
VIIKONLOPUN HERÄTEOSTOKSIA
Ilahduin, kun näin lähikaupassa mustajuuria. Olen kokannut niistä ennenkin lämmittävää keittoa, mutta siitä on aikaa. Ostin myös rehevän paksoin ja tofua.

AINEKSET MUSTAJUURIKEITTOON, KUORIMINEN TÄHMÄÄ SORMET
Lupasin siskolle mustajuurikeittoa sunnuntailounaalla. Aloitin kuorimalla juurekset ja muutaman Annabelle perunan sekä sipulit. Soseutin kypsät kasvikset sauvasekoittimella ja maustoin lempeästi.

KEITTO MAISTUI YLELLISELTÄ
Jaana on tuonut ramennuudeleita kaupan japaniviikoilta. Olin unohtanut ne, mutta onneksi löysin. Ohjeen mukaan ne kypsyivät viidessä minuutissa. Mukana oli myös maustepussi.

RAMENKEITTOAINEKSET KYPSYMÄSSÄ
Keittelin kasvisliemen, johon lisäsin purjoa ja paksoita sekä misotahnaa. Marinoin tofukuutiot soija- ja chilikastikkeilla ja lisäsin pannulle hienoksi pilkottua valkosipulia, punaista chiliä ja inkivääriä.

TERVEELLINEN RAMENKEITTO ON VALMIS
Yhdistin lopuksi ainekset ja tarkistin maun. Maista ja mausta päti edelleen.

UUDEN MAKUISTA KALAKEITTOA KAHDELLE
Katselin kalahyllyä kaupassa. Silmiin osui pakkaus nyhtölohta. Siis mitä? Tiedän nyhtöpossun ja nyhtöbroilerin, mutta en ole aikaisemmin nähnyt kalaversiota. Kokkasin thaimaustetun keiton, johon käytin kookosmaitoa.

KEITTOAINEKSET
Tuore kala olisi ollut parempaa, mutta tämä oli helppo ja nopea vaihtoehto. En usko kuitenkaan, että siitä tulee pysyvä suosikki.