maaliskuun iloja

TÄSMÄHYVÄÄ LEENAN KEITTIÖSTÄ

su 2.3.2025

Miten pitäisi toimia, kun pienessä keittiössäni on vain kahden levyn induktioliesi? Odottelen Annaa, Samua ja Jaanaa lounaalle. Kun kysyin, mitä he toivovat, Anna tilasi sienikastiketta, kalaa ja perunoita, Samu ja Jaana spagettia ja jauhelihaa.

Tein parhaani. Haudutin kastikkeet hyvissä ajoin, jotta maut ehtivät tasoittua. Annabelle perunat kiehuvat parhaillaan ja spagetti kypsyy kahdeksassa minuutissa.

NOSTALGIAKUVA VUOSIEN TAKAA

Mietin, ettei ennen ollut tällaisia ongelmia. Levyjä oli neljä ja lisäksi ihan tavallinen uuni. Ei sellainen älyniekka, jota en hallitse. Nykyään pitää myös seurata pörssisähkön hintaa. Tänään se onneksi on edullinen.

HYVÄÄ RUOKAA, HYVÄÄ SEURAA

Perhe tuli sopivasti, kun kaikki muu paitsi spagetti olivat valmiit. Minusta on mukava kokata, kun vieraille maistuu. Päivä oli muutenkin hyvä, sillä Anna kiipesi talousjakkaralle ja sulatti näppärästi jäätä keränneen pakastimeni. Jääkaappikin sai siinä sivussa täyspesun. Sanoinkin, että avatessani kylmäkaapit ajattelen tytärtä lämmöllä.

ma 3.3.2025

Järkytyin päivällä, kun puhelimeni hyytyi. Se teki sen jo sunnuntaina, mutta toipui. Niin nytkin, mutta viiveellä. En todellakaan halua uutta, sillä olen tottunut käyttämään nykyistä. Laitoin Miikalle viestin, että hän voisi tutkia sopivaa tällaiselle mummoikäiselle.

Fidel vietti taas kerran aamupäivän kainalossani. Katselimme, siis minä, La Promesaa niin kuin monena päivänä aikaisemminkin. Juonenkäänteet koukuttavat, vaikka kerronta on turhan verkkaista. Kokkasin eilisistä perunoista ja sienikastikkeesta pyttipannua. Hyvää ja helppoa, suosittelen.

ti 4.3.2025

SINITAIVAS

Aamulla pyrytti ja puuskainen tuuli oli kaataa kumoon, kun kävin pihalla tunnustelemassa keliä. Päivän mittaan sää selkeni ja aurinkokin näyttäytyi.

ke 5.3.2025

KOTIKATU ON KURAKATU

Yöllä satoi räntää ja aamulla silkkaa vettä. Ulkoilin urhoollisesti pahimpia kuoppia vältellen.

VAIHTEEKSI KEVYTTÄ

Kokkasin päivällä kevytruokaa kahdelle. Tomaattisipulisalaattia, avokadoja, kananmunan puolikkaita, juustoa ja vielä jälkiruoaksi terveelliset mustikkasmoothiet.

to 6.3.2025

Yllätin itseni aloittamalla siskon kannustuksesta pätkäpaaston. Kuulostaa kidutukselta, mutta oikeasti se tuntuu hyvältä ihan näin toisen päivän vankalla kokemuksella. Idea on, että päivässä saa syödä kolme ateriaa, kunhan pitää niiden välillä taukoja ilman välipaloja. Aamiainen kello 10, lounas kello 14, illallinen kello 18 eikä sen jälkeen mitään ennen aamua. Elimistö lepää 16 tuntia ja sillä pitäisi olla terveysvaikutuksia. Varsinkin, kun olemme toistaiseksi vesilinjalla.

Jaanan tarjoama lounas oli kuin terveysvalmentajien kuvakirjasta. Uunissa paahdettua broileria sekä voissa haudutettuja paprikoita, vihreitä papuja ja sipulia sekä avokadoa. Eiköhän näillä eväillä päivät kirkastu. Tänään oli itse asiassa kevään lämpimin päivä lähes kymmenen plusastetta.

pe 7.3.2025

LÄHIKADUT OVAT JO KUIVAT

Pätkäpaasto etenee suotuisissa merkeissä. Hämmästelen, ettei nälkä yllätä. Aamukahvi ja paahtoleipä maistuivat tavallista paremmilta. Samoin smoothie. Yritän käyttää nyt pakastemarjoja tehokkaasti.

Sain uuden siivoojan ihanan Evelynin siirryttyä muihin hommiin. Katri oli iloinen ja mukavan puhelias. Nyt koti on taas putipuhdas. Paitsi ikkunat. Kevätaurinko paljastaa katupölyn tehokkaasti. Tänään on ollut huikean hieno päivä. Kävin pitkällä sauvakävelyllä. Tuntuu, että elämä palautuu harmaan kauden jälkeen.

TERVEELLINEN ATERIA YHDELLE

Tunsin itseni hyväksi ihmiseksi kokatessani lähes oikeaoppisen lounaan. Itse chilimaustamiani broilerisuikaleita ja vihreää salaattia. Avokado oli sopivan kypsää. Se ei ole mitenkään itsestään selvää.

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.