ti 22.04.2025

SADEPISAROITA ON RIITTÄNYT
Pääsiäinen on vielä tuoreessa muistissa, kun on aika ruveta suunnittelemaan vapun juhlintaa. Aloitimme yhteiselon siskon kanssa vuosi sitten kuohuviinillä. Nyt puolentoista kuukauden raittiin kauden jälkeen olen valmis kilauttamaan maljat tulevaisuudelle.

KOLLAASIASKARTELU PITÄÄ MIELEN VIRKEÄNÄ
En odota muuta kuin rauhallisia päiviä ja terveyttä. En olisi uskonut vielä muutama vuosi sitten, että tulee aika, kun en haaveile matkoista.

PARSAMUNAKAS KOLMELLE
Odottelen yllätysvierasta aamukahville. Avaimeni unohtui lauantaina Miikan taskuun. Onneksi naapurista löytyi vara-avain. Pojalla on vapaapäivä ja hän lupasi käydä katsomassa, että mökillä on kaikki kunnossa.

TERVEELLISET MINTTUSMOOTHIET
Jaana ja Fidel tulivat myös. Tukeva aamiainen maistui kaikille. Koirakin sai vähän herkkuja.

SINIVUOKOT KUKKIVAT MÖKILLÄ
Miika lähetti kevätkuvia päivän aikana. Mökillä oli kaikki hyvin ja järvi tyyni.
ke 23.4.2025
Sateentihkua tänäänkin. Luonto vihertyy silmissä, mutta parvekkeelle ei ole ollut moneen päivään asiaa. Eilen kuntosalilla sai rehkiä tosissaan, sillä laitteita piti käyttää hitaasti. HHH, eli kolme hidasta sarjaa ei ollut mitenkään helppoa.

HOITOKOIRA OSAA OTTAA ELÄMÄN RENNOSTI
Vietimme taas helliä hetkiä Fidelin kanssa, kun sisko kävi kaupassa. Kokkasin meille yksinkertaisen, mutta maittavan lounaan. Tarjosin napakoita vihreitä parsoja, keitettyjä perunoita, coleslaw-raastetta ja kylmäsavulohta. Jaanalla on huomenna keittiövuoro. Kalaa on luvassa jatkossakin.
to 24.4.2025

MATKALLA TERVEYSKESKUKSEEN
Yöllä oli pakkasta. Keli oli järkyttävän kylmä, kun lähdin aamulla liikenteeseen. Olin varannut ajan Fimlabin laboratoriosta verikokeiden ottamista varten. Niin oli moni muukin, sillä odotustilassa oli lähes ruuhkaa. Kolesteroliarvot kiinnostavat, sillä uskon niiden parantuneen terveellisen ruokavalion myötä. Verenpainekin on laskenut. Mittaan sitä (laiskasti) kotona.

LÖYTÖJÄ FIDASTA
Poikkesin paluumatkalla kirpputorille ja tein heräteostoksia. Musta jumppapaita mahtui päälle, mutta oli vähän turhan tiukka. Taidetarvikkeille toivon olevan käyttöä.

HAUKKOJA NÄKÖPIIRISSÄ
Aurinko lämmitti mukavasti iltapäivällä. Istuin hetken parvekkeella ja katselin lähitalojen katoilla kieppuvia haukkoja.
pe 25.4.2025

JAANAN PÄIVITYS – ULKONA SATAA RÄNTÄÄ, PARVEKKEELLA KUKKII

HETKI ENNEN SADETTA
Päivän säätila: räntää ja rakeita. Huh, onneksi ehdin käydä lenkillä hyvän sään aikana.
la 26.4.2025

LENKILLE LÄHDÖSSÄ

LUONTO ON IHASTUTTAVAN HELEÄ
Kirpeä aurinkoinen aamu yöpakkasen jälkeen. Kaupunki oli hiljainen. On ilo seurata kevään edistymistä.

HELLÄ HETKI
Anna lähetti ihastuttavan selfien.