KYNIÄ RIITTÄÄ

Vaikka olen osallistunut tänä talvena vain etänä pienen Kynäilijät-ryhmämme kirjoitteluun, se jaksaa viehättää. Parasta on, kun useinkin yllättävät aiheet saavat mielikuvituksen lentoon. Samoin se, että kaikkien tarinat ovat tyystin erilaisia. Olemme kirjoittaneet tähdenlennoista, löytöretkistä ja kuittien tarinoista. Tuoreimman tehtävän otsikko kutkutti. Hehkutin käynnistä työterveyslääkärin luona.

VIIDEN MINUUTIN PÄÄSTÄ

Niskat olivat jumissa ja päätä särki. Ystävät kehottivat venyttelemään ja ottamaan särkylääkettä. Kummastakaan ei ollut apua.

– Minulla oli samanlaisia oireita. Suosittelen akupunktiolääkäriä, eräs työtoveri kertoi yllättäen.

Pelkkä ajatus puistatti, mutta rohkaisin mieleni. Sain peruutusajan jo seuraavalle päivälle. Tohtori oli nuorenpuoleinen ja näytti rasittuneelta. Tuuheat hiukset olivat pörrössä. Hän kehotti riisumaan puseron.

– Lihasjännitystä löytyy. Moni on saanut akupunktiosta apua, hän rauhoitteli.

– Sattuuko se? vinkaisin.

– Neulat ovat huipputeräviä. Tunnet vain pienen nipistyksen, tohtori vakuutti ja tökki saman tien piikkejä selkään ja hartioihin. Varmuuden vuoksi yhden päälaellekin. Tunsin itseni siiliksi.

– Näiden pitää antaa vaikuttaa jonkin aikaa. Käytävän varrella on pieni pukuhuone, hoitaja vie sinut sinne odottamaan. Otan sillä välin uuden potilaan vastaan, tohtori selitti.

Istuin kapealla laverilla puolipukeissa ja tuijotin kelloa. Kun määräaika oli lähes lopussa, hoitaja kurkisti oven raosta.

– Kestätkö vielä hetken, meillä on vähän ruuhkaa. Haen sinut viiden minuutin päästä.

Viisi minuuttia kului, sitten toiset viisi ja vielä kymmenen. Hätäännyin. Oliko minut unohdettu? Ovi ei ollut lukossa. Kurkistin käytävään peläten, että siellä olisi asiakkaita odottamassa vuoroaan. Ketään ei kuitenkaan näkynyt. Lähdin puolijuoksua neulat selässä kohti tohtorin ovea.

– Hyvänen aika, vieläkö sinä olet täällä? Unohdin aivan, tohtori hämmästyi.

Olin pyörtymäisilläni. Tämä saisi jäädä ensimmäiseksi ja viimeiseksi akupunktiokokeiluksi.

En tiedä, oliko ihmeparantuminen säikähdyksen vai neulojen ansiota. Olo oli helpottunut ja rento.

***

Tässä Pirjon kommentit ja huhtikuun haaste. Kirjoitin spontaanisti tunnelmakuvia.

Meitä oli eilen kolme kynäilijää paikalla. Toivottavasti ensi kerralla on enemmän, vaikka kyllä meillä juttua syntyi kolmistaankin, Marjaleenan kirjoitus sai porukan muistelemaan omia akupunktio- ym. hoitokokemuksia. Seuraavalla kerralla on sanatehtävä. Kirjoita kertomus, jossa on nämä sanat

naakka, kauan, kävely, harsokangas, lakaisukone, prässi

Näistähän tarinaa syntyy ja 10.4. nähdään. Kirjoittaa voi vaikka ei pääsisi paikalle ja mukaan voi tulla vaikka ei olisi kirjoittanut mitään.

KEVÄTMIETTEITÄ

Yksi hulvattomista hetkistä työelämän aikana oli, kun istuin leikkaajan kanssa editissä tekemässä koostetta koululaisten toiveammateista Teeman arkistopaikalle. Löytyi veturinkuljettajia, lentäjiä, sairaanhoitajia ja jäätelönmyyjiä.

– Tässä se on, olen etsinyt tätä pätkää jo kauan, leikkaaja hihkaisi, kun sirkeäsilmäinen pikkupoika ilmoitti haluavansa isona lakaisukoneen kuljettajaksi. Puuttuva etuhammas sai s-kirjaimen suhahtamaan hellyttävästi.

Kävellessäni lähikorttelissa kaipasin todellakin, että joku reipas puhdistaisi pölisevät jalkakäytävät. Poikkesin Turuntien varrella sijaitsevaan puistoon toivoen näkeväni ensimmäiset kevätkukat. Lintujen liverrys ilahdutti. Katselin, miten naakkaparvi pyrähti lentoon. Pian naapuritalojen katoille ilmestyy vaijereiden päähän haukkoja, joista lokit vähät välittävät.

 Viime yön sade tuntui ihmeen hyvältä. Pieni parvekkeeni on kadun puolella. Näin keväällä, kun aurinko paistaa matalalta, lasit kaipaavat perusteellista pesua. Mietin, houkuttelenko tyttären hommiin pientä korvausta vastaan vai tilaanko oikein ammattilaisen. Siivouskomerosta löytyy ikkunanpesuun sopivaa harsokangasta, josta ompelin vuosia sitten vauvanvaippoja.

Parvekkeen lasit ulottuvat pelottavan korkealle. Itse en enää kiipeile taloustikkailla. Reipas Kotiringin Katri kiipeilee, mutta ikkunapesusta pitää sopia erikseen. Miten nautinkaan, kun koti on siisti ja puhdas. Jussi oli aikoinaan sitä mieltä, että jokainen siivoaa itse sotkunsa. Minä siivosin, Jussi ei. Nyt kukaan ei enää sano, mitä saan tehdä tai mitä en. Vakuutan itselleni, että puhtaus on terveyskysymys.

Yritän pitää itsestäni huolta kävelylenkeillä ja kuntoilemalla. Venyttelen päivittäin kotona. Salilla kuntopyörä, kävelymatto, soutulaite ja jalkaprässi ovat ahkerassa käytössä. Olen huomannut, että tässä iässä terveys on todellakin ykkössijalla. Siihen kuuluu myös mielenterveys. Siskon muutto naapurikortteliin on virkistänyt. Samoin suloinen havannankoira Fidel, joka on luonani vierihoidossa lähes joka päivä. Haluan uskoa, että kevään myötä pahin ahdistus Jussin kuoleman jälkeen hellittää pikkuhiljaa.

Kynäilijöiden seuraava aihe sopi minulle: Ota jokin esine kotoa ja kerro tarina esineen perspektiivistä. Esineitä kotona riittää, joten siitä vaan valitsemaan.

ESINE KOTOA

Olen parhaissa voimissani, ikää on rapiat kolmekymmentä vuotta. Täytyy kyllä myöntää, että parhaat vuodet ovat ikävä kyllä ohi. Pääsin loistamaan useana kesänä Hämeen keskiaikafestivaalilla. Sitten tuli se pirullinen korona. Pihisin kiukusta, kun monen sateisen kesän jälkeen aurinko paistoi markkinoilla, mutta minun piti uinua mustan samettipussin uumenissa. Kuminauha kiristi ikävästi leveitä hartioita. Miten
kaipaankaan ihmisten ilahtuneita ilmeitä, kun Mama Maddalena ylisti minun olevan tarotpakan paras kortti.

Olen Taikuri, ilkikurinen ja vallaton, herkästi innostuva, mutta saatan vajota murheen laaksoon, jos siltä tuntuu. Hallussani on onnen avaimet. Kilistän niitä pilke silmäkulmassa ja lupaan elämän rikkautta, neitojen ihailevia katseita, ylitsevuotavia maljoja. Varoitan kuitenkin, että kannattaa miettiä tarkkaan, mitä toivoo, sillä voin hetken oikusta ottaa avaimet pois.

Paras ystäväni on Intohimo, joka viettelee helisevällä naurulla ja kohtalokkailla silmäniskuilla. Paholainen liittyy usein iloiseen seuraamme. Hänellä on hulvaton huumorintaju ja mielessä riettaita taka-ajatuksia. Haaveellinen Tähti kietoo hänet pikkusormensa ympärille ja kutsuu sisarensa Auringon kisaamaan kanssamme. Kuu valvoo öisin kanssamme ja johdattaa toiseen ulottuvuuteen. Unemme ovat
taianomaisia.

Eksyin aiheesta. Minunhan piti julistaa maailmalle, että olen edelleen iskussa. Mamasta on tosin tullut vanha, mutta kyllä hän vielä osaa tulkita kortteja huumorinpilke silmäkulmassa. Odotan hartaasti seuraavaa tilaisuutta. Olen harjoitellut, sillä täällä samettipussin uumenissa ei ole muutakaan tekemistä.
Lupaan seuraavalle uteliaalle lemmen iloja. Yllätän hänet, houkuttelen salaisiin tapaamisiin, yllytän hurmioon, kiidätän tähtiin. Sitten pudotan maankamaralle ja nauran makeasti hänen typeryydelleen. Olenko ilkeä? Kyllä vain, mutta ehkä annan vielä toisen mahdollisuuden. Riippuu siitä, millä tuulella olen.