outo talvi 2025

TAMMIKUUSSA SATOI SILKKAA VETTÄ

Yhteenveto, miten alkuvuosi on sujunut. Lueskelen näitä kirjoituksia silloin tällöin ja huomaan, että paljon on ehtinyt unohtua lyhyessäkin ajassa.

to 2.1.2025

Vuosi vaihtui rauhallisesti ja melkein perinteisesti. Jaana ja Fidel olivat ensimmäisen kerran mukana kuvioissa. Terttu ja Immo ovat viettäneet luonani lukuisia juhlahetkiä. Samoin Lii ja Kaizu, mutta tänä vuonna he eivät tulleet suruajan vuoksi. Immo on kalamies ja toi tuliaisina itse graavaamaansa lohta. Sain Miikalta joululomalla hänen pikkelöimäänsä kalaa. On aina kiinnosta testata uusia makuja.

Tertulla nenä vuoti ja nyt sitten minullakin. Olin eilen aivan surkea, sillä pää oli tukkoinen. Oli vähän lämpöäkin ja se väsytti. Katselin La Promesaa ja voin huonosti. Jaanakaan ei tullut syömään, vaikka juhlaherkkuja oli jäljellä. Pakkasin annoksen ja sisko kävi hakemassa sen ovenraosta.

Eilen satoi lunta ja keli on pakkasen puolella. Mittarissa on -9 astetta. Osallistun tammikuun ajan kirjoittamisen virikekurssille sähköpostin välityksellä. Se tarkoittaa, että saan joka aamu tehtävän, jonka perusteella voi kirjoittaa pieniä tarinoita. Eilen tuli sarja inspiraatiokuvia, tänään saa muistella vanhoja uudenvuoden lupauksia. En ole ihan vakuuttunut, mutta hauska nähdä mitä ohjaaja on keksinyt. Hinta ei pelottanut, vain yksi euro per päivä.

pe 3.1.2025

Lumiset pakkaspäivät jatkuvat, hyvä niin. Reippailin tänään ulkona, sillä flunssa on onneksi hellittänyt. Olin muutenkin hyvä ihminen. Sain vihdoin viimein järjestettyä kirjahyllyni. Anna toi joululomalla Ikeasta koreja. Ladoin niihin taidetarvikkeita, jotka ovat majailleet kestokasseissa sänkyni takana. Siis oikeasti viimeiset kaksi vuotta. Helpotti kummasti.

ma 6.1.2025 Loppiainen

Pakkasta yli kymmenen astetta, puhdasta lunta ja mukavan valoisaa. Flunssa on enää ikävä muisto. Olen ulkoillut ja kävin jo tänä aamuna kaupassakin. Siis yhdeltätoista, koska on pyhäpäivä. Jaana on luvannut kokata pitkästä aikaa herkkuja. Uudelta vuodelta jäi yksi kuoharipullo, joten eiköhän tämäkin päivä iloksi muutu!

Olen tarjonnut pienelle perheellemme kahtena päivänä kotilounaaksi broilerisuikaleita. Ensin keittona ja eilen smetanan ja jasmiiniriisin kera. Jaanan vietnamilaiset kääryleet onnistuivat mainiosti. Sisko kiittää.

ti 7.1.2025

Pyryttää ja tuuli on voimakasta. Pelottaa lähteä liikenteeseen. Yritän olla reipas, sillä kevään kuntosalivuorot alkavat tänään.

Olin reipas eikä keli ollut niin paha kuin kuvittelin. Sain tosin kahlata osan matkaa, sillä aura ei ollut ehtinyt kaikille jalkakäytäville. Kuntosalilla oli hyvin tilaa, sillä viiden hengen ryhmästämme vain ikämies Eero ja minä olimme Laurentin lisäksi paikalla. Päivästä tuli hyvä, sillä kotimatka sujui liukastelematta ja Jaanalla oli sauna kuumana. Olin illalla voipunut, mutta tyytyväinen.

to 9.1.2025

Ihana Evelyn on tekemässä tehosiivousta. Olen jo täysin tottunut, että koti on jatkuvasti puhdas ja siisti. Eihän se halpaa ole, mutta hyvästä kannattaa maksaa.

Fidel-pöpöliini oli eilen koko päivän vierihoidossa Jaanan Helsingin matkan ajan. Tosin Vilhelmiina kävi ulkoiluttamassa sen puolen päivän aikaan. Fidel oli kohdannut pihapiirissä asuvan ihanan Helmi-Hillevin. Kun otin pienet päivätorkut, koira hyppäsi sängyn jalkopäähän ja hivuttautui pikkuhiljaa tyynylle asti.

ma 13.1.2025

Kelit ovat vaihdelleet kireästä pakkasesta nollakeliin. Lunta on edelleen rutkasti. Eilen sunnuntaina oli loistava ulkoilusää, sillä saimme pitkästä aikaa auringonpaistetta.

Viime viikon suurin saavutus oli työhuoneeni tyhjennys. Anna ajeli Miskan ja Visan kanssa perjantai-iltana sakeassa pyryssä Hämeenlinnaan. Pojat jäivät loikoilemaan, kun starttasimme lauantaina Paperihuoneelle. Jaana ja Fidel sekä Semi tulivat apujoukoiksi.

Urakka oli melkoinen, mutta saimme lähes kaikki taulut ja taidetarvikkeet siirrettyä viereisen varaston peränurkkaan. Vain yksi laatikosto jäi purkamatta, muuten tuli valmista. Tai siivoamaan täytyy vielä mennä, mutta onneksi ei ole kiirettä.

pe 17.1.2025

Viikko on ollut rauhallinen. Mittari on ollut jo pari päivää plussan puolella. Eilen oli pääkallokeli. Pihapiiri kiilsi jäisenä ja märkänä. Uskaltauduin kuitenkin Janen luo lounaalle, sillä luvassa oli jo toisen kerran erinomaisen hyvää thaimaustettua kalkkunaa ja salaattia, paistettuja tomaatteja sekä parsakaalia. Hyvää ja terveellistä valkoviiniä unohtamatta.

Kokkaan tänään nuudelikeittoa vihannesten kera. Keittiössä tuoksuu valkosipuli, chili ja inkivääri. Kun nuoriso kysyy mitä kuuluu, kerron että päivän tärkein päätös on, mitä tänään syödään.

pe 24.1.2025

Tammikuu on tuntunut kaamean pitkältä. Kelit ovat vaihdelleet pikkupakkasesta ja lumisateesta suojan puolelle. Tänään on luvassa silkkaa vesisadetta. Olen onnellinen jokaisesta päivästä, jolloin voin ulkoilla pelkäämättä liukastumista. Kävelysauvasta on ollut moraalista tukea, vaikka ei se jääkelillä pelitä.

Viikon suurin saavutus oli, kun kävimme siskon kanssa loppusiivoamassa työhuoneeni. Urakka oli melkoinen, mutta nyt se on tehty. Ostin tulppaanikimpun kiitokseksi.

Jaana on innostunut kokkaamaan huippuannoksia. Olemme herkutelleet avokadopastalla ja viimeksi eilen oikeaoppisella katkarapurisotolla viinilasillisten kera. Vanhin lastenlapsistani Otso soitti eilen ja yllätti minut haastattelulla. Koulusta oli annettu tehtäväksi kysellä joltain vanhemmalta henkilöltä millaista koulunkäynti oli hänen nuoruudessaan. Kertoilin vähän liiankin laveasti. Poika joutui tarkistamaan oleellisen sanomalla, odota kirjoitan muistiin. Kouluruokakeskustelu tiivistyi kysymykseen oliko se hyvää vai pahaa. Totesin, ettei kovin hyvää.

Sain eilen kuunneltua loppuun Minna Lindgrenin raadollisen kuvauksen Soteorpo omaishoitajan työstä muistisairaan miehen rinnalla. Se oli kauhukertomus, joka sai ajattelemaan, että selvisin itse vähällä. En silloin ymmärtänyt, miten helpottavaa oli saada Jussille paikka ympärivuorokautiseen hoitoon. Oma tulevaisuus huolestuttaa, mutta toistaiseksi kaikki on hyvin.

su 26.1.2025

Eilen oli puuhakas päivä, kun minulla oli ilo kokata jo toisen kerran tuoreista aineksista vokkia. Tarjosin ensimmäisen tulisen version riisinuudeleiden kera. Eilen tein miedomman annoksen, sillä sain Ilman lounasvieraaksi ja tiesin, että hän ei ole chilin ystävä. Jaana ja Fidel tulivat seuraksi, mutta jättivät meidät ruokailun jälkeen parantamaan maailmaa. Ilma toi valkoviiniä, joten juttu luisti mainiosti. Hän viihtyi lähes kolme tuntia. Viiniä kului puolitoista pullollista, minäkin olin varautunut.

Vesisade on jatkunut eilisestä asti. Lumet sulavat vauhdilla, mutta se taitaa olla vain tilapäistä. Lupasin lähteä iltapäivällä Jaanan luo saunaan. On ylellistä käydä silloin, kun se tuntuu hyvältä.

ma 27.1.2025

Radio Suomi totesi aamulla, että talvi on peruttu. Siltä tosiaan vaikuttaa, sillä katukäytävät ovat sulat ja koko viikoksi on luvassa plussaa.

ti 28.1.2025

Eilinen tieto oli ennenaikainen, sillä yöllä oli pakkasta ja aamulla maa valkoinen. Epäilen, että saan kahlata kuntosalille sohjossa.

su 2.2.2025

Eilen oli vaihteeksi puuhapäivä. Nuoriso tuli täysilukuisena paikalle. Minä kokkasin ison kattilallisen lohikeittoa kymmenelle hengelle ja sisko paistoi kasan lettuja tulevan ystävänpäivän innoittamana. Miikalla oli työkalupakki mukana. Jaana sai tauluja uuden kotinsa seinille.

Minullakin oli ilo saada uutta ilmettä makuuhuoneeseen, kun Anna ja Laura sommittelivat työhuoneelta tuomani naamiot sängyn taakse.

ti 4.2.2025

Pitkästä aikaa valoisa aamu. Onkohan tänään se päivä, että otan untuvatakin käyttöön, sillä ulkona on 11 astetta pakkasta. Onneksi lähtö kuntosalille on vasta puolen päivän aikaan. Huomiseksi on luvassa taas lähes nollakeliä.

Jaana yllätti eilen kokkaamalla erinomaisia thainuudeleita. Siis lohturuokaa parhaimmillaan. Minä ostin heleän vihreää lehtikaalia. Mitä siitä syntyy jää nähtäväksi.

pe 7.2.2025

Kuvittelin eilen, että keli on sula ja jätin piikkikengät kotiin. Se oli virhe, sillä lähikatu kiilteli jäisenä. Mietin matkalla, että käännyn takaisin, mutta jatkoin urheasti. En kaatunut, hyvä minä, mutta jalat tärisivät palattuani kaupasta.

Päivästä tuli kuitenkin hyvä, sillä sain kaksi lounasvierasta. Toinen oli tietenkin sisko, joka toi tullessaan ylellisen vihannessalaatin. Toinen oli ystävä Raija. Olen kerännyt joulun jälkeen kananmunankuoria, joista on tulossa taideteos ikäihmisille Raijan myötävaikutuksella. Hankalinta oli poistaa kuorista ohut kalvo, mutta sekin rupesi onnistumaan kokemuksen myötä. Tarjosin paistettuja puna-ahvenfileitä suppilovahverokastikkeen ja kuoriperunoiden kera. Kelpo kotiruoka maistuu aina.

su 9.2.2025

Kiva päivä, vaikka ulkona onkin tasaisen harmaata. Kävin päiväsaunassa Jaanan luona. Nyt keittiössä tuoksuu broileripata. Ostin maustamattomia suikaleita ja marinoin ne valkosipulissa ja chilissä. Tarjoilin basmatiriisin kera. Jaana toi kallista viiniä. Hän oli avannut pullon Raimon muistopäivänä. Poltimme silloin kynttilöitä ja ajattelimme häntä lämmöllä.

ti 11.2.2025

Tänään taas hyvä päivä. 112-päivä, Allekirjoitin aamulla kustannussopimuksen uudesta e-kirjasta. Siis todellakin vain e-kirjasta, sillä en halua enää pahvilaatikollisia paperikirjoja pölyttymään nurkkiin. Ensimmäinen Kuvaussihteeri lyö klaffia meni yllättävän hyvin kaupaksi, mutta toinen Taikapölyä ja mystisiä murhia huonommin. Olisi pitänyt markkinoida enemmän, mutta en jaksanut. Saan kustannustoimittajaksi ihanan Saaran, joka hoiti ensimmäisen kirjani sisällön ammattitaitoisesti. Nyt käsikirjoitus on valmis ja kaipaa vain hienosäätöä. Olen itsekin yllättänyt, että päätin satsata vielä kolmanteen teokseen.

Kuntosalitreenitkin sujuivat rutiinilla, sillä minulla oli ylimääräistä energiaa uuden hankkeen myötä. Jaana tarjosi iltapäivällä kesäkurpitsakeittoa ja kylmäsavulohisalaattia. Sisko kiittää taas kerran.

ke 12.2.2025

Nuoriso on päässyt perille Costa Adejeen Teneriffalle ja sain soiton puolen päivän aikaan. Kaikki sujui mainosti, viikko on sateeton ja aamiainen oli maistunut. Sain iltapäivällä ensimmäiset kuvat uima-altaalta otsikolla ”tästä se lähtee”. Olen iloinen, että pystyn kustantamaan perheelle iloa. Olen itsekin lähdössä huomenna matkalle, tosin vain Helsinkiin, mutta jostain syystä sekin jännittää. Onneksi on sisko tukena.

to 13.2.2025

Huolestuin, sillä yöllä satoi hiukan lunta. Onneksi vain hiukan. Kävin tutkailemassa pihalla, selviänkö kevyillä kengillä. Hiekkaa oli rutkasti, joten uskon pärjääväni. Bussi lähtee puolen päivän jälkeen. Kävin aamulla suihkussa, pesin hiukset, vaihdoin puhtaat vaatteet ja pakkasin repun. Olen valmis. Aamupäivätunnit tuntuvat ikuisuudelta. Odottavan aika on pitkä.

la 15.2.2025

Miniloma on onnellisesti ohi. Siis oikeasti onnellisesti, sillä jännitin miten pärjään. Tasapaino voisi olla toden totta parempi. Helsingin keskustan kadut olivat sulat, mutta sivummalla oli loskaa. Siskon auttava käsi oli lähellä. Arvostin.

Nautin hyvästä ruuasta, hyvistä juhlajuomista, hyvästä seurasta ja upeasta Edith Piafin konsertista. Jännitin portaita, joissa ei ollut kaidetta. Tuntuu, etten uskalla enää lähteä yksin mihinkään uuteen paikkaan. Onneksi täällä kotinurkilla on suhteellisen esteetöntä, varsinkin jos turvautuu piikkikenkiin. Otin ensimmäisten jääkelien aikana kävelysauvan tueksi. Taidan olla kovasti Jussin jalanjäljillä. Ei ole vielä tarvinnut turvautua rollaattoriin.

Nyt olen taas kotona ja se tuntuu hyvältä. Seikkailut ovat osaltani lähes ohi. Yritän jumpata päivittäin ja käyn toki edelleen salilla, mutta pitkät kävelylenkit ovat jo historiaa. Eeva Kilven sanoin, vanheneminen on seikkailu, joka koettelee.

su 16.2.2025

Aurinkoista pitkästä aikaa. Hiljaiseloa, sekin tuntuu hyvältä. Sisko laittoi viestin, että sauna on kuuma puoli kolmelta, jolloin päivän kallis sähkö on edullisimmillaan. Kaupan lakko uhkaa huomenna, mutta en jaksa uskoa, että suuret myymälät ovat kiinni. Kotivarassa löytyy. Eilen teki mieli pastaa. Keittelin pennejä ja kokkasin chilillä terästetyn tomaattikastikkeen. Runsas viikko sitten ostamastani lehtikaalista löytyi vielä vihreitä lehtiä. Tarjosin siskolle, joka ilahtui yllätysateriasta.

Meillä on välillä ideat hakusessa. Minulla on huippuälyuuni, jonka kanssa en ole ollenkaan sinut. Osaan toki käyttää sitä, mutta joudun laskeutumaan polville nähdäkseni, mitä näppäilen. Suosin paistinpannua. Induktioliedellä on vain kaksi levyä, mutta hyvällä suunnittelulla ja ajoituksella kaikki hoituu.

ti 25.2.2025

Talvi jatkuu todella outona. Viime viikolla oli jopa muutama aurinkoinen päivä, mutta nyt taas harmaata, pilvistä, sateista, märkää, kuraista. Liukastakin on, vaikka lumet vähenevät. Ulkoilen urhoollisesti, mutta se ei ole ilo. Päivien kohokohtia ovat edelleen yhteiset ruokahetket. Yllätin eilen itseni ja siskon paistamalla muutaman herkkuletun. Sain kimmokkeen juteltuani puhelimessa Jussin Leena-siskon kanssa. Hän kehui hemmotelleensa poikiaan lettupinolla.

”Tukka hyvin, kaikki hyvin”, tekstasin kotijoukoille kampaajalla käynnin jälkeen. Nykyään pienetkin ilot ovat vähissä. Nuoriso on palannut Teneriffan lomalta. Hämeessä alkoi eilen talvilomaviikko. Kuntosalilla on viikon tauko. Pääkaupunkiseudun lomat ovat ohi.

ke 26.2.2025

Vettä, jäistä tihkua, harmaata, kurjaa, kaikkea tätä talvilomaviikolla. Onneksi ei tarvitse lähteä sateeseen. Jaana yllätti eilen testaamalla uunin ja paistamalla herkkusämpylöitä. Nautimme niiden kanssa erinomaisen hyvää linssimuhennosta ja hummusta sekä lasilliset valkoviiniä. Arvostin.

pe 28.2.2025 Kalevalan päivä

Helmikuu lähes taputeltu ja huomenna on jo maaliskuu. Elämä voittaa. Paitsi, että en uskalla lähteä kesäkuussa suunnitellulle Toscanan matkalle. Tämä oli jo toinen kerta, kun peruutin sen. Ensimmäinen kerta oli joitakin vuosia sitten, kun arvelin, ettei Jussi selviydy retkistä. Nyt oli minun vuoroni. Kuvittelin, että Jaana lähtee jonkun kaverin kanssa, mutta hänkin peruutti. Tunsin itseni huonoksi ihmiseksi, mutta vielä kamalampaa olisi ollut, jos en pärjäisi joukon mukana.

En ymmärrä, miksi jaloista on tulleet voimattomat, vaikka treenaan päivittäin. Epäilen, että kolesterolilääkkeillä on sivuvaikutuksia. Vaihdoin jo kerran merkkiä, mutta siitä ei ollut apua. Kävin reippaalla sauvakävelyllä siitä ilosta, että jalkakäytävät ovat sulat. Kuraiset kyllä, mutta eivät liukkaat. Haluan uskoa, että minulla on vielä toivoa selvitä.

ti 4.3.2025

Pakkasin repun kuntosalilla käyntiä varten. Aamulla pyrytti, mutta sade loppui pian. Kävin testaamassa, miltä ulkona näytti. Puuskainen tuuli oli kaataa kumoon ja polvet tärisivät vielä kotonakin. Sykemittari huiteli sadassa. Purin repun ja laitoin viestin, että en pääse tänään. Mitä seuraavaksi?

Päivä kirkastui, kun Saara lähetti viestin, että oli jo lukenut Villiverson ja laittoi muutamia kommentteja. ”Oikein hauska ja hyvin kirjoitettu tarina! Toimii oikein hyvin e-kirjan formaatissa”.

ke 5.3.2025

Eilinen päivä oli niin ahdistava, että päätin tehdä jotain repäisevää. On aika ryhdistäytyä ja jättää viinin lipittäminen. Kuntokuuri on tarpeen, sillä olen jatkuvasti väsynyt. Tein aamulla reippaan sauvakävelyn. Kokkasin lounasaikaan siskolle ja itselleni terveellisen salaatin. Yllätin meidät molemmat ottamalla pakastimesta mustikoita ja mansikoita. Surrasin jälkiruoaksi maukkaan smoothien. Toivottavasti tätä iloa ja intoa riittää…

Luin artikkelin Sami Kapasen elintaparemontista. Hän kannusti kokeilemaan säännöllistä ateriarytmiä. Aamiainen kymmeneltä, lounas kahdelta ja illallinen kuudelta. Ei napostelua. Olen lohduttautunut ankeina aikoina iltaisin voileivillä ja oluella. Yritän nyt parantaa tapani, sillä terveys on oikeasti tärkeintä.

to 6.3.2025

Se on nyt menoa. Aloitin kuntokuurin eilen ja tunsin jo tänä aamuna oloni virkeämmäksi. Nälkä ei ole yllättänyt enkä ole kaivannut viiniäkään. Vähentäminen on vaikeaa, mutta kun päättää, ettei ota yhtään eikä hanki kotiin, se toimii.

Sisko kokkasi oikeaoppisesti broileria ja kasviksia. Annos oli herkullinen, joten kuvittelen, että selviämme kunnialla. En ole sitoutunut mihinkään määräaikaan, vaan katson, miten ruokavalio vaikuttaa. Toivon voivani jättää kolesterolilääkkeet pois, sillä ne aiheuttavat ikäviä sivuvaikutuksia. Jalat kramppaavat ja puutuvat venyttelystä huolimatta.

pe 7.3.2025

Pätkäpaasto etenee suotuisissa merkeissä. Hämmästelen, ettei nälkä yllätä. Aamukahvi ja paahtoleipä maistuivat tavallista paremmilta. Samoin smoothie. Yritän käyttää nyt pakastemarjoja tehokkaasti.

Sain uuden siivoojan ihanan Evelynin siirryttyä muihin hommiin. Katri oli iloinen ja mukavan puhelias. Koti on taas putipuhdas. Paitsi ikkunat. Kevätaurinko paljastaa katupölyn tehokkaasti. Tänään on ollut huikean hieno päivä. Kävin pitkällä sauvakävelyllä. Tuntuu, että elämä palautuu harmaan kauden jälkeen.

ma 10.3.2025

Arki on palannut vilkkaan viikonlopun jälkeen. Sain Annan ja kaikki neljä poikaa yökylään jo lauantaina. Miika, Laura ja Ulpu tulivat ennen puolta päivää sunnuntaina. Kokkasin tortilloja kaikilla lisukkeilla kymmenelle hengelle. Päivä oli tehokas, sillä sain upouuden kännykän entisen tilalle. Räätälöinti onnistui, mutta aikaa kului. Onneksi on taitavia apuhenkilöitä. Jaanakin oli tyytyväinen, kun Miika kävi laittamassa tauluja hänen seinilleen.

Pätkäpaasto etenee yllättävän helposti. Kohta on ensimmäinen viikko taputeltu. Sanoinkin siskolle, että paheiden summa on vakio. Mitä nyt keksimme, kun syömme terveellisesti emmekä juo viiniä. Jaana totesi, että tumma suklaa on hyvä vaihtoehto.

ti 11.3.2025

Hyvä päivä tänäänkin. Keli oli kuiva, kun kävelin puolen päivän aikaan kuntosalille. Treeni oli tarpeen parin viikon tauon jälkeen. Sain pitkästä aikaa mittariin 10000 askelta. Liukkaiden kelien aikaan en edes haaveillut sellaisesta.

Loppuviikolla on luvassa pakkasta ja lumipyry. En oikeasti uskonutkaan, että tällaiset kelit jatkuvat, sillä maaliskuu ei ole vielä puolessa välissäkään.

ke 12.3.2025

Viikko terveyskuuria takana ja olo on virkeä. Hyvä minä. Sisko tarjosi kookoskermaista thaikalapataa ja riisiä lounaaksi. Maistui lämmittävältä, kun lisäsi annokseen vähän harissaa. Vaikka keli on aurinkoinen, ilma on kylmä. Reippailin siitä huolimatta ilosta, että kadut ovat edelleen kuivat.

pe 14.3.2025

Aamulla mittarissa oli -8 astetta ja piha jäässä eilisen lumi- ja vesisateen jäljiltä. Otin taas piikkikengät käyttöön. Mittasin lenkiltä palattuani pitkästä aikaa verenpaineen ja ilahduin, kun lukema oli pienempi kuin aikaisemmilla mittauskerroilla. Olen vähentänyt jo kolesterolilääkkeitä. Voisinko vähentää verenpainelääkettäkin? Uskon, että hyvällä ruokavaliolla voi tehdä ihmeitä.

ke 19.3.2025

Olen herännyt pitkään jatkuneesta horroksesta. Terveysviikot – kaksi jo takana – ovat tehneet ihmeitä. Olo on virkeä ja olen innostunut taas taiteen tekemisestä. Siis jos kollaaseja voi kutsua taiteeksi. Minusta voi, sillä niissä pätevät samat lainalaisuudet kuin kuvataiteessa yleensä. Muoto, väri ja sommitelma sekä rytminen toisto, niin kuin opettajat ovat kiteyttäneet. Sain ystävä Raijalta joku vuosi sitten vajaan tarotpakan. Käytän niitä innoittajina. Hovikorttien prinsessat syntyivät helposti, mutta prinssit ja ritarit ovat haasteellisia. Toistaiseksi vain Narri on syntynyt. Huvitti, kun otin viime kesänä talteen mustavalkoruutuisia pizzalaatikoita. Ne toimivat mitä parhaina alustoina, sillä kuviointia voi hyödyntää. Hyvä minä.

Hämeenlinnaan on tullut kevät, toivottavasti jäädäkseen. Kadut ovat sulat ja mittarissa plusasteita. Mikä ilo onkaan kävellä tavallisilla nilkkureilla. Parvekekin on herännyt talviunesta. Ostin eilen ensimmäiset pääsiäisliljat silmän iloksi. Ostin myös tuoretta timjamia, joka tuoksuu huumaavasti.

to 20.3.2025

Loistavat kelit jatkuvat. Tänään on kevätpäivän tasaus. Päivä on ollut mukavan rauhallinen. Kollaasikipinä on toden totta vienyt mennessään. Suunnittelen kokoavani parhaista töistä Ifolor-kirjan. En todellakaan aio toteuttaa koko tarotpakkaa, vaan valitsen vain kiinnostavimmat. Tai sanoisinko helpoimmat.

la 22.3.2025

Hiljainen viikonloppu edessä. Sopii minulle. Päivät täyttyvät nykyään ulkoilusta, säännöllisestä ruokailusta, askartelusta, television katselusta ja e-kirjojen lukemisesta. Istuin eilen hetken parvekkeella nauttimassa auringonsäteistä. Tänään viileä tuuli pitää sisätiloissa.

su 23.3.2025

Mukavan aurinkoinen päivä tänäänkin. Lenkkeilin ennen päiväsaunaa. Tarjosin siskolle viime syksyn suppilovahveroita, varhaiskaalisalaattia ja kaupasta ostettuja lohi-punajuuripihvejä. Kaikki muu maistui paitsi valmisruoka. Totesimme, että itse alusta alkaen tehty on ihan parasta.

ti 25.3.2025

Tuntuu oudolta olla aivan omillaan. Sisko on Pariisissa ja Fidel hoidossa. Ainoa hyvä puoli on, että voin edelleen levittäytyä rauhassa askartelemaan keittiön pöydän äärellä. Lajittelen kriittisesti materiaalia, sillä kaikelle ei todellakaan ole käyttöä.

Tunsin olevani huono ystävä, kun tapasin Ilman kuntosalilla. En nimittäin ole suostunut lähtemään viinilasilliselle kuntokuurin vuoksi. Rauhoitin itseäni kutsumalla hänet viikon kuluttua luokseni rupattelemaan. Tarjoan kahvia ja jotain suolaista. Aikoihin on eletty, mutta en halua keskeyttää hyvinvointiviikkoja.

ke 26.3.2025

Kävin shoppailemassa. Mitä eläkeläinen, joka ei tarvitse mitään, ostaa? Joustavia oloasuja, kosteusvoidetta, roskapusseja, serviettejä. Olin jopa niin reipas, että sovitin asusteita. Tunsin itseni voittajaksi, kun pääsin kotiin.

Vaihdamme nykyään Annan kanssa lukukokemuksia. Luin tyttären suosituksesta Anneli Kannon Näkijä-sarjan kolme osaa. Pidin ja en pitänyt. Selvänäkijä oli kiehtova ja hänen tarotennustuksensa vaikuttivat asiantuntevilta. Kakkososassa oli mielestäni liikaa väkivaltaa. Kuuntelen parhaillaan niin ikään Annan suosittelemaa Pienen hauen pyydystystä. Fantasiamaailma kiehtoo.

to 27.3.2025

Viikko on mennyt nopeasti, kiitos siitä ylimääräisen energian. Olen siivonnut hyllyjä ja kantanut tarpeettomia tavaroita roskikseen. Se on aika helpottava tunne. Tavoitteena on saada kestokassit pois lattialta. Jaana tulee jo huomenna illalla Pariisista. Jääkaappini on lähes tyhjä, sillä olen ostanut vain täsmäruokaa. Raejuustoa, jogurttia, piimää, grillilohta, broilerisuikaleita, tomaatteja ja avokadoja sekä hedelmiä. Mielikuvitus on kovilla, kun yritän keksiä hyvää ja terveellistä syötävää. Pakastimessa on vielä viime kesän sieniä. Ehkä kehittelen viikonlopuksi kasvisvokkia.

la 29.3.2025

Normaali päiväjärjestys on palannut. Jaana palasi Pariisin matkalta ja Fidel hoidosta. Koira on jo kesäkunnossa, sillä turkkia oli trimmattu. Vietimme laatuaikaa sillä aikaa, kun sisko kävi kaupassa. Tarjosin lounasaikaan maittavan broilerivokin.

Päivä kirkastui ja mittarissa on +12 astetta. Yritin istua hetken parvekkeella, mutta puuskainen tuuli karkotti sisätiloihin.

ma 31.3.2025

Huomenna on jo huhtikuu. Kevät on kiehtovaa aikaa, vaikka viherrystä saakin vielä odottaa. Kellot on siirretty jälleen kerran kesäaikaan. Minulle tämä sopii, sillä olen aamuvirkku.

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.