
KÄVIN KAUPASSA
Voin puhua jo lähes neljän viikon vankalla kokemuksella, että terveellinen ruoka on hyvää ja maistuvaista. Olen käyttänyt jo kaikki viime kesänä pakastamani mansikat ja mustikat. Nyt on pakko turvautua kaupan tarjontaan.

KELLO KYMPIN KAHVI
Smoothiessa maistuu marjojen lisäksi pähkinät, siemenet, kreikkalainen jogurtti ja piimä. Kupillinen tummapaahtoista kahvia kauramaidon kera sekä paahdettu täysjyväleipä sekä avokado ja kalkkunaleike täydentävät aamiaisen.

BROILERIA KELPO LISUKKEILLA

KALAA JA KASVIKSIA

BROCCOLIA JA LOHIMEDALJONGEJA

BROILERIVOKKIA JA PAAHDETTUJA JUUREKSIA

PAAHDETTUJA VIHANNEKSIA JA TOFUA
Yritän syödä lounaalla runsaasti kasviksia, papuja ja proteiinin lähteinä kalaa ja broileria. Joskus myös tofua. Perunat, riisi ja pasta eivät ole kiellettyjen listalla, mutta olen vähentänyt niiden määrää. Löysin ilokseni kaupasta varhaiskaalia jo maaliskuussa. Olen raastanut sitä coleslawksi ja hauduttanut pannulla lisukkeeksi. Kaalikeitto ei jostain syystä houkuttele.

MUNAKKAAN SISÄLLÄ ON RAASTETTUA VARHAISKAALIA, SUOSITTELEN
Iltapala koostuu raejuustosta, tomaatista ja avokadosta oliiviöljytilkan kera. Teen usein myös munakkaan, sillä se pitää kylläisenä.

HEDELMÄTARJOTIN
Hedelmät maistuvat jälkiruoaksi. Ateriarytmi on yllättävän helppo noudattaa. Aamiainen kympiltä, lounas kahdelta ja iltapala kuudelta. Elimistö ehtii levätä 16 tunnin ajan eikä se tunnu edes vaikealta. Välipaloja ei ole tehnyt mieli, ei myöskään olutta ja viiniä. Tuntuu kyllä uskomattomalta.