaisesti luonnossa tekemiään havaintoja. Sinisiipi oli osoittautunut taidokkaaksi piirtäjäksi. Hänen luonnoskirjassaan oli lukuisia kukkatutkielmia.

– Kouluaikana piti kerätä ja prässätä kasveja. Se oli puuduttavaa, varsinkin kun piti tunnistaa ne ja opetella vielä latinankieliset nimet, Suruvaippa kertoi.

– Minäkin jouduin siihen helvettiin, mutta kähvelsin osan siskon kokoelmasta, Kurkku hekotti.

– Tiedättekö, mikä kukka on Linnea borealis? Suruvaippa kysyi.

– Tunnistan sen vanamoksi, Kurkku vastasi ja poimi hennon vaaleanpunaisen kukan.

– Hyvä, entä Tussilago farfara. Vinkki, se on kukkinut jo alkukesällä.

– Arvaan, leskenlehti, Simpukka puuttui puheeseen.

– Oikein, keräsitkö sinäkin kasveja, vaikka olet noin nuori?

– En, mutta äiti oli viherpeukalo ja kertoili paljon luonnonvaraisista kukista, joita näimme kävelyretkillä. Hänen mielestään se kuuluu yleissivistykseen.

– Minun latinantaitoni rajoittuu lauseeseen Carpe diem, tartu hetkeen ja sen aion tehdä, Ritari naurahti.

– Entä tämä, Sit tibi terra lewis? Tatti yllätti.

– Helppo, olkoon multa kevyt päälläsi. Toivottavasti emme tarvitse sitä tällä leirillä, Simpukka hymähti. – Siitä tuli mieleen, hoidan huomisen kokkauksen Kirsikan kanssa. Kuka haluaa olla seuraava?

– Minä ilmoittaudun heti, kun löydän sieniä. Vielä ei ole näkynyt, vaikka nyt alkaa olla jo suppilovahveroiden aika. Kantarellitkin kelpaisivat, Tatti sanoi ja pälyili sammalikkoon.

– Minä voin yrittää, Sinisiipi ilmoitti. – Sitten me naiset olemme hoitaneet homman ja loppuviikko jää miesten harteille.

– Ei haittaa, vaikka tulisit Ritarillesi avuksi.

– Saat pärjätä Kirsikan kanssa, mutta voin antaa hyviä vinkkejä, jos olet kiltti, Sinisiipi lupasi.

***

Kurssilaiset vetäytyivät illallisen jälkeen huoneisiinsa tekemään Päivikin antamaa yötehtävää.

– Valitkaa joku luontoretkellä havainnoimanne kiinnostava ilmiö. Se voi tunnetila tai konkreettinen kohde. Jotkut halailevat puita, jotkut tarkkailevat pilviä. Pääasia, että se on tehnyt vaikutuksen. Tapaamme aamiaisella, nukkukaa hyvin.

Päivikki päivitti kotisivuille tunnelmia ensimmäisestä kurssipäivästä. Hän käytti otsikkona kurssilaisten piirroksia nimimerkeistä. Päivikkiä huvitti, miten estottomasti kaikki olivat lähteneet mukaan leikkiin. Jopa Simpukka, joka vaikutti haavoittuvalta.

TOINEN LEIRIPÄIVÄ

Maistuiko puuro kaikille? Päivikki kysyi, kun kurssilaiset kerääntyivät päiväsalin puolelle.

– Menetteli mansikkahillon kera, samoin paahtoleipä ja musta kahvi. Olen iskussa, Tatti vastasi.

– Hyvä, aloitamme kevyellä lämmittelyllä. Teemme yhdessä muutamia venyttelyliikkeitä. Niitä kannattaa kokeilla myös kirjoitustauoilla. Haluan sen jälkeen kuulla, miten suoriuduitte yötehtävästä.

– Luontoteema toimii, kuvittelin olevani menninkäinen, joka lymyilee sammalikossa. Siristin silmiä, kun kaunis Sinisiipi tanssahti esiin, Ritari kertoi hymynpilke silmissä.

– Eiköhän se ollut kaunis Päivänsäde, joka hurmasi menninkäisen vai oliko se Mörri-Möykky, Sinisiipi hihitti.

– Taisitte kirjoittaa kokemuksista yhdessä, Päivikki hymähti hyväntahtoisesti. – Saatte toki tehdä yhteistyötä, jos se sujuu luontevasti. Tatti ja Kurkku, teilläkin taisi olla sama projekti.

– Joo, pihistimme kämpille viinipullon ja kirjoitimme se innoittamina. Kuvittelimme, että olemme eksyneet ja kaamea jano vaivasi. Hyttyset inisivät korvissa, metsässä risahteli ja kaukaa kuului murinaa. Vetäydyimme pieneen luolaan suojaan sateelta ja kietouduimme lämmittämään toisiamme. Lopun voitte arvata.

– Mielikuvitus on lahja, jatkakaa vain. Tarkoitus oli tehdä yksinkertaisia havaintoja, mutta ehditte pitemmälle. Kannustan jatkamaan, ties minne ehdittekään. Simpukka, mitä sinä kirjoitit?

– Kokeilin proosarunoa. Seurasin sudenkorentojen lentoa ja kuvittelin olevani vapaa.

Mikä riemu, elämisen ilo,

kepeät siiveniskut,

kisailu kumppanin kanssa,

kumpa pystyisin samaan,

olen yksin, surkea,

siipeni ovat kuihtuneet,

löydänkö vielä tien iloon?

– Se oli kaunista. Toivon todella, että löydät iloa elämääsi. Sitten vielä Suruvaippa.

– En osaa runoilla, mutta ymmärsin, mitä Simpukka tavoitteli. Minulla oli vähän samantapaisia ajatuksia. Mietin, miksi on niin vaikea löytää ystäviä. Haluaisin viattomia iloja, yhdessä oloa, naurua, huumoria. Siskon kanssa syntyy helposti riitaa, sillä hän on kova määräilemään. Ketä se haittaa, jos kotona on vähän epäjärjestystä tai ikkunat pölyisiä. Minun kotinihan se on.

– Oletko ajatellut vapaaehtoistoimintaa tai liittymistä johonkin harrastusryhmään? Päivikki kysyi.

– En jaksa, hoiva-ala oli niin raskas, että tunnen ansainneeni lepoa. Elämä tosin tuntuu kovin tyhjältä.

– Huomasitteko, luonnossa liikkuminen sai teidät pohtimaan elämän arvoja. Terveys, liikunta, hyvä ravinto, ystävät, virikkeet, kaikki ne ovat tärkeitä. Saatte jatkaa tänään harjoituksia omaan tahtiin tai ryhmissä. Kuulin, että Simpukka kokkaa tänään ja Sinisiipi huomenna. Sopikaa käytännön järjestelyt Kirsikan kanssa. Ehditte hyvin retkeillä kokkauksen lomassa, Päivikki kiteytti päivän ohjelman.

***

Leiriläiset olivat raukeita retkeilyn ja keittolounaan jälkeen. Päivikki soi heille lepotauon ja kehotti palaamaan päiväsaliin hyvissä ajoin ennen illallista.

– Kirjoittakaa samaan tapaan kuin eilenkin luontoelämyksistä. Jos olette ahkeria, yötehtävä jää tänään väliin.

Tatti tuli ensimmäisenä keittiöön leveästi haukotellen uunista tulevan tuoksun houkuttelemana.

– Mikähän siinä on, että nukun täällä paremmin kuin kotona. Päiväunet maittoivat.

– Raitis ilma ja virikkeet, paikalle tullut Kurkku valisti. – Minäkin otin torkut.

Kun kaikki olivat paikalla, Päivikki kehotti kaikkia kertomaan päivän kirjoituksista.

– Katselen luontoa uusin silmin, kun tiedän, että havainnot ovat tärkeitä. Olisi mukava tunnistaa lintujen ääniä, Sinisiipi kertoi.

– Minulla on kännykässä sovellus, joka kertoo, mikä lintu laulaa, Ritari innostui.

– Hienoa, aina oppii uutta. Kyllä minä variksen, käen ja tikan erotan, Sinisiipi hymyili.

– Vien sinut kuuntelemaan yölaulajia, jos tohdit tulla, Ritari lupasi.

– Kuulkaahan laululinnut, se on hyvä ajatus. Mitä muut ajattelevat?

– Toivoisin, että luonnonkukissa ja puissa olisi nimilaput, Simpukka mietti. – Ehdin käydä vain lähimetsässä, mutta nähtävää riitti sielläkin.

– Minä olen kiinnostunut kivistä. Kallionrinteellä on upeita sammaloituneita lohkareita. Otin niistä kuvia ja kuvittelin todellakin, että koloissa lymyää menninkäisiä, Suruvaippa kertoi.

– Tatti ja Kurkku, teitte pitkän retken, löytyikö sieniä?

– Yllätän teidät kanttarellikeitolla ja tattipihveillä, kun on minun vuoroni kokata, Tatti kehui.

– Sitä odotellessa, eiköhän käydä pöytään, Päivikki kehotti. – Kirsikka on kattanut tänään sisälle, sillä ulkona puhaltaa ärhäkkä tuuli. Sopiihan illalla sauna? Miehet saavat lämmittää sen ruokailun jälkeen.

Simpukan kokkaama pasta ylitti odotukset. Hän oli riputellut padan päälle runsaasti tuoretta rucolaa. Päivikki sai värikkään kuvan herkusta.

– Kiitos, olette mahtavia kokkeja. Odotan innolla, mitä sinä Sinisiipi olet keksinyt huomiseksi. Vai haluatko vaihtaa Tatin kanssa vuoroa?

– Sopii hyvin, sienet kannattaa käyttää tuoreina, Sinisiipi suostui.

KOLMAS LEIRIPÄIVÄ

– Kantarellikeitto ja paahdettu ruisleipä voin kera olivat herkkua, Surusiipi kiitteli vuolaasti lounaan jälkeen.

Tatti hymyili leveästi ja vakuutti, että illallinen olisi vielä mahtavampi.

– Kokoonnumme päiväsaliin tunnin kuluttua. Tänään emme kirjoita, vaan saatte purkaa tunteita vapaasti keskustelemalla, Päivikki ohjeisti.

Kurkku oli sytyttänyt takkatulen, sillä päivä oli viileä eikä kukaan halunnut lähteä ulos.

– Haudutin pannullisen mustaa teetä, Tatti sanoi ja toi kaikille muumimukit.

– Ystävällisesti ajateltu, minua viluttaa, Suruvaippa sanoi ja kietoi huovan hartioille. – Tilkka hunajaa ja runsaasti rommia sopisi sekaan, hän virnisti.

– Tummaa sokeria löytyy, Kirsikka sanoi tutkittuaan kaappeja.

– Sopii, takkatuli lämmittää suloisesti. Taisin saada eilen vähän kylmää.

Kun Suruvaipan olo ei korjaantunut, Päivikki komensi hänet vuoteeseen.

– Jos et jaksa tulla illalliselle, Kirsikka tuo tarjottimen huoneeseesi, hän lupasi.

Sienipihvit maistuivat muille erinomaisesti. Tatti oli tyytyväinen saadessaan kehuja.

– Sopiiko, että yhdistämme voimat Sinisiiven kanssa? Kokkaamme Kirsikan apuna huomenna ja seuraavana päivänä, Ritari kysyi.

– Mitä useampi kokki, sitä parempi, Päivikki naurahti. – Mitä teillä on mielessä?

– Grillivartaita, jos sää suosii.

– Kuulostaa hyvältä, entä lounaskeitto?

– Tuoretomaatteja, ne ovat juuri sopivan kypsiä ja makeita.

–  Kalttaaminen on taitolaji, Kirsikka voi opastaa. Saatte taas yötehtävän. Kuvitelkaa, että teillä on valta ja rahaa toteuttaa toiveenne. Antakaa mielikuvituksen kiitää, nyt saa liioitella, Päivikki kannusti.

– Hauska tehtävä, ideoidaanko yhdessä? Tatti ehdotti Kurkulle, kun he vetäytyivät aittaan.

– Sopii ja otetaan vähän neuvoa-antavaa kyytipojaksi, Kurkku virnisti ja haki huoneestaan viskipullon.

He ehtivät tehdä maailmanympärimatkan, ennen kuin Ritari tuli paikalle kikattava Kirsikka kainalossaan.

– Oho, mikä on noin hauskaa? Tatti hämmästeli.

– Sinisiipi meni huoneeseensa kirjoittamaan. Minä jäin suunnittelemaan Kirsikan kanssa tulevien päivien ruokalistaa. Tuhosimme siinä sivussa viinipullon. Pihistin toisen ja tulimme tänne jatkoille.

– Meilläkin on juhlajuomaa, liittykää seuraan tummaan, Kurkku kehotti.

Kirsikka haukotteli leveästi parin lasillisen jälkeen ja ilmoitti lähtevänsä nukkumaan.

– Minulla on leveä sänky, mahdut hyvin viereen, Ritari houkutteli.

Tatti ja Kurkku jäivät katsomaan, kun nuoret poistuivat käsi kädessä.

– Olisinpa vielä nuori, Tatti huokasi.

– Voit pitää minua kädestä, Kurkku lohdutti.

NELJÄS LEIRIPÄIVÄ

Suruvaipalla oli kuumetta. Hän ilmoitti lepäävänsä aamupäivän.

– Miten te miehet näytätte noin voipuneilta, oletteko tekin sairaita? Päivikki hämmästeli katsoessaan vaisuja herroja.

– Yötehtävä valvotti, Ritari mutisi.

– Selvä, voitte viettää aamupäivän jatkamalla kirjoittamista tai vain lepäämällä.

– Minä voin käydä keräämässä tomaatteja ja sipuleita, Sinisiipi ilmoitti pirteästi.

Ritari katsoi häntä kiitollisen näköisenä.

– Jos selviät lounaasta kahdestaan Kirsikan kanssa, olen kiitollinen. Lupaan osallistua illallisen valmisteluun, Ritari ilmoitti ja lähti aittaan.

Tatti ja Kurkku seurasivat häntä.

– Minä lähden haukkaamaan raitista ilmaa, Simpukka ilmoitti huomatessaan jääneensä kahden Päivikin kanssa.

– Mene vain, minulla on hommia, Päivikki kehotti.

***

Simpukka hämmästyi, kun pihaan ajoi auto. Hän pelästyi tunnistaessaan kuljettajan.

– Osmo, kuinka sinä tänne osasit tulla?

– Äitikultasi kertoi, missä pakoilet minua.

Simpukka hätääntyi. Hän oli yksin ulkona ei toivotun vieraan kanssa.

– Älä näytä noin pelästyneeltä. Äitisi on joutunut sairaalaan ja tulin hakemaan sinut katsomaan häntä.

– Mikä äidillä on? Keksit koko jutun, että saisit minut mukaasi, Simpukka puuskahti.

– Soita sairaalaan, tässä on numero.

Simpukan sydän hakkasi, kun hän otti kännykän taskusta. Sairaanhoitaja vahvisti tiedon ja kehotti tulemaan.

– Hyppää kyytiin, tuon sinut kyllä takaisin.

– En voi uskoa, että äiti kertoi olinpaikkani. Hän vannoi pitävänsä sen salassa.

– Minä vähän taivuttelin, Osmo vastasi vinosti hymyillen, kun he ehtivät päätielle.

– Senkin roisto, hakkasit äidin sairaalakuntoon, Simpukka oivalsi.

– Jotain sinne päin.

Simpukka raivostui. Hän tarttui rattiin ja riuhtaisi. Osmo ei ehtinyt reagoida, kun auto kiepsahti ympäri ja törmäsi sillankaiteeseen. Hän kuoli heti. Simpukka heräsi vasta sairaalassa eikä muistanut tapahtumasta muuta kuin kauhun.

Päivikki kuuli suru-uutisen iltapäivällä. Simpukka soitti ja kertoi, että kurssi on hänen osaltaan ohi. Päivikki yritti turhaan lohduttaa itkevää naista.

– En aikonut tappaa, se oli primitiivireaktio. Ei kukaan minua syytäkään. Selvisin vähäisillä vammoilla ja onneksi äitikin. Pääsemme molemmat huomenna pois.

– Tulen katsomaan sinua kurssin jälkeen ja tuon tavarasi, Päivikki lupasi.

Leiriläiset pitivät hiljaisen hetken, kun Päivikki kertoi surullisesta tapauksesta. Tunnelma oli apea. Kukaan ei halunnut lukea mielikuvitustarinoita. Kirsikka tarjoili illalliseksi vain teetä ja voileipiä.

Sinisiipi hiipi illan hämärtyessä aittaan sopiakseen Ritarin kanssa seuraavan päivän kokkauksesta. Hän hätkähti kuullessaan miehen huoneesta naurua. Ovi ei ollut lukossa. Sinisiipi ei ollut uskoa silmiään nähdessään Kirsikan Ritarin kainalossa. Molemmat olivat alasti.

– Anteeksi, en tiennyt, Sinisiipi sopersi ja syöksyi ulos.

VIIDES LEIRIPÄIVÄ

Ritari oli aamulla nolon näköinen. Sinisiipi ei katsonut häneen päinkään. Hän ilmoitti päättäväisesti, että Kirsikka ja Ritari saavat hoitaa päivän kokkaukset kahdestaan.

Päivikki näytti hämmästyneeltä. Sinisiipi kohotti leukaa ja ehdotti Suruvaipalle jatkossa yhteistyötä. Suruvaippa oli toipunut ja vaikutti ilahtuneelta.

– Minulla on mielessä parikin reseptiä, jutellaan kahdestaan, hän sanoi.

– Jaksatko Suruvaippa lähteä ulkoilemaan? Päivikki kysyi.

– Enköhän, kuumetta ei ole enää, mutta olo on vähän hutera. Sopiiko, että jään terassille?

– Totta kai, te muut, luonto kutsuu. Odotan raikkaita havaintoja proosa- tai runomuodossa palattuanne. Kirsikka kertoi, että eilistä tomaattikeittoa jäi vielä täksi päiväksi, joten Ritarikin ehtii mainiosti mukaan.

Sinisiipi huomasi olevansa seurueen ainoa nainen. Hän ei halunnut kävellä Ritarin kanssa, vaan ilmoitti lähtevänsä omalle retkelle.

Miehet viheltelivät hyväntuulisina. Tatti huvitti heitä kertomalla kaskuja. Kun äänet lakkasivat kuulumasta, Sinisiipi istahti kalliolle. Hän oli kuvitellut pientä romanssia, mutta huomasi jääneensä toiseksi.

Kesäinen aamu

haikeus ja kallio

itku helpottaa.

– Haikut ovat oivia tunteen tulkkeja, Päivikki kiitteli.

– Me kirjoitettiin yhdessä proosaruno, Tatti kehui, kun hänen ja Kurkun vuoro tuli.

Kaksipa poikaa herkässä mielentilassa.

Mitä metsä vastaa, kun sinne huutaa?

Kuljetko kanssani maailman ääriin,

rakastatko ilman tuskaa,

tuetko vaikeina hetkinä,

nauratko kanssani ilon aikaan,

Kyllä ja kyllä,

meillä on toisemme,

ymmärrämme puolesta sanasta,

tarvitsemme ystävää.

– Hienoa, kun viihdytte yhdessä. Kenenkään ei ole hyvä olla yksin. Ritari, runoilitko sinäkin?

– Niin kuin sanoit, haikut ovat vähäeleisiä, mutta kertovat tunteista.

Ilo pulppuilee

salaisuus kuiskaa

leiri yllättyy.

– Ymmärrän, että haikusi liittyy leiriimme, mutta salaisuus on sinun. Kiitos kun jaoitte tunteet. Ehdotan, että kirjoitatte lisää äskeisistä teemoista. Tapaamme illallisella.

Ritari yllätti paistamalla Kirsikan avustuksella pellillisen tomaatti-mozzarellapizzaa. Päällä oli runsaasti tuoretta rucolaa.

– Lohturuokaa, Ritari esitteli ja haki pullollisen punaviiniä tarjolle.

***

KUUDES LEIRIPÄIVÄ

– Tänään on heti lounaan jälkeen leirin purku. Viikko on vierähtänyt nopeasti. Soitin illalla Simpukalle. Hän on edelleen järkyttynyt, Päivikki kertoi aamiaisella.

– Kerro meiltä terveiset, jos käyt katsomassa häntä, Suruvaippa pyysi.

– Totta kai. Vien suklaata lohdutukseksi, se tepsii aina. Mutta nyt viimeisten tehtävien pariin. Hetki aivojumppaa ja sen jälkeen saatte antaa palautetta.

Leiriläiset ryhmittyivät sohvanurkkaukseen kahvimukit käsissä.

– Keksikää mahdollisimman monta kasvia, joiden nimessä esiintyy eläin. Tyyliin hevonhierakka tai lehmäntatti, Päivikki yllätti.

– Kissankello, peurankello, kurjenkello, Sinisiipi keksi välittömästi.

– Kissankäpälä, kärpässieni, Ritari jatkoi.

– Sianpuolukka, Surusiipi sanoi epäillen, oliko sellaista olemassakaan.

– Käenkaali, härkäpapu, variksenmarja, Kurkku keksi.

– Hirvikärpänen, Tatti sanoi ja sai muut nauramaan.

– Hyvä kierros, saitte kaikki pisteitä. Jatketaan, kertokaa muutamalla sanalla, mitä luontoleiri on opettanut teille.

– Minä olen saanut virikkeitä uusista aiheista. Olen katsellut luontoa avoimin silmin, Sinisiipi aloitti.

– Kun ajatukset ovat solmussa, kannattaa tosiaan lähteä ulos ja aistia tuoksuja, Suruvaippa jatkoi.

– Entä herrat?

– Olen löytänyt ystävän, pidämme yhteyttä jatkossakin, Tatti sanoi ääni karheana.

– Kyllä vain, olemme samalla aaltopituudella, Kurkku vahvisti.

– Ei todellakaan voi tietää, mistä löytää onnen, Ritari jatkoi. – Minulla on ollut ilo tutustua ihaniin naisiin, joista Kirsikka on tällä hetkellä ykkönen.

Sinisiipi loi häneen paheksuvan katseen. Muut hämmästyivät ilmoituksesta.

– Kirsikka aloittaa syksyllä kokkikoulussa. Olen lupautunut maistelijaksi, Ritari naurahti.

– Onnea, kaikkea hyvää teille. En arvannutkaan, että luontoleirillä on myös romantiikkaa, Päivikki sanoi. – Menkää nyt pakkaamaan laukkunne. Sinisiipi ja Suruvaippa, lupasitte huolehtia lounaasta. Mitä hyvää saamme viimeisen päivän kunniaksi?

– Paistamme pinon räiskäleitä. Saatte sekä suolaisen että makean täytteen, Suruvaippa ilmoitti ja sai hyväksyvät taputukset.

***

EPILOGI

Tatti ja Kurkku muuttivat yhteen ja jatkoivat tarinoiden kirjoittelua yhteisvoimin. He julkaisivat omakustanteen otsikolla ”Ei voi tietää, mistä onnen löytää”. Suruvaippa vietti aikaa Simpukan kanssa. He kävivät yhdessä kävelyretkillä ja palkitsivat itsensä munkkikahvilla. Sinisiipi pääsi opiskelemaan kirjallisuutta. Kirsikka ja Ritari seurustelivat hetken, mutta totesivat, ettei heillä ollut muuta yhteistä kuin rakkaus kokkaamiseen. He pysyivät kuitenkin ystävinä. Päivikki suunnitteli järjestävänsä seuraavaksi keväisen luontoleirin.

********

VÄRIKIMARA

MAKU RATKAISEE

Henkilöt:
Kaisla, kuvaussihteeri
Matti, tuottaja
Jaska, ohjaaja
Monika, juontaja
Tapsa, tuomari
Kirsikka, Mikael ja kymmenen kotikokkia

Kuvaussihteeri Kaisla yritti turhaan ehkäistä haukotuksen. Kulttuuritoimituksen kevään ohjelmiston suunnitteluseminaarissa oli vaisu tunnelma. Päivän teema oli jälleen kerran säästötoimet. Päällikkö Jaska näytti epätoivoiselta.

– En ymmärrä, miten pystymme toteuttamaan viikoittain kulttuurimakasiinin. Päättäjät eivät ymmärrä, ettei mitään saa ilmaiseksi. Tuntitavoite on ennallaan, mutta budjettia on supistettu ja henkilökuntaa vähennetty. Onko ratkaisevia ehdotuksia? Katsojaluvut ovat tärkeitä jatkon kannalta.

– Kilpailut pelittävät aina. Ehdotan kokkauskisaa studiossa. Uskon, että lähikauppa suostuu sponsoriksi, Matti käytti puheenvuoron.

Jaskan silmät kirkastuivat aavistuksen verran.

– Puhut asiaa, suora lähetys tulee edulliseksi ja katsojat kiinnostuvat, varsinkin jos he pääsevät vaikuttamaan lopputulokseen. Tarvitsemme karismaattisen juontajan, pätevän tuomarin ja studioyleisön. Tee Matti tarkka suunnitelma Kaislan kanssa. Uskon, että se voi toimia.

***

KOKKIKISAN SUUNNITTELUA

Kaisla ja Matti istuivat seuraavana päivänä kahdestaan neuvotteluhuoneessa.

– Jaska ohjaa niin kuin ennenkin ja sinä avustat. Minä hoidan tuottajana sopimukset ja seuraan budjettia. Mitä ajattelet esiintyjistä?

– Kuvataan ennakkomainos ja pyydetään ilmoittautumisia. Laitetaan kulttuurimakasiinin kotisivuille tarkat osallistumisohjeet.

– Entä jos saamme satamäärin hakijoita?

– Arvotaan, eikö se ole tasapuolista? Haemme innokkaita amatöörikokkeja, joten alkukarsintaa ei tarvita. Olisiko kaksitoista sopiva määrä. Jokaisessa lähetyksessä kaksintaistelu ja parhaat kuusi pääsevät semifinaaliin. Kauden viimeisessä ohjelmassa selviää voittaja.

– Kuulostaa hyvältä. Entä studioyleisö, tuomari ja juontaja?

– Kaikki kilpailijat voisivat olla paikalla ja antaa pisteitä.

– Hyvä ja katsojat saavat myös äänestää. Eiköhän se onnistu nykytekniikalla reaaliajassa, Matti innostui. – Onkohan vanha ystävämme Tapsa käytettävissä? Hän on ollut monessa kisassa tuomarina.

– Voin kysyä. Olen ystävystynyt myös Monikan kanssa. Hänellä on nykyään oma tuotantofirma. Hän on itse asiassa pätevä esiintyjä.

– Kutsu heidät palaveriin. Eiköhän budjetissa ole sen verran joustoa, että voimme tarjota pullakahvit.

***

Tapsa ilahtui mahdollisuudesta osallistua kisaan. Edellisestä kerrasta oli jo aikaa. Monika tuli kiireisen oloisena ja halasi lämpimästi kaikkia.

– Kahvi voisi olla parempaa, mutta näillä mennään, Kaisla totesi ja kaatoi termoskannusta kupilliset kaikille.

– Voisilmäpullia, kyllä meidän kelpaa, Tapsa kiitteli.

– Asiaan, käynnistämme kilpailun välittömästi palaverin jälkeen. Toivon, että saamme riittävästi osanottajia, Matti selitti ja kertoi ohjelmasarjan sisällöstä.

– Kaikki riippuu, millaisia kotikokkeja löytyy. Voin miettiä tehtäviä. Studiossahan on kaikki tarvittava, liedet, uunit ja jääkaapit? Tapsa varmisti.

– Kyllä, mutta ehkä valitsemme vain tarpeelliset raaka-aineet. Isoon ruokavarastoon tuskin on tarvetta. Sitä paitsi aika on rajallinen. Meillä on vain tunti ja se ei ole paljon. Mielestäni olisi kuitenkin reilua, että tehtäviä on kaksi. Jotain teknistä lämmittelyksi ja sen jälkeen kunnon kokkaus, Matti mietti.

– Olen katsellut ahkerasti MasterChef-sarjaa. Kilpailijoiden on usein käytettävä samaa pääraaka-ainetta. Se lisää jännitystä, Kaisla puuttui puheeseen.

– Hyvä, saat Tapsa vapaat kädet keksiä haasteita. Suunnitteluaikaa ei ole kovin paljon, Matti päätti kokouksen.

KAISLA

Hauska olla taas kisassa mukana. Tiimi on loistava ja ilmoittautumisia on tullut jo tasaiseen tahtiin. Arvomme osallistujat ensi tilassa. Osallistuin Jaskan kanssa suunnittelupalaveriin lavastajan kanssa. Hän lupasi rakentaa studiolle kaksi työtasoa, keltaisen ja sinisen, sillä tarkoitus on kerätä varoja myös Ukrainalle.

Tapsa on lähettänyt pitkän listan ehdotuksia. Hänen mielestään on vain hyvä, ettei aikaa ole liikaa. Rakastan suoria lähetyksiä, sillä niissä riittää jännitystä.

***

KIRSIKKA

Olen täpinässä, pääsin mukaan television kokkikisaan, jonka teema on maku ratkaisee. Olen oppinut paljon tekniikoita kokkikoulussa ja pääsen soveltamaan niitä nyt käytännössä. Poikaystävä Risto kannustaa.

Olimme samalla luontoleirillä kesällä. Opin tuntemaan pojan Ritariperhosena. Meillä on ollut helliä hetkiä, mutta tuntuu, että liitelemme eri maailmoissa. Risto opiskelee insinööriksi enkä erityisemmin pidä hänen kavereistaan. Heillä on aivan omalaatuinen huumorintaju.

***

ENSIMMÄINEN LÄHETYS

Monika oli pukeutunut heleänpunaiseen trikoomekkoon. Tapsalla oli asiallinen tummanharmaa puvuntakki ja mustat farkut. Jaska oli studiossa vastaanottamassa kilpailijoita. Kaikki kaksitoista vaikuttivat jännittyneiltä, sillä he eivät tienneet, ketkä aloittaisivat.

– Suoran lähetyksen alkuun viisitoista minuuttia, studio-ohjaaja kuulutti.

– Olkaa rentoja, kokkaaminen on hauskaa, Monika hymyili.

Kaisla laski viimeiset kymmenen sekuntia. Kuva siirtyi studiolle. Monika hymyili leveästi ja toivotti kilpailijat tervetulleiksi.

– Saimme lähes viisikymmentä ilmoittautumista. Arpaonni on suosinut teitä kahtatoista, Monika kertoi kameralle. – Minulla on tässä kulhossa nimenne. Tulisitko studio-ohjaaja onnettareksi, hän pyysi.

Poninhäntäinen nuori mies tuli paikalle kuulokkeet korvilla.

– Venla ja Kari, te olette ensimmäiset, Monika luki.

Kilpailijat hurrasivat, kun tukeva keski-ikäinen mies ja teinitytöltä vaikuttava neitonen nousivat.

– Vetäkää sokkona esiliinat, Monika kehotti.

Venla sai keltaisen ja Kari sinisen.

– Hienoa, työtasot ovat valmiina. Oletteko valmiit?

– Pakko olla, mutta nyt rupesi jännittämään, Kari tunnusti.

– Se unohtuu nopeasti työn touhussa. Ensimmäinen tehtävä on yksinkertainen. Työtasoilla on tarvikkeet. Teillä on kymmenen minuuttia aikaa paistaa täydellinen munakas.

Molemmat ryhtyivät oitis toimeen. Kari aloitti laittamalla pannulle ison nokareen voita. Venla sekoitti kaksi munaa ja lorautti tilkan kuohukermaa joukkoon.

– Muistakaa maku, se on tässä kisassa tärkeää, Monika sanoi katsellessaan, miten molempien paistokset edistyivät.

– Viimeinen minuutti, nyt on aika laittaa annokset tarjolle, hän kehotti.

Venlan munakas kääntyi kauniisti, Karin ei.

– Taisin olla liian hätäinen, hän harmitteli. –  Toivottavasti maku korvaa ulkonäön.

Tapsa katsoi annoksia arvioivasti.

– Olet oikeassa, tässä on riittävästi suolaa ja pippuria. Venla, sinun munakkaasi on kullanhohtoinen ja kaunis, mutta olisit saanut maustaa rohkeammin. Tämä oli kuitenkin vasta lämmittelyä. Teillä on nyt kaksikymmentä minuuttia aikaa valmistaa kunnon aamiainen. Käytätte siihen valmistamanne munakkaan ja sen lisäksi termoskannussa olevaa kahvia. Muut lisukkeet saatte päättää itse.

– Apua, riittääkö, että kahvi on lautasen vierellä mukissa? Venla kysyi.

– Ei, vaan sitä pitää käyttää aterian osana. Käyttäkää mielikuvitusta.

Kari otti kulhon ja sekoitti nopeasti jauhoja, voita ja sokeria ja lisäsi varovasti tilkan kahvia, johon hän oli lisännyt maitoa ja vaniljauutetta. Hän täytti paperiset muffinivuoat seoksella ja laittoi uuniin.

– Toivottavasti ehdin, niiden pitäisi kypsyä runsaassa kymmenessä minuutissa, hän selitti. – Paahdan lisäksi täysjyväleipää, voitelen ja laitan osan munakasta päälle.

– Entä sinä Venla? Huomasin, että kiehautit maitoa ja sekoitit siihen kaakaota ja kahvia.

– Kyllä vain, toivottavasti se täyttää tehtävänannon. Tarjoan munakkaan kanssa paistettuja tomaatinpuolikkaita, jotka maustan oreganolla. Lisäksi vielä tuoretta leipää.

Kun Monika laski viimeiset sekunnit, molemmat saivat annokset tarjolle. Katsomo taputti raivokkaasti.

– Äänestysaika on päättynyt, Monika sanoi. – Teillä katsojilla, studioyleisöllä ja tuomarilla on käytössä yhtä paljon pisteitä. Aloitamme Tapsa sinun kanssasi.

– Haaste oli vaikeampi kuin miltä se näytti, sillä kahvi sekoitti pasmat. Venlan kaakao oli hyvä yritys, mutta liian yksinkertainen. Kari saa pisteet, sillä muffinit onnistuivat yli odotusten ja tekivät aamiaisesta yllättävän ja ylellisen. Piste siis Karille.

– Entä yleisö. Nostakaa keltaiset tai siniset kortit, Monika kehotti.

– Aika tasaväkistä, mutta minun laskujeni mukaan keltaiset voittavat. Tilanne on siis tasan. Katsojien ääni ratkaisee.

Kesti hetken, ennen kuin Monika sai tuloksen korvanappiin.

– Hyvä yleisö, kauden ensimmäisen kokkauskisan voittaja on Kari. Olet mukana semifinaalissa.

Lopputekstit pyörähtivät ruutuun juuri ajoissa ennen kuin lähetysaika loppui. Kaisla ja Jaska tulivat ohjaamosta onnittelemaan kilpailijoita.

– Kiitos, olitte mahtavia. Tätä iloa on luvassa seuraavat viikot. Ensi kerralla on uudet kisaajat ja uudet haasteet, Jaska sanoi ja lupasi, että kaikki saavat tulla maistamaan annoksia.

Studio-ohjaaja toi pinon kertakäyttölautasia.

– Tehkää seuraavalla kerralla isompia annoksia, Monika naurahti, kun vadit tyhjenivät ennätysvauhtia.

KIRSIKKA

Jännitti loppuminuuteille asti. Mihin oikein olen ryhtymässä. Olin Venlan puolella, sillä hänen munakkaansa oli selvästi parempi. Ilmeisesti kuitenkin kekseliäisyys merkitsee enemmän ja se paljon mainostettu maku. Toivon, että vuoroni tulee pian.

Tunnelma studiolla oli kiehtova. Heti kun kuvausvalot syttyivät, koko tiimi oli täysillä mukana. Monikan hymy oli valloittava ja tuomari Tapsa vaikutti asiantuntijalta. Jos pääsen semifinaaliin, tiedän olevani oikealla alalla.

***

MONIKA

Kaksi suoraa lähetystä on onnellisesti takana. Ihailen Tapsan kekseliäisyyttä. Martta ja Toini kisasivat tosissaan. Tekninen haaste oli yllättävän yksinkertainen, mutta samalla vaativa. Kilpailijoiden piti valmistaa valkokastike, siis bechamel. Tapsa korosti, että sen pitää olla silkinsileää. Martta onnistui loistavasti, mutta Toinin kastikkeessa oli toivomisen varaa.

Kokkauksessa piti tietysti käyttää kastiketta sekä broilerin rintafileitä. Kuulostaa helpolta, mutta Tapsa vakuutti, että maustaminen lyhyessä ajassa vaati taitoa. Toini sekoitti hetkessä mahtavan marinadin, jossa oli oliiviöljyä, puristettua sitruunaa, soijakastiketta, valkosipulimurskaa ja chiliä. Martta käytti vain suolaa, pippuria ja paprikajauhetta.

Kanat ehtivät kypsyä sopivasti. Toini lisäsi valkokastikkeen paistokseen ja tarjosi sen basmatiriisin kera. Martta laittoi kanan ja kastikkeen salaatinlehtien päälle ja korosti, että ateria on terveellinen. Tapsa kehui, että molemmat annokset toimivat, mutta Toinin makupommi oli vertaansa vailla. Myös studioyleisö antoi hänelle pisteet. Samoin katsojat, joten Toini voitti. Odotan jännityksellä, mitä seuraavaksi.

***

KOLMAS STUDIOLÄHETYS

– Kirsikka ja Katri, teidän vuoronne kokata tänään, Monika luki nimet paperista.

Kirsikka oli sekä helpottunut että kauhuissaan. Kädet tärisivät, kun hän sitoi sinisen esiliinan ylleen. Katri oli selvästi häntä vanhempi ja vaikutti kokeneelta.

– Meillä on tällä kerralla vähän erilainen lämmittelytehtävä. Työtasolla on viisi annosta vihreitä yrttejä, jotka on hienonnettu silpuksi. Saatte maistaa ja haistaa. Kirjoittakaa nimet annosten viereen. Aikaa on vain viisi minuuttia, Monika kehotti.

Kirsikka kalpeni puuterikerroksen alla. Juuri tätä hän oli pelännyt. Muisto luontoleiriltä koitui kuitenkin pelastukseksi, sillä hän tunnisti vaivatta tillin, timjamin ja korianterin.

– Hyvä, sait kolme oikein. Puuttuvat olivat persilja ja rucola. Katri sai kaikki oikein, tehtävä ei ollut kovin vaikea. Niin kuin arvaattekin, teidän pitää käyttää annoksissani vähintään yhtä näistä. Sen lisäksi haasteena on tällä kerralla sipuli. Löytyy kelta-, valko- ja punasipulia sekä tuoretta kevätsipulia. Aikaa on peräti kaksikymmentäviisi minuuttia ja se alkaa nyt! Monika ohjeisti.

Kirsikka mietti kuumeisesti. Ensimmäiseksi mieleen tuli värikäs vokkipata. Hän pilkkoi nopeasti punasipulin ja pari valkosipulin kynttä, punaisen suippopaprikan, pari porkkanaa ja parsakaalin nuppuja. Lisäksi tuoretta inkivääriä ja pieniä kirsikkatomaatteja.

– Sinulla on ainakin värit kohdallaan, Monika ihasteli tullessaan Kirsikan luo.

– Pata kypsyy nopeasti, sillä haluan jättää kasvikset rapsakoiksi. Maustan lopuksi tuoreella korianterilla, rucolalla ja kevätsipulilla, Kirsikka kertoi.

– Mitä tarjoat lisukkeeksi? Monika kysyi.

– Riisi on luontevin valinta, mutta huomasin, että tarjolla on myös kvinoa. Olen huuhdellut sen ja laitan kiehumaan viideksitoista minuutiksi. Aika riittää juuri ja juuri.

– Hienoa, entä Katri, sinulla on kattila kiehumassa.

– Teen ranskalaista sipulikeittoa. Yritän olla nopea, sillä sipuleiden pitää hautua pehmeiksi. Keitän ne lihaliemessä, maustan timjamilla ja ripottelen päälle tuoretta persiljaa.

– Klassikot toimivat aina, onnea matkaan. Teillä on vielä aikaa jäljellä.

Aika loppui kuitenkin molempien mielestä liian nopeasti. Tapsa maistoi ensimmäiseksi Katrin keittoa ja totesi, että se olisi tarvinnut vielä vähintään kymmenen minuuttia, jotta sipulit olisivat olleet tarpeeksi pehmeitä.

– Kirsikka, sinun vokkipatasi näyttää ja maistuu herkulliselta. Olet käyttänyt runsaasti mausteita, mutta mieto kvinoa tasapainottaa makua. Annan sinulle pisteen.

– Entä yleisö, keltainen vai sininen? Monika kysyi ja pyysi kilpailijoita nostamaan värikortit.

– Tasapeli, olitte todellakin molemmat hyviä. Tällä kerralla katsojat ratkaisevat.

Kirsikka huokasi helpotuksesta, kun Monika julisti hänet päivän voittajaksi.

TAPSA

Hienoa olla taas kokkikisan tuomari. Piristyin, kun saan vapaasti miettiä tehtäviä. Haasteena on rajallinen aika, mutta niinhän se aina on. Perunat ovat pois laskuista, sillä ne eivät ehdi kypsyä eikä leipomistakaan voi harkita. Tosin Karin muffinit onnistuivat, mutta edes pannukakku ei kypsy liian lyhyessä ajassa. Seuraava tehtävä tulee olemaan edellisiä vaikeampi, sillä laitan kilpailijat fileoimaan kalaa.

***

NELJÄS STUDIOLÄHETYS

– Olen niin helpottunut, kun oma vuoro on ohi, Kirsikka kuiskasi vieressään istuvalle Mikaelille.

– Sinä onnellinen, olet jatkossa. En tiedä, miten minun käy. Toivottavasti pääsen tänään kokkaamaan.

Mikaelin toive toteutui ja hän sai parikseen parrakkaan Eemelin. Tämän silmät kirkastuivat, kun Monika paljasti ensimmäisen tehtävän.

– Hienoa, olen kalamies, Eemeliksi mua kutsutaan, hän virnisti.

Mikael näytti kauhistuneelta.

– Tarvitsette terävät veitset. Tehkää niin siistit fileet kuin osaatte tästä siiasta, Monika kehotti ja antoi kymmenen minuuttia aikaa.

Mikael onnistui rimaa hipoen. Eemelin fileet olivat malliesimerkki, miten homma piti hoitaa.

– Kokkaatte siis tänään kalaruokaa ja pakollinen raaka-aine on lehtikaali, Monika kertoi.

– Caldo verde perunakeitto on yksi suosikeistani, mutta nyt täytyy soveltaa, Mikael kertoi ja pilkkoi vauhdilla sipulia. – Laitoin kalan perkeet kiehumaan, teen niistä makoisan liemen.

– Entä kalamestari Eemeli. Paistatko fileet pannulla?

– Kyllä vain runsaan voin kera. Siitä ei kala parane. Laitan lehtikaalit uuniin, niin saan niistä rapeita lastuja. Mietin vielä lisukkeita.

– Kilpailijat, on aika laittaa annokset tarjolle, Monika kuulutti.

Miehet vilkaisivat toisiaan. Molemmille tuli kiire.

– Mikael, sinä ensin. Kerro, mitä kokkasit.

– Vihreän kalakeiton, jossa on runsaasti makua. Se muistuttaa seljankaa, sillä käytin mausteena suolakurkkuja ja mustia oliiveja. Lehtikaalia on runsaasti, samoin tuoretta tomaattia. Pehmensin makua ruokalusikallisella smetanaa.

– Todella hienostunut makuyhdistelmä. Onnistuit loistavasti. Eemeli, sinun siikafileesi ovat herkullisia, mutta lehtikaalit ovat palaneet ja maistuvat kitkeriltä. Annos olisi parempi, jos olisit jättänyt ne pois. Annan pisteen Mikaelille.

– Samoin yleisö ja katsojat, olet jatkossa, Monika kertoi hymyillen.

– Hyvä Mikael, mennäänkö juhlistamaan jatkoon pääsyämme? Kirsikka kuiskasi, kun hymyilevä poika tuli kätten taputusten saattelemana takaisin katsomoon.

MIKAEL

Olen jatkossa, nyt tosissaan jännittää. Hurmaava Kirsikka kannusti ja sanoi, että samassa veneessä ollaan. Toivon, ettei minun tarvitse kilpailla hänen kanssaan. Kävimme juomassa tuopilliset lähetyksen jälkeen ja saatoin hänet kotiin. Kirsikka ei pyytänyt luokseen. En odottanutkaan, mutta toivon, että pidämme yhteyttä.

***

MONIKA

Jo viisi studiolähetystä takana. Olen häikäistynyt, sillä kaikki on sujunut paremmin kuin kuvittelin. Kilpailijat yrittävät tosissaan. Tapsan tehtävät ovat aika arkisia. Hän perustelee valintoja sillä, että kuka tahansa katsojista pystyy samaan, mutta saa uusia virikkeitä. Tapsan mielestä tuoreet raaka-aineet ja runsas kasvisten käyttö ovat terveyden ja hyvän ruuan salaisuus.

Tomerat Liisa-Marja ja Auli selvisivät hienosti haasteesta. He saivat vain viisi minuuttia aikaa kuoria niin monta katkarapua kuin ehtivät. Pakollinen raaka-aine oli fenkoli. Huomasin, että se ei ollut kummallekaan kovin tuttu. Liisa-Marian annos oli ennalta arvattava eli katkarapusalaatti. Hän käytti siihen vihreitä salaatinlehtiä, runsaasti tilliä, pakasteherneitä, hienoksi pilkottua fenkolia, kirpeää omenaa ja sitruunamehua. Maku oli kyllä hyvä, mutta luovuus puuttui.

Aulin puolelta tuli huumaava tuoksu, kun hän kuullotti valkosipulia oliiviöljyssä ja lisäsi lopuksi katkaravut fenkolin kera. Hän asetteli annoksen kuuman tortillan päälle ja ripotteli vahvaa juustoraastetta. Lisukkeena oli sitruunalla maustettua avokadoa. Ei tarvitse arvata, kumpi voitti.

Viimeisessä alkuerässä on pakko ottaa liha-annos käyttöön tasapuolisuuden nimissä. Sen jälkeen ollaan jo semifinaalissa. Katsojaluvut ovat nousseet viikosta toiseen ja Jaska on enemmän kuin tyytyväinen. Hyvä me.

***

KUUDES STUDIOLÄHETYS

– Alkukilpailu huipentuu tänään. Kaksi viimeistä kokkaajaa kisaa tänään. He ovat Tarmo ja Marja.

Kättentaputukset saattelivat kilpailijat työtasojen luo. Monikan hymy oli leveä, kun hän paljasti alkutehtävän.

– Lihansyöjät ovat jo ihmetelleet, emmekö kokkaa lainkaan verisiä pihvejä. Teidän ensimmäinen tehtävänne on helppo, mutta sitä kannattaa miettiä tarkkaan, sillä niin kuin tiedätte, aikaa ei ole paljon. Tehtävänne on yksinkertaisesti valita sellainen lihakimpale, jolla viette voiton. Valinnanvaraa on jauhelihasta ja raakamakkarasta sisäfileeseen.

Kilpailijat katselivat valikoimaa epätietoisen näköisinä. Marja valitsi karitsan jauhelihaa ja Tarmo häränpihvin.

– Lapsenlapset kehuvat, että mummin jauhelihakastike on maailman parasta, Marja virnisti ja laittoi lihan pannulle.

– Miten saat luovuutta yksinkertaiseen annokseen? Monika kysyi.

– Luotan makuun. Maustan lihan paseeratulla tomaatilla, soijakastikkeella, kanafondilla ja purkillisella kuohukermaa. Siitä tulee todella maukasta. Tarjoan lisukkeena spagettia sekä kirpeää punaherukkahilloa. Ehdin kiehauttaa sen mainiosti hillosokerin kera.

– Tarmo, häränpihvi, mitä muuta?

– Kunnon äijäruokaa. Jätän pihvin puoliraa’aksi. Maustan vain merisuolalla ja rouhitulla mustapippurilla. Kaveriksi tulee kermakastike ja palsternakkapyree.

– Klassikkoannoksia molemmat. Maku ratkaisee, Monika arvioi.

Tapsa oli samaa mieltä.

– Nyt on vaikea paikka, molemmat annokset ovat maukkaita ja hyvin valmistettuja. Kuunnellaan ensin, mitä yleisö sanoo.

Kilpailijat nostivat värikortit. Monika huomasi, että naiset kannattivat Marjaa ja miehet Tarmoa.

– Tasapeli, jännitys säilyy. Katsojat ovat äänestäneet Marjan voittajaksi. Tuomarin ääni ratkaisee, Monika kertoi.

– Annan pisteen Marjalle, sillä kotikokkien arjessa jauhelihareseptit ovat kullan arvoisia, Tapsa päätti.

– Hienoa, meillä on jatkoon menijät selvillä. Tapaamme semifinaalin merkeissä seuraavilla viikoilla, Monika lopetti lähetyksen.

***

RISTO RITARIPERHO

Olen iloinen Kirsikan menestyksestä. Olo on vähän ristiriitainen, sillä meillä ei mene kovin hyvin. Kirsikka on täynnä itseään, kertoo vuolaasti opinnoista ja televisiokisasta. Hän ei ole kiinnostunut minun opinnoistani. Tuskin huomasi, että pakenin viikonloppuna bileisiin kurssikavereiden kanssa.

En kertonut, että vietin illan ja yön suloisen Tuulan kanssa. Hymähti vain, että sinulla meni myöhään, kun kerroin nukkuneeni kaverin sohvalla. Niinhän minä nukuinkin, tai emme me kauan malttaneet uinailla. Pidän matalaa profiilia ja katson, mihin elämä vie…

***

SEMIFINAALI ALKAA

Kirsikka piti Mikaelia kädestä, kun Monika arpoi ensimmäiset kaksi kokkaajaa.

Kari, Toini, Kirsikka, Mikael, Auli ja Marja, te olette semifinaalissa. Ensimmäisenä kokkaavat Marja ja Mikael. Tulkaa työtasojen taakse.

Kirsikka näytti Mikaelille peukkua. Tämä hymyili hämillään sitoessaan sinisen esiliinan eteensä.

– Tehtäviä on vain yksi, joten saatte enemmän aikaa kokkaukseen. Pakollisia raaka-aineitakaan ei enää ole, mutta haasteita riittää. Mietimme Tapsan kanssa kansainvälistä teemaa. Vetäkää sokkona lippu. Se toimii innoittajana.

Marja sai Italian ja Mikael Thaimaan.

– Käytössänne on näiden maiden keittiöille tyypillisiä raaka-aineita. Toivon myös tarinoita, jotka liittyvät annoksiin. Aikaa on neljäkymmentäviisi minuuttia ja se alkaa nyt! Monika hihkaisi.

Mikael oli käynyt reppuretkellä Bangkokissa. Hän oli syönyt paikallisissa ravintoloissa ja katukeittiöissä. Mieleen tulivat huumaavat vokkipatojen tuoksut. Kookoskermainen kanakeitto, sen hän kokkaisi.

Mikael valitsi maustevalikoimasta tom yam -tahnaa, kalakastiketta ja soijaa. Hän kuullotti salottisipulin, punaisen chilin, ruskeita herkkusieniä ja raastettua inkivääriä, lisäsi broilerisuikaleet ja mausteet. Limetinlehtiä eikä sitruunaruohoa ollut. Hän korvasi ne puristetulla limenmehulla. Päälle vielä runsaasti silputtua korianteria.

– Keittosi tuoksuu hyvälle, Monika kehui ja siirtyi Marjan työtason luo.

– Onko italialainen keittiö tuttu? hän kysyi.

– Kävin hiljattain taidematkalla Roomassa ja hullaannuin. Pizza ja pasta maistuivat, samoin risotto, mutta sitä en uskalla kokeilla. Istahdin matkan viimeisenä päivänä pieneen kellariravintolaan ja kysyin, löytyykö kasvisruokaa. Vanha valkotakkinen tarjoilija suositteli penne all’arrabbiataa. Tilasin sen kanssa talon punaviiniä ja kuvittelin saavani lasillisen. Onneni oli täydellinen, kun sain eteeni vahvan tomaattipohjaisen pastan ja puolen litran karahvillisen viiniä. Suorastaan liitelin paluumatkalla hotellille, Marja nauroi.

– Saammeko siis tänään tätä herkkua?

– Kyllä, mutta punaviini puuttuu.

Studiokeittiön tuoksu oli herkullinen, kun kilpailijat veivät annokset Tapsan arvioitaviksi. Tämän otsalle kohosi hiki, sillä molemmat annokset olivat tulisia.

– Marja, pidän kovasti pastasta, mutta käytit valmiita pennejä. Jos olisit tehnyt pastan itse, olisit voittanut. Mikael, sinun kookoskermaisessa keitossasi makujen tasapaino oli loistava. Makeaa, hapanta, kirpeää, suolaista ja umamia. Yleisö antoi niukasti enemmän pisteitä Marjalle, mutta katsojat olivat sinun kannallasi. Olet finaalissa, onnittelut!

Kirsikka halasi lämpimästi Mikaelia. Tämä oli vieläkin pyörällä päästään.

MIKAEL

Mikä päivä. Ei sekään reppureissu mennyt hukkaan. Lupasin kokata Kirsikalle lisää thaimakuja, jos hän uskaltaa tulla luokseni. Kirsikka lupasi uskaltaa. Tiedän, että hänellä on poikaystävä, mutta en välitä. Elämä voi yllättää.

***

KIRSIKKA

Olemme päättäneet erota Riston kanssa, kipinä puuttuu. Meillä on ollut hyviä hetkiä, mutta tuntuu, että elämme eri maailmoissa. Epäilen, että Ristolla on jotain kuvioita meneillään. Hän valittaa opiskelukiireitä. Tunnen kuitenkin oluen tuoksun ja hajuveden häivähdyksen, kun hän tulee retkiltään. Olen oikeastaan helpottunut. Aikansa kutakin.

Kävin viikonloppuna Mikaelin luona. Hänellä oli ihan kelvollinen vuokrayksiö. Keittiössä tuoksui jasmiiniriisi. Mikael tarjoili valkosipulissa vokattuja jättiravunpyrstöjä ja kasviksia. En ollut ennen maistanut paksoita. Eikä siinä kaikki. Hän paistoi jälkiruoaksi banaanipannukakkuja ja valutti päälle kondensoitua maitoa. Ihana makuelämys.

***

TOINEN SEMIFINAALILÄHETYS

– Toini ja Kirsikka, teidän vuoronne kokata tänään. Näyttäkää kameralle, mitkä liput saitte.

Kirsikka hätkähti, hän oli saanut Ranskan trikolorin. Mielessä pyörivät klassikkoannokset. Toinin lipussa oli Kreikan värit.

– Odotamme tänäänkin maukkaita annoksia, Monika hymyili.

Toini oli heti vauhdissa. Hän valitsi perunoita, pulleita munakoisoja, salottisipuleita, tomaatteja ja karitsan jauhelihaa sekä kuohukermaa.

– Arvaanko oikein, olet kokkaamassa moussakaa? Monika kysyi.

– Toivon ehtiväni. Tekemistä on paljon, mutta jos onnistun, siitä tulee voittaja-annos.

– Kerro lisää.

– Viipaloin perunat ja munakoisot ja ladon ne uunivuokaan kerroksittain valkokastikkeen ja jauhelihakastikkeen kanssa. Päälle tulee paksu kerros vahvaa juustoraastetta.

– Kauanko paistoksen pitää olla uunissa?

– Vähintään puoli tuntia, kiire tulee.

– Kirsikka, ranskalainen ruoka on hienostunutta. Tärkeintä ovat ensiluokkaiset raaka-aineet ja makujen tasapaino, Monika sanoi.

– Tiedän, olen käynyt Pariisissa ja herkutellut täytetyillä patongeilla ja eclaireilla. Nyt on pakko keksiä jotain nopeatekoista. Ajattelin kokeilla bouillabessea, Välimeren kalakeittoa. Kalat ja ravut kypsyvät nopeasti, mutta niiden käsittely vaatii tarkkuutta.

– Hyvä valinta, suosittelen, että keität kaloista ja rapujen kuorista makoisan liemen.

Kirsikalle tuli kiire, mutta hän oli luottavainen, että maku oli kohdallaan. Hän oli maustanut keiton tuoreilla yrteillä ja kullankeltaisella sahramilla.

Toini tuijotti herkeämättä uunia. Hän otti paistoksen vasta viime minuuteilla pois.

– Annos on tulikuuma. Sen olisi pitänyt antaa vetäytyä hetken, mutta en ottanut riskiä, ettei se ole kypsä, hän selitti Tapsalle, joka valmistautui maistamaan.

– Olet oikeassa. Olisit tarvinnut vielä viisitoista minuuttia, että annos olisi täydellinen. Perunat ovat aavistuksen verran raakoja ja munakoisotkin paranisivat, jos olisit paistanut niitä kauemmin. Annos oli kunnianhimoinen, mutta aikaan nähden liian suuritöinen.

Toini näytti murtuneelta.

– Yritin vähän liikaa, hän huokasi.

– Kirsikka, sinun kalakeittosi on taideteos. Kuorelliset simpukat ja ravunpyrstöt saavat sen näyttämään ylelliseltä ja maku on kohdallaan. Huomasin, että käytit myös fenkolia. Se antoi mukavan vivahduksen. Saat minulta pisteen. Mitä yleilö sanoo?

Monika laski äänet ja totesi, että Kirsikka oli sekä kilpakumppanien että katsojien suosikki.

– Viva la France, Monika päätti lähetyksen ja muistutti, että seuraavan lähetyksen jälkeen vuorossa oli jo finaali.

***

KIRSIKKA JA MIKAEL

Nuorten romanssi eteni kevään tulon myötä. He kävivät yhdessä pitkillä kävelylenkeillä ja kuumalla kaakaolla niiden jälkeen. Kirsikka kertoi vuolaasti luontoleiristä, johon oli osallistunut kokkauksen merkeissä.

– Vieläkö tätisi järjestää kursseja? Mikael kysyi kiinnostuneena.

– Hän suunnittelee seuraavaa alkukesällä. Haluaisitko osallistua? Leiriläiset viettävät aikaa ulkona, kirjoittavat havaintoja ja osallistuvat kokkaukseen. Sain valtavasti virtaa luonnon keskellä.

– Olen kuulolla. Saan tuskin lomaa työpaikasta siihen aikaan, mutta pitkä viikonloppu voi onnistua.

– Niin Päivikkikin arveli. Vinkkaan hänelle, että meitä olisi kaksi varmaa osallistujaa, Kirsikka virnisti.

***

KOLMAS SEMIFINAALILÄHETYS

– Kari ja Auli, jännittääkö? Monika kysyi.

– Totta hitossa, ei ole mukava olla viimeisenä vuorossa, Kari vastasi.

– Katsotaan, mitä onnetar sanoo. Auli, tunnistatko lipun?

– Taitaa olla Meksiko. Sopii minulle.

– Entä sinä Kari?

– Ukraina, olisihan se pitänyt arvata. En ole ikinä käynyt, mutta slaavilaiset maut ovat kyllä tuttuja.

– En minäkään ole käynyt Meksikossa, mutta tequilaa olen maistanut enkä tykännyt, Auli naurahti.

Tapsan mielestä Aulin tortillat olivat ennalta arvattava valinta.

– Olisin toivonut enemmän luovuutta. Nämä maistuvat hyviltä, mutta jalapenoa on minun makuuni aivan liikaa. Karin sienitäytteiset pelmenit olivat sen sijaan maukkaita ja herkullisia. Hienoa, kun tarjosit ne lihaliemessä. Yleisö ja katsojat ovat samoilla linjoilla. Olet finaalissa.

KIRSIKKA

Loppukilpailu on jo viikon kuluttua. Kokkaamme kaikki kolme yhtä aikaa ja kaksi parasta jatkaa toiselle kierrokselle. Ohjelma-aikaa on ruhtinaallisesti puolitoista tuntia. Kyseessä on juhlalähetys, jota on mainostettu näyttävästi. Jännittää.

***

GRANDE FINALE

Monika oli pukeutunut juhlavasti hopeanhohtoiseen pitkään pukuun. Tapsalla oli valkoinen paita ja veikeä kissanrusetti. Kirsikka oli valinnut nimensä mukaisesti tummanpunaisen asun. Miehillä oli siistit kauluspaidat ja farkut. Monika toivotti heidät ja katsojat tervetulleiksi.

– Kokkikisa huipentuu tänään ja yksi teistä voittaa hulppean palkinnon. Säännöt ovat ennallaan, tuomarilla on yksi ääni, samoin yleisöllä ja katsojilla. Voitte kaikki kolme asettua työtasojen ääreen. Ensimmäinen tehtävä on kaikille sama. Yllättäkää meidät valmistamalla täydellinen alkuruoka. Aikaa on vain kaksikymmentä minuuttia.

Kirsikka mietti vahvuuksiaan. Nyt ei ollut varaa virheisiin. Hän valitsi syöntikypsän avokadon ja kuorellisia katkarapuja. Kädet tärisivät, kun hän puhdisti ne. Kirsikka puolitti avokadon ja täytti sen tahnalla, johon oli sekoittanut creme fraisea, puristettua limeä, yrttisuolaa, rouhittua mustapippuria ja tuoretta kevätsipulia. Hän annosteli ravut päälle.

Mikael katsoi, kun Kari valitsi lohifileen. Hän päätti, ettei lähde kisaamaan kalamiehen kanssa, vaan valitsi tomaatteja, salottisipuleita ja suippopaprikoita. Hän päätti paahtaa ne grillivastuksen alla.

– Kokkaatko alkukeiton? Monika kysyi, kun Mikael oli kuorinut mustuneet pinnat.

– Kyllä, soseutan kasvisliemessä sileäksi. Kiehautan kermatilkan kera ja tarkistan maun. Ajattelin lisätä aavistuksen verran chilitahnaa.

Kari vihelteli leikatessaan lohen ohuiksi suikaleiksi.

– Miten valmistat kalan? Monika kysyi.

– Pikagraavaan. Laitan rutkasti sitruunanmehua ja suolaa sekä pippuria ja tuoretta tilliä, Kari kertoi itsevarmana. – Paahdan lisäksi ruisleipää, maut täydentävät toisiaan.

– Toivottavasti ehdit, Monika sanoi ja siirtyi Kirsikan luo. – Kaunis annos, sinulla on taiteellista silmää, hän kehui.

Tapsa oli samaa mieltä, kun Kirsikka toi ensimmäisenä annoksen arvioitavaksi.

– Maku on erinomainen, avokado on makeaa, täyte sopivan kirpeää ja ravut sekä tuore tilli kruunaavat sen. Hyvä suoritus.

Mikaelin heleänpunainen keitto oli edukseen tummalla keramiikkalautasella.

– Ehdit saada runsaasti makua ja vähän potkua lyhyessä ajassa, onnittelut, Tapsa kehui.

Arvio Karin annoksesta ei ollut yhtä hyvä.

– Kalaleipäsi on aika tukeva alkuruuaksi. Olisit voinut tarjota annoksen pienempinä paloina. Graavi lohi on hyvää, mutta maku ei ole ehtinyt syventyä. Taidat olla pulassa.

Kari jäi kolmanneksi, kun äänet oli laskettu. Hän palasi pettyneenä katsomoon.

– Arvaatte varmaan, että viimeinen tehtävä on valmistaa herkullinen pääruoka. Aikaa on neljäkymmentä minuuttia. Oletteko valmiit? Monika kysyi.

Kirsikan posket hehkuivat. Mikael oli tyyni ja päättäväinen. Molemmat ryntäsivät valitsemaan raaka-aineita. Kirsikka oli harjoitellut pastan tekoa ja päätti näyttää, että se onnistuisi määräajassa. Hän alusti nopeasti taikinan ja laittoi sen lepäämään. Täytteeksi herkkusieniä, sipulia, tuoreyrttejä sekä kuohukermaa. Vähemmän on enemmän, hän mietti, mutta ei ollut varma oliko makua riittävästi.

Mikael pyöritteli karitsan jauhelihasta pieniä palleroita.

– Saammeko lihapullia ja perunamuhennosta? Monika kysyi.

– Kypsennän pullat vahvassa tomaattikastikkeessa. Tarjoan ne basmatiriisin ja raikkaan kaalisalaatin kera, Mikael kertoi.

– Maku ratkaisee, Monika sanoi arvoituksellisesti.

Molempien annokset valmistuivat viime minuuteilla. Tapsan mielestä oli hienoa, että Kirsikka oli tehnyt pastan itse, mutta moitti sitä liian pehmeäksi. Myös kastikkeessa oli toivomisen varaa, sillä makua olisi saanut olla enemmän.

– Mikael, tomaattiset lihapullat onnistuivat upeasti. Niissä oli runsaasti makua, mutta mieto riisi ja sitruunainen salaatti tasapainottivat annoksen. Mitä sanoo yleisö?

– Halutaan maistaa, joku hihkaisi.

Monika piti ikuisuudelta tuntuvan tauon, ennen kuin julisti Mikaelin voittajaksi. Tämä kumarsi syvään taputusten ja hurraa-huutojen raikuessa. Monika ojensi lahjakortin myös Kirsikalle ja Karille.

– Olkaa ylpeitä itsestänne. Olette kaikki kolme voittajia. Tällä kerralla maku ratkaisi. Olkaa jatkossakin rohkeita. Kiitokset kilpailijoille ja kiitokset katsojille. Olette olleet aktiivisesti mukana, Monika kiitteli.

– Minulla on vielä yksi yllätys takataskussa, Tapsa tuli Monikan viereen. – Olen saanut viestin, että kuvaamme seurantaohjelman, miten voittajakaksikko jatkaa kokkausta. Pysykää kanavalla!

KIRSIKKA

Olen iloinen, että Mikael voitti, vaikka hetken kirpaisi. Hän halasi minua ja kuiskasi, että tätä täytyy juhlia. Minulla on ehdotus, miten ja missä seurantaohjelma toteutetaan. Jos Päivikki innostuu, luontoleiri on mitä parhain tilaisuus.

*********

SINIVUOKKOJEN AIKA

KOKKIKISAN SEURANTAOHJELMA

Henkilöt:
Monika, toimittaja
Ken, kuvaaja ja editoija
Päivikki, luontoleirin ohjaaja
Kirsikka ja Mikael, leirikokit
Sylvi ja Sinikka, kurssilaiset

Kevät oli kauneimmillaan, kun Monika ja Ken ajoivat pakun ikkunat avoimina kurssikeskuksen pihaan. Päivikki riensi vastaan.

– Teitä on vain kaksi, kuvittelin, että televisioryhmä olisi isompi.

– Ei näinä aikoina. Mieheni Ken on taitava kuvaaja ja editoija. Meillä on täällä autossa kaikki tarpeellinen. Kuvauskalusto, leikkaamo, pieni keittiö, minikokoinen kylpyhuone ja levitettävä sohva. Olemme tehokkaita, Monika kertoi ja esitteli tilat.

– Luvassa on aurinkoinen viikonloppu. Kaikki ovat jo paikalle, tulkaa sisälle, kahvi on kuumaa ja nuoret ovat leiponeet tiikerikakun.

– Hyvää päivää, Kirsikan ja Mikaelin tunnenkin, kertokaa te muut nimenne, Monika kehotti.

– Olimme täällä yhdessä luontoleirillä. Käytimme silloin nimimerkkejä. Minä olin Suruvaippa, mutta oikea nimeni on Sylvi, naisista vanhin kertoi.

– Minä olen Sinikka-Simpukka, nuorempi esittäytyi.

– Meitä on siis ruokapöydässä vain seitsemän. Minä ja Mikael hoidamme kokkauksen, Päivikki järjestää virikeohjelmaa. Vietämme mahdollisimman paljon aikaa luonnossa ja kirjoitamme havainnoista, Kirsikka selosti.

– Minusta ei tarvitse välittää. Seuraan kameran kanssa touhujanne ja editoin otokset iltaisin autossa. Monika jututtaa teitä, muistakaa kehua vapaasti, Ken hymyili.

– Kokoonnutaan päiväsaliin. Saatte kertoa kuulumiset ja sen jälkeen on ulkoilun vuoro, Päivikki kehotti.

PÄIVIKKI

Ryhmä on pienempi kuin olin toivonut, mutta kuvausryhmä tuo raikkaan tuulahduksen. Mahdumme kaikki majailemaan päärakennuksessa. Monika ja Ken nukkuvat pakettiautossa. Kävi ilmi, että heillä on pikkuinen poika, joka on viikonlopun isovanhempien luona. Monika kertoi, että tuntuu ylelliseltä saada vähän vaihtelua koti- ja toimistoarkeen. Hän pyörittää omaa yritystä, joten vapaa-aika on vähissä.

Olen iloinen Kirsikan ja Mikaelin ystävyydestä. Vaikuttaa, että he ovat samalla aaltopituudella. Pitävät toisiaan kädestä. Tuntuu haikealta, minua ei ole kukaan pitänyt aikoihin kädestä. Myös Sylvin ja Sinikan ystävyys liikuttaa. Huomaan, että Sylvi on vanhentunut lyhyessä ajassa. Sinikka näytti huolehtivan, että hän löytää silmälasit ja muistaa pukeutua lämpimästi, sillä ulkona on vielä viileää.

Kävimme yhdessä kiertämässä lenkkipolun. Sylvin askeleet olivat kankeat. Sinikka auttoi häntä vaikeimmissa paikoissa. Tässä ensimmäisen päivän alkutunnelmat. Odotan kiinnostuneena, mitä nuoret kokkaavat illalliseksi. Heillä on näytön paikka, sillä Ken seuraa tiiviisti heidän tekemisiään.

***

Kirsikka kuori perunoita, kun Päivikki tuli vilkaisemaan keittiöön.

– Mitä hyvää saamme? hän kysyi.

– Kotiruokaa. Juuresmuhennosta ja broilerisuikaleita. Mikael on tehnyt aasialaistyylisen marinadin, joten makua löytyy. Minä käytän muhennokseen perunoita, sipuleita, porkkanoita ja tuoretta pinaattia. Lupaan, että viikonlopun annokset ovat värikkäitä ja maukkaita. Raastan lisukkeeksi varhaiskaalia, se on nyt parhaimmillaan.

– Kuulostaa hyvältä. Eikö jälkiruokaa?

– Jatkamme samoilla linjoilla kuin edelliselläkin leirillä. Ei pullaa, ei jälkkäreitä, mutta viimeisenä iltana tarjoamme jotain erityistä, Kirsikka hymyili.

– Asia selvä, minulle sopii. Tiikerikakku kahvin kanssa oli mukava yllätys.

***

TOINEN LEIRIPÄIVÄ

– Ensimmäisen päivän kuvat onnistuivat hienosti, Monika kehui aamukahvilla. – Ihailimme Kenin kanssa, miten värikäs illallinen oli. Jatkakaa samoilla linjoilla. Yksinkertainen helppotekoinen kotiruoka on parasta, mitä katsojille voi tarjoilla.

– Olen samaa mieltä, yritämme hyödyntää tuoreita raaka-aineita. Tänään saatte kauden vihanneksia. Vokkaamme ne ulkona muurikalla, Mikael kehui.

– Hienoa, kelikin on mitä parhain, Ken innostui.

– Päivän kirjoitustehtävän aiheena on kevät. Kertokaa, mitä ajatuksia se tuo mieleenne, Päivikki kehotti.

– Innostuin viime kurssilla runoista, Simpukka sanoi ja luki ääneen, mitä oli kirjoittanut.

Kevät hymyilee

minä palasin alkuun

suru saa väistyä

– Ymmärrän, mitä haluat kertoa. Edellinen leiri päättyi tragediaan, mutta niin kuin kirjoitit, suru väistyy aikanaan. Sylvi, mitä sinä ajattelet kevään tulosta?

– Minua pelottaa. Kaikki on liian kirkasta, häikäisevää. Talvella oli hyvä kääriytyä torkkuhuopaan ja nukkua pitkiä päiväunia. Nyt tuntuu, että pitää olla reipas, mutta kun en jaksa. Elämässä ei ole enää muuta odotettavaa kuin yhteiset hetket Sinikan kanssa.

– Onneksi teillä on toisenne. On paljon eläkeläisiä, joilla ei ole ketään, Päivikki yritti lohduttaa. – Kirsikka ja Mikael, teillä on elämä edessä. Mitä ajattelette?

– Minulle on luvassa töitä kesäkahvilassa. Ei se ehkä ole unelmien täyttymys, mutta saan palkkaa ja opin toivottavasti uutta, Kirsikka kertoi.

– Minä pakerran lounasravintolassa. Toivoisin saavani vaikuttaa annoksiin, mutta keittiöpäällikkö pitää tiukasti kiinni tutusta ruokalistasta. Haaveilen omasta yrityksestä, mutta se tuntuu olevan valovuosien päässä. Tiedän, kenet palkkaisin apukokiksi.

Kirsikka heitti häntä tyynyllä ja nauroi heleästi.

– Älä unta näe. Pääsen vielä pitkälle ja katsotaan sitten, kuka palkkaa kenet.

***

– En löydä Sylviä mistään. Luulin, että hän on päiväunilla, mutta huone on tyhjä, Sinikka hätäili.

– Ehkä hän on mennyt kävelemään, Päivikki arveli.

– Lähden etsimään, olen huolissani.

Sinikka ei löytänyt huhuiluista huolimatta Sylviä. Muutkin huolestuivat, kun hän ei palannut illallisaikaan.

– Lähdetään kaikki etsimään. Ehkä hän on eksynyt.

Pihalta kuului koiran haukahdus. Roteva parrakas mies talutti Sylviä ja piti toisessa kädessä susikoiraa hihnassa.

– Tämä Turre löysi vanhan rouvan harhailemassa metsässä. Hänellä ei ollut mitään tajua, missä oli. Pystyi kuitenkin kertomaan tulevansa kurssikeskuksesta.

– Hyvänen aika Sylvi, miten ihmeessä lähdit yksin?

– Halusin vain vähän raitista ilmaa, mutta eksyin. Sitten en tiennyt, mihin suuntaan minun pitäisi mennä.

– Voi kiitos, kun toitte Sylvin takaisin. Maistuuko kuppi kahvia?

– Ainahan se ja koiralle vähän vettä, mies sanoi. – Ihanaa kakkua, täällä taitaa olla ammattikokki.

– Ei sentään, mutta innokkaita harrastelijoita, Päivikki kehui.

– Kiitos ja hyvää jatkoa, älkää jättäkö vanhaa rouvaa enää yksin.

– Emme, Sinikka vei hänet lepäämään.

***

KOLMAS LEIRIPÄIVÄ

– Meillä on tänään viimeinen leiripäivä. Palaamme huomenna heti aamiaisen jälkeen arkikuvioihin. Mutta nautitaan sitä ennen ulkoilusta, yhdessäolosta, kirjoittamisesta sekä tietenkin hyvästä ruoasta, Päivikki hehkutti.

– Onko meillä joku viriketehtävä nyt aamulla? Kirsikka kysyi.

– Onpa hyvinkin. Saatte käyttää aivonystyröitä. Nimetkää lauluja, jotka kertovat luonnosta.

– Metsässä ei liikahda lehtikään, Mikael virnisti.

– Taitaa liikkua, siellä puhaltaa melkoinen tuuli, Monika naurahti.

– Uralin pihlajat, Kirsikka keksi.

– Kesän vihreät lehdet, Sylvi hyräili. Hän oli toipunut hyvin edellisen päivän eksymisestä.

– Kevät toi, kevät toi muurarin, Mikael hoilasi epävireisesti.

– Syysunelma, Sinikka sanoi kaihoisasti.

– Kalliolle, kukkulalle, Sylvi keksi.

– Päivänsäde ja menninkäinen, Kirsikka ehdotti.

– Hienoa, kaikki ovat tuttuja sävelmiä. Syntyisikö näiden innoittamina tekstiä?

Kaikki nyökkäsivät ja ryhtyivät toimeen.

KIRSIKKA

Huomasin innostuvani kirjoittamisesta, vaikka ei se minun juttuni ole. Keksin sadun, jossa kaunis Päivänsäde paistatteli päivää menninkäismetsässä. Kuvittelin, että se oli Sinisiipi. Mitähän hänelle kuuluu? Hyvä, ettei hän osallistunut, sillä muisto paheksumisesta satutti. On totta, että vietin lemmenyön Ritarin kanssa, mutta mitä siitä. Sellaista sattuu ja Ritari oli vähintään yhtä innokas.

Eksyin aiheesta. Päivikki puhui tajunnanvirrasta. Se on ilmeisesti sitä, että yksi ajatus johtaa toiseen. Mikael kirjoitti proosarunon, jossa hän herkutteli kevään vihreydellä. Olen vähän samaa mieltä Sylvin kanssa, että kaikkea on liikaa. Sylvi kirjoitti liikuttavasti, miten hän muistelee onnellisia päiviä lapsuudenkodissa. Sinikka oli realisti. Hänen mielestään vuodenajan vaihtelut ovat parasta. Aina voi odottaa jotain, jos ei muuta niin joulua. Minä odotan innolla kesätyöpaikkaa. Mikael on luvannut tulla asiakkaaksi aina kuin omilta töiltään ehtii. Kesä ja kärpäset, minulle sopii.

***

Kirsikka ja Mikael valtasivat keittiön, kun muut lähtivät ulos. Ken lähti heidän kanssaan, sillä hän halusi kuvata mahdollisimman paljon vihreää luontoa. Hänen mielestään se oli hyvää vastapainoa kevään studiolähetyksille.

– Mikael, onko sinulla hyviä ideoita? Meillä on viimeinen tilaisuus näyttää, mitä osaamme.

– Ota rauhallisesti. Eilinen vokkipata oli upean värikäs. Kokonaiset grillatut maissintähkät olivat edukseen Kenin kuvissa. Kävin illalla katsomassa monitorista.

– Mitä kesäistä keksimme vielä?

– Tuoretta parsaa, voisulaa, paistettuja muikkuja, uusia perunoita, tomaatti-sipulisalaattia ja yllätysjälkiruoka.

– Siis mikä?

– Räiskäleitä muurikalla, keitetään kaveriksi raparperihilloketta tuoreen inkiväärin kera.

– Voi Mikael, loistavaa. Kaikki on yksinkertaisen hyvää.

***

Leiriläiset olivat tasan tarkkaan samaa mieltä.

– Ylellistä saada parsaa, vain pekoni puuttuu, mutta täällähän ollaan luonnon ehdoilla, Sylvi kommentoi ja otti toisen annoksen.

– Jättäkää tilaa jälkiruoalle, Kirsikka kehotti.

– Kuulostaa hyvältä, luulin, että tämä oli tässä, Sinikka sanoi ja korkkasi oluttölkin.

– Viiniäkin löytyy, maistuuko? Päivikki kysyi ja kävi hakemassa kylmän valkoviinipullon.

– Kaikki maistuu, Monika kehui. – Me palaamme jo tämän aterian jälkeen kaupunkiin, sillä pikkumies ikävöi. Olemme saaneet loistavia kuvia, joissa luonto ja herkullinen arkiruoka ovat pääosassa. Käytämme myös otoksia kirjoituskurssistanne virikkeenä. Päivikki, toivomme, että saat ohjelman ansiosta paljon uusia leiriläisiä jatkossa.

– Kiitos teille, viikonloppu oli antoisa ja antoi voimia kaikille, Päivikki hymyili tyytyväisenä.

Leiriläiset jäivät vilkuttamaan, kun Monikan ja Kenin paku kaarsi paluumatkalle.

********

HOIVAKOTI KATAJAKALLIO

SYKSYN VÄRIKIRJO

Henkilöt:
Päivikki, virikeohjaaja
Kielo, johtaja
Kirsikka, kokki
Sylvi ja Hilma, huonetoverit
Tapani ja Kalle, huonetoverit

Päivikki oli kouluttautunut virikeohjaajaksi. Hän vieraili viikoittain vanhusten palvelutaloissa ja hoivakodeissa. Hän tunnisti ilahtuneena entisiä kirjoittajakurssilaisia Katajakalliossa.

– Tatti ja Kurkku, te täällä?

– Juu, saatiin perhehuone. Emme pärjänneet enää kotona, Tatti kertoi. – Kalle kaatui niin pahasti, että joutui pyörätuoliin. En pysty hoitamaan häntä, sillä itselläkin on remppoja.

– Ikävä kuulla, miten olette viihtyneet?

– Hyvin ja huonosti. Nyt menee paremmin, kun saatiin Kirsikka tänne kokiksi.

– Hän kertoi siitä, tyttö on edennyt urallaan.

– Niin ja täällä on vielä yksi tuttu lisää. Surusiipi, hänen oikea nimensä on muuten Sylvi, pääsi pitkän odotuksen jälkeen muuttamaan. Hän taitaa olla huoneessaan, mennään tervehtimään.

– Päivikki, ihana yllätys. Eksyin niin monta kertaa kaupungilla, että sain lopulta hoivakotipaikan, Sylvi kertoi.

– Käyn kerran viikossa ja yritän järjestää ohjelmaa. Vieläkö kirjoittaminen kiinnostaa?

– Totta kai, Hilmakin voisi tulla mukaan, Sylvi sanoi ja esitteli huonetoverinsa.

Hilma oli pullea hymyilevä mummo. Hänellä oli kirjavat vaatteet, hiuksissa aniliininpunaa ja jalassa kirkkaan vihreät crocsit.

– Päivää, olen iloinen, kun sain seuraa. Edellinen huonekaveri ei paljon puhellut.

– Tulkaa aamutoimien jälkeen päiväsaliin. Kerron kaikille yhteisesti tulevasta ohjelmasta, Päivikki kehotti.

***

Asukkaita oli vain vähän yli kymmenen. He istuivat pitkän pöydän ääressä puurolautaset ja kahvikupit edessään. Hoitajat syöttivät huonokuntoisia. Kaikilla oli ruokalaput vaatteiden suojana. Päivikki kertoi kuuntelevansa mielellään toiveita. Asukkaat olivat hiljaisia, kunnes yksi ehdotti musiikkituokiota.

– Se sopii, lauletaan yhdessä, tuon seuraavalla kerralla lauluvihkoja, Päivikki lupasi. – Voin myös lukea ääneen päivän sanomalehden ja ehkä jotain novelleja. Kuinka moni on kiinnostunut kirjoittamisesta?

Asukkaat vilkuilivat toisiaan epätietoisina.

– Palataan siihen myöhemmin. Hoivakodilla on omat kotisivut. Jos saan oikeudet, päivitän toiveita ja ehdottamianne virikkeitä. Otan valokuvia, mutta en kasvoistanne, sillä omaiset eivät ehkä pitäisi siitä.

– Kiitos Päivikki, johtaja Kielo puuttui puheeseen. – Olen iloinen, että järjestät ohjelmaa ja kotisivujen päivitys on mainio ajatus. Kuulin, että Kirsikka on sisarentyttäresi. Hän on ottanut keittiön haltuun ja tarjoaa maukasta ruokaa.

– Kuulin nimeäni mainittavan, Kirsikka tuli valkoinen esiliina edessään päiväsaliin. – Maistuiko puuro ja mehukeitto?

– Kyllä vain, yksi hoitajista vastasi muiden puolesta. – Mitä hyvää saamme päivällä?

– Olen laatinut koko viikon ruokalistan ja kiinnitän printin ilmoitustaululle. Päivikki, voit laittaa sen myös kotisivuille näkyviin. Saatte tänään nakkikeittoa ja tuoretta ruisleipää.

– Sitä odotellessa voitte siirtyä television ääreen tai omiin huoneisiinne. Päivikki aloittaa kanssanne viikon kuluttua, Kielo kertoi.

PÄIVIKKI

Tunnen olevani oikealla alalla virikeohjaajana. Haasteena on saada vanhukset mukaan. Kirjoitusryhmään ei ilmoittautunut muita kuin entiset kurssilaiset ja Hilma, ilmeisesti Sylvin painostuksesta. Sovimme, että käytämme taas nimimerkkejä. Niiden turvin voin julkaista pätkiä kiinnostavimmista tarinoista. Sylvi haluaa olla edelleen Suruvaippa. Tatin oikea nimi on Tapani ja Kurkun Kalle. Hilma kertoi toisen nimensä olevan Hellevi ja päätti olla Helmi Hillevi.  

Annoin tehtäväksi kuvailla hoivakodin arkea. Siitä on hyötyä minullekin, jotta pääsen tutustumaan heidän oloihinsa. Sylvin muistisairaus on edennyt. Hän kertoi itse, että on välillä hukassa, kun ei tiedä missä on. Tavaroista puhumattakaan. Onneksi hänellä on huonetoveri, joka voi auttaa ja hälyttää tarvittaessa apua. Hilma on hauska tapaus, puhua pulputtaa kotoisasti. Huomasin, että Sylvi kuuntelee mielellään, vaikka on hiljaisempi.

***

KIRSIKKA JA MIKAEL

– Olisipa enemmän määrärahaa. Kokkaaminen hoivakodissa on haastavaa. Haluan tehdä maukasta ja terveellistä arkiruokaa, mutta kaikki on entistä kalliimpaa. Seuraan tarjouksia ja yritän hankkia tarvikkeita varastoon. Onneksi kenelläkään ei ole isompia ruokarajoitteita. Vanhat ihmiset ovat tottuneet syömään kaikkea. On siellä pari kasvisintoilijaa, mutta heidät on helppo hoitaa, Kirsikka kertoi Mikaelille tultuaan kotiin.

– Ei minullakaan ole hurraamista lounasravintolan keittiössä. Onneksi päivittäin on tarjolla vain kolme vaihtoehtoa.

– Mikä on suosituin?

– Tosi tylsä lautasellinen makkaraperunoita. Päälle tulee paistettu kananmuna.

– Ei kuulosta gourmet annokselta, Kirsikka naurahti.

– Se on äijäruokaa. Naiset suosivat keittoja ja salaatteja.

– Niin minäkin. Päivän toinen ateria on yleensä kevyt keitto tai uunivuoka. Tarjosin tänään silakkapihvejä. Ne maistuivat kaikille. Kasvissyöjät saivat punajuuripihvit.

– Kelpaisi minullekin, silakat nimittäin, Mikael naurahti.

– Pihistin itse asiassa muutaman, kun niitä jäi yli. Olisivat menneet muuten kompostiin.

– Olet aarre. Löytyykö oluttakin?

– Eiköhän, Kirsikka muiskautti suukon Mikaelin nenänpäähän.

KIRSIKKA

Olenko unelmatyössä? Kyllä ja en, sillä käteni ovat sidotut. Ainoa, millä voin parantaa annoksia, on maustaminen. Suosin mielelläni tuoreita yrttejä, mutta ne ovat talvella kalliita. Kuivatutkin kelpaavat. Chiliä en uskalla käyttää, sillä asukkaat eivät ole tottuneet liian vahvoihin makuihin.

Ilahduin tavatessani luontoleiriltä tutut Suruvaipan, Tatin ja Kurkun. On surullista nähdä, kuinka nopeasti he ovat laitostuneet. Päivikki on perustanut pienen kirjoittajaryhmän, johon heidän lisäkseen osallistuu Hilma, Sylvin huonekaveri. Päivikki päivitti hoivakodin kotisivuille kuvauksen arjestamme.

***

KATAJAKALLION KUULUMISIA

Olen Päivikki ja seuraan mielenkiinnolla hoivakodin arkea. Keittiössä puuhastelee sirkeäsilmäinen Kirsikka, joka tekee parhaansa pitääkseen asukkaat kylläisinä ja tyytyväisinä. Tänään ruokalistalla oli kaalilaatikkoa makean puolukkasurvoksen kera. Hän kertoo, että tavallinen arkiruoka on kaikkien mieleen.

”Ei meillä ole varaa tarjota kokolihapihvejä eikä tuoretta kalaa, sillä rahaa ei yksinkertaisesti ole riittävästi. Joudun käyttämään mielikuvitusta, jotta voin hyödyntää monipuolisesti edullisia aineksia. Tänään keitin tupla-annoksen kaurapuuroa ja paistoin lopusta rieviä. Asukkaat ihastuivat, kun tarjosin ne lämpiminä kasviskeiton kera. Muutamat suhteellisen hyväkuntoiset mummot auttavat mielellään yksinkertaisissa askareissa. Siitä on minulle apua ja heille mielekästä tekemistä”.

Minä yritän omalta osaltani viihdyttää. Aloitamme viriketuokiot toivelauluilla. Yksi papoista säestää kitaralla. Kerron ajankohtaiset uutiset ja vastaan kysymyksiin, jos sellaisia tulee. Aina ei tule. Kaikki eivät jaksa keskittyä. Kun kysyin, mitä he haluavat, että luen ääneen, yksi mummoista toivoi lapsuuden satuja. Minusta se oli liikuttavaa. Meillä on meneillään Tuhannen ja yhden yön tarinat. Pieni kirjoittajaryhmämme on luvannut esittäytyä, kun päivitän seuraavan kerran kuulumisia. Annoin tehtäväksi kuvailla hoivakodin arkea asukkaiden näkökulmasta. Uskon, että se kiinnostaa omaisiakin.

***

SINIKKA

– Täällähän sinä Sylvi olet. Muistathan vielä minut, punaposkinen Sinikka tuli pullapussin kera tervehtimään.

– Täällähän minä, kyllä minä Simpukka sinut tunnen. En aina muista nimiä, mutta luontoleiriläisten jäivät mieleen. Tässä on huonekaverini Hilma.

– Tervehdys, minulla on termospullossa kahvia, maistuuko?

– Totta kai, tällä tarjotaan vähän turhan laihaa.

– Toin pullaakin, saatteko mitään herkkuja?

– Harvemmin, mutta ruoka on kyllä hyvää.

– Hauska kuulla, kertokaa, millaista täällä on.

– Totta puhuen ruokahetket rytmittävät päivät. Muulloin torkumme televisiohuoneessa tai tulemme tänne lepäilemään. Päivikin vierailut piristävät, Sylvi kertoi.

– Pääsettekö ulkoilemaan?

– Odotamme kovasti kevättä. Täällä on tilava katettu terassi, jossa on lepotuoleja. Näin liukkailla keleillä pysyttelemme sisällä, Hilma selitti.

– Riittääkö kahvia Tapanille ja Kallellekin? Muistathan heidät luontoleiriltä, Sylvi kysyi.

– Tarkoitatko Tattia ja Kurkkua, totta kai. Ovatko hekin täällä?

– Juu, Kalle on pyörätuolissa, Tapani työntelee häntä sujuvasti.

– Eiköhän kahvia riitä, onko mukeja lisää?

– Käyn hakemassa heidät ja otan mukit keittiöstä, ketteräliikkeinen Hilma lupasi.

Tapani ja Kalle halasivat Sinikkaa. Tämän silmät kostuivat, kun hän huomasi, miten miehet olivat vanhentuneet.

– Lupaan käydä katsomassa teitä useammin, Sinikka sanoi lähtiessään.

***

KATAJAKALLION ARKEA

Huonetoverit Helmi Hillevi ja Suruvaippa istuvat kodikkaassa huoneessaan kahvimukit edessään. Seinillä on värikkäitä taidejulisteita. Sänkyjen päällä on Helmi Hillevin virkkaamat torkkuhuovat.

”Isoäidin neliöitä, harrastan käsitöitä, niin kuin huomaat”, hän hymyilee.

Ihastelen taidokasta jälkeä. Olen pyytänyt heitä kertomaan, miten päivät kuluvat.

”Saamme nukkua aamuisin pitkään. Unilääkkeet väsyttävät. Hoitajat auttavat peseytymään ja saattavat aamiaiselle. Kirsikka tarjoilee puuroa, tuoreita sämpylöitä, voita ja joskus hilloa sekä kahvia tai teetä. Leikkeleitä saamme harvoin, sillä Kirsikka käyttää määrärahat mieluummin ravitseviin aterioihin”, Helmi Hillevi kertoo.

”Minä kaipaisin tuoretta pullaa kahvin kanssa”, Suruvaippa sanoo ja kastaa tuomani sokerikorpun kahvimukiin.

”Miten päiväohjelmanne etenee?” vaihdan puheenaihetta.

”Jos ilma on hyvä, hoitajat patistavat ulkoilemaan ainakin terassille. Pyörätuolipotilaat eivät pääse ulos, ellei joku parempikuntoisista työnnä heitä. Hoitajilla ei ole yksinkertaisesti aikaa. Sinä Suruvaippa et saa enää lähteä yksin ulos. Eksyit viimeksi ja jouduimme etsimään pitkään. Oli vähällä, ettemme kutsuneet poliisia”, Helmi Hillevi kertoo.

”Olet hyväkuntoisen oloinen”, huomaan.

”Järki pelaa, mutta kolotuksia riittää. Yritän pysyä liikkeellä, vaikka monesti mieli tekee jäädä lepäämään. Yritän auttaa Suruvaippaa, sillä kaikki me tarvitsemme ystäviä”.

”Olet oikeassa. En tiedä, mitä tekisin ilman sinua”, Suruvaippa herkistyy.

Jätän heidät television ääreen. Sieltä tulee vanha kotimainen elokuva. Tunnistan Tauno Palon ja Ansa Ikosen. Toivotan jaksamista ja lupaan palata pian.

Siirryn Tatin ja Kurkun seuraan. Miehillä on yhteinen huone. Se on hyvin steriili. Kalusteina on vain sänkyjen lisäksi nojatuoli, pieni pöytä ja televisio nurkassa lipaston päällä. Kurkku istuu pyörätuolissa. Tatti levittää huovan hänen polvilleen.

”Kyllä me täällä viihdytään. Pelataan korttia ja juodaan iltaisin yömyssyt teen kanssa”, Tatti virnistää.

”Ulkoilemme Suruvaipan ja Helmi Hillevin kanssa. Muistelemme luontoleiriä ja odotamme aurinkoista kevättä”, Kurkku jatkaa.

Olen iloinen, että miehillä on seuraa.

***

SURU-UUTINEN

Hilma oli huolesta suunniltaan. Hän koputti johtaja Kielon työhuoneen ovelle.

– Sylvi on lähtenyt ulos vain tohvelit jaloissaan. Olen huolesta sekaisin, sillä hän on viipynyt ja toista tuntia. Sanoi käyvänsä pikaisesti pihalla.

– Rauhoitu. Lähetän etsintäpartion, Kielo lupasi.

Sylvi oli tuupertunut ojaan. Ambulanssi tuli nopeasti, mutta mitään ei ollut tehtävissä.

– Tämä on minun syytäni. Olisi pitänyt lähteä mukaan, Hilma vaikeroi.

– Tapaus on surullinen, mutta et saa syyttää itseäsi, Kielo totesi vakavana.

Hoivakodissa pidettiin hiljainen hetki Sylvin muistoksi. Hilma itki lohduttomasti.

HILMA

Syytän itseäni Sylvin kuolemasta. Miksi en mennyt mukaan? Herään öisin painajaisiin. Herään muutenkin, sillä sain huonekaveriksi Saimin, joka valittaa jatkuvasti. Yöt ovat pahimpia, sillä hän huutaa haluavansa pois. Yöhoitaja käy rauhoittelemassa.

Olen pyytänyt yhden hengen huonetta, mutta sellaisia ei ole vapaana. Johtaja keksi yllättävän ratkaisun. Kalle on joutunut sairaalaan keuhkokuumeen vuoksi. Ennuste on huono. Kielo kysyi, suostunko jakamaan huoneen Tapanin kanssa, jos sänkyjen väliin laitetaan sermi. Hihitin kuin koulutyttö ja sanoin sen olevan tervetullutta vaihtelua. Kielo on huomannut, että viihdyn herraseurassa. Tapani vaikutti ilahtuneelta, kun istuimme yhdessä kahvilla ja kysyin suoraan, mitä hän ajattelee. ”Kunhan et kuorsaa”, hän tokaisi. Tulkitsin sen tervetulotoivotukseksi.

***

HUONETOVERIT

– Hilma ja Tapani, näytätte reippailta. Miten ensimmäinen yö samassa huoneessa sujui? Kirsikka kysyi.

– Onhan se toista, kun sain tällä iällä naisseuraa, Tapani hymähti.

– No, kuorsasinko? Hilma kysyi.

– En ainakaan kuullut. Tai taisit vähän vikistä, näitkö pahaa unta?

– Ahdistaa vieläkin Sylvin kohtalo. Saimin huutoja en kaipaa.

– Ulkona on aurinkoista. Menkää hakemaan ruokahalua, Kirsikka kehotti korjatessaan aamiaisastioita. – Laitan uunijuureksia. Jos haluatte auttaa kävelylenkin jälkeen, kuorimista riittää.

– Tullaan apuun, Hilma lupasi. Hänestä tuntui, että elämä tarjoaisi vielä hyviä hetkiä.

KIRSIKKA

En tiedä onko ilmassa romantiikkaa, mutta on ilo seurata, miten Hilma ja Tapani viihtyvät keskenään. Näin ikkunasta, että he kävelivät käsi kädessä ja nauroivat. Minulle on tarjottu uutta työpaikkaa Mikaelin lounasravintolasta. Tuntuu surulliselta jättää hoivakoti, mutta toisaalta kaipaan haasteita. Aikansa kutakin.

*********

LOUNASRAVINTOLA KiM

VÄRISSÄ LÖYTYY

– Uskomatonta, meillä on ikioma ravintola, Kirsikka hihkui.

– Niinhän minä lupasin. Unelmat on tarkoitettu toteutettaviksi, Mikael hymyili ja kaatoi kuohuviiniä kahteen korkeaan lasiin. – Kun entinen omistaja jäi sairaseläkkeelle, päätin uskaltaa. Isä takasi pankkilainan. Nyt menestystämme ei voi mikään estää.

– Olen täysillä mukana, mutta eikö tämä ole aikamoinen riski. Entä, jos emme onnistu?

– Meidän pitää uudistaa paikan ilme. Lainaa on sen verran, että voimme tehdä pienen remontin. Maalaamme seinät heleiksi ja hankimme viherkasveja. Ikkunat ja lattia täytyy pestä, samoin keittiö. Selviämme urakasta talkoovoimin.

– Entä henkilökunta?

– Minähän lupasin palkata sinut. Pyöritämme keittiötä kahdestaan, tilat ovat pienet. Uudistetaan ruokalista yhdessä. Essi jatkaa tarjoilijana. Paikkahan on auki vain lounasaikaan arkipäivisin ja siellä käy paljon kanta-asiakkaita.

– En kyllä ole innostunut niistä makkaraperunoista.

– En minäkään, mutta jotain tukevaa pitää olla. Ajattelin lihapullia tomaattikastikkeessa, sitten päivittäin vaihtuva kasvisannos ja ehkä pastaa, monet pitävät siitä.

– Entä keitot ja salaatit?

– En pidä noutopöydistä. Tehdään lisukesalaatit valmiiksi keittiössä. Keitto on hyvä idea. Käytetään sesonkituotteita. Päivitän ruokalistan kotisivuille. Yksi juttu pitää vielä keksiä.

– Mikä?

– Ravintolalle uusi nimi tietenkin. Kirsikan keidas tai Mikaelin makumaailma.

– Saisimmeko nimistämme jotain kiinnostavaa? Mik-Ki? Ei se kuulostaa mikkihiireltä. Ki-Mi, ei ralliautoilua, Kirsikka mietti.

– Miten olisi yksinkertaisesti KiM? Se näyttäisi hauskalta ruokalistoissa ja ehkä logona seinällä.

– Sopii ja meillä on selitys valmiina, jos joku kysyy, mitä se tarkoittaa, Kirsikka innostui.

KIRSIKKA

En tiedä mihin olen lähdössä, mutta intoa ei ainakaan puutu. Pankkilaina pelottaa, mutta maksuaikaa on runsaasti. Ravintolasalista tuli upea. Seinät ovat nyt helmenharmaat. Pöytiä on vain kymmenkunta. Haaveilen, että voimme laittaa kesällä muutaman sisäpihalle. Ruokalistalla on pysyvästi lihapullat ja broileripasta. Yritämme erottua kokkaamalla täytettyjä paprikoita Välimeren tyyliin. Täytteiksi saa valita metsäsienet riisin ja smetanan kera tai yrttimaustettua jauhelihaa. Tarjoamme päivittäin vaihtuvan keiton, tomaattisipulisalaattia ja coleslawta. Autan myös salin puolella, jos pöydät ovat täynnä. Essi osaa olla hymyilevä miespuolisille asiakkaille. Tosin hän unohtuu turhan usein flirttailemaan. Olen huomannut, että hänellä on jatkuvasti asiaa myös Mikaelille. Minäkö mustasukkainen. Kyllä.

***

SINISIIPI

– Hei, taidamme olla ennestään tuttuja, paikallislehden toimittaja tuli ravintolaan ennalta ilmoittamatta.

– Sinisiipi, mikä sinut tänne lennätti? Kirsikka hämmästyi.

– Oikea nimeni on Sirpa. Teen juttua lehden ruokanumeroon. Esittelen hiljattain avattuja ravintoloita. Olen käynyt täällä ennenkin. Huomaan, että olette saaneet paikan uuteen kukoistukseen.

– Kas päivää, Mikael tuli paikalle kokintakki yllään.

– Kirsikan tunnenkin, mutta me emme ole tavanneet. Oletko omistaja?

– Olen kyllä ja innokas yrittäjä. Pyöritän tätä tyttöystäväni kanssa.

– Entä henkilökunta?

– Essi, tule tervehtimään, Mikael kutsui.

– Hei, tässä on ruokalista. Päivän keitto on valmistettu paahdetusta kesäkurpitsasta, Essi esitteli.

– Kiitos, maistan mielelläni sitä sekä paprikoita. Ehditkö Mikael istuutua seuraani pientä haastattelua varten, Sirpa hymyili ja valitsi ikkunapöydän.

– Totta kai. Kirsikka, keitto on valmis ja esikäsitellyt kasvikset kypsyvät nopeasti, tuo minulle kupillinen kahvia.

Kirsikka toi alkukeiton saman tien. Sirpa maisteli sitä arvioivasti.

– Kaipaisin ehkä enemmän mausteita. Keitto on sametinpehmeää ja leipä lämmintä. Leivotko itse?

– Käytän raakapakasteita. Ne ovat nopeita ja käteviä.

Vihreiden paprikoiden pinta oli mustunut grillissä.

– Ota reippaasti tummat osat pois. Vakuutan, että sisus on makea ja herkullinen, Mikael kehotti.

– Olet oikeassa, näissä on maku kohdallaan. Voin poiketa toisenkin kerran, Sirpa kiitteli lähtiessään.

RAVINTOLAPALSTA

Kaupunkiin on avattu lukuisia uusia lounasravintoloita. Kävin testaamassa muutaman ja huomasin, että tarjonta oli lähes sama. Pieni KiM erottui edukseen, sillä annokset oli tarkoin harkittu ja makumaailma kohdillaan. Valikoima olisi saanut olla isompi, mutta omistaja Mikael vakuutti, että hän uudistaa listaa sesonkien mukaan. Jäin kaipaamaan kalavaihtoehtoa. Mikael sanoi, että hän harkitsee, mutta näin aluksi kannattaa ottaa varman päälle. Kun kysyin, mikä annoksista myy parhaiten, hän naurahti ja sanoi, että lihapullia menisi enemmänkin.

Pidin sisustuksesta, jota viherkasvit piristivät. Tarjoilijatyttö Essi oli ystävällinen, mutta huomasin, että hän vilkuili jatkuvasti puhelintaan. Ei se kuulu työpaikalle eikä purukumikaan. Lupasin seurata netin välityksellä ruokavalikoiman uudistusta. Annan paikalle kolme tähteä viidestä.

***

KIRSIKKA JA MIKAEL

– Pahuksen Sinisiipi. Vain kolme tähteä, vaikka ruoka oli huippuluokkaa, Kirsikka puhisi.

– Olihan artikkelissa paljon hyvääkin. Essi sai moitteita, täytyy pitää hänelle puhuttelu, Mikael huokasi.

– Eikä minua mainittu lainkaan. Taisin olla kuin ilmaa Sinisiivelle.

– Mistä moinen nimi?

– Osallistuimme luontoleirille, jota tätini Päivikki ohjasi. Kurssilaisilla oli lempinimet. Minulla ei, sillä olin keittiössä töissä. Siinä kävi niin, että Sinisiipi ihastui komeaan Ritariperhoseen ja suivaantui, kun poika valitsi minut.

– Että sellainen ritari. Onneksi huomasit minut paremmaksi, Mikael naurahti ja kietoi kädet Kirsikan ympärille.

SINISIIPI

Olipa hyvän näköinen nuorimies. Sain pirullisen ajatuksen. Kirsikka kaappasi Ritarini, mitä jos minä vuorostani viettelen hänen Mikaelinsa….

***

MAISTELUILTA

Päivikki kutsui ensimmäisen luontoleirin osanottajat koolle ravintola KiM:iin. Oli elokuu ja tuikkukynttilät loivat kodikasta tunnelmaa.

– Tervetuloa Sinisiipi, Ritariperhonen ja Simpukka. Valitettavasti Suruvaippa ja Kurkku eivät ole enää keskuudessamme. Tatti lähetti terveiset hoivakodista ja lupasi olla hengessä mukana, Päivikki sanoi ja kehotti myös Kirsikkaa istuutumaan seuraan.

Mikael toi tarjottimella lasilliset kuohuviiniä.

– Mitä Tatille kuuluu? Simpukka kysyi.

– Hän on selvästi piristynyt saatuaan ihastuksensa kohteen Hilman huonetoveriksi. Sänkyjen välillä ollut sermi on poistettu molempien toivomuksesta, Päivikki hymyili. – Mutta asiaan. Kohotetaan malja, elämä jatkuu ja haluan kuulla, miten olette voineet luontoleirin jälkeen.

– Aloita sinä, Sinisiipi ehdotti.

– Järjestän edelleen pienimuotoisia kirjoituskursseja, mutta pääasiallinen työni on toimia virikeohjaajana. Vierailen viikoittain Katajakalliossa ja muissakin hoivakodeissa. Työ on palkitsevaa, mutta myös raskasta vanhojen ja huonokuntoisten asukkaiden kanssa.

– Minä olen opiskellut kirjallisuutta ja journalismia. Kirjoittelen freelancerina juttuja lehtiin. Sovin Mikaelin kanssa, että arvioin tämän illan maisteluannokset, Sinisiipi kertoi.

– Entä muut? Simpukka?

– Olen sairauseläkkeellä ja teen vapaaehtoistyötä. Ulkoilutan mummoja, käyn kaupassa ja neulon villasukkia. Kuulostaa varmaan tylsältä, mutta saan siitä sisältöä elämään. Suruvaippaa on ikävä.

– Sitten vielä Ritariperhonen.

– Oikea nimi on Risto, mutta olen kyllä mielelläni Ritari. Ehkä muistatte, että seurustelin hetken tämän Kirsikan kanssa, mutta hän löysi paremman, Risto naurahti, mutta hänen silmissään näkyi kaipausta. – Olen sen jälkeen lennellyt kukasta kukkaan, mutta elämäni naista en ole löytänyt.

Päivikki huomasi, että Sinisiipi katsoi Ritaria arvioivasti.

– Kirsikka, sinä olet löytänyt elämäsi sankarin?

– Pyöritämme ravintolaa käytännössä kahdestaan. Tai on meillä Essi, joka hoitaa lounasaikaan tarjoilun. Oma yritys oli unelma, mutta aika raskaalta tämä tuntuu. Nyt on aika uudistaa ruokalista. Se oli yksi syy, miksi ehdotin Päivikille tapaamista täällä.

Mikael tuli keittiöstä suuren tarjottimen kanssa.

– Maistelusannoksia. Saanko esitellä uuden välimerellisen valikoiman. Katkarapuja valkosipuliöljyssä, paahdettua täysjyväleipää, uusia perunoita, fetasalaattia ja kippo marinoituja oliiveja, paistettua halloumia punaherukkahillon kera sekä uunissa haudutettua lasagnea. Kaikki on tehty ravintolan keittiössä alusta alkaen.

– Näyttää herkulliselta. Entä talon viini?

– Se tulee pieneltä tilalta ja on luomua. Maistelkaa ja antakaa pisteitä. Panostamme raaka-aineiden tuoreuteen ja tietenkin makuun.

– Arvostan, että annokset olivat sopivan pieniä. Niitä voi valita listalta useampia ja testata makuja seuralaisten kanssa, Ritari innostui. – Halloumi oli aika suolaista, mutta kirpeänmakea hillo sopi hyvin kaveriksi. Suosikkiannos oli kuitenkin katkaravut. Mikä ihana valkosipulin tuoksu.

– Sen jälkeen ei paljon pussailla, Sinisiipi nauroi ja katsoi keimailevasti Mikaeliin.

– Pidin salaatista. Siinä oli väriä ja paljon tuoreita yrttejä. Feta oli mukavan pehmeää, Simpukka arvioi.

– Lasagne tuntui hieman raskaalta, mutta meidän täytyy pitää myös lihansyöjät tyytyväisinä, Kirsikka kertoi.

– Mikä on oma suosikkisi?

– Yritän syödä päivittäin salaattia, mutta joskus tekee mieli perunoita voinokareen ja sillin kera. Tosin kukaan ei tule ravintolaan syömään silliä ja perunaa, Kirsikka naurahti.

– Älä sano, kyllä minulle maistuisi sillilautanen keitettyjen kananmunien ja oluttuopin kera, Ritari mietti.

– Tuon jälkiruoaksi espressot ja tummaa suklaata. Odotan lisää kommentteja, Mikael lupasi.

– Minun arvioni voi lukea viikonlopun ruokaliitteestä. Kiitos, nyt on pakko jatkaa matkaa, Sinisiipi sanoi kahvikupillisen jälkeen.

– Tulemme toistekin, Ritari ja Simpukka vakuuttivat lähtiessään.

Päivikki jäi auttamaan astioiden viemisessä keittiöön.

– Hyvinhän se sujui. Mielestäni uudet annokset olivat raikkaita. Toivottavasti Sinisiipi hehkuttaa niitä lehdessä, hän sanoi.

MIKAEL

Hämmästyin, kun Sirpa kutsui minut seuraavana iltana luokseen lasilliselle. Hän sanoi haluavansa keskustella vielä lehtiartikkelista. Menin tietenkin, sillä mitä en tekisi ravintolan hyväksi. En kuitenkaan arvannut, että Sirpa avaa oven pukeutuneena läpinäkyvään aamutakkiin, jonka alla ei ollut mitään.

Hän pyysi minua avaamaan kuohuviinipullon. Poskeni hehkuivat, kun kilistimme maljat. Eikä se siihen jäänyt. Sirpa tarjoili pieniä macaronleivoksia ja vahvat gin tonicit, kun viini oli juotu. Olin täysin pyörällä päästäni. Artikkelista ei puhuttu sanaakaan. Kun yritin, hän sulki suuni kuumalla suudelmalla. Eihän mies voi sellaista vastustaa. Eihän.

***

KIRSIKKA

– Olin tosi huolissani, kun sinua ei kuulunut kotiin etkä vastannut puhelimeen. Näytät kamalalta ja haiset vanhalta viinalta, Kirsikka moitti.

– Anteeksi kulta, tuntuu kuin olisin jäänyt jyrän alle. Sammuin Sirpan sohvalle enkä muista yöstä mitään.

– En voi uskoa. Miten se on mahdollista?

– Join liikaa, hän tarjoili turhan vahvoja juomia.

– Entä artikkeli?

– En tiedä, pianhan se nähdään. Onneksi on vapaapäivä. Painun pehkuihin.

RAVINTOLAPALSTA

Lounasravintola KiM:n ruokalista on uudistunut. Suosittelen välimerellistä tarjontaa. Valikoimasta löytyy päivästä riippuen herkullisia meze-annoksia. Kannattaa valita useampia, sillä maut täydentävät toisiaan. Omistaja ja kokki Mikael valmistaa annokset tuoreista raaka-aineksista. Olin häkeltynyt, miten herkullisia vokatut valkosipulikatkaravut olivat. Jo niiden vuoksi kannattaa mennä käymään. Annan ravintolalle täydet viisi tähteä.

***

KIRSIKKA

– Oho, yösi Sinisiiven sohvalla taisi olla hekumallinen, kun hän yllätti kehumalla ravintolaa ylenpalttisesti.

– Älä muistuta siitä kamalasta kokemuksesta. Olin seuraavana päivänä tosi kipeä.

Mikaelin puhelin pirahti.

– Moi, luitko lehtiartikkelin. Mitä pidit? Sirpa kysyi.

– Kiitti vain, olihan se huikea. Odotan heti huomenna yleisöryntäystä.

– Olet huippukokki. Minulla on ensi viikonloppuna syntymäpäivä. Haluaisin tilata maisteluannoksia ravintolastasi. Onnistuuko?

– Totta kai, voin tuoda ne kotiisi. Montako vierasta tulee?

– Vain yksi, mutta hän on paras kaikista. Tuo annokset lauantai-iltana kuudelta ja varaudu tarjoilemaan.

Mikael sulki puhelimen hämillään.

– Siis mitä, lupauduitko ruokalähetiksi? Kirsikka kysyi.

– Tämä on poikkeus. En voinut sanoa Sirpalle, ettei se käy.

– Asia selvä, mutta älä sitten sammu hänen sohvalleen, Kirsikka sanoi pisteliäästi.

MIKAEL

Olen hullaantunut kuin pikkupoika karkkikaupassa. Kävi ilmi, että minä olin se vieras. En usko, että oli edes Sirpan syntymäpäivä. Kilistimme maljat ja söimme kaikki herkut, joita olin tuonut. Jäin tietenkin yöksi ja se yö muutti elämäni.

***

KIRSIKKA

Miten typeriä miehet ovat. En voi uskoa, että Mikael hullaantui Sinisiipeen. Hän sekosi täysin. Ei auttanut, vaikka itkin ja raivosin. Mikael pakkasi vähäiset tavaransa ja muutti sen pahuksen nartun luo. Ravintolan nimikyltissä lukee nyt SiM, ei enää KiM. Otin välittömästi lopputilin, mutta se ei tuntunut Mikaelia liikuttavan. Hän sanoi löytävänsä nopeasti uuden kokin. En aio astua siihen paikkaan enää jalallanikaan.

Sain helposti uuden työpaikan, sillä Mikael suostui kirjoittamaan loistavan työtodistuksen. Se oli vähintä, mitä hän voi tehdä. Tuntuu kuitenkin, että elämästä on pudonnut pohja. Päivikki on kannustanut kirjoittamaan tunteista. Hänen mielestään se selkiyttää ajatuksia. En todellakaan aio julkaista mitään surkeaa valitusvirttä. Haluan uskoa, että aika parantaa, mutta en näe vielä valon pilkahdustakaan.

***

EPILOGI

Sirpan ja Mikaelin huuma ei kestänyt kauan. Sirpa tuskastui, kun mies puhui vain ravintolan pyörittämisestä ja ruokalistan uudistamisesta. Mikael huomasi kaipaavansa Kirsikan rakentavia ehdotuksia. Kirsikka vastasi katkerana hänen soittopyyntöihinsä, että itse mies oli pilannut heidän välinsä.

Päivikki järjesti ensilumien aikaan luontoleirin. Kirsikka sai tukea kurssilaisilta kirjoitettuaan, miltä tuntui jäädä toiseksi. Kävi ilmi, ettei hän ollut ainoa. Haavat paranivat pikku hiljaa kevään koittaessa.

*********

PUNAISTA JA VIHREÄÄ

HYVINVOINTILEIRI

Henkilöt:
Hannu, hyvinvointivalmentaja
Maisa, kokki
Kirsikka, Kaisa, Arttu ja Anneli sekä Kerttu, kurssilaiset

Maisa venytteli peilin edessä. Hänellä oli yllään ihonmyötäiset trikoot. Oljenvaaleat hiukset oli sidottu sykeröksi päälaelle.

Kaisa murjotti eikä halunnut vilkaistakaan siskoa. Hän oli ostanut kevätalennusmyynnistä mielestään pukevan trikoomekon. Maisa oli purskahtanut nauruun ja sanonut ikävästi, että se näytti makkarankuorelta hänen yllään.

Kaisa tiesi lihoneensa pitkän talven aikana. Työ kirjastossa oli puuduttavan yksitoikkoista. Hän turvautui lounastauolla läheisen leipomon tai hampurilaisravintolan tarjontaan. Iltaisin hän oli väsynyt. Oluttölkki ja tukeva voileipä helpottivat ahdistusta.

– Aloita dieetti. Muistutat pian sarjan Hengenvaarallisesti lihavien kauhutarinoita, Maisa kehotti.

– Hyvähän sinun on sanoa, kun olet tuollainen riuku.

– Pidän vain huolta kunnosta. Sinun kannattaisi syödä järkevämmin, jättää oluen lipittäminen ja lisätä liikuntaa.

Kaisa huokasi. Kyllä hän tiesi sen itsekin, mutta ei hän jaksanut.

– Olen lupautunut kesällä kokiksi hyvinvointileirille. Osallistuminen ei tekisi pahaa sinullekaan.

Maisa heitti siskoa tyynyllä, mutta jäi miettimään tämän sanoja. Hän tarvitsi toden totta kannustusta elämäntaparemonttiin.

VILLA VIRKISTYS

Maisa ja Kaisa ajoivat heidän yhteisellä kesäautollaan kurssipaikan pihaan. Rakennus oli rakennettu vuosituhannen vaiheessa. Kaisa oli lukenut, että se oli remontoitu hiljattain. Kaikille oli luvassa omat huoneet ja viihtyisät yhteiset tilat. Hän värähti huomatessaan, että lisärakennuksessa oli myös kuntosali.

– Rohkeasti nyt, muut taitavat olla jo paikalla, Maisa patisti.

– Tervetuloa, pieni ryhmämme onkin nyt koolla, leveästi hymyilevä nuori mies tuli tervehtimään. – Olen hyvinvointivalmentajanne Hannu. Tulkaa peremmälle.

Kävi ilmi, että kurssilaisia oli vain viisi. Kirsikka vaikutti heistä nuorimmalta. Anneli ohjasi rollaattorilla liikkuvan Artun oleskelutilaan.

– Olemme aviopari. Artulla on muisti- ja liikkumisvaikeuksia. Lääkäri oli sitä mieltä, että hyvinvointivalmennuksesta on meille molemmille hyötyä. Olen nimittäin omaishoitaja.

Kerttu kertoi tulleensa hänkin lääkärin suosituksesta.

– Painoa on kertynyt turhan paljon ja liikkuminen on työlästä. Kävelysauvoista on apua, hän selitti.

Kaisa totesi, että kaikilla muilla paitsi Kirsikalla oli runsaasti ylipainoa. Hannu nousi seisomaan ja pyysi hiljaisuutta.

– Meillä on viikonloppu aikaa tehdä ihmeitä. Olen laatinut ohjelman, joka sisältää liikuntaa, ravintotietoutta ja vinkkejä yleiseen hyvinvointiin. Kokkimme Maisa loihtii terveellisiä ja maukkaita annoksia. Kokeilemme pätkäpaastoa, joka on itse asiassa helppoa eikä kenenkään tarvitse nähdä nälkää.

– Paasto kuulostaa epäilyttävältä, Kirsikka sanoi.

– Se tarkoittaa lähinnä ruoka- ja unirytmiä. Käytte herättyänne ulkoilemassa, sillä aamiainen tarjoillaan vasta kello kymmenen. Sen jälkeen kerron, mitä hyvään elämään kuuluu. Se ei ole pelkästään ruokarajoitteita, vaan kehon kokonaisvaltaista hallintaa. Harrastamme ennen kello kahden lounasta liikuntaa. Ruokailun jälkeen saatte levätä, sillä sekin kuuluu hyvinvointiin. Kevyt illallinen nautitaan iltakuudelta. Sen jälkeen ei mitään ennen seuraavaa aamiaista. Keho saa levätä kuusitoista tuntia. Se edistää terveyttänne.

– Eikö välipaloja? Arttu kysyi huolestuneena.

– Ei, eikä muuta juotavaa kuin vettä. Pyrimme välttämään kaikkea makeaa ja alkoholia.

– Arttu on tottunut juomaan iltaisin pienen konjakin. Se auttaa hänet uneen, Anneli kertoi.

– Toivon, että hän malttaa jättää sen, Hannu sanoi vaativasti. – Mutta sulatelkaa tätä hetki ja menkää majoittumaan. Huoneiden ovissa on nimenne. Annelilla ja Artulla on perhehuone, te muut saatte nukkua yksin.

Kaisa oli tyytyväinen saadessaan oman huoneen. Hän ei todellakaan halunnut siskoa viereensä.

***

– Oletteko nukkuneet hyvin? Hannu kysyi aurinkoisesti hymyillen, kun leiriläiset kokoontuivat aamiaiselle.

– En ole tottunut syömään näin myöhään, Kerttu napisi.

– Sitä paremmalta maistuu. Kerrohan Maisa, mitä olet kokannut, Hannu kuittasi.

– Haudutettua kaurapuuroa ja kotimaisia pakastemustikoita, niitä saatte joka aamu. Termoskannussa on tuoretta kahvia ja teetäkin löytyy. Kokojyväsämpylät ovat lämpimiä ja niiden kanssa on tarjolla aitoa voita, vihreää salaattia, meheviä tomaatteja, avomaan kurkkuja ja kovaksi keitettyjä kananmunia.

– Eikö sokeria kahvin kanssa? Arttu kysyi.

– Ei, vältämme huonoja hiilihydraatteja. Ei myöskään pekonia eikä juustoa. Muistattehan, että kyseessä on hyvinvointiviikonloppu.

– Minusta aamiainen näyttää kelvolliselta, Kerttu sanoi ja otti kauhallisen puuroa.

Muut seurasivat hänen esimerkkiään. Kaisa huomasi, että kaikki maistui tavallista paremmalta.

***

Kun leiriläiset kokoontuivat oleskelutilaan, Hannu pyysi heitä kertomaan lyhyesti taustoistaan ja odotuksistaan.

– Minä voin aloittaa, puhelias Anneli sanoi. – Ollaan oltu yli viisikymmentä vuotta yhdessä tämän Artun kanssa. Viimeiset ajat ovat olleet raskaita, sillä miehen kunto on romahtanut nopeasti. Yritän jaksaa, sillä hoitopaikkoja ei yksinkertaisesti ole.

– Miten itse voit? Hannu kysyi.

– Hyvin ja huonosti. Artun kunto vaihtelee. Välillä hän on niin kuin ennenkin, mutta sitten tulee takaiskuja. Artulla on vahva lääkitys ja mieliala vaihtelee. Epäilen, että verenpaine- ja kolesterolilääkkeet vaikuttavat liikuntakykyyn. Arttu kävelee vielä, mutta todella kankeasti. Käymme viikoittain fysioterapeutilla, mutta siitä ei ole ollut paljonkaan apua.

– Arttu, kerro omin sanoin, miten jakselet.

– En kovinkaan hyvin, mutta vaimokulta hössöttää ihan liikaa. Vaatii syömään terveellisesti. Minun mielestäni pullat ja kakut maistuvat hyviltä päiväkahvin kanssa.

– Olosi kevenee, jos pudotat painoa, Hannu sanoi kannustavasti.

– Mitä väliä, elämässä pitää olla pieniä iloja.

– Nauti Maisan kokkauksesta. Huomaat, että terveellinenkin ruoka maistuu hyvältä. Kirsikka, sinulla ei ole paino-ongelmia. Mikä sai sinut osallistumaan?

– Huono olo. Erosin poikaystävästä vähän aikaa sitten tai oikeammin hän jätti minut toisen vuoksi. Kärsin masennuksesta. Ajattelin, että saan täältä eväitä jatkaa elämää.

– Siihen pyrimme. Kerttu, sinä taisit tulla painonpudotus mielessäsi?

– Kyllä vain, olen koukussa makeaan. Ruoka ei oikein maita, mutta välipalat sitäkin paremmin. Yritän aina välillä laihduttaa, mutta siitä ei tahdo tulla mitään.

– Tavallinen tarina. Toivottavasti hyvinvointitietous auttaa sinua jatkossa. Kaisa, tulit siskosi kanssa.

– Juu, hän kannusti ja päätin, ettei minulla ole mitään menetettävää. Olen kesälomalla ja yritän tosissani laihtua.

– Oikein hyvä. Jaan tietopaketin, jossa on lueteltu hyviä ruoka-aineita. Olette ehkä kuulleet superfoodeista. Mielestäni kuitenkin perusainekset riittävät. Älkää hankkiko valmisruokaa, sillä se sisältää runsaasti lisäaineita. Kokatkaa kotona puhtaista aineksista. Kun maustatte ne itse, tiedätte, mitä syötte. Suosikaa marjoja, hedelmiä, kasviksia, papuja, vähärasvaista lihaa, kanaa ja tietenkin tuoretta kalaa. Unohtakaa pakastetut ja leivitetyt pakkaukset.

– Entä leipä, peruna, riisi ja pasta? Kerttu kysyi.

– Täysjyvävilja on parempi valinta kuin valkoinen vehnäjauho. Perunat kannattaa pestä hyvin, keittää ja syödä kuorineen. En suosittele friteerausta. Riisille on hyviä vaihtoehtoja kuten ohra tai kvinoa. Kannattaa maistella ennakkoluulottomasti.

– Tuli aika paljon tietoa kerralla, Anneli huokasi.

– Sisäistätte ohjeet nopeasti. Muistakaa, yksinkertaisuus on hyvä asia. Totta kai saatte herkutella silloin tällöin, mutta yrittäkää näin aluksi pysytellä ruokavaliossa. Huomaatte, että siitä on paljon iloa.

– Kun näkisi, Kerttu mutisi. Hänestä tuntui, että syömisen ilo oli kadonnut.

***

Maisa tarjosi lounaalla kasvissosekeittoa. Arttu mutisi, että hän olisi kaivannut jotain tukevampaa.

– Odota illallista, saatte silloin jotain erityistä, Hannu vihjasi.

Hän piti lupauksensa, sillä Maisa kattoi ruokapöytään tarjottimellisen toinen toistaan herkullisemman näköisiä kulhoja.

– Meillä on maisteluilta, Hannu sanoi leveästi hymyillen. – Tarkoitus on tutustua uusiin makuelämyksiin. Ensimmäiseksi pieni alkukeitto. Saatte arvata, mistä se on valmistettu.

– Näyttää pinaattikeitolta, mutta maku on vahvempi, Kerttu arvioi.

Kirsikka tiesi, mistä oli kysymys, mutta pysytteli visusti vaiti.

– Arvaanko oikein, nokkoskeittoa? Kaisa sanoi.

– Kyllä, maukasta ja rautapitoista. Mukana on myös vuohenputkea, Maisa esitteli. – Seuraavana vuorossa on värikäs munakas. Mitä pidätte?

– Näyttää ainakin hyvältä. Punaisia kirsikkatomaatteja, vihreää ruohosipulia ja jotain venyvää, onko se juustoa? Anneli arveli.

– Kyllä, terveellistä proteiinipitoista raejuustoa. Jos haluatte nopeasti jotain ravitsevaa, kananmunat ovat oiva vaihtoehto. Mitä pidätte näistä juureksista? Maisa kysyi ja otti tummanpunaiset annokset esiin.

– Minä tunnistan, punajuuria, Arttu sanoi.

– Kyllä, ne ovat makeita. Maustoin annokset piparjuuritahnalla ja tuoreella rucolalla, Maisa vahvisti.

– Todella hyviä. Saammeko lisää kasviksia? Kirsikka kysyi katsellessaan, mitä Maisa tarjosi seuraavaksi.

– Vihreitä papuja, paistettuja herkkusieniä ja kylmäsavutofua, suosittelen lämpimästi.

– En olisi uskonut, että olen ihan täysi, vaikka kaikki on ollut kevyttä, Kerttu hämmästeli.

– Ei tämä tähän loppunut. Vuorossa on vielä jälkiruoka, Hannu virnisti.

Maisa toi kaikille annoksen hedelmäsalaattia ja maustamatonta rahkaa.

– Kiitos, voisin syödä tällaista ruokaa joka päivä, Anneli huokasi.

– Entä Arttu?

– No jaa, olihan ne hyviä, mutta ottaisin mieluummin läskisoosia ja perunamuusia.

– Suosittelen, että pidätte silloin tällöin salaatti- ja kasvisruokapäivän, Hannu kannusti. – Olette nyt vapaalla. Tapaamme aamulla ja huomennakin on odotettavissa yllätys. Saamme vieraaksi huippukokin, joka on uudistanut lounasravintolansa Mike’sin.

Kirsikka hätkähti. Olisiko mahdollista, että Mikael tulisi vierailemaan?

***

Mikaelin auto kaarsi seuraavana päivänä päivänä pihaan. Hannu ja Maisa toivottivat hänet tervetulleeksi. Kurssilaiset olivat aamulenkillä, joten muita ei ollut paikalla.

– Toin tarvikkeita tullessani. Suunnittelin talkoita, jos Maisa sinulle sopii.

– Totta kai. Mitä hyvää toit?

– Erilaisia kaaleja, niistä saa maukkaita ja terveellisiä annoksia. Toin myös pari kokonaista lohta. Näytän, miten ne fileerataan. Paistamme palat ja teemme perkuujätteistä liemen.

– Kuulostaa hyvältä. Majoitu, ehdithän olla huomiseen?

– Näin ajattelin. Lounasravintolani on viikonloppuisin kiinni.

KIRSIKKA

Aavistukseni osoittautui oikeaksi. Tunnistin Mikaelin auton, kun palasin kävelylenkiltä. En tiedä, mitä ajatella. Olen yrittänyt unohtaa hänet, mutta sydänparka heitti voltin. Jos ravintolan nimi on vaihdettu, mitä se tarkoittaa? Onko Sinisiipi jättänyt Mikaelin vai päinvastoin? Liikaa kysymyksiä, ehkä saan pian vastauksia.

***

Hannu kutsui leiriläiset puolen päivän aikaan koolle.

– Maisalla on teille esiliinat. Pääsette tositoimiin keittiön puolelle.

Mikael tuli paikalle kokintakkiin pukeutuneena. Hän silmäili ympärilleen ja hämmästyi tunnistaessaan Kirsikan.

– Tervetuloa minunkin puolestani. Meillä on tänään ja huomenna ilo kokata yhdessä kasviksia ja kalaa. Aloitamme tuiki tutuilla kaaleilla. Löytyy valko- ja punakaalia, parsakaalia, kukkakaalia ja pyöreitä ruusukaaleja. Ovatko ne kaikille tuttuja?

– Inhoan kaalikeittoa, Kerttu parahti.

Muita nauratti.

– Se yhdistetään usein laihduttamiseen, mutta on oikeasti maukas ja ravitseva. Aloitetaan kuitenkin kaalisalaatilla. Otatko Maisa itsellesi kaksi apuria. Saatte raastaa valkokaalia ja muutamia porkkanoita. Ottakaa osa raasteesta sivuun, käytämme sitä myöhemmin. Maustekastikkeeseen tulee sinapilla ja sitruunamehulla maustettua kermaviiliä. Lisäksi vielä merisuolaa ja rouhittua mustapippuria sekä jotain tuoreyrttiä esimerkiksi lehtipersiljaa. Annos on parhaimmillaan, kun se saa vetäytyä jääkaapissa muutaman tunnin.

Maisa, Anneli ja Arttu siirtyivät keittiöön.

– Kuka haluaa ottaa kukkakaalin käsittelyyn?

– Minä voin yrittää. Eikö se ole parasta höyrytettynä? Kaisa kysyi.

– Kyllä, mutta ajattelin, että kokeilemme pyreetä. Lohko kaali ja käytä myös vihreät suojalehdet. Kiehauta sen jälkeen vähässä suolalla maustetussa vedessä. Soseuta voin ja smetanatilkan kera. Voin vakuuttaa, että makuelämys on huikea.

– Saanko minä parsakaalin? En pidä ruusukaaleista, Kerttu toivoi.

– Tämä on varsiparsakaali eli broccolino. Myös varret voi käyttää. Höyrytä se varovasti. Varo, ettet kypsennä liikaa. Käytämme sen nimittäin vielä valkosipuliöljyssä pannulla ennen tarjoilua.

Kun Kerttu oli poistunut, Mikael kääntyi Kirsikan puoleen.

– Mikä yllätys, en arvannut kohtaavani sinua täällä.

– No en minäkään. Mikä juttu se ravintolan nimenvaihdos on?

Mikael kertoi, että hän ja Sinisiipi olivat eronneet sovussa.

– Ei meillä ollut mitään yhteistä alkuhuuman jälkeen. Kävi mielessä, että Sirpa halusi jostain kumman syystä kostaa sinulle. Minä olin täysin vietävissä. Olen pahoillani, että aiheutin sinulle tuskaa.

– Yritän päästä siitä yli. En tiedä, mitä ajatella, Kirsikka sanoi vaisusti.

– Mitä jos ajattelisit hetken ruusukaaleja. Ne ovat kitkeriä, jos niitä ei kuori reippaasti, Mikael yritti hymyillä. – Tee myös lettutaikina. Ajattelin, että olemme ansainneet jälkiruoan.

Kaaliateria maistui kaikille. Arttu sanoi kaipaavansa vielä kaalilaatikkoa puolukkahillon kera tai siirapilla valeltuja kaalikääryleitä.

– Mummo teki joskus kaalipiirakkaa, se oli hyvää, Kaisa muisteli.

– Tarvitsen vielä yhden vapaaehtoisen keittiöön. Kuka haluaa paistaa lettuja?

Kaisa ehti nostaa ensimmäisenä kätensä. Hän hämmästyi, kun Mikael kehotti häntä sekoittamaan kaaliraasteen taikinan joukkoon.

– Tarjoamme ruokaisia lettuja. Hauduta ne miedolla lämmöllä, niin raaste ehtii kypsyä, Mikael neuvoi.

– Mielettömän hyviä kirpeänmakean puolukan kanssa, leiriläiset kiittelivät.

– Niin kuin näitte, kaali on monipuolinen raaka-aine. Suosittelen lämpimästi sen käyttöä, Mikael vakuutti. – Olen täällä vielä huomennakin. Silloin on kalapäivä.

***

Mikael kutsui illalla Kirsikan huoneeseensa. Hän kaivoi puolikkaan pullon viskiä laukusta ja kaatoi tukevat paukut kahteen mukiin.

– Vanhojen hyvien aikojen kunniaksi, hän sanoi.

Kirsikan silmät kostuivat. Muistot tulvivat mieleen.

– Voisitko kuvitella, että palaisimme vielä yhteen? Mikael kysyi ääni käheänä.

– Tämä tuli ihan puskista. En tiedä, mitä sanoa, Kirsikka vastasi.

– Edetään hitaasti. Onko sinulla työpaikka?

– On toki, mutta vain määräaikainen. Sopimukseni loppuu itse asiassa elokuun lopussa.

– Mike’sissä olisi työtä tarjolla hyvälle kokille ja tarjoilijalle.

– Entä Essi?

– Tyttö sanoi itsensä irti. Hän ei tullut toimeen Sirpan kanssa. Olen itse asiassa vähän pulassa, kun yritän pärjätä yksin. Palkkasin pari koulutyttöä kesätöihin, mutta heistä on enemmän harmia kuin iloa, Mikael kertoi.

Kirsikkaa huimasi. Entä jos mies osoittautuisi jälleen epäluotettavaksi?

– Arvaan ajatuksesi. Olen oppinut läksyni. Olen katunut katkerasti, kun tiemme erosivat, Mikael vakuutti kuin arvaten Kirsikan ajatukset.

– Lupaan miettiä, Kirsikka sanoi pää pyörällä.

***

Kiiltäväkylkiset lohet herättivät kunnioitusta.

– Ostan kalat aina valmiiksi fileoituina, Kaisa tunnusti.

– Graavaamme toisen ja paistamme sen kaverin, Mikael sanoi ja teroitti veitsen.

Leiriläiset katsoivat, kun hän sai aikaiseksi kaksi tasalaatuista filettä.

– Maisa, laitatko päät ja ruodot kiehumaan. Keitämme makoisan liemen, Mikael kehotti.

Kala-ateria ylitti odotukset. Arttu huokaili, että vihdoinkin saatiin kunnon ruokaa ja otti toisen palan lohta.

– Maistakaa myös keittoa. Siinä on lohen lisäksi perunoita, purjoa, salottisipulia ja runsaasti tuoretta tilliä. Laitoin myös hienoksi viipaloitua fenkolia. Se sopii erinomaisesti kala- ja äyriäisruokiin, Mikael kehotti..

– Sait tavallisista aineksista juhla-aterian, Maisa kehui ja katsoi keimailevasti kokkiin.

– Hyvistä aineksista ei tule muuta kuin hyvää, Mikael hymyili.

Kirsikkaa puistatti. Hänen mielestään Maisa oli liian tuttavallinen ja Mikael selvästi mielissään.

En ikinä enää sorru, Mikael on selvästi edelleen viehättävien naisten lumoissa, Kirsikka päätti äkillisen selvänäköisyyden puuskassa.